Pelkurin merkki?

"City" -lehdessä (4/2012) -lehdessä on vakiotapaan lukijapalautesivu (sivu 6). Nyt siinä oli kommentti "Agnostikot ovat pelkureita" jossa Marko Kemppinen kertoo valitut sanansa. "Tälle ajalle on tyypillistä, että vaikka hinku jonkinlaiseen hengellisyyteen on kova, mihinkään uskontoon ei haluta sitoutua liian tiukasti. Kristillisyydestä poimitaan kivat hippiaatteet kuten rakkauden kaksoiskäsky, mutta ne kohdat joissa Raamattu puhuu vaikkapa naisten asemasta, "unohdetaan". Samalla tavalla buddhalaisuudesta otetaan uudelleensyntymä, mutta se nähdään hauskana mahdollisuutena jatkaa vielä toinen kierros. Uudelleensyntymän kierteestä ei haluta ponnistella irti, koska se vaatisi liikaa ponnisteluja. Lisäksi tulevat vielä päättämättömät, jotka uskovat että "jotain muutakin on", mutta jotka eivät vaivaudu pohtimaan, mitä tämä "muu" saattaisi olla, tai miksi he siihen uskovat. Agnostikot ovat pelkureita! Joko otetaan koko uskontopaketti tai sitten ei mitään."

Olen toki Kemppisen kanssa jostain yksimielinenkin. Ja on toki rakentavaa ottaa tämä esiin. Olen tosiaan sitä mieltä että nykyajan hengellisyys ei perustu dogmien seuraamieen tai opettelemiseen. Uskontojen dogmatiikka nähdään äärimmäisenä tylsyytenä ja epäoleellisuutena. Nykyajan "hengellisyysrenessanssi" onkin siksi omituisen epätäsmällistä ja hyvin heikosti määriteltyä. Ja tämä näkyy vahviten New Age -hrnkisessä kokoonpanossa jossa on todellakin tavallista että uskontojen muinaisuus ja eksotiikka painaa enemmän kuin näiden uskontojen sisältö. Harvassa ovat ne New Agelaiset jotka uskovat sielunkiertoon ja yrittävät etääntyä jälleensyntymänkierrosta. Sen sijaan moni uskoo sielunkiertoon ja haluaa käyttää ties mitä meditaatioterapiaa jotta heidän maalliset pinnalliset ilonsa olisivat helpompia kantaa. Eli hengellisyydellä haetaan terveyttä ja muita vastaavia asioita jotka buddhalainen voisi nähdä ennen kaikkea maailmassa riippumisena.

Olen Kemppisen kanssa yksimielinen siitä että tämänlainen on yleensä laiskaa ja mukavuudenhaluista. Ja jossa riippumattomuus on monin paikoin konfliktipakoisuutta. Esimerkiksi eräs ystäväni on ammattihomeopaatikko. Olemme käyneet useastikin yhdessä erilaisissa paikoissa. Olen havainnut että hän nauttii siitä että saa kertoa Dan Brown -tyylisiä asioita. Hän ei sen sijaan pidä erimielisyyksistä. Hän ei siksi moiti edes ateisteja, ja kun kerran tiimissämme oli teologiaa opiskeleva ateisti, jonka kanssa kävimme varsin häröä keskustelua jossa molemmat ikään kuin "vaihtoivat rooliaan" (esimerkiksi minä puolustin välillä agnostismia ja välistä fundamentalisteja koska kyseinen herra oli välillä liberaalien teologien puolella ja välillä ateistejen). Hän oli huomiotaherättävän stressaantunut tästä vaikka erimielisiä oltiin varsin hyvässä hengessä. Tämänlainen riippumattomuus jossa vältetään sitoutumista ja vältetään konflikteja on todellakin jotain jota voidaan minustakin kutsua nimellä pelkuruus.

Uskovaisen näkökantaa ymmärrän myös hieman siinä että dogma otetaan kokonaisuutena. Se nähdään ikään kuin cherry-picking tieteellisessä ajattelussa. Et voi ottaa konseptista osaa ja jättää toista. Toki vakaumusasiat ovat vähemmän eksakteja, joten käytännössä tämä oikeaoppisuusasenne on laajamittaista dogmaattisuutta jossa ei oikeasti ole kysymys mistään vakaumuksesta vaan siitä että on hitonmoinen kasa Oikeita Mielipiteitä ja että seuraa tiettyä järjestelmää. New Agelaiset nimittäin yleensä ottaen eivät usko Raamattuun vaan että kaikissa uskonnollisissa kirjoissa on osatotuus. Näin he ovat oikeaoppisia New Agen sisällä vaikka se näyttääkin kristityn silmiin kermankuorinnalta. Mutta kuitenkin ymmärrän jos uskovaisesta tämä tuntuu ikävältä. Ja onhan tämänlainen valikointi hieman huvittavaa.

Sitä en sitten ymmärrä, että miten ihmeessä tämä määrittyy agnostismiin. Itse asiassa en kykene näkemään agnostismia minään pohjasävyltään hengellisenä ilmiönä ; Siinä missä ateistisia hengellisyyksiä voidaan etsiä esimerkiksi buddhalaisuudesta, on saman tekeminen agnostismille hyvin vaikeaa. Mystiikan perinne on usein rakentanut "jonkin muun" -konseptille uskonnollis-hengellisen järjestelmän, joka tarkkaamattomalle saattaa näyttää agnostismilta, muta joka on tosiasiassa jonkinlaista teismiä tai deismiä jossa nimenomaan "uskotaan johonkin muuhun" mutta ei sitten oikein oteta kantaa että mitä tämä on. Pidän tämäntyyppistä asennetta rehellisesti sanoen hirvittävänä - ja tämä on yksi syy Intelligent Designiin kokemaani kuvotukseen, ja kenties yksi syy miksi aloitin keskittymään juuri tähän piiriin alunperinkin.

On nimittäin käytännössä mahdotonta rakentaa hengellisen kokemuksen kautta agnostistista piiriä joka ei ajautuisi joko buddhalaistyyppiseen jumalattomaan rakennelmaan tai sitten transsendentin mystiikan piiriin. ~ Kemppisen kuvaama lähestymistapa, vaikka käyttääkin "agnostismin" nimeä ei siksi käytännössä kuvaa tai osu yhteenkään agnostismin mahdolliseen ilmenemismuotoon. Toisin sanoen koko agnostismin liittäminen tuohon oikeaoppisuutta korostavaan ranttiin on ns. olkiukkoargumentti.
1: Ranttaus muuten on siitä omituista että se on tyypillistä esimerkiksi "vapaaseurakuntalaisille" ja helluntailaisille jotka korostavat sitä että usko on sisäinen asia, elävää uskoa, eikä mikään teoreettinen konsepti. Dogmatiikan rooli näyttää että he eivät usko tähän itsekään. Uskonto on heille nimenomaan mielipidejärjestlmä jossa on "nippu tiettyjä mielipiteitä" ja jotka on otettava dogmaattisen ehdottomasti tai ei ollenkaan.
2: Koomiseksi tämä käy kun muistetaan että tosiasiassa ateistit kohtaavat valtavaa dissaamista. Heidän moraalisuutensa kyseenalaistetaan toistuvasti ja heidän rationaalisuutensa kiistetään. Ei siis ole kovin järkevää sanoa että uskovaisuuspiiri kannattaisi minkäänasteista mielipiteenvapautta ; Kun vaihtoehdot ovat (a) Uskonto on kaikki tai ei mitään -periaatteella toimiva jossa on tietty mielipiteistökin mukana ja (b) ei mitään -vaihtoehto ei ole hyväksyttävä millään järjellä tai etiikalla.
___1.1: Strategiana tämä on ilmiselvää mediapeliä, eli tunnustaa ehdottomuuttaan ja ehdottomuuden laajakirjoisuutta koska sen jälkeen heitä pidettäisiin suvaitsemattomina. Siksi on hyvä aina kohdistaa suvaitsevaisuutta johonkin tahoon. Mielipiteenvapaus on tässä keskustelukentässä jokin joka ilmenee "aina jossain muualla", eli teksteissä sovelletaan suvaitsevaisuutta aina johonkin kolmanteen osapuoleen joka ei ole vastustamisen aiheena. Ja sitten kun tämän suvaitun tahon kanssa keskustellaan niin pelikenttä vaihtuu ja ollaan suvaitsevaisia jollekin muulle taholle. Tämä pseudodiplomatia on hauskaa. Agnostikot nähdään ateistien kanssa keskustellessa harkitsijoina jotka ottavat asian vakavasti. Ateistit nähdään taas agnostikkojen kanssa jonain joka voidaan hyväksyä koska he tottelevat C.S. Lewisin rajausta uskonnon perusluonteesta ja ottavat uskon joko kokonaan tai eivät yhtään. Ateistien kanssa keskustellessa ateisti on tietysti vain militantti ja vihainen. Ja agnostikon kanssa keskustellessa agnostikko on pelkuri.
___1.2: Toisaalta valinta on myös suosiopeliä. Uskovaiset ottavat agnostikot mielellään osaksi omaa poliittista agendaansa "ihmisinä joista uskonasioita on järkevää edes harkita vakavasti otettavina". Näin uskonnollisuuslinjaman puolustaminen demokraattisessa yhteisössä onnistuu. Oikeaoppisuuskysymyksissä taas agnostismi on sitten harhauskoa. Keskustelun kontekstikin vaikuttaa siis runsaasti. Tämä kertoo siitä että kaikki agnostikkojen kohtelueroista ei johdu manipulatiivisesta mediapelistä ja kikkailusta vaan osa on kontekstisidonnaisuudesta johtuvaa suhtautumistapaeroa. Toisaalta tämä alentaa agnostikot edellistä vaihtoehtoa tehokkaammin "pelinappulaksi" johon voidaan vedota ja josta voidaan irtautua aina sen mukaan mikä on oman agendan levittämisen kannalta kätevintä.

Usein ongelmana on se, että agnostismi nähdään riippuvaisena. Se on kuitenkin itsellinen ajattelujärjestelmä. Näin ollen agnostismi ei ole alisteinen uskonnolle tai ateismille. Ja jotta en korostaisi liikaa tätä uskovaisnäkökulmaa, nostan esille "Huff Postin" jutun "Two Ways of Thinking About Agnostism". Tässä aiheena on uusateismi. Sen piirissä Hitchens ja Dawkins suhtautuvat agnostismiin hyvin eri tavalla. Hitchens näkee että uusateismi ja agnostismi liittyvät voimakkaasti yhteen. Hän puhuu siitä miten samaa teemaa hakee kolme keskenään hieman erilaista tahoa "American freethinkers and agnostics and atheists." Dawkins taas on eri linjoilla ja hänestä ateistit ja agnostikot ovat eri asia. "Dawkins, by contrast, targets "faith-heads" and agnostics." Toisin sanoen uusateismin piirissäkin agnostikot ovat usein aivan samalla tavalla "pelinappuloita".

Ongelmana onkin se, että agnostismi on latistunut pelinappulaksi jota ei enää nähdä omana irrallisena kannanottonaan. Se nähdään likimain ainoastaan liitoksissa uskontoon tai ateismiin. Tämä voi selittää myös sen miksi agnostismi liitetään virheellisesti näkemyksiin jotka ovat ilmiselvässä pintapuolisessakin analyysissä teismiä, deismiä tai mystiikkaa. Agnostismin kohtaama vastustus sekä ateistejen että uskovaisten puolella onkin jotain muuta kuin agnostikkojen pelkuruutta. Huff Post esitti asian taustalle uskontokeskustelun polarisoitumisen jossa dogmaatikot raivopäät intoutuvat vaatimaan kaikilta vastaavaa dogmaattista raivopäisyyttä sitoutumiseen vetoamalla. "When a culture is polarized over such matters, however, it tends to shun the possibility of moderation through religious and intellectual doubt. And though in doing so it seems to gain an illusion of certainty, in the frequent flight to extremes it risks losing the considered center." Tämänlaisessa paikassa oleminen onkin kaikista hurjinta. Uskontokeskustelu näyttäytyy usein ateistit vs uskovaiset -teemana ja tässä unohtuu se, että agnostikot ovat vähemmistö joka on samaniakaisesti tämän kiistan myrskynsilmässä että enemmistö molemmilla rintamilla on heitä vastaan tai käyttämässä heitä pelinappuloina. Väitän että jo kyky pitää oma mielipiteensä tässä tilanteessa on nimenomaan rohkeutta.

Uskallankin sanoa että (a) pehmohengellisyys on laiskaa ja helppoa,(b) ateismi ja tiukempi uskonnollisuus nähdään helposti dogmaattisina ja julmina joten he eivät ole kovin helpoilla (c) mutta agnostismi on kaikkein vaikein ajatusmaailma jossa nykyään voi elää ja olla. Se, että agnostikko tekee valinnan vaatikin siksi sitä että on välittämättä tunteistaan. Jos niistä välittää murtuu ja sitten ei enää ole agnostikko vaan käännynnäinen. Joka asenteena taas helposti johtaa siihen että vakaumuksesta ei välitä), tunteista tai muista pikkuasioita. Lopputuloksena on helposti puhtaasti teoreettis-älylliseen tasoon menevä asenne.

Ainakin omalta kohdaltani uskaltaisin sanoa että minulta ei ole "puuttunut rohkeutta" ottaa selvää ja miettiä uskonkysymyksiä tai ateismikysymyksiä. Mielestäni olen ollut tässä jopa jankkaamiseen asti pedanttinen ja huolellinen. Laiskuus ei myöskään ole mikään sellainen termi jonka uskaltaisin omaan toimintaani liittää. Olen itse asiassa suoraan sanoen taatusti ollut ahkerampi kuin suurin osa vakaassa kristillisyydessä olevista uskonnonharjoittajista. Olen ajankäytöllisesti ja ajatusprosessillisesti aktiivisempi kuin moni. Toki on uskonnonaktiiveja jotka ovat omistautuneet asialleen vielä minuakin enemmän, mutta jos laiskuus kuvaa minua, niin se koskee kuitenkin myös esimerkiksi "rivihelluntailaista joka vihaa ateisteja ja vastustaa homoseksuaalien käyttäytymistä mutta rakastaa abstraktia mihinkään konkreettiseen asiaan tai piirteeseen liittyvää syntistä siellä jossain sen kaiken toiminnan takana".

Siksi suosittelisinkin että Kemppinen hankkisi ensin sen minimitason ymmärrystä ja osaamista jotta osaa yhdistää oikean asian ja oikean termin toisiinsa. (Ideologiamääritelmien tenttaaminen kuluttaa alle minuutin opiskelua. Tähän määrään lukutaitoa hänellä ei selvästi ole riittänyt intoa ja kykyä ja älykkyyttä.) Ja vasta sen jälkeen lähtisi leikkimään yhteiskunta -analyytikkoa jonka lausumilla on minkäänlaista painoarvoa tai perusteluvoimaa yhtään missään. Sen jälkeen suosittelen erittäin vakavasti harkitsemaan minkä kaiken kaltaisia juttuja, ideoita ja henkilöitä tämän asian piirissä on. Sen jälkeen voisi olla että ei enää olisikaan intoa esittää lausumia kuten "agnostikot ovat pelkureita" koska tajuaa miten typerä ja totaalisen väärä tämänlainen kuvaus on.