Suvaitsevaisuudesta nihilistiseen opportunismiin

Tauno Tiusanen tiivisti aikanaan kommunismin dystopialuonteen kuvaukseen "Ainoa järjestelmä, joka yhdistää erittäin vaatimattoman elintason lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin." Tämä näkemys oli ns. "suomettuneessa" Suomessa monelle arka paikka. Se kuitenkin muistuttaa siitä että yksityinen omistusoikeus on jotain joka selkeästi liittyy vapauteen. Yhteisomistuksessa järjestelmän hallinta on delegoitu, jolloin oman tien kulkeminen ei suju kovin helposti koska täytyy puhaltaa yhteen hiileen. Onkin tavallaan huvittavaa, että nykyään omistusoikeusasia pelaa korostetusti markkinatalouden kautta. Tämä taas on tehnyt siitä kontrolloitua. Yksityisomaisuus jonka pitäisi olla yksilönoikeus on tässä muuttunut poliittiseksi hallinnaksi. Näin ollen vapauden kannalta ongelma on sama kommunismissa ja kapitalismissa. Erona onkin se, että äärimmäisessä kapitalismissa "lyhytjänteinen elintasohakeminen - ei pelkästään mahdollisimman suuri elintaso vaan myös mahdollisimman nopeasti kasvava elintaso - yhdistyy lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin." Ja yleensä ottaen yhteiskunta joutuukin valitsemaan, valitseeko luonnon. Toki teknologian kehitys voi parantaa hyötysuhdetta, jolloin samalla saastemäärällä saadaan aikaan enemmän inhimillistä hyvinvointia. Mutta aina jossain suhteessa ei-inhimillinen luonto on se, josta ihminen nappaa sen millä hän elää. Hyvinvointi syö aina jollain tavalla luontoa.

Tämä on tasapainoiluongelma jonka vaikeus tiivistyy liberalismin ja uusliberalismin suhteessa. Jatkumo edellisestä kappaleesta on sujuva koska molemmat ajavat taloutta nimenomaan vapauskäsitteen kautta. ; Liberaali maailmankuva ajaa pääarvonaan vapautta. Sama koskee uusliberalismia. Kuitenkin uusliberalismi on oleellisesti uudelleenmääritellyt vapauden. Ja tätä kautta uusliberalistit ovatkin "käytännössä järestään" konservatiiveja.
1: Siksi meillä onkin joukko (1) liberaalit, jotka ovat liberaaleja. (2) Konservatiivit jotka ovat konservatiiveja. (3) Uuskonservatiivit jotka ovat konservatiiveja ja (4) Uusliberaalit jotka ovat konservatiiveja. Mielestäni tämä on ideana koominen ilmiö joka ei ole tosielämässä toteutuessa oikein muuta kuin traagista.

Perinteinen liberalismihan ei ole ollut vapautta pelkän vapauden vuoksi. Siinä on yleensä jollain tavalla painotettu muitakin oikeudenmukaisuuden ideoita. Näin ollen vapautta on usein korostettu muillakin arvoilla. Toki muut arvot ovat aina olleet diskurssin ja keskustelunalaisia, eli on nähty että arvot voivat elää kulttuurin muuttuessa. Liberalismi näkee että eettinen systeemi voi jäädä ajasta jälkeen jos systeemi muuttuu ja se mikä toimi vanhassa systeemissä voi muuttua eitoimivaksi. Uusi ympäristö voi vaatia arvojärjestelmänmuutoksia. Ja se, mitä yhteiskunnan milloinkin halutaan tekevän voi myös muuttua. Liberalismissa onkin aina, vapauden lisäksi, mukana annos suunnitelmallisuutta jossa on mukana myös vivaus arvoja ja arvoneuvottelua.

Myös uusliberalismissahan ytimessä on vapaus, joka on kuvattu nimenomaan kontrollin puutteena. Eettisistä ja poliittisista seurauksista ei tarvitse välittää, koska näkymätön käsi tasapainottaa tilanteen niin että lopulta asiat tasapainottuvat hyvin. Näin ollen ideologia sallii totaalisen anarkian, nihilistisen ja opportunistisen asenteen, ja kannustaa siihen että tämänlaisia asioita ei edes haluta jarruttaa. Näin ollen näkymätön käsi johtaakin siihen, että uusliberalismi uskoo ikuiseen kasvuun suljetussa systeemissä ja luottaa siihen että systeemi jossa on positiivinen takaisinkytkentä tasaa toimintansa aina itsestään.

Uusliberalismi on tässä suhteessa kovempi järjestelmä kuin esimerkiksi Machiavellin opportunismi. Sillä Machiavelli vetosi käytännöllisyyteen ; Ruhtinaan on esimerkiksi oltava kaksinaamainen (etiikkalakien rajoittama) teeskenneltävä eettistä jotta hän saa kansansuosiota, mutta samalla tehtävä kyynisiä ja julmiakin ratkaisuja jos valtion hyvinvointi sitä vaatii. Miellyttävien asioiden naamiointi oli kätevää valtiomiestoimintaa, jossa etiikkaa kieltämättä vedetään viemäristä. Mutta tässä ei ollut kyynisyyttä ja julmuutta kyynisyyden ja julmuuden vuoksi. Rakastettuna olemisella ja vihattuna olemisella oli ruhtinaalle pragmaattiset funktiot. Kysymys on vallasta ja sen käyttämisestä keinoilla millä hyvänsä. Tarkoitus pyhitti keinot. Uusliberalismissa tarkoituksia ei kysellä ja keinot voivat olla mitä tahansa.

Kun ekologiapainotus on otettu esille, voidaankin ottaa huomioon se ongelma mikä yhdistää uusliberalistista näkymätöntä kättä ja äiti luonnon elämää ylläpitäviin voimiin uskomista. Se tarkoittaa suunnilleen sitä, mihin "Pharyngula" -blogissa ollut sarjakuva viittaa. Siinä on kuva ihmisestä joka on pahoillaan siitä että ihmiset saastuttavat. Luontoäiti sanoo että voi kuinka ihmiset ovat itsekeskeisiä. Ihminen kertoo että hän on pahoillaan siitä että on saastuttanut ja että tämä ei ollut tarkoitus. Mutta luontoäiti kertoo että tämä ei oikeastaan ole se syy, miksi hän pitää ihmisiä itsekeskeisinä. Luontoäiti kuvaa että saastutus on vain jotain jolla ihmiset muuttavat maailmaa niin että eivät itse enää voi elää siinä. (Ja toki tuhoavat kenties muitakin lajeja prosessissa) mutta huomaavat saastutuksen ongelmat siinä että he itse eivät voi elää siinä maailmassa jonkalaisiksi he ovat sen muuttaneet. Ja ajattelevat että kun he eivät voi jatkaa elämistä, muutkaan eliöt eivät voi. Luontoäiti jatkaakin siksi siihen että ihmiset ovat ajamassa lajiaan hautaan, ja että jäljellejäävät eliöt eivät tule heitä kaipaamaan.

Uusliberaali voisi huomata tässä vertauksessa vain sen että "elämä jatkuu" ; Liberaali taas näkisi tämän vastuuttomana koska normaalisti elämää elävä ihminen kuitenkin elää esimerkiksi pörssiromahduksia ja muita vastaavia. Kärsimyksen aikana elävälle ei ole kovin reilua puolustaa vetoamalla siihen että tilanne korjautuu tulevaisuudessa kunhan ei nyt vaan lähdetä häsläämään mitään korjausasioita. (Sillä se lähtee millä se on tullutkin, kenties mutta ettei mene ihmiset ja hyvinvointi siinä mukana?)

Luontoteema on jotain hyvää aloitettavaa, koska se on samanaikaisesti jotain hyvin konkreettista että monille myös vahvasti eettisesti sävyttynyttä.

Ja tästä taas päästään ponnahtamaan suoraan uuskonservatiiveihin. (En suotta laittanut heitä mukaan listalle. Tarkoituksenani oli todellakin puhua heistäkin.) Heidän uusin muotikikkansahan on "suvaitsemattomuuden suvaitseminen". Sen kohdalla voidaan sanoa että kysymys on täsmälleen samasta mitä uusliberaalit tekivät liberaaleille. Nappasivat keskeisen käsitteen ja määrittelivät sen uusiksi. Ja kun tarkemmin katsotaan, ei ole vaikeaa huomata että tämä määrittelynvaihtotapa on oleellisesti samanlainen. Ei ole vaikeaa huomata että se muutos jonka uusliberalismi teki kaupankäynnissä ja talouselämässä, on "suvaitsemattomuuden suvaitseminen" identtinen muutos arvokeskustelun alueella. Metodiikka on sama, muutos on sama, aihe vain on eri.

Tämän vuoksi ei ole mielestäni kovinkaan kaunista kannattaa "suvaitsemattomuuden suvaitsemista". Etenkään kun sen parissa vakiotemppu näyttää olevan se, että suvaitsevaisuuskulttuuri uudelleenmääritellään ja tähän uudelleenmäärittelyyn vedoten väitetään sen olevan sisäisesti ristiriitainen. Kun anarkismi, nihilismi, opportunismi ja muu vastaava määritetään suvaitsevaisuuden olennaiseksi osaksi, huomataan että arvokeskusteluun livahtaa hyveenä jokin jolla ei yleisen keskustelukentän mukaan ole eettisiä arvoja. Kun arvokeskustelun ytimeen nousee arvottomuus, jota kaupataan suvaitsevaisuuden määritelmän alle naamioituna, tiedetään että ei seuraa mitään kovin kaunista. Sitä voidaan toki toivoa että systeemin oma virheellisyys tekee sen jatkamisesta mahdotonta. Mutta valitettavasti riskinä on se, että tuhoamme itsemme tässä eheytymisprosessissa.

Yleisenä kaavana voisikin olla se, että jos jokin asia (talous, luonto, arvot) on tärkeä, asiaa kannattaa suunnitella ja niistä kannattaa keskustella. Kaiken kuuleminen ei tarkoita samaa kuin se, että ihan mitä tahansa otetaan kaikkien käyttöön. Vapautta kannattaa toki maksimoida siinä mielessä että ei hankittaisi rajoitteita joita ei ole vahvasti perusteltu tai mutkistettaisi elämää byrokratialla byrokratian vuoksi asettelemalla privileegioita tai päällekkäisiä rinnakkaisia juridisia järjestelmiä. Mutta tämä on todella eri asia kuin sanoa aivan kaikelle että "antaa mennä vaan".