Kristittyjen linjama homoseksuaalisuuden suhteen on kokenut "homoillan" jälkeen tiettyä lieventymistä. Siinä missä aikaisemmin viitattiin vain "Raamattuun" on kohdannut vastustusta ja esiin on noussut vahvemmin - toki jo aikaisemmin olemassaollut - kanta jonka mukaan homoutta katsotaan suopeasti vaikka avioliitto halutaankin kieltää. Tästä näkökulmasta hyvä esimerkki lienee Päivi Räsäsen lausunto "seurakunnissa tulisi löytyä selvästi enemmän tilaa, avoimuutta ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus. Sydämiämme tulisi riipaista se tieto, että homoseksuaalisuuden taustalta löytyy kipeitä lapsuuden kokemuksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koulukiusaamisesta ja torjunnasta. Me kaikki olemme myös seksuaalisesti enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, eikä syntiin langenneessa maailmassa löydy ketään, jonka miehisyys tai naiseus olisi täydellisesti sellaista, mihin Jumala alunperin ihmisen loi."
Tässä kannassa yritetään toki aina jollain tavalla maalata mustaa valkoiseksi, selittää miten syrjintä voi olla suvaitsevaista. Avainkorttina on usein uskonnonvapaus, eli että uskonto kieltää joitain asioita ja näiden salliminen on siksi loukkaus. Tähän on helppo vastata Juha Leinivaaran tapaan "You have confuced a war on your religion with not always getting what you want." Sillä uskonnonvapaus tässä kohden totaalisesti kieltää toimintatapoja, jotka ovat toisten vakaumusten mukaisia. On selvää että jos lisätään mahdollisuuksia toimia, kasvaa valinnanvapauden teema, jolloin uskonnonvapautta korostavien tulisi nimenomaan kannattaa mahdollisimman pieniä yleispäteviä poliittisia rajoitteita.
Tässä näkemyksessä uskonnonvapaus mahdollistuu koska saadaan päättää esimerkiksi että vaikka on homoseksuaali, niin ei harjoita tätä ja mene avioon jos se rikkoo omaa vakaumusta. Ja jos on ja haluaa eikä se haittaa, niin on vapaus tehdä näin. Tässä valintaa ei ole laitettu osaksi yhteiskunnan syvärakennetta vaan vapaus kuuluu ihmisille.
Ongelmana on kuitenkin se, että esimerkiksi Suomessa kirkko ja muut vastaavat järjestöt on pakotettu noudattamaan Suomen Lakia. Näin ollen vaikka uskonnonvapaus sallisi sharialaissa kivittämistä, sitä ei saa uskonnonvapauden nimissä tehdä. Samoin tietysti käy helposti siinä, jos homoseksuaalit saavat mennä avioon. Koska kirkko on halunnut itselleen avioonasettamisoikeuden, se olisi todennäköisesti samalla sidottu myös vihkimään homoseksuaaleja. Näin ollen ulkoinen laki todellakin rajoittaisi muutamien vakaumuksellisten pappien uskonnonvapautta joista näin ei saa tehdä.
Siksi on ihan oikeasti ymmärrettävää että jossain määrin kysymys on siitä että homoseksuaalien avioonmeno on laitettu osaksi yhteiskunnan syvärakennetta. Ja tässä syvärakennetasossa ei tosin teknisessä mielessä ole ollenkaan kysymys "uskonnonvapaudesta" koska eri intressit ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa. Kysymys on siitä kenen vakaumus on arvokkaampi kuin toisen taas ei. Tässä mielessä uskonnonvapauspuhe muuttuu näiden normien kohdalla hyvin omituiseksi "kaikki vakaumukset ovat tasa-arvoisia mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset" -henkiseksi. Tällöin uskonnonvapauskysymys ei ole aihepiirissä ollenkaan, vaan kysymys on siitä ketä on oikeus syrjiä ja millä ehdoin.
Näin ollen fundamentalistien arvokeskustelu on tässä kohdin todella omituista; Uskonnonvapauteen vetoamisessa ollaan joko totaalisen väärässä (pintarakenneoikeutena) tai sitten ollaan syrjimisintressikisassa jossa ei ole kysymys vapaudesta vaan sen vastakohdasta, hallinnasta ja kontrollista (syvärakenneoikeutena).
Kuitenkin tähän on periaatteessa muutamakin tie ulos:
Syvin ongelmahan on siinä että kirkko on halunnut itselleen paitsi rituaalinteko -oikeuksia, niin myös juridisia valtaoikeuksia. Näin ollen avioliittorituaali on myös yhteiskunnallisen aseman virallinen muutostilaisuus. Tämä ei suinkaan ole välttämätöntä. Esimerkiksi uskonnottomien "Pro Seremoniat" eivät saa tehdä virallista ja juridista muutososaa - tämä on tehtävä maistraatissa. Sen ihmiset saavat pitää puheita ja tehdä pieniä (juridis-poliittisesti merkityksettömiä) rituaaleja häissä. Tätä ei pidetä uskonnonvapausrikkomuksena, joten on selvää että kirkko voisi aivan oikeasti luopua juridisista oikeuksistaan ja tyytyä pelkkiin rituaaleihin. Tällöin on selvää että erilaiset velvoitteet katoaisivat osittain. ; Kirkon kohdalla on huomattava että juridisiin oikeuksiin liittyy juridinen vastuu.
Melkein yhtä syvä ongelma on se, että kirkko ja sen alajärjestöt saavat rahaa ulkopuolelta. Nämä tahot saavat käytännössä vetää rahahanat pois. Tämä ei ole uskonnonvapausrikkomus, koska uskovaisille ei anneta yhteiskunnallista oikeutta pumpata rahaa. Heillä saa olla vakaumus, mielipide ja agenda. Mutta niin kauan kuin rahapussi ei ole juridisesti heidän oma rahapussinsa vaan jonkun toisen, päätäntäoikeus rahoitukseen on sillä joka kukkaronnyörejä pitää. Yllättävän suuri osa rahoista taas tulee yhteiskunnalta ja kirkollisveroista. On selvää että tämä johtaa siihen että rahoittaja voi määrittää ehtoja. Ja uskonnon sisäisessä maailmassa tämä tarkoittaa käytännössä konflikteja ; On valittava dogmatiikan ja rahan välillä. - Tosin raha nyky-yhteiskunnassa merkitsee sitä että dogmatiikkaa voidaan toteuttaa ollenkaan, joten tässä mielessä syvärakenteet iskevät uskonnonharjoittamisen ytimeen hyvinkin syvärakenteen kautta. Tämä onkin pääasiassa se moottori joka muuttaa pintarakennetasolla olevan mielipiteen syvärakenteen valtakoneistoksi. Tästä on vain yksi tie ulos. Luovutaan kaikista näistä rahoista, jolloin menetetään rahan tuomaa vaikutusvaltaa, kykyä tehdä asioita. Mutta saadaan mielipiteenvapautta ja tätä kautta päätäntävaltaa asioihin. ; Tässä on kysymys kontrollivallan ja vakaumuksen oikeaoppisuuden seuraamisen välisestä valinnasta. Ja vaikka luulisi että uskonnon maailmankuvan sisällä valinta olisi ensisijassa helppo, on tilanne pikemminkin niin että nimenomaan "iskut kukkaroon" koetaan kammottavana vainona. (Huomio priorisoinnin toteutumisesta käytännön tasolla on kiinnostava ja kertoo paljon uskovaisista ihmisinä ja heidän instituutionsa hyvyydestä.)
Lievimmillään systeemi voisi toimia myös siten että kirkolle annettaisiin privileegio. Eli oikeudenmukaisuusperiaatteiden "sama laki koskee kaikkia" -tilanteesta luovutaan ja annetaan kirkolle erikoisoikeus. Tällöin yhteiskunta voisi tehdä mitä tahansa, ja ainoastaan kirkkohäät jäisivät kirkon sisäiseksi asiaksi ; Tällöin homot voisivat marssia maistraattiin kun taas papit eivät heitä vihkisi kirkossa. Kenties tähän voisi olla myös lievempi tilanne, jossa kirkko voisi täyttää paperit, mutta jättää rituaalin väliin. (Nythän yritetään päinvastaista, jotain pientä epävirallista siunausrituaalia ilman juridiikkaa.)
Kuitenkin asiassa on aina sekin mahdollisuus että koko syvärakennetaso siirrettäiisin pintarakenteeksi. Kirkko on itse asiassa tehnytkin näin monessa kohdin. Merkittävin näistä lienee se, että avioeron jälkeen ihmiset ovat menneet kirkossa uudestaan naimisiin. Osa uskovaisista paheksuu tätä, koska heidän vakaumuksensa mukaan avioliitto on Jumalan säätämä ja että jonka Jumala yhdistää ei ihminen saisi perua. Onkin merkittävää että kun tämä kysymys nousee esiin, Räsäsen kaltaiset ihmiset puhuvat armosta ja siitä että kaikki ovat rikkinäisiä. Mikä on juuri se sama mitä homojenkin kohdalla sanotaan. Mutta jostain syystä tätä armodiskurssia ei käytetä "kirkon vakaumusoikeutena" jolla uudelleen avioon astuvilta kiellettäisiin rituaali. Päinvastoin, heidän kohdallaan sama lause on oikeutus jolla tämä rituaali saadaan tehdä vaikka se onkin dogmatiikan kannalta "epäkristillinen". Kirkon vakamusmaailmassa kaikki synnit ovat rikkinäisyyttä ja kaikki ihmiset ovat rikkinäisiä, mutta toisia rikkinäisyysasioita tuetaan rituaaleilla ja toiset halutaan kieltää koko yhteiskunnan tasolla. Tässä korostetaan että "syntejä on eriarvoisia". Eli kaikki ihmiset ovat rikkinäisiä mutta homot ovat niin paljon rikkinäisempiä kuin avionrikkojat...
Tässä kohden onkin turhaa puhua mistään suvaitsevaisuudesta. Kun Räsäsen kaltaiset ihmiset puhuvat rikkinäisyydestä, he ovat toki jossain määrin oikeassa. Me kaikki olemme rikkinäisiä ihmisiä. Ja muistuttaessaan siitä että jotkut ihmiset ovat kenties enemmän rikki kuin muut ihmiset, he itse asiassa puhuvat pääasiassa omasta puolestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti