maanantai 20. helmikuuta 2012

Melkein todellinen skotti

Ihmiset muuttuvat harvemmin nuoremmiksi. Tätä prosessia valvotaan usein kalenterin avulla. Sen mukaan täytän tänään 30 vuotta. (Tämä on fyysinen ikä. Henkinen ikä on 3. Olen siis hyvin nuorekas.) En yleisesti ottaen välitä syntymäpäivistä, eikä ajatus siitä että on juuri sen ikäinen että voisi periaatteessa juuri ja juuri näytellä teini-ikäisiä amerikkalaisissa saippuasarjoissa ole järin innostava noin yleensäkään ottaen.

Siksi en oikeastaan odottanut tai halunnut minkäänlaisia lahjoja. Tai oikeastaan tietenkin halusin lahjoja, koska pidän niistä aina, olen juuri sillä tavalla ahne että ilmainen esine kiinnostaa ja innostaa.

Vaatekaappini täydentyy kuitenkin skottiruudullisella pyyhkeellä. Tässä syynä on se, että suihkussa käyminen on minulla jonkinlaista meditaationkaltaista toimintaa. Siksi voi olla sellaisiakin päiviä että käyn 3 kertaa suihkussa for nothing. Siksi on tavallista että minut voi nähdä kotona pelkässä pyyhkeessä. Skottiruudullinen pyyhe on siksi vaatekappale. Ja asiaankuuluvasti tässäkin kiltissä alla on sama mitä skottilaisillakin.

Tuskaa, Toivoa ja Toiseutusta.

Tämänlaiset lahjat ovat tietysti hiema humoristisia. Ja kuten komiikassa ylipäätään, tässäkin taustalla on monia elementtejä. Niiden huumori rakentuu saman tapaisella kaavalla kuin "Monty Pythoneista" ja monesta muustakin tutulla John Cleesellä. Hän on "Fawlty Towers" -DVD -boksin ekstroissa olevissa haastatteluissa kuvannut komiikan luonnetta. Hänen mukaansa komiikassa on aina ripaus kärsimystä, optimismia ja etäännyttämistä.
1: Siksi esimerkiksi seksivitsit naurattavat vaikka ne eivät ole oikeastaan kovin hauskoja. Niissä aiheen ahdistavuus johtaa vieraille vesille ja mukavuusalueen ulkopuolelle.
2: Tragediassa tuska on usein vääjäämätöntä. Kärsimys kulminoituu siksi niissä epätoivon kautta. Sen sijaan komediassa on mahdollista tarjota onnellinen loppu. Sen kärsimys voi olla irrelevanttia tai ratkeavaa mallia. Liika lopullisuus ja mahtipontisuus tuottaa kärsimyksestä tragedian, joten komediassa tämänlaisia asioita kannattaa välttää.
3: Hahmojen sympaattisuus on liiallisuuksissaan ongelmallista. Sillä usein vitsien taustalla on jonkinlainen kaksinaamaisuus, teeskentely tai typeryys. Hahmot siis joko toimivat valehdellen tai typeryyksissään. Jos tämänlaisiin samastuu liikaa, syntyy helposti komedian sijasta puhdasta draamaa. Hahmot koetaan niin itsen kautta, että niitä ei enää osata nähdä hassuina vaan säälittävinä tai pelottavina. Siksi komedioissa tahti on tärkeä ; Juonen on mentävä ripsakkaasti eteenpäin että henkilöt eivät ikään kuin kerkeä tarttua tilanteeseen ja muuttamaan etäännytyksen sijasta samastumista. Usein tämä johtaa myös siihen että komedioiden hahmot nähdään jollain tavalla sympaattisina. Siksi komediahahmot ovatkin usein jollain tavalla aivan kamalia, sellaisia jotka samassa pöydässä saisivat vastustusta ja vihaa. Mutta kun kyseessä on komedia ja kieroilusta seuraa usein epäonnistumisia, heidät koetaan parempina kuin he ovat. Samastuminen muuttaisi heidät pahoiksi.

Samasta syystä skottiruudullinen pyyhe on komediallinen. Siinä on ahdistava alastomuuselementti, johon tarjotaan jonkinlaista ratkaisua jossa on mukana toivon hiven. Samalla siinä on pieni vinoileva sävy, joka antaa lahjalle "kolmannen persoonan näkökulman" ja tämä etäännyttää. Lahja on tavallaan myös antajalle. Muita lahja kenties huvittanee enemmän kuin itseäni, koska en osaa etääntyä itsestäni.

Ei kommentteja: