DNA:n roskaisuudesta - ja vähän kreationisminkin

 Kun perimästä ja sen funktionaalisuudesta puhutaan, on tavallaan helppoa puhua teleologisia. Gouldin kritiikki on asiallista muistaa, koska adaptationismissa usein syntyy just so tarina ns. after the fact. Jos minulta pyydettäisiin kannanottoa siihen miten itse määrittelisin funktionaalisen - ja tätä kautta myös eifunktionaalisen - perimän sanoisin, että funktionaalinen perimä on määritelty DNA:n osioksi joka on tällä hetkellä puhdistavan valinnan alla.

Tämä on tärkeää, koska monesti huomio adaptaatioissa keskittyy vain yleistymiseen. Fiksoituminen on eräänlainen fiksaatio. On hyvä täydentää tätä mielikuvaa sanomalla että funktionaalinen perimä on sellainen osio - koodaa se suoraa proteiinia tai ei - jota ei voi muuttaa tai poistaa ilman, että se vaikuttaa yksilön kelpoisuuteen. Luonnonvalinnan yksi keskeisiä rooleja on "ylläpitäminen", ei pelkkä hyödyllisten ominaisuuksien "yleistäminen".

Tässä ominaisuuden muuntumattomuus ja pysyvyys on se asia jota on katsottava muuttujana. Tarpeettomat, siis ei adaptiiviset asiat, voivat aivan täysin kerätä ja koota mutaatioita ja kadota. Tämä on mielenkiintoinen ratkaisu koska pelkästään tämän tekemällä ihminen helposti on puolustamassa sitä että perimässä on niinsanottua arkikielisesti kutsuttua "roskadna:ta" aka tilke-dna:ta. Itse näen että muuttumattomuus korreloinee melko voimakkaasti sen kanssa että kyseinen geeni on vakiintunut ja valintapaineen ylläpitämä.

Mutta sitten on ihmisiä joiden mielestä mitään tilke-DNA:ta ei ole, tai sitä ei ole kovin paljoa. Ja heillä on argumentteja joita voidaan kunnioittaa. Esimerkiksi kun he näkevät joidenkin sekvenssien muuttuvan he eivät näe sitä todisteena ei-funktionaalisuudesta. Esimerkiksi transkriptit jotka ovat uniikkeja ihmisille ovat täynnä ns. "kertyvää kohinaa". Ne ovat "äänekkäitä" (noisy). Mutta he jotka näkevät että nämä ovat uusia adaptiivisia ominaisuuksia ihmiskunnassa näkevät että vaikka pysyvyys korreloi ei korrelaation puute tarkoita sen vastakohtaa.

Joku voisi nähdä, että tässä olen myötämielinen kreationisteille, jotka ovat tunnetusti sitä mieltä että Roska-DNA:ta ei ole. Mutta oikeasti ymmärrän lähinnä että tieteessä on tiettyä debattia siitä minkä verran tilke-DNA:ta on. Puolisoni sisar tutkii geenejä bioinformaatikkona ja hän on kertonut että debatti akatemiassa aiheesta on niin verevää että on turvallista sanoa tässä että "emme tiedä".

Ja joku voisi tässä nähdä että hänkin olisi myötämielinen kreationisteille. Mutta kumpikaan ei ole. Eikä kumpikaan tee loogista virhettä ja kaksoisstandardia tässä. Sillä jos me mietimme mikä tekee järkeväksi väitteet siitä että osa kohinasta on hyötyominaisuuksia on se, että suuri osa kaikista mahdollisista mutaatioista olisi funktionaalisia. 

Jos pidät funktionaalisia ominaisuuksia harvinaisena - kuten kreationistit Douglas Axen johdolla mielellään ajattelevat - ei kohina ja mutaatio millään järkevällä todennäköisyydellä "sattumalta tee hyödyllisiä ominaisuuksia". Tällöin olisi pakko ajatella että iso osa perimästä on roskaa. Mikä on se mitä kreationistit myös vastustavat.

Toisin sanoen järkevä uskomus roska-dna:sta liittyy hyvin paljon siihen miten yleiseksi näkee erilaisten mutaatioiden hyödyllisyyden. Ja tässä itse olen arvioissa varovaisempi kuin he jotka näkevät että suuri osa perimästä olisi funktionaalista. Kreationistit valitsevat tässä yhteensopimattomat osaset. Eikä tätä ole tavallaan edes vaikeaa ymmärtää. Eikä selittää.

Kuinka evoluutio ei opetakaan huipulla olemista?

Evoluutiota on usein kuvattu jatkumona jossa huipulla on ihminen. Monet evoluution popularisoijat, etenkin Gould, ovat taistelleet tätä mielikuvaa vastaan. Prosessissa kun unohtuu se että evoluutio ei kulje kohti kohti tiettyä lopputulosta. Ja näin ollen jos ihminen erkaantuu simpanssista, simpanssi erkaantuu ihmisestä. Kaikki nykyään elossa olevat olennot ovat käyneet läpi yhtä pitkän evoluutiohistorian.

Eikä evoluutio ole näkyvymmillään vain silloin kun katsotaan miten hienoja ja toimivia rakenteita meillä on. Sillä evoluutiopsykologia itse asiassa selittääkin hyvin usein sitä miten meillä on omituisia heikkouksia.

Esimerkiksi jos mietitään miksi ihmiset ylensyövät tai katsovat pornoa tai tuhoavat elämäänsä jollain muulla vastaavalla tavalla, törmätään siihen että ihmisen ympäristö on muuttunut. Ja adaptaatioiden adaptiivisuus on hyvin usein kontekstisidonnaista. (Saharassa pärjäävät lajit eivät pärjää etelänapamantereella tai toisinpäin.) Ennen ei ole ollut vastaavaa lihomisvaaraa. Ja jos nykymaailmassa evolutiivisesti adaptiivinen teko olisi jonottaa spermapankkiin, katsomme nykyään ei-lisääntymiskykyisiä kaksiulotteisia tulosteita koska sen tarjoamat ärsykkeet vastaavat spermapankkia paremmin lisääntymistilannetta jossain menneessä ajassa.

Evoluutiopsykologia opettaakin tietyssä määrin nöyryyttä. Miten meillä on eläimellinen paketti mukana. Jn, vaikka kuinka kuvittelemmekin olevamme erityisiä ja luomakunnan kruunuja.

Oletko sinä Bolzmannin aivo?

"Bolzmannin aivo" on ajatuskokeellinen itsetietoinen olento. Se on hyvin luonnollinen konsepti fysikalisteille jotka pitävät tietoisuutta materiaalisena. Kun sopiva kompositio atomeita kasautuu, se on tietoinen. Bolzmannin aivot perustuvat siihen että satunnainen atomien heilahtelu tuottaa koko ajan erilaisia yhdisteitä ja yhdistelmiä. Ja jos annetaan vain riittävän suuri universumi ja riittävän paljon aikaa, tietoisen aivon pitäisi syntyä spontaanisti ja itsestään. Tilastollinen luonne johtaa siihen että Bolzmannin aivo ei ole mahdottomuus. Ja toisaalta riittävän suurella yritysmäärällä siitä voi tulla jopa väistämätöntä. Osa näkemyksistä esittää jopa että Boltzmannin aivot olisivat yleisempiä kuin muunlaiset havaitsijat ja kokijat.

Tämä konsepti on yhdistetty Descartesin ajatukseen itseä hämmentävästä mielestä. Ja tätä kautta on saatu kysymys siitä että olemmeko me Bolzmannin aivon kaltainen olento. Tätä voidaan lähestyä ontologisesti, jolloin seurataan hyvin voimakkaasti Descartesin epäilyyn liittyviä perinteitä.

Empiristin ja metafyysikon riita

Toisaalta Bolzmannin aivoina olemista on lähestytty myös "epistemologiselta" kannalta. Ne ovat metafyysikoille riittämättömiä mutta niistä saa irti jonkinlaisen ajatuksen. Näistä eräs vaikutusvaltaisimmista on Max Tegmarkin esitys ;

"... here's a simple test you can do to determine whether you're a Boltzmann brain. Pause. Introspect. Examine your memories. In the Boltzmann-brain scenario, it's indeed more likely that any particular memories that you have are false rather than real. However, for every set of false memories that could pass as having been real, very similar sets of memories with a few random crazy bits tossed in (say, you remembering Beethoven's Fifth Symphony sounding like pure static) are vastly more likely, because there are vastly more disembodied brains with such memories. This is because there are vastly more ways of getting things almost right than of getting them exactly right. Which means that if you really are a Boltzmann brain who at first thinks you're not, then when you start jogging your memory, you should discover more and more utter absurdities. And after that you'll feel your reality dissolving, as your constituent particles drift back into the cold and almost empty space from which they came. In other words, if you're still reading this, you're not a Boltzmann brain."

Konsepti on tuollaisena tilastollinen ja vetoava. Siinä on olemassa selviä metafyysisiä oikomisia. Esimerkiksi siinä unohdetaan se, että jos tietoisuus on fysikaalinen niin myös muisti on fysikaalinen. Toisin sanoen sinä voit olla Bolzmannin aivo joka muistaa tuollaisen introspektion muutaman sekunnin takaa. Kenties muisti on väärä. Lisäksi täytyy muistaa sekin että "right" ja "almost right" eivät ole mitään empiirisiä konsepteja. Kuinka voimme oikeasti tietää miten asioiden pitäisi olla. Kenties muistamme asiat harhaisesti tietyllä tavalla ja arvioimme nämä harhat uskottavammiksi kuin jonkin todellisen muistikuvan.

Empirian kannalta asia täytyykin nähdä yrityksenä falsifioida. Emme voi koskaan verifioida kysymystä siitä olemmeko sittenkin Bolzmannin aivo. Metafyysinen vaatiminen tuleekin helposti siinä että haemme varmistelua emmekä korroboraatiota. Argumentti selvästi rajaa mahdollisia Bolzmannin aivoja joten jälkeen tuollaisen introspektion on kuitenkin ammuttu alas monia mahdollisia Bolzmannin aivoja. Olemme siis kenties tälläinen metafyysinen harha-aivo, mutta todennäköisyys jälkeen tuon testin on kuitenkin edes hitusen pienempi kuin ennen testiä.

Tietoisuus ja muisti ja niiden luotettavuus ovat ovat alttiita ajatuskehille

Toki evidentialisti voisi katsoa asiaa myös todennäköisyyksien valossa. On esimerkiksi selvää että suuri osa Bolzmannin aivoista kuolee hyvin pian. Lisäksi niiden syntytodennäköisyys ei ole mitenkään ilmiselvä. Voidaan ottaa niin että olisi hirvittävä määrä Bolzmannin aivoja jokaista "normaalia havaitsijaa" kohti. Osa niistä ei kokisi olevansa "normaali havaitsija", joten se, että koemme olevamme juuri tietynlaisia rajaa pois ison määrän Bolzmannin aivoja. Samoin osa niistä kuolee hyvin pian, ja vain osassa Bolzmannin aivoista on harharakenne joka muistaa valemuistoja niin että ne luulevat olevansa olemassa kauan aikaa. Todennäköisyyksiä voidaan tätä kautta rajata ja rajata ja on selvää että se montako Bolzmannin aivoa on normaalia havaitsijaa kohden pienenee prosessissa. Peruskysymykseksi kuitenkin jää se, miten yleisiä Bolzmannin aivot ovat "normaaleihin" verrattuna. Jos Bolzmannin aivot ovat aivan sikayleisiä verrattuna muunlaisiin, niin kaikki ylläoleva todennäköisyyksien rajaaminen ei välttämättä tarkoita että et olisi sittenkin todennäköisemmin Bolzmannin aivo kuin muunlainen tietoinen kokija. Voi olla todennäköisempää että olemme Bolzmannin aivo kuin ennen empiiristä koettelua. Siksi onkin syytä korostaa että vaikka ontologia ja epistemologia ovat hyvin harmaasävyisiä, niin tästä huolimatta lähestymistavoilla on syvä asenteellinen ero, joka johtuu aatehistoriasta. Ja tämä ero on käytännössä monin paikoin yhteensovittamattomissa.

Sean Carroll on kirjassaan "From Eternity to Here" käsitellyt erikoista tilannetta jossa Bolzmannin aivojen kohdalla on "tiettyjä haasteita". Jos esimerkiksi päädymme tulokseen että olemme Bolzmannin aivoja, olemme itse asiassa antamassa tilaa sille että kognitiomme koostuu valemuistoista ja tätä kautta se vaikuttaa siihen evidenssiin jonka valossa teemme päätelmää. Näin ollen syntyy metafyysinen ongelma siitä että jos päättelemme olevamme todennäköisesti Bolzmannin aivoja, niin kyseenalaistaisimme kykymme oikeasti tehdä päätelmiä asiasta. Jos kognitiomme ei toimi, niin miksi tämä päätelmä siitä että olisimme Bolzmannin aivo olisi pätevä? Ja toisaalta jos uskomme että todiseet näyttävät että emme ole Bolzmannin aivo, niin tosiasiassa tässäkin oletamme että muistomme ovat valideja. Joka taas ei välttämättä pidä paikkaansa - jos vaikka olemmekin Bolzmannin aivoja. Kysymys on häiritsevä - ja tuttu kartesiolaisen kehän kiertämiseen perustuvissa ratkaisuissa, kuten Alvin Plantingan warrant -ehdossa.

Kuinka Bolzmannin aivot ovat harvinaisia, elleivät mahdottomia, skenaarioita

Toisaalta Carroll (yhdessä Pollackin ja Boddyn kanssa) korostaa sitä että fysiikan tietojen mukaan Bolzmannin aivot ovat hyvin epätodennäköisiä. Tämä on hyvin kiinnostava lähestymistapa koska Bolzmannin aivoja kuvaa vahva fysiikkakeskeisyys. Joten sen todennäköisyys ja mahdollisuus nojaavat joka tapauksessa vahvaan "naturalistiseen viitekehykseen". Näin ollen sen käsittely vaikka kosmologian keinoin on sisäisesti ehyempää kuin muiden Descartesin epäilyä koskevien harha-aistimusten kohdalla. Sekaan ei edes paatuneesta metafyysikosta livahda yhtä paljoa "maailmankuvallista ekstraa". (Ongelmat tempussa ovat metafysiikan kannalta pienempiä, eivät olemattomia, mutta pienempiä.)

Itse ajattelen tätä skenaariota evoluution kautta.

Evoluutio on siitä jännittävä että siihen liittyy lisääntyminen. (Evoluutio vaatii informaation kopioitumiselementin. Ilman tätä elementtiä ei voi tapahtua evoluutiota.) Toisin sanoen vaikka evoluutio olisikin Stephen Jay Gouldin korostaman mallin mukaan sellainen joka ei seuraa kovin deterministisiä polkuja, niin heti kun syntyy yksi tietoinen mieli, sillä on taipumus monistaa itseään lisääntymällä. Tämä monistuminen yhdessä siihen että monen ihmisen mukaan evoluutioteoria selittää eliökunnan syntyä tekisi Bolzmannin aivoista epätodennäköisemmän. Etenkin kun jos olemme Bolzmannin aivoja, ei olisi mitään selitystä sille miksi satumme olemaan juuri sellainen Bolzmannin aivo joka kuvittelee lähelleen itsensä kaltaisia olentoja.

Ainakin itse en usko että eliökunnan synty evoluutiolla olisi vain selitys maan päällä oleville lajeille. Näen että evoluutio tekee tietoisen ajattelevan mielen synnyn todennäköisemmäksi ; Joku voisi teoriassa ajatella että Pasteurin kumoama ajatus elämän synnystä spontaanisti vastaa jossain määrin Bolzmannin aivoa. Ja jos tälläistä "Poof" -kerralla -mallia pitää todennäköisenä niin kenties evoluutiotutkimus osoittaa vain että miten meillä on sarvikuonoja. Ja että tämä voisi olla poikkeustapaus koska sarvikuonoja voisi syntyä todennäköisemmin "Poof" -mallilla. Itse taas näen että yksinkertaisen elämän synty sattumalla on huomattavasti todennäköisempää kuin kompleksisten. Ja että evoluutiolla on tapana tuottaa tätä mutkikkaampia olentoja, koska kompleksisuuteen liittyy funktio joita taas usein tarvitaan siihen että eliö olisi ominaisuuksiltaan adaptiivinen verrattuna muihin sillä hetkellä oleviin olentoihin. Evoluutio tekee siksi todennäköisemmäksi sen että yksinkertaisesta tulee monimutkaista kuin mitä sattumalta kasautuminen tekee. Kompleksisuuden kasvaessa todennäköisyydet pienenevät ekspontentiaalisesti. Evoluutio taas on eräänlainen "todennäköisyysmajakka". Jonka vuoksi evoluutio on kenties se syy miksi Bolzmannin aivot ovat epätodennäköisempiä kuin "tavalliset havaitsijat".

Pidän tästä koska se nojaa suhteellisuuteen. Jos olemme joka tapauksessa tietoisia ei tavallaan kannata miettiä mikä on mahdollista ja mahdotonta. Vaan on hyvä katsoa että miten syntyskenaarioiden todennäköisyydet ovat suhteessa toisiinsa. Emme tiedä montako Bolzmannin aivoa ja montako "normaalia havaitsijaa" on. Mutta niiden suhdeluvusta voidaan kuitenkin saada jonkinlaisia enemmän tai enemmän perusteltuja arvauksia.

Toki voi olla että on silti olemassa pieni mahdollisuus että olemme Bolzmannin aivot. Metafyysinen kysymys on jossain määrin relevantti. Itselläni on kuitenkin immersiivinen suhde elämään, joten elän Peircen kuvaamassa phaneronissa, jossa tietyt metafyysiset kysymykset ovat sellaisia että ne ovat paitsi raktaisemattomia myös sellaisia että niistä ei tarvitse välittää. Voimme elää ja kokea. Tässä mielessä ; Jos olen Bolzmannin aivo, olen väärässä. Mutta ainakin se on mukava harha, sellainen josta tulee pörröinen egoistinen olo.

Pieni ajatus ; Kolumbuksen uudelleenkirjoittaminen

Kolumbuksesta on tullut legendaarinen hahmo. Hänet kuvataan useissa elokuvissa jonakuna joka taistelee keskiaikaista taikauskoa vastaan ja joka tätä kautta laajentaa ymmärrystämme maailmasta. Monessa elokuvassa Kolumbus pistetään haastamaan nimen omaan oppia litteästä maasta. Apuvälineenä voi olla meloni ja tikari, ja hän kiertää tikarilla kunnes palaa takaisin samaan paikkaan ja halkaisee melonin. Kolumbus siis järjellä ja tiedolla tietää ennalta Amerikan sijainnin.

Jokainen sentään tietää tärkeimmän. Sen että hän ei erottanut intiaania ja intialaista toisistaan. Ja tämä epäonnistuminen ja erehdys ei jää ainoaksi.

Stephen Jay Gouldin "The Late Birth of a Flat Earth" kuvastaa sitä miten tämä on varsin myöhäinen narratiivi. Maan pyöreys on nimenomaan tiedetty. Kolumbus ei siis taistellut litteän maan oppia vastaan ennen matkaansa. Tämä taistelu on liitetty tähän yhteyteen vasta paljon myöhemmin. Sen ajan kristityt eivät olleetkaan niin taikauskoisia ja naiveja. Päin vastoin. Gould kertoo miten keskiajan auktoriteetit Tuomas Akvinolaisesta Roger Baconin kautta John Buridaniin kuvasivat teoksissaan nimenomaan pyöreää maata.

Eikä se jää Gouldin huomioon. Asia on vielä vakavampi. Daniel Rydén kertoo "Maailmassa on vihre" -teoksessa lisää Kolumbuksesta. Kolumbukseen liittyen tiedetään että hän kohtasi kritiikkiä juuri siksi että maan pyöreys tunnettiin erinomaisen hyvin. Jopa sen koko tunnettiin varsin suurella tarkkuudella. Ja tämä on ollut sen epäilyksen takana. Esimerkiksi 1000 -luvun matemaatikko Abu Rayhan Al-Birunin laskelmat heittävät oikeasta maan ympärysmitasta vain 40 kilometriä. Ja ihmiset myös tiesivät näistä laskelmista.

Koska Amerikan mannerta ei tunnettu - eikä Kolumbuskaan sitä tunnistanut - ajateltiin että meriteitse etäisyys olisi liian pitkä kuljettavaksi. Ja jos välissä ei olisi Amerikan mannerta, niin sehän olisi. Kolumbus yksinkertaisesti arvioi maan koon liian pieneksi. Ja ennaltanäkemisen sijasta hänet pelasti sattuma, houkan tuuri. Jos nyt voi kutsua "sattumaksi" ja "tuuriksi" sitä että siinä muiden tyhjäksi arvioimalla merialueella olikin lötköttänyt ylimääräinen manner vuosimiljoonia. Kriitikot olivat oikeassa. Mutta Kolumbus silti jotenkin veti pidemmän korren vaikka oli väärässä lähtiessään. Ja oli väärässä intialaisista elämänsä loppuun asti.

Tämä muistuttaa siitä että jostain syystä löytöretkeilijöitä kutsutaan aika helposti tieteilijöiksi. On vaikeaa sanoa missä kävelylenkki loppuu ja maantieteen harjoittaminen alkaa. Mutta on selvää että se, että joku kiipeää ensimmäisenä jollekin vuorenhuipulle ei ole tiedettä. Se on urheilua. Tieteeksi se muuttuu vasta mittausten ja oppimisten myötä. Toisaalta uusia löytöjä, kuten mantereita, voi löytää seikkailemallakin. Silloin vain ei ole koskaan tarpeen kehuskella ennaltanäön taidoista. Ennaltanäön tarpeettomuus toisaalta muistuttaa että skientistitkin erehtyvät.

Evoluutiolla on yhä enemmän selitettävää...

Kreationismin kohdalla on klassikkovitsi/vasta -argumentti. Se koskee välimuotoja. Ja se vastasi melko lailla sitä kokemusta mikä syntyi kreationistien kanssa keskustelusta. Kreationisti ensin selitti että välimuotoja asian A ja B välillä ei ollut. Ja sitten kun tähän toi esiin välimuodon, selityksenä oli että välimuoto ei ollut validi. Tarkassa analyysissä kun tämä välimuoto pitäisi selittää liittämällä se niihin pääsuuntiin. Ja näin ollen jokainen löydetty välimuoto lisäsi kaksi aukkoa todistustaakkaan. Toki kreationistit itse eivät ajatelleet asiaa näin, mutta argumenttien takana oleva henki oli juuri tämä. Jokainen välimuoto oli siis entistä suurempi ongelma evoluutiolle.

Ajattelin että tämä oli vaipunut niiden kliseiden joukkoon joita ei käytännössä enää käytetä. Mutta sitten luin Paul Myersin blogia. Aiheena on Paul Nelson päivän sankari, Paul Nelson. "Paul Nelson, Philosopher of Biology at the Discovery Institute, is a real corker. He has decided that nematodes could not possibly have evolved, because scientists (real ones, not creationist pseudoscientists) have produced an extremely detailed literature documenting their development."

Idea on sama. Kun ensin on vaadittu että evoluutiohistoria täytyy selittää, on evoluutiohistorian luominen pohjana jollekin jossa evoluutiolla onkin paljon enemmän selitettävää. Nelsonin retoriikka iskeekin siihen että jokainen uusi datapiste on uutta tietoa ja nyt tätä käytetään pohjana sille että tunnettu kohde onkin "kompleksi". ; Tähän liittyen tuon esiin pari ajatusta/huomiota. (Myersin kritiikki Nelsonille kannattaa lukea koska se on opettavainen ja tämä blogaus ei ole referaatti.)

Tämä luultavasti liittyy siihen että kreationistien maailmassa ollaan hyvin vahvasti lukkiuduttu siihen että vain deterministinen selitys on selitys. He vaativatkin evoluutikoilta selitysmalleja joissa pitäisi selittää miksi evoluutio on tuottanut juuri tuolla tunnetulla tavalla tuon tunnetun piirteen. Evoluutikot itse harvemmin nojaavat tähän. Sillä jos prosessissa on satunnaisuutta, tämän vaatiminen on yhtä järkevää kuin vaatisi että lottoarvonnan jälkeen selitettäisiin miksi juuri tietty lottorivi eikä jokin toinen selitys toteutuisi. Ja kaikki tästä poikkeava nähtäisiin antiselityksenä. (Mikä toki pakottaisi ajatuksia kohti "älykkäästä suunnittelua" koska vain huijaus voi tarjota selitysken jossa kerrotaan miksi juuri tietty henkilö on voittanut. Peli on pakosti eisatunnainen, eiarvonta ja sitä kautta jotain muuta kuin lottoarvinta.)

Tämä ei toki ole vierasta ID -piireille. He lainaavat yleisesti Stephen Gouldia. Ja Gould on useastikin nostanut esiin sen että evoluutio ei ole prosessi joka "toistuisi samanlaisena" jos ajassa voitaisiin mennä taaksepäin ja aloittaa jostain aiemmasta pisteestä uusiksi. ID -piirien probleema tässä onkin se, että he yrittävät tehdä evoluutioteoriasta ristiriitaista ja he tuntuvat hokevan "ei olla synnytty sattumalta" -tyylisiä asioita. Mutta sitten he luovat evoluutioon ristiriitoja joiden perusoletuksena on että evoluutio olisi ultimaattisesti täysin ei-satunnainen.

Lisäksi on toki hupaisaa katsoa CSI -konseptin rappiota. Aluksi sitä myytiin lajittelevana filtterinä joka tunnistaa kohteesta onko se Suunniteltu. Kontekstia ei tarvittu. Sattuma ja lainomaisuus eliminoitiin. Jos kohde oli kompelsi ja spesifi, se oli Suunniteltu. Siihen liittyi monia omituisia asioita kuten (a) Dembski näytti käyttävän aina erilaista metodia näiden arviointiin ja monet tavat olivat keskenään ristiriitaisia. Jolloin jokainen kohde saadaan kompleksiksi tai spesifiksi. (b) Hyvin usein kun katsottiin spesifioivaa patternia se olikin itse asiassa lainmukainen, jopa äärimmäisen lainmukainen, (näistä kenties pahin klassikkoesimerkki on ns. Caputo -case joka koostui lainomaisesta kolikonheittotulosrivistä). Ja kun patternin täytyi olla ei-lainomainen selvitäkseen eliminoivasta filtteristä oli tilanne hyvin omituinen. Eli asian täytyi olla samanaikaisesti keskenään ristiriitaisia asioita.

Näistä virheistä on, ihme ja kumma, otettu opiksi sen verran että niistä on joustettu. Nykyään spesifiys onkin todellakin alkanut näyttää siltä mitä Myers sanoo "“Specified”, as they use it in the term “specified complexity”, means something entirely different. It means built to a plan or specification; it implies a pre-existing blueprint that lays out the instructions to produce a desired end result. In the case of intelligent design creationism, it attempts to turn an assumption into evidence." Eli jos jokin nähdään spesifinä niin esioletetaan että kohde on suunniteltu. Suunnitellut kohteet ovat spesifejä ja spesifit kohteet ovat suunniteltuja. Näin joudutaan tekemään koska muuten paha evolutionisti antaa esiin pahoja salakirjoitustehtäviä. Jotka ovat kuitenkin helpompia arvioitavia kuin biologinen DNA -rimssut, joiden informaatiomäärät hyvät ID -soturit tunnistavat ilman matematiikkaakin.

Selvää on että Nelsonin logiikalla evolutionisteilla on koko ajan enemmän ja enemmän selitettävää. Valitettavasti samanaikaisesti on yhä vaikeampaa olla ajattelematta että Nelson on asioissaan aivan pihalla. En tiedä, jos hän on tuijottanut liikaa ontogeneettisiin syvyyksiin ja sitten tämä ontogeneettinen syvyys on tuijottanut häntä takaisin.

Ärsyttäviä evoluutioon uskovien luokkia

Evolutionismin kohdalla kyseessä on usein viha ateisteja kohtaan. Itse katson evoluution kannattamiseen liittyvän inhottavia lieveilmiöitä. Mutta militantti ateismi ei ole niitä. Olen jakanut nämä ihmiset kahteen pääluokkaan. Ne molemmat ovat ärsyttäviä mutta keskenään eri tavalla ärsyttäviä. (Mikä on parannus, sillä esimerkiksi kristityissä kaikki ärsyttävät kristityt tuppaavat olemaan ärsyttäviä täsmälleen samalla tavalla.) Näissä vastenmielisissä evoluutioasioissa ärsyttävä puoli on juuri maailmankuvassa. Joten tässä ei ole armoa saatavilla.

Arjalan kauhukoirat. Ihmiset jotka näkevät evoluution pelkästään yksilövalintana. Tämä ihmisryhmä näkee kehityksen jonkinlaisena sankaritarinana. Stephen Jay Gould onkin moittinut sitä miten evoluutio liian usein nähdään tarinana jossa voittajat glorifioidaan. Ärsyttävimmillään tämä ajatustapa johtaa eugeniikansävyisiin rasistisiin ajatuksiin. Joissa rotujen eroista vedetään päätelmiä liian pitkälle siksi että ei ymmärretä mitä eroa on implikaatiolla ja ekvivalenssilla. (Noin tiivistäen ; rotuteoria vaatii geneettisiä eroja mutta geneettiset erot eivät tarkoita samaa kuin rotu.) Heikkoja ei tarvitse auttaa, koska se kuuluu osana luonnonjärjestystä. Usein tätä ajavat sen tyyppiset ihmiset jotka selvästi itse uskovat olevansa sitä eliittiä joka jää eugeniikan ja sortamisen jälkeen henkiin. Mutta jotka ironista kyllä ovat mitä luultavasti sitä porukkaa joka lajin parhaan nimissä tulisi eliminoida ensimmäisenä. Ovat vaikeuksissa jos katsovat poikasiaan pelastavia eläimiä, koska se vaatisi geenitason ymmärtämistä. Mutta ei hätää, yksilötasolla liian riskialttiisiin toimintoihin osallistuminen myydäänkin sankaruustarinalla.

Äiti-Maammat. Ihmiset, jotka elävät ryhmävalinnan mukaan. Tässä maailmankuvassa evoluutio on jonkinlainen perimmiltään kaikkivoipa ja lempeä voima, jonka avulla ihminen on sosiaalinen ja hyvä. Tämä liittyy joskus ns. Gaia -hypoteesiin jossa biologinen itsesäätely takaa että elämä ei voi mitenkään kuolla pois. Ja silloinkin kun sitä ei liitetä suoraan tähän, niin se on asenteissa mukana. Richard Dawkins onkin ymmärrettävästi moittinut ryhmävalinnan kannattajia siitä, että näillä moraaliset ja poliittiset tavoitteet ja ihanteet sekoittuvat siihen miten maailma nähdään. Eli idealismi ohjaa sitä miten maailma toimii sen sijaan että maailman toiminta ymmärrettäisiin ja tätä käytettäisiin apuna jotta maailma voitaisiin muuttaa sellaiseksi kuin halutaan.

Ymmärtäisivät edes sen että evoluutio on määritelmällisesti geenifrekvenssien määrien muuttumista populaatioissa. Yksilöt eivät kehity evoluution kannalta lainkaan, valinta vain suosii ja karsii niiden kautta seuraavan sukupolven. Geenitasolla on vielä paljon tilaa.

Jos olemme kehittyneet evolutiivisesti miksi täällä on vielä luonnonvalintaa?

Buzzfeedissä oli huumorimielellä tehty artikkeli joka koostui argumentaation sijasta hauskoista kuvista. Kysymys oli siitä että jos luonnonvalinta karsii sekundatuotokset niin miksi maailmassa on tyhmyyksiä tekeviä toilailevia ihmisiä. "If evolution does exist, then why are these dingalings allowed to keep muckin’ everything up?" ; "If evolution is real, how does something like this happen?" ... "And how did people like this exist?" Juttua ei ole tarkoitettu argumentiksi. Mutta se on jossain määrin opettavaisempi ja evoluution kannalta oleellisempi kuin moni ID -oppikirja. Sillä tässä linkissä vastaan tulee esimerkiksi sellaiset teemat kuin evoluutio, kaiken havaitun selittäminen funktionaalisesti ja paras mahdollinen maailma.

Ensimmäinen huomio on se, että tämänlainen epätäydellisyyksien luettelointi on tavallisesti liitetty Jumalan olemassaoloa vastaan. Ja evoluutio on nähty tämän antiteesinä. Näin ollen on aivan asiallista kysyä että onko evoluution maailma jotenkin erityisen samansuuntainen Leibnizin "paras mahdollinen maailma" -tilan kanssa. Tämä kysymys on relevantti sillä niin pahan ongelmaa kuin evoluutiotakin koskee eri skenaarioiden vertailuun keskittyvä ajattelu. Siksi on aivan oikesti syytä miettiä sitäkin että jos Darwin awardsissa mainitut ihmisten "hölmöilyt kuolemaan asti" olisivatkin ongelma evoluutiolle, eivätkä jotain evoluutiota käytännössä ja todiste evoluutiosta tosimaailmassa.
1: Ne eivät ole ongelma evoluutiolle. Mutta on tärkeää tietää miksi. Koska se nyt auttaa evoluution sisällön ymmärtämistä ; Melko moni ymmärtää että evoluutio ei tuota täydellisyyttä, mutta sitten toisaalta jos evoluutio ei selitä jonkin piirteen tai asian funktionaalisuutta tämä nähdään puutteena ja ongelmana. Mikä on erikoista koska jos kaikesta on hyötyä vähintään lähestytään hyvin vahvasti "parhaan mahdollisen maailman skenaariota".

Pahan ongelman voima tulee tietenkin siitä että hyvä ja kaikkivaltias tuottaa parhaan mahdollisen maailman. Ja siinä toilailu olisi hyvinkin merkittävä ongelma. Itseäni esimerkiksi aivan oikeasti ihmetyttää tässä mielessä se miten logos -henkisyys - äärimmillään warrant -ajattelu jossa ihmisen äly ja havainnointi on perimmiltään ehdottoman luotettavaa - on monien kristittyjen parissa niin suosittu. He ajattelevat että koska Jumala on äärettömän älykäs, ja ihminen on Imago Dei -teorian tapaan Jumalan kuva - eli ihmisen älykkyys heijastelee ja on analoginen Jumalan älykkyyden kanssa - niin miksi olemme niin tampioita logiikassa? Kun ihminen voi tehdä tietokoneen joka on logiikaltaan ja laskentateholtaan analyyttisempi, ja laskemisasioissa muistiltaan vähemmän detaljeja unohtava kuin ihminen, ei voida kuin ihmetellä. Kun ihmisen pitää kouluttautua jotta osaisi laskea ja tehdä logiikkaa, ja on silti virheherkkä, niin miksi tietokoneelle asiat ovat niin helppoja? Imago Dei -tilanne todella herättää ihmetystä ihmisten yleisestä tampioudesta.

Ja jossain määrin perinteisessä evoluutiokuvassa on ollut tätä ongelmaa. Vanhassa adaptiivisessa ajattelussa onkin ollut paljon kristittyjä viehättäviä piirteitä. Siinä kun on korostettu sitä miten eliöiden rakenteet ovat tarkoituksenmukaisia. Miten evoluutio luonnonvalinnan voimalla hioo käytännössä parasta mahdollista. Gould ja Lewontin ovat kutsuneet tätä vanhaa asennetta "panglossianismiksi". Ja jopa Gouldin kanssa kovasti erimielinen ja adaptaatiokeskeinen Dawkins edustaa linjaa jossa ei uskota että evoluutio tuottaisi täydellisiä rakenteita. Kaikkia käyttäytymispiirteitä ei tarvitse selittää. Siksi perhosen lento liekkiin johtuu siitä että perhonen hyötyy valon suhteen liikkumisesta yleensä, kun taas kynttilänliekki on poikkeustila.
1: Dawkins onkin suututtanut uskovaiset monella tavalla. Yksi niistä koskee yllättävän maltillisia ja evoluutioon myönteisesti suhtautuvia uskovaisia jotka korostavat adaptationismia kulttuurievoluutiossa. Että kun uskonto on säilynyt ja on ihmislajille niin yleistä niin evoluution mukaan sillä täytyisi olla hyöty tarjottavana. Dawkinsin mukaan uskonto on juuri sitä että ihmiskunta ikään kuin lentää kynttilänliekkiin.

Kun adaptationismissa on kaikki havaitut piirteet pyritty selittämään funktionaalisuuden kautta, ollaan siinä päädytty juuri "parhaaseen mahdolliseen maailmaan" tai sellaista korostavaan näkökantaan. Modernissa evoluutiossa ei tämänlaiseen asiaan uskota. Joten tosiasiassa ei noita piirteitä tarvitse välttämättä selittää. Ne voivat olla sitä mitä Gould kutsuu "spandrel" tai jopa täysin neutraaleja tai jopa haitallisia. Näin ollen voi olla että tyhmien temppujen tekeminen voi olla esimerkiksi sosiaalisen laumakäyttäytymisen seuraus. On syytä demonstroida luottavansa ystäviin turvallisissa olosuhteissa. Se voi olla jotain jossa pitää tehdä temppuja seksuaalivalinnan vuoksi jotta synnytetään vaikutus. Mutta ollakseen aito signaali temppujen täytyy jotenkin ilmentää aitoa taitoa, ja valitettavasti populaatiossa on variaatiota. Mutaatiot eivät ole aina hyödyllisiä joten kenties tuossa onkin kasa uusia ensikertalaisgeenejä putoamassa geenipoolista. Ja niin edespäin.

Joku voisi jopa esittää retorisia kysymyksiä. Kuten sellaisia että tässä on demonstroitu luonnonvalintaa käytännössä. Ja toisaalta voidaan nähdä että kuvien huumori syntyy juuri siitä että ne ovat uhkaavia mutta eivät vaarallisia. Ne ovat jopa malliesimerkkejä benighn violation theorystä käytännössä. Hupi on uhka plus seurausten harmittomuus. Ja kun mietimme miksi nämä seuraukset ovat niin harmittomia, voimme miettiä että olisiko kallon paksuudessa jotain tekemistä sellaisilla asioilla kuin luonnonvalinnalla.

Onko abortti evolutionistinen? Entä ateistinen?

Mikael Torppa kirjoitti kirjoituksen abortista. Hänen mukaansa evoluutioajattelu on aborttia vastaan. Ja sen lisäksi hän arvioi että "Raamattu" pitää sikiöitä elävinä. Itse otin asiaan melko kevyesti kantaa. Lähestyin asiaa lähinnä "Raamatun" kautta. Ja tämä takaa sen, että minulla ei ole oikein mitään emotionaalisia kytköksiä asiaan. Sillä mitä "Raamattu" sanoo tai ei sano, ei ole minulle oikeastaan mitään merkitystä. ; Jos "Raamattu" kieltää jotain asioita niin se lähinnä osoittaa että kyseinen teos ei sovi nykyaikaan. Ja jos myöntää niin sitten se vain näyttää että uskovaisetkin vetävät ajatuksiaan liian pitkälle eikä asia ole edes teologisesti fiksua. Kävi niin tai näin niin lopputulos on win-win. Tämän vuoksi voin tietysti keskittyä tärkeisiin asioihin. Kuten vinoiluun.

Torpan blogaus ja sen
keskustelu ovat täysin
Hadri_____sta.

Tässä tekstissä en kuitenkaan ajatellut vinoilla Torpan kustannuksella. Hänen tekstinsä on toki hyvin heikosti argumentoitu. Mutta tavallaan tämä onkin se koko pointti jonka vuoksi tätä blogausta tarvitaan. Nimittäin tuomaan esille se argumentti jota Torppa tekstissään pilaa. Se on itse asiassa ihan kohtuullisen hyvä huomio. Sitä vain voi olla vaikeaa huomata kaiken sen ryönän takaa.

Sen lisäksi haluan erikseen korottaa ja huomauttaa että minua motivoi tähän tekstiin se, että vaikka Torppa on argumentatiivisesti niin heikko että on ikään kuin pakko kyseenalaistaa hänen järjenlahjansa, niin tämä ei ole kaikki. Minun silmissäni hän on kuitenkin asenteeltaan varsin miellyttävä tyyppi, kelpo kaveri. Pidän hänestä, virheellisistä statementeistaan ja huonosta argumentaatiostaan ja puutteellisesta logiikastaan huolimatta, sillai ihmisenä. Ja siksi on hyvä vähän kompensoida sitä että ikään kuin on tarpeettoman vinoileva. Etenkin kun "Raamattu" on tässä tilanteessa aiheena siitä kenkku, että minulla ei ole mitään väliä mitä tapahtuu. Mutta Torpalla asiassa on kiinni koko maailmankuva.

Tästä tulee pitkä juttu.

Torpan ajatuksen voi tiivistää siihen että kysymys ei ole siitä uskooko Jumalaan vaan se, miten suhtautuu ihmiseen. Torppa toki muotoilee tämän varsin erikoisesti "Evoluutioaate sikiön kehitysvaiheista ihmiseksi on abortin hyväksymisen takana. Näin siitäkin huolimatta että koko sikiön kehitysvaiheet ovat täysin vääräksi todistettu." ja että Raamattu näkee asian toisin, hän esimerkiksi lainaa Raamatusta (Aamos 1:44) "Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani." Torpan tekstissä huomio saattaa tosiaan kiinnittyä huomio siihen että hän on idiootti. Silloin voidaan esimerkiksi huomata että
1: Tosiasiassa abortin kannattajat uskovat sikiön tietoisuuden syntyvän jossain vaiheessa. Jolloin Raamattu ei itse asiassa edes kerro sitä onko sikiö minkä ikäinen. Ja näin se ei toimi relevanttina tai täysin vakuuttavana perusteluna sille että sikiöllä olisi ihmisarvo hedelmöityksestä lähtien. Tietoisuushan liitetään hermostoon joka syntyy tietyssä vaiheessa.
2: Torppa sekoilee hyvin klassisella kreationistitavalla rekapitulaation kanssa. Se on näkemys joka on sitä Haeckelia johon kukaan ei ole uskonut pitkään aikaan. Ja se ei todellakaan ole kumonnut sikiönkehitystä. Sikiönkehitys on yhä aivan validi tieteenala. Itse asiassa tässä ei ole mitään järjelle ihmeellistä. Kun on hedelmöittynyt munasolu, ulos synnytyksessä tuleva vauva, ja välissä on aikaa, ja vauva ei näytä hedelmöittyneeltä munasolulta ja hedelmöittyneen munasolun esitetään kehittyneen vauvaksi, on aivan selvää että sikiö muuntautuu tässä välissä jollain tavalla. Rekapitulaatio-oppi tarkoitti näkemystä jossa sikiö toistaisi evoluutiokehityspolkunsa. Joka on siitä erikoinen oppi, että se ei ole evoluutioteorian taustan mukainen. Stephen Gould on aivan suoraan kuvannut sitä että mutaatio voi tapahtua mihin tahansa kohtaan alkionkehitystä, joten on selvää että olisi omituista jos sikiönkehitys vain toistaisi evoluutiopolkuaan ilman muutoksia. Toki Gould täsmentää että tämä ei poista sikiönkehitystä tai sitä että sikiöiden vaiheita ei voitaisi käyttää fylogenioiden rakentamisessa. Sillä näitä voidaan rakentaa mistä tahansa ominaisuuksista. Gouldin "Ontogeny and Phylogeny":n mukaan sikiönkehityksen yhteneväisyydet ovat evolutiotodiste, kun niiden pohjalta rakennetaan fylogeniapuita. Syy on sama kuin miksi aikuisiakin yksilöitä voidaan. Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia. Torppa on sen verran idiootti että hän ei todista että on tieteellisesti aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet liittyvät evoluutiohistoriaan", kuin väittää että näiden eliöiden sikiönkehitys "toistaisi tarkasti evoluutiohistoriansa." Mutta tässä hän on kaltaistensa seurassa. Muistan kuinka kun "Prisma" esitti Lennart Nilssonin sikiökuvia ja näytti valokuvia myös muiden lajien sikiövalokuvista, Pekka Reinikainen lähetti YLE:lle karvasta kritiikkiä. Siinä niitä rinnastettiin Haeckelin sikiökuvamanipulointeihin. Kukaan ei väittänyt että valokuvat olisivat rekapitulaatiota, ja niitä on paha pistää väärennöksiksikään.

Mutta jos näiden ei anna hämmentää voi kuitenkin huomata jotain. Torpan perusajatus siitä että aborttia vastustetaan ja kannatetaan eri syin on ihan osuva. Nähdäkseni tässä on huomattava että sikiö oletetaan ihmiseksi ja persoonaksi pro-life -puolella. Kun taas aborttia sallitaan esimerkiksi sen tyyppisillä perusteluketjuilla joita saa rakennettua neurotutkija Gazzanigan "Eettiset aivot" -kirjassa esittelemällä tavalla ; Hän korostaa että sikiön tietoisuus herää vähä vähältä sen jälkeen, kun sähköinen toiminta 13. viikolla laajenee aivorungon yläpuolelle. Tätä nuoremmalla ei siis ole tietoisuutta ja sitä ei voi pitää kärsivänä olentona tai persoonana.
1: Ja näin tätä nuoremman abortille ei välttämättä tarvitse nähdä mitään ongelmaa. Tämä ei toki sano että sikiö ei tämän jälkeen tunnustelisi ja oppisi asioita kohdussa. Sikiö voi siis "Ison Kirjan mainitsemaan tapaan" iloita kohdussa. "Raamattu" ei siis suoraan falsifioi sikiön kehitykseen keskittyvää aborttiteoriaa, mutta se toki sallii sen tulkinnan että sikiö olisi jo alusta pitäen ihmisarvoinen. Näin Torpan jakeet ja ilmaisut eivät itse asiassa erottele kumpi näkemys on oikea. (Mikä johtunee oikeastaan osittain siitä että "ikuinen totuus" on noussut "oikeaksi mielipiteeksi" laajassa mielessä vasta 1960 -luvulla.)

Torpan blogauksen kommentteja lukiessa voikin huomata miten siellä on pääasiassa (a) Torppaa tukevia kristinuskon Pyhä Kirja edellä menemää riemuhihhulointia (b) Torppaa kritisoivia joissa korostuu se, että sikiöön tulee tietoisuus joskus myöhemmin ja että siksi vaikka raiskatun on ihan hyväksyttyä ottaa abortti. Huomiossa on siis jotain oleellista. Maailmankuvaero sallimisen ja torjumisen välillä on käytännön tasolla jotakuinkin juuri siinä mihin Torppa sen määrittelee. Ja tämänlaatuinen asia ei ole koskaan tyhjä ja humpuukina ohitettava asia. Ei vaikka se tulisi minkälaisen hörhön suusta.

Siksipä siirryinkin abortin psykologiaan ; Eli onko abortti murha vai oikeasti vain tappo.

Jos katsotaan mitä sitten tein argumenttejeni kanssa, niin korostin jotain joka on havaittu psykologisissa tutkimuksissa. Kurzban on kuvannut kirjassaan "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirjassaan sitä miten aborttikeskustelussa toistetaan usein sitä että abortti on murha. Mutta sitten tätä ei viedä konsistentisti loppuun asti, eli vaadita abortista murhatuomiota. Samaa asiaa on esille tuonut myös Jonathan Haidt. Se on hämmästyttävä uskontoon liittyvä piirre. Ihmiset todella vakaasti uskovat että abortti on murha. Mutta rankaisu on sitten hyvinkin erilaista.

Siksi nostinkin Raamatusta esiin vertailevaa aineistoa. Sen sijaan että olisin kaivanut esiin yksittäisiä jakeita annoin niiden luoda kontekstin. Niiden tarkoituksena oli tuoda esiin se, että tosiasiassa aborttikanta ei loogisesti määrity vielä sitä kautta onko ihminen persoona vai ei. Kantana on laajempi. Raamatun suhde tappamiseen. Ja tässä kohden asia ei ole niin yksioikoinen kuin, sinänsä naïvin leppoisa, Torppa esittää. Että asia on "älä tapa" ja se siitä.

Siksi nostin esiin sen, että "Raamattu" sanoo (2. Moos. 21:22-23) "Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan. Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä" Joka sanoo aivan suoraan että sikiön kuolema on rangaistuksen paikka, sakon paikka. Ei siis mikään pikkuasia. Mutta se kuitenkin kontekstoituu siihen miten vasta äidin kuolemasta tuli kuolemantuomio. Kuitenkin sen ajan lainsäädäntö antoi murhasta varsin selvän tuomion ilman mitään sakoilla leikkimistä. Näin ollen jopa Vanhan Säädöksen aikaan sikiön surmaaminen ei ollut täysikasvuisen murhan arvoista. Haidtin ja Kurzbanin tiedot nykyajasta toteutuvat siis jo noina ammoisina aikoina. Kyseessä lienee jonkinlainen Ikiaikainen Totuus. Sikiö on kenties elossa, mutta sen surmaaminen ei ole murha.
1: Torpan argumentaatio on tässä kohden hyvä ottaa esille. Hän ottaa "Vanhan Biblian" vuodelta 1776 ja kohdan jossa sanotaan samassa kohdassa (2. Moos:22-23) "Jos miehet tappelevat keskenänsä, ja loukkaavat raskaan vaimon, niin että hänen täytyy hedelmänsä kesken synnyttää; ja ei kuoleman vahinko tapahdu: niin hän pitää rahalla rangaistaman, sen jälkeen kuin vaimon mies häneltä anoo, ja se pitää annettaman arviomiesten ehdosta; Mutta jos kuoleman vahinko tulee, niin pitää hänen antaman hengen hengestä." ja esittää että kuolema on sikiön kuolemaa koskeva. Tämäkin jae voidaan katsoa nimenomaan jonain jossa vaimon kuolema on muuttuja, mutta Torppa muotoilee ja tulkitsee tätä lakia. "Jos raskaana olevalle naiselle aiheutuu vahinkoa väkivallan seurauksena, niin että hänen tulee synnyttää ennenaikaisesti ja lapselle ei tapahdu vahinkoa, eikä lapsi kuole kohtuun, niin väkivallan tekijää tulee rangaista rahalla (sakko). Jos raskaana olevan naisen kohdussa oleva lapsi kuolee väkivallan teon seurauksena, niin siinä tapauksessa väkivallan ja lapsen kuoleman aiheuttanutta rangaistiin kuolemalla. Raamattu sanoo tällaisessa tapauksessa henki hengestä." Tässä paistaa läpi niin keinotekoinen saivartelu yhdistettynä historiantajuttomuuteen että pitäisi itkettää. Aiheesta voi saada selvää vaikka tutustumalla juutalaiseen näkemykseen. "Talmud" sanoo aivan suoraan (Sanhedrin 57b) että sikiö kuolee jakeessa joka tapauksessa. Eli jae koskee nimenomaan sikiön kuolemaa, joka tuossa tapahtuu koko ajan. Äidin kuolema olisi se muuttuja joka määrää eron sakon ja kuolemanrangaistuksen välillä. Asiaa on kuitenkin mahdollista punnita Torpalle mieluisasti. Raamatullisen lain ja sikiön suhde on tässä kohden jotain jossa juutalaisten kielenkäyttö on ollut sen verran epämääräistä että siinä on koulukuntaeroja. On vaikeaa sanoa tuleeko sakko ennenaikaisesta synnytyksestä vai abortista. On vaikeaa sanoa onko "enempi vahinko" naista vai sikiötä koskeva. Itse korostan tässä kuitenkin sitä että tuolloin ei eletty lääketieteellisesti kovin kehittyneessä maailmassa. Jo normaali synnytys oli vaarallisempi, lapsivuoteelle kuoltiin usein. Ilman keskoskaappia jaottelu keskenmenon ja kuoleman välillä tuntuu liian marginaaliselta jotta siitä kannattaisi tehdä erottelu. Yleisesti ottaen fundamentalistit kiistävät vaihtoehdon mahdollisuudenkin. Ja kenties juuri tämä teologisen tulkinnan sitominen on takana siinä miksi aborttiasia on muuttunut fundamentalistien parissa niin ehdottomaksi 1960 -luvun jälkeen.

Argumenttini onkin itse asiassa siinä että esimerkiksi käsky "Älä tapa" on hyvin jännittävä. Sillä se ei todellakaan kieltänyt kaikkea tappamista vaan "asiattoman tappamisen". Siksi Vanhassa Testamentissa oli "älä tapa" -käsky mutta esimerkiksi erilaisista rikoksista teloittamiset sallittiin. Sikiönlähdetyksen kannalta tällä on se relevanssi että teloituksessa kuolee varmasti elävä ihminen jolla on sielu jolla on kohtalo, todennäköisesti Helvetti. Tappaminen on nykysuomessa vahvempi kuin alkukielessä. Ja siksi ei ole suoraan epäkristillistä kannattaa kuolemantuomiota. Tai kuten Sami Liedes, kristitty, on asian ilmaissut "Yleensäkin kuolemanrangaistuksen vastustaminen Raamatun perusteella tuntuu yleensä perustuvan joko vahvaan päätelmään kääntäjän valitsemasta sanasta ("älä tapa"; alkukielessä sana tarkoittaa nimenomaan oikeudetonta tappamista) yhdistettynä muiden raamatunkohtien huomiotta jättämiseen tai älyttömän laajentavaan tulkintaan Jeesuksen ja aviorikoksesta kohdatun naisen kertomuksesta. Minä vastustan kyllä kuolemantuomiota, mutta en parhaalla tahdollanikaan voi väittää tämän aatteen nousevan suoraan Raamatusta kuin ehkä tangentiaalisesti, lempeyteen ohjaavien periaatteiden osalta. Historiallisesti taas kuolemantuomio on minusta ollut ihan paikallaan. Miten muuten vakavista rikoksista käytännössä voisi rankaista vaikkapa jossain painentolaiskulttuurissa, jossa vankeus ei vain ole vaihtoehto (ellei sitten mennä johonkin sharia-tyylisiin käsien katkomisiin)?"

Tämä selitys on luonnollisesti tarpeen sillä Jumala komentaa ja toteuttaa tiettyjä asioita Pyhän Kirjan sivuilla (Aamos 1: 13-15) "Näin sanoo Herra: - Koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He viilsivät auki raskaana olevat naiset, kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia. Sen tähden minä sytytän palamaan Rabban muurit, ja tuli nielee kaupungin palatsin sotahuudon kaikuessa taistelun päivänä, pyörretuulen riehuessa myrskyn päivänä. Heidän kuninkaansa viedään vieraaseen maahan yhdessä hallitusmiestensä kanssa, sanoo Herra." Tämä muistuttaa siitä että vatsan halkaisussa kuolee kyllä myös sikiö. Teknisesti tämä ei tietysti ole mikään abortti. Mutta siinä lapsi kuitenkin kuolee kohtuun. Ja jos kyseessä on ihmisarvoinen elämä jonka kuolema on murha, on raskaana olevan naisen surmaaminen vatsa halkaisemalla tuplamurha. Tässä ei selvästi ole hajuakaan siitä Torpan sinänsä miellyttävästä ajatuksesta jossa raiskaus ei ole syy aborttiin koska isän syntien ei pidä olla lapsen ongelmana.
1: Toki "Raamatussa" on toki tarjolla (4. Moos. 5:11-31) myös testi, jossa abortti liittyy kuvioon. "Ordeal of Bitter Water" tuo tietoa googlenkin kautta englannikielentaitoisille kiinnostuneille. Tässä uskottomuudesta epäillylle naiselle juotetaan kirousliemi, ja jos nainen on ollut petollinen hän saa keskenmenon ja tulee hedelmättömäksi ja jos hän on ollut siveä ja rehti, ei tapahdu mitään. (Ja kysymys on tosiaan keskenmenosta sekä naisen tulevasta hedelmättömyydestä.) Jumalan yliluonnollinen suora vaikutus tapahtumiin on tässä mukana. Ja selvästi äidin synnit voidaan rangaista sikiölle. Kuten muuten Aadamin ja Eevan synnit niillekin jotka eivät ole Hyvän ja Pahan Tiedon Puusta ahmineet.

Tämä kaikki on tietysti tarpeen koska esimerkiksi Pat Robertson muistuttaa että kristillisen maailmankuvan mukaan ihmisen arvo ei ole ehdoton ja poisottamaton. Hänhän on selittänyt miksi Jumala Raamatussa käskee tekemään kansanmurhan. Hän puolustaa kansanmurhaa sopivana tuossa tilanteessa. Samasta asiasta on tullut kuuluisaksi myös William Lane Craig, joka tässä vastaa kritiikkiin sanomalla lähinnä että "I’ve seen those kinds of responses, too, Peter, and find them disappointing because they fail to grapple intellectually with the difficult questions raised by such stories. Emotional outbursts take the place of rational discussion, leaving us with no deeper understanding of the issues than before we began." Heille on itse asiassa helppoa nauraa. Tai järkyttyä. Mutta kun asiaa miettii hetken aikaa, voi tiedostaa että jos kannattaa kuolemanrangaistusta, tai selittää että sodan käyminen on jossain tilanteessa perusteltua, selittää että jossain tilanteissa ihminen saa kuolla. Absoluuttinen ihmisarvo on siis hieman kuten "abortin murhaluonne" fundamentalisteille. Totta kunnes pitäisi miettiä implikaatioita. Sodassa ja abortissa kuolema onkin lähempänä "surmaa" tai "tappoa" kuin kylmäveristä "murhaa. Torppa toki, reiluna miehenä, pitää Robertsonia ja Craigia kylmäsydämisinä. Hänkin on niitä ihmisiä että jos joku filosofia antaa oikeutuksen jollekin teolle, niin asiaa ei pidä katsoa "filosofisesti ja intellektuaalisesti". Se on sen pahempi sille ideologialle jos niin käy.
1: Itse asiassa minullakin on kriteerit sille että missä tilanteissa on asiallista surmata ihminen itsepuolustukseksi. (Minulla on tästä henkilökohtainen ehtokaavio oikein. En laita sitä nyt tähän kyllä.) Samaa mieltä näyttää olevan Jumala. Ihmisillä ei ole absoluuttista pelastuarvoa, koska osa ihmisistä päätyy helvettiin kitumaan ikuisesti. Tai ainakin kadotukseen ja tuhoutumiseen. On turhaa puhua absoluuttisesta arvosta ja Rakkaudesta jos siinä on ehtolause "kunhan uskot". Itse asiassa kristittyjen kannattama ajatus "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" korostaa sitä miten kristitty voi osallistua sotaan. Jos "murhaajia,smurhaajia" -kortti todella toimisi, niin silloinhan juoksuhautojen pitäisi olla pullollaan ateisteja.

Ja tästä Torpan "sen pahempi" -tilanteesta päästään jatkoasiaan.

Torppa ei tyytynyt vain selittämään että kristinusko ei pidä abortista, ja että fundamentalistit perustavat näkemyksensä tässä Raamattuun. Ja että lähtökohta on että ihmisarvo alkaa hedelmöityksestä. Tämä olisi hyvin klassista ja kliseistä. Sen sijaan hänen jatkonsa oli ottaa esille toinen klisee ja selittää että evoluutio-oppi on abortinoikeuttamisen takana. Tässä teoria näyttää nojaavan siihen että rekapitulaatio -oppi oli evoluution kannattajan tekemä näkemys. Ja että ilman rekapitulaatiota ei ole sikiönkehitystä, ja että rekapitulaatio on se mitä koulussa opetetaan kun puhutaan sikiönkehityksestä. Toinen kortti hänellä on siinä että evoluutikoista ihminen on vain kemiaa, joten ihmiselämä on tässä arvotonta.
1: Itse asiassa Torppa tekee tässä virheen. "Sikiöön ei hedelmöittymisen jälkeen lisätä yhtään mitään muuta kuin ruokaa, happea ja vettä. Täydellinen ihmisen kasvua aikuiseksi ohjaava perinnöllinen ohjelma (DNA) on olemassa hedelmöityshetkestä lähtien. Ei ole olemassa mitään muuta loogista hetkeä ihmiselämän alulle biologisin syin." on argumenttina naturalistinen. Jos siis aikuisella on elämän arvo niin olisi sikiölläkin, tällä samalla logiikalla. Mutta en jatka tästä sen enempää, koska on syytä keskittyä siihen mikä Torpalla oli hyvin.

Olen toki käsitellyt tätä "vain kemiaa" -puolta aikaisemminkin. Se on siis argumenttina melko heikko. Asiaan ei tältä osin tarvitse palata. Otan sen kuitenkin tässä kohden esiin siltä kannalta että samanlaatuinen argumentti toimisi myös Intelligent Designin kohdalla. Intelligent Design kiistää ottavansa kantaa Suunnittelijan persoonaan tai tavoitteisiin. Jopa avaruusolennot ovat heille vaihtoehto. Tämä tarkoittaa sitä että ihminen otetaan metaforana. DNA sisältää informaatiota. Soluissa on solukoneita. Tämä latistaa ihmisen koneeksi. Ja tätä kautta mukaan tulee se, että jos ateistin kohdalla on sanottu että "Ateismi ei kuitenkaan velvoita ihmistä mihinkään, vaan Jokelan Pekan ateismi on ihan yhtä lailla ateismia kuin Suomen humanistiyhdistyksen puheenjohtajan ateismi." niin on sanottava että jos joku Intelligent Designin kannattaja rikkoo (lue tappaa) ihmisiä ja eläimiä, koska esineen särkeminen on pienempi rikos kuin biologisen eläimen tappaminen, niin tämä I.D. on aivan yhtä I.D. kuin joku Leisolan Matin I.D. Että jos evoluution mukaan olemme eläimiä niin I.D:n mukaan olemme koneita. Eli I.D. olisi vielä pahempi ongelma.

Tämä paljastaa sen että argumentti ei olekaan niin vakuuttava. On selvää että siinä on jotain oleellista. Mutta siinä on heikkouksia. Ensimmäinen huomio on tietysti se, että on huomioitava teistisen evoluution mahdollisuus. Evoluutiohan on oppi siitä miten ihminen on syntynyt. Ja jos Torppa nyt olisikin oikeassa siinä että kristitty ei voisi olla evolutionisti, niin maailmassa on muitakin teismin malleja. Ne ovat kenties harhaoppia ja kerettiläisyyttä, jos Torppa on oikeassa tässä asiassa. Mutta ne ovat teismiä. Ja siis ei-ateismia. Evoluutio ei siis sinällään opeta että olisimme "vain" kemiaa. Aivan samasta syystä kuin I.D. ei automaattisesti tarkoita että olisimme "vain" robotteja ja koneita.

Tämä puute onkin tarpeen. Sillä esitin Torpalle erään fundamentalistien kohtuu usein toistaman argumentin. Sen mukaan abortti olisi nimenomaan evoluutioteorian vastaista. Syynä oli se, että evolutionisti panostaa kelpoisuuteen. On fittnessiä haittaavaa tehdä abortti. Lisääntymään pääseviä jälkeläisiähän evolutionisti perimmiltään kaipaa. Ja jopa seksi on tässä vain välineenä sille fittnessille. Tämä kulma korostaa sitä että eugeniikka oli evoluutiolle ymmärrettävä suunta koska siinä jalostettiin rotua, ja luonnonvalinta sanoi että "might make it right". Ja että vahvat menestyvät. Abortti taas nähdään tämän antiteesinä. Ja suoraan sanoen tässä argumentissakin on jotain oleellisesti oikein. Päätelmä on koherentti ja siinä on selviä tosiasioita. Evoluution sisällöstäkin on ymmärretty jotain oikein.

Koska argumentti ei selvästi ole väärin, tästä seuraa perspektiivien pluralismi ; Torpan mukaan evoluutiossa abortti on automaattisesti hyvä ajatus ja sen vasta-argumentin mukaan se on huono. Molemmissa on jotain oleellista. Miksi meillä sitten on kaksi validia päätelmää joissa on kohtuu nieltäviä premissejä, mutta keskenään ristiriitaiset johtopäätökset?

Evoluutio ja tieteellinen moraalikäsitys.

Torpan perusongelmana on se, että hän nojaa liian vahvasti naïviin objektiiviseen moraaliin. (Ei, kaikki objektiivinen moraali ei ole naïvia. Minä vain en pysty ottamaan mitään niistä kovin vakavasti.) Hän ajattelee että jos elämä on perimmiltään redusoituvissa kemiaan, niin kombinaatioista viis. Ja että tästä seuraa jonkinlaatuinen suora päätelmä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Tässä prosessissa mukaan livahtaa piilo-oletuksia. Melko vahvojakin. Kuten esimerkiksi vahva yhteys evoluution ja ateismin välillä. Ja muita vastaavia.

Tässä kohden on kuitenkin syytä muistuttaa vaihtoehdosta. Tähän hyvänä esimerkkinä on toinen ateisti-evolutionistejä dissaava hahmo, Ossi Ojutkangas. Hänellä on hassu fiksaatio aborttiin ja hän on kieltämättä varsin vajain argumentein mellakoiva crank. Mutta häntä on vaikeaa sovittaa mihinkään kohtaan dark triadia (narsismi, machiavellismi, sosiopatia) joten pidän häntäkin ihan hauskana kaverina. (Sellaisena jonka käytös selittynee osittain hänen aspergerin syndroomallaan.) Hän kuitenkin korostaa toista puolta. Sitä että ateismi olisi arvotyhjiössä. Abortti, joka on etiikkaa, olisi siis automaattisesti jotain jonka miettimisessä se ei olisi hyvä. Siinä missä Torppa on sitä mieltä että evoluutio määrää tiettyjä asioita jotka nähdään epäeettiseksi, Ojutkangas on sitä mieltä että naturalismin etiikka on arationaalista. "Newsflash: ihmisarvo on arvo - sitä ei voi todistaa tieteelliseksi oikeaksi." Tässä mielessä hänkään tuskin lähtisi selittämään että sikiöllä on ihmisarvo koska sikiönkehityksessä siihen liittyy vain atomeita. Koska Humen giljotiinin, is-ought -ongelman, vuoksi tosiasiat ja arvot ovat erillään.

Tämä onkin sitten vakavammin otettava asia. Sillä Ojutkangas nosti esiin sen miten Dawkins on todella twiitannut siitä että abortti on paitsi jotain jonka voi tehdä, niin myös jotain joka jossain tilanteessa tulisi tehdä. Down -sikiö olisi hänestä moraalitonta jättää abortoimatta. Ajatus on tietysti suututtanut monia ateistejakin. Esimerkiksi ateistien äänitorveksi kutsuttu P. Z. Myers on blogannut siitä miten hänestä on yhtä väärin sanoa että abortti on pakko kuin että sitä ei ollenkaan saisi tehdä. Kuitenkin Dawkins on sekä ateisti ja evoluutikko, joten hänen mielipiteensä jossain määrin selvästi kuuluu tähän genreen.

Ja syy tässä lienee suunnilleen siinä minkä takia Torppa voi olla erimielinen nimekkäiden ja taitavien kristittyjen, Robertsonin ja Craigin, kanssa. Syynä on se, että moraaliasioissa tulkinta syntyy yllättävän vahvasti temperamentin ja luonteen kautta. Eksegeettisten kysymysten - ja laajemmin moraaliasioissa ylipäänsä - tulokset riippuvat paljon tunnustettua enemmän siitä, millainen yksilö tulkinnan tekijä on ; Kusipää tuottaa kusipäistä teologiaa, paskiainen tuottaa paskiaisetiikkaa. Mutta kusipääkin on ihan oikea uskovainen ja paskiainen on maailmankuvassaan ja ilmaisussaan moralisti ; Kenties humanistiliiton ja koulusurmaajan yhteys, ja ID -aggroajan ja Leisolan yhteys onkin yllättävän oleellinen muistettava. (Itse olen kusipää, ja tätä kautta luultavasti tuotan kusipäistä etiikkaa. Mutta se sanoo että juuri näin olisi asian laita.)
1: Dawkinsista voi sanoa sen verran että hänen laustuntonsa oli sen laatuinen että mieleni teki postuloida jotain sen suuntaista että "olisi epäeettistä olla lyömättä tiilellä tiettyjä evoluutiotutkijoita aatetovereineen" mutta jätin asian sitten vähemmälle. Sillä Dawkinsin kusipääetiikka saattaa syntyä siitä tosiasiasta että hän on aikamoinen kusipää. "The Spectator" näyttää että hän on esimerkiksi rahastanut itsellään luoden omituisen henkilökultin jossa statusta ja piireihinpääsyä saa riihikuivalla rahalla. Itse olen ajatellut että uskonnoista kannattaa pysyä erossa ihan sen takia että päästäisiin eroon tuonlaatuisesta toiminnasta.

Toki Ojutkangaskaan ei ole asiassaan täysin rehellinen. Tai kovin hyvä argumenteissaan. Dawkinsin kohdalla hän puhuu hieman väärin. Hänen pitäisi tietää että Dawkinsin moraali ei vetoa mihinkään empiirisyyteen. Ojutkangas on siis värittänyt Dawkinsin "tieteellisestä maailmankuvasta" olkiukon jota hän pieksee. Tämä virhe on toki yleinen. Hänen pitäisi miettiä miten objektiivinen moraali menee ateismin kohdalla. Toki hänen tulisi huomata myös se, että tosiasiassa kaikella objektiivisella moraalilla on samat vaikeudet. Ja itse asiassa humen giljotiini ei koske vain luonnontieteellisiä kysymyksiä. Se koskee kaikkea olemassaoloa. Se iskee kyntensä myös siihen että "Jos Jumala ON olemassa niin tästä seuraa eettisesti että PITÄISI OLLA X" Tämä on sitä filosofian 101:tä jonka moni amatööri unohtaa teismi-innossaan. Ajatus siitä että humen giljotiini koskisi vain luonnontieteitä mutta ei teologiaa on raivostuttavan yleinen. (Vastaavia vertailukohtia ei toki tarvitse hakea kaukaa. Skientisminvastustajilla on erikoinen taipumus nojata filosofisiin konsepteihin joiden sisältö on heille hyvin vierasta.)

Lisäksi Ojutkankaankin on hyvä huomata että hän kohtelee humen giljotiinia kovemmin kuin on kenties tarpeen. Itse asiassa jopa Hume itse korosti että humen giljotiini on näyte epätäydellisyydestä eikä siitä että asia kannattaa suoraan heittää roskiin. Hän rinnasti sen induktion onglemaan. Joka heikentää tieteen tulosten kaikkitietävyyttä ja absoluuttisuutta, mutta ei lopeta sitä että tiede on kelpo väline. Tämä mielessäpitäen voitaisiin sanoa että Dawkinsista eroavia moraalikäsityksiä löytyy muilta ateisteilta. Ja he eivät ole niin auttamattoman väärässä kuin joku tampiompi kaveri voisi "newsflashata".

Sam Harris on rakentanut "Moraalisessa maisemassaan" moraalimallin joka perustuu siihen että hän määrittelee objektiivisen moraalin ihmisen lajinmukaiseksi käytökseksi, jossa korostetaan pitkämielisyyttä, eli sitä että ei seurata spontaaneja tuntemuksia ja impulsseja vaan epikurolaisuuden tapaan tähdätään pitkälle tähtäimelle. Hänen mallissaan on toki niitä ongelmia joita teologiassakin on objektiivisen moraalin kohdalla. Eli taustaoletuksia on. Mutta Harrisin mallin kunniaksi on sanottava että JOS etiikka on hänen määrittelemäänsä ihmisten lajinmukaista käyttäytymistä ja sitä minkälaisia kokemuksia ne pitkässä aikajänteessä suuressa ihmisjoukossa herättävät, niin etiikka muuttuu empiirisesti lähestyttäväksi. Se on toki kuivaa, hieman kuin lähestyisi estetiikkaa kultaisen leikkauksen tai matalan Kolmogorov -kompleksisuuden kautta. Mutta se on mahdollista. Ja jos näin on, niin tiede voi selittää ja määrittää mikä on oikein ja mikä väärin. Is-ought -oletus toki tehdään moraalin luonteen määrittelemisen kohdalla. Mutta se ei ole yhtään vähäisempää teologien kohdalla. 

Teismin kohdalla onkin hupaisaa heittää väliin vaikka pieni vitsi. (Hikipedia, luokka:synnit) "Uskonnoissa tunnetaan synnit. Ateisteilla ei ole syntiä koska heillä ei ole minkäänlaista moraalia. Jumala on hyvyys. Ylijumala on ylihyvyys. Ilman Jumalaa on vaikeaa päättää mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ja siksi tulee arvotyhjiö. Siksi on hyvä palvoa Jupiteria ja miettiä mitä Jupiter tekisi. Sitten sitä osaa toimia oikein ja moraalisesti. Jahdata neitsyitä höyhenpuvussa. Ampua tyyppejä salamalla. Pitää hirveitä bakkanaaleja ja jahdata lisää neitsyitä. Ilman Jupiteria sitä vain oltaisiin ateisteja ja ryvettäisiin synnissä." Maailma ei ole niin yksinkertainen. Teismi ei itsessään takaa moraalin absoluuttiutta tai osuvuutta. Tai edes takaa että käytös muuttuu mihinkään. Jupiterinpalvojan synnissä rypeminen ei muutakaan toimintasisältöään vaan ainoastaan määritteitään. Ja tätä kautta Jumalan olemassaolon lisäksi mukana livautetaan itse asiassa kaikkea muutakin. Eettiset dogmit ovatkin lähinnä mielipiteitä jotka on delegoitu Jumalalle.

Loppukaneetti

Mutta näkisin kuitenkin että tästä huolimatta Ojutkankaallakin on jotain vakavaa opetettavaa meistä jokaiselle. Virheistä huolimatta hän oli kenties hyvin oikeilla jäljillä korostaessaan intelligentsian ylikorostamista Dawkinsin kohdalla. Nimittäin on pakko huomioida se, että valtaosa ihmisistä on aivan saatanan tyhmiä. Keskivertoihmisen tapaamisen jälkeen ei voi kuin puistella päätä. Ja muistaa että puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä. (Sen jälkeen ei tarvitse kuin muistaa kenties sekin, että jos parametrit vain valitaan - monen mahdollisen vaihtoehdon joukosta - oikein, jokainen meistä saadaan sinne keskiverron väärälle puolelle.) Ja is-ought ja muut vastaavat mallit ovat selkeästi liian vaikeita hyvin monelle. Niiden toimintarajoja ei mietitä. Ihmiset tekevät koko ajan ja säännönmukaisesti huonoa filosofiaa. Jokainen meistä tekee joskus huonoa filosofiaa. Ja tämä ei voi olla vaikuttamatta etiikkaan.

Luonne ja maailmankuva määrittää syntyvää etiikkaa hyvinkin vahvasti. (Riittää kun katsoo sitä että evoluutikkoateistien vastustaminen yhdistää Ojutkangasta ja Torppaa. Ja miten erilaisia heidän moraalimaailmansa ovat keskenään, toisiinsa verraten. Yhteinen vihollinen ei merkitse kaikkea!) Ja moraalin kohdalla on huomattava, että moni näkee eettisyydelle eri portaita. Joista osat ovat kognitiivisesti rasittavampia ja vaativampia kuin toiset. Teismin kohdalla on hyvä muistaa että Jumala on latteimmillaan "taivaallinen kyylä" jota totellaan auktoriteettina. Fiksummat ihmiset pitävät tämänlaisia Jumalia jonain joka ei ole sofistikoitunutta teologiaa. Ja jonkalaatuisiin Dawkins ja kumppanit puuttuvat liikaakin. Ja valittavat miten helppoa tälläisiä on kumota. Mutta samalla on helppoa huomata että vaikka tämänlaisen Jumalan tottelussa on vakavia moraalieettisiä ongelmia ja auktoriteettiin vetoaminen ei missään tapauksessa muutu validiksi argumentiksi vain siksi että vedotaan seurauksiin (kuten helvettiin). Niin siltikin tampiot ihmiset eivät mieti tämänlaisia asioita. Ne ovat liian hienoja ja vaikeita heille. Joten he eivät välitä niistä.

Ja tässä mielessä ateismin ongelma onkin juuri siinä että se ei kykene tarjoamaan helppoa etiikkaa idiooteille. Ja se on kenties sen suurin heikkous, ei filosofisesti vaan ihan ideologian käytännöllisyyden kannalta. Ihan siksi että suurin osa ihmisistä on saatanan tyhmiä. Jollain toisenlaisella fiksuusrakenteella ongelmaa ei kenties ole. Mutta tällä on mentävä. Ideologia joka ei toimi ihmisillä, ei ole hyvä. Dawkins voi luoda omia mielipiteitään, mutta ne muuttuvat helposti henkilökultin tottelemiksi dogmeiksi. Tämä toki sotii Dawkinsin individualistisen etiikan kissojenpaimentamisnäkemyksiä vastaan. Mutta seuraajien huonotasoinen järjenjuoksu takaa että tällä ei ole suurtakaan merkitystä. (Eikä Dawkinskaan puutu asiaan jos saa sivutuotteena lompakontäytettä.)

Tätä kautta on ymmärrettävää että evoluution kannattamisesta huolimatta etiikassa on eroja (a) Dawkins kannattaa aborttia hyvin vahvasti, jopa niin että sen poisjättäminen on joskus epäeettistä. (b) Myers on tässä neutraalimpi, korostaen valintaa jossa abortti on enemmänkin neutraali kuin hyvä tai paha. (c) Ja miksi itse voin kannattaa evoluutiota mutta pitää pääasiana neurologiaa. Ja korostaa sitä että abortin teon ylärajaa pitäisi kenties varovaisesti jopa laskea, eli tehdä abortista nykyistä vaikeampaa. Ajatukseni on että abortti on vähän kuten fundamentalistin hakkaaminen tiiliskivellä. Kenties sitä haluaa tehdä sellaisia. Kenties se on jonkun mielessä jopa hauskaa. Ja joskus se on kenties myös ihan käytännön syistä tarpeen, vaikka itsepuolustukseksi. Mutta silti asiaa pitäisi kenties kohdella vähän kuten juutalaisilla oli tapana. Eli jotain josta sakotetaan mutta jota ei kohdella täytenä murhana. "Abortti on siis paha mutta ei murha". (d) Siltikin se fundamentalistin abortin antievolutiivisuus -argumentti on jossain määrin sekä relevantti että etenkin loogisesti aivan validi.

Tämänlaiset erot ovat odotettavia ihan sen takia että etiikka on aina jonkinlaista asenteen ja kokemusten ja maailmankuvan yhdistämistä tosiasioihin. Etiikalla on aina empiirisesti havaittava sovellus ja se perustellaan ainakin osittain empiirisesti havaittavilla seikoilla, kuten odotetuilla syy-seurauksilla. Mutta etiikan kohdalla ongelmana on se, että riippumatta siitä onko etiikka perimmiltään objektiivista vai ei, niin tässä kohden ihmisen tiedoissa on liikaa epävarmuustekijöitä. Ja näin jopa Raamatun todeksi hyväksymisellä päästään aika lyhyelle. - Ja kääntäen Raamatusta luopuminen ei poista epäeettisyyttä ja kusipäisyyttä. - Sillä perimmiltään ihminen tekee etiikkaansa oman persoonallisuutensa mukaan. Etiikka tavallaan ilmenee meidän asennevammojemme kautta.

Siksi on kenties oleellista huomata, että
1: Kristitty joka esittää että ateistilla ei väistämättä olisi moraalia tekee selvän virheen. Ongelmat eivät ole sen kummallisempia kuin teisteilläkään. Filosofisesti. Karkeasti sanoen voisi esittää että ateistit puhuvat moraalista ja uskovaiset synnistä. Se, että kristinusko ja muut uskonnot pitävät syntiä ja moraalia samana on vain hyvin kapeastimääritelty - ja moraali filosofian kannalta perimmiltään melko mielivaltainen - väite. Ja itse asiassa kaikki ateismin moraalittomuuteen tuomitsevat harjoittavatkin jotain jossa he puhuvat siitä miten ateisteilla ei ole syntiä. (Jopa silloin kun synnin sijaan puhutaan substituuttiversioista sanoista etiikka tai moraali.) No ei heillä olekaan syntiä. Mutta kysymys onkin moraalista. Ja on filosofisesti aika omituista vaatia että ateistit määrittäisivät moraalinsa kristittyjen ehdoilla mutta kristittyjen ehtoja ei sitten saisi määrittää ateistien toimesta miten mielitään.
2: Ja kun tätä kaikkea käsitejahkailua katsoo, voi samalla tiedostaa sen miten harva jaksaa tämänlaiseen tuhraamiseen uhrata aikaa. Ja tämä tuhraamisen puute johtaa siihen että kenties teismin eettisyyskannassa on jotain järkeä. Tämä ei synny sillä klassisella tavalla jossa teistit olisivat älykkäitä, koherentteja ja johdonmukaisia. Uskonnon moraaliarvoissa suurin voima on siinä että uskovaiset, kuten monet muutkin ihmiset, ovat saatanan tyhmiä ja epäfilosofisia ja ennen kaikkea älyllisesti laiskoja. Ja juuri siksi he tottelevat naurettavaa taikamiestä paremmin kuin ryhtyisivät saivartelemaan moraalifilosofialla syvemmin. Pinnallinen moraalifilosofian osaaminen kun johtaa vain kaiken suhteellisuuteen. Joka tavallaan syö moraalista sen ytimen.
3: Mutta kenties kaikista merkittävintä olisi kuitenkin iskeä suoraan asennevammoihin. Sillä jos inhimillisen toiminnan tasolla tarkasteltava moraali syntyy ja määrittyy jostain niin niistä. Siksi olisi kenties rapsutettava joskus hieman Ojutkangasta ja Torppaa. Vaikka he ovatkin kenties intellektuellilla tasolla ihan saatanan pihalla.

Brakykefaalisen järkeenkäypää

Ruotsalainen Anders Retzius kehitti kallonmittaukseen perustuvan menetelmän jonka lopputuloksena hän ryhtyi laskemaan ns. kalloindeksiä. Hänen ajatuksensa nojasivat siihen aikaan, 1800 -luvun alussa, muodikkaaseen fyysiseen antropologiaan. Ajatukseen jossa ajateltiin että suuret aivot tarkoittavat suurta älykkyyttä. Retzius otti tähän jaotteluun kuitenkin kallon pituuden ja korkeuden suhdetta. Hänestä kapeakalloiset dolikokfaalit olivat älykkäitä kun taas matalakalloiset brakykefaalit olivat tyhmiä. Hänen ajatuksensa perustuivat eläimenkaltaisuuteen ; dolikokfaalit olivat kauempana eläimistä kun taas barkykefaalit olivat eläimellisempiä ihmisiä.

Hänen argumenttejaan käytettiin kun mietittiin sitä miten suomalaisiin tulisi suhtautua. Kielitaistelun tuoksinassa, joita Retziuksen aikana käytiin, nojattiin juuri siihen että suomenruotsalaiset olivat mittauksissa enemmän dolikokfaaleja kun taas suomalaisissa barkykefalia oli yleisempää. Joka tietysti todisti sen, että ruotsalaiset olivat kuin luotuja hallitsemaan ja suomalaiset olivat biologisesti ja synnynnäisesti hyviä ns. suorittavan työn tekijöitä. Retzius tietysti oli itse ruotsalainen, joten ei ole hankalaa kuvitella miten hän oli tämänlaisen teorian takana. Eikä pelkästään siksi että yliopistotie oli siihen aikaan ruotsalaisille enemmän auki kuin suomalaisille.

Nykyaikana harva pitää frenologiaa ja sen erilaisia variantteja perusteltuina. Se on itse asiassa niitä harvoja pseudotieteitä jotka ovat liki tyystin kadonneet. Tämän vuoksi harva tulee ajatelleeksi että tietyllä tavalla on hyvin ymmärrettävää mitä kautta tämänlainen ajatus voi olla järkeenkäypä. Evoluutioteorian valossa ei olisi mahdotonta että olisi primitiivisempiä rotuja. Ja nämä voisivat näkyä ulospäin, ja koska ihmisen evoluutio on apinoista päätellen ollut älykkyysosamäärää kasvattamaan päin ei primitiivisyysnäkökulma olisi ollut lähtökohtaisesti mahdoton. Eli asia vähintään pitäisi tutkia ja selvittää, mahdollisuutena. Aivojen koon ja ajattelun yhteys ei ole ollenkaan mahdoton. (Se ei itse asiassa ole aivan typerä nykypäivänäkään.) Teoria oli siis järkeenkäypä, joskin väärä. Siitä huolimatta on helpompaa nähdä vain valtapoliittinen puoli. Että tämänlaiset teoriat kasvoivat rasismista ja vallasta. Tosiasiassa valta varmasti on vaikuttanut keksimisessä ja suosiossa. Mutta sen falsifioituminen ei sitten ole johtunut valtapelistä vaan "jostain aivan muusta".

Ensinnäkin voidaan huomata että älykkyys on siitä ikävä piirre että sen ajan ruotsalaiset ovat todennäköisesti olleet oikeassa. Flynnin efekti viittaa älykkyysosamäärän nopeaan kasvuun. Ja tämä viittaa että ympäristötekijöillä on ollut hyvinkin suuri vaikutus. Huono ravintotilanne on varmasti vaikuttanut älykkyysosamäärään. Samoin kuin aiemmin esilletuomani seikat jodinpuutoksen suuresta vaikutuksesta älykkyysosamäärään. Ilmiö suomalaisten tyhmyydestä on itse asiassa varsin todennäköisesti ollut tosi, sen selitys on ollut järkeenkäypä mutta väärä. Olisi pitänyt katsoa rodun sijaan olosuhteita, syyttää kulttuuria ja ympäristöä eikä perimää.

Tästä on tietysti helppo vetää analogia ja yhteys Tatu Vanhaseen, maahanmuuttokeskusteluun ja islam-älykkyysosamäärävaahtoamiseen. Ja vetää tästä tietty johtopäätös. Mutta on kuitenkin syytä muistuttaa että välttämättä kaikki älykkyyserot eivät johdu kulttuurista. Ja toisaalta kulttuurin ja ympäristön vaikutukset eivät tuhoa älykkyyttä ilmiönä. On syytä olla varovainen. Sillä älykkyysosamääräkeskustelussa oman maailmankuvan tulkinnat astuvat mukaan hyvin erikoisilla tavoilla. Esimerkiksi on varsin helppo huomata erikoinen klusteri joka samanaikaisesti (a) selittää eron kulttuurilla että (b) pitää älykkyysosamäärää pelkkänä keksintönä. ; Jonkinlainen kulttuurillinen vaino siis selittää jotain jota ei ole olemassa?

Itse asiassa kognitiotieteen kursseilla klassiseksi vitsiksi nousi se, että "IQ -tyyppinen älykkyys on sitä mitä älykkyystesti mittaa". Tämä epämääräisyys johtuu lähinnä siitä että älykkyydellä ei ole kunnon määritelmää ja toisaalta siitä että sen takana olevat syyt voivat olla hyvinkin mutkikkaita. Se ei kuitenkaan tarkoita että ilmiö ei olisi tosi ja havaittu. Selvästi kysymyksissä on jotain yhdistävää ja tätä kautta meillä on jotain joka määrittyy näiden kysymysten kautta. Mutta emme tiedä välttämättä tarkasti että mikä tämän aikaansaa. On hyvä erottaa "havaittu ilmiö" "järkeenkäyvyydestä". (Ihmiset noin ylipäätään tykkäävät selittää. Havainnot sitten sovitetaan ja tulkitaan näihin selityksiin.)

Jos nimittäin pitää miettiä mitä älykkyystesti itse asiassa tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä että onnistuminen yhdessä kysymyksessä korreloi onnistumisen toisen kysymyksen kanssa. Korrelaatiot voivat toki olla heikkoja, mutta niiden on oltava olemassa. Näin ollen kun riittävän monelle ihmisille pistetään riittävästi kysymyksiä, voidaan havaita tapahtuuko klusteroitumista tiettyihin ihmisiin. Jos kaikki onnistuvat tilastollisesti yhtä hyvin, erot yksittäisissä tuloksissa voisivat olla sattumaa. Samoin jos samantapaisen kysymyspatterin uusiminen johtaisi heittoihin saman ihmisen kesken vaikka viikon välein, niin sattuma selittäisi erot pois.

Älykkyysosamäräätesteissä ei kuitenkaan käy näin. Sen sijaan niissä (a) Osa kysymyksistä näyttää olevan vaikeampia, eli ne saadaan harvoin oikein. Näissä epäonnistuminen pitää sisällään vähän tietoa, mutta oikeassaolo sitten johtaa siihen että tilastollisesti useampi muu kysymys on myös oikein (b) kysymykset ovat suunnilleen yhtä vaikeita jolloin hajontaa on enemmän, mutta tilastollisesti onnistuminen yhdessä korreloi heikosti onnistumisen jonkun muun kysymyksen kanssa. (+) Joten eri kysymysten välillä on jokin yhteys. Sitä vain ei ole määritelty-tunnettu kovin eksaktisti. Tämän ilmiön syy voi sitten olla ties missä. Se että onko sen takana genetiikka, tai vaikka koulutus, on selitys miksi tietyt ihmiset osaavat vastata tiettyihin kysymyksiin.

Toki moni korostaa tässä että älykkyyttä on erilaista. Se tuntuu usein olevan selitys jolla älykkyysosamääräilmiö selitetään pois. Tässä toki perimmiltään lähinnä tunnustetaan että ilmiö on todellinen mutta irrelevantti. Se näyttää tukevan nykykulttuurissa vahvasti ilmoilla olevaan henkeen jossa jokaisella olisi oma vahvuusalue ja kaikki olisivat hyviä jossain. Mutta tämä lohtutematiikka ei tarkoita että älykkyyttä ei voisi olla erilaista. Ideologinen syy on helppo keksiä, ja se voi selittä idean keksimisen. Mutta idean säilyminen on sitten toinen asia.

Ja tässä esiin voidaan nostaa edelleen faktorianalyysi. Eli juuri se, että otetaan vastaukset isolta joukolta ihmisiä. Ja sitten katsotaan vastaako onnistuminen yhdessä onnistumiseen toisessa. Jos esimerkiksi musiikillinen lahjakkuus olisi oma älykkyydenlaji jota ei tule sekoittaa vaikkapa matemaattiseen lahjakkuuteen voidaan samoilta ihmisiltä testata hyvin erilaisia tehtäviä.

Se, että voidaan sanoa että ylipäätään on musiikillista lahjakkuutta pitää tapahtua kaksi asiaa (a) Onnistuminen musiikillisessa älykkyyden kysymyksessä 1 johtaa kasvaneeseen todennäköisyyteen vastata oikein musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (b) Yhteys siihen että vastaa musiikilliseen älykkyyteen 1 oikein olisi paljon suurempi ero vaikka laskentoa koskevaan kysymykseen 1 kuin musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (+) Toisin sanoen faktorianalyysissä muodostuisi oikeista ja vääristä vastauksista klustereita jotka olisivat tiheämpiä jossain ja löyhempiä jossain.

Tosiasiassa älykkyyden erilaisille laaduille onkin näyttöä. Niitä kuitenkin koskee myös ns. G -faktori. Joka tarkoittaa sitä että älykkyys yhdessä korreloi heikosti mutta kuitenkin jollain tasolla muiden älykkyyden lajien kanssa. Tämä toki viittaa siihen että älykkyydellä on erilaisia luokkia. Sillä klusterit ovat jossain tiukempia kuin toisaalla ; yleisälykkyys ei ole niin tasainen että eri ryhmien sisäinen samanlaisuus rikkoutuisi. Toisaalta tämä viittaa ns. yleisälykkyyteen joka tuhoaa sen ihmisen mieltä hivelevän seikan jossa lohduttaudutaan sillä intuitiivisella stereotypialla, että "kun se inssipoju pärjää matikassa, niin sen täytyy olla surkea muusikko". Yleisälykkyys viittaa juuri siihen että osa on monilahjakkaita ja toiset monilahjattomia.
1: Korrelaatio tässä kohden on jopa vähän lohduton ja kenties eettisesti epämiellyttävä. Jos älykkyys klusteroituisi ja yhteys eri älykkyyden lajien välillä olisi olematon tai negatiivinen, ihmiset olisivat eri tavoilla älykkäitä. Jos g -faktori olisi äärimmäisen vahva, ei olisi eri laatuisia älykkyyksiä. Nyt ollaan kompromissina siinä maailmassa jossa on tiettyä lahjakkuutta ja toisaalta myös monilahjattomuutta. Monilahjattomuus selittää esimerkiksi sen, miksi tämän blogin kaltaisia asioita on olemassa vaikka ei pitäisi. Epämiellyttävää.

Toki g-faktorista ei voida selittää suoraan sen syytä. Älykkyysosamäärän historia on itse asiassa siitä mielenkiintoinen, että ne ovat aina pyrkineet testaamaan ns. lahjakkuutta. Mutta koska sitä kuitenkin mitataan suorituksella, on hyvin vaikeaa tehdä sellaisia testejä jotka eivät jollain tavalla mittaisi harjoittelua tai mitään muutakaan vastaavaa. Aikaisemmin kulttuurisidonnaisuus on ollut räikeää. Älykkyyttä on mitattu esimerkiksi kysymyksin joissa ytimessä on tietyn eurooppalaisen urheilujajin perusasiat. Nämä kysymykset mittaavat taitoja, eivät lahjakkuutta. Ja tämä on itse asiassa valtavan suuri haaste. Gouldin "The Mismeasure of Man" -kirja koostuukin siitä, miten älykkyysosamäärän tulkinnassa on unohdettu että se tutkii tilastollista onnistumista. Hän muistuttaa siitä että faktorianalyysi on tilastollinen konsepti joka havaitsee ilmiön, ei selitä sen syytä. Ja tämä onkin tarpeen, sillä aineiston sovittaminen "järkeenkäypään tarinaan" johtaa helposti juurikin Retziuksen tielle.

Tässä kohden onkin takana hyvin syvällinen ongelma. Nimittäin jos mitataan älykkyysosamäärää, niin mistä tiedetään onko se kulttuurisidonnainen? Flynnin efekti toki viittaa siihen että se ei ole täysin geneettinen, koska se on niin nopea että evoluutio ei voisi selittää sitä. Mutta tämä ei toisaalta myöskään tarkoita että kaikki älykkyyden takana olisi kasvatuksellista ja ympäristöllistä. Perusongelmaksi jääkin tavallaan se, että jos älykkyysosamäärät vaihtelevat maasta toiseen, se voi viitata siihen että älykkyysosamäärätesti ei olekaan kulttuurista riippumaton. Ja silloin siinä on vielä kulttuurisidonnaisia kysymyksiä. Tai sitten erot johtuvat todella siitä että tietty kulttuuri tai tietty rotu on älyllisesti heikompaa. Tätä analysoimaan tarvitaan paljon mutkikkaampaa tiedettä.

Toisaalta faktorianalyysi ei ole tätä kautta arvoton. Sillä selvästi älykkyysosamäärää mittaavissa kysymyksissä on jokin jota mitataan. Jokin yhteys kysymyksillä on keskenään. Ja tämä on joka tapauksessa ilmiö joka kaipaa selittämistä. Faktorianalyysi tavallaan paljastaa ilmiön mutta ei tee siitä järkeenkäypää. Ja toisaalta se voi paljastaa jonkin järkeenkäyvän intuitiivisesti ilmiselvän asian puutteelliseksi. (Tällä on vaikutusta myös MBTI -kritiikkiin ja siihen liittyvään keskusteluun. Sillä faktorianalyysi paljastaa esimerkiksi sen, onko introversioon liittyvien kysymysten välillä klusteri vai ei. Ja juuri tätä on tutkittu Nowackin tutkimuksessa jossa S-N ja T-F -luokat korreloivat sisäisesti hyvin huonosti. Niiden kuvaama ilmiö siis on "pretty much nonexistant". Toisaalta J-P ja S-N korreloivat keskenään joten on erikoista että niitä väitetään toisistaan erillisiksi.) Faktorianalyysin kohdalla esimerkiksi älykkyysluokituksissa voidaan toki selittää miten musiikillisesti lahjakas voi epäonnistua toisissa musiikillisissa kysymyksissä. Mutta jos yhteyttä ei ole, järkeenkäypä selitys ei selitä mitään havaittua ilmiötä, eikä selitystä tätä kautta tarvita.

Toisaalta aina silloin tällöin törmätään myös Retziukseen ja vastaaviin. Joka on itse asiassa ollut omaan aikaansa nähden yllättävän validia tiedettä. Selitys on myöhemmin paljastunut vääräksi, mutta syynä on ollut tiedon tarkentuminen eikä se että teoria olisi aikanaan ollut läpikotaisen huono tai väärä. Ne ovat kenties ollut ideologisesti motivoituja, mutta toisaalta tieteessä ei pitäisi oikeasti arvottaa teorioita ad hominem -pohjalta, eli tuomita teoriaa vain siksi että joku tietty, kenties hyvinkin vastenmielinen, ihminen sen esittää. Väärät teoriat on sen sijaan kumottava fakta-aineistolla. Ja kumoamisen jälkeen kannattaa unohtaa "ajallinen ylenkatse", joka johtuu siitä että nykyään eletään eri fakta-aineiston varassa kuin siihen menneeseen aikaan jonka "hölmöjä" teorioita sitten nauretaan nykyään. Osa teorioista on toki ollut hölmöjä aina, mutta osa yllättävän hoopon oloisista ja aivan ehdottomasti falsifioiduista teorioista on omaan aikaansa nähden ollut hyvinkin perusteltu. Epäonnistumista ei tältä osin tulisi liiaksi sekoittaa lahjakkuuteen. Muutkin kuin hölmöt epäonnistuvat. Ja se mikä on perusteetonta ja hölmöä nyt ei ole välttämättä ollut perusteetona ja hölmöä aina.

Pieni ajatus : Evolutiivisen olemisen portaat

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogauksen jossa esillä oli mm. Gouldin näkemys siitä miten "The March of Progress" -kuva, eli hyvin ikoninen evoluutiota koskeva kuva jossa on peräkkäin jono apinasta ihmiseksi. Siinä huomiona oli esimerkiksi se, miten kuva harhauttaa ajattelemaan turhankin lineaarisesti. Eliökunnan kehittyminen "puskittain" on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tähän liittyen "Tm²" -blogissa katsottiin evoluutiota ja sukupuuttoa ihmislajin kannalta. Se oli vastaus huoleen, jota monet ovat esittäneet. Eugeniikansävyisesti ajatellaan että ihmisten evoluutio olisi pysähtynyt ja sitten kaikenlaiset luonnottomat poikkeukset yleistyvät. Ja että tämä olisi jonkinlainen uhka ihmislajille. Blogisti tiivistää asian seuraavasti ; "Luonnonvalinta ei operoi keskiarvoilla, vaan ääripäillä. Ihmislajin sisällä on nykyisin paljon enemmän "evoluutiopotentiaalia" kuin paleoihmisillä. Ei ole mitään dysgeniaa joka heikentää "ihmisrotua", vaan on vain suurempi varianssi, joka takaa että poikkeuksellisia yksilöitä on enemmän. Jos ulkoinen paine uhkaisi hävittää modernin ihmisen, niin nykypopulaatiosta jonkun jälkeläiset selviävät paljon todennäköisemmin kuin jos me kaikki olisimme fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltamme paleoihmisiä. Homogeenisyys on riski, ei rikkaus, jos tarkastellaan ihmislajia."

Nähdäkseni "March of Progress" -kuva, jossa ei ole jonossa mitään taruolentoja, onkin jotain joka vetoaa intuitioihin väärällä tavalla. Ja siksi Gouldin tekemässä kritiikissä on järkeä. Kun kuva ikään kuin "salakuljettaa" väärän idean, se ei itse asiassa opeta evoluutiota vaan luo siitä väärän kuvan. Ja kenties, mikä vielä pahempaa, vahvistaa tätä virheellistä kuvaa.

Toki moni kreationisti sitten toteuttaa noita intuitioitaan. Ray Comfortin kuvissa seikkailee erilaisia "crockoduck" - jossa on yhden eläimen pää toisen eläimen ruumiissa. He kysyvät että "jos ihmiset kehittyivät apinoista niin miksi on vielä ihmisiä". Ja heillä on näkemys jossa aluksi oli täydellinen ihminen joka sitten on rappeutunut. Nämä kaikki kertovat että tämä sama ajattelutapa yltää hyvin moneen.

Luultavasti sen takana on enemmänkin ajatus siitä että adaptaatio on "funktio" sellaisella tavalla jossa jossain taivaissa on platoninen idea josta sitten tämä "funktio" on parempi-huonompi -järjestyksessä. Tässä maailmassa on vain yksi ja paikallaanpysyvä maali. Ja muut ovat sitten vaihtelevan määrän epäonnistuneita. Näin kreationistien mieleen syntyy ajatus rappeutumisesta täydellisen luomistyön jälkeen. ~ Tätä on minun vaikeaa ymmärtää, sillä tietääkseni evoluutiossa adaptaation "funktionaalisuus" riippuu kontekstista. Tätä voi varmentaa siten että heittää jääkarhun saharan autiomaalle ja saharan autiomaan skorpionin heittää pohjoisnavalle.

"Evoluution tikapuut" on jotain josta on syytä päästää irti. Se on kuitenkin ilmeisen haastavaa, sillä ihmiset ovat tottuneet ajattelemaan asioita "toimii-ei toimi" -akselilla. Jokainen meistä tunnistaa funktion sellaisen nähdessään. Siis intuitioissaan. ; Näin ollen kreationistit eivät tavallaan ole "niin tyhmiä". Enemmänkin heillä on intuitio. Joka tekee heillä sitä mitä se tekee kaikilla muillakin. Ja kenties siksi esimerkiksi ajatus ihmiskunnan evoluution loppumisesta ja siihen liittyvät, usein varsin eugeniikanmakuiset, huolet ovat melko yleisiä. Ihan eikreationistienkin parissa.

A(te)senteellisen ihmisen utopia

Kävin hyvin omituisen kinan eräässä uskontokriitikoiden ryhmässä. Keskustelu oli hyvin omituinen, koska ihmiset olivat ensinnäkin kovin erimielisiä, ja silti keskustelua väritti vahvasti se, että he eivät kuitenkaan oikein ymmärtäneet edes sitä mitä yritin sanoa. Erimielisyys tilanteessa jossa sanomani sisällön kanssa ollaan erimielisiä olisi hyväksyttävissä jos sanomani edes ymmärrettäisiin. Mutta kaikki yritykseni täsmentää asioita näyttivät pölähtävän ihmisiltä hilseen yli ja siitä huolimatta jäljelle jäi jonkinlainen pahastuminen ja närkästys minua kohtaan.
1: No, jäi minunkin suuhuni hieman paha maku. Nimittäin kun ensin ihmiset kysyivät kommenttia, niin pian reagointi oli se, että jos kuva ei kelpaa niin pitäisi piirtää itse parempi. Luulin että kommentteja pyydetään jotta niitä saadaan. Ja luulin että tämänlaisessa tilanteessa ei tarvitse olla lehmä sanoakseen että maito on hapanta. Huvittavaa oli myös se, että näissä vaatimuksissa esille se, että kun valitin ensin siitä miten kuva liian leimallisen antiteistisenä haluaa poistaa uskonnot yhteiskunnasta, sain selitystä jonka sisältönä oli se, että millä symbolein minä paremmin kuvaisin sitä että ihmiskunta luopuu taikauskosta. Eli symbolia koskeva analyysi ei johtanut ajatuksia viestiin asti. Ja pääkritiikkini kohdustui juuri viestiin jota se symboli on tavallisesti levittämässä.

Ryhmän logoksi aiottiin laittaa sinänsä ihan hieno kuva. Siinä oli kuvattuna klassinen evoluutiokuva, jossa alkeellisemmasta ihmisapinasta jatketaan jonossa nykyihmiseen. Kuvan viimeinen ihminen sitten laittoi erilaisia uskonnollisia symboleita roskakoriin.

Kuva joka itse joutaisi ö-mappiin

Kuva jossa ei suinkaan
konstruktiivisesti analysoida
ja rakenneta omaa asiaa, vaan
ollaan torppaamassa melko
ehdottomalla asenteella.
Roskis on itsessään
destruktiivinen, tuhoava.
Jätteeksi hylkääminen
on asenne, jossa
argumentatiivisuuden
korostaminen ei välity.
Ja minulle tämä on tärkeää.
Että uskonnosta voi luopua
KUN SEN ENSIN TUNTEE.
Ja että sen jälkeen se
on helppoa ; Tämä vaatii tutustumista
eikä sitä että heittää roskiin.

Olen sanonut oman osani roskissymbolista. Monia saattaa ihmetyttää miksi jaksan välittää tämänlaisista. Sillä olen käsitellyt uskontoa lähinnä rautahansikkain. Lisäksi harjoitan erilaista kusipäistelyä, kuten polttelen Raamattuja testinä. Ja käyn kirkossa hattu päässä. Syynä tähän roskissymbolin paheksuntaani on se, että eräässä mielessä sovellan parilla jatkokorollaarilla John Wilkinsin 95/95 -sääntöä. "95/95 rule: 95% of people are decent human beings 95% of the time." Pyrin omalla kusipäisyyskorollaarillani siihen että kohdistan oman 5% niihin 5% ihmisistä. (Sillä kannatan Aaron Jamesin näkemystä jonka mukaan kusipäisyys on sitä että tehdään pahaa siksi että ajatellaan että muiden paha jotenkin oikeuttaisi sen.)

Otsikkoon roskiksen laittaminen on yksinkertaisesti jotain joka antaa liian syvän aseman tämänlaiselle. ; Roskakoriin laittaminen vihjaa luopumisen lisäksi poisheittämieen ja roskakorissa on myös hieman saastaisuuden tuntua. ~ Näkisin että uskontokritiikissä on hyvä muistaa että joskus voi olla syytä piirtää koraanille paskantava Muhammadsika. Siihen reagointi kun voi paljastaa jotain tärkeää islaminuskoisista. Mutta jos sellaisen piirtää se on myös jonkinlainen tunnustus itsestä. Ja jos tämänlaisen sikakuvan ottaa vaikka omaksi tunnuksekseen, niin sitten ei pidä ihmetellä jos joku pitää militanttina aggroavana paskiaisena.

Se kuva.

Se kuva. Elikkä
"The March of Progress".

Mutta tosiasiassa myös evoluutiokuva on hyvin oleellinen asia huomioitavaksi. Se nimittäin pitää sisällään toisen viestin. On selvää että ehdotelma oli kahden varsin käytetyn symbolin kombinointia. Ja tätä kautta on selvää että myös tämän puolen viesti on syytä käydä läpi. Kuvahan on klassikko. Ja siksi on hyvä huomata, että sitä on myös käsitelty. Evoluutiobiologi Stephen Jay Gould on "Wonderful Life":ssä katsonut että se on kuva jonka kautta ihmiset ikään kuin helposti saavat kokemuksen siitä että he ymmärtävät evoluutiota. "The march of progress is the canonical representation of evolution – the one picture immediately grasped and viscerally understood by all" Mutta tässä on sisällä tietty viesti. "The straitjacket of linear advance goes beyond iconography to the definition of evolution: the word itself becomes a synonym for progress." Ja tämä taas ei ole evoluutioteorian mukainen "life is a copiously branching bush, continually pruned by the grim reaper of extinction, not a ladder of predictable progress." Gould on kritisoinut kuvaa siitä että siinä (a) ei kuvata evoluution haaroittuvaa luonnetta, ihmislajin kehityskin pitäisi kuvata pensaana sen sijaan, että sitä kuvattaisiin suorana jatkumona kohti tiettyä määrättyä lopputulosta (b) se luo tarinan jossa nykyihminen olisi jotenkin hienostuneempi, laadukkaampi, parempi ja muutenkin ylivertainen. Evoluutio ei tarkoita välttämättä paremmaksi tulemista. Gould ei arvostanut narraatiota jossa sankarillinen ihminen kehittyy vaikeuksien kautta voittoon "ennaltamäärätysti ja ohjatusti" suoraa evoluutiopolkua pitkin, jossa ihmislajin superius ja ehdoton paremmuus askel askeleelta olisi se joka ohjaisi lajin kehitystä ja tulevaisuutta.
1: Vastaava evoluutiokuvasto on helppo löytää lähes kaikkialta. "X -men" -maailmassa mutantteja kuvataan usein "seuraavana askeleena". Kuitenkin tämä vaatisi sitä että mutaatiot olisivat erityisen hyödyllisiä. Ja tässä kohden analyysi näyttää sekoittavan funktion ja adaptaation. Toki keskeiset X -miehet selviävät merkittävistä uhista joten tietyllä tavalla mutantit voivat olla hyvinkin eduksi hengissä selviämiselle mutta (a) x -mutaatio on kaikilla mutanteilla sama, mutta sen efekti on hyvin satunnainen - ja kaikki mutantit eivät ole edullisia, näkyvimmät sankarit eivät siis edusta geenin keskivertoista kelpoisuutta, joka taas on se joka on populaatiossa luonnonvalinnan avulla yleistymisen takana (b) valtaosa mutaatioista vaikuttaa selvästi ulkonäköön tavalla joka ei ole lisääntymiselle edullista, esimerkiksi karvainen sininen mutantti tuskin saa suosiota naistenisukussa, eikä tässä mikään regenerointikyky tai erityinen voimakkuus auta (c) tosiasiassa suuri osa X -miesten sankaruudesta on sitä että he selviävät ongelmista joita heidän geeninsä aikaansaa. Esimerkiksi geeni aikaansaa suuttumusta ja hyökkäyksiä ryhmiltä jotka haluavat eliminoida mutanttirodun.

Kun tämä laitetaan uskontokritiikkisymboliin, nousee tietysti ensin (a) vähän sellainen sävy että tässä ei nyt oikein tykätä uskonnosta eikä oikein osata evoluutiota (b) ja sitten hieman vähemmän nolona piirteenä on se, että pelkkänä symbolina kuvaan välittyy viesti siitä että uskonnon roskiin heittävä olisi jotenkin seuraava, parempi, askel. Että kyseessä on edistys johon liittyy tulevaisuusutopia. Jonkinlainen ajatus siitä että järki jyrää uskonnon. Itse en tämänlaiseen usko. En koe uskottavana ylipäätään ihmisten mielipiteiden muuttamista edes yksilötasolla. Saati että tästä saataisiin hallittu yhteiskuntatasolla tapahtuva mielipiteiden muuttuminen. Toki monilla uskontokriitikoilla on hyvin klassinen asenne. He ajattelevat valistushenkisesti että ihminen on rationaalinen olento. Ja siksi he voivat uskoa kuten Freud, että taikausko tullaan tallaamaan maahan. Itse voisin olla enemmän Kärnän "kurjulaisten kultamunien" suunnalla. Hän viittaa Joseph de Maistren ajatuksiin ja selittää että "kaikki järjen rakentama voidaan murskata järjen avulla, ja että vain irrationaalinen kestää. Ihminen kun kuvittelee olevansa järkevämpi kuin onkaan. Kuitenkin häntä ohjaavat tunteet ja tiedostamattomat motiivit. Ihminen jälkikäteen rationalisoi eli selittää tolkullisiksi valintojaan."

En usko tämänlaiseen suurisuuntaiseen. Minulle uskontokritiikki on henkilökohtaisempaa. Se ilmentää osittain "omaa normaalia 5 prosenttiani". Eli sitä johon ei ole välttämättä mitään moraalisesti kestävää tekosyytä. Kostonhimo, pottujen maksaminen pottuina ja vastaavat "inhimilliset asiattomuudet" joissa unohdetaan se, että koston ja oikeudenmukaisuuden välinen ero on se, että kosto ei ole oikeudenmukaisuutta. Tällöin räyhäämiselläni on lähinnä itselleni terapeuttis-katharttinen vaikutus. Toisaalta saatan hakea kritiikillä asiallisemmin myös tilaa itselleni. Silloin väliksi ei ole se, muutaako kukaan mieltään itse asiasta. Ei minua suoraan sanoen kiinnosta onko joku toinen ateisti vai kristitty, kunhan hän suhtautuu minuun asiallisesti. (Tämäkään ei tietysti ole kaikki uskontokritiikin merkitys. Osa yrittää tehdä uskonpuhdistusta, eli ei torjua uskontoa vaan niiden ikäviä käytänteitä. Kaikki uskontokritiikki ei ole ateistista, ei edes agnostista. Myös teistit joskus kykenevät siihen.)

Loppukaneetti

En siis jaa otsikoksi laitetussa march of progress -roskismerkissä kulkevaa viestijoukkoa:
1: Tulevaisuusoptimistista ajatusta jossa uskontokritiikki tavoittelee utopiaa, uskonnotonta sekulaaria tulevaisuutta. En luota ihmisiin, ihmiskunnan tulevaisuuteen tai muuhunkaan. Ihan liikaa irrationaalista toivoa käsitettäväksi ja vielä vaikeammin jonain totuutena hyväksyttäväksi. Jos nielisin tämän viestin voisin ryhtyä vasemmistolaiseksi mannermaisen filosofian ystäväksi.
2: Ajatusta jossa ollaan parempia jotenkin ennaltamäärätysti ja edustettaisiin jotenkin itse itsensä nimitetysti ihmiskunnan laadullisesti parempaa ja kehittyneempää osaa jossa muut, eri lailla ajattelevat, edustavat alkukantaista ja huonoa.
3: Uskontoa voi käsitellä kuten roskaa, ikään kuin jonain joka voidaan ehdottomasti vain heittää roskiin kuin saasta, sen sijaan että voitaisiin vaikka asettua rationaaliseen keskusteluun jossa sille annetaan mahdollisuus ja sitten tämän päätteeksi vaikka hylätään.
4: Sitä että evoluutiosta voidaan levittää virhekäsityksiä tukevaa materiaalia vain siksi että "tykätään evoluutiosta" ja tämä virhekäsityksiä levittävä ikonisto on "kliseisyyteen asti toistettua ja tunnettua".
5: Sitä, että ryhmä joka ei ole ateismiryhmä vaan nimeomaan pyrkii olemaan "uskontokriittinen ryhmä" ei kovin hyvin voi ottaa tunnukseensa tämänlaista varsin repivää tunnusta. Jos kyseessä olisi jokin marginaalinen militanttiantiteistiryhmä se voisi kenties kuvata hyvin kokonaisjoukkoa. Samoin jos se olisi -edellistä vaihtoehtoa huomattavasti lievemmin- poliittinen ryhmä joka pyrkisi nimenomaan siihen että uskonnon asema jotenkin heikennettäisiin kenties jopa nollaan asti yhteiskunnasta, kuva voisi sopia ryhmälle. Roskissymboli on kuitenkin jo itsessään leimallisesti ns. uusateistien käyttämä, joten se vihjaisi että kaikki uskontokritiikki olisi tähän alakultuuuriin kuuluvaa. Jonain välivetona se voisi olla hauska. Mutta ryhmä joka laittaa tämän otsikokseen antaa sellaisen viestin jossa en yksilönä halua olla osallistumassa. Jos muut ajattelevat toisin, tämä on heidän lupansa tehdä.