Suuri osa ihmisistä on kuullut postmodernin filosofian kriisistä. Erityisesti se, että Sokal onnistui saamaan trollaavan artikkelin läpi vertaisarvioinnista on muuttunut kenties jopa tarpeettoman voimakkaaksi symboliksi tältä.
Mutta silti moni saattaa olla tietämätön psykologian, erityisesti sosiaalipsykologian, vaikeuksista. Huomasin tämän kun seurasin sivusta keskustelua jota käytiin Philip Zimbardon Stanfordin vankilakokeesta. Siinä oli erimielisyyksiä ja kannat olivat sekä lukkoonlyötyjä että niitä esitettiin ilmiselvyyksinä. Etenkin moni konservatiivi joka aivan oikein tietää postmodernin ajattelun ongelmat viittaa psykologiaan kuin se olisi jotain joka koostuisi vakiintuneista käsitteistä.
Psykologiassa (ja etenkin sosiaalipsykologiassa) haasteena on se, että siinä on hirveästi muuttujia. Tätä kautta niiden parissa on vaikeaa tehdä siistejä tutkimuksia jotka antavat ilmiselviä tuloksia. (Sen vuoksi on oireellista jos "eräät" floodaavat innoissaan paria tutkimusta kuin ne jotenkin ratkaisisivat asian lopullisesti.) Tässä ei tietenkään ole mitään uutta ja ihmeellistä. Donald Olding Hebb onkin kuuluisasti todennut että tiedon puoliintumisaika psykologiassa on viisi vuotta. Eli viiden vuoden sisällä puolet faktoista pitää hylätä tai korjata. Tämä on hyvää tieteen edistyvyydelle mutta huonoa sille että psykologian tuloksia voitaisiin käyttää kuin Jumalan sanaa.
Kriisi on kuitenkin syvempi. Haasteena on ollut toistettavuusongelma. On vaikeaa suhtautua edistymiseen jos vanhojen tutkimuksen tuloksia ei saada toistettua. Tämä on toki odotettavissa koska (a) muuttujia on paljon joten ensimmäisessä tutkimuksessa voi olla jokin muuttuja eri tavalla (b) moni kulttuurinen asia muuttuu. Ja vaikka ihmisaivot eivät muutu (hirveästi) niin tämä kontekstinmuutos voi tehdä oleellisen syviä muutoksia. Joten samat testiasetelmat eivät tuota samoja tuloksia koska ympäröivä kulttuuri muuttuu ajan mukaan. Ja tätä kautta kulttuurinmuutokset johtavat siihen, että tutkimuksen tekovuodet itsessään ovat muuttujia.
Tästä on tullut psykologian sisällä luottamuskriisi. Haasteena on juuri se, että miten toistettavuuden suhde koskettaa sen tyylisiä kysymyksiä kuin teorioiden falsifiointia. "... what does it mean if a replication attempt “fails”—does it mean that the original results, or the theory that predicted them, have been falsified? And how should “failed” replications affect our belief in the validity of the original research?" Kriisin ratkaisemiseksi on tietysti monenlaisia yrityksiä. Sillä ihmisten käytö on tärkeä tutkimuskohde (ja kaikesta huolimatta tutkimuskohteena olemassaoleva ilmiö).
Ihmisten tulisi kenties ymmärtää että kokeellinen psykologia ei ole samalla tavalla kokeellista kuin klassinen fysiikka.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hebb. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hebb. Näytä kaikki tekstit
torstai 23. heinäkuuta 2015
lauantai 19. heinäkuuta 2014
MBTI -cultist strikes back (of their own)
"The interesting - and somewhat alarming - fact about the MBTI is that, despite its popularity, it has been subject to sustained criticism by professional psychologists for over three decades. One problem is that it displays what statisticians call low "test-retest reliability." So if you retake the test after only a five-week gap, there's around a 50% chance that you will fall into a different personality category compared to the first time you took the test."
(Fortune magazine, "Have we all been duped by the Myers-Briggs test?")
Kirjoitin eilen MBTI -ilmiön lieveilmiöistä. Teksti oli jotain jota tein hieman vasemmalla kädellä huvittuneena. Ajattelin, että se on huumoriblogaus jossa on perusasiat kunnossa. En aina jaksa pingottaa. Kuitenkin ajattelin että siinä on ne perusasiat kunnossa. Ja ajattelin antaa luvan mennä. Ihan sillä että olin jo aikaisemmin alustanut aihetta. Ajattelin että näin syntyy kiva pikku juttu, jossa asiat eivät ole liian perseestä jotta sen kehtaa nimiinsä laittaa.
Mutta koska kyseessä on ilmiö joka on hyvin suuri, ja koska sen ympärillä on sosiaalista pihinää, sain ns. pahastuneen kommentin. Se esitti itseään kritiikkinä, mutta siitä oli vaikeaa löytää ns. argumenttia. Rohkeasti ad hominem-diagnoosilinjalla sain kuulla että kritisoiminen on helppoa ja vaivatonta. Ja että en selvästi ollut tutustunut aiheeseen ja että olin kaunainen Takkiraudan kirjoittajalle. Tästä toki puuttui se, mikä tekee argumentin. Eli se ei eritellyt mitkä väitteeni olivat väärin ja miten asiat oikeasti hoidetaan ja mitkä tutkimukset antavat niille pontta. Ei kerrottu asiavirheitä eli mikä tekstissä oli mainittavan asiantuntematonta. Ja tätä kautta se oli ironisesti jotain jonka profetoin siinä kritisoidussa tekstissä. Että kritiikki hoidetaan diagnoosilla.
Erityisesti minua huvitti se, että kuten ensimmäisestä linkistäni voi huomata, MBTI -ilmiö on suuri. Ja sen kritiikki on suhteellisen valtavirtaa. Sitä löytyy suurista lehdistä ja persoonallisuustutkijoilta. Silti Suomessa MBTI -kritiikin a ja o näyttää olevan se, että kaikki kritiikki on lähtökohtaisesti vain nettitestejä ja asiantuntematonta. Toki ymmärrän että kritiikin kohteena ei ole hyvä. Mutta evoluution puolestapuhujana tiedän että "helppo kritiikki" on todella olemassaoleva ilmiö. Ja että en silti ole lähtenyt sille linjalle että kiistäisin kreationistien olemassaolon. Tai että Dembskin ja Behen tapaisia professoritason miehiä ei olisi olemassa. Siitä huolimatta, että nämä ovat väärässä, olen pyrkinyt joka itse korostamaan heidän olemassaoloaan. ; Mutta tätä ei toisaalta oikein voi ihmetellä, sillä David Pittenger on korostanut että MBTI -julkaisut ovat keskittyneet tiettyihin sitä ajaviin lehtiin. Tietty "echo chamber" -ilmiö onkin tässä suhteessa enemmän kuin odotettavaa.
Toisaalta minulle tuli rippusen myötätuntoa kritisoijalle. Sillä MBTI -kulttilaisille aihe on rakas. Minulle asia oli vain leikkiä, ja suhteeni Takkirautaan sisältää minulle normaalin määrän pilkkasanoja. (nähdäkseni olen monesti suhtautunut häneen suopeasti ja jopa maininnut että kyllä minä voisin hänen aivojaan panna. Joka ei ole ehkä kauniisti sanottu, mutta on minun suustani ns. kohteliaisuus.) Siksi on kenties tarpeen rakentaa hieman syvempi argumentti aiheesta.
Pyrin käyttämään tässä lähdeviitteitä. Ja käytänkin. Toki ne ovat tämän aihepiirin "klassikkoja". En raapinut mitään omia uniikkeja uusia löydöksiä. Jos siis olet tottunut MBTI -aihepiirin parista, tämä on heille lähinnä referaatti tutuksi tulleesta. Klassikkous toki tekee kritiikkiin vastaamisesta helpompaa. Mutta tälläistä sitä saa kasaan kun raapii ikiaikaisia kliseisiä tietokoneen uumenista. Nyt se ei ole kuitenkaan tehty vasemmalla kädellä leikkimielisesti, eli nähdäkseni demonstroin millä argumentein olen aiheesta sitä mieltä kuin olen.
1: Samalla voidaan varmasti arvioida hitusen sitäkin että miten hyvin minulla on aavistusta tai ei ole aihepiirin perusmetodeista. Ja missä määrin ajatteluni on tuulesta temmattua. Tämä on oleellista siinä mielessä että jos minua kutsuu amatööriksi, se on syytös ja loukkaus. Joku voi miettiä tätä blogausta lukiessaan asiaa myös henkilökohtaisen kautta. ; Että jos loukkaa niin on kusipää mutta jos loukkaa epäargumentatiivisesti on idiootti ja kusipää. Esimerkiksi. Jotain muutakin vastaavaa tulee mieleen.
MBTI mokaa vain kahdessa asiassa ; Reliabiliteetissa ja validiteetissa
Monet ihmiset vastustavat kaikkia persoonallisuustestejä. Taustalla voi olla vaikka fenomenologinen filosofia jossa tämänlainen on lokerointia. Itse en tämänlaisia edusta. Itse asiassa, mikäli jotakuta kiinnostaa, olen ollut äärimmäisen myönteinen erilaisten temperamenttitutkimusten teolle ja vastaaville. En siis ole "persoonallisuustestejä vastaan yleensä". Itse asiassa tässä blogauksessa on, ihan tämän vuoksi, mainittu muita persoonallisuustestejä. Niissä on otettu huomioon jotain jota MBTI:ssä ei ole. Joka tarkoittaa sitä että jos minulla on vastahankaa, se on vain ja ainoastaan MBTI -testiä kohtaan. Tämänlainen obskuuri spesifisyys on tietysti merkki jostain. Ei kenties siitä että haluan leikkiä kriittistä kriittisyyden vuoksi tässä yhdessä asiassa.
Jokainen persoonallisuustesti pyörii validiteetin ja reliabiliteetin kanssa. Suorastaan voidaan sanoa että jos persoonallisuustestien tieteellisyyttä arvioidaan, virheet yleensä vaikuttavat jompaan kumpaan tai molempiin näistä ilmiöistä. ; Validiteetti tarkoittaa sitä että luonnossa - tässä tapauksessa psyykessä - on todella sellaisia ilmiöitä ja vaikutussuhteita joita siitä mitataan testillä. Reliabiliteetti tarkoittaa sitä että testin tulokset eivät vaihdu mittauskerrasta toiseen. Hyvä testi on jotain jonka on onnistuttava molemmissa. Sillä jos tutkitaan olemassaolevaa piirettä testillä joka antaa eri tuloksia eri kerroilla, testi menettää luotettavuuden. Ja jos taas testi tuottaa konsistentisti saman tuloksen, joka taas ei koske tosielämää mitenkään, niin testiä on paha soveltaa yhtään mihinkään.
Ja näistä ongelmista pahin on yleensä Forer -efekti. Siksi Forer -efektin mainitseminen on jotain joka tekee kaksi asiaa (a) Se on todellakin helppo kritiikki, sillä se on se jonka kanssa joudutaan miltei aina painimaan ja asia hoitamaan jotenkin. (b) Toisaalta se on pelottava uhka. Sillä Forer -efektin kohdalla ongelmana on se, että se iskee sekä validiteettin että reliabliliteettiin.
Tässä moni on moittinut MBTI -tutkimusta siitä että sen käsitteet ovat epämääräisiä. Esimerkiksi Robert Carroll on moittinut MBTI:tä siitä että testin peruskäsitteet ovat aika heikosti määriteltyjä. Ja tämä johtaa tiedetysti Forer -efektin kasvamiseen. Itse näen että tämä ongelma on jotain joka on varmasti vahvimmillaan nettitesteissä ja jonka asiantunteva ihminen voi kiertää. Sillä tosiasiassa MBTI -kyselyn rakenteessa on tiettyjä väitelauseita jotka sidotaan tiettyyn ilmiöön. Näin peruskäsitteiden obskuurius on haaste joka ainakin periaatteessa voidaan kiertää hyvin tehdyllä testillä.
Tai siis se teoriassa voisi. Mutta valitettavasti MBTI -testin tunnettu heikkous, heikkous jota MBTI:n harjoittajat eivät oikein pysty kiertämään, kertoo siitä että sen reliabiliteetti on melkoisen heikko. Eri kerroilla tulokset vaihtuvat. Sama henkilö saa kaksi kertaa testissä käydessään eri tulokset.
Ja kysymys ei ole pelkistä testituloksista jotka tehdään internetin ihmemaassa. ; Ja tämä ongelma itse asiassa on mukana myös ammattilaisten tekemissä testeissä. Tämä syy on se, että MBTI ei itse asiassa ollenkaan huomioi sitä asiaa jonka kanssa yleensä painitaan heti jos psykometria on kyseessä. Esimerkiksi sellaiset testit kuin MMPI (Minnesota Multiphasic Personality Inventory) ja PAI (Personality Assesment Inventory) käsittelevät testiä siten että siinä valehteleminen olisi vaikeaa ja haasteellista.
MBTI:llä ei ole tämänlaista. Se luottaa vastaajan puhtaaseen rehellisyyteen. Matthewsin tutkimus, joka jo nimessään spoilaa tuloksesta olennaisimman "The MBTI is a flawed measure of personality" kuvaa sitä miten testien tulokset vaihtuvat lyhyelläkin koejaksolla. Jo aikaisemmin viittaamani Pittenger nostaa tämän myös esiin siinä jo viittaamassani. Harveyn "Reliability and Validity, in MBTI Applications" kertoo MBTI -keskusteluissa usein esiin nousevan 50% muutosprosentin. (Nämä ovat asianmukaisesti tehtyjä testejä eivätkä mitään nettitestejä.) MBTI -testien luotettavuus vaihtelee testistä ja kokeesta ja testaajasta riippuen 39-76%. Näin suuri haarukka selittää varmasti osansa 50% keskiarvosta.
1: Itse olen varovaisen optimistinen ja uskon että tässä MBTI -testaajan asiantuntevuus on ehkä mahdollisesti kovassakin osassa. Suuri haarukka toisaalta kertoo että MBTI -läisten sisällä on sitten, mikäli edellinen selitykseni MBTI -testin hyvyydestä ja testaajien välisistä eroista on tosi, että MBTI -ilmiö on suuruutensa vuoksi imenyt ties minkälaista koheltajaa. Ammattilaisen valinta on tarkkaa ja tämä vihjaa siihen että kenties asiaa voisi parantaa valvonnalla. Aka MBTI -kulttilaisten ammattiversion torppaamisella. Kenties tätä kautta saadaan uskottavuutta.
Ongelma ei kenties vaikuta suurelta. Moni voi ajatella että kaikki testit olisivat yhtä suurissa vaikeuksissa. Sillä kun kysytään ja toinen vastaa, niin minkäs teet. Mutta tosiasiassa tämä on valtavan tärkeä kysymys. Esimerkiksi Furnhamin "Faking personality questionnaires: Fabricating different profiles for different purposes" käsittelee sitä miten persoonallisuustestin haasteena on se, miten rehellinen vastaaja on. Ongelma on kieroimmillaan tuttu jokaiselle Hannibal Lecterin psykopaattiseikkailuista kiinnostuneelle. Tämä ovela psykiatri kun osaa vastata kaikkiin psykologisiin testeihin sopivasti. Mutta tosiasiassa valehtelun lisäksi ongelmana on itsetuntemus. Jo aikaisemmissa kritiikeissäni nostinkin esiin sen, että MBTI -testin ongelmana on aivan yleisesti tunnetusti se, että se antaa juuri niitä tuloksia joita siihen annetaan. Ja jos kyselyn tekijän motiivina on valehdella, hänen on helppo valehdella. Ja jos hänellä on huono itsetuntemus, hän valehtelee ensin itselleen ja tätä kautta testin tulkitsijalle. Esimerkiksi G. Boyle on korostanut tätä "Myers-Briggs Type Indicator (MBTI): Some psychometric limitations":issa. Tämä iskee luonnollisesti reliabiliteettiin siltä osin että hivenen eri mielentila voi muuttaa suhtautumista asioihin. Ja toisaalta validiteettiin kun testi ei mittaakaan sitä mitä se yrittää mitata. Hannibal Lecter -tyylisen ilmiön loppuun asti vie se, että Francis ja Jones tekivät psykologisen tutkimuksen "The Relationship Between the Myers-Briggs Type Indicator and the Eysenck Personality Questionnaire Among Adult Churchgoers" ja löysivät korrelaation ; J-P -linjaman tuloksilla on yhteys valehteluun ; Selitys löytyy suoraan tutkimuksesta. Jos ihminen pelkää että heillä on jotain menetettävää tai saavutettavaa, he helposti vastaavat helposti siten miten he odottavat että muut haluaisivat heidän vastaavan. Testin rakenne siis suorastaan kannustaa valehtelemaan. Toki tavalla jota voidaan vähentää siten että tämä huomioidaan. Mutta tämä huomionti kuitenkin vie tehoa tämän yhden mittarin merkitykseltä. (Siihen mihin valehdellaan annetaan vähemmän painoa ja se siitä. Kun testissä ei ole enää asioilla painoa, on kysyttävä miksi sitä enää testataan. Ei tämä arkijärjellekään ole mitään korkeaa mystiikkaa.)
Validiteetilla ei toki muutoinkaan mene hirveän lujasti. Nowackin tutkimuksessa on suoraan katsottu MBTI:n validiteettia. Kun katsotaan miten kysymyksiin vastaaminen liittyy toisiinsa, voidaan huomata että vaikka luokitus niputtaa tietyt kysymykset tiettyä kategoriaa kartoittavaksi, niihin vastaamisen kohdalla ei näytä olevan yhteyttä. Eli kun vastaat yhteen tietyllä tavalla, ei ole erityisen paljon todennäköisempää että vastaisit saman kategorian muihin kysymyksiin samalla tavalla. Kun testissä on neljä kirjainta, vain yksi niistä I-E on jotain jonka validiteetti on korkea. S-N ja T-F -luokat taas ovat hyvin heikkoja. Kun tulokset laitetaan yhteen, on hyvä muistaa mitä tapahtuu silloin kun yhteen kerrotaan useita lukuja jotka ovat alle yhden ; Kombinaation kohdalla voidaan olla todella varmoja siitä että testitulos ei joltain osin ole oikein.
* Yhtenä syynä tähän on varmasti myös se, että faktorianalyyseissä on yleensä paljastunut kaksi asiaa ; Muuttujia tarvitaan enemmän. Neljä kirjainta stereotypisoi siis liiaksi. Klustereita syntyy enemmän, joten ilmiöitä ei ole luokiteltu oikein. Tämä on esimerkiksi Sipps, Alexander ja Friedt tekivät faktorianalyysin MBTI -testistä "Item Analysis of the Myers-Briggs Type Indicator"in tulos.
* Toisaalta MBTI -luokitelman haasteena on se, että kirjaimet eivät olekaan erillisiä vaan mittaavat samaa asiaa vaikka niitä pidetään eri asioina. Ne eivät siis paljasta niin paljoa tietoa kuin olisi tarpeen, ne tarjoavat redundanttia tietoa. McCrae ja Costa esittävät, myös faktorianalyysiä soveltaen, "Reinterpreting the Myers-Briggs Type Indicator From the Perspective of the Five-Factor Model of Personality" miten J-P ja S-N ovat keskenään yhteydessä. Tämä herättää kysymyksiä esimerkiksi siitä miksi näitä ei sitten nivota samaan vastapariin. Kun toisaalta muihin on syytä laittaa samaan kirjaimeen asioita joiden erot ovat selviä. Costan ja McCraen tuomio on tyly "the MBTI does not give comprehensive information on the four domains it does sample".
Loppukaneetti.
MBTI -testi on selvästi tunteisiin vetoava. Ja miksi ei olisi. Horoskoopit ja monet muut ihmisiä luokittelevat järjestelmät ovat tunnetusti saavuttaneet suurta suosiota. Ihmisiä yksinkertaisesti kiinnostaa tämänlaiset asiat. Kiinnostavuus ei tietenkään tee persoonallisuustesteistä horoskooppeja. Ja itse asiassa MBTI -testikin on validimpi kuin horoskoopit. Sen vahvuus vain ei ole mainittava. Ja tämän väitteen takana uskallan todellakin seistä.
1: Ja enemmän. Sen soveltamista heikentää esimerkiksi se, että vaikka tiettyjen ihmisten yhteen pistäminen toimii intuitiossa horoskooppiparittajia myöten, MBTI -n ja ryhmätyön toimivuuden välille ei ole saatu oikein pohjaa. En kuitenkaan keskittynyt näihin soveltamisongelmiin tässä, koska siinä tekstissäni joka synnytti loukkaantumista leikin tällä ilmiöllä enemmän. Itse testi ja sen lieveilmiöt on syytä katsoa paitsi yhdessä niin myös erikseen.
Itse näkisin että MBTI -testissä on näiden lisäksi se, että se on ns. "incomplete". Eli se mittaa muutamaa piirrettä. Eikä edes kaikkia hirveän oleellisia piirteitä. (Validiteetin puuttuminen tarkoittaa että on kyseenalaista mittaako se suurelta osin yhtään mitään piirteitä. Tätä validiteetin heikkous nimittäin perimmiltään tarkoittaa.) Sitä voisi mainita, että jos testin ajateltaisiin kuitenkin toimivan ja sen J-P -skaala näyttäisi olenko organisoija vai suunnittelija, mutta samanaikaisesti ohittaa saavutuksen hakemista mittaavat temperamenttipiirteet, jotka taas tarvitaan näiden toteuttamisen tasolla. MBTI -mittari ei esimerkiksi tarkastele sellaista ilmiötä kuin "conscientiousness". Vaikka se onkin melkoisen oleellinen asia juuri sitä kautta että MBTI:tä sovelletaan työelämään ja muuhun missä ihmiset tekevät asioita. Tältä kannalta itse suosittelisin enemmän vaikkapa HEXACO -testiä. Kuten niitä muitakin tässä blogauksessa sekaan välähtäneitä muutamia.
Nähdäkseni MBTI -testin ytimessä onkin ongelma joka psykologiaa vaivaa. Psykologian perusongelma on tiivistettävissä siihen että (a) Jokainen luulee olevansa siinä hyvä. Kyökkipsykologia on jopa suositumpaa kuin internetpäteminen. (b) Psykologia on vaikea ala joka on hirvittävän kiinnostava, dynaaminen ja edistyvä. Tämä ei ole sanahelinää vaan se tarkoittaa sitä mitä tästä väistämättä seuraa. Donald Hebb on arvioinut että psykologiassa tiedon puoliintumisaika (half life of knowledge) on viisi vuotta. Toisin sanoen psykologiassa opitaan koko ajan niin paljon että viiden vuoden päästä puolet nyt opetellusta tieteellisestä tiedosta on viiden vuoden päästä joko täysin väärin tai jotain jota on pakko täydentää ja täsmentää että se on tieteelle sopivan asianmukaista. MBTI -testi taas on tässä vaiheessa luonut instituution jota on ehditty kritisoida sen kolmekymmentä vuotta. (MBTI -kritiikki ei ole uusi asia. Ja ihan ammattilaisten tekemänä.)
Valitettavasti luottamukseni ihmisten rationaalisuuteen ei ole luja. Moni nojaa perinteisiin, ja MBTI on instituutio. Jonka loukkaamiseen liittyy, kuten kommentoija demonstroi, syviä tunteita. Tunteita jotka vaativat reagoimista ja syytöksiä ad hominem -rakenteella. Siksi en usko että MBTI -testit tulevat katoamaan mihinkään. Sillä aina löytyy sellaisia ihmisiä joille aforismit ja kansansanonnat voivat toimia psykologisen ilmiön todisteena, korrelaatin ja tutkimuksen korvikkeina. Tälläisellä tiellä systeemit ovat auki kaikille jotka haluavat luoda mitä tahansa ihmistä profiloivaa. Olipa se sitten vaikka tehotonta horoskooppeilua. (MBTI on toki astetta luotettavampaa kuin horoskoopit. Se ei vain juhli luotettavuudellaan. Horoskooppien vakavastiottaminen on sen sijaan jo ihan suoraan häpeäksi. MBTI -testin tekeminen on OK. Sen fanittaminen on sen sijaan noloa, ei vielä häpeäksi, mutta noloa.)
(Fortune magazine, "Have we all been duped by the Myers-Briggs test?")
Kirjoitin eilen MBTI -ilmiön lieveilmiöistä. Teksti oli jotain jota tein hieman vasemmalla kädellä huvittuneena. Ajattelin, että se on huumoriblogaus jossa on perusasiat kunnossa. En aina jaksa pingottaa. Kuitenkin ajattelin että siinä on ne perusasiat kunnossa. Ja ajattelin antaa luvan mennä. Ihan sillä että olin jo aikaisemmin alustanut aihetta. Ajattelin että näin syntyy kiva pikku juttu, jossa asiat eivät ole liian perseestä jotta sen kehtaa nimiinsä laittaa.
Mutta koska kyseessä on ilmiö joka on hyvin suuri, ja koska sen ympärillä on sosiaalista pihinää, sain ns. pahastuneen kommentin. Se esitti itseään kritiikkinä, mutta siitä oli vaikeaa löytää ns. argumenttia. Rohkeasti ad hominem-diagnoosilinjalla sain kuulla että kritisoiminen on helppoa ja vaivatonta. Ja että en selvästi ollut tutustunut aiheeseen ja että olin kaunainen Takkiraudan kirjoittajalle. Tästä toki puuttui se, mikä tekee argumentin. Eli se ei eritellyt mitkä väitteeni olivat väärin ja miten asiat oikeasti hoidetaan ja mitkä tutkimukset antavat niille pontta. Ei kerrottu asiavirheitä eli mikä tekstissä oli mainittavan asiantuntematonta. Ja tätä kautta se oli ironisesti jotain jonka profetoin siinä kritisoidussa tekstissä. Että kritiikki hoidetaan diagnoosilla.
Erityisesti minua huvitti se, että kuten ensimmäisestä linkistäni voi huomata, MBTI -ilmiö on suuri. Ja sen kritiikki on suhteellisen valtavirtaa. Sitä löytyy suurista lehdistä ja persoonallisuustutkijoilta. Silti Suomessa MBTI -kritiikin a ja o näyttää olevan se, että kaikki kritiikki on lähtökohtaisesti vain nettitestejä ja asiantuntematonta. Toki ymmärrän että kritiikin kohteena ei ole hyvä. Mutta evoluution puolestapuhujana tiedän että "helppo kritiikki" on todella olemassaoleva ilmiö. Ja että en silti ole lähtenyt sille linjalle että kiistäisin kreationistien olemassaolon. Tai että Dembskin ja Behen tapaisia professoritason miehiä ei olisi olemassa. Siitä huolimatta, että nämä ovat väärässä, olen pyrkinyt joka itse korostamaan heidän olemassaoloaan. ; Mutta tätä ei toisaalta oikein voi ihmetellä, sillä David Pittenger on korostanut että MBTI -julkaisut ovat keskittyneet tiettyihin sitä ajaviin lehtiin. Tietty "echo chamber" -ilmiö onkin tässä suhteessa enemmän kuin odotettavaa.
Toisaalta minulle tuli rippusen myötätuntoa kritisoijalle. Sillä MBTI -kulttilaisille aihe on rakas. Minulle asia oli vain leikkiä, ja suhteeni Takkirautaan sisältää minulle normaalin määrän pilkkasanoja. (nähdäkseni olen monesti suhtautunut häneen suopeasti ja jopa maininnut että kyllä minä voisin hänen aivojaan panna. Joka ei ole ehkä kauniisti sanottu, mutta on minun suustani ns. kohteliaisuus.) Siksi on kenties tarpeen rakentaa hieman syvempi argumentti aiheesta.
Pyrin käyttämään tässä lähdeviitteitä. Ja käytänkin. Toki ne ovat tämän aihepiirin "klassikkoja". En raapinut mitään omia uniikkeja uusia löydöksiä. Jos siis olet tottunut MBTI -aihepiirin parista, tämä on heille lähinnä referaatti tutuksi tulleesta. Klassikkous toki tekee kritiikkiin vastaamisesta helpompaa. Mutta tälläistä sitä saa kasaan kun raapii ikiaikaisia kliseisiä tietokoneen uumenista. Nyt se ei ole kuitenkaan tehty vasemmalla kädellä leikkimielisesti, eli nähdäkseni demonstroin millä argumentein olen aiheesta sitä mieltä kuin olen.
1: Samalla voidaan varmasti arvioida hitusen sitäkin että miten hyvin minulla on aavistusta tai ei ole aihepiirin perusmetodeista. Ja missä määrin ajatteluni on tuulesta temmattua. Tämä on oleellista siinä mielessä että jos minua kutsuu amatööriksi, se on syytös ja loukkaus. Joku voi miettiä tätä blogausta lukiessaan asiaa myös henkilökohtaisen kautta. ; Että jos loukkaa niin on kusipää mutta jos loukkaa epäargumentatiivisesti on idiootti ja kusipää. Esimerkiksi. Jotain muutakin vastaavaa tulee mieleen.
MBTI mokaa vain kahdessa asiassa ; Reliabiliteetissa ja validiteetissa
Monet ihmiset vastustavat kaikkia persoonallisuustestejä. Taustalla voi olla vaikka fenomenologinen filosofia jossa tämänlainen on lokerointia. Itse en tämänlaisia edusta. Itse asiassa, mikäli jotakuta kiinnostaa, olen ollut äärimmäisen myönteinen erilaisten temperamenttitutkimusten teolle ja vastaaville. En siis ole "persoonallisuustestejä vastaan yleensä". Itse asiassa tässä blogauksessa on, ihan tämän vuoksi, mainittu muita persoonallisuustestejä. Niissä on otettu huomioon jotain jota MBTI:ssä ei ole. Joka tarkoittaa sitä että jos minulla on vastahankaa, se on vain ja ainoastaan MBTI -testiä kohtaan. Tämänlainen obskuuri spesifisyys on tietysti merkki jostain. Ei kenties siitä että haluan leikkiä kriittistä kriittisyyden vuoksi tässä yhdessä asiassa.
Jokainen persoonallisuustesti pyörii validiteetin ja reliabiliteetin kanssa. Suorastaan voidaan sanoa että jos persoonallisuustestien tieteellisyyttä arvioidaan, virheet yleensä vaikuttavat jompaan kumpaan tai molempiin näistä ilmiöistä. ; Validiteetti tarkoittaa sitä että luonnossa - tässä tapauksessa psyykessä - on todella sellaisia ilmiöitä ja vaikutussuhteita joita siitä mitataan testillä. Reliabiliteetti tarkoittaa sitä että testin tulokset eivät vaihdu mittauskerrasta toiseen. Hyvä testi on jotain jonka on onnistuttava molemmissa. Sillä jos tutkitaan olemassaolevaa piirettä testillä joka antaa eri tuloksia eri kerroilla, testi menettää luotettavuuden. Ja jos taas testi tuottaa konsistentisti saman tuloksen, joka taas ei koske tosielämää mitenkään, niin testiä on paha soveltaa yhtään mihinkään.
Ja näistä ongelmista pahin on yleensä Forer -efekti. Siksi Forer -efektin mainitseminen on jotain joka tekee kaksi asiaa (a) Se on todellakin helppo kritiikki, sillä se on se jonka kanssa joudutaan miltei aina painimaan ja asia hoitamaan jotenkin. (b) Toisaalta se on pelottava uhka. Sillä Forer -efektin kohdalla ongelmana on se, että se iskee sekä validiteettin että reliabliliteettiin.
Tässä moni on moittinut MBTI -tutkimusta siitä että sen käsitteet ovat epämääräisiä. Esimerkiksi Robert Carroll on moittinut MBTI:tä siitä että testin peruskäsitteet ovat aika heikosti määriteltyjä. Ja tämä johtaa tiedetysti Forer -efektin kasvamiseen. Itse näen että tämä ongelma on jotain joka on varmasti vahvimmillaan nettitesteissä ja jonka asiantunteva ihminen voi kiertää. Sillä tosiasiassa MBTI -kyselyn rakenteessa on tiettyjä väitelauseita jotka sidotaan tiettyyn ilmiöön. Näin peruskäsitteiden obskuurius on haaste joka ainakin periaatteessa voidaan kiertää hyvin tehdyllä testillä.
Tai siis se teoriassa voisi. Mutta valitettavasti MBTI -testin tunnettu heikkous, heikkous jota MBTI:n harjoittajat eivät oikein pysty kiertämään, kertoo siitä että sen reliabiliteetti on melkoisen heikko. Eri kerroilla tulokset vaihtuvat. Sama henkilö saa kaksi kertaa testissä käydessään eri tulokset.
Ja kysymys ei ole pelkistä testituloksista jotka tehdään internetin ihmemaassa. ; Ja tämä ongelma itse asiassa on mukana myös ammattilaisten tekemissä testeissä. Tämä syy on se, että MBTI ei itse asiassa ollenkaan huomioi sitä asiaa jonka kanssa yleensä painitaan heti jos psykometria on kyseessä. Esimerkiksi sellaiset testit kuin MMPI (Minnesota Multiphasic Personality Inventory) ja PAI (Personality Assesment Inventory) käsittelevät testiä siten että siinä valehteleminen olisi vaikeaa ja haasteellista.
MBTI:llä ei ole tämänlaista. Se luottaa vastaajan puhtaaseen rehellisyyteen. Matthewsin tutkimus, joka jo nimessään spoilaa tuloksesta olennaisimman "The MBTI is a flawed measure of personality" kuvaa sitä miten testien tulokset vaihtuvat lyhyelläkin koejaksolla. Jo aikaisemmin viittaamani Pittenger nostaa tämän myös esiin siinä jo viittaamassani. Harveyn "Reliability and Validity, in MBTI Applications" kertoo MBTI -keskusteluissa usein esiin nousevan 50% muutosprosentin. (Nämä ovat asianmukaisesti tehtyjä testejä eivätkä mitään nettitestejä.) MBTI -testien luotettavuus vaihtelee testistä ja kokeesta ja testaajasta riippuen 39-76%. Näin suuri haarukka selittää varmasti osansa 50% keskiarvosta.
1: Itse olen varovaisen optimistinen ja uskon että tässä MBTI -testaajan asiantuntevuus on ehkä mahdollisesti kovassakin osassa. Suuri haarukka toisaalta kertoo että MBTI -läisten sisällä on sitten, mikäli edellinen selitykseni MBTI -testin hyvyydestä ja testaajien välisistä eroista on tosi, että MBTI -ilmiö on suuruutensa vuoksi imenyt ties minkälaista koheltajaa. Ammattilaisen valinta on tarkkaa ja tämä vihjaa siihen että kenties asiaa voisi parantaa valvonnalla. Aka MBTI -kulttilaisten ammattiversion torppaamisella. Kenties tätä kautta saadaan uskottavuutta.
Ongelma ei kenties vaikuta suurelta. Moni voi ajatella että kaikki testit olisivat yhtä suurissa vaikeuksissa. Sillä kun kysytään ja toinen vastaa, niin minkäs teet. Mutta tosiasiassa tämä on valtavan tärkeä kysymys. Esimerkiksi Furnhamin "Faking personality questionnaires: Fabricating different profiles for different purposes" käsittelee sitä miten persoonallisuustestin haasteena on se, miten rehellinen vastaaja on. Ongelma on kieroimmillaan tuttu jokaiselle Hannibal Lecterin psykopaattiseikkailuista kiinnostuneelle. Tämä ovela psykiatri kun osaa vastata kaikkiin psykologisiin testeihin sopivasti. Mutta tosiasiassa valehtelun lisäksi ongelmana on itsetuntemus. Jo aikaisemmissa kritiikeissäni nostinkin esiin sen, että MBTI -testin ongelmana on aivan yleisesti tunnetusti se, että se antaa juuri niitä tuloksia joita siihen annetaan. Ja jos kyselyn tekijän motiivina on valehdella, hänen on helppo valehdella. Ja jos hänellä on huono itsetuntemus, hän valehtelee ensin itselleen ja tätä kautta testin tulkitsijalle. Esimerkiksi G. Boyle on korostanut tätä "Myers-Briggs Type Indicator (MBTI): Some psychometric limitations":issa. Tämä iskee luonnollisesti reliabiliteettiin siltä osin että hivenen eri mielentila voi muuttaa suhtautumista asioihin. Ja toisaalta validiteettiin kun testi ei mittaakaan sitä mitä se yrittää mitata. Hannibal Lecter -tyylisen ilmiön loppuun asti vie se, että Francis ja Jones tekivät psykologisen tutkimuksen "The Relationship Between the Myers-Briggs Type Indicator and the Eysenck Personality Questionnaire Among Adult Churchgoers" ja löysivät korrelaation ; J-P -linjaman tuloksilla on yhteys valehteluun ; Selitys löytyy suoraan tutkimuksesta. Jos ihminen pelkää että heillä on jotain menetettävää tai saavutettavaa, he helposti vastaavat helposti siten miten he odottavat että muut haluaisivat heidän vastaavan. Testin rakenne siis suorastaan kannustaa valehtelemaan. Toki tavalla jota voidaan vähentää siten että tämä huomioidaan. Mutta tämä huomionti kuitenkin vie tehoa tämän yhden mittarin merkitykseltä. (Siihen mihin valehdellaan annetaan vähemmän painoa ja se siitä. Kun testissä ei ole enää asioilla painoa, on kysyttävä miksi sitä enää testataan. Ei tämä arkijärjellekään ole mitään korkeaa mystiikkaa.)
Validiteetilla ei toki muutoinkaan mene hirveän lujasti. Nowackin tutkimuksessa on suoraan katsottu MBTI:n validiteettia. Kun katsotaan miten kysymyksiin vastaaminen liittyy toisiinsa, voidaan huomata että vaikka luokitus niputtaa tietyt kysymykset tiettyä kategoriaa kartoittavaksi, niihin vastaamisen kohdalla ei näytä olevan yhteyttä. Eli kun vastaat yhteen tietyllä tavalla, ei ole erityisen paljon todennäköisempää että vastaisit saman kategorian muihin kysymyksiin samalla tavalla. Kun testissä on neljä kirjainta, vain yksi niistä I-E on jotain jonka validiteetti on korkea. S-N ja T-F -luokat taas ovat hyvin heikkoja. Kun tulokset laitetaan yhteen, on hyvä muistaa mitä tapahtuu silloin kun yhteen kerrotaan useita lukuja jotka ovat alle yhden ; Kombinaation kohdalla voidaan olla todella varmoja siitä että testitulos ei joltain osin ole oikein.
* Yhtenä syynä tähän on varmasti myös se, että faktorianalyyseissä on yleensä paljastunut kaksi asiaa ; Muuttujia tarvitaan enemmän. Neljä kirjainta stereotypisoi siis liiaksi. Klustereita syntyy enemmän, joten ilmiöitä ei ole luokiteltu oikein. Tämä on esimerkiksi Sipps, Alexander ja Friedt tekivät faktorianalyysin MBTI -testistä "Item Analysis of the Myers-Briggs Type Indicator"in tulos.
* Toisaalta MBTI -luokitelman haasteena on se, että kirjaimet eivät olekaan erillisiä vaan mittaavat samaa asiaa vaikka niitä pidetään eri asioina. Ne eivät siis paljasta niin paljoa tietoa kuin olisi tarpeen, ne tarjoavat redundanttia tietoa. McCrae ja Costa esittävät, myös faktorianalyysiä soveltaen, "Reinterpreting the Myers-Briggs Type Indicator From the Perspective of the Five-Factor Model of Personality" miten J-P ja S-N ovat keskenään yhteydessä. Tämä herättää kysymyksiä esimerkiksi siitä miksi näitä ei sitten nivota samaan vastapariin. Kun toisaalta muihin on syytä laittaa samaan kirjaimeen asioita joiden erot ovat selviä. Costan ja McCraen tuomio on tyly "the MBTI does not give comprehensive information on the four domains it does sample".
Loppukaneetti.
MBTI -testi on selvästi tunteisiin vetoava. Ja miksi ei olisi. Horoskoopit ja monet muut ihmisiä luokittelevat järjestelmät ovat tunnetusti saavuttaneet suurta suosiota. Ihmisiä yksinkertaisesti kiinnostaa tämänlaiset asiat. Kiinnostavuus ei tietenkään tee persoonallisuustesteistä horoskooppeja. Ja itse asiassa MBTI -testikin on validimpi kuin horoskoopit. Sen vahvuus vain ei ole mainittava. Ja tämän väitteen takana uskallan todellakin seistä.
1: Ja enemmän. Sen soveltamista heikentää esimerkiksi se, että vaikka tiettyjen ihmisten yhteen pistäminen toimii intuitiossa horoskooppiparittajia myöten, MBTI -n ja ryhmätyön toimivuuden välille ei ole saatu oikein pohjaa. En kuitenkaan keskittynyt näihin soveltamisongelmiin tässä, koska siinä tekstissäni joka synnytti loukkaantumista leikin tällä ilmiöllä enemmän. Itse testi ja sen lieveilmiöt on syytä katsoa paitsi yhdessä niin myös erikseen.
Itse näkisin että MBTI -testissä on näiden lisäksi se, että se on ns. "incomplete". Eli se mittaa muutamaa piirrettä. Eikä edes kaikkia hirveän oleellisia piirteitä. (Validiteetin puuttuminen tarkoittaa että on kyseenalaista mittaako se suurelta osin yhtään mitään piirteitä. Tätä validiteetin heikkous nimittäin perimmiltään tarkoittaa.) Sitä voisi mainita, että jos testin ajateltaisiin kuitenkin toimivan ja sen J-P -skaala näyttäisi olenko organisoija vai suunnittelija, mutta samanaikaisesti ohittaa saavutuksen hakemista mittaavat temperamenttipiirteet, jotka taas tarvitaan näiden toteuttamisen tasolla. MBTI -mittari ei esimerkiksi tarkastele sellaista ilmiötä kuin "conscientiousness". Vaikka se onkin melkoisen oleellinen asia juuri sitä kautta että MBTI:tä sovelletaan työelämään ja muuhun missä ihmiset tekevät asioita. Tältä kannalta itse suosittelisin enemmän vaikkapa HEXACO -testiä. Kuten niitä muitakin tässä blogauksessa sekaan välähtäneitä muutamia.
Nähdäkseni MBTI -testin ytimessä onkin ongelma joka psykologiaa vaivaa. Psykologian perusongelma on tiivistettävissä siihen että (a) Jokainen luulee olevansa siinä hyvä. Kyökkipsykologia on jopa suositumpaa kuin internetpäteminen. (b) Psykologia on vaikea ala joka on hirvittävän kiinnostava, dynaaminen ja edistyvä. Tämä ei ole sanahelinää vaan se tarkoittaa sitä mitä tästä väistämättä seuraa. Donald Hebb on arvioinut että psykologiassa tiedon puoliintumisaika (half life of knowledge) on viisi vuotta. Toisin sanoen psykologiassa opitaan koko ajan niin paljon että viiden vuoden päästä puolet nyt opetellusta tieteellisestä tiedosta on viiden vuoden päästä joko täysin väärin tai jotain jota on pakko täydentää ja täsmentää että se on tieteelle sopivan asianmukaista. MBTI -testi taas on tässä vaiheessa luonut instituution jota on ehditty kritisoida sen kolmekymmentä vuotta. (MBTI -kritiikki ei ole uusi asia. Ja ihan ammattilaisten tekemänä.)
Valitettavasti luottamukseni ihmisten rationaalisuuteen ei ole luja. Moni nojaa perinteisiin, ja MBTI on instituutio. Jonka loukkaamiseen liittyy, kuten kommentoija demonstroi, syviä tunteita. Tunteita jotka vaativat reagoimista ja syytöksiä ad hominem -rakenteella. Siksi en usko että MBTI -testit tulevat katoamaan mihinkään. Sillä aina löytyy sellaisia ihmisiä joille aforismit ja kansansanonnat voivat toimia psykologisen ilmiön todisteena, korrelaatin ja tutkimuksen korvikkeina. Tälläisellä tiellä systeemit ovat auki kaikille jotka haluavat luoda mitä tahansa ihmistä profiloivaa. Olipa se sitten vaikka tehotonta horoskooppeilua. (MBTI on toki astetta luotettavampaa kuin horoskoopit. Se ei vain juhli luotettavuudellaan. Horoskooppien vakavastiottaminen on sen sijaan jo ihan suoraan häpeäksi. MBTI -testin tekeminen on OK. Sen fanittaminen on sen sijaan noloa, ei vielä häpeäksi, mutta noloa.)
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Tiedon puoliintumisaika ~ eli miten "Lajien Syntyä" ei ehkä kannata lahjoittaa evolutionistille
 |
| Nämä ovat "Lajien syntyjä". Niitä on muitakin, mutta nämä ovat minun. Ilman minua nämä eivät ole mitään. Ilman näitä no, nyt ei kyllä vedetä tätä analogiaa enää yhtään tämän pidemmälle. |
Kun ihminen antaa minulle "Lajien synnyn" hän tekee tietysti kauniin teon. Hän osoittaa että hän tietää minusta jotain. Kirjan hinta tekee siitä myös suuren panostuksen ; Ja vaikka lahjan hinta ei tietysti sinällään merkitse, niin se että joku uhraa ison määrän rahaa on jollain tavalla itsessään liikuttavaa. (Tosin omatekemissäkin lahjoissa on muistettava aika, joka panoksena osoittaa jonkinlaista välittämistä. Ja vaikka lahjan hyvyyttä ei mitata siihen tuhratulla ajalla, niin jossain määrin juuri näin tehdään.) Samalla kirja on tietysti jonkinlainen osoitus siitä, että tämä evoluutionkannatuspuoli on minussa jotenkin hyväksyttävää ja OK. Sitä halutaan ikään kuin jollain tavalla tukea.
Mutta näin muuten. Mitä helvettiä? Jos ajatellaan että maailmankuvat ovat samankaltaisia, niin voitaisiin miettiä kannattaako fundamentalisteille antaa lahjaksi "Raamattuja". Johan sen järki sanoo että ei. Sillä fundamentalistit taatusti (a) ovat lukeneet "Raamatun" ja (b) heillä on se jo. Jos haluaa tukea heidän hengellistä elämäänsä, tai osoittaa että se on OK, kannattaa varmasti ostaa uudempia hartauskirjoja. Tai antaa lahjakortti uskonnollisia kirjoja myyviin kirjakauppoihin.
Toinen asia on se, että evoluution kannattaminen ei oikeastaan ole perusasetelmaltaan ollenkaan samanlaista kuin uskonnollisuus. "Uskonnon korvaushoitona" ajattelu on yksinkertaisesti lukkiutumista väärään skeemaan. Ja vaikka evoluutiouskovainen olisikin "oikeasti sinusta vain ateistista fundamentalismia", niin tätä ei ehkä kannata korostaa lahjavalinnoin. (Toki olen tietoinen että esimerkiksi Intelligent Designin parissa on hieman ongelmia lahjan antamisten ja syntymäpäivätervehdysten aihepiirissä. ; William Dembski lähetti Richard Dawkinsin syntymäpäivänä tälle vittuilun ja valitti kovaan ääneen kun tämä ei saanut tarpeeksi suurta näkyvyyttä listan kärkipäässä. Kommentti oli toki löydettävissä tervehdysten joukosta eli sitä ei edes sensuroitu. Dembski näytti tässä että hän osaa samanaikaisesti olla kusipää että huomiohuora. Ja jotkut koirat purevat jossain päin maailmaa joitain ihmisiä jotka kenties ovat miehiä.)
Mutta tässä on hyvin syvä ero. Sillä maailmankuvissa keskitytään usein alkuperään. Tätä tapaa silloin kun ihmiselle jossain esineessä merkitys syntyy provenienssin kautta, eli esineen alkuperä ja tarina muuttuu tärkeämmäksi kuin esineen esteettisyys, rakenne, sisältö tai toiminta. Silloin puhutaan origin storysta oleellisena osana supersankariutta. Tai kerrotaan muuta narratiivia aiheeseen liittyen. Evoluutio on kuitenkin tiedettä. Ja tämän vuoksi sitä koskee tiedon edistyminen.
Darwin ei ole evoluutiotieteessä merkittävä. Tiedettä ei tehdä siten että istutaan pänttäämässä tieteenalan perustajan pyhiä teoksia joista sitten tehdään jonkinlaisia dogmia. Päin vastoin. Tieteessä on hyvä muistaa Neil DeGrasse Tysonin lausunto tiedeuutisoinnista. Hän ihmetteli sitä miten tiedeuutisoinnissa usein esitetään jotain mullistavana. Ja sitten heitetään lausuntoja joissa tiedemiesten olisi ikään kuin palattava piirustyspöydän ääreen. Hän korosti että tieteessä on aina kysymys löytöjen tekemisestä. Että tiedemies ei ole joku joka pänttää alan syntyteoksen ja istuu sen jälkeen perse penkissä loikoillen. Tämä sopii kenties uskonmiehille, mutta se ei kuulu oikein millään lailla tieteeseen.
Itse asiassa "Lajien synnyn" ostaja voisikin tehdä minulle palveluksen ostamalla jotain uutta kirjallisuutta. Tai mikä parempaa, hän voisi ostaa itselleen Samuel Abesmanin "The Half-life of Facts: Why Everything We Know Has an Expiration Date" (2012). Ja sisäistää mitä se tarkoittaa. Hän on jatkokehittänyt Fritz Machlupin tiedon puoliintumisaikaa koskevaa havaintoa jonka Machlup esitti vuonna 1962 teoksessa "Knowledge production and distribution in the United States"
Intuitiivisesti, maailmankuvakeskeisessä ajattelutavassa - eli siinä ajattelussa jossa "Lajien synty" on mainio lahja evoluutioteorian kannattajalle - moni kokee että tieteen päivittyminen olisi ongelma. Että kun entinen väärä tieto kumotaan, niin meidän ei nykyään kannattaisi luottaa ollenkaan tieteeseen. Että tuhatvuotinen tieto on ikuista ja pysyvää. ; Tosiasiassa kuitenkin juuri tieteen päivittyminen on hyvä asia. Sillä jos mietitään mikä ero on päivittyvällä ja täsmentyvällä tiedolla ja paikallaanpysyvällä tiedolla, on juuri se, että ensimmäisessä korjataan virheitä ja ollaan parempia kun taas dogmaattinen maailmankuva ei kehity ja muutu paremmaksi.
Hedelmällisissä tieteenaloissa tieto täsmentyy. Ja tässä kohden on alettu todellakin puhumaan tiedon puoliintumisajasta. Tällä tarkoitetaan sitä aikaa jolloin puolet jonain aikana esitetystä parhasta tiedosta ei kelpaa sellaisenaan. Koska se (a) on kumottu (b) vaatii täsmennyksiä. ; Esimerkiksi psykologia edistyy tällä hetkellä mainiosti. ; Donald Hebb on arvioinut että psykologiassa tiedon puoliintumisaika on 5 vuotta. Tietoa siis kerätään valtavasti. Tässä tutkimusalassa tutkimus on hedelmällistä, uutta tietoa syntyy paljon.
Tiedon puoliintumisaika onkin oleellinen osa tieteenfilosofiaa joka ajaa tutkimusohjelmakeskeisyyttä. Sen ytimessä on ns. "pessimistinen metainduktio" (~"pessimistic induction"). Tämä on yksinkertaisesti argumentti joka kohdistuu sekä skientististä tiedeoptimismia kohtaan että ajatusta jonkinlaisesta historian loppumisesta, jossa tiede koostuu lopullisista objektiivisista varmuuksista ja että nykytiede olisi jotenkin erityisen valmis ja "kaikki olisi jo keksitty". Sen ideana on yksinkertaisesti se, että ennen on oltu väärässä joten on todennäköisesti nykytiedossakin on suuria ja syviä puutteita.
Larry Laudan kehitti pessimistisen metainduktion vuonna 1981 ja esitteli sen otsikolla "A Confutation of Convergent Realism". (Sen argumenttirakenne on induktiivinen samassa mielessä kuin käsittelemänsä luonnontieteelliset teoriat. Joka tekee siitä myös mielenkiintoisella tavalla "itseensä käpertyvästi metakriittisen".) Larry Laudanin huomioista tärkeitä ovat se, että astronomiassa taivaankehät olivat suosittu malli, ja sen voiman vuoksi maakeskisyyttä puolustettiin episyklimalleilla. Mutta menestys omana aikanaan ei tarkoittanut juuri mitään. Larry Laudan huomauttikin että tiede on totuuden approksimoimista.
1: Eräs fyysikko mainitsi asian melko hienosti. Hän esitti että hän ei ole lainkaan lukenut Einsteinin "Ist die Trägheit eines Körpers von dessen Energieinhalt abhängig?":iä tai siitä tehtyjä käännöksiä. Koska "mitä relevanssia sillä olisi hänen työssään". Ei mitään. ; Hän on lukenut uudempaa tiedettä, jossa suhteellisuusteoriaa ja sen merkitystä on käsitelty monta kertaa tarkemmalla pieteetillä kuin mitä Einsteinin alkuperäiseen melko lyhyeen artikkeliin on saatu tiedettä. Einsteinin tekstillä on merkitystä origin storyn kannalta, mutta fysiikka on luonnontiede eikä narraatiota. Narraatiossa ajatus siitä mikä maailmankuva on tuottanut tietyn ajatuksen on tärkeä. Tieteenteossa tärkeää on se miten sitä on testattu ja täsmennetty. Narraatio koskee enemmän jengijakoja, joissa katsotaan onko joku "meidän kanssa samaa oikeaa maailmankuvaa puolustava" vai onko sitä vastaan.
Ei tarvita mitään warrant -tyylistä hybristä lopullisesta totuudesta, vaan sen sijaan loogisen positivismin kumoutumien jälkeenkin on elämää. Tärkeää onkin huomata, että uusi teoria yleensä onnistuu pelastamaan oleellisen paljon vanhasta tiedosta. Esimerkiksi Galilein pisan tornista tehdyt pudottelutestit ovat jotain jotka säilyivät niin fysiikan "newtonilaisesta vallankumouksesta" kuin "einsteiniläisestäkin käänteestä". Puoliintumisaikavertaus on tässä mielessä kuvaava. Kaikki tieto ei katoa. Ja siksi onkin asiallista puhua tiedon kumuloitumisesta. Ja tälle kumuloitumiselle on käytännössä hyvä mittari. Tiedon puoliintumisaika.
Siksi uskallankin sanoa, että jos jokin kirja on yli 40 vuotta, se on joko fiktiota tai turha ; Jos kyseessä on tiedekirja, sen tarjoama tieto on vanhentunutta tai tieteenala on henkisesti pystyynkuollut. (Tätä ei pidä ymmärtää liian jyrkästi. "Lajien synty" voi olla tärkeää oppimateriaalia. Tieteenhistorioitsijoille. Evoluutiobiologi ei siitä hirveästi mitään oleellista hyödy. Paitsi jos on Dawkinsin kaltainen esteetikko ; Hänhän onkin tiettävästi ostanut "Lajien synnyn" ensipainoksen omaksi. Itsekin olen toki nähnyt Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa kappaleen Darwinin suurteoksen ensipainosta.) Ja tämä nyrkkisääntö toimii kaikkiin muihinkin kirjoihin. Myös siihen toiseen yleiseen lahjakirjaan eli "Raamattuun". Ellei peräti etenkin siihen.
Ihminen ostaa hyvää hyvyyttään arvokkaan lahjan. Lahjan saaja haukkuu lahjan antajaa idiootiksi. Tervetuloa tämän blogin kirjoittajan maailmaan. Ja sori.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Eristys.
"Stick him in a barrel with a hosepipe on him / Stick him in a barrel with a hosepipe on him / Stick him in a barrel with a hosepipe on him / Early in the morning!"
("Drunken Sailor")
Kautta aikojen on tiedetty, että eristäytyminen vaikuttaa. Haaksirikosta selvinneet merimiehet ovat kokeneet ihmeellisiä asioita, jotka johtuvat hallusinaatioista. Mystikot ovat eristäytyneet löytääkseen kosmisia totuuksia. Henkilöitä on laitettu pimeään koppiin eristyksiin rangaistukseksi. Ja jopa minua laitettiin arestiin pimeään huoneeseen, jos/kun olin tuhma. Monissa uskonnoissa sosiaalista eristämistä käytetään hallinnan keinona. Ilman ärsykkeitä ihminen muuttuu.
Tähän liittyy olennaisesti ärsyketyhjiö (sensory deprivation). Tähän liittyy useita kokeita. Ärsyketyhjiön tutkimisen varmasti kuuluisin koe on Donald W. Hebbin koesarja X - 38. Siinä ideana oli se, että opiskelijoiden annettiin olla pienessä tilassa, joka oli täysin äänieristetty. Koehenkilöt makasivat pitäen erikoisia näkemisen estäviä laseja ja kuuntelivat kohinaa, white noisea. Kun tätä merkityksetöntä kohinaa käytetään, kuuloaistimukset turtuvat siihen, joten lopputulos on se, että ääntä ei kuulu. Samasta syystä heidän käsiinsä käärittiin peittoon. Opiskelijat saivat rahaa makaamisesta ja siitä että eivät tee mitään. (Monen mielestä tämä on juuri sitä mitä opiskelijat tekevät muutenkin.) He saivat ruokaa, ja käydä vessassa. Muutoin heidän aikansa kului laatikossa. He saivat nukkua, jos halusivat. Hebb suorastaan järkyttyi, kun suuri osa koehenkilöistä ei suostunut palaamaan tilaan. Kovin kaveri selvisi 139 tuntia. Eräs antoi kokeessa olemisesta arvosanan "a form of torture".
Ja tässä vaiheessa mainosmiehen ääni sanoo: Eikä siinä vielä kaikki. Kun kokeeseen tehtiin variaatioita, ja tilassa oleva sai valita, kuunteliko hän esimerkiksi puhelinnumeroiden luettelua tai kuusivuotiaiden saarnaajien käännytyshuutoja, jotka oli tarkoituksella valittu niin että ne olivat tylsiä. Kuuntelijat iloiten valitsivat näitä tylsiä esityksiä. Mikä tahansa oli parempaa kuin kohina. Lisäksi taukojen kohdalla tuli vaikeuksia, kun henkilöt eivät tahtoneet löytää yksinkertaisesta kopistaan ulos: He tarvitsivat saattajaa ovelle. Kun koehenkilöt olivat olleet muutaman tunnin boksissa, he yleensä alkoivat lisäksi hallusinoimaan. Alussa hallusinaatiot olivat pieniä, kuten piste. Ne laajenivat geometrisiksi kuvioiksi, jotka yhtyivät. Ajan mittaan syntyi erilaisia mutkikkaita hallusinaatioita: Esimerkiksi eräs koehenkilö näki vaatteisiin pukeutuneiden oravien marssivan, mikä oli koomista. Toinen taas näki hahmottomien aurinkolasien rivistön tuijottavan häntä, mikä oli ahdistavaa. Osa opiskelijoista epäili, että nämä heijastettiin tutkijoiden toimesta; Ne olivat niin aitoja kokemuksia että he eivät voineet kuvitellakaan että kyseessä olisi vain heidän mielensä oma toiminta tylsyydessä. Koehenkilöiden uni ja valve sekoittuivat. Ja vaikka monet koehenkilöt olivat kokeen alussa sellaisia että he eivät uskoneet yliluonnolliseen, kokeen jälkeen he uskoivat toisin. Hebb kommentoikin koettaan seuraavasti, toki hieman vitsaillen, mutta totta toinen puoli kuitenkin : "This experiment is too cruel to do with animals - but not with college students."
Aihetta tutkittiin toki muutenkin. Esimerkiksi Maitland Baldwinin tutkimusten mukaan henkilö joka laitettiin laatikkoon ilman "paniikkinappulaa" ei kestänyt käsittelyä yhtä kauaa, kuin jos hänelle annettiin sellainen; Eli jos henkilö saa itse päättää nappia painamalla milloin hän pääsee pois, hän kestää koetta paremmin. Ilman nappia ja tietoa siitä kuinka kauan kokeessa ollaan tilanne on verrattavissa siihen kuin harrastaisi "sadomasokistista aikuisten leikkiä" ilman "turvasanaa". (Ei kiva.) Aistiärsykettömyyttä myös modifioitiin: John C. Lillyn sensory deprivation tank täytettiin ruumiinlämpöisellä vedellä, jossa henkilö kellui (tankin suolapitoisuus on sellainen, että hän ei uppoa pohjaan asti). Hänellä oli hengitysmaski, ja hän kuuli vain omaa hengitystään. Tämä järkytti koehenkilöitä samaan tapaan, ja melko nopeasti.
Stanley Smith jatkoi kokeita, ja tällä kertaa hän käytti tilaa, jonka seinät oltiin peitetty erityisellä ääntä imevällä materiaalilla. Tilassa oli matto ja ikkuna josta näki sisään, mutta ei ulos. Kädet ja jalat käärittiin ensin turkiksiin ja näiden päälle laitettiin hansikkaat ja sukat. Koehenkilöt saivat vapaapäivän joka ikistä kopissa viettämäänsä päivää kohden. Yllätykseksi tässä kokeessa löytyi henkilöitä, jotka pitivät kokemuksesta. Yleisesti ottaen se koettiin karmivaksi, ja saatiin kommentteja kuten "I thought that I'm going mad." Lisäksi kopissa olleet näkivät jälkeen päin painajaisia, joissa yleisenä teemana oli oma kuolema. Mutta toisaalta esimerkiksi eräs hoitaja piti tilanteesta. Hän kiitti elämänsä viikonlopusta. Myös monet skitsofreniaa sairastavat potilaat viihtyivät koetiloissa erinomaisesti. Smith ei voinut kuin kirjata: "They loved it!"
Ärsyketyhjiö lasketaan kidutukseksi. Kuitenkin vaihtoehtolääketieteessä sitä käytetään. Lisäksi esimerkiksi tohtorit Peter Suedfeld ja Roderick Borrie ovat tutkineet sen terapeuttisia etuja. Tosin he eivät käytä sanoja jotka viittaisivat sensoriseen deprivaatioon, koska he uskovat että kokeilijoita ei saataisi sen pahan maineen vuoksi. Heille nimenä on "Restricted Environmental Stimulation Therapy" (lyhyesti REST) tai "Flotation REST".
("Drunken Sailor")
Kautta aikojen on tiedetty, että eristäytyminen vaikuttaa. Haaksirikosta selvinneet merimiehet ovat kokeneet ihmeellisiä asioita, jotka johtuvat hallusinaatioista. Mystikot ovat eristäytyneet löytääkseen kosmisia totuuksia. Henkilöitä on laitettu pimeään koppiin eristyksiin rangaistukseksi. Ja jopa minua laitettiin arestiin pimeään huoneeseen, jos/kun olin tuhma. Monissa uskonnoissa sosiaalista eristämistä käytetään hallinnan keinona. Ilman ärsykkeitä ihminen muuttuu.
Tähän liittyy olennaisesti ärsyketyhjiö (sensory deprivation). Tähän liittyy useita kokeita. Ärsyketyhjiön tutkimisen varmasti kuuluisin koe on Donald W. Hebbin koesarja X - 38. Siinä ideana oli se, että opiskelijoiden annettiin olla pienessä tilassa, joka oli täysin äänieristetty. Koehenkilöt makasivat pitäen erikoisia näkemisen estäviä laseja ja kuuntelivat kohinaa, white noisea. Kun tätä merkityksetöntä kohinaa käytetään, kuuloaistimukset turtuvat siihen, joten lopputulos on se, että ääntä ei kuulu. Samasta syystä heidän käsiinsä käärittiin peittoon. Opiskelijat saivat rahaa makaamisesta ja siitä että eivät tee mitään. (Monen mielestä tämä on juuri sitä mitä opiskelijat tekevät muutenkin.) He saivat ruokaa, ja käydä vessassa. Muutoin heidän aikansa kului laatikossa. He saivat nukkua, jos halusivat. Hebb suorastaan järkyttyi, kun suuri osa koehenkilöistä ei suostunut palaamaan tilaan. Kovin kaveri selvisi 139 tuntia. Eräs antoi kokeessa olemisesta arvosanan "a form of torture".
Ja tässä vaiheessa mainosmiehen ääni sanoo: Eikä siinä vielä kaikki. Kun kokeeseen tehtiin variaatioita, ja tilassa oleva sai valita, kuunteliko hän esimerkiksi puhelinnumeroiden luettelua tai kuusivuotiaiden saarnaajien käännytyshuutoja, jotka oli tarkoituksella valittu niin että ne olivat tylsiä. Kuuntelijat iloiten valitsivat näitä tylsiä esityksiä. Mikä tahansa oli parempaa kuin kohina. Lisäksi taukojen kohdalla tuli vaikeuksia, kun henkilöt eivät tahtoneet löytää yksinkertaisesta kopistaan ulos: He tarvitsivat saattajaa ovelle. Kun koehenkilöt olivat olleet muutaman tunnin boksissa, he yleensä alkoivat lisäksi hallusinoimaan. Alussa hallusinaatiot olivat pieniä, kuten piste. Ne laajenivat geometrisiksi kuvioiksi, jotka yhtyivät. Ajan mittaan syntyi erilaisia mutkikkaita hallusinaatioita: Esimerkiksi eräs koehenkilö näki vaatteisiin pukeutuneiden oravien marssivan, mikä oli koomista. Toinen taas näki hahmottomien aurinkolasien rivistön tuijottavan häntä, mikä oli ahdistavaa. Osa opiskelijoista epäili, että nämä heijastettiin tutkijoiden toimesta; Ne olivat niin aitoja kokemuksia että he eivät voineet kuvitellakaan että kyseessä olisi vain heidän mielensä oma toiminta tylsyydessä. Koehenkilöiden uni ja valve sekoittuivat. Ja vaikka monet koehenkilöt olivat kokeen alussa sellaisia että he eivät uskoneet yliluonnolliseen, kokeen jälkeen he uskoivat toisin. Hebb kommentoikin koettaan seuraavasti, toki hieman vitsaillen, mutta totta toinen puoli kuitenkin : "This experiment is too cruel to do with animals - but not with college students."
Aihetta tutkittiin toki muutenkin. Esimerkiksi Maitland Baldwinin tutkimusten mukaan henkilö joka laitettiin laatikkoon ilman "paniikkinappulaa" ei kestänyt käsittelyä yhtä kauaa, kuin jos hänelle annettiin sellainen; Eli jos henkilö saa itse päättää nappia painamalla milloin hän pääsee pois, hän kestää koetta paremmin. Ilman nappia ja tietoa siitä kuinka kauan kokeessa ollaan tilanne on verrattavissa siihen kuin harrastaisi "sadomasokistista aikuisten leikkiä" ilman "turvasanaa". (Ei kiva.) Aistiärsykettömyyttä myös modifioitiin: John C. Lillyn sensory deprivation tank täytettiin ruumiinlämpöisellä vedellä, jossa henkilö kellui (tankin suolapitoisuus on sellainen, että hän ei uppoa pohjaan asti). Hänellä oli hengitysmaski, ja hän kuuli vain omaa hengitystään. Tämä järkytti koehenkilöitä samaan tapaan, ja melko nopeasti.
Stanley Smith jatkoi kokeita, ja tällä kertaa hän käytti tilaa, jonka seinät oltiin peitetty erityisellä ääntä imevällä materiaalilla. Tilassa oli matto ja ikkuna josta näki sisään, mutta ei ulos. Kädet ja jalat käärittiin ensin turkiksiin ja näiden päälle laitettiin hansikkaat ja sukat. Koehenkilöt saivat vapaapäivän joka ikistä kopissa viettämäänsä päivää kohden. Yllätykseksi tässä kokeessa löytyi henkilöitä, jotka pitivät kokemuksesta. Yleisesti ottaen se koettiin karmivaksi, ja saatiin kommentteja kuten "I thought that I'm going mad." Lisäksi kopissa olleet näkivät jälkeen päin painajaisia, joissa yleisenä teemana oli oma kuolema. Mutta toisaalta esimerkiksi eräs hoitaja piti tilanteesta. Hän kiitti elämänsä viikonlopusta. Myös monet skitsofreniaa sairastavat potilaat viihtyivät koetiloissa erinomaisesti. Smith ei voinut kuin kirjata: "They loved it!"
Ärsyketyhjiö lasketaan kidutukseksi. Kuitenkin vaihtoehtolääketieteessä sitä käytetään. Lisäksi esimerkiksi tohtorit Peter Suedfeld ja Roderick Borrie ovat tutkineet sen terapeuttisia etuja. Tosin he eivät käytä sanoja jotka viittaisivat sensoriseen deprivaatioon, koska he uskovat että kokeilijoita ei saataisi sen pahan maineen vuoksi. Heille nimenä on "Restricted Environmental Stimulation Therapy" (lyhyesti REST) tai "Flotation REST".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)