Tiedon puoliintumisaika ~ eli miten "Lajien Syntyä" ei ehkä kannata lahjoittaa evolutionistille

Nämä ovat "Lajien syntyjä".
Niitä on muitakin, mutta
nämä ovat minun.
Ilman minua nämä eivät
ole mitään. Ilman näitä
no, nyt ei kyllä vedetä
tätä analogiaa enää
yhtään tämän pidemmälle.

Saan epäsäännöllisen säännöllisesti lahjaksi muutamia kirjoja. Ensimmäinen niistä on tietysti "Raamattu". Tämä kirja onkin jotain jota jaetaan kaikille melko suurella innolla. Sitä saa paljon ilmaiseksi, joten kyseessä ei yleensä ole mikään merkittävä investointi. Toinen kirja on "Lajien synty". Tämä on hieman ihmetyttävä teos saada. Sillä kirja on yleensä melko hinnakas. Tästä huolimatta minulla on useita "Lajien synty" -kirjoja. Kirjaa löytyy sekä englanniksi ja suomeksi. Osan kirjoista olen antanut eteenpäin ja osa on jopa kateissa (tiedän että ne ovat jossain kotona, mutta en tiedä missä). Ja siitä huolimatta niitä löytyy aina tarpeen vaatiessa.

Kun ihminen antaa minulle "Lajien synnyn" hän tekee tietysti kauniin teon. Hän osoittaa että hän tietää minusta jotain. Kirjan hinta tekee siitä myös suuren panostuksen ; Ja vaikka lahjan hinta ei tietysti sinällään merkitse, niin se että joku uhraa ison määrän rahaa on jollain tavalla itsessään liikuttavaa. (Tosin omatekemissäkin lahjoissa on muistettava aika, joka panoksena osoittaa jonkinlaista välittämistä. Ja vaikka lahjan hyvyyttä ei mitata siihen tuhratulla ajalla, niin jossain määrin juuri näin tehdään.) Samalla kirja on tietysti jonkinlainen osoitus siitä, että tämä evoluutionkannatuspuoli on minussa jotenkin hyväksyttävää ja OK. Sitä halutaan ikään kuin jollain tavalla tukea.

Mutta näin muuten. Mitä helvettiä? Jos ajatellaan että maailmankuvat ovat samankaltaisia, niin voitaisiin miettiä kannattaako fundamentalisteille antaa lahjaksi "Raamattuja". Johan sen järki sanoo että ei. Sillä fundamentalistit taatusti (a) ovat lukeneet "Raamatun" ja (b) heillä on se jo. Jos haluaa tukea heidän hengellistä elämäänsä, tai osoittaa että se on OK, kannattaa varmasti ostaa uudempia hartauskirjoja. Tai antaa lahjakortti uskonnollisia kirjoja myyviin kirjakauppoihin.

Toinen asia on se, että evoluution kannattaminen ei oikeastaan ole perusasetelmaltaan ollenkaan samanlaista kuin uskonnollisuus. "Uskonnon korvaushoitona" ajattelu on yksinkertaisesti lukkiutumista väärään skeemaan. Ja vaikka evoluutiouskovainen olisikin "oikeasti sinusta vain ateistista fundamentalismia", niin tätä ei ehkä kannata korostaa lahjavalinnoin. (Toki olen tietoinen että esimerkiksi Intelligent Designin parissa on hieman ongelmia lahjan antamisten ja syntymäpäivätervehdysten aihepiirissä. ; William Dembski lähetti Richard Dawkinsin syntymäpäivänä tälle vittuilun ja valitti kovaan ääneen kun tämä ei saanut tarpeeksi suurta näkyvyyttä listan kärkipäässä. Kommentti oli toki löydettävissä tervehdysten joukosta eli sitä ei edes sensuroitu. Dembski näytti tässä että hän osaa samanaikaisesti olla kusipää että huomiohuora. Ja jotkut koirat purevat jossain päin maailmaa joitain ihmisiä jotka kenties ovat miehiä.)

Mutta tässä on hyvin syvä ero. Sillä maailmankuvissa keskitytään usein alkuperään. Tätä tapaa silloin kun ihmiselle jossain esineessä merkitys syntyy provenienssin kautta, eli esineen alkuperä ja tarina muuttuu tärkeämmäksi kuin esineen esteettisyys, rakenne, sisältö tai toiminta. Silloin puhutaan origin storysta oleellisena osana supersankariutta. Tai kerrotaan muuta narratiivia aiheeseen liittyen. Evoluutio on kuitenkin tiedettä. Ja tämän vuoksi sitä koskee tiedon edistyminen.

Darwin ei ole evoluutiotieteessä merkittävä. Tiedettä ei tehdä siten että istutaan pänttäämässä tieteenalan perustajan pyhiä teoksia joista sitten tehdään jonkinlaisia dogmia. Päin vastoin. Tieteessä on hyvä muistaa Neil DeGrasse Tysonin lausunto tiedeuutisoinnista. Hän ihmetteli sitä miten tiedeuutisoinnissa usein esitetään jotain mullistavana. Ja sitten heitetään lausuntoja joissa tiedemiesten olisi ikään kuin palattava piirustyspöydän ääreen. Hän korosti että tieteessä on aina kysymys löytöjen tekemisestä. Että tiedemies ei ole joku joka pänttää alan syntyteoksen ja istuu sen jälkeen perse penkissä loikoillen. Tämä sopii kenties uskonmiehille, mutta se ei kuulu oikein millään lailla tieteeseen.

Itse asiassa "Lajien synnyn" ostaja voisikin tehdä minulle palveluksen ostamalla jotain uutta kirjallisuutta. Tai mikä parempaa, hän voisi ostaa itselleen Samuel Abesmanin "The Half-life of Facts: Why Everything We Know Has an Expiration Date" (2012). Ja sisäistää mitä se tarkoittaa. Hän on jatkokehittänyt Fritz Machlupin tiedon puoliintumisaikaa koskevaa havaintoa jonka Machlup esitti vuonna 1962 teoksessa "Knowledge production and distribution in the United States"

Intuitiivisesti, maailmankuvakeskeisessä ajattelutavassa - eli siinä ajattelussa jossa "Lajien synty" on mainio lahja evoluutioteorian kannattajalle - moni kokee että tieteen päivittyminen olisi ongelma. Että kun entinen väärä tieto kumotaan, niin meidän ei nykyään kannattaisi luottaa ollenkaan tieteeseen. Että tuhatvuotinen tieto on ikuista ja pysyvää. ; Tosiasiassa kuitenkin juuri tieteen päivittyminen on hyvä asia. Sillä jos mietitään mikä ero on päivittyvällä ja täsmentyvällä tiedolla ja paikallaanpysyvällä tiedolla, on juuri se, että ensimmäisessä korjataan virheitä ja ollaan parempia kun taas dogmaattinen maailmankuva ei kehity ja muutu paremmaksi.

Hedelmällisissä tieteenaloissa tieto täsmentyy. Ja tässä kohden on alettu todellakin puhumaan tiedon puoliintumisajasta. Tällä tarkoitetaan sitä aikaa jolloin puolet jonain aikana esitetystä parhasta tiedosta ei kelpaa sellaisenaan. Koska se (a) on kumottu (b) vaatii täsmennyksiä. ; Esimerkiksi psykologia edistyy tällä hetkellä mainiosti. ; Donald Hebb on arvioinut että psykologiassa tiedon puoliintumisaika on 5 vuotta. Tietoa siis kerätään valtavasti. Tässä tutkimusalassa tutkimus on hedelmällistä, uutta tietoa syntyy paljon.

Tiedon puoliintumisaika onkin oleellinen osa tieteenfilosofiaa joka ajaa tutkimusohjelmakeskeisyyttä. Sen ytimessä on ns. "pessimistinen metainduktio" (~"pessimistic induction"). Tämä on yksinkertaisesti argumentti joka kohdistuu sekä skientististä tiedeoptimismia kohtaan että ajatusta jonkinlaisesta historian loppumisesta, jossa tiede koostuu lopullisista objektiivisista varmuuksista ja että nykytiede olisi jotenkin erityisen valmis ja "kaikki olisi jo keksitty". Sen ideana on yksinkertaisesti se, että ennen on oltu väärässä joten on todennäköisesti nykytiedossakin on suuria ja syviä puutteita.

Larry Laudan kehitti pessimistisen metainduktion vuonna 1981 ja esitteli sen otsikolla "A Confutation of Convergent Realism". (Sen argumenttirakenne on induktiivinen samassa mielessä kuin käsittelemänsä luonnontieteelliset teoriat. Joka tekee siitä myös mielenkiintoisella tavalla "itseensä käpertyvästi metakriittisen".) Larry Laudanin huomioista tärkeitä ovat se, että astronomiassa taivaankehät olivat suosittu malli, ja sen voiman vuoksi maakeskisyyttä puolustettiin episyklimalleilla. Mutta menestys omana aikanaan ei tarkoittanut juuri mitään. Larry Laudan huomauttikin että tiede on totuuden approksimoimista.
1: Eräs fyysikko mainitsi asian melko hienosti. Hän esitti että hän ei ole lainkaan lukenut Einsteinin "Ist die Trägheit eines Körpers von dessen Energieinhalt abhängig?":iä tai siitä tehtyjä käännöksiä. Koska "mitä relevanssia sillä olisi hänen työssään". Ei mitään. ; Hän on lukenut uudempaa tiedettä, jossa suhteellisuusteoriaa ja sen merkitystä on käsitelty monta kertaa tarkemmalla pieteetillä kuin mitä Einsteinin alkuperäiseen melko lyhyeen artikkeliin on saatu tiedettä. Einsteinin tekstillä on merkitystä origin storyn kannalta, mutta fysiikka on luonnontiede eikä narraatiota. Narraatiossa ajatus siitä mikä maailmankuva on tuottanut tietyn ajatuksen on tärkeä. Tieteenteossa tärkeää on se miten sitä on testattu ja täsmennetty. Narraatio koskee enemmän jengijakoja, joissa katsotaan onko joku "meidän kanssa samaa oikeaa maailmankuvaa puolustava" vai onko sitä vastaan.

Ei tarvita mitään warrant -tyylistä hybristä lopullisesta totuudesta, vaan sen sijaan loogisen positivismin kumoutumien jälkeenkin on elämää. Tärkeää onkin huomata, että uusi teoria yleensä onnistuu pelastamaan oleellisen paljon vanhasta tiedosta. Esimerkiksi Galilein pisan tornista tehdyt pudottelutestit ovat jotain jotka säilyivät niin fysiikan "newtonilaisesta vallankumouksesta" kuin "einsteiniläisestäkin käänteestä". Puoliintumisaikavertaus on tässä mielessä kuvaava. Kaikki tieto ei katoa. Ja siksi onkin asiallista puhua tiedon kumuloitumisesta. Ja tälle kumuloitumiselle on käytännössä hyvä mittari. Tiedon puoliintumisaika.

Siksi uskallankin sanoa, että jos jokin kirja on yli 40 vuotta, se on joko fiktiota tai turha ; Jos kyseessä on tiedekirja, sen tarjoama tieto on vanhentunutta tai tieteenala on henkisesti pystyynkuollut. (Tätä ei pidä ymmärtää liian jyrkästi. "Lajien synty" voi olla tärkeää oppimateriaalia. Tieteenhistorioitsijoille. Evoluutiobiologi ei siitä hirveästi mitään oleellista hyödy. Paitsi jos on Dawkinsin kaltainen esteetikko ; Hänhän onkin tiettävästi ostanut "Lajien synnyn" ensipainoksen omaksi. Itsekin olen toki nähnyt Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa kappaleen Darwinin suurteoksen ensipainosta.) Ja tämä nyrkkisääntö toimii kaikkiin muihinkin kirjoihin. Myös siihen toiseen yleiseen lahjakirjaan eli "Raamattuun". Ellei peräti etenkin siihen.

---

Ihminen ostaa hyvää hyvyyttään arvokkaan lahjan. Lahjan saaja haukkuu lahjan antajaa idiootiksi. Tervetuloa tämän blogin kirjoittajan maailmaan. Ja sori.