Kun julkisia tiloja siivotaan uskonnollisista symboleista ja yhteisiä tilanteita siivotaan rituaaleista, korostuu usein että ei ole oikeasti mitään uskonnollisesti neutraalia tilaa. Eli kaikki tilaratkaisut muodostavat ideologisen kokonaisuuden joka heijastaa tiettyjä arvokannanottoja ja ratkaisuja. Tällöin uskonnollisen tilaratkaisun vaihtoehtona on uskonnoton tilaratkaisu joka ei sekään ole uskonnollisesti neutraali.
Tämä kanta on siitä mielenkiintoinen, että se osuu usein yksiin toisen mielipiteen kanssa. Sen kanssa, että negatiivinen uskonnonvapaus (vapaus uskonnosta) olisi vähemmän tärkeää kuin positiivinen uskonnonvapaus (vapaus uskontoon).
Ja nämä kaksi näkemystä eivät ole keskenään yhteensopivia. Jos tila on todellakin eiuskontoneutraali, siinä ei ole mitään vapautta uskonnosta vaan se on nimrnomaan tietynlaisten arvojen ilmentämistä. Ideologia ja valtarakenteet ilmaistaan. Kysymys on tällöin viestistä joka taas on by definition positiivista uskonnonvapautta.
Keskusteluun osallistuvat ateistit toki korostavat että he ajavat negatiivista uskonnonvapautta, eli vapautta uskonnosta. Mutta he korostavatkin että tavoitteena on uskontoneutraali tila jossa ei ole ristejä eikä Dawkinsin, Stalinin tai edes Darwinin palvontaa varten rakennettuja pystejä. Jos tämä uskontoneutraalius on totta, negatiivinen uskonnonvapaus on tosiasiallinen tila. Mutta tämä on se jonka kristityt tulenpalavasti kieltävät virallisessa jargonissaan.
Mutta tietysti mitä tahansa voi odottaa ihmisiltä joiden käsitys positiivisesta uskonnonvapaudestakin on hyvin omituisesti uudelleenmääritetty. Hehän eivät nimenomaan kannata vapaata positiivista uskonnonvapautta jossa ateisteille on tarjolla vaihtoehtosanat joissa suvivirressä lauletaan "kauheesti joka paikkaa horistaa pappinen". Positiivisesta uskonnonvapaudesta puhuessaan tällä hetkellä kysymys onkin instituutioista ja politiikasta. Siitä mikä laitetaan yhteislauluksi ja mikä ideologia saa näkyvyyttä koulussa keskusradiossa tavalla jossa ei ole kysyntys siitä rukoileeko yksilö itse ruokailunsa aluksi vaan jossa tätä tehdään institutionaalisen keskusjohtoisesti kaikkia mukaan kannustaen. - Ikäänkuin kirkkoinstituutio olisi se jonka poliittinen valtarakenne ja sen levittäminen mahdollisimman laajalle olisi yksilöiden positiivista uskonnonvapautta.
Kun keskustelu ja sen sekaannukset ovat tässä tilassa niin ei voi odottaa oikein mitään. Kun se että kaikki tekevät kuten kirkko määrää ja osallistuvat kiltisti kaikkiin rukouksiin ja sanovat lopuksi "aamen" ja "kiitos" on sitä että "suvaitsevaisuutta ja joustoa on riittänyt puolin ja toisin ei voi oikeasti kuin miettiä että missä on se kristittyjen tekemä uhraus ateistien eteen. He eivät koskaan joudu menemään käytävälle kun kuunnellaan kunnioittavasti ja totellen jotain keskusradion Dawkinspuheita.
Tämä johtaa mielen siihen että kristittyjen jousto on jotain jota ei joko (a) tapahdu lainkaan, eli tosiasiassa vaan muut joustavat ja tätä kutsutaan vastavuoroiseksi koska kristityt ovat valtahegemoniassa niin syvästi että eivät edes tiedosta mitä muilta vaativat koska eivät koskaan itse joudu joustamaan (b) jousto on sitä että kristityt ovat väkivaltaisia paskiaksia ja jousto on siinä että he eivät laita pakanaa noitaroviolle vaikka kristityillä onkin kovasti valtaa kulttuurissa. (c) Jousto on sitä että isolla vaatimisella on saatu lain määräämät minimioikeudet, jotka kristityt saavat anelematta ihan itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti