Eläimen henki (mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus)

Luonnonuskonnoilla on ollut toteemieläimiä, joka on heijastunut myös uusshamanismiin. Heraldiikassa on kauan pidetty erilaisia eläintunnuksia. Ja jos katsotaan horoskooppimerkkejä, niistä monet ovat eläimiä. Carlos Castaneda levitti ajatusta Naguaaleista jotka kykenivät muodonmuuttamaan itseään eläinhahmoon. Fiore dei Liberi kuvasi miekkailumanuaaleissaan miekkamiehen hyveet eläimiksi. (Minun kannaltani niistä tuli tatuointieläimiä.)

Orava symbolisoi kuuliaisuutta.
Mutta on hyvä huomata,
että heraldiikkaan liittyi
silti aina myös roima annos
henkilökohtaisempia mieltymyksiä.

Näillä kaikilla keskenään hivenen erilaisella puolella on yhdistävänä teemana se, että eläimen on nähty symbolisoivan ja kuvaavan myös ihmisten ominaisuuksia. Ajatus on ollut heraldisissa symboleissa toimiva. Koska ennen lukutaitoa erilaiset vaakunat ja muut tunnukset olivat helposti tunnistettavia auktoriteetin merkkejä. Toisto teki niille suunnilleen samaa kuin mitä toisto tekee nykyisille brändien logoille. Niistä tulee tunnuksia ja ne symbolisoivat tiettyjä perheitä hyvin vahvasti. Historian aikana eläimiin liitettiin tiettyjä attribuutteja. Ja itse asiassa kun siihen aikaan maalauksiin lisättiin eläimiä, niidenkin nähtiin usein heijastelevan juuri tätä tiettyyn heraldiseen eläimeen liitettyä ideaalia.

Joskus tämä asia on sitten mennyt hieman pidemmälle. Menneinä aikoina uskottiin ihmissusiin. Keskiajalla indoeurooppalaiset virtaukset toivat ihmissusien idean eurooppaan. Ja siitä tuli suosittu tarinaperinteen osa. Uskottiin että ihmiset voivat maagisesti muuttua ihmisiä syöviksi pedoiksi. Nykyään ajatellaan että yliluonnollisen transformaation sijaan kysymyksessä olisi enemmän psykologisesta asiasta, joka tapahtuu enemmänkin vain pään sisällä. Kliinisessä lykantropiassa on kysymys ihmisen minäkuvan vääristymisestä.

"Tämä Päivä" -blogi taas kuvasi tuoreesti erikoisesta alakulttuurista josta en ole aikaisemmin kuullut. Ns. otherkinit (lyhyesti otut) näkevät että he ovat eläimiä. "Otuja ei pidä sekoittaa furryihin. Furryt pukeutuvat eläimiksi, mutta ovat tietoisia etteivät ole eläimiä. Furryjen touhut ovat roolileikkiä (joka on tai ei ole seksuaalista), siinä missä otut oikeasti uskovat olevansa eläimiä." Tosin liikettä vaikuttaa kuvaavan tässä tietty epämääräisyys. Identiteetti on kenties enemmän jotain joka luodaan kuin jotain joka ensisijaisesti koetaan. Eli välttämättä kysymys ei ole kaikilla otherkineistä siitä että heidät voitaisiin suoraan luokitella samantyyliseen luokkaan kuin lykantropiaa. Tämä voi selittää miksi mukana on paljon nimenomaan "siistejä" "eläimiä", kuten susia ja lohikäärmeitä. Erikoista on kuitenkin miten liikeeseen liittyy näkemyksiä joiden mukaan ihmiset tuntevat oikean eläinhahmonsa raajat, esimerkiksi korvat tai siivet. Ja että nämä näkymättömät raajat jotenkin vaikuttaisivat jopa ulkomaailmaan. Että ihmiset alitajuisesti väistäisivät niitä ja esimerkiksi hissien ovet eivät menisi kiinni jos ne jäävät hissin ovien väliin.

Itselleni mielenkiintoiseksi teki kuitenkin blogistin vertaus transihmisiin. "Otut rinnastuvat jossain määrin transihmisiin: molemmat ryhmät väittävät olevansa jotain muuta kuin kehonsa antaisivat ymmärtää. Siinä missä transihmisillä on kuitenkin hieman tiedettä takanaan, otuilla on vain tunnetta. Näin tieteellisestä perspektiivistä voidaan tietysti suoraan sanoa, ettei otujen väitettä eläinsieluisuudesta tue yhtään mikään tosimaailman ilmiö. Fysiologisesti ihmiset eivät ole muiden eläinlajien edustajia, riippumatta siitä miten vahvasti henkilö tuntee olevansa etana, karhu tai mehiläiskuningatar. Vielä vähemmän ovat ihmiset robotteja, avaruusaluksia, porakoneita tai muita väriseviä välineitä."

En pidä tätä argumenttia kovinkaan vahvana. Sillä ihmismieli on hyvin kummallinen. Neurophilosophy -blogissa nimittäin kerrottiin siitä miten ihmisten ruumiinkokemukset ovat hyvin erikoisia. Osa ei tunne että heidän oma raajansa ei ole heidän. Ja tämän vuoksi he voivat haluta amputaatiota. Toisaalta ihmisillä saattaa olla kokemuksia raajoista joita heillä ei ole. Eikä kysymys ole pelkästä aavesärystä, jossa poistettu raaja tuntuu kuin se olisi paikalla. Vaan nimenomaan siitä että ihmisellä on raajoja joita hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Tämä on selvästi ihmisen ruumiinkuvan vääntymä. Joten teoriassa osa otherkineistä voisi todella kokea ruumiinkuvansa jonain joka ei vastaa heidän ruumiinkuvaansa.

Aikaisemmin kommentoinkin hieman tässä aiheessa käytyyn keskusteluun. Siinä läpikäytiin sitä miten sukupuolenvaihdosleikkauksessa tavallisesti leikataan irti ruumiinosa. (Esimerkiksi munat tahi rinnat.) Ja miten taas ollaan haluttomia suostumaan ylimääräisen käden amputointiin. Molempia yhdistää se, että sisäinen kuva ei vastaa biologista todellisuutta. Kirurgiaa tarvitaan jotta sisäinen vastaa ulkoista. Ja molemmissa, sen sijaan, että muutettaisiin mielensisäistä käsitystä omasta itsestä, muutetaan ulkoista kehoa. Transgenderien sukupuolenvaihdosprosessia on moitittu juuri siitä että jos ruumiinkuva ei vastaa todellisuutta, kyseessä olisi harhaisuus. Ja harhan mukaan meneminen olisi epätotuuden varaan heittäytymistä. On helppoa nähdä argumentiston samanlaisuus siihen miten Tämä päivä -blogisti käsittelee otherkinejä. (Olentoja joista en ollut kuullut aikaisemmin ja joihin minulla ei ole mitään muuta tunnesidettä kuin ennakkokäsitys alakulttuurin syvästä sekavuudesta ja pöhköydestä. Joka taas liittää sen kenties vahviten juuri uskonnonvapauden piiriin.)

Tässä ero on toki lääketieteellisesti relevantti. Raajan amputointi on hengenvaarallisuusasteikolla eri tasolla. Ja siksi voi olla oikein tehdä yksi mutta ei toista.  -Samaa logiikkaa voidaan jatkaa muihinkin vastaaviin aiheisiin ja havaita, että tyttöjen ympärileikkaus kielletään länsimaissa mutta ei joissain kulttuureissa, poikien ympärileikkaus sallitaan paljon laajemmin. Mutta sitten taas kastrointia ei katsota hyvällä kuin hyvin marginaalisesti ja se vaatii suvaitsevaisen kulttuurin ja sukupuolenvaihdosleikkausperustelun tai vastaavan painavan syyn. (Harva selittää että jos ympärileikkaus pojille sallitaan niin pitää sallia tytöillekin ja että tämä olisi slippery slope jotta ihmiset saisivat amputoida raajojaan miten mielivät.)

Lääketieteellinen riski on kuitenkin siitä jännittävä asia, että se on argumenttina teknologinen, ei eettinen. Teknologian rajat taas ovat jotain jotka nimenomaan muuttuvat. Joten kenties uusien raajojen amputointi ja jopa uusien raajojen kasvatus tulee olemaan teknisesti paljon nykyistä helpompaa. Ja tässä mielessä otherkinit voivat kenties tulevaisuudessa tehdä ties minkälaisia ruumislisäkkeitä. Tämänlaiset eettiset kysymykset koskettavat syvästi transhumanismia. Siinä huomioidaan teknoutopian mahdollisuus identiteetin rakentamisvälineenä. Ja sitä kautta voidaan miettiä esimerkiksi sitä onko teknologiaa oikeutettua käyttää vain jos sillä normalisoidaan ihmistä, eli vaikka katkennut raaja paikataan proteesilla. Ja onko teknologia väärin heti jos raajan avulla vaikka saa supervoimat tai nopeuden jota ei ole tavallisesti edes huippujuoksijoilla.

Kenties ensimmäiset askeleet hyvinkin mutkikkaaseen kehonmuokkauksessa on tehty kun transsukupuolisuudelle on annettu tilaa. Kenties tämä on tehty jo kun ympärileikkaukset on ensimmäisen kerran tehty. Tai kenties slippery slopen portit aukesivat jo kun ihminen keksi tatuoinnin riemut. Tällä ei liene merkitystä, koska jokainen eettinen kysymys ratkaistaneen arvokeskustelun ja ostopäätösten keinoin tilannekohtaisesti.