Itse en malta olla liittämättä tähän peräti Boyerilaisia sävyjä. Hänen huomioidensa mukaan uskonto rituaaleineen syntyy vasta kun uskotaan että joku tarkkailee omia synkimpiä salaisuuksiaan (strategista tietoa). Tämän vuoksi sosiaalinen nolous, synti ja moraalidogmat ovatkin uskontojen moraalioppien ytimessä, kuten väärinteko tuntuu usein värittävän niiden julkisen ilmenemisen.
Mieleeni tulee toki myös se, että melko usein ihmisen ja hänen kannattamansa liikkeen ongelmat saadaan esille nimenomaan ottamalla heidän oppinsa positiiviset asiat. Ja sitten vain katsomalla että kyseisen liikkeen seuraajilla on korostetusti piirteitä joissa nämä ihanteet ovat antiteesissä: (1) Esimerkiksi Zenistä kiinnostuneilla ei ole mielenrauhaa. (2) Ja libertaarit jotka korostavat valtion ja yleisen ihmisten kontrollin minimoimista vaatisivat, jotta heidän oppinsa olisi tehokas myös käytännössä, älykästä ja hyväntahtoista ihmistä. Mutta he tuntuvat yleisesti ottaen olevan jonkinlaisia sosiopaateilta vaikuttavia, sellaisia jotka jopa minun silmiini vaikuttavat "antisosiaalisilta".
Joka johtunee ihan siitä että ihminen ei hae sitä mitä hänellä jo on. Hedonic treadmill vain polkee omaa tietään, ja jos ihminen joskus saavuttaa jonkin ennen tavoittelemansa asian, hän vain hakee ja ihannoi uusia, erilaisia, asioita. On tietyssä määrin hyväkin asia, että ihmiset tiedostavat temperamenttinsa ja luonteensa heikot puolet ja yrittävät sitten korjata niitä. Se vain johtaa tämänkaltaisiin epäintuitiivisiin tuloksiin ; Uskontojen ihannoimat hyveet ovat erityisen monien sen seuraajien huomattavia paheita.
Näiden mietteiden kautta voisin kuitenkin ottaa esimerkiksi Rauno Räsäsen itsensä. Olen huomannut hänestä erikoisen piirteen. Hän on kieltämättä älykäs mies ja hän on kirjoittanut monta hyvin mielenkiintoista blogausta. Kuitenkin hän näyttää monomaanistuvan. Niin, että Räsänen monesti tuntuu olevan lähinnä jonkinlainen moittiva kommentaari "Takkirauta" -blogille. Ja näissä blogauksissa erikoista on se, että säännönmukaisesti:
1: Räsänen on aina juuri erimielinen kuin kommentaarin kohde, joka "Takkirauta" -blogin moniaiheisuudesta johtuen kertonee siitä että erimielisyys on jo institutionalisoitunut. (Itsekin olen hyvin usein erimielinen sekä "Takkirauta" -blogin että Rauno Räsäsen "Päreiden" kanssa. Mutta joskus on pakko kompata ja nostaa asioita esiin positiivisessa sävyssä.)
2: Hänen muut tekstinsä ovat aina ainakin "kertaluokkaa parempaa filosofiaa". Into moittia nimenomaan "Takkiraudan" tiimoilla johtaa siis blogin laadun huononemiseen, joka on mielestäni sääli. ("Takkiraudan" blogissakin on innostustrendi jonka voi nähdäkseni karkeasti arvioida siten, että katsoo montako kertaa tekstissä on sana "Ruukinmatruuna". Mitä useammin sana toistuu, sitä vähemmän perusteltu teksti on ; Sitä enemmän/todennäköisemmin se on dogmaattista väittämistä perustelun sijaan.)
En maltakaan olla lähestymättä asiaa nemesis -käsitteen kautta. Vaikuttaa siltä että humanistinen Rauno Räsänen on ajamassa hyviksi näkemiään arvoja ja asioita. Ja tässä prosessissa hän on ottanut ylleen jonkinlaisen sankarin naamion. Ja "Takkiraudan" kirjoittajasta on sitten tullut hänen nemesiksensä. ; Ja tässä tilanne muistuttaa todellakin hieman sarjakuvienkin sankari-vihollinen -suhdetta. Sarjakuvien sankarit ja viholliset ovat monissa asioissa toistensa vastakohtia. Mutta joitain ydinkysymyksiä ja lähestymistapoja he aina myös jakavat.
1: Νέμεσις -käsite viittaa koston henkiin, jotka iskivät nöyryyden puutteeseen. Eivätkä mihin tahansa nöyryyden puutteeseen. Vaan nimenomaan hybrikseen jumalan edessä. Ihminen joka oletti itsestään liikoja sai ansionsa mukaan (νείμειν). Koska ei osannut olla nöyrä ja oikeaoppinen. Tässä mielessä Rauno Räsänenkin varmasti jossain määrin kokee taistelevansa syvää epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Ja tässä kohden "Takkiraudan" blogi edustaakin luultavasti syvää ideologista kuilua. "Takkiraudan" konservatiivisen maailmankuvan dogmat ovat juuri niitä joista Rauno Räsänen on oleellisesti erimielinen.
2: Toisaalta vaikuttaa että jossain määrin näitä blogisteja yhdistää moni asenteellinen seikka. Tietyssä määrin voisi lähteä projektiosta ; Nemesissuhteissa vaikuttaa hyvin usein olevan nimenomaan niin, että siinä vihollisessa on joitain sellaisia piirteitä joista nimenomaan itsessä ei pidä. Paljon samaakin siis löytyy.
Nemesis on alkuperäisen termistönsä kautta melko mutkikas. Hybris on jotain josta usein varoitellaan. Ja koston enkeli nemesiskin rankaisi juuri niitä jotka olivat hybriksessä, epänöyrinä Jumalille. Ja tätä kautta onkin selvää että hybris on tässä muodossa käsitteenä dogmaattisen maailmankuvan oikeellisuuden puolustaja. Eli nemesiksen takana on nimenomaan kulttuurillinen hybris ja sen takana oleva valta. Nemesiksen ja rangaistavan suhde on siis kahden dogman valtasuhde. Ja näin käy helposti myös ihmisten kanssa.
Haen synteesiä Rauno Räsäsen ja "Ironmistressin" väliseen konfliktiin tarkastelemalla asiaa Adoronon kautta. Adorno näkee, että suurinta kiukkua aiheuttavat usein nimenomaan sellaiset ihmiset jotka ovat "vääräoppisia mutta onnellisia". Eli jos jokin elämäntapa nähdään tuhoisana ja joku nauttiikin sellaisesta, se uhkaa hyvin syvällisellä tavalla nimenomaan omaa maailmankuvaa.
1: Rauno Räsäsellä näyttää olevan syvästi luonteenomaista toimia näin muidenkin kuin "Takkiraudan" kanssa. Hän esimerkiksi osoittaa ärsyyntyneisyyttään uusateisteja hyvin vahvasti, ja samalla kun hän tuo esiin kiinnostavan ateistin, se kertoo hyvin paljon siitä minkälainen on hyvä ateisti. Hännikäinen kelpaa koska hän ei ole onnellinen ateisti vaan joku joka "En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään" koska "Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin."
Voidaan siis nähdä että Takkirauta on jotenkin ongelma. Hän pärjää vaikka hän elää Räsäsen maailmankuvassa varsin vastenmielisellä asenneilmastolla. ; Jossain määrin Rauno Räsästä pitääkin ymmärtää sitä kautta, että hän on perussävyltään "melko nietzscheläinen". Takkirauta taas edustaa hyvin syvää kaunaisuutta, joka tekee tästä negativiisuudesta jopa jonkinlaisen hyveen. Rauno Räsäsen toistuva ajautuminen Adornon kuvaamaan "onnellisten kerettiläisten" moitintaan vihjaavat siihen että Räsänen, ilmeisen syvästi tuntevana miehenä, on taipuvainen siihen mitä Nietzsche kutsui ressentimentiksi.
1: Tätä vahvistaa se, että Räsänen näyttää olevan "yhtä vapaa" kuin monet paatuneet ateistit. Ne, jotka ovat reaktiivisia uskontoon ja joiden näkemykset on aina muokattava konfliktiin uskovaisten kanssa. Jaakko Heinimäki onkin kuvannut näitä käänteisiä teistejä täsmälleen yhtä dogmaattisiksi kuin moittimansa fundamentalistikristityt. Ja jotka eivät ole tietysti vapautuneet uskonnosta koska pakkomielle palata aina asiaan kertoo siitä että asiasta ei ole vapauduttu.
Räsänen ei pidä kaunaisuudesta, johon hänellä on taipumuksia. Takkirauta taas tunnustaa oman kaunaisuutensa ja modifioi tämän buddhalais-juutalaiseen misoteistiseen ja misantrooppiseen pessimismiinsä, jossa ihmiset ovat "paskiaissisältöä paskiaiskuorrutuksella" ja maailma täynnä kärsimystä. Ikään kuin kyseessä olisi elämänkokemuksen tuoma viisaus eikä pelkästään se, että ihminen menee kovissa kokemuksissa rikki, jolloin hänen kokemusmaailmansakin voisi olla sangen vääristynyt, vaikkapa "dogmaattis-paranoidi". Takkirauta harjoittaa siis onnellisena väärää ideologiaa, jonka Räsänen jollain tasolla tunnistaa itsessään ja rakentaa tälle epäonnistumiskokemukselle kätevästi projektion kohteen valitsemalla juuri "Ironmistressin" nemesiksekseen.
 |
| I don't usually play "Minecraft". But when I do, I am Herobrine. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti