liberaalibias -bias, eli miten maailmankuvallisuus on puhuttu ja huomioitu

Kasvatustieteilijä Jean Piaget kehitti ajatuksen oppimisesta ja skeemoista. Tässä ihmisellä on perusmalli, josta hän vetää odotuksensa siitä miten maailma ja ihmiset toimivat. Yllätykset, jotka ovat siis muuta kuin pettymyksiä, tuottavat ahdistusta (~kognitiivinen dissonanssi), joka paikataan joko sovittamalla virhetilanne skeemaan (~assimilaatio) tai purkamalla skeema ja uudistamalla skeemaa (~akkomodaatio).

Tämä ajatus on sittemmin muuttunut hyvin tärkeäksi. Kasvatustieteistä ollaan siirrytty muuhun psykologiaan. Kokeellinen psykologia on myös vahvistanut tätä. Itse asiassa voidaan sanoa että maailmankuvallisuus vaikuttaa yllättävissäkin yhteyksissä. Moderneja ateisteja tutkiessa ei voi olla huomaamatta, että jos tutustuu Pascal Boyeriin, hän käyttää skeemoja yrittäessään ymmärtää uskontoja ja sitä miksi ihmiset uskovat. Chris Mooney taas lähestyy asiaa tieteen popularisoinnin ja viestinnän parissa. Hänen haasteenaan on framing, eli se miten ihmiset saataisiin oppimaan ja korjaamaan virheitään. ; Kasvatustieteenä alkanut onkin johtanut johonkin joka on vaikuttanut syvästi skeptismiin. Michael Shermer esimerkiksi kirjoitti kirjan "Why People Believe Weird Things", jossa lähtökohtana ei ollut klassinen valistushenki jossa ignoranssi, tyhmyys ja oppimattomuus olisivat virheiden syynä. Samoin taloustieteissä esillä on Dan Arielyn ja monien muiden harjoittama behavioral economics, jossa ytimessä on se, että ihmiset ovat "predictably irrational". Ja jopa tieteenfilosofit - ja etenkin tieteen sosiologit - ovat ottaneet maailmankuvallisuuden huomioimisen osaksi tieteenfilosofiantekoa. Asiasta puhutaan selvästi paljon.
1: Minun blogi on itse asiassa tässä kohtuu valtavirtaa. Aina kun vilautan sanaa "assimilaatio" puhun tästä. Aina kun sana "skeema" tai "maailmankuva" ovat esillä, ollaan puhumassa tästä. Kun ihmetellään miksi en suostu keskustelemaan idioottien kanssa, puhutaan myös tästä. Samoin kun usein kehun crankien nerokkuutta, se palautuu tähän yhteen asiaan. Tieteenteossa tärkein asia on juuri se, että jotenkin päihitetään jarruja joita mieli tavallisessa arkiajattelussa siihen laittaa.

Mooney on tuoreessa kirjoituksessaan ottanut esille sen, miten vaikeaa on valistaa ihmisiä tiedolla. "Here Are 5 Infuriating Examples of Facts Making People Dumber". Siinä hänen perusteemanaan on ns. backfire effect. Ihmiset voivat tulla huonommiksi opiskelemalla. Mooney viittaa tässä tuoreesti tehtyihin tutkimuksiin. Ja hänen esimerkkinsä ovat erikoisia. Osansa saavat niin ilmastonmuutosdenialismi kuin väitteet siitä että Obama on muslimi ; Jos ihminen uskoo että Obama on muslimi, se, että hän kuulee kun Obama kutsuu itseään kristityksi saa monet vahvistamaan ennakkokäsitystään siitä että Obama nimenomaan on muslimi. ;  Erikoista kyllä, kommentit valottavat asiaa melko hyvin. Kommenteissa esitetään että Mooneyn demonstraatioissa on bias, koska hänen kaikki esimerkkinsä koskevat oikeistolaisten parissa yleisiä näkemyksiä. Toisin sanoen Mooney edustaa ns. liberaalia biasta.

Ajatus on mielenkiintoinen. Koska Mooneyn oma näkemys nimenomaan perustuu ajatukseen jossa vakaumukset selitetään motivoidulla ajattelulla. Vahvistusharha ja skeemautuminen omaan maailmankuvaan ovat nimenomaan kaiken ytimessä. Jos järkevät ihmiset voivat uskoa höpöihin asioihin, ja Mooney itse on fiksu, on tietysti mahdollista että hän itsekin uskoo höpöihin asioihin. Tätä mahdollisuutta ei pidä torjua suoralta kädeltä. Oikeistokonservatiivit ovatkin monin paikoin olleet myötämielisiä Mooneyn ajatuksille. Koska ilmastonmuutosdenialismi, kreationismi ja monet muut oikeistolaisten kannattamat vaihtoehtotieteet korostavat nimenomaan sitä että tieteessä on liberaali bias. Eli tiede on ideologisesti valloitettua ja sen vuoksi väärät maailmankuvat eivät saa näkemyksiään läpi. He ovat jopa ylpeitä siitä että torjuessaan sekä ilmastonmuutoksen että evoluution he ovat hyviä haistamaan erilaisia liberaaleja harhaoppeja.

On kuitenkin hyvä vilkaista Mooneyn ajatuksia tarkemmin.

Suhtautumiseni "liberaalista biaksesta" puhumiseen on hyvin synkkä. Olen itse konservatiivi, joten en voi väittää että kaikki tässä mainittu koskee kaikkia konservatiiveja. Mutta sen sisällä on crank magnetismiin taipuvainen alaryhmä joka on kooltaan melkoisen suuri. Loppu tekstistä ei siis koske "uskovaisia" tai "oikeistokonservatiiveja" vaan hyvin tiettyä segmenttiä heidän joukossaan.

Mooneyn kirja "The Republican Brain" käsittelee tätä alaryhmää ihmisiä. Kirjassa erikoista on se, että sen lähtökohta on jotain joka on hyvin muodikasta. Jonathan Haidt kehitti moraalissa ajatuksen jossa liberaalit ja konservatiivit ovat hyvin erilaisia. Ja että moraali on lähinnä ennakkointuitio jota sitten selitetellään jälkikäteen. Mooney kulkee täsmälleen samalla tiellä ja hänen maailmassaan korostetaan että liberaaleilla ja konservatiiveilla on laajemminkin hyvin erilaiset psykologiat. Mutta siinä missä Haidt ei kykene sanomaan mitkä moraaliarvot ovat parempia - hän vain esittää että konservatiiveilla perusarvoja on useampia ja että liberaali ei ymmärrä konservatiivia yhtä hyvin kuin konservatiivi liberaalia - Mooney perustelee mitkä asenne-erot johtavat siihen että konservatiivit ovat crank magnetismissa uskomassa oleellisesti enemmän tyhmiin teorioihin jotka ovat luonnontieteiden vaikutuspiirissä. Teitä tähän on monia, mutta otan lyhyen lainauksen Mooneyn kirjan esittelystä "Mooney explores brain scans, polls, and psychology experiments to explain why conservatives today believe more wrong things; appear more likely than Democrats to oppose new ideas; are less likely to change their beliefs in the face of new facts; and sometimes respond to compelling evidence by doubling down on their current beliefs. The answer begins with some measurable personality traits that strongly correspond with political preferences. For instance, people more wedded to certainty tend to become conservatives; people craving novelty, liberals. Surprisingly, openness to new experiences and fastidiousness are better predictors of political preference than income or education."

Konservatiivit itse toki luottavat siihen että tieteessä on liberaali bias. Mooneyllä on kuitenkin vakaa perusta. Jokaisella on maailmankuva, mutta motivoitu päättely on jotain johon tietyt maailmankuvat selvästi sitouttavat vahvemmin. Niiden skeemoissa on suoraan tietty asenne, joka maksimoi näiden ajatteluvirheiden syyt. Näin ollen maailmankuvalliseksi syyttäminen onkin vain keino paikata tappio. Larry Moran on perustellulla linjalla selittäessään miten evoluutioteorian kannattajien kutsuminen "darwinisteiksi" on ID -konservatiivien mustavalkoisen maailmankuvan luomus. Kun henkilöt jaetaan "meihin" ja "niihin" ja itselle epämiellyttävät tulokset liitetään "liberaaliin biakseen" saadaan kivaa kritiikki-immuuniutta. Kritiikistä ei tarvitse välittää koska se johtuu liberaalista biaksesta.

Maailmankuva-smaailmankuva -puolustuksen ainut ongelma onkin juuri siinä että se perustuu puolittaiseen psykologian osaamiseen. Dunning-Kruger -efektiä tarvitaan enää korkeintaan täydennykseksi, kun älykäskin ihminen vääntää ongelmat itselleen parhain päin ad hoc. Maailmankuvallisuus kun kattaa vain puolet totuudesta. Sillä ilmiöt ovat psykologiassa kokeellisesti esilletulevia piirteitä. Ja niiden suuruusasteita voidaan kokeilla. Ja näin esimerkiksi se, että evoluutioteorian vastustajat osaavat evoluutiokurssin jälkeen vähemmän siitä mitä evoluutioteoria pitää sisällään kuin ennen sitä on suora merkki siitä että Mooney on oikeassa ja että konservatiivien parissa liberaali bias -bias on äärimmäisen yleinen ja vahva. (Testauksessa ei ollut se pitääkö evoluutioteoria omasta mielestä paikkaansa, vaan siitä mitä evoluutioteoria pitää sisällään.)

"Liberaali bias" -syytös onkin torjuntaliike joka on hyvin valtavirtaa konervatiivicrankien parissa. Tämä on hyvin syvällinen osa ensisijassa poliittista liikettä. Ja sitä että konservativismi on itse asiassa napannut toimintaelementtejä postmodernismilta ja käyttää sen menestyspohjaa ikään kuin vallankaappauksen välineenä.
1: Mooneyn esiintuomat piirteet kertovatkin että "crank magnetismia keräävä republikaanien jaosto" muistuttaakin malliesimerkkiä häviämässä olevasta paradigmasta. Imre Lakatos on kuvannut miten teoriat eivät kerää ristiriitoja vaan peittävät niitä ad hoc -oletuksin ja samalla teoria menettää ennusvoimaansa ja muuttuu epämääräiseksi ja kritiikki-immuuniksi. Jokainen ad hoc -oletus lisää "savolaisefektiä", jossa "voep olla näen, mut voiepinna olla olemattakkiii". Lopulta ne eivät ole enää edes vääriä teorioita, ne ovat jotain paljon pahempaa, turhia.

Tyhmyyttä on montaa sorttia.

Kuin mietitään eri lähtökohtia, ei voida sanoa että älykkyys suojelisi tai että typeriä olisi erityisen vaikeaa huijata. Se on enemmänkin niin että älykäs on hyvä suojaamaan ennakkonäkemyksiään erilaisilla ad hoc -oletuksilla. Kun taas tyhmä on joko sisäisesti ristiriitainen tai hän pitää itsestäänselvyyksinä joitain yksinkertaisia premissejä, joita hän ei välttämättä edes ilmituo joten kannanotot tiivistyvät erilaisiksi statementeiksi. (Tyhmää on vaikeaa saada muuttamaan mieltään, mielipiteitään ja näkemyksiään. Ja ohjailu vaatii tätä kautta muuta kikkailua. Intellektuellit taas voidaan saivarrella ansaan, kunhan tähän käytetään avuksi heidän tunteitaan ja maailmankuvaa jota he eivät halua muuttaa.) Tämä voidaan ottaa tarkempaan syyniin. ; Kahneman on jakanut mielen toiminnan kahteen osaan. Intuitiivinen ajattelu on nopeaa ja kevyttä, mutta se johtaa usein virheisiin. Näin ollen intuitio on helppo tapa olla kohtuu oikeassa. Mutta se johtaa hyvin usein harhaan. Ja ihmiset tekevätkin helposti hyvin omituisia virheitä. Toiset sitten saivartelevat.
1: Kun aiemmin viittasin Kahnemaniin, esille nousee juuri se miten talousteoriassa moni asiantuntija yliarvioi itsensä ja keksii erinomaisia tekosyitä suojelemaan skeemaansa.
2: Vastapainona on se, että normaali intuitioihinsa luottava "think less" -konservatiivi täyttää tilanteet noudattamalla skeemaansa. Ja että monesti lopputulos on sellainen, että se saadaan korjattava.
+: Presuppositionistisessa logiikassa, eli logiikassa jossa ensin on johtopäätös ja sitten kehitetään premissit jotta tämä saataisiin, ongelmana onkin se, että mikään opiskelu ei tavallaan auta. Piilo-oletuksista saadaan korkeintaan näkyviin laitettuja premissejä. Tai ristiriidat peitetään uusin ad hoc -oletuksin.

Demonstraatio.

Jos me otamme esimerkiksi "Syvemmältä" -blogaajan uuden hengentuotoksen, ei voi olla vaikeaa huomata että hän ottaa esille liberaalin biaksen. "Kirjoitus käsittelee ilmiöitä, joita kutsun tiedostamattomaksi biakseksi ja diskauspeliksi. Vaikka esimerkit ovat provosoivia, on niiden funktio ilmiöiden demonstroinnissa. En minä halua antaa niiden viedä huomiota kiinnostavista ilmiöistä, joista muuten puhutaan vähän jos lainkaan." Nähdäkseni asiasta nimenomaan puhutaan paljon, joten hän ei selvästi ns. seuraa oikein mitään. Toinen onkin siinä, että hän on selvästi ottanut varsin omituisen esimerkin demonstroidakseen tätä. Nimittäin pahan ongelman. Joka on ideologis-eettinen konsepti, eikä jokin jossa ollaan helposti faktuaalisesti erimielisiä.

Pahan ongelma on hänelle kuitenkin hänelle tärkeä asia, joten on hyvä vilkaista hieman tarkemmin. Sillä hänen crankiutensa paistaa läpi hänen ratkaisuistaan. Joissa hän käsittelee etiikkaa kuin se olisi jotenkin empiiristä tasolla jossa jokin näkemys voi olla lähtökohtaisesti väärin ja typerä. Demonstroin tätä asiaa muutamaa esimerkkiä käyttäen. (Mooneytä muistellen kyseessä ei ole mielipideasia, vaan jotain joka paistaa läpi teoissa ja ratkaisuissa ja käytetyn logiikan luonteessa.)
1: Dogmaattinen julkituotu ad hoc -päsmäripremissointi. Muistan kun hän saapui moittimaan tekstiäni. Kun argumenttini oli noin tiivistettynä se, että ikuinen rangaistus + äärellinen rikos = epäreiluus, hän lähti kumoamaan asiaa siten että Helvetti ei ole relevantti uskomus. Jos asiaa lähestytään loogisesti, hänen kritiikillään on ymmärrettävä tila. On aivan kuten aiemmin kirjoitin loogisen analyysin yhteydessä. (Etiikkaa voidaan käsitellä tällä kulmalla joten se on varmasti reilua myös tässä minun kriitikkoa kohtaan.) Päätelmä on looginen jos sen premisseistä seuraa johtopäätös. Hän oli kuitenkin enemmänkin erimielinen yhden premissin kanssa. Johtopäätös oli itse asiassa jotain jonka hän myönsi. Hänen kritiikkinsä olisi kuitenkin relevantti jos ja vain jos Helvetti ei olisi kristinuskoon yleisesti kuuluva konsepti. Mutta näin ei ole. Monessa kristinuskon suuntauksessa Helvetti on olennainen osa prosessia. Ja itse asiassa väliaikainen kiirastuli, joka voisi itse asiassa poistaa "kieltämättä pinnallisen" epäreiluusargumenttini, se on kristinuskossa vahvemmin kerettiläisyyttä ja myöhempää päälleliimausta. Kun hänen kritiikkinsä otetaan huomioon, saadaan kenties irti tulos jossa on enemmänkin lisäehtoja sille miten pahan ongelma on irrelevantti. Esille nousee ehto siitä että Jumala ei saa käyttää helvettiä. Eli täsmennyksen kautta tiedetään että valtaosa kristinuskon jumalista ei ole kaikkihyviä kaikkivaltiaita vaan sadistisia paskiaisia. Kriitikkoni ei sitten kenties vain kuulunut heihin. Hän ei siis kumonnut premissiäni vaan sanoi että sen kanssa voi olla erimielinen joten argumenttini pätee. Hän lisäsi argumenttiin savolaiskertoimia. Hänen argumenttinsa jälkeen on enemmän "voep olla mutta voep olla olemattakkii" -sekoiluille ja mielipide-eroille kuin ennen sitä. Tästä voidaan vetää ainut oikea johtopäätös. Hänen logiikkansa ei johda perusteluihin vaan hämärtää johtopäätöstä. Hän on niin sitoutunut ja niin ehdoton omiin premisseihinsä että ei näe vaihtoehtoa. Tämä on erikoista koska tätä premissiä ei ole ainakaan empiirisesti testattu. Helvetin olemassaolo tai olemattomuus ei ole varmuus vaan mielipidekysymys. Ja se ei ole kristinuskon oppien kannalta mitenkään huono olemassaolevaksi oletettavaksi. (Ja pahan ongelma on ensisijassa kristinuskoon kohdistuva argumentti. Siinä mielessä en ymmärrä miksi se on ateistien suosiossa. Se tehoaa vain hyvin marginaaliseen Jumalaan, hyvään kaikkivaltiaaseen. Ja kaiken tietämäni mukaan se tuskin edes kovin hyvin kuvaa kristinuskon Jumalaa.) Argumenttia "irrelevanttina" pitävä ei huomaakaan että hän tosiasiassa tarkoittaa kristinuskolla hyvin marginaalista ja tietynlaista kristinuskoa joka kenties selviää kritiikistä, toisin kuin valtavirtaa paremmin edustava kristinusko joka sitten jääkin argumenttijyrän alle, suoraan argumenttijyrän alle käymättä välillä lähtöruudun kautta. Joka tarkoittaa sitä että relevantti kristinusko marginalisoituu, sellaiseksi jota vain hyvin muutama tosiasiassa kannattaa. Ja että argumentti on osuva jos se jyrää valtavan määrän kristillisiä suuntauksia ja näkemyksiä alleen. Mutta jos marginaalista uudelleenpremissointiaan tuijottaa kykenemättä katsomaan vaihtoehtoja laajemmasta kulmasta kuin "minun näkemykseni on tämä, voinko suojella sen kritiikiltä" -tasoiseen torspoiluun, ei tätä tietysti huomaa. Eli on yhä syvemmällä biaksessa koska mitä enemmän vastapuolen relevantteja argumentteja esiin tungetaan, sitä enemmän ne näyttävät "tutuilta" sellaisella tavalla joka korostaa sitä että ne olisivat myös tyhmiä. Tyhmyys löytyy kuitenkin sieltä mistä aina. Eli ad hoc -oletuksia ja muita kritiikki-immunisointeja tuottavasta vankoilevasta päästä.
2: Piilopremissointi. Tuoreempi tapaus on sitten erikoisempi. Kun aiheena oli pahan ongelma ja ihmisten rakenteissa olevat virheet, nostin esille vasaraesimerkin. Kipuaistista on hyötyä, mutta jos vasara ei riko sormea ei kipuaistia tarvita. Joten asian voisi hoitaa paremmin. Hän määritteli "mahdottomuuden" uusiksi. Idean ytimessä oli se, että sormesta ei saada luodinkestävää. Tämä on kenties insinööritieteen rajojen mukaista. Ja ideana olikin että Jumala ei voi tehdä sisäisesti ristiriitaisia asioita tai rikkoa luonnonlakeja. Ajatus sopii kuitenkin hyvin yhteen lähinnä hyvin tietynlaisten deismin muotojen kanssa. Jos ajattelemme että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, on luontevaa torjua lähtökohtaisesti ihmeiden mahdollisuuskin. Jos Jumala voi pitää luonnonlait ja torjua vasaraniskun niin että se ei rikokaan sormea, argumentti menee rikki. Piilo-oletuksena onkin se että ihmeitä ei tapahdu eikä voi tapahtua koskaan missään. (Koska jos ne tapahtuvat kerran ne voivat toimia aina.) Presuppositionistinen logiikka jyllää ja lopputuloksena on kristinuskolle tyypillinen "varsin ongelmallinen suhde ihmeisiin". Kokonaisuus huipentuu siihen että tämä pahan ongelman ratkaisuun nojaava argumentti voidaan kiertää vaikka delfiineillä. Ja silloin jäljelle jää vain uuden premissin julkituominen, jossa ihmisen tukehtumiskuolemia aikaansaava hengitysreikä on hyödyllinen koska sillä on jokin salainen merkitys.

En jatka tätä tämän pidemmälle. (Voisin.) Sillä ideana on lähinnä korostaa sitä että jos jollakulla on argumentti johon "Syvemmällä" -blogistilla on ad hoc -vastaus, hän pitää argumenttia epäloogisena ja syvästi virheellisenä. Kuitenkin hän lähinnä lisää savolaiskertoimia keskusteluun sen sijaan että hän todella osoittaisi että vastustajan premissit on "faktuaalisesti falsifioitu", jossa niille ei ole jäljellä yhtään mitään tilaa. Että näitä tulkintoja ei yksinkertaisesti voi ollenkaan tehdä. Valitettavasti juuri tämä on sitä millä biasmylly toimii. Aina löytyy ad hoc -käsienheiluttelu joten kritiikkiä ei pidetä relevanttina vaan osoituksena siitä että asiaa ei ole mietitty riittävästi.
1: Se onko jokin ad hoc -perustelu ei ole mielipidekysymys. "Voi ollaa" jossa premisseistä ei seuraa johtopäätös vaan jossa premisseistä ehkä seuraa johtopäätös ovat eri asioita. Samoin se, että kritiikki peitetään on eri asia kuin rakentaa argumentti joka todella osoittaa että miksi asiat ovat yhdellä tavalla mutta eivät missään tapauksessa toisella tavalla. Se, että pitää kritiikkiä idioottimaisena sen takia että itsellä on siihen ad hoc -vastaus ei siis kerro oikeastaan muusta kuin siitä että ad hocin esiintuoneella on itsellään aikamoisen kova Bias. Jota mahdollisesti Dunning-Kruger -efekti vielä boostaa.

Demonstraation ideana on lähinnä paljastaa se, että konservatiivien ongelmana tällä hetkellä on se, että he selittävät into piukealla maailmankuvallisuudesta. Siitä kuinka "mikään matematiikan kaltaisen abstraktin deduktiivisuuden ulkopuolinen asia ei ole maailmankuvallisuudesta vapaa". Mutta eivät hyväksy siitä seuraavaa relativismia. Ja moraali. Sen he näkevät objektiiviseksi. (Josta seuraa erikoisia venkoiluja. Alvin Plantingan warrant -ajatuksen ongelmat ovat tästä valaiseva demonstraatio.)

Tällöin kaikki tiivistyy "Syvemmällä" -blogistin ajatuskokeeseen. Joka on itse asiassa aika hieno. Tai ainakin oleellinen. "Jumalan tahto tekee siitä ohjeesta jota tahdoksi nimitetään, hyvän ja ilman tällaista tahtoa ei ole mitään keinoa erottaa hyvää ja huonoa. En ymmärrä miksi tämän pitäisi olla niin. Jos meillä on kaksi maailmaa; täysin identtisiä muutoin, mutta toisen on luonut Jumala ja toista ei ole luonut Jumala, ja ihmiset ovat tarkalleen samanlaisia molemmissa (tämä on ajatuskoe, huom.), niin mikä tarkalleen tekee oikeasta ja väärästä tai hyvästä ja pahasta jälkimmäisessä jotenkin olennaisesti erilaiset luonteeltaan kuin edellisessä?" Tämän ajatuskokeen seurauksena onkin se, että euthyfronin dilemma on heille syvä vaikeus. Sillä kun pahan ongelma nostetaan esiin, he joutuvat helposti tuomaan esiin "hyvien kansanmurhien" kaltaisia ad hoc ratkaisuja. (Ja ne vievät aina siihen suuntaan mihin Craig vetosi God Command Theoryssaan. Euthyfronin dilemma on syvin ongelma, jonka ratkaisu korkeintaan metauttaa ongelman. Ja tämä on suoraa deduktiivista seurausta premisseistä, kyseessä ei siis tavallaan ole mielipideasia.) Euthyfronin dilemmassa seurauksena onkin se, että
1: Jos Jumalan käskyllä on väliä, ollaan relativistisessa maailmassa. Hyvää on se mitä Jumala käskee. Ja siksi pelkästään se että tekee kansanmurhan kun Jumala käskee onkin hyvä asia. Tällöin ateismista seuraa nihilismi. Mutta teismi on relativistista, koska moraali syntyy jos ja vain jos Jumala komentaa. Rakkaus ja hyvyys on sitä miksi Jumala ne sanoo olevan. Joten hyvä Jumala on arationaalinen konsepti. (Se ei lisää minkäänlaista informaatiota kohteesta. Jumala on Jumalankaltainen on tautologia, mutta se ei kerro mitään siitä miksi ihmiset kokevat hyvyyden ja rakkauden.)
2: Jos hyvä on Jumalan ulkopuolinen, Jumalan tekemä oikeutus ei olekaan relativistinen vaan objektiivinen. Mutta tällöin ilman Jumalaa ei ollakaan moraalittomia nihilistejä.

Demonstraation voikin oikeastaan liittää siihen että oikeistokonservatiivien maailmankuva on hyvin hankala. Maailmankuvallisuutta korostaessaan he nimittäin iskevät syvän loven kaikkeen optimismiinsa. Pahan ongelma on etiikkaa koskeva käsite. Mutta tosiasiassa se iskee pahemmin talousajatteluun. Jos mietitään oikeistokonservatiivien talousmallia, sen perustalla on ajatus rationaalisia ostopäätöksiä tekevästä ihmisestä. Kaikki Adam Smithin näkymättömät kädet ja vastaavat nojaavat siihen että ihmiset tavoittelevat järkeviä. Jos ihmiset ovat biasoituneita ja huonoja, vapaa talous johtaisi markkinoiden tuhoutumiseen. Itseään ylläpitävä vapaiden ihmisten talous vaatii sen, että ihmiset eivät torspoile.
1: Tämä voidaan laajentaa myös tiedekysymyksiin. Jos ihminen tekee väärän näkemyksen ilmastonmuutoksen totuudesta, hän joko (a) uskoo väärin ilmastonmuutokseen jolloin hän ei käytä resursseja yhteiseksi hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla tai (b) jos hän jättää huomiotta todella tapahtuvan ilmastonmuutoksen, hän vaarantaa itsensä, muun, yhteiskunnan infrastruktuurin ja hemmetin monen ihmisen elämän. Näin ollen jos luottaa maailmankuvallisuuteen ja vapaan markkinatalouden ihmiskuvaan jonain joka tarjoaa parhaiten hyvinvointia yksilöille että eniten vakautta yhteiskunnille, kannattaa samanaikaisesti kahta näkemystä jotka ovat syvästi ristiriidassa. (Kuten alkuun laitoinkin, skeemanäkemyksellä on vaikutusta taloustieteessäkin. Sitä ei voi vain ottaa rusinoita pullasta, siis ilman että alkaisi samalla kannattamaan samanaikaisesti keskenään ristiriitaisia asioita joita sitten joutuu selittelemään parhain päin jollain ad hoc -sepustuksilla.)

Pahan ongelma toi esille pintaraapauksen siitä että miten vaikeaa on samanaikaisesti korostaa sitä miten järkevätkin ihmiset voivat tehdä hirveitä virheitä, kun oma malli perustuu optimismille. (Plantingan warrantkin on optimismia, luottamusta siitä että ihmisen järki, tulkinnat ja havainnot johtavat lopulta totuuteen eivätkä mihinkään relativismiin ja maailmankuva-smaailmankuvaan.) Ajatus siitä että eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa muuttuu omituiseksi jos kognitiomme ovat vajaat. (Kuten ne ovat.) Jos luotamme vapaaseen tahtoon pahan ongelman ratkaisussa, niin meidän on kysyttävä miksi ihmismieli näyttää sitoutuvan maailmankuvallisuuteen ja dogmaattisuuteen jossa ei olekaan vapaan tahdon ideaalin takana olevasta positiivisesta ihmisestä jossa "monista vaihtoehdoista valitsevan fiksun ihmisen" sijasta tarjolla onkin "joustamaton typerys" joka käytännössä sitoutuu skeemaansa ja hyvin suurilta osin nimenomaan lopettaa valitsemisen sen jälkeen. Vapaan tahdon hyvyys selityksenä vähintään kyseenalaistuu jos maailmankuvallisuustaipumus on tosi. Miten voimme elää parhaassa mahdollisessa maailmassa jos ihmisten kognitiot ovat todellakin niin syvästi virheelliset ja vajavaiset kuin ne ovat jos maailmankuvalisuusnäkemys todella on tosi.
1: Maailmankuvallisuus toki sopii kalvinismiin, mutta tässä predestinaatio-opin ytimessä on että vapaa tahto ei ole ratkaisu koska vapaata tahtoa ei ole. Vapaa tahto kun tuhoaisi Jumalan suvereniteetin. Tässä mallissa ongelmat ovat sitten niitä jotka Plantingan warrant -optimismin kohdalla jo tässä blogauksessa esiinlinkkasin.

Konservatiivi bias onkin sitä että syytös biaksesta kohdistuu vain vihollisiin. Itseen sitä ei sovelleta. Paitsi jonain mahdollisuutena joka ei koskaan ikinä missään todella toteudu. Sillä tosipaikan tullen vihollisella on se kuuluisa liberaali bias. (Silloinkin kun erimielinen ei ole liberaali vaan liberaalien aivopesemä.) Mutta mikään ei tietysti voi estää ihmistä joka vakaasti luottaa omaan maailmankuvaansa, ja joka antaa itselleen luvan kritiikki-immunisoida sen kaiken falsifioinnin ulkopuolelle erilaisin piilo-oletuksin ja ad hoc -käsienheilutteluin. Liberaali bias -bias onkin todennäköisesti jotain jota saamme tavata ihmisten järkeen ja etiikkaan positiivisesti suhtautuvilta vielä hyvin kauan, seuraavissakin sukupolvissa.