Roolipelikliseiden mukaan tikarimiehestä on helppoa tehdä ketterä, joku varkaan tyylinen hahmo joka on painottanut kaiken dex:aan. Ja tämä mielikuva siitä on monissa elokuvissakin. Tarjolla on mielikuva siitä että vahvat ihmiset käyttävät pitkiä aseita ja nopeat lyhyitä. Kuitenkin tätä seikkaa vastaan painottaa se, että tikareita käytetään lyhyellä etäisyydellä. Ja mitä lyhyempi etäisyys, sitä enemmän mukaan tulee lukkotekniikoita ja painia. Joka tekee siitä fyysisempää vääntämistä.
Siksi esimerkiksi minä näytän ruumiinrakenteeltani tikarimieheltä. (Minulla on jopa älyttömän sievät kädet, olisivat pienet jopa naisten asteikolla.) Mutta en ole. Kuitenkin jos katsotaan suhteellista osaamistani, olen nimenomaan tikarimies. Eli olen hyvä siinä missä arkijärkinen intuitio sanoisi minun olevan. Siitä huolimatta että tämä em. intuitio on yleisesti ottaen ihan tyhmä.
Jos otetaan minut ja verrataan niihin jotka ovat harjoitelleet suunnilleen yhtä kauan, on huomattava että miekan käyttäjänä en ole mainittava. (Ja ruumiinrakenteeni antaa tässä jonkin verran etua koska minulla on pitkät raajat.) Aseettomassa puolessa (abrazare) olen keskivertoa heikompi (ruumiinrakenteeni ei todellakaan anna tässä etua). Tikarin kanssa pärjään sitten varsin hyvin (vaikka minulla ei ole tässä etua)
1: Toki tässä on huomattava että taitoni on suhteellista ja kalibroitu joukkoon joka harjoittelee pääasiassa miekkaa ja vasta toissijaisesti veistä, joten joku puhtaasti veitsenkäyttöä harjoitellut ei tietysti olisi hirvittävän vaikuttunut taitojeni edessä.
Mietin mistä tämä voi johtua. Ja päädyin etsimään vastausta siitä minkä vuoksi opettelemamme tikari ei välttämättä ole se tehokkain mahdollinen tapa käyttää veistä tai tikaria. Se pyrkii olemaan tehokas ja toimiva, ei sellainen joka olisi ehdottomasti paras tapa käyttää veistä ja vain veistä.
Kun katsoo keskiaikaisia manuaaleja ja niiden tikariosuuksia, törmää yllättävän usein nimenomaan siihen että aseena käytetään rondellia. Ja tämän kohdalla valtaosa tekniikoista tehdään rystypuolelta. Monet veitsitekniikat joita muualla opetetaan pitävät veistä toisinpäin. Ratkaisu voi tuntua jopa omituiselta. Mutta siihen on ollut muutamia syitä.
1: Ensimmäinen on se, että tikari on nimenomaan toissijainen ase. Tällöin sitä ikään kuin opetellaan sitä kautta että siitä on hyötyä ensisijaisen aseen opettelussa. Ja toisaalta pääaseen kanssa opittua voidaan soveltaa muualle. ; (Tämä itse asiassa näkyy siinä jos verrataan I.33 manuaalia Talhofferin miekka+buckler -tekniikoihin. I.33 on spesialisoitunut pelkästään miekka+buckler -yhdistelmään ja siinä tästä kombinaatiosta haetaan paras mahdollinen tapa käyttää juuri näitä aseita. Talhoffer taas opettaa suuren kasan erilaisia aseita joita sitten käytetään samalla perusmekaniikalla. Hänellä ollaan ryhdikkäämpiä ja bucklerin takana "piileskellään" heikommin. Sillä tämä asento on parempi muiden yhdistelmien kanssa ; Ei ikään kuin kannata opetella erikseen eri tyylejä jokaiselle mahdolliselle aseelle.) Tikari on miekan lukkotekniikoiden kannalta tärkeä. Monet tekniikat joita tehdään miekan pommelilla voidaan muuttaa tikaritekniikoiksi. Ja ennen kaikkea kaikki tikaritekniikat voidaan muuttaa jonkinlaiseksi pommelin tehokäytöksi.
2: Toinen ero on stressissä. Tämä ilmiö on tuttu siellä missä ihmiset leikkivät erilaisilla itsepuolustusleluilla huvittelumielessä. Ja jotka sitten joutuvat oikeisiin tilanteisiin ainakin joskus. Huvittelutilanteessa ihmiset käyttävät luonnostaan tapoja jotka olisivat hieman toimivampia. Hädän tullessa olemme kuitenkin helposti heti "aikamoisia luolamiehiä". Siksi tavallisesti ihmiset ottavat terä eteenpäin ja lyövät alapuolelta. Tikarin kanssa ylhäältä ja rystypuolelta puukottaminen tuntuu luontevammalta. Kun tämänlainen muutos tapahtuu helposti, voi olla aivan perusteltua rakentaa systeemi sen varaan että se olisi peruslähtökohdiltaan "luonnollinen" tai "luontaisiin reaktiotapoihin päälleliimattu". On tavallaan turhaa opetella teknisesti hienostunein mahdollinen veitsitekniikka jos sitä tarvitaan tilanteessa jossa stressi estää opitun käyttämisen. (Kamppailu-Urheilu on sitten erikseen. Tässä nyt on kysymys vain tappamisesta ja hengissä selviämisestä.)
Onkin luontevaa ajatella että aikanaan tikaritekniikoiden luonne on valittu sen mukaan miten on opittu laajemmin taistelutaitoja. Ja tätä on sovitettu siihen mitä on havaittu ihmisten käytöksestä hädässä.
Omalla kohdallani näillä on merkitystä.
1: Minulla on kova taipumus "yleissivistyksen maksimointiin". Joku renessanssi-ihmisen ihanteen omaksunut voisi kutsua tätä "monipuolisuudeksi" mutta tosiasiassa generalisti on lähinnä hyvä kun taas spesialisti on se josta tulee loistava. Generalisti kuitenkin päihittää usein spesialistin heti kun tämä spesialisti astuu oman osaamisalueensa ulkopuolelle. (Ja se on se mitä generalistien kannattaa tehdä. Jahdata spesialisteja heti kun haistavat veren. Jos siis elämme päihittämiskontekstissa, ja miksi emme eläisi.)
2: Toinen puoli koskeekin sitten sitä että minulla on ollut modernina aikana kohtuullisen harvinainen mahdollisuus tutustua itseen kohdistuvaan väkivaltaan. Ja tikarin kohdalla tästä on paljon apua. Lyhyessä etäisyydessä tikarin kanssa kaksintaistelu ei ole mitään tekniikkashakkia. (Ellet sitten kohtaa veitsispesialistia, that is. Mutta jos joudun koskaan tähän tilanteeseen olen jo tehnyt väärinarvioinnin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti