Hieman erilaista lähestymistapaa on sitten havaittavissa yhdenkäden taistelukirveissä ja sotanuijissa (mace). Ne ovat joko yhden käden miekan painoisia tai painavampia. (Hieman yllättäen kirveet voivat helpommin olla yhden käden miekkaa kevyempiä kun taas sotanuijat ovat hieman painavampia.) Niiden painopiste on lähellä kärkeä joten ne eivät ole yhtä ketteriä aseita. Ja niiden pituus on yleensä roimasti lyhyempi kuin yhdenkädenmiekan ; Ne ovat pituudeltaan usein jotakuinkin messerin luokkaa. ("Julmettu leuku" ja "lyhyt miekka" ovat tässä niitä sanoja joita arki-ihminenkin käsittää.) Painopisteen vuoksi niissä on hitautta, ja ulottuvuutta niissä ei ainakaan ole. Ja ne jättävät kädet miekkaa suojattomammaksi.
Jolloin jokainen tolkun ihminen kysyy sitä, miksi ihmeessä kukaan ylipäätään käytti näitä aseita. (Miekat ovat ylimaallisen superioreja ja siistejä. Se on hyvä nyrkkisääntö toki, eikä lainkaan mieltymyskysymys.) Syitä tähän on monia. Tarkalleen ottaen onkin katsottava minkälaisiin tarkoituksiin nämä aseet olivat hyviä. (Ja miksi minäkin olen itselleni hankkinut sellaiset.)
Ensimmäinen huomio koskee tekemisen helppoutta. Kirveiden tekeminen ei ole samanlainen taidonnäyte kuin miekanteko. Kirves on suhteellisen helppo valmistaa ja se toimii hieman huonompilaatuisella metallilla. Sotanuijasta nyt puhumattakaan. Mutta tämä ei ole kuin aivan ensimmäinen etu. Toinen etu on siinä, että koska kirves ja sotanuija ovat kärkipainoisia, niiden impaktissa on enemmän ytyä. Tämä voi olla tarpeen jos vastapuolella on astetta enemmän suojuksia ruumiissaan.
Molempia aseita on myös hyvä käyttää ratsun selästä. (Ratsumiehillä on muuten usein yhden käden aseita ja yllättävän lyhyitä aseita. Mielikuvissa voisi luulla että juuri pitkä salko olisi hevosen selästä tarpeen kun matkaa maahankin on enemmän. Toisaalta vihollisten päät ovat sopivasti tasossa "lähellä omaa takamusta" kun taas ratsastajan pää vaatii maasta hirveästi kurottelua.)
Sitten onkin syytä ottaa aseet erikseen. Kirveen ja sotanuijan hyödyt ovat nimittäin keskenäänkin erilaisia.
Kirveeseen on helppo lisätä erilaista funktionaalisuutta. Toisella puolella voi olla terä ja toisella piikki. Tämä on hyödyllistä, sillä joihinkin asioihin voidaan tarvita lävistävää voimaa kun taas joitain asioita (haarniskan nivelkohdista läpilyöminen) on mukavampi enemmänkin leikellä (lihaa paljaissa käsissä). Toisaalta kirveen muotokieli tuo hyvän edun siihen että toisen aseita koukataan, sidotaan ja ohjataan syrjään. (Temppuja joita on hyvin hyvin vaikeaa tehdä miekalla, paitsi jos kääntää aseen ja alkaa käyttämään väistipuolta vihollisia päin. - Mikä muuten ei ole aivan tuntematon asia keskiaikaisissa asetaidoissa..) Ja näitä koukkauksia voi tietysti tehdä myös vihollisen jaloille, jolloin niillä kampitetaan toisia kumoon. Ja mikä tärkeintä, koukkaaminen on tehokasta jos vastapuolella on kilpi. (Etenkin sellainen yksilötaisteluun käytetty kilpi jonka tukipiste on vain nyrkissä ja sen painopiste keskellä.) Kilven kaappaaminen on itse asiassa sen verran iso asia että itse preferoin niin että jos vastapuolella on kilpi, otan mieluummin nimenomaan kirveen.
Sotanuija taas on "suurpiirteinen ase". Siinä missä kirves ja miekka ovat sellaisia että niissä on selvä hyökäyslinjapari (lyödään terällä tai piikillä), sotanuija on sellainen että kämmenselkälyönnitkin onnistuvat. Ei oikeastaan ole väliä miten hyökkäyslinjan tähtää kunhan impaktissa on voima ja struktuuri kunnossa. Ja tämä mahdollistaa monia sellaisia jännittäviä ja suurpiirteisiä pyörittelytekniikoita jotka olisivat miekan kanssa melko hoopoja. Toisaalta on hyvä huomata että sotanuijien rakenteessa on oleellinen ero suhteessa kirveisiin. Niissä ei nimittäin ole mitään "isoja piikkejä" jotka olisivat jotenkin tikarinpiston tyylisiä kovia iskuja levittäviä. Niissä on kuitenkin ulokkeita, jotka ovat jotain piikitetyistä palloista oman mallini metallilevyhärdelliin. Näiden idea on selvä. Ne ovat erityisen hyviä haarniskoituja vihollisia vastaan. Etenkin jos vastapuolella on "levyhaarniskaa" tai levymäisiä osia. Levymäinen panssari ei nimittäin yleensä pääasiassa pysäytä iskua vaan niissä on kaarevia pintoja joita pitkin isku itse asiassa pääasiassa siirtyy syrjään ja liukuu pois. (Toki levy tämän lisäksi pysäyttää. Mutta se on tavallaan vain added bonus.) Kun sotanuijassa on tämänlaisia piikkejä, se ikään kuin "pureutuu" tehokkaammin iskettyyn metallilevyyn eikä yhtä helposti liu-u syrjään. Jolloin iskusta suurempi osa voimasta menee siihen että levy joutuu todella pysäyttämään sitä iskua.
Näin ollen voisinkin sanoa että sekä kirves että sotanuija ovat yhdellä kädellä käytettäviä aseita jotka ovat hyvin erilaisia aseita kuin yhdenkäden miekka. Ja niillä on joitain oleellisia strategisia eroja myös toistensa kesken ; Kirves on hyvä kilpiä ja nuija panssareita vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti