(Hikipedia, "Kumpu Kivinen")
Puumalaisen kannanotot koulujen uskontokäytänteistä herättivät paljon keskustelua. Sen tiimoilla esimerkiksi YLE aktivoitui kertomaan miten uskonnolliset aamunavaukset ovat jotain jota harjoitetaan lähes jokaisessa koulussa. Lyhyesti (virsi kaunis) "Yle Uutisten rehtoreille tekemä kysely paljastaa, että useimmissa peruskouluissa järjestetään uskonnollisia aamunavauksia. Tosin useimmissa kouluissa uskonnollisia päivänavauksia järjestetään harvemmin kuin kerran viikossa. Kaikissa kouluissa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valita, osallistuuko uskonnolliseen päivänavaukseen vai ei. Suvivirttä lauletaan lähes jokaisessa kyselyyn vastanneessa koulussa." Tärkeintä on kuitenkin se, että systeemeissä on hirvittävää vaihtelua, joten on aivan tervettä sanoa että oppilaita ei kohdella samalla tavalla. Osalle järjestetään jopa uskonnottomia aamunavauksia kun taas toiset ovat vain syrjässä vaikka vihkoihinsa piirrellen, osassa tyhjän panttina ja osassa kaikki osallistuvat samalla tavalla. (Itse olen eniten huolestunut niistä paikoista joissa rehtori selittää että "meillä ei ole ateisteja". Sillä tiedän mitä se de facto tarkoittaa.)
Olen kuitenkin ollut optimistinen suunnasta. Että asia saadaan hoidettua. Että yhteiskunta ns. tottuu että "meidän kulttuuri" ja "oma kulttuuri" ei tarkoitakaan kaikille juuri ja vain ja ainoastaan kristinuskoa. Osalle "oma kulttuuri" pitää kristinuskoa yhtä pahana harhaoppina kuin harras perussuomalaiskristitty pitää islamia vääränä "ei siksi että olisi erityisen hihhuliuskovainen, vaan siksi että ne nyt ovat oppeineen paikoitellen ajamassa asioita joita itse pitää hirmu epäeettisinä - ja mikä pahinta heidän dogmansa sanoo suoraan että nämä epäeettiset asiat olisivatkin eettisiä Jumalan kaikkivaltiaan nimeen".
Nyt armas "kansankirkkommekin" on antanut puheenvuoronsa. Kirkko joka virallisessa puheessa korostaa uskonnonvapautta, positiviista uskonnonvapautta, ja joka korostaa että usko on jokaisen oma asia ja että kansankirkko on vain monien ihmisten vapaasti valitsema ja kyseessä ei ole valtionkirkkomainen poliittisesti tuputettu dogma, on päätynyt tekemään konkreettista koulutuspolitiikkaa ohjaavan tempun. Suomen evankelisluterilaisten seurakuntien lapsityön keskus on kehittänyt virsivisan. Ja monta muuta mukavaa ohjelmaa. Joita pidetään kulttuurina, eikä uskonnonharjoittamisena ehdottomasti yhtään lainkaan. "Virsivisan ohjeiden mukaan virret liittyvät useisiin oppiaineisiin. Äidinkielen tunnilla voidaan esimerkiksi näytellä virsiä niin, että kolmen hengen joukkueet esittävät vuorotellen virsiä pantomiimina ja muut arvaavat, mistä virrestä on kyse. Kuvaamataidon tunnilla virsien säkeistöjä voidaan piirtää sarjakuvamaisesti. Liikuntatunnille ehdotetaan pyhiinvaeltaja-askellusta, jossa liikutaan piirissä virren tahtiin."
 |
| Saanhan leikkiä Apostoli Paavalia? Löin pääni TOSI pahasti. Nyt sekoilen näkypäissäni. (Sätkien lattialla ölisten.) Kuuluu vapauteeni ilmaista oma henkilökohtainen uskoni. Positiivinen uskonnonv... Miksi jouduin taas jälki-istuntoon? |
On toki mukavaa huomata miten hyödyllisiin asioihin todellisuustajuiset kristityt haluavat ihmisten aikaa laittaa. Hurraa. Sillä hyvin monet virret ovat suomalaisia käännöksiä saksalaisista kappaleista ja ruotsalaisesta musiikista. Ja muutenkin vaikutteet ovat ulkomaantuontia. Ja näin ollen on ilmiselvää että kristilliset virret ovat, paitsi suomalaista, myös suomalaisempaa kuin vaikka "kalevalan" ulkaopetteluun perustuvat visailut.
Ja kyllä. Asia on oikeasti mutkikkaampi kuin tämä.
Puhtaimmillaan kysymys on uskonnon suhteesta. Jos asiaa lähestytään yksilöiden tasolla, voimme huomata että tosiasiassa uskonnoilla on hyvin vaihtelevalla tasolla valtaa eri asioihin. Raja uskonnonvapauden ja perusoikeuksien välillä ei ole kovin yksiselitteinen. Oikeuskäytäntömme mukaan Suomessa dogma voi todella määrätä ihmisten elämästä. Mutta ei mitenkään kovin konsistentilla tai yksiselitteisellä tavalla
* On olemassa uskontokuntia, jotka saavat laillisesti edellyttää papilta naimattomuutta. Mutta sitten jostain syystä ei ole olemassa uskontokuntia, jotka saisivat laillisesti edellyttää työntekijältä pidättäytymistä rekisteröidystä parisuhteesta mutta sallia heteroavioliiton.
* On olemassa uskontokuntia, jotka saavat laillisesti edellyttää papin olevan miespuolinen mutta ei ole olemassa uskontokuntia, jotkai saisivat laillisesti edellyttää työntekijänsä olevan valkoihoinen
* On olemassa uskonnollisia yhteisöjä, jotka saavat edellyttää jäseniltään lääketieteellisesti tarpeettoman poikien ympärileikkauksen mutta ei ole olemassa uskonnollisia yhteisöjä, jotka saisivat edellyttää jäseniltään tyttöjen ympärileikkauksen muuta kuin vahvoin lääketieteellisin syin.
Ja jos katsotaan kulttuuria ja uskonnnonvapautta, kyseessä on sama asia. Mutta poliittisemmin. Siinä missä uskonnon sisällä saman vakaumuksen omaavat työntekijät ja saman uskontokunnan jäsenet jakavat yhteisen Pyhän kirjan, tässä on kysymys siitä mitä tapahtuu ihmisten kesken jotka eivät tätä yhtä Pyhää Kirjaa jaa. On toki mielenkiintoista miettiä että jos "Suvivirsi" ei ole uskonnonharjoittamista, niin miksi mikään muukaan virsi missään muussa tilanteessa olisi. Jos "Suvivirsi" kuuluu yleissivistykseen, niin miksi ei yhteislaulaa "Vieraalla maalla kaukana"? Miksi ei saman tien laittaa uskontunnustusta yhteislausunnaksi? Rajaa on hyvin vaikeaa vetää sen jälkeen kun portit kerran tällä tavoin on aukaistu. Täysin totaaliteokraattinen yhteisökin voi perustella joka ikisen aktionsa kulttuuriperinteellään ja yhteisöön kuulumisellaan.
1: En toki usko että tässä on hirvittävän suurta slippery slopea luvassa. (Slippery slopet ovat ylipäätään yleensä paranoidisia ja niiden levittely kertoo korkeintaan kertojansa aivojen happivajeesta, vakavasta.) Mutta periaatteen tasolla asia on kuitenkin ilmassa ja tietyt "instituution, korjaan yksilöiden positiivista uskonnonvapautta tukevat ratkaisut" tässä tietyssä "aamunavauksia ja yhteislauluja koskevassa asiassa" taatusti mutkistavat asioita. Sillä "suvivirsi" on jo nyt symboli, josta puhuessa puhutaan jostain ihan muusta kuin pelkästään tästä yhdestä laulusta. Se on esimerkki jonka kautta sitten väännetään kaikenlaista. Kuten vaikka nyt sitä että kaikki oppiaineet yritetään tirvoa virsilaulun kanssa yhteensopivaksi.
"Skeptics United" -blogissa kuvattiinkin sitä miten uskonto on siitä näppärä käsite, että kulttuurin nimissä sitä voi likimain aina harrastaa. "Virret todella saattavat olla osa suomalaista kulttuuriperintöä, ja suomalaista kulttuuriperintöä voidaan tuoda kouluihin. Virret ovat kuitenkin myös uskonnon harjoittamista, eikä koulujen tule harjoittaa uskontoa. Koulujen neutraliteetin aiheuttama eksklusiivisuus kumoaa kulttuuriperinnön inklusiivisuuden. Huomaa: Virsiä toki voidaan laulaakin musiikin tunnilla niiden musiikillisten ansioiden tai opetuksen takia, tai käsitellä uskonnon tunnilla. Mutta kun ne tuodaan väkisin ja itsetarkoituksella kouluohjelmaan, on tehty virhe."
Kirkko onkin tajunnut miten kätevää on että he ovat uudelleenmääritelleet positiivisen uskonnonvapauden varsin röyhkeästi muotoon jossa yksilöiden ilmaisu on salakavalasti vaihdettu laittamalla tilalle "oikeussubjekti", poliittinen kirkkoinstituutti, joka ikään kuin ilmaisee positiivista uskonnonvapautta tekemällä julkisrituaalin johon kaikki osallistuvat. Ja moni on ottanut tämän määritelmän kristuspäissään vakavasti. (Kenties siksi että sekularismissa todella ajetaan negatiivista uskonnonvapautta tärkeämmäksi kuin positiivista uskonnonvapautta. Joka on tosin minusta varsin perusteltua, jopa ilmiselvin syin.)
Vahvin sävy mikä virsiasiassa ei ole kuitenkaan itse virret vaan niiden mukaantuomistapa. Iivonen toki korostaa että virsilaulu olisi vapaaehtoista. Mutta miten vapaaehtoisuus voitaisiin järjestää jos virsivisaa tuettaisiin toistuvasti ja jatkuvasti muissa aineissa. Pääongelmana ei ole siis edes pelkkä visa vaan juuri se siihen liittyvä tukitoiminta, josta muun muassa pitäisi infota joka kerran erikseen. Jatkuva poistuminenkaan tuskin jaksaa innostaa, joten tässä on kysymys "ateistien väsyttämällä pakottamisesta". Toinen asia on se mikä liittyy kilpailuihin. Nimittäin palkinnot. ; Rippikoulussakäymisen eräs kovimpia motivaattoreita - asiallisempien ja jopa hengellisten lisäksi - on rippijuhlat ja niihin liittyvät lahjat. Samoin virsivisassa on ongelmana se, että jos se on kilpailu, siinä täytyy olla palkinto. Jos palkinto on iso tai muuten merkittävä, se ei enää lainkaan korosta kisan vapaaehtoisuutta vaan lähentelee lahjontaa jolla yritetään houkuttaa mukaan uusia ihmisiä, sellaisia joita uskonto ei nyt oikeasti kiinnosta. Ja toisaalta jos palkinto on roskaa, niin virsivisasta saattaa sitten tulla nolo voitto. (Itse voitin aikanani Sibeliukseen liittyvän koulujen välisen knoppikisan ja voitin pääsyliput Ainolaan. Ihan hieno asia, mutta kyllä siihen liittyi silti "tiettyä maineenmenetystä".)
Ja pahin asia on oikeastaan ajoitus. Virsivisan tietäjät ovat aivan varmasti ihmisiä jotka ovat tienneet tai heidän on täytynyt tietää että virsiaihe ja koulujen uskonnollisuus on nyt kova ja provokatiivinen asia. Teko on siis joko tahallinen tai sitten sitä levittävä on tilannetajuton idiootti joka ei ansaitse tehdä työkseen sitä mitä tekee työkseen. Virsivisa onkin selvää kepinkoputtelua. Kun on saatu nyt oma kanta selville, yritetään kokeilla miten pitkälle asiassa voidaan mennä. Tälle on käsitekin. Vittuilu. Se on toki hauskaa ja ymmärrettävää kun yksilöt tekevät sitä. Mutta jos sitä aletaan institutionalisoimaan, kysymys on paljon vakavammasta asiasta. Virsivisa on ajoituksineen ja kouluun mahdollisimman laajalle levittäytymisellään tarkoituksellisen provokatiivinen. Se tulee suututtamaan ihmisiä aivan perkeleesti. Jo siltä pohjalta mitä Suvivirrestä ja kerran viikossa tulevista aamunavauksista on opittu.
Tämä kuitenkin lisää optimismiani.
Salon:issa oli tuoreesti kirjoitus joka kertoi sitä, mitä moni onkin ihmetellyt. Eli miten "kilteistä ujoista seurakuntanuorista tulee yltiöliberaaleja aktiviisia ateisteja". Syy on yllättävä. Uskonnollinen tuputus yksinkertaisesti ärsyttää. Ja siksi jokainen julistusyritys ampuu itseään nilkkaan. "Christian Right’s politicization of faith in the 1990s turned younger, socially liberal Christians away from churches, even as conservatives became more zealous." Minun on luonnollisesti, entisenä varsin ujona seuraukuntanuorena, tämä on ilmiselvyys. Kristityt väittävät että heillä mitään tapahdu koskaan missään. Eivätkä he suostu korjaamaan ongelmia.
Suomessakin herännäiset ovat odottaneet suurta massoittain tapahtuvaa kääntymistä. He ovat olettaneet Pyhän Hengen pyyhkivän ja pelastavan monia. He ovat järjestäneet julistustapahtumia. Jokainen näistä on ollut tunkemista. Ja tosiasiassa yksilötasolla ei ole vitunkaan väliä mitä juridiikka sanoo. Jos laki sanoo että positiivinen uskonnonvapaus on, niin se on. Mutta se miltä tämän julistuksen kohteeksi joutuminen tuntuu on sitten jotain jota mikään laki ei voi määrittää. Siksi esimerkiksi minua koulussa ärsytti kun luokkaretkellä Ahvenanmaalla emme menneetkään sipsitehtaalle, kuten olisi pitänyt, vaan kävimme opettajan vakaumusta kunnioittaen vanhassa kirkossa. (Hieman ironista tässä on kyllä se, että nykyään preferenssini olisivat toiset, vaikka silloin olin kristitty ja nykyään en.) Ja kyllä. Jokainen kohtaaminen merkitsee. Ja etenkin vittumaiset kohtaamiset merkitsevät. Virsihippaan liitättäminen on juuri se tie mitä kirkon ei kannattaisi tehdä.
Se on teknisesti sama kuin jos he menisivät huutelemaan että "meidän kirkossa ei homot mene lain mukaan naimisiin tänäänkään, ettekä te maha sille mitään, ette ehkä ikinä! Hähhähhää rää röö! Halutaan kuitenkin että olet jäsen pakanallisine väärine mielipiteinesikin, sillä haluamme kaahia prosentin tuloistasi joka ikinen päivä." (On positiivisen uskonnonvapauden mukainen lausunto tämä. Ja lisäksi tosiasia.) Ja juuri tämä kaikki on sen takana, että juuri nyt Suomessa on noin miljoona ateistia. (Ja minä olen tässä vielä siitä ikävä viestintuoja, että en ole ateisti. Minunkaltaisia on vielä tuon mainitun luvun päälle.) Kirkko yrittää väärää tietä. Sillä Suomessa on vielä (toistaiseksi) lupa erota kirkosta.
Ja siksi esimerkiksi "Sinisen zeppeliinin" sinänsä kenties hauska ja osuvakin ironia lähinnä syventää kuilua ja pahentaa ongelmaa. Se unohtaa vain sen, että tässä ei kiusata pientä vähemmistöä, ja siksi asia pitäisi ratkaista poliittisesti keskustellen. Ja tässä oleellista on oikeastaan vain se tieto, että vittuileminen ei noin keskimäärin ole hyvä keino saada ketään muuttamaan mieltää. (Montako ihmistä olet saanut kaveriksesi sillä, että ensin lyöt heitä korville? Minulla on monta, mutta itsepuolustuspiirit ovatkin tässä vähän poikkeavia.) Itse asiassa jos vegetaristi pakotettaisiin syömään kulttuuriin kuuluva lihaisa makkara yhteiskokkojuhlassa - asia mikä muuten voitaisiin perustella sekin kulttuurillamme - nousisi asiasta meteliä. Etenkin jos joku ehdottaisi että tehtäisiin tästä kiva kilpailu jossa syötäisiin mahdollisimman monta makkaraa.
Kirkko ja uskovaiset eivät ymmärrä että politiikka ei ole tie ihmisten sydämiin. Siksi heidän retoriikassaan ne ovatkin yksi ja sama. (Heidän pitäisi kenties tietää paremmin. Vanhan ateismin, etenkin kommunistisiiven, kohdalla he dissasivat sitä että heille monet asiat olivat poliittisia ja politiikan tuominen asioihin oli tärkeää. Uusateistit taas ovat valinneet päinvastaisen tien ja tämä on sitten yht'äkkiä suuri kauhistus, yhtä suuri kauhistus kuin se edeltävä ateistisukupolvi joka oli erimielinen. Pääsyy lienee se, että molemmat ovat ateisteja. Ja sellaisina heidät on pakko väkisin tuomita ihan heti aina. Ei tässä etsitä syyllisiä vaan ragaistuksia. Ja syytteet ovat vain jotain joka liimataan tähän päälle..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti