Liechtenauer, saksalaisen miekkailun standardi vai metamiekkailija?

Liechtenauerin miekkailulinja edustaa keskiaikaista "saksalaista" miekkailua. Siitä on jopa tullut jopa eräänlainen standardi. Jos HEMA -piireissä [Historical European Martial Arts] keskustellaan erilaisista tyyleistä, hänet otetaan usein esiin nimenomaan silloin kun puhutaan sen ajan miekkailusta.

Tämä on aivan järkevää. Häneen liitettyä koulukuntaa ei voi kuitenkaan laittaa standardiksi. Syynä on se, että Liechtenauer tiedetään siksi että hänen tyylinsä on säilynyt. Se ei ole sama kuin se, että se edustaisi aikansa tyypillisintä miekkailutapaa. ; Itse asiassa se mitä me tiedämme Liechtenauerista kertoo meille peräti sen, että Liechtenauerin opetukset toimivat siksi että ne ovat ajalleen epätyypillistä miekkailua.

Tämän ymmärtämiseksi täytyy tiedostaa se, että miekkailu, kuten muutkin itsepuolustuslajit, ymmärretään hyvin usein väärin. Kun ihmiset katsovat erilaisia karate vs. kickboxing -tyylisiä otteluita, heitä kiinnostaa katsoa kumpi lajeista olisi jotenkin kokonaisvaltaisesti parempi. Kuitenkin lajeja arvioidessa on katsottava missä kontekstissa ne toimivat. ~ Esimerkiksi jos mietitään kumpi on parempi, rapier vai pitkä miekka, on huomioitava se, että tyylit ovat rakentuneet sen varaan, (a) mitä itsellä on päällä ja (b) mitä vastustajalla on päällä. Näin esimerkiksi monet rapiiritekniikat eivät ole lainkaan mielekkäitä jos vastustajalla on panssarointia. Ja samoin tietyt pitkän miekan miekkailutekniikat eivät ole järkeviä jos vastapuoli on panssaroimaton.

Ja Liechtenauer on tämän tematiikan ytimessä.
* Jos mietimme sitä, miksi hän kirjoitti merkeversejä, kryptisiä ohjeita jotka eivät olleet mielekkäitä ennen kuin oppilas oli harjoitellut mestarin opissa, kertoi siitä että oppia haluttiin pitää salassa. Tämä takaa luonnollisesti maksavat asiakkaat. Ja se kertoo myös siitä että tekniikat eivät olleet julkista tietoa. Tämä on tärkeää, koska salaperäisyys kertoo siitä, että tekniikat eivät olleet laajasti levinneitä. Tätä korostaakin se, että tyylin aivan perustekniikoiden mestarillisuutta korostettiin sellaisilla nimillä kuin meisterhau. Ne eivät olleet tavallisten miekkamiesten tiedossa.
* Jos mietitään Liechtenauerin salaisuutta raottavia lähteitä, etenkin Hanko Döbringerin teosta, esittelyssä on usein sanamuotoja jotka vihjaavat siihen että vastapuolen oletetaan tekevän tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla. Mutta teos sitetn opettaakin toisen tavan jolla pitää reagoida tässä tilanteessa. Tai vaihtoehtoisesti jolla asian voi hoitaa paremmin. Tämänlainen vertaileva lähtökohta nostaa esille esimerkiksi sen, että usein tekniikoissa oletetaan vastustaja joka ei käytä Liechtenauerin tekniikoita. Tietyissä tilanteissa aivan selvästi vastustajan oletetaan tekevän jotain jota teos nimenomaan kieltää tekemästä.

Ja näissä kahdessa onkin tavallaan koko pointti. Liechtenauerin tyyli ei perustu symmetriaan vaan siihen että sinulla on tietty varustus, tietty ase, ja vastustajalla on tietty ase ja varustus. Ja vaikka nämä ovat erilaiset, niin tavassa käyttää näitä varusteita on eroja. Liechtenauer olettaa vastustajan käyttävän tavallisia tekniikoita, ja hänen tyylinsä hakee voiman siitä että se käyttää hyväkseen tätä tietoa. (Tämä on tavallisissa lajeissa kohtuullisen harvinaista. Judokat opettelevat kamppailemaan toisia judokoja vastaan.)

Siksi tyyli onkin ollut aikanaan supersalainen mestarien tyyli. ; Liechtenauerin tyylin voima perustuu siihen että se ei ole standardi. Se on tehokkainta silloin kun vastustaja ei käytä samaa tyyliä sinua vastaan. Näin ollen se ei voi by definition tarkoittaa samaa kuin osuva kuvaus siitä miltä tyypillinen sen ajan miekkailu on näyttänyt. Itse asiassa jos Liechtenauerin tyyli olisi hyvä representaatio sen ajan miekkailusta, se ei olisi läheskään niin sofistikoitunut tyyli kuin se on. Sillä se toimii pääasiassa siksi, että se on outoa ja erikoista. Se on siksi "metamiekkailua".