Simolalla on sitten kuitenkin jotain jota sitten en pidä niin järkevänä. Simola toppuuttelee kirkkokritiikkiä selittämällä että nykytilaa ei ole osattu ennakoida. "Tänään on helppo arvostella menneitten sukupolvien tekoja. Eivät tainneet esi-isämme ymmärtää, millaiseen pinteeseen meidät saavat, kun rakensivat upeita kivi- ja puukirkkoja. Eivätpä edes muutaman vuosikymmenen takaiset helsinkiläiset kirkon päättäjät, kun rakennuttivat joka kaupunginosaan ja keskustaankin vieri viereen toinen toistansa isompia temppeleitä. Nyt ne ovat osa maisemaamme ja niistä on pidettävä huoli vaikka hampaat irvessä." Tämä näkökulma on tietysti siitä järkevä, että harva meistä on säveltäjä ja vielä harvempi ennustaja.
Toki Simola on oikeassa myös puhuessaan rahasta. "Kirkon rahoista heitetään kepeästi populistisia hehkutuksia. Tosi lapsellista on paheksua vaikkapa sitä, että kirkko sijoittaa rahoja osakkeisiin tai asuntoihin. Ei sitä tehdä siksi, että haluttaisiin kerätä maallista mammonaa, vaan siksi, että pystyttäisiin huolehtimaan siitä, mistä ollaan vastuussa. Esimerkiksi Helsingin seurakunnilla on yli 700 asuntoa. Osittain sijoituksina, osittain turvaamassa henkilöstön hyvinvointia, osittain siksi, että voidaan tarjota tuettua asumista niille, jotka eivät omillaan pärjää." Moni saattaa pitää markkinavoimille heittäytymistä pahana. Mutta tämän esittäminen "ongelmana" on sen tyypin utopia-ajattelua, että sitä on vaikeaa ottaa vakavasti. On selvää että kirkko voi sijoittaa. ; Kirkko joutuu toimimaan yhteiskunnassa, siis järjestelmässä ja sen puitteissa. Siksi meillä ei esimerkiksi ole kristityille, ainakaan de jure, mitään erillislakia. ; Ja toisaalta kirkko voisi tietysti myydä omaisuuttaan ja jakaa sen köyhille. Se kuitenkaan tuskin aikaansaisi pysyvää muutosta ja se ei vaikuttaisi niihin jotka ovat vaikeuksissa vasta huomenna. Emme ole tässäkään kohden säveltäjiä, saati ennustajia. Sijoitukset tuottavat myös voittoa, joten periaatteessa hyvään saadaan enemmän ja enemmän rahaa, koska raha tulee rahan luokse myös tässä asiassa.
Kuitenkin kirkko on eettinen toimija. Ja jesuiittahenkinen "tarkoitus pyhittää keinot" ei tule kysymykseen. Useinhan hyväntekeväisyystyössä kirkossa korostetaan hyvin "holistisia" näkemyksiä. Tätä henkeä löytyy esimerkiksi entisen lähetystyöntekijän blogista. "Olen vuosikausia kertonut lähetystyöstä lapsille kahden käden juttuna. Toinen käsi viittaa siihen, että lähetystyössä kerrotaan Jumalasta, toinen käsi siihen, että lähetystyössä autetaan ihmisiä. Kun nuo kaksi kättä liitetään yhteen, ne muistuttavat siitä, että lähetystyössä ollaan kavereita kaikkien kanssa eikä kertomista ja auttamista, julistusta ja palvelua voi erottaa toisistaan. Kaikki liittyy kaikkeen." Siksi kirkolla on luonnollisesti vastuuta sijoituskohteidensa valinnasta. Kysymys ei siis ole siitä saako kirkko sijoittaa, vaan siitä minkälaisia rakenteellisia, yhteiskunnallisia ja markkinavoimia ohjailevia ratkaisuja se tekee sijoittaessaan johonkin. Kirkko joka muuttaa maailmaa ja yrittää tehdä hyvää ei voi selittää että sitä saa tehdä mitä vain siksi että sillä aiotaan tehdä jotain hyviä asioita.Siksi Sadinmaa oli hyvin vahvoilla selittäessään, että "Finnwatchin teettämän selvityksen mukaan jopa kolmannes kirkon eläkerahaston sijoituksista sijaitsee veroparatiiseissa. Se tarkoittaa noin 380 miljoonaa euroa." ja "Voisimme aloittaa vaikka miettimällä mitä tekemistä kirkolla on veroparatiiseissa tai ydinasebisneksessä." Nämä huomautukset painavat paljon, sillä jos kirkkorakennuksissa on kyse miljoonista, niin kirkon eläkerahastolla on veroparatiiseissa 0.4 miljardia euroa.
Itse syytänkin Simolaa populistisesta hehkutuksesta. Hänen tekstinsä ei ole niin ansioton tai kaamea kuin monet tietämäni sitä ovat pitäneet. Mutta on hieman erikoista kuulla moitetta siitä että kirkon rahankäytön kriitikot ovat pinnallisia, kun Simola selvästi tarjoaa ensi sijassa sirkushuveja, ja leipä on kakkossijalla.
Toki Simola, populistiksi paljastuneena, saattaa rojahtaa mielellään siihen selittelyyn jossa korostetaan että kaikki me olemme syntisiä ja epätäydellisiä. Jossa armo sitten käy oikeudesta kunhan tarkoitus pyhittää keinot. Mutta toivon että ei. Sillä jos tämänlainen armonannonvaatimus alkaa ropsahtelemaan, menetetään tyystin sisältö siltä ajatukselta että "kirkko on eettinen toimija" tai väitelauseelta "kirkko tekee hyvää". Sillä jos seurausetiikka ja hyve-etiikka korvataan armolla, kirkko voisi hankkia varoja huikeisiin uskoa levittäviin stripteasekirkkoihin myymällä konetuliaseita, likaisia pommeja ja huumeita Afrikan nälänhätämaihin. Tämä rouhea ja liioitteleva esimerkki tuokoot esiin sen, että kyllä siinä epätäydellisyydessä on asteita. Ja kysymys muuttuu silloin muotoon "onko tehty paras mahdollinen". Jota voi lähestyä kätevästi miettimällä vilpittömän mielen määritelmää. On esitettävä kysymys "tiesikö hän?" ja jatkaa sitä muodossa "olisiko hänen pitänyt tietää?" Lopputulema vastuusta ja armosta ropsahtelee tätä kautta käsiin kuin itsestään. ; Vilpitön mieli ja mieletön vilppi on helppoja erottaa toisistaan. Ja tällä proseduurilla voidaan tuoda arvioita myös Seppo Simolasta.
Kirjoittajasta naispappeus ja homojen kirkkohäät ovat pieniä syitä erota kirkosta jos niiden rinnalle laitetaan sellaiset kysymykset kuin "kirkolla on paljon sijoituksia veroparatiisissa". Rahaa pystyy myös siirtämään nopeasti, joten kirkon tahtotilaa olisi nopeampi muuttaa kuin uraputkessa olevien konservatiivien prosenttiosuuksia valtatehtävissä. Jos henkenä tässä varojenkäyttökysymyksessä on "mielipiteemme eroavat tässä homokysymyksessä, naispappeusukysymyksessä jne. mutta meitä yhdistää se että kaikki toivomme että kuulut kirkkoon", niin sen pahempi kirkolle. Vaikka tuossa yllämainitussa kontekstissa siinä todella voikin olla jotain sisältöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti