maanantai 19. toukokuuta 2014

Endless possibilititties

Ylenmääräinen määrä
eroottista aineistoa.
Ei koskaan aiemmin kokeiltu
yhtään missään kulttuurissa,
niinkuin koskaan ikinä.
Olen viime päivinä osallistunut keskusteluun joka käsitteli pornon haitallisuutta. Eräs osallistuja otti tässä esiin evoluutiopsykologisen argumentin joka on sidottavissa ekologiseen loukkuun. Argumentin ydin oli siinä että ihmiset ovat kehittyneet erilaisissa olosuhteissa. Ja että porno on vaarallinen kokeilu koska se hämää miesten seksiin virittyneitä aivoja. Ja että ennen ei ole ollut tarjolla niin helposti niin kaikenlaisia seksuaalisia kuvia ja skenaarioita. Ja koska emme ole sopeutuneet tähän erikoislaatuiseen tilaan, niin pornografia on itse asiassa vaarallinen kokeilu.

Näkökulma oli hieman hätkähdyttävä koska melko usein evoluutiopsykologit lähinnä selittävät miksi miehet ovat kiinnostuneita pornokuvien katsomisesta sen sijaan, että jonottaisivat spermapankkiin. Vaikka jälkimmäinen kasvattaisi kelpoisuutta niin ihmisen historiassa valtaosa ajasta miesten lisääntyminen on korreloinut alastomien naisten näkemiseen ja naisruumiista kiihottuminen on siksi ikään kuin "syväohjelmoitunutta".

Argumentin kanssa erimielisyys on tavallaan hyvin helppoa. Se nimittäin vaatii vain sen, että otetaan argumentin esittäjän kanssa yhteinen evoluutiopsykologian hyväksyvä näkökanta. Ja sitten sen jälkeen ekologisen loukun ajatus otetaan vakavasti.

Tosiasiassa teknologia on muuttanut elämässämme kaikkea. Jo kirjojen keksiminen oli aikanaan luonnoton kokeilu, joka sopeutti ihmisiä tilaan jossa muistamista voitiin ulkoistaa. Ja koska ihminen ei ollut sopeutunut tähän niin kyseessä oli vaarallinen kokeilu. Sama henki itse asiassa osuu joka ikiseen innovaatioon. Ja kyllä. Se tarkoittaa sitä että usein kun teknologia vastaa johonkin ongelmaan, se myös luo uuden tilalle. Esimerkiksi jos nälänhätäongelmaa korjataan voidaan saada ylensyöntiä. Kun nälkävuosia on saatu peitettyä on tilalle tullut diabetes. Eikä tähän voi sanoa muuta kuin "hikipedian" "keskiajan" henkeen, että "Arvasit oikein – tästä kaikesta saamme kiittää keskiaikaa. Vai näetkö kirveskuolemaa enää vuoden 2014 kuolinsyyluettelossa? Et. Aivan, älä enää mollaa keskiaikaa! Ikinä. Entäpä syöpä? Näetkö sitä vuonna 893? Et. Siitäs sait, senkin modernismin lellikkilapsi." Me kaikki kuolemme, joten jossain määrin kaikki elämää ja kuolemaa jossain määrin koskevat kysymykset latistuvat tilastojen painottamiseksi.

Kuitenkin huomio keskittyy varsin valikoivasti siihen mitä pelätään ja mitä ei. Tämä johtuu evoluutiopsykologisen näkökulman mukaan siitä että ihmiset ovat sopeutuneet menneisiin olosuhteisiin. On varsin helppoa esittää että pornoon liitetyt problematisoinnit ovat nekin todennäköisesti ekologinen loukku. Niissä alastoman naisen valokuva koetaan alastomaksi naiseksi paitsi pornorunkkaajan myös pornorunkkaamisen moralisoijan kesken. Voidaankin nähdä että moralisointi on ollut järkevää silloin kun joku on tuijottanut naisia salaa puskasta. ; Asiaa voi valottaa vaikka seuraavan esimerkin kautta. Naisen toisia naisia kohtaan kokema mustasukkaisuus on evolutiivisesti järkevää jos mies siirtää siittiöitään jonkun toisen naisen vaginaan silloin "kun kuu on täysi ja muna kypsä". Sillä ihmislapset vaativat paljon hoivaa ja tämä sitoo miehen resursseja ja ne ovat pois naisen omilta lapsilta. Sen sijaan ei ole järkevää olla mustasukkainen kuvalle. ; Mutta koska pornokuvia ei ole ennen ollut, ihmiset eivät ole järkeviä vaan mielen skeemat sotkeutuvat. Pornomoralismi on hyvinkin helposti ymmärrettävissä evoluutiopsykologiseksi ekologiseksi loukuksi.

Eli väittäisin että kaikesta uniikkiudestaan huolimatta tämäkin argumentti latistuu varsin keskinkertaiseksi moralismiksi.

Ei kommentteja: