Puoliksi takana

Täytin eilen 35 vuotta. Tiedostin tämän koska facebookin nimipäiväkalenterin avulla moni minulle hieman tuntemattomampikin ihminen lähetti seinälleni viestintää joissa tuntui toistuvan fortuna, etunimeni ja vanhenemiseni. Osa haki sen varmaan facebookin päivityksistä ja osa hieman vastaavasta, joskin tallennukseltaan erehtyväisemmästä, sisemmästä muistista.

Sain lahjaksi uuden tietokoneen. Sen jonka olisin tarvinnut jo silloin kun Anttila meni konkurssiin. (Maksoimme, emme saanet. Anttila antaa laskun, Anttila ottaa tulotasoon nähden merkittävän arvoisen kannettavan tietokoneen, tuntemattomia ovat Anttilan tiet.) Sen päivittämiseen meni tiettävästi noin 6 tuntia. (Kiitos windows 10!" Kiitetty on Windows 10 nimi!) Eroottisin koskaan elämäni syntymäpäivä. (Mad Man -episodin aikana lataus prosentit saattoivat nousta 10%sta 17%!!!! Ilmassa oli puhdasta ekstaasia!)

Kone oli uutena ostettu. Sen kanssa toimiminen on ollut ällistyttävää. Edellinen "matolaatikkoni" (se oli koneen nimi, vaihdettu suoraan kovalevyn nimeksi) oli itsellä viitisen vuotta. Ja sen hankin Martoilta, käytettynä. Kun marttaseura kokee tietotekniikan vanhentuneeksi, minä otan sen käyttöön kuin uuden pelin. Pitkäksi aikaa. Tällä uudella koneella voi katsoa esimerkiksi areenalta videoita ilman että tietokone kaatuu.. Minkälaiset mahdollisuudet syvään tiedostumiseen ja entistä graafisempaan poroon minulle avautuikaan!? (Olen porografian suuri ystävä. Tarkat kuvat antavat mahdollisuuden zoomata pikseleitä syvälle. Jokainen sarvenpätkä, karva ja täi näkyy uhkean poron pinnasta.)

Hyvä lahja. Asiat toimivat, kunhan ovat ensin latautuneet. (Windowsilla asioiden käynnistyminen vie kauemmin kuin linuxilla.) Syytän laitetta kuitenkin modernista teknologiuudesta, joka on luonnollisesti synti. Jatkossa odotettavissa ainakin muutama vuosi räyhäämistä perinteisellä mallilla mutta nopeammilla tehoilla. Kaiken kaikkiaan on hyvä olla 35. Kari Hotakaista mukaillen; Aika on jo ajanut ohi, mutta toisaalta ei ole vielä varmuuden vuoksi peruuttanut päälle.

Se on Täytetty (33)

Juhlat vietettiin perhepiirissä. ; Tarkalleen ottaen juhlaa viettivät
minä ja yllätyskasa syanidinmakuisia leivonnaisia.
Paremmin ei siis voisi juhlinta mennä.

Yllättävän moni ihminen muisti sen mitä en itse meinannut. Eli täyttöpäiväni. (Isäni kyllä pilasi yllätyksen jo eilen muistuttamalla siitä että minulla on syntymäpäivä. Muuten olisin unohtanut sen. Tapa ei ole ainutlaatuinen.) Monet ovat toivottaneet toivotuksensa tavalla joka korostaa ns. "onnea". Onni on tässä kiinnostava konsepti;
* Sillä en paatuneena naturalistina tunnetusti usko sellaiseen. Vain todennäköisyyksiin. Joku siis haastaa maailmankuvani omana syntymäpäivänäni? Mitä helvettiä?
* Todennäköisyyskulmassa korostuu vähän sellainen henki että olisi jotenkin odotettujen todennäköisyyksien vastaista täyttää vuosia. Joka tuo mieleeni sen, lähinnä vanhoja ihmisiä vaivaavan, asenteen jossa tekisi mieli urputtaa siitä että "olen toki vanha mutta en niin vanha". En tiedä ovatko "parasta ennen" -päiväykseni menneet kovin loppupuolelle kun näitä onnentoivotuksia jaellaan.
* Ja muutoin onni tarkoittaa jotain onnellisuustilaa. Joka on kaltaiselleni pikkumaiselle nipottajalle ja yleisesti ärsyyntymisherkälle urputtajalle poikkeuksellinen tila, Minulle on valitettavan luontevaa viilata pilkkua joistain "onni" -sanan denotaatioista kuin katsoa mitä toivottajat ovat perimmiltään tarkoittaneet. Ja tässä ilmapiirissä tietty iloisuus ja positiivisuus voivat karista nopeammin kuin hilse päänahastani.

Mutta kenties toivottekin minulle tältä osin persoonallisuudenmuutosta, asenteenmuutosta ja kasvua ihmisenä. Se tulleekin tarpeen. Joskin en tiedä miten epäkohteliasta tai kohteliasta on korostaa heikkoja puolia juuri syntymäpäivänä. Mutta toisaalta se on päivä muiden ohella. Se on vain 24 tuntia ; Maapallon pyörimisen mukaan määritelty inhimillisen kulttuurin konstrukti. Joten miksipä ei.

Onko semmosta olemassakaan?

Täytin 20. helmikuuta 31 vuotta. (Tämä on tärkeämpi vuosi kuin pyöreä 30, sillä 31 on alkuluku.) Tähän liittyen olen kuluttanut hieman tavallista enemmän aikaa ns. yöelämässä. Tämä tarkoittaa mm. yöjunissa kulkemista. Ja siihen liittyy humalikkoja.

Eilen illalla samassa junanvaunussa oli nuori mies lueskelemassa teoreettista fysiikkaa. Samaan penkkiriviin istui hieman kemiallisesti avustetussa hilpeässä mielentilassa oleva mies. Hän katsoi mitä toinen luki. Aluksi tuota humalikkoamme kiinnosti se, että ymmärtääkö toinen tuota. Hän korosti että hän itse ei ymmärtänyt edes kirjan otsikkoa. Lukija korosti että kaikkien ei tarvitse kaikkea ymmärtääkään ja yritti välttää keskustelua. Humalikko toisti parin minuutin päästä kysymyksen. Lukija korosti että hänellä on oikeus lukea rauhassa ja että tämä keskustelu oli jo käyty aiemmin.

Humalainen palasi aiheeseen toistuvasti. Sävy oli koko ajan hieman pahempi. Syynä oli se, että hän selkeästi koki että toisen teoreettisen fysiikan lukeminen oli jotenkin loukkaus häntä kohtaan ja että tämä elitistisyys korostui siinä että hänen kanssaan ei haluttu keskustella. Fysiikan lukijan ymmärtäminen ja halu ymmärtää loukkasi. Etenkin jos hän vihjasi että opiskeli ja ymmärsi jotain jota toinen ei ymmärtänyt. Humalikko esitti jopa sellaisia kannanottoja että "onko semmoista olemassakaan". Idea siitä että jos hän ei ymmärrä aihetta olisi vihje siitä että aihe on abstrakti ja epätosi on aika tiukka. Ja kaikki mitä sinänsä rauhallinen ja kärsivällinen ja muodollisesti kohtelias fysiikan lukija teki, pahensi ja lietsoi tätä tilannetta.

Joten päätin tehdä sen, mikä on roolini tässä maailmassa. (1) Suuntasin huomiota, olin distraction ja (2) tein junanvaunusta hieman turvallisemman paikan. Suurin osa junassa olijoista ei varmasti edes tajunnut että olin tuossa tilanteessa "töissä" ; Mieleen tulee hieman se että vartijana ollessa osa saattoi ihmetellä että teenkö töitäkään kun en ollut pampun kanssa viuhtomassa tai neuvomassa-käskemässä-kehoittamassa. Hoidin asiat pääasiassa jauhamalla paskaa.

Koska CMX oli tuottanut ilokseni "Seitsentahokas" -levyn, rapistelin sen muovia.  Tämä kiinnitti humalikon huomion. Hän oli jo aiemmin osoittanut olevansa sellainen joka reagoi ympäröiviin ärsykkeisiin, joten arvasin että jotain tämänlaista saattaisi tapahtua. Hän tietysti oli heti kyselemässä että mitä. Kerroin ihan avoimesti että CMX oli tuottanut ilokseni uutta karkkia.

Pian humalainen olikin aivan harhautunut ja riemuissaan moitti tuota fysiikan opiskelijaa minulle. Hän toki kehui hänen keskittymiskykyään, ja kertoi että tuollaiseen ihmisten torjuntaan, häiriönsuodatukseen ja keskittymiseen eläin ei pysty. Mutta samalla hänellä oli halu itsekorostukseen. Annoin tämän tapahtua. Kerroin että yhteiskuntamme toimii siten että ihmiset spesialisoituvat. Humalikko oli aluksi vähän epäilevä, että jos hän harrastusmielessä soittaa kitaraa niin onko se jotain spesialisoitumista. Sanoin että tottakai se on. Että "jos minulle annetaan kitara, saan siitä irti ääniä mutta sitä ei voi sanoa musiikiksi." (Mikä on toki joustavasti sanottu ottaen huomioon musiikkiopistossa opiskelutaustani. Mutta en ole mainittavan hyvä virtuoosi ja tilanne vähän vaati tiettyä säätämistä ja valehteluakin.)

Lopulta harhautettu humalikko olikin ihan miellyttävä. Opin häneltä jopa yhden mielenkiintoisen asian. Hän osoittautui ihmiseksi jonka mielestä ihmisten pitäisi olla sellaisia että he kertovat viisaita tyhmistä asioista eivätkä tyhmiä viisaista asioista. Häntä ärsyttivät esimerkiksi kaikki puheet jotka käsittelivät avaruusolentojen olemassaoloa ja älyn etsintää ulkoavaruudesta koska ne olivat jotain niin fiksua että kenenkään aivot eivät niihin taivu. Hänestä viisaan ihmisen pitäisi saada irti fiksuutta vaikka Linnanmäen aukioloajoista. (Häntä ärsytti että osa ylpeilee sillä että osaa ihmisten anatomiaa mutta jos joku osaa auton osia ja mekaniikkaa, hän on vaan amistoope.)

Fysiikan pänttääjältä en oppinut mitään.

Melkein todellinen skotti

Ihmiset muuttuvat harvemmin nuoremmiksi. Tätä prosessia valvotaan usein kalenterin avulla. Sen mukaan täytän tänään 30 vuotta. (Tämä on fyysinen ikä. Henkinen ikä on 3. Olen siis hyvin nuorekas.) En yleisesti ottaen välitä syntymäpäivistä, eikä ajatus siitä että on juuri sen ikäinen että voisi periaatteessa juuri ja juuri näytellä teini-ikäisiä amerikkalaisissa saippuasarjoissa ole järin innostava noin yleensäkään ottaen.

Siksi en oikeastaan odottanut tai halunnut minkäänlaisia lahjoja. Tai oikeastaan tietenkin halusin lahjoja, koska pidän niistä aina, olen juuri sillä tavalla ahne että ilmainen esine kiinnostaa ja innostaa.

Vaatekaappini täydentyy kuitenkin skottiruudullisella pyyhkeellä. Tässä syynä on se, että suihkussa käyminen on minulla jonkinlaista meditaationkaltaista toimintaa. Siksi voi olla sellaisiakin päiviä että käyn 3 kertaa suihkussa for nothing. Siksi on tavallista että minut voi nähdä kotona pelkässä pyyhkeessä. Skottiruudullinen pyyhe on siksi vaatekappale. Ja asiaankuuluvasti tässäkin kiltissä alla on sama mitä skottilaisillakin.

Tuskaa, Toivoa ja Toiseutusta.

Tämänlaiset lahjat ovat tietysti hiema humoristisia. Ja kuten komiikassa ylipäätään, tässäkin taustalla on monia elementtejä. Niiden huumori rakentuu saman tapaisella kaavalla kuin "Monty Pythoneista" ja monesta muustakin tutulla John Cleesellä. Hän on "Fawlty Towers" -DVD -boksin ekstroissa olevissa haastatteluissa kuvannut komiikan luonnetta. Hänen mukaansa komiikassa on aina ripaus kärsimystä, optimismia ja etäännyttämistä.
1: Siksi esimerkiksi seksivitsit naurattavat vaikka ne eivät ole oikeastaan kovin hauskoja. Niissä aiheen ahdistavuus johtaa vieraille vesille ja mukavuusalueen ulkopuolelle.
2: Tragediassa tuska on usein vääjäämätöntä. Kärsimys kulminoituu siksi niissä epätoivon kautta. Sen sijaan komediassa on mahdollista tarjota onnellinen loppu. Sen kärsimys voi olla irrelevanttia tai ratkeavaa mallia. Liika lopullisuus ja mahtipontisuus tuottaa kärsimyksestä tragedian, joten komediassa tämänlaisia asioita kannattaa välttää.
3: Hahmojen sympaattisuus on liiallisuuksissaan ongelmallista. Sillä usein vitsien taustalla on jonkinlainen kaksinaamaisuus, teeskentely tai typeryys. Hahmot siis joko toimivat valehdellen tai typeryyksissään. Jos tämänlaisiin samastuu liikaa, syntyy helposti komedian sijasta puhdasta draamaa. Hahmot koetaan niin itsen kautta, että niitä ei enää osata nähdä hassuina vaan säälittävinä tai pelottavina. Siksi komedioissa tahti on tärkeä ; Juonen on mentävä ripsakkaasti eteenpäin että henkilöt eivät ikään kuin kerkeä tarttua tilanteeseen ja muuttamaan etäännytyksen sijasta samastumista. Usein tämä johtaa myös siihen että komedioiden hahmot nähdään jollain tavalla sympaattisina. Siksi komediahahmot ovatkin usein jollain tavalla aivan kamalia, sellaisia jotka samassa pöydässä saisivat vastustusta ja vihaa. Mutta kun kyseessä on komedia ja kieroilusta seuraa usein epäonnistumisia, heidät koetaan parempina kuin he ovat. Samastuminen muuttaisi heidät pahoiksi.

Samasta syystä skottiruudullinen pyyhe on komediallinen. Siinä on ahdistava alastomuuselementti, johon tarjotaan jonkinlaista ratkaisua jossa on mukana toivon hiven. Samalla siinä on pieni vinoileva sävy, joka antaa lahjalle "kolmannen persoonan näkökulman" ja tämä etäännyttää. Lahja on tavallaan myös antajalle. Muita lahja kenties huvittanee enemmän kuin itseäni, koska en osaa etääntyä itsestäni.

Minä, maailman napa.

Tänään on ilmeisesti syntymäpäiväni. (Tarkistin kalenterista ja henkkareista.) Facebookpäivitykset tiedottivat asiantilan mukavasti. Subjektiivisesti sillä, että maaplaneetta on taas tietyssä asemassa aurinkoon nähden (likiarvoisesti) on tietysti tärkeä asia. Syntymäpäivät ovat tärkeä syy juhlia.

Juhlitaanhan siinä viisasta ja muutenkin kaikenpuolin älykästä tahoa, jonka erinomaisuuden täytyy floodata esimerkiksi blogausten muodossa maailmalle jotta kaikki taatusti pääsevät osallisiksi siitä. Kaikki tietysti jakavat syntymäpäiväni ilon ja asian jakaminen on ihmisyyttä ja moniarvoisuutta. Juhlakaluna on tietysti mukavaa olla. Saa olla samanaikaisesti maailmannapa ja maailmankiertäjä.

Tämänlainen egosentrisyys on tavallista. Jossain piireissä sitä kutsutaan jopa optimismiksi. Tätä kautta on rakentunut ihmisiä joilla on syntymäpäivä joka päivä.

Juuri tämänlainen "narsistinen optimismi" ei ole postmodernismia, mutta se liittyy postmodernismin ilmenemiseen hyvin vahvasti. Nykymaailmassa on suosittua toimia kuin "näkökulma rakentaisi todellisuuden". Optimisti ei siis olekaan väärin informoitu pessimisti, vaan hän odottaa maailmalta asioita eri tavoin kuin pessimisti ja saa maailmalta eri tavoin. Mark Chu-Carroll kritisoikin erästä puolimatemaattista kikkailua asian parissa. Kvanttimystiikassa asia on viety toisenlaiseen "katsokaa hienoja termejämme ja luottakaa älyllisyyteemme" -maailmaan.

Mutta minua ei nyt kiinnosta se, miksi crankien argumentit ovat huonoja. Kysymys on lähinnä huomio asiaan liittyvästä asenteesta. Kutsutaan sitä vaikka sosilogiaksi. Jonain toisena päivänä jollekin toiselle se voi tarkoittaa pilkkaamista ja ivaamista.

Asiaan saa lähtökohdan Laterna magican tekstistä. Siinä viitataan omakohtaisella elämällä väritetysti Wheenin "Kuinka humpuuki valloitti maailman" -kirjaan, jonka itse luin joitain vuosia sitten. Kirja kutsuu postmodernismia aika ikävillä nimillä - ja monilta osiltaan hyvästä syystäkin.

Postmodernistinen perinne tukee ja kannattaa hyvin erilaisia tulkintamaailmoita. Se korostaa eri näkemyksien tuomia erilaisia maailmankuvia ja niiden järkevyyttä. Tämä itsessään ei tietysti ole egoistista, mutta tapa jolla sitä on käytetty on "peräti narsistista".

Esimerkiksi New Age -piirit ovat kehittäneet olemisen ja epäväittelemisen muodon jossa postmodernistinen henki antaa tilaa suvaitsevaisuuden lisäksi myös itsekeskeisyydelle. Jos jostain tulee paha olo, syynä on negatiivinen aura. Sen välttäminen on New Agen harjoittajalle hyväksi. Negatiivisuus vastustaa yksilöllisyyttä. Sellaista erikoislaatuista Yksilöllisyyttä, joka ilmenee kliseisen taikauskon kliseiden toistelulla.
1: Tällä oikeutetaan skeptikoiden vastustaminen. Skeptikoiden negatiivinen aura pilaa koejärjestelyt, eikä suinkaan se, että skeptikoiden koejärjestelyissä on tarkistuselementtejä joissa yritetään vahtia että juuri tämä väitetty asia vaikuttaa. Ja yrittää ottaa erilaisia huijauskeinoja huomioon. Skeptikot ovat kylmiä, ei pelkästään siksi että logiikka on tylsää ja kaavamaisesti opeteltava taito, vaan lisäksi ikäviä epäyksilöllisyyttä ajavia hahmoja.

Mukaan saadaan kärsimyksen ja halujen välttelyn teema buddhalaisuudesta -tai tarkemmin New Age -tulkintamallin läpi väännetystä buddhalaisuudesta joka ei hirveästi muistuta alkuperäistä itämaista uskontoa. Se antaa mainitun "metafyysisen oikeutuksen omahyväiseen itseensä käpertymiseen, joka ei edellytä minkäänlaista ponnistelua tai uhrausta."

Voidaan toki debatoida siitä miten oikeaoppista New Agea tämä on. Mutta selvää on kuitenkin että New Agen harjoittamisessa tämä ilmiö ilmenee hyvin voimakkaasti. Vaikka New Agea myydään yksilöllisenä ja mielikuvituksellisena ja suvaitsevana, sen parissa on paljon ns. ihme egoilua.

---

Kirjoittaja pitää syntymäpäivät yksin vain lähipiirille mutta laittaa tästä silti ilmoituksen lehteen, jotta kaikki voivat lähettää lahjoja ja rahaa. Ja jotta kutsumatta jääneet voivat tiedostaa juhlat ja olla kateellisia ja kaunaisia. Sillä kirjoittaja ylpeän avoimesti harjoittaa ihme egoiluaan.

Vanhennus.

Syntymäpäivä on usein korostettu jollakin tavalla merkittäväksi. Suurmiesten syntymään on siksi usein liitetty kuvitteellisiakin tarinoita syntymän aikaan tapahtuvista ihmeellisistä asioista. Ja Dalai Lama valitaaan syntymäajankohtansa mukaan - sielunvaellukseen liitetyn ajatuksen vuoksi haetaan ikään kuin "samaa tyyppiä samaan virkaan" kun entinen virkasuhde on päättynyt. Erityinen syntymä on myös esimerkiksi Jeesuksen syntymään. On tähtiä, taivaallisia sotajoukkoja, lahjoja antavia viisaita ja paimenia jotka tulevat erikseen katsomaan. Tallissa on ollut kuhina ja tähän liittyy muitakin ennusmerkkejä.

Minun syntyessäni, olen kuullut, satoi lunta. Muuta erikoista ei tapahtunut. Maineeni vuoksi voisi odottaa, että naapurikylässä koira olisi synyttänyt kyykäärmeitä, tai vähintään että jossain olisi syntynyt kaksipäinen vasikka. Mutta edes wikipedia ei liitä syntymäpäivääni mitään merkittävää. Onneksi muina vuosina samana päivänä on tapahtunut edes jotain. Täytyy toivoa että gonzo -journalismin kehittäjä -Thompsonin itsemurha ei liity minuun muuten kuin tämän helmikuun päivämäärän kautta.

Valitettavasti en voi tehdä muisteluketjua unkurin tapaan. Sillä tosiasiassa käsitykseni esimerkiksi viime kuukauden tapahtumista ovat varsin hämäriä. Tosiasiassa olen hanuillut suuremman osan elämästäni läpi sellaisessa utopistis-haikailevassa sumussa, että olen unohtanut siitä paljon. Ja kun katsoo elinoloja, näyttää siltä että mitä mukavammin minulla menee, sitä enemmän harhailen, ja sitä vähemmän jää kirjattavia muistoja. Joku voisi väittää että olen niin negatiivinen että torjun kaikki positiiviset asiat, enkä negatiivisia kuten monet muut.

Tänä vuonna en sentään vajonnut viime vuoden nolouteen. Sillä kaukaa viisaana viritin ajastimen kertomaan päivästäni. Toivottavasti sama kikka auttaa muidenkin kohdalla. Sillä tosiasiassa en muista juuri ikinä juuri mitään päiviä. Tiedän vain, mikä viikonpäivä on. Jopa kuukausia joutuu joskus hakemaan. Onneksi on taivas ja luonto jotka tarjoavat käteviä vinkkejä tähän! Nimittäin, kuten Markus Kajo on opettanut, jos laittaa peilin ikkunan taakse, voi sängystä nousematta katsoa peilistä että onko ulkona kesä vai talvi, ja yö vai päivä! Ei vikkelä viisasta voita!

Minulla on mennyt viime aikoina siis liiankin hyvin! (Asiaa ei auta se, että pian alkaa uusi keskiaikaisen miekkailun kurssi itsensä Windsorin ohjauksessa, harhaillen siis lisää.)

_päivää, kirvesvartta

"Dementoituneen 12 oikeutta: 1. Saada tietää, mikä sairaus aiheuttaa hänelle dementiaoireen. 2. Saada asianmukaista lääketieteellistä hoitoa sairauteensa. 3. Säilyttää toimintakykynsä suunnitelmallisen ja yksilöllisen avun turvin niin pitkään kuin mahdollista. 4. Tulla kohdelluksi aikuisena. 5. Tuntea, että hänet otetaan vakavasti. 6. Olla ilman rauhoittavaa lääkitystä aina, kun se on mahdollista. 7. Asua tutussa, turvallisessa ympäristössä, jossa hänen erityistarpeensa otetaan huomioon. 8. Olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka tuntevat hänen elämänkulkunsa ja tottumuksensa. 9. Käydä säännöllisesti kodin tai hoitoyhteisön ulkopuolella. 10. Saada ohjausta mielekkääseen, aikuiseen minä-kuvaan tukevaan toimintaan joka päivä. 11. Kosketukseen: halauksiin, hellyyteen ja toisen ihmisen läheisyyteen. 12. Hoitoon, jota toteuttaa ammattitaitoinen, dementoituneen ihmisen hoitoon perehtynyt henkilökunta"
(Virginia Bell & David Troxel)

Sieni.usin uusinta videota kuunnellessani ja sähköpostiviestejä lueskellessani huomasin että tänään on erityinen päivä. Ihmiset olivat muistaneet minua. Täytän ikää. Sääli vain, että itse en muistanut koko asiaa.

Olisihan se tietysti pitänyt osata arvata, kun postikin toi eilen sen kauan odottamani taistelukirveen. Se tosin oli sattumaa, se oli tilattu jo joulun alussa. Mutta universumi hoiti syntymäpäivälahjakin tätä kautta. Että "onko sattumaa vai älykästä suunnittelua?"

Erikoisinta oli kuitenkin se, että itse en muistanut syntymäpäivääni, mutta sen sijaan moni ihminen josta en ollut hirveän paljoa kuullut pitkään aikaan sen muistivat. Yö alkoi ihmettelyllä, kun vanha työkaveri soitteli, ja kertoili miten olen niitä harvoja ihmisiä jotka ovat hänen aivoituksiaan ymmärtänyt ja arvostanut. ; Huttusen Petri on taitava värkkäämään asioita, ja muistan hänen kykynsä tehdä halvalla massivisia, mutta näyttäviä asioita. Käsityö ja kekseliäisyys sekä värkkäämistaitoja ei voi kuin arvostaa. Itse en osaa. Soiton syy jäi kuitenkin epäselväksi.

Toinen taas oli soitto lukiokaverilta. Lisäksi on tietysti Facebookin kommuunista on tullut kommentteja. Jopa argentiinalainen arkkitehti-muusikko Facuel Nahundo Porro, jota en ole IRL tavannut, muisti. Puhumatta tietysti isosiskosta ja isukista, joiden syntymäpäiviä en myöskään muista, on näyttänyt mitä vastavuoroisuus ja "tit for that" -strategia ei ole. Vanhat lukiokaveritkin muistavat. Samoin kaverin tyttöystävät, jotka olen nähnyt vain pari kertaa. Kaiken kaikkiaan noin kymmenkunta ihmistä on muitanut päiväni ennen itseäni.

Kaiken kaikkiaan nykyteknologian aikana syntymäpäivät unohtuvat vähemmän helposti. Ainakin muilta. Itse olen ajanlaskun kanssa selvästi vaikeuksissa: Jouduin tarkistamaan uuden ikäni laskimella. 27 vuotta. On hieman häiritsevää muistaa paremmin muita asioita, kuin tälläisiä itseään koskevia. Aika pieni prosentti suomalaisista taitaa osata iästään vain likiarvon tasolla luottamusväli 95% ± 1 vuotta. Kuuluin heihin vielä eilen.

Lohduttautuisin sillä, että Jehovan Todistajat pitävät syntymäpäiviä epäraamatullisina, koska Raamatussa syntymäpäiviä viettävät aina pakanat ja niihin liittyy aina rikos. Mutta "jostain syystä" ajatus siitä että olisin kelpo Jehovan Todistaja ei lohduta. Lohduton on kiinnipysyvä ulko -ovi ja nurkan takana ihan pian oleva maailmanloppu. Liian lohduton jotta sitä voisi käyttää perusteluna.

Vanhuksilla menee kuulemma ensin muisti. Alamäkeni on siis alkanut.

---

Kuvassa on vanha japanilainen maalaus. Siinä riehuvat valkoiset riekaleet esittävät oikeasti kettuhenkiä (jap: kitsune, 狐), joilla on tärkeä rooli heidän kulttuurissaan. Mutta minusta ne näyttävät silti laumalta verenhimoisia oravia (北栗鼠). Niitä tuleekin taitavankin samuraisoturin pelätä.