Onko semmosta olemassakaan?

Täytin 20. helmikuuta 31 vuotta. (Tämä on tärkeämpi vuosi kuin pyöreä 30, sillä 31 on alkuluku.) Tähän liittyen olen kuluttanut hieman tavallista enemmän aikaa ns. yöelämässä. Tämä tarkoittaa mm. yöjunissa kulkemista. Ja siihen liittyy humalikkoja.

Eilen illalla samassa junanvaunussa oli nuori mies lueskelemassa teoreettista fysiikkaa. Samaan penkkiriviin istui hieman kemiallisesti avustetussa hilpeässä mielentilassa oleva mies. Hän katsoi mitä toinen luki. Aluksi tuota humalikkoamme kiinnosti se, että ymmärtääkö toinen tuota. Hän korosti että hän itse ei ymmärtänyt edes kirjan otsikkoa. Lukija korosti että kaikkien ei tarvitse kaikkea ymmärtääkään ja yritti välttää keskustelua. Humalikko toisti parin minuutin päästä kysymyksen. Lukija korosti että hänellä on oikeus lukea rauhassa ja että tämä keskustelu oli jo käyty aiemmin.

Humalainen palasi aiheeseen toistuvasti. Sävy oli koko ajan hieman pahempi. Syynä oli se, että hän selkeästi koki että toisen teoreettisen fysiikan lukeminen oli jotenkin loukkaus häntä kohtaan ja että tämä elitistisyys korostui siinä että hänen kanssaan ei haluttu keskustella. Fysiikan lukijan ymmärtäminen ja halu ymmärtää loukkasi. Etenkin jos hän vihjasi että opiskeli ja ymmärsi jotain jota toinen ei ymmärtänyt. Humalikko esitti jopa sellaisia kannanottoja että "onko semmoista olemassakaan". Idea siitä että jos hän ei ymmärrä aihetta olisi vihje siitä että aihe on abstrakti ja epätosi on aika tiukka. Ja kaikki mitä sinänsä rauhallinen ja kärsivällinen ja muodollisesti kohtelias fysiikan lukija teki, pahensi ja lietsoi tätä tilannetta.

Joten päätin tehdä sen, mikä on roolini tässä maailmassa. (1) Suuntasin huomiota, olin distraction ja (2) tein junanvaunusta hieman turvallisemman paikan. Suurin osa junassa olijoista ei varmasti edes tajunnut että olin tuossa tilanteessa "töissä" ; Mieleen tulee hieman se että vartijana ollessa osa saattoi ihmetellä että teenkö töitäkään kun en ollut pampun kanssa viuhtomassa tai neuvomassa-käskemässä-kehoittamassa. Hoidin asiat pääasiassa jauhamalla paskaa.

Koska CMX oli tuottanut ilokseni "Seitsentahokas" -levyn, rapistelin sen muovia.  Tämä kiinnitti humalikon huomion. Hän oli jo aiemmin osoittanut olevansa sellainen joka reagoi ympäröiviin ärsykkeisiin, joten arvasin että jotain tämänlaista saattaisi tapahtua. Hän tietysti oli heti kyselemässä että mitä. Kerroin ihan avoimesti että CMX oli tuottanut ilokseni uutta karkkia.

Pian humalainen olikin aivan harhautunut ja riemuissaan moitti tuota fysiikan opiskelijaa minulle. Hän toki kehui hänen keskittymiskykyään, ja kertoi että tuollaiseen ihmisten torjuntaan, häiriönsuodatukseen ja keskittymiseen eläin ei pysty. Mutta samalla hänellä oli halu itsekorostukseen. Annoin tämän tapahtua. Kerroin että yhteiskuntamme toimii siten että ihmiset spesialisoituvat. Humalikko oli aluksi vähän epäilevä, että jos hän harrastusmielessä soittaa kitaraa niin onko se jotain spesialisoitumista. Sanoin että tottakai se on. Että "jos minulle annetaan kitara, saan siitä irti ääniä mutta sitä ei voi sanoa musiikiksi." (Mikä on toki joustavasti sanottu ottaen huomioon musiikkiopistossa opiskelutaustani. Mutta en ole mainittavan hyvä virtuoosi ja tilanne vähän vaati tiettyä säätämistä ja valehteluakin.)

Lopulta harhautettu humalikko olikin ihan miellyttävä. Opin häneltä jopa yhden mielenkiintoisen asian. Hän osoittautui ihmiseksi jonka mielestä ihmisten pitäisi olla sellaisia että he kertovat viisaita tyhmistä asioista eivätkä tyhmiä viisaista asioista. Häntä ärsyttivät esimerkiksi kaikki puheet jotka käsittelivät avaruusolentojen olemassaoloa ja älyn etsintää ulkoavaruudesta koska ne olivat jotain niin fiksua että kenenkään aivot eivät niihin taivu. Hänestä viisaan ihmisen pitäisi saada irti fiksuutta vaikka Linnanmäen aukioloajoista. (Häntä ärsytti että osa ylpeilee sillä että osaa ihmisten anatomiaa mutta jos joku osaa auton osia ja mekaniikkaa, hän on vaan amistoope.)

Fysiikan pänttääjältä en oppinut mitään.