(Tuomo Hämäläinen)
Reijo Tossavainen edustaa varsin tavallista näkökulmaa trollaamiseen. Hänestä trollit ovat keskustelulle haitallisia syöpäläisiä. Itsetarkoituksellinen ärsyttäminen ja konfliktien rakentaminen ei ole hänestä rakentavaa keskustelua. "ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. Samaa tarkoittava suomenkielisillä palstoilla syntynyt sana on provo, sanasta provokaatio." Hän korostaa kommenteissa sitä että taustalla on jonkinasteista "psyykkistä epänormaaliutta" "Arvelen, että trollaajilla on jo pidempiaikainen kokemus. Ensin koulukiusaajia, nyt työpaikoilla ja netissä. Narsismi eri asteisena on myös hyvin yleistä. Kuinka suuri osa trollaamisesta voidaan laittaa narsismin piikkiin? Tässä olisi jonkinsortin tutkimukselle paikka."
Risto Jääskeläinen taas edustaa vastakkaista puolta. Hänen "lyhyessä trollauskurssissaan" provokaatiolla nähdään myös arvoa "Tässä pieni hahmotelma tehokkaasta trollaamisesta: menet vilkkaalle keskustelupalstalle ja luot kaksi hahmoa: rikas sikaniska isäntä ja köyhempi yh-äiti. Edellinen pilkkaa jälkimmäistä, joka esittää kohtuu järkeviä kannaottoja elämäntilanteessaan, jossa rahat eivät riitä. Keskustelun vilkastuminen on taattua." Siellä esitetyssä kommentoinnissa korostetaan että on myös "vakavamielistä trollaamista"; ""Vakavamielinen trollaus" on paitsi hauskaa myös ajatuksia herättävää. Kun heittäytyy "vakavissaan" vastakkaiselle puolelle ja alkaa kirjoittaa kommentteja ja blogeja, jotka ovat 180 astetta omia aatoksiaan vastaan, niin joutuu väkisinkin etsimään hyviä perusteita ja tapaa esittää asia uskottavasti. Kun sitä harjoittaa tarpeeksi kauan, niin jakomielinen persoonallisuus todentuu ja alkaa toisen minänsä huomassa oikeasti uskoa omien trollaustensa sanomaan."
Mielestäni molemmissa kannoissa on hyvin paljon hyvää. Itse en toki henkisesti turskaana härömielisenä trollailijana hyväksy ties mitä psykologisia leimoja. Mutta näen että Tossavainen tunnistaa trollaamisen näkyvimmän ja ongelmallisimman puolen. Hyvin usein huonot trollit tekevät kaiken väärin. He lähestyvät asioita "narsistisesti", eli he eivät mieti sitä miten he saavat ihmiset aktivoitumaan, vaan he ovat ns. huomiohuoria. Lisäksi nämä tuppaavat lähinnä häiriköimään eli jarruttavat keskustelua sen sijaan että oikeasti provosoisivat siten että keskustelu oikein räjähtäisi käsistä ja kaikkien hallinnasta.
1: Ja tietenkin aivan liian monet trollautuvat koska ovat itse provosoituneet aiheesta. Tällöin aiheesta ei pääse irtautumaan ja tosiasiassa trolli ei olekaan trollaaja vaan joku joka on jo trollautunut. Tämä on tilanne joka johtaa siihen että ensin omia mielipiteitään kärjistetysti esittänyt puolustaa mainettaan sanomalla "se oli vitsi, vitsi." (Tai oikeasti tietysti "trollasin, trololol" tai vastaavaa.) Tämä on tietysti enemmänkin tekosyy omalle provosoitumiselle kuin aitoa muiden provosoimista. Nämä eivät mielestäni ole "kunnon trolleja" vaan he lähinnä elävät itsepetoksessa ja valehtelevat olevansa trolleja. He ovat kuitenkin "hyödyllisiä idiootteja" jos halutaan ohjailla keskustelua uusille urille koska heitä on helppoa manipuloida ja ohjailla.
Risto Jääskeläisen lainauksessani näyttämä esimerkki taas näyttää miten taitava trolli voi päin vastoin olla rakentava voina - sukkanukenvalinnallaan hän voi saada muut kiinnostumaan. Hän käyttää aivan oikein erilaisia identiteettileimoja ja herättää niiden kautta keskustelua. Itse tosin suosin hyvin erilaista keinovalikoimaa kuin hän. Jääskeläinen rakentaa ns. stereotyyppisen identiteetin, eli rakehtaa hahmoja jotka muistuttavat ihmisten ennakkoluuloja. Itse taas suosin identiteettien ennakkoluulojen särkemisiä, rakennan ikään kuin sekaprofiileja, jotka vaikuttavat normalai -ihmisistä jotenkin epätodennäköisiltä.
1: Olenkin sitä mieltä että jos Jukka Hankamäkeä ei olisi, hänet pitäisi keksiä. Hänhän oli homoseksuaali joka yritti perussuomalaisien vaikuttajatasolle. "Homo -PerSu" rikkoo jokaisen vihervasemmistolaisen pasmat. Ja monen perussuomalaisenkin. Siksi hän ei saanutkaan kovin paljon vaikutusvaltaa ja uskottavuutta puolueen parissa. Moni sekoittaakin tehokkaan trollaamisen itsekeskeisyyteen ja sille että sukkanukelle tai muulle röllihahmolle luodaan uskottavuutta ja karismaa. Usein trollaamisessa oman itsen kätkeminen on usein ratkaisevan tärkeää jotta muut saa tekemään mitä haluaa. Valtaa käytetään mutta huomio siirretään toisiin, vähän kuin John Grishamin "Valamiehet" -kirjassa jossa soluttautuja nappaa valamiesten sympatiat puolelleen ehdottamalla johtajanpaikkaa sokealle miehelle. Hän saa kuvan toimeliaana, kohteliaana, asioita ratkovana, fiksuna ja ennen kaikkea vaatimattomana miehenä aivan tällä yhdellä tempulla.
Tässä mielessä en malta olla lainaamatta professori Timo Airaksista. Hän nimittäin esitti lausunnon arvovaltaisessa tiedelähteessä, tämän päivän (9.2.2013) IltaSanomissa provokaatioista seuraavalla tavalla. "Timo Airaksinen uskoo, että sensaatioista pidetään. Koska sensaation pitää hätkähdyttää, usein siinä on kyse jostain tabusta, joka ei kuitenkaan saa olla liian raaka. - Sensaatiot herättävät aistit ja vähentävät ikävystymistä ja jopa ahdistusta, jota skandaalit puolestaan voivat jopa lisätä" ... "Yleensähän ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan - Mutta jos ei reagoida, kyse on apatiasta".
Tämä muistuttaa siitä että poliittinen korrektius ja hyvät tavat ja jopa tabut ovat jotain jotka suojelevat meitä. Mutta niiden mukaan eläminen on kovin ikävystyttävää. Olenkin aivan tarkoituksella valinnut tähän trollaamisjuttuun perussuomalaiset sekä kritiikin että puoltavan kannan puolelle, koska halusin korostaa että kysymys ei ole politiikasta vaan asenteesta.
1: Tosin PerusSuomalaiset on hyvä puolue trollaamisen kannalta. Heillähän on ollut provosoivia ja poliittisesti epäkorrekteja leimahduksia, joita on sitten jälkikäteen kuitattu sammakoiksi pelkällä olankohautuksella. Joko ollaan vakavasti esitetty tai ollaan trolleja. Ja tämä tarkistaa sitä miten on tulkittava sitä kun kuulemme siitä miten vaikkapa Ateenan kaduille tarvitaan panssarivaunuja ja ulkosuomalaisille hihamerkkejä. Puolueen kannalta mielenkiintoista on että sen kansanedustajalle toistuvaa käytöstä on että koko ajan joku puolueen jäsen on viranomaisten hampaissa koskien esim. kaikenlaisia blogikirjoituksia? Näissä vedotaan aina sanavapauteen. Musta Mannerheim on sitten vastaavaa trolli-provoilua vasemmistolaiselta puolelta. PerusSuomalaiset ja PerusSuomalaiskriittiset ovat oivia tahoja koska heidän toimiensa arviointi johtaa sivutuotteena siihen miten trollaamiseen ja trolleihin tulisi suhtautua.
Asennepuoli korostaa sitä että jos katsotaan trollaamista, kyseessä on aina kahdesta asenteesta jossa on mukana sekä trolli-kirjoittajan asenne että lukija-potentiaaliprovosoitujan asenne. Ja kokonaisuus on näiden kahden elementin summa. Itse yhdistän trollin enemmän rääväsuuhun kuin kiusaajaan.
Näin ollen nostan esiin sen miten Tossavainen on pahoillaan erityisesti siitä että trollit ovat epäreiluja ; He eivät ikään kuin keskustele "tasaisella". Tämä "tasaiselle haluaminen" on kuitenkin yleensä juuri se tapa jolla vahvempi haluaa asian hoidettavan. Voimalla silmäkkäin asian hoitaminen on nimenomaan koulukiusaajan strategia. Kiusatut taas oppivat muita keinoja, epäsuorempia jolla kiusaaja puolustaa itseään muilla keinoilla. Suora hyökkäys on tappio, joten tätä kautta yrittäminen johtaa pitkällä tähtäimellä lähinnä apatiaan. Eräs yleisimmistä kiusattujen harjoittamista strategioista on ns. klovnistrategia. Se taas muistuttaa hyvinkin paljon trollaamista. (Ja rehellisesti sanoen tämä on varmasti yksi suurimmista syistä miksi minä, koulukiusatun historialla oleva, olen niin maan saatanasti trolli.)
Itse edustan Lutherin kantaa viestintään. Ja tämä on oleellisesti sidoksissa trollaamiseen. [Karkeasti sanoen : Luther antaa oikeutuksen, Schopenhauer peruskatsantokannat, Sun Tzu strategiat.] Trollaaminen on - kuten kaikki muutkin retoriset keinot - huono isäntä mutta hyvä renki. Tästä on hyvä palautua Jääskeläisen lausuntoon "Trollaaminen on periaatteessa paljon vanhempi keksintö kuin internet, mutta uudissana trolli tarkoittaa yleensä nettiprovokaattoria, joka esittää ärsyttäviä mielipiteitä, mutta tuskin aidosti omiaan. Se on kiihottamista sananmukaisesti. Esimerkkinä mahdollisesta historiallisesta trollaamisesta on Barnabaan evankeliumin nimellä tunnettu teos."
 |
| Kokeillaanko samaa Raamatulla? |
Uskonto nähdään usein vain joko latteana rauhana tahi sitten jonain shokeeraavina noitavaino -skandaaleja masinoivana järjestönä ; Uskonto näyttäytyy polarisoidusti joko rauhaa rakastavien jumalan lampaiden yhteislaitumena joka mahdollistaa yhteiskunnan ja jonka ulkopuolella on vain viidakon lait. Tai sitten skandaaliuskonto on jotain jossa on Koskimiehen "Korusähkeiden" sävyjä (s. 46) "Paavi ryhtyy omin käsin jahtaamaan homoja. Aamuyön tunteina hän ajaa pikkuisella Fiatilla pitkin Manner-Euroopan katuja pyydystäen nuoria solakoita miehiä ja puristaa heistä niin sanotusti kaikki mehut irti. Hän jättää raatoja pusikoihin, tienvarsiin ja käymälöihin - eli täysin normaaleihin homoyhteisöjen katukohteisiin." Maailma ei kuitenkaan ole sellainen että uskonto on joko ratkaisu kaikkiin ongelmiin tai niiden lähde. Ei yksinkertaisesti ole niin että uskonnon suhde "Earth Houriin" olisi se, että (a) jos rukoiltaisiin tarpeeksi, ei sitä tarvittaisi (b) se on paavillinen tekosyy jotta hän voi pedofiiliskandaalin aikana selittää että hän ei ole nähnyt mitään.
Kuitenkin uskonto on useille juurikin sensaatio eikä skandaali. Se ei ole sitä apatiaa jota minä koen kun menen kirkkoon. (Vaikka miten sirmakkana menisi, on kirkossa sellainen erikseen tuotettu tunnelma, joka saa väistämättömästi nukahtamaan.) Se ei ole sitä katastrofia jota pahimmat ateistit liittävät kaikkeen mitä kirkko tekee. Monesti se hätkähdyttää, mutta ei ole liian raaka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti