Talous ja etiikka tai ei mitään

Ylläoleva kuva on mindmaptyylinen sormiharjoitus. Se oli lähinnä jotain summittaista jonka avulla kartoitin erilaisten valtateorioiden suhteita toisiinsa. Tarkastelukulma oli yksilöllisyyden ja ryhmän ja vallan kautta jäsennetty. Perussävy on poliittinen. Erikoista kyllä siinä on nähtävissä jonkinlainen oikeisto-vasemmistosuuntauskin. (Tosin oikeisto on vasemmalla ja vasemmisto oikealla.) Tämä oli enemmänkin sivutuote.

Samalla sain aikaan pienen ajatuksen joka vastaa siihen kysymykseen "miksi vasemmistoliberaali ja oikeistokonservatiivi ei tunnu omituiselta, mutta ne kuitenkin eritellään erikseen. Kun samalla oikeistoliberaali tai vasemmistokonservatiivi ovat sanoja jotka paistavat poissaolollaan ja ne vaikuttavat jotenkin absurdeilta". Syntyi ajatusketju jonka sivutuotteena päädytään talousteorian kautta psykologiaan. - Usein ainakin minulle käy niin että teen jotain ihan muuta ja sitten vain päädyn johonkin joka kenties hieman hämmästyttää itseänikin.

Konservatiivi haluaa yhteiskunnan ja talouden ilman sortoa
ja on valmis jopa vääristelemään tosiasiat jotta tämä olisi myös toteutunut tosiasia

Konservativismi liittyy nimensä puolesta siihen että ylläpidetään vallitsevaa kulttuuria. Kuitenkin sitä voidaan ymmärtää myös sitä kautta että heidän ajatusmallinsa on aina järjestetty siten että heidän talousnäkemyksensä nähdään myös tienä eettiseen yhteiskuntaan. Eli he ovat yrittäneet selittää sitä että talous ja etiikka eivät kilpaile, vaan päinvastoin, että oikein tehty talous on nimenomaan eettistä.

Tätä on tehty monella tavalla. Esimerkiksi klassinen jako yksilön ja yhteisön välillä on rikottu teorialla näkymättömästä kädestä. Siinä kaupankäynti johtaa eettisyyteen vaikka toimijoilla olisi kuinka likaiset motiivit. Samoin vapaata kauppaa kannattavat talousteoriat korostavat optimistista ihmiskuvaa jossa ihminen on rationaalinen toimija ja tämä johtaa toimivaan talouteen joka hyödyttää kaikkia. (Eräässä mielessä Aristoteles on "varhaiskonservatiivi" koska hänen maailmassaan onnellisuus oli sitä että yksilön intohimot ja taidot kohtaavat yhteiskunnan tarpeet.)

Psykologia on kuitenkin näyttänyt että ihmiset ovat tunneolentoja ja taipuvaisia epäonnistumiseen. Tämä on johtanut monenlaisiin asioiden muutoksiin. Osa on yksinkertaisesti ryhtynyt psykologiadenialistiksi. Eli he näkevät että psykologia turmelee ihmisiä kertoen valheita ja puolitotuuksia. Osa jaottelee ihmistä alitajunnan lisäksi ylitajuntaan. Eli että ihmisessä on paha alitajunta joka pysyy kurissa kulttuurilla joka tarjoaa ylitajunnan joka johtaa ikään kuin aitoon ihmisyyteen.

Lisäksi pettymyksenaiheena on ollut se, että klassinen konservatiivi on luottanut että uskonnonvapaus on hyödyllinen koska rationaalinen ihminen päätyy yhteen tiettyyn uskontoon. Eli rajoittamista ei tarvita koska fiksusta ihmisestä tulee uskovainen. Tätä on sitten tuettu erilaisilla yltiöoptimistisilla ihmiskuvilla joissa Jumala on antanut ihmisille järjen ja omantunnon ja aistit ja että näin ihminen voi tehdä tiedettä ja tulla kunnon kristityksi. Suuri pettymys onkin ollut se, että näin ei ole tapahtunut. ; Klassisen konservativismin ällistys syntyykin siitä että ensin he huutavat "Sapere aude" ja sitten ihmettelevät että meillä on käsissä useita eri mielipiteitä.

Uuskonservatiivit ovat sen sijaan hyväksyneet pessimistisemmän ihmiskuvan. He ovat itse asiassa menneet toiseen ääripäähän. Siihen että ihminen on ikään  kuin psykopaatti joka on selitetty teologian kautta perisynnin turmelevana voimana. Uuskonservatiivit korostavat että uskonnon totuusarvo on merkityksetön seikka, kysymys jota ei tavallaan saa tai tarvitse kysyä. Heille ateistikin voi ymmärtää kristinuskon hyödyt. Uuskonservatiiveille yhteiskuntaa ei enää tuetakaan järjellä ja tieteellä vaan myytillä. Siksi ihmisille pitää kertoa myyttejä ja sankaritarinoita ikään kuin ne olisivat totta. Tätä tuetaan ideologian tulkitsemisella. Eli he mielellään vertailevat eri kulttuureita ja tekevät tästä päätelmiä jotka nojaavat vahviten ja pääasiassa alueella oleviin ideologioihin. Ihmisten toiminta selitetään siten että he ovat psykopaatteja joita ideologiat sitten ohjaavat joko hyvään tai pahaan.

Yltiooptimistisesta ihmiskuvasta yltiöpessimistiseen ihmiskuvaan
vain koska kaikki eivät tee kuten konservatiivi haluaisi ja toivoisi.

En ole tunnetusti valistushenkinen. En yksinkertaisesti luota siihen että ihmisiä debatoidaan tieteenmukaisiin mielipiteisiin. Tämä on merkittävin ero minun ja paleokonservatiivien välillä. Kuitenkaan en pidä ihmistä myöskään psykopaattina. Tämä on merkittävin ero minun ja uuskonservatiivien välillä. Minun maailmassani ihminen on "hyväntahtoinen mutta laiska tekemään hyvää". Ihmisen on siis helpompi sääliä uhria ja vihata rikoksentekijää kuin puuttua asioihin. Ihmisen on helppoa rukoilla toisen puolesta hyvää iltarukouksessa mutta todella vaikeaa kääriä hihoja auttaakseen tätä konkreettisesti. Pahaan tarvitaan sitten joko psykopatia tahi muu anomaalinen ihmisen tila, joka ei koske valtaosaa ihmisistä. Tai sitten siihen tarvitaan ideologiaa.

Näenkin että ideologioita ja myyttejä korostavat uuskonservatiivit ovat oikeassa siinä että ideologialla on väliä. Kuitenkaan he eivät näe sitä että ideologia on aina enemmänkin ongelma kuin ratkaisu. Ryhmäpainetta on tutkittu niin paljon, että oikeastaan tätä ei ole järkevää edes miettiä. Uuskonservativiit eivät toisin sanoen oikein ymmärrä sitä miten ihmisen tunneolentous toteutuu. He ymmärtävät asian kuitenkin puoliksi. (Joka on aika paljon, koska ihmisen intuitio kehuu että hän on yksilönä jotenkin erityisen älykäs ja järkevä ja hyveellinen veikko.)

Ideologia antaa moraalisen oikeutuksen. Ja valtaosa ihmisistä on näiden avulla muutettavissa kusipäiksi. Tämä liittyy deindividuaatioprosessiin. Psykologisiin rajoituksiin keskittyvä "You are not so smart" -blogi käsittelee tätä aihetta. Ja perusopetuksena on se, että ihmiset kokevat että pahaa tekevät ihmiset ovat ilkiöitä jotka vain odottavat tilaisuutta ja lupaa ja mahdollisuutta. Kun taas oikeasti ihmiset ovat pääosin sellaisia että he tarvitsevat ryhmäpainetta tehdäkseen kamaluuksia. Ryhmään kuuluminen, ja vaikkapa uniformun tai sotamaalaukseen pukeutuminen vähentävät yksilöllisyyttä. Ja itse asiassa moni kokee korostavansa yksilöllisyyttään sen sijaan että osoittaisi olevansa ryhmää, ja kuitenkin tekee juuri päin vastoin. Tatuointi ja alakulttuuripukeutuminen korostavat sitä että kuulutaan tiettyyn ryhmään ja korostetaan että ei kuuluta siihen toiseen. Ja tämä on pahanteon taustalla. "Through each season of your life, you sharpen your image and polish your patina until you have a sense of the individual you claim to be." Ihmisille ei siis tarvitse korostaa myyttien merkitystä heidän itsekontrollissaan koska he tekevät tätä ihan itse. Jokainen kertoo myyttejä itselleen. Ja nämä ovat enemmänkin ongelma kuin ratkaisu ongelmaan.

Siksi jos mietitään vaikkapa sitä, miten ihmiset voivat joukolla kannustaa jotakuta tekemään itsemurhan, vaikka eivät tunnekaan koko tyyppiä, ollaan siinä tilanteessa jossa ihmisten oma kuva siitä mitä tekee tilanteesa ja mitä he todella tekevät eroavat toisistaan aivan äärimmäisesti. "Police and firefighters are well aware of this tendency for crowds to gather and taunt, and this is why they tape off potential suicide scenes and get the crowd out of shouting distance. The risk of a spontaneous cheering section goading a person into killing themselves is high when people in a group feel anonymous and are annoyed or angry. It only takes one person to get the crowd going. Those are the three ingredients - anonymity, group size and arousal. If you lose your sense of self, feel the power of a crowd and then get slammed by a powerful cue from the environment - your individuality may evaporate."

Toinen puoli uuskonservatiiveissa on se, että he puolustelevat omaa aggressivisuuttaan - joka on itse asiassa heidän oman myytinkerrontansa tulos - korostamalla sitä että muut ovat ansainneet sen. Kuitenkin kun mietitään mitä heille on tehty, tulokset voivat olla omituisia. Toki suuri osa islamkritiikistä voidaan liittää 9/11 -terrorismi -iskujen jälkimaininkeihin. Mutta se, että moni uuskonservatiivi kritisoi ja vastustaa ateismia ja feminismiä islamisteja enemmän on oire. Toki uuskonservatiivi mielellään korostaa että ateistit ovat nokkavia. Ja ovathan ne. Mutta tämä kontrasti on aika omituinen. Että nokkavuus on jotenkin pahempi kuin se terroristi -isku. Etenkin kun uuskonservatiivit itse ovat yleisesti ottaen itsekin aivan käsittämättömän nokkavia. (He ja äksyt ateistit ansaitsevat toisensa.)

 Tässä mukaan tulee "Benjamin Franklin -efekti". Ihminen ymmärtää oman pahantekonsa usein kostona. Mielemme on kuitenkin yllättävän hyvä keksimään tekosyitä jälkikäteen. Vartija oppii nopeasti että väkivallantekijä on aina selittämässä sitä miten teon ytimessä on juurikin jokin hänen oma moraalinen närkästyksensä. Tässä syy ja seuraus ovat kuitenkin usein menneet ympäri. Sillä aivan kuten antamani linkin takaa opitaan, tilanteessa oikeutukseen suhtaudutaan usein ylilyöden. Ja syy on se, että emme vihaa niitä jotka ovat meille ilkeitä ja kilttejä niille jotka ovat meille ystävällisiä. Vaan sen sijaan rakennamme oman vihamme siten että jos autamme joitakuita, koemme heitä kohtaan ystävällisiä tunteita ja jos teemme jollekulle jotain ikävää vihaamme heitä. Vastavuoroisuus toimii siis ikään kuin "ennakoivasti", eli jos olemme olleet joillekuille ilkeitä oletamme tämän olevan vastenmielinen meille tulevaisuudessa. Ja tästä tulee jonkinlainen tyypin essenssi jolla selitetään myös menneisyys. Eli vaikka itse olet rakentanut oman vihan tunteesi, tunnet että toinen olisi aloitteenantaja.

Siksi onkin korostettava että negatiivinen ihmiskuvani on sitä että ihminen on hyväntahtoinen mutta laiska. Eli he eivät yksinään helposti ryhdy teurastajiksi, teloittajiksi tai vihaiseksi väkivallantekijäksi. Sen sijaan he ovat helposti passiivisia sivustakatsojia, jotka katsojavaikutuksen alaisina olettavat että joku muu tekee jotain. Tästä herättämiseen tarvitaan ideologiaa. Ja tässä mielessä ideologiasta on hyötyä. Mutta samalla on huomattava, että ideologia voi olla myös ongelma. Esimerkiksi uuskonervatiivien negatiivinen ihmisen peruskuva on pääosa sen häijyyden moottorista. Sillä heille myytti voi pelastaa ihmisen ja näin ollen esimerkiksi ateistit ovat kamaluuden ytimessä. Sillä ilman uskontoa nämä ihmiset ovat saastaa. Tämä oikeutus taas on deindividualisaatioprosessin ytimessä ja se kannustaa aloittamaan vihan ketjun. Ja loppu siitä miksi ateistit ovat esimerkiksi USA:n vihatuin alakulttuuri selittyy sillä että Benjamin Franklin -efekti hoitaa loput. ; Surullisinta tässä on tietysti se, että uuskonservatiivien mielessä ja itsereflektiossa heissä itsessään ei ole mitään vikaa. He eivät samasta itseään pahantekijään. Ja siksi ratkaisua ei koskaan etsitä sieltä.

Rehellisesti sanoen pidän uuskonservatiivien ajatuksesta myyttinä ikään kuin väkivallan korvikkeena. Eli ihmisiä voidaan pitää kurissa muutoinkin kuin nyrkein ja fyysisin pakottein jos avuksi laitetaan ideologia. Se, että väkivallan sijasta käytetään manipulointia on miellyttävä ja viehättävä ajatus. Valitettavasti he ovat kuitenkin rakentaneet tämän lähtökohdan ympärille kulttuurin jossa myytti ei ole väkivallan ja kusipäisyyden ehkäisijä vaan enemmänkin ihmisten perustelu heidän asiattomalle sikamaiselle käyttäytymiselleen.

---

Kirjoittaja on paskiainen, joka tietää olevansa aggressiivinen kusipää. Hän toisaalta tietää senkin että Benjamin Franklin -efekti tarkoittaa myös sitä, että kiltteys ei auta. Ja sitä on tullut kokeiltua ja köykäiseksi havaittua ilman tämän ilmiön tuntemistakin. Hän ei väitä että kusipäisyys ratkaisee ongelmat, tai että se olisi hyväksi yhteiskunnalle. Hän tekee sitä siksi että hän saa siitä itselleen hyvän mielen, ja ärhentelynb vaihtoehtonaka toteutettu ystävällisyyskään ei johtaisi yhteiskunnan pelastamiseen ja yleiseen sosiaalistumisprosessiin, vaan siihen että toiset tekevät samaa kuin nytkin ja siitä tulee itselle vain paha mieli.