Passivistit

"Senkin saastat, mokomat rottia kaluavat alamittaiset madonsyöjät! Senkin pää painuksissa vilistävät paimentolaiset! Mitä olette tuoneet kaupunkiini? Mitä oikein ajattelitte? Halusitteko saada syväläiset tänne? Uskalsitteko paheksua Kinkunturman puheita, niitä sappea tihkuvia ikivanhoja valheita? Vai tyydyittekö sanomaan "En tietenkään ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kyllä hän puhuu asiaakin." Vai sanoitteko "Tottakai hän menee liian pitkälle, mutta on jo korkea aika että joku sanoo sen ääneen." Nyt te sitten tulette tänne vääntelemään käsiänne ja hokemaan kuinka kamalaa tämä on, vaikka asia ei tietenkään liity teihin mitenkään! Keitä sitten olivat ne räyhäävissä väkijoukoissa mellastaneet kääpiöt? Ettekö te muka ole yhteisön johtohenkilöitä? Johditteko heitä?"
(Terry Pratchett, "MUKS!", sivu 247)

"Aktivismi" -sanan keskiössä on sana "aktiivisuus". Tämä on sinällään kuvaavaa, sillä aktivistit tekevät asioita. Aktivistit eivät ole passiivisia. Sitten on passivisteja joita ei kutsuta passivisteiksi. He taas kokevat olevansa maltillisia, vaikka eivät oikeastaan ole.

Päivi Räsänen esitti lausunnon liittyen kirjastopuukotukseen. Hänen mukaansa asia oli vakava. Hän kuitenkin toppuutteli ja muistutti että natsisaksassa Hitler pääsi valtaan ihmisten passiivisuuden vuoksi. Eli hän ei valtaan päästessään (vielä) ollut ehdoton suosion kärjessä oleva tyyppi. Muutoinkin häne vaikutusvaltansa perustui siihen että hän vaikutti moniin, ja ennen kaikkea muut eivät käyneet häntä vastaan. Räsänen oli tässä kohden nähdäkseni hyvin oikeassa. ~ Räsäsen kuvaama tilannehan on tavallaan jo koulunpihalta tuttu (Se on vain aikuisten maailmassa ja mittakaavat ovat isompia) ; Kiusaajat ovat aktivisteja. Heitä osataan paheksua. Ihmiset eivät sen sijaan myönnä että he tukevat itse tätä kiusaajien toimintaa rakentamalla viitekehyksen joissa kiusaajat voivat toimia. He katsovat sivusta, he eivät moiti. He kertovat vitsejä oudoista ja vastaavista. Jokainen viiteryhmä joka joutuu tilastollisesti useammin kiusatuksi on mukana myös näiden sivustakatsojasääliöiden vitsailuaiheissa. He eivät ymmärrä että nämä ovat yhteenliittyviä asioita. He tunnustavat vain että ne eivät ole sama asia.

Aktiivisuutta pidetään vaarallisena koska aktivistit ovat aktiivisia. Se on mielikuvissa helposti "höyrypäistelyä". Sen sijaan jahkaamista ja passiivisuutta pidetään maltillisuutena. Ja tätä taas pidetään rationaalisuutena ja hyveellisenä toimintana. Yllättävän harvoin se kuitenkaan on. Tämänlaisen ihmisen luokitteleminen hyveelliseksi tai ihannekansalaiseksi tai hyväksi kansalaiseksi on vähän sama kuin valitsisi jumalakseen, jumalpuntaroinnin jälkeen, kaikista Jumalista Baldurin. Eli "kuplajumalan" jolla ei ole mitään meriittejä tahi urotekoja. Baldurin hyvyys on sen laatuista että tämä ansaitsee korkeintaan kunnianosoituksekseen lausunnon "Eettisyys ("hyvyys"): Neutraali. Ei tee varsinaisesti mitään pahaa ja on yleisesti typerysten ylistämä. On toisaalta niin kädetön ja lahjaton amatööri, ettei tällaista voi päästää edes alakoulun teknisen työn tunnille saati sitten antaa valtuuksia maailmankaikkeuden rakenteeseen tai muuhun sellaiseen. Mitä vähemmän osoittaa kiinnostusta maailmassa vaikuttamiseen, sen parempi." On vaikeaa arvioida onko tämä passiivisuus neutraalia vai hyvyyttä, kun tiedostaa että on niin huono että mikään mukaan tunkeminen vain huonontaisi tilannetta. Kovin positiivinen kokonaiskuva ei kuitenkaan ole missään tasossa; On selvää että jos luokitelmat heiluvat "Ollakko diletantti vai ignoramus" -kysymyksen ympärillä, ei tulos ole missään tapauksessa kovin ruusuinen.

Passiivisuuskulttuuri on hyvin syvässä. Esimerkiksi monista fundamentalisteista ja kreationisteista on aivan luontevaa reagoida "Wedge" dokumenttiin varsin omituisesti. Siinähän esitettiin tavoitteet joilla ateismi poistetaan kokonaan yhteiskunnasta. Tätä teokraattista tavoitetaa on käsitelty siten että vakiovastauksena on "Kannatan kyllä sananvapautta, mutta ymmärrän miksi moni näkee täysin kristillisen valtion ihanteena" tai "En ole kieltämässä maailmankuvia, mutta kyllä kristillinen kulttuuri on ylivoimainen ja on hyvä että sen asiaa ajetaan vahvasti." Tosiasiassa jokainen joka esittää tämänlaisia lausuntoja on "passivisti" joka sekoittaa saivartelun ja järkevyyden, ja omaan ideologiaan liittyvän pahuuden villaisella painamisen maltillisuuteen. He eivät ole mitään hyviä ihmisiä. He mahdollistavat itseään kovemman pahuuden. Heitä koskee "periaatteessa hyvien ihmisten ongelma" ; He eivät ole pahoja, mutta he ovat silti hyvin suuri riski ja heidät voidaan aivan täysin nähdä pahuuden asialle. Heille sanonkin vain "Ei millään pahalla, mutta olette moraaliltanne saastuneita kusipää -ääliöitä, joilla on siisselin järki, lammaksien rohkeus ja sukupuuttoon kuolleen eläimen lisääntymispotentiaalin verran hyvyyttä." tai "En minä ole teidän uskontoanne vastaan, mutta jos jossain todella on hyvä ja rakastava kaikkivaltias Jumala, niin hän kyllä tasantarkkaan polttaa sinut ja kaikki aatetoverinne hiljaisella tulella ikihelvetissä noiden syntienne ja lausuntojenne vuoksi." Joka mukailee heidän lausuntojensa "mutta" -rakennetta. He eivät edes ansaitse parempaa vastausta - arvokeskusteluun panostamista kun pitäisi antaa kullekin kykyjensä mukaan.

Ongelmanahan on se, että passivistit väistämättä ja automaattisesti vähättelevät näissä lausunnoissaan niitä ylilyöntipuolia. Jos sanoo että "mies puhuu asiaa, mutta menee vähän yli tuossa teilausjutussa", hän korostaa että hän on valtaosin samaa mieltä tyypin kanssa. Ja tällöin teilaus muuntuu pikkuasiaksi, vain yhdeksi seikaksi. Kuitenkin tosiasiassa teilaus ei ole mikään pikkuasia. Se on niin relevantti, että on suorempaa sanoa heti yhden voimakkaan ylilyöntipiirin kohdalla että tuo äijä on moraaliton paskaääliö, jonka kanssa ei haluta edes kuulua samaan lajiin. Ja sitten muotoillaan näkemys. Ja jos joku sanoo että olette samaa mieltä jostain yhteisörakkaudesta ja muusta, niin sanoo siihen että erot ovat niin oleellisia että nämä analogisuudet eivät pelasta harhaoppista teilailijaa. Silloin korostettaisiin että teilaamisella on väliä, ja että jos teilaamisia tapahtuisi niin ne haluttaisiin kyllä ihan oikeasti estää ja niitä vastaan noustaisiin. "Mutta" -puheet kertovat suoraan että jos joku rupeaa teilaamaan niin ei sitä sitten niin pahalla katsota. Että vähän banaalia ja pikkasen ehkä vähän väkivaltasta sillä tavalla että ei omia käsiään halua siihen sotkea, koska on moraaliltaan näivettynyt pieni pelkurimainen rotanraato.

En toki arvosta mitään "veren ja raudan" -kansalaiskuvaa. Ymmärrän että ihmiset ovat valtaosin pelkureita tahi ignorantteja. En usko sankarikansalaistarinoihin, tai ainakaan halua tukea niitä. Siis niihin USA:n hillbillyjen parissa yleisiä näkemyksiä joissa asukkaiden tulee aina olla niin aseistautuneita että voivat hyökätä hallitsijoita vastaan ja tätä kautta ylittää diktaattorin ja riistäjän valta. Kun tosiasiassa tämän tilan toteutuminen tarkoittaisi myös sitä että yhteisö ei voi suojella heikoimpiaan, jokainen on oman onnensa nojassa, ja tästä seuraa vahvimman laki.

Sen sijaan moitteeni alla ovat ns. "yhteisön tukipilarit". Ne ihmiset joilla on arvovaltaa ja joita kuunnellaan. Heillä tämä tilanne menee siihen että sananvapaus tarkoittaa heille sitä että heille on annettava mediatilaa. Poisjättäminen on sananvapauden vastaista. Sananvastuuta heillä ei sen sijaan ole. Pahimpia eivät ole edes ne, joilla on jotain ärjyä sanottavaa. Pahimpia ovat ne, joilla on ympäripyöreää sanottavaa. Sääliökulttuuria edustavia lausuntokoneita maassamme on paljon, osa niistä on jopa institutionalisoitu. ~ Minun silmissäni jokainen näkyvä mediahenkilö on joku jolla on sananvapautta ja sananvaltaa. Heillä on siis automaattisesti myös sananvastuu. Heidän sanomisiaan ja niiden seurauksia käsitellään johtamisen käsittein. Eikä tässä auta saivartelu. Jos haluaa mediaan ilmoittaa implisiittisesti väistämättä olevansa vastuussa jos jotain tapahtuu. Jos ei tämä kelpaa, pysyy poissa. Tunnustaa, että on niitä ihmisiä joille ei pidä antaa valtaa, näkyvyyttä, painoarvoa tai merkitystä. Simple as that.