Rasismia! Sovinismia! Syrjintää!

"Neekereillä on musta iho, mutta ei ole hienoa sanoa sitä ääneen."
(Lasten sanomaa)

Gazzanigan kirjassa "Eettiset aivot" kerrotaan siitä, kuinka Elizabeth Phelps teki kokeen, jossa paljastui, että valkoihoisten amerikkalaisten hermosto toimi eri tavalla, kun he katsoivat mustaihoisia ja valkoihoisia: Kun kohde oli tuntemattomien mustaihoisten kasvoja, mantelitumake aktivoitui. Näin ei käynyt jos kasvot olivat tutut tai valkoihoiset. Moni populaarijulkaisu ilmoitti että "rasismi näkyy aivoissa". Ja viereen laitettiin hieno MRI -kuva todisteeksi. Gazzaniga kuitenkin muistutti aivan oikein siitä, että tämä osoitti vain ja ainoastaan sitä että aivot luokittelevat ihmisiä jollain perustella. Rasismi ilman luokittelua ei toki ole mahdollista, mutta kaikki luokittelu ei ole rasismia. Itse asiassa Sophie Lebrechtin tutkimus näytti, että tumma ja vaaleaihoisten luokittelu voi jopa auttaa luokitteluun implisiittisesti liitetyn rasismin vähentämisessä.

Tämän lisäksi vaikka aivotoiminta ja tunne voitaisiinkin yhdistää, se kertoisi korkeintaan siitä että henkilöillä on ennakkoluuloja. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi samaa asiaa kuin rasistinen toiminta: Gazzaniga muistuttaa että jokaisella on ennakkoluuloja, ja että monet yrittävät vain tukahduttaa näitä tapoja; Gazzaniga muistuttaakin että suurin osa valinnanvapaudesta ei olekaan sitä että aktiivisesti luomme yllykkeitä, vaan sen sijaan suuri osa teoistamme on sellaisia, että meille tulee yllykkeitä, jotka jätämme toteuttamatta. Valintamme eivät monissa paikoin olekaan aktiivista tekemistä vaan passivoivaa tekemättä jättämistä. Tätä tukee myös Hannu Lauerman "Huijaus" kirjassa oleva muistutus siitä, että lapsia ei opeteta väkivaltaisiksi, vaan pikemmin opetetaan pois siitä: Kaksivuotiaat lapset ovat aggressiivisia ja väkivaltaisia, mutta heille opetetaan että se on huono asia, ja lisäksi he oppivat aggressioidensa seuraukset. Lapsi ei välttämättä ymmärrä että hän satuttaa kun hän vaikka puree vihassaan.

Rasismi ei siis ole sama asia kuin esimerkiksi rotuoppi. Rotuihin luokittelu kun on silmämääräisesti ja tieteellisestikin perusteltu näkemys siitä, että ihmislajin sisällä on pienempiä populaatioita, jotka jakavat keskenään paljon yhteisiä piirteitä jotka ovat niille tyypillisiä. Kulttuurillisesti näillä voi olla erilaisia tapoja. Rasismi kuitenkaan perustu siihen että erot myönnetään; Siksi esimerkiksi se jos ei saa ylpeästi edustaa vaikkapa afroamerikkalaisuutta, tai intiaaniperinnettään ei vielä tarkoita rasismia. Kansallistunnetta tai patriotismia toki usein tarvitaan rasismin ideologisessa oikeuttamisessa, mutta se ei sinällään ole sen rasistisempaa kuin luokittelukaan.

Ongelmia tulee sitten tasa-arvoisuuden kohdalla. Vielä se, että eri rotujen asema on erilainen ei vielä tarkoita rasismia; Ihmisethän eivät ole tasa-arvoisissa asemissa, ja eri rodut maantieteellisen keskittymistensä vuoksi ovat jakautuneet alueisiin. Nämä alueet ovat erilaisissa asemissa ruoantuotannon, poliittisen tilanteen ja monien muiden vastaavien kohdalla. Toisilla menee paljon kurjemmin kuin toisilla taas ei. Eri asia sitten on se, onko sitä mieltä että näin myös pitäisi olla; Rasismia on ainoastaan rotusorto tai rotusyrjintä, jossa ihmisen ihmisarvo kiistetään; Tämä tarkoittaa sitä että jonkun rodun edustaja nähdään automaattisesti vähemmän hyvänä, epäeettisempänä tai muun vastaavana. Kun tämä tehdään rodun, eikä esimerkiksi uskonnon varjolla, kyseessä on rasismi. Ero muunlaisen sortamisen välillä voi olla häilyvä, koska esimerkiksi monet tummaihoiset ovat muslimeja, ja muslimeihin kohdistamalla saadaan hyvin niputettua suurin osa tummaihoisista yhteen ja vain pieni osa valkoihoisista mukaan. Eikä tämä perustelu ole puhtaasti määritellen rasismia, vaan aatteeseen perustuvaa syrjintää.

Laajemmassa mielessä voidaan sanoa että syrjintä katsotaan toiseuden vastustamisena. Toiseus on karkeasti sanottuna sitä joka ei ole itseä. Tässä määritelmässä ylpeys omasta aatteesta, ihonväristä tai muusta asiasta ei ole syrjintää. Sen sijaan jos ajattelet että tämä antaa sinulle jonkinlaisen eettisen etulyöntiaseman, joka joko nostaa sinut jalustalle muihin nähden tai alentaa muut sinun alapuolellesi, on syrjintää.

Tämä tarkoittaa sitä että myös feministi tai vaikkapa tummaihoisen vähemmistön edustaja voi syrjiä. Tätä tapahtuu heti jos joku täyttää molemmat seuraavista ehdoista:
1: Taho projisoidaan toiseksi, itselleen vieraaksi. Hänet ulkoistetaan pois omasta käsityksestä minuudesta. Hänen ominaisuuksiaan ei nähdä omina ominaisuuksina. Hänestä tehdään "toinen".
2: Taho muutetaan pelkäksi yksipuoliseksi kritiikin kohteeksi. Tämä nähdään ideologiansa tai ihonvärinsä, "toiseutensa" vuoksi huonompana ihmisenä.

Tässäkin kohden on syytä huomata, että syrjiminen voi täyttää nämä ehdot kahdella tavalla, joita voidaan tietysti vielä yhdistää keskenään eri suhteissa:
1: Toiselle annetaan huonommat olosuhteet rotunsa tai näkemyksensä vuoksi. Tästä malliesimerkki on saksalaisten keskitysleirit juutalaisia varten.
2: Toisille annetaan etuja, joita toisilta puuttuu. Esimerkiksi tehdään jostain työpaikan virka-asemasta sellainen, että sen voi saavuttaa vain jos edustaa tiettyä rotua tai aatetta.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos olet iloinen ollessasi kristitty, et harjoita syrjimistä, mutta jos sinun mielestäsi homot, ateistit tai muulla tavoin ajattelevat ihmiset ovat vääräuskoisuutensa vuoksi vähemmän eettisiä, josta heidät tulisi parantaa, olet jo syrjinnän tiellä. Tällä samalla logiikalla vähemmistön edustaja jonka mielestä valkoihoiset miehet ovat huonoja on rasisti. Määritelmässä kun ei ole että vain enemmistö voisi syrjiä vähemmistöjä. Koko idean takana on ajatus väärästä asenteesta "muunlaisia" kohtaan, ei siitä onko sinun rotuasi montaa vai vähän. Ongelmalliseksi tilanne tulee tietysti siinä kohden, jos vastustat jotain tahoa sen vuoksi että tämä ei kannata toiseutta; Yleisesti voidaan sanoa että jos vastustat syrjimistä, luokittelet syrjijät epäeettisiksi. Melko suuresta osasta kuitenkin on niin, että syrjimisen syrjiminen ei ole samalla tavalla syrjimistä kuin muu syrjiminen; Itse asiassa syrjimisen salliminenhan tarkoittaisi koko toiseuden sietämisen ajatuksen mielettömäksi. Toiset taas ovat sitä mieltä tämänkaltainen sallittujen syrjittyjen tekeminen on hieman kaksinaamaista.

Tämän kannalta ongelmana on se, että miten pitäisi suhtautua esimerkiksi maahanmuuttajien koulutukseen: Kun he eivät osaa kieltä, olisi tätä kautta aika epäreilua laittaa heitä samaan luokkaan muiden kanssa. Kun muut vain opiskelisivat asiat, heiltä vaadittaisiin se että he oppisivat asiat ja lisäksi opettelisivat kielen. Tässä väärinymmärrys johtaisi huonompaan oppimistulokseen, ja päälle on tietysti kielenopettelun vaiva. Jos sitten taas maahanmuuttajat laitetaan omaan ryhmään, tämä voi vaikeuttaa heidän integroitumistaan. Ja heille annetaan erityisoikeuksia ja helpotuksia joita muilla ei ole.

Samoin esimerkiksi erilaisia kiintiöitä on käytetty tasa-arvo ja rasismityössä melko paljon. Syynä on ollut se, että kun suuri enemmistö johtajista on miehiä, se on johtunut siitä että miehille on annettu epäreilusti paikkoja, ei taitojen vaan sukupuolen, vuoksi. Kun kiintiä asetetaan voimaan, voikin itse asiassa käydä niin, että vaikka työpaikkaan hakee kolme tyyppiä: A joka on taitava, edustaa yleistä. B on kohtuu hyvä, mutta edustaa jotain jonka kiintiö on täynnä ja C on huono, mutta sen kiintiötä ei ole täynnä. Tällöin valitaan tietysti se C, jotta kiintiö täyttyisi. Ja silloin on itse asiassa tehty "toiseuden kannalta" juuri se, mitä kiintiöllä on lähdetty torjumaan. Työhön valitaankin henkilö sen vuoksi että hän edustaa jotain ryhmää(rotu/ideologia/sukupuoli) eikä sen vuoksi mitä hän osaa.

Tosin tässäkin kohden jos taitoihin vetoamista pitää perusteluna, niin luokittelee ihmisiä JA sanoo että sen perusteella pitää määrätä työpaikasta. Osasta tämä on "sallittua toiseuttamista", koska taidot voi harjoitella. Tosin kaikkien ei ole yhtä helppo harjoitella, joten kädettömät amatöörit ja vammaiset ja muut vastaavat kokevat tässä eriarvoistamista. Tämä itse asiassa valaisee sitä, miten vaikea ja monimutkainen asia itse asiassa on. "The Others" odottaa jokaisen nurkan takana pahemmin kuin "LOST" -televisiosarjassa. Tosiasiassa koulutuslaitos ja monet muut asiat eriarvoistavat ja tekevät toisille esteitä ja raivaavat toisille tietä. Ominaisuus tai haitta voi olla synnynnäinen. Mutta harva silti pitää varsinaisesti vääränä esimerkiksi sitä, että jalattomien kyky pärjätä MM tason urheilussa on huonoa. Siksi näkemys yleensä koskeekin ulkoisten asioiden sijasta ihmisarvoa, joka tulee tämän lähtökohtaisesti yhtä eettiseksi hyväksymisen kautta.

Kiintiöt ja maahanmuuttajien elämän helpottaminen on minusta jossain määrin oikein, mutta liiallisuudessaan väärin. Ongelmana on, kuten eettisissä kysymyksissä yleensä, rajanveto. Se, missä oikeutettu tukeminen muuttuu "siirretyksi nationalismiksi" on vaikea vetää. On hyvä jos maahanmuuttaja kokee että häntä ei vihata, ja että hänen maahan sopeutumistaan autetaan. Ja ilman kieliopetusta sopeutuminen ei kovin hevin onnistu. Toisaalta taas liialliset edut voivat johtaa huonoihin tuloksiin, kun vähemmistöt saavat oikeuksia jotka vaikeuttavat normaalejen ihmisten elämää, ja tämän seurauksena integraatio ei onnistu koska tämä epäreiluuden kokemus vieraannuttaa maahanmuuttajista; Heitä ei enää nähdä niinkään ihmisinä, kuin omaa elämää vaikeuttavina asioina, riesoina. Rajanvedot eivät ole helppoja. Selvää on vain se, että maahanmuuttajia on maassamme jo sen verran, että heitä ei voi vaan siirtää poiskaan. On joko kyettävä sekä sopeuttamaan kulttuuriympäristöä tilanteeseen sopivaksi että saada maahanmuuttajat myös sopeutumaan, tai sitten edessä on uhoa, tuhoa ja hampaiden kiristelyä. Syynä on se, että minusta tässä kohden molemmisa ääripäissä odottaa suurempi epätasa -arvoistaminen, ja että näiden keskelläkin toki edustetaan jonkinlaista eriarvoistamista, mutta se pitää valita siksi että se on kuitenkin vähiten eriarvoistavaa.

Tällä kaikella voidaan tehdä pikku sovelluksia sovinismin ja feminismin (jolla en tarkoita koko feminististä ideologiaa, vaan sitä osaa feministeiksi itseään kutsuvia, jotka tavoittelevat tasa-arvoksi nimettyä toiseuden vihaamista ; jotka siis edustavat "käänteistä sovinismia", jossa "mies on huonompi astia".) kohdalla:
1: Sovinistisen ajattelun ytimet tuntuvat löytyvän helpoiten työelämän asenteista. Miehen euro oli naisen 80 senttiä vai mitä se oli? Sovinistisia työkeskeisiä asenteita voi tiivistää vaikka tähän vitsiin. Siellä sanotaan että miehen määrätietoisuus on naisen jääräpäisyyttä ja miehen paperikasa on osoitus siitä että hänellä on paljon töitä ja on tätä kautta aikaansaava, kun taas naisen paperikasa on seuraus siitä että hän ei kykene järjestelemään töitään.
2: Feministisen epätasa -arvon kohdalla on hyvä mennä työympäristön ulkopuolelle, perhe ja ihmissuhde ja tunteenilmaisun saralle. Sillä esimerkiksi kouluympäristö ja siellä opettajien ja kanssaoppilaiden kanssa elettyäni olen huomannut - riippumatta siitä onko tämä kasvatusta, geenejä vai kulttuuriympäristön tulosta - että tunteiden ilmaisu, etenkin negatiivisten tai epäselvien tunteiden ilmaisu on sellaista, että se sallitaan tytöille naisille, ja tähän jopa kannustetaan. Mutta miehille ja pojille sitä ei sallita. Sanojen tasolla voidaan ehkä mainita että "pojat saavat itkeä", mutta kun se hetki todella tulee - ja minun kohdalla se on tullut monta kertaa - on mielenkiintoista huomata se ero niiden sanojen ja sen käytännön välillä. Tyttöjen itku aikaansaa huolenpitoa, poikien hermostuneisuutta ja muistutusta siitä miten tämä aktivoi niitä kiusaajia ja on tätä kautta paha asia. Liian tunteikas mies koetaan naistenkin taholla ikään kuin naisen vapautta vievänä, koska hän tunkeutuu naisen reviirille ja käyttää hänen keinojaan. Nainen sa itkemällä miehen heltymään, se on hyvä asia, mutta jos mies tekee saman, hän on emotionaalinen terroristi, ohjaileva ja manipuloiva. Miehen tulisi olla vakaampi ja tunteitaan hallitsevampi. Miehen emootiot ovat hyviä vain siihen että ne heltyvät naisen itkussa ja sitten mies tekee jotain asian eteen. Tunne -elämän ja sosiaalisen elämän epätasa -arvo sukupuoliasioissa näkyy muun muassa itsemurhaluvuissa, jossa miehet ovat suuresti etusijalla.

Tätä kautta voidaan kysyä, että jos tasa-arvoa ei ole naisilla tarpeeksi ja tässä pidetään työasioiden korostamista tärkeänä, ja että perheasiat tulee siksi jättää kokonaan käsittelemättä, tulee voida ihan vakavasti kysyä, mitä se kertoo tästä epätasa-arvosta valittavien priorisoinneista? Sillä sehän voi kertoa vain (1) siitä, että tasa-arvo olisi pelkästään naisiin keskittymistä, joka ei olisi määritelmän mukaista tai (2) siitä että perhe -elämän, tunteiden osoittamisen ja sosiaalisten suhteiden arvo tasa-arvon toteutumisen kannalta on mitätön, eli ne asiat eivät ole tärkeitä suhteissa toisiin.

Tosin tässäkin kysymyksessä on monia vaikeita kysymyksiä: Esimerkiksi se, että valtaosa eronneiden lapsista on hoidossa äidillään, kun taas isän rooli on yleensä maksaa elatusmaksut, voi johtua sekä siitä että miehillä on asenne, jonka mukaan lastenhoito on jotain, joka on hyvä "ulkoistaa" tai "toiseuttaa" naiselle. Toisaalta se voi johtua myös sukupuolisyrjivästä asenteesta, jossa ajatellaan että "miehet ovat huonompia vanhempia". Tai se voi johtua molemmista. Aitoihin syihin oikeassa suhteessa ja oikeassa tilanteessa paneutuminen on tässä kohden ainut ratkaisu.

Kuitenkaan ei ole reilua käyttää miesten ongelmia siihen että naisten asioita ei tulisi parantaa. Minusta tasa -arvon vain on tarkoitettava sekä tasa-arvoa miehille että tasa-arvoa naisille. Muutoin kyseessä ei ole mikään tasa-arvo, vaan tasa-arvoksi nimetty syrjintä. (Ihmisiin vain tuntuvat vaikuttavan enemmän nimilaput purkin kyljessä kuin se mitä hilloa siinä purkissa on. Minä taas en mielelläni syö etikettejä.)

Toiseus.

"Jos haluaa olla vapaa, haluaa vapaiksi myös muut."
(Simone de Beauvoir)

Simone de Beauvoir tuli tunnetuksi vuonna 1949 kirjastaan "Toinen sukupuoli". Siinä hän käsitteli tärkeää asiaa: Hän kuvasi naisen asemaa. Kuten arvata saattaa, silloinen patriarkaalinen maailma kohahti, muun muassa Paavi laittoi kirjan mustalle listalle. Sillä kirjassa häväistiin miehiä, ja sitä kuvattiin filosofiseksi pornografiaksi. De Beauvoir oli kuitenkin hyvässä seurassa, sillä myös hänen "avoin avopuolisonsa" Jean-Paul Sartre sai kuulla puheita siitä että oliko hänet riivattu.

Toisessa sukupuolessa tuotiin esiin asiaa, joka ei ollut perinteisessä mielessä akateeminen. Siinä ei ollut uusia käsitteitä, eikä sen ymmärtäminen ollut monimutkaisten kielikuvien takana. Sen tavoitteet olivat lähempänä Karl Marxin ajatusta, jossa "Filosofit ovat vain eri tavoilla selittäneet maailmaa - mutta tehtävänä on sen muuttaminen." Tämä teksti on tehty de Beauvoirin -ja valitettavasti hieman Marxinkin- tavoitteita seuraillen, tämän artikkelin tavoitteena on siis tuoda hieman esiin toiseutta. Tai oikeastaan ensimmäisyyttä, sillä nykyinen kulttuurimme on korostanut erilaisuuden vapautta tärkeämmäksi arvoksi: Harrastamme helposti siirrettyä nationalismia ja suvaitsemme suvaitsemattomuutta, jossa "toiseuteen" leimatuille annetaan erityisoikeuksia suhteessa muihin ihmisiin. Sellaisia etuoikeuksia, jotka itselle annettuna olisivat rasismileiman alla välittömästi.

On tärkeää huomata, että tämä juttu ei varsinaisesti kritisoi naistutkimusta. Vaan lähinnä sitä, miten feminismi ja naistutkimus näkyvät kulttuurissamme. Toivon että nämä virheet eivät toistu naistutkimuksen kentällä, koska muutoin naistutkimus ei olisi sitä feminismiä, jota sen toivoisin olevan, eli tasa -arvoa kannattavaa aatetta, jota fiksu ja ihailtava Minna Canth edusti. Sillä silloin feminismi on telaketjufeminismiä, joka ei ole yhtään sen tasa-arvoisempi kuin sovinismikaan.

Mutta hypätään vielä de Beauvoiriin, joka ainakin minulle on ensisijaisesti filosofi ja vasta toisisijaisesti nainen. Sillä hänen ajatuksiaan tulen käyttämään tässä pikkuisessa yönsydänurakassani. (Joka valmistuu sopivasti äitienpäiväksi.) Toivottavasti tämä naisen toiseuteen tuomitseminen, sukupuolen merkityksettömämmäksi laittaminen, ei ole sitä naisen halveksimista. (Aina tästä ei tahdo saada selvää.)

De Beauvoir osoitti historiallisessa käsittelyssään sitä, kuinka nainen on ollut yhteiskunnassa alistettuna, ei äänioikeutta, ei mahdollisuutta opiskella yliopistossa. (Jopa ritareilla, joilla naista voitiin arvostaa, hyveellinen nainen oli tietynlainen, hänellä oli juuri tietyt normit, joihin hänen piti sopia.) Mutta hän ei keskittynyt tähän. Hän keskittyi siihen, miten sanomattomat normit sitoivat naista yhä tuolloin. Sillä kulttuurissa on tietyt arvot ja perinteet, jotka seuraavat mukana. Ja nämä arvot ovat jättäneet merkkinsä myös kieleen, ja ne siirtyivät sen mukana. Ne näkyvät esimerkiksi tarinoissa: Myyttien nainen ei tapa hirviöitä, valloita mantereita, julista filosofiaa kaduilla, keksi uusia teoreemoja, eikä kokoa vallankumousta ja johda sitä. Myyttien nainen on joko hoivaava ja pitkämielinen kanaemo tai seksikäs huora.

Kielianalyysi, jota feministit nykyäänkin soveltavat, nojaa ajatukseen kulttuurinsiirrosta. "Joka hallitsee kieltä, hän hallitsee mieltä".

Siksi jos kulttuurissa sanotaan, että mies "siittää lapsen" ja nainen "tulee raskaaksi", kerrotaan että mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Ja sanonnassa tämä asenne siirtyy tätä käyttäessämme myös lapsille, vaikka emme tiedostaisi tätä suoraan. Itse asiassa tiedostamatta tätä se siirtyy luultavasti jopa enemmän: Weasel Worditkin toimivat parhaiten niiden parissa jotka eivät niiden arvoa mieti. Esimerkiksi jos jonkun kannan edustaja korostaa sitä kuinka hänen puolen asiantuntija on "professori" ja toisen puolen professoriasiantuntijasta kerrotaan kuinka hän on esimerkiksi "kommunisti". Faktoja molemmat, mutta..

Toisin sanoen: Uskon että jos koko kulttuuri käyttää tietynlaisia sanontoja, se todella vaikuttaa suhtautumiseen. Jos esimerkiksi esittää, kuten "Kristityn vastuu" -lehden päätoimittaja Esa Saarisen "Filosofia" -kirjan (sivu. 225) mukaan ilmoittaa että "Raamatun mukaanhan avioliitto on miehelle annettu tehtävä, 'mies luopukoon isästään ja liittykööt vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi' (1. Moos. 2:24) Miksi käsky annettiin miehelle? Koska naisen sielun ja ruumiin rakenne on haavoittuvampi, hän tarvitsee suojelua." Todellakin vaikuttaa siihen, miten mies on suhteessa naiseen kulttuurissa. Ja tässä näkemyksessä nainen on "heikko", "passiivinen". Ja mies taas "aktiivinen" ja "vahva". Mielestäni tämä on ihmiskohtaista, eli uskon että heikkoja, kuvauksen mukaisia, naisiakin on olemassa. Ja että osa miehistä ei täytä tätä ehtoa koska perinteet pistävät hänet kestämään asioita, joiden kohdalla naisten annetaan joustaa.

De Beauvoirin mukaan tämä perinne oli taakka. Se on naista alistava käsitys. Mutta käsitys on vain käsitys, eikä tarkoita että se olisi pysyvä tila. Tila voidaan siis muuttaa.

Ja nyt pääsemme hyppäämään nykysuomeen. Viime kesänä oli sairaanhoitajien lakko. He ajoivat tietysti arvokasta asiaa. Sillä heidän palkkansa totisesti olivat liian pienet. Mutta asiaan sidottiin muutakin. Siihen sidottiin naiseus. Miesten ja naisten palkkauserot nousivat kysymykseen. Tietenkin Suomessa samoista tehtävistä saadaan suunnilleen samaa palkkaa. Mutta naisvaltaiset alat saavat pienempiä palkkoja kuin miesvaltaiset alat. Ja tätä asiaa oltiin puolustamassa. Miesten ja naisten oikeuksista puhuessa palkkaerot nousevatkin aina esiin. Ja hyvä niin. En siis ole kieltämässä kritiikkiä, päin vastoin. Haluaisin tuoda sitä lisää.

Sillä myös miehissä on toiseutta. Ja sekin on perinteen kahlehtimaa. Sillä aivan kuten naiset eivät ole onnistuneet vapautumaan niin paljon, että miesten työt ja naisten työt olisivat menettäneet merkityksensä. Mikä ei toimi, koska sairaanhoitajat ovat naisvaltainen ala. Naiset ovat itse valinneet sen. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko tämä halu kulttuurin vai perimän seurausta. Palkkaerot toki johtuvat arvostuseroista, jotka voivat johtua taustakulttuurin "perinteisesti miehille leimatuista arvoista". Mutta se fakta, että nämä ovat yhä naisvaltaisia. Se kertookin jo siitä että "palkkakuopan kahleet ovatkin naistensa itse hakemia".

Sillä jos nainen on ensisijaisesti vapaa, niin on mieskin. Sillä olemme käsittääksemme kaikki ihmiset älyllisiä toimijoita. (Itse toki vähemmän kuin monet muut.)

Huomatkaa että seuraava kohta ei itse asiassa käsittele omia mielipiteitäni armeijasta, joita en tässä paljasta. Sen sijaan se käsittelee sitä, miten de Beauvoirin kielianalyysiä voidaan soveltaa myös siten että mies on tuomittu sortoon. (Esimerkiksi sen takia että hänet on tuomittu "ensimmäyteen" kulttuurissa, joka antaa siirretyn nationalismin periaatteella oikeuksia "toiseudessa" oleville, ja itse asiasa tekeekin "toiseudesta" sitä joka sortaa ja "ensimmäisyydestä" sitä joka on "toiseudessa".)

Kulttuurimme epätasa -arvoisuudesta puhutaan melko paljon. Esimerkiksi Kaisa Karppinen ja Mila Engelberg puhuvat suomen kielen neutraloinnista. Heistä esimerkiksi se, että virkamies vääristää arvoja, kertoen jotain miehen paikasta. Mutta he eivät puhu miesten arvoa halveksivan kielen poistamisesta. Esimerkiksi "murhamies" voi tarkoittaa kumpaa sukupuolta tahansa. Tätä termiä kuulee kuitenkin, enkä ole kuullut ainoankaan feministin maininneen asiasta. Itse asiassa aiheen "varusmies" esiintuominen huvittaa minua hieman. Sillä feministit selvästi näkevät epätasa-arvoa määritelmässä. Mutta he eivät mieti sitä kulttuuria sen takana. Sillä varusmies, kyllä, hän on armeijaan pakotettu. Ja tämä on itse asiassa juuri sitä muottia, jossa mies asetetaan tietynlaiseksi toimijaksi. Hänen on mentävä armeijaan, oltava aktiivinen tappaja. Väitän, että jos jokin paikka korostaa miehen maskuliinista luonnetta, se on armeija. Jos siis arvoja siirretään, puolen vuoden tai yhdeksän kuukauden keskitysleiri taatusti vaikuttaa asenteisiin. Siksi en voi muuta kuin nähdä ironiaa siinä, että henkilö näkee epätasa -arvoa, naisen sortamista, määritelmässä, jonka sisältö johtuu siitä että käytännössä sen alle joudutaan väkisin, sukupuolen vuoksi. (Naiset voivat mainita että he synnyttävät. Mutta tätä ei voida verrata, koska synnyttäminen ei -onneksi- ole kansalaisvelvollisuus. En tiedä että kukaan nainen olisi Suomessa joutunut vankilaan siitä että ei ole synnyttänyt lapsia.)

Ja kun tasa-arvosta puhutaan, on tietenkin muistettava että miehet saavat lapset avioerotapauksissa erittäin harvoin. Mies on perhe -elämässä asetettu toiseuteen. (Joskin työelämässä "ensimmäisyyteen") Ja väitän että tätä ei tehdä miesten "ainaisen väkivaltaisuuden" vuoksi, vaan siksi että jos perheasioissa on vastakkain naisen ja miehen sana, nainen voittaa sen aina. Ja jos ei muuten, niin asettamalla itsensä "toiseuteen". Ja tässä vaiheessa mies on joko luuseri(jos ei ole töissä) tai urahirmu, jolta ei riitä empatiaa(jos on). Eikä ole oikeastaan väliä mitä hän on tehnyt.

Sillä jostain syystä näyttää siltä että feministit ovat uudelleenmääritelleet tasa-arvon. Se ei enää olekaan sitä että nainen ja mies ovat tasapuolisia ihmisiä, vaan että naisien on saatava se, mikä perinteisessä -ja sinänsä eitoivottavassa näkemyksessä- on ollut "miesten oikeus" ja miesten on jaettava se, mikä perinteessä on ollut "naisten velvollisuus". Mutta toisin päin velvollisuuksia ei tahdota siirtää.

Mutta tietysti, olen mies, joten tästä ei tarvitse välittää. Sillä tämähän on vain mahtiesimerkki siitä, miten minun tavoitteenani on alentaa naisten pyrkimyksiä ja estää heidän urakehitystään.

Onko väitelause "Mustat donkaa tykimmin" rasistinen?

Kun olin lapsi, maailma oli monelta osin erilainen. Meillä oli koulussa aakkostauluja joissa oli "N niinkuin neekeri". Agatha Christien "kymmenen pientä neekeripoikaa" ei tuossa välissä myöskään ollut mikään "Eikä yksikään pelastunut". Kuuluisin oli tietysti lasten leikki "Kuka pelkää mustaa miestä". Itse lapsena ajattelin tämän mustan miehen olevan jokin musta mörkö metsässä. En siis ajatellut suurihuulisia tummia Afrikan miehiä ollenkaan. Puolisoni mielestä musta mies oli ollut Musta Pekka. Siis se sarjakuvahahmo. Mielikuvat olivat toiset. En sitten tiedä, kuinka yleisesti mustia miehiä yhdistettiin Afrikkaan. Nykyään ei saa sellaisia asioita sanoa, koska joku voi loukkaantua. Asennemuutos vei muun muassa lakritsin logon, LakuPekan pois kääreistä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että ulkomaan kauppa oli vaikeaa kyseisen kuvan kanssa. Imago ja myynti ratkaisivat. Niin kuin niiden kai pitääkin.

Ajat ovat muuttuneet. Tätä kuvasi eräs South Parkin jakso, jossa riideltiin South Parkin lipusta. Lipussa oli joukko valkoisia tikku -ukkoja jotka hirttivät mustan miehen. Osa halusi muuttaa lipun, koska se oli rasistinen, osa säilyttää sen koska se oli kuitenkin historiaa. Molemmat olivat tietenkin totta ja sekä rasismin välttäminen että historian puolustaminen ovat arvokkaita asioita. Paikalle saapuneet Ku Klux Klanilaiset tietysti tulivat joukolla vetoamaan lipun säilyttämisen puolesta, mutta naamioituneet lipun historiallisuuden kannattajat ajoivat ajamaan lipun muuttamisen puolesta, koska kaikki vihasivat Ku Klux Klanilaisia ja tekisivät ihan sen imagon vuoksi toisin. Lopussa tilanne kulminoitui väittelytilaisuuteen, jossa lapset selittivät miten väkivalta on luonnollista. Sarjan musta kokki selitti, kuinka lasten pitäisi huomata, että hirressä oli musta mies. Lapset eivät olleet huomanneet asiaa koska "ihon värillä ei ole väliä". Lopulta ihmiset tulivat siihen tulokseen, että lapset olivat niin eirasisteja että he eivät huomanneet että lippu oli rasistinen. Mutta että lippua silti tulisi muuttaa. (Tämän jälkeen lipussa värikkäät tikku-ukot hirttivät värikkään tikku -ukon.)

Toisin sanoen maassamme on melko tuoreesti syntynyt monien kulttuurien joukko. Heillä ei ole maassamme perinteitä. Toisin sanoen yhteiskuntamme ei ole rakentunut siten, että heille löytyisi helposti sopiva paikka. Ja toisaalta hekään eivät ole ehtineet mukauttaa tapojaan siten että ne helposti loksahtaisivat kulttuuriimme. Tämä on oikeastaan itsestään selvää, kun miettii sitä että yhteiskuntamme on rakentunut pääosin kristillisen perinteen varaan. Jopa kauppojen aukiolopäivät ja työpaikan vapaapäivät on valittu tämä mielessä. Sama sovittautuminen juuri kristillisyyteen kattaa yhteiskuntamme. Tässä ei välttämättä ole mitään väärää. On vain hyvä asia että lait ovat sopineet maan asukkaiden tarpeisiin. Nyt asukkaat ovat vain muuntuneet, meitä on monelaisia uskonnollisia ja uskonnottomiakin menijöitä. (Yhteiskunnan toimivuuden kannalta sekularismi, eli kirkon ja valtion ero on järkevä ja hyvä ratkaisu jos yhteiskuntaan kuulujat eivät enää käytännössä olekaan kaikki saman uskontokunnan edustajia. Jos kaikki ovat kristittyjä, eroa ei tarvittaisi.)

Luultavasti tämä muutos tarkoittaa muutoksia sekä lainsäädännössä että eri katsantokannoissa ja ihmisyksilöiden asenteissa. Ja luulen että vaikka ensimmäinen on byrokraattisen hitain, suurimmat vaikeudet tulevat olemaan viimeisessä. Omaa itseä on kaikista vaikein muuttaa.

Monikulttuurissa on ideana hyväksyä monenlaisia arvoja. Tässä on taustalla valistusajan ihanteet vapaasta ajattelun uskaltamisesta. (Jos ihmisille huutaa "sapere aude" ei pidä ihmetellä, jos he eivät enää seuraakaan vain yhtä tiettyä näkemystä.) Sen taustalla on ajatus siitä että ihmisen vapaus valita uskontonsa ja näkemyksensä on tärkeämpää kuin se,että kaikki seuraisivat juuri tätä tiettyä "Tosi Uskoa". Tämä tarkoittaa yksilön vapauden asettamista indoktrinaation edelle. Toisella tavalla ajattelu, erimielisyys, nähdään rikkautena, eikä välttämättä jonain vääränä näkemyksenä tai ratkaisemattomana ongelmana, josta on väkisin päästävä eroon. (Yhteiskunta ei ole luonnontiede, jossa metsästetään mielipiteistä vapaita uskomuksia. Siksi ei ole välttämätöntä debatoida eri uskonvakaumusten välillä.) Tosin on tärkeää huomata, että tavoitellessamme suvaitsevaisuutta tai kaikkien hyötyä, mukaan tuleekin elementtejä, jotka itse asiassa poistavat eri kulttuurien tasa -arvoisuutta. Nämä ovat ainoastaan riskejä, eivätkä suinkaan viittaa siihen että asiallinen yhteys eri kulttuurien kesken olisi mahdotonta. Nämä ongelmat ovat mahdollisia, ja ne ovat osittain päällekäisiä, osittain toisiaan vastaan. Mutta niinhän ihmisten kanssa usein on. Yksilöt ovat erimielisiä, ja eri näkemykset näkyvät. Niitä on hyvä miettiä, koska tosiasiassa Suomessa on tällä hetkellä vakiintuneesti eri kulttuureja, ja heitä on niin monta että emme mitenkään voi vain lähettää heitä poiskaan. Emme voi käytännössä hylätä monikulttuurisuutta. Jos siis näet tämän monikulttuurisuuden ongelmana, olisi syytä muistaa että "ongelma johon ei ole ratkaisua ei ole ongelma, se on olotila." Sen kanssa on vain tultava toimeen miten hyvin vain kykenee:
1: Dhimmitude joka on joustamista silloin kun kohtaa vääryyttä. Väistäminen väkivallan uhan edessä. Tämä tarkoittaa sitä, että dhimmitudea harjoittava ei reagoi esimerkiksi ihmisoikeusrikoksiin vetoamalla uskonnonvapauteen. Tästä seuraa se, että uskonnon nimessä saisi tehdä ihmisoikeusrikoksia. Tämä ei kai kuitenkaan ole kulttuurien tasa -arvon ajatuksen takana.
2: Orwellin "siirretty nationalismi", jossa kulttuurissa suvaitaan erilaisia näkemyksiä ja annetaan niille niin paljon oikeuksia, että se tuottaa epätasa -arvoa. Siirretyssä nationalismissa toisella tavalla ajatteleville annetut edut ovat niin suuria, että jos vastaavanlaiset etuja annettaisiin itselle, ne nähtäisiin epätasa -arvoistavina. Mutta kun edut annetaan toisella tavalla ajatteleville. Ainakin puheiden tasolla siirrettyä nationalismia tuli esiin Vanhasen älykkyysosamäärätutkimuksessa. Suurin meteli pidettiin siitä, että sen tulos oli epämiellyttävä. Ei siitä että sen metodi oli puutteellinen ja oliko se puutteellinen. Toki tälläisiä asioita tulee monikulttuurisuudessa tutkia. Mutta se olisi myös syytä tehdä hyvin. (Itse en ota kantaa em. tutkimuksen hyvyyteen, koska en edes pidä älykkyysosamäärää hirveän tärkeänä asiana. Huomautan ainoastaan siitä mistä aiheesta diskurssia käytiin, mihin keskustelussa kiinnitettiin huomiota. Kun esiin nostetaan vakavasti mahdollisuus siitä että tietyt tutkimustulokset kielletään, ollaan aika pitkällä. On ihan mahdollista että myös älykkyysosamäärä on kulttuuriin sopeutumisen tulos, tai että tutkimuksessa oli muita virheitä.)
3: Huolimattomassa demokratiassa ongelmana on myös se, että jos enemmistö ei haluakaab antaa tasa -arvoisia oikeuksia vähemmistöille, se ei voi onnistua. Tällöin päädytään utilitarismista tuttuun ongemaan siitä, kuinka yleisen hyvän nimissä voidaan periaattessa sortaa vähemmistöjä lujastikin.
4: Pelkkä eri arvojen tasa -arvoisuus ei riitä. Monissa maissa on ollut rinnakkain useita eri kulttuureita. He kaikki ovat olleet omissa ryhmissään, joka on aikaansaanut vihapatoumia jotka ovat purkautuneet sisällissotia. Olisi siis paitsi kyettävä olemaan dogmaattisia saman maan sisällä, myös kyettävä elämään yhdessä. Siksi olisi tärkeää huomata, että tasa-arvoisuus ei onnistu, jos sekä yhteiskunta, että eri kulttuurit eivät halua integroitua. Se on vähän kuin hyvä keskustelu ~ jos se ei ole kaksisuuntaista, sitä ei ole tapahtunut. Olisi virhe olettaa että tämä onnistuisi ja että esimerkiksi maahanmuuttajat haluaisivat sopeutua yhteiskuntaan kun ovat siihen kerran itse muuttaneet. (Itse asiassa moni, mutta ei toki kaikki, heistä haluaa tuoda mukanaan oman kulttuurinsa mahdollisimman muuttumattomana. Vaikka monissa maissa on kulttuurin tuomia ongelmia lähdetty pakoon, he haluavat silti tuoda kulttuurinsa mukanaan mahdollisimman kokonaisina, myös ongelmineen. Tässä on mukana hieman ironiaa, mutta sitähän ihmisten elämässä aika usein on.) Samoin on väärin olettaa että maassaolijat vain haluaisivat sopeutua maahanmuuttajiin vain siksi että heidät on maahan päästetty. (Moni haluaa pitää paikallisen kulttuurin mahdollisimman muuttumattomana, "puhtaana".) Tämä vaatii siis työtä.
5: Suvaitsemattomuuden suvaitseminen. On muistettava, että tasa -arvon nimissä tasa -arvoa vastaan taisteleminen on ongelmallista, koska siinä hylätään tasa-arvon premissit mutta seurataan sen logiikkaa. On huomattava, että ankrara suvaitsemattomuus on melko harvinaista, ja sen hyväksyminen vaatii siksi erittäin avomielistä yhteiskuntaa. Tässä on takana hieman sama, kuin mitä monet pseudotieteet harjoittavat: He esittävät tiedekritiikkiä erittäin postmodernilta pohjalta. Syynä ei ole se, että he olisivat erittäin postmoderneja, vaan siksi että he ovat niin dogmaatikkoja että heidän näkemyksensä vaatii erittäin paljon postmodernismia. Sillä ironista kyllä: Tiukoin dogma vaatisi oikeutuksekseen relativismia, joka suvaitsee kaiken irrationalismin tasolle.

Seuraava uutinen liittyy rasismiaiheeseen, sillä se viittaa mustien ylivoimaan.
Aikaisempia oravarotuja kelpoisempi, musta, orava on valloittamassa Englantia. Menestyksen takana on se, että tumma väri johtuu oravien testosteronipitoisuuseroista. Myös vaaleammat oravanaaraat suosivat tummia. Mainitsen asiasta - sen lisäksi että Kari Tikkanen tästä juuri minua informoi sähköpostilla - koska minusta hieman tuntuu että moni rasisti pelkää juuri jotain tuon tapaista ; Moni tummaihoisien maahamme pääsyä ja täällä pitämistä vastustava pelkääkin että mustat tulevat ja vievät meiltä työpaikat ja naiset. Luultavasti ihmisten, toisin kuin oravien, kohdalla kyseessä on kuitenkin enemmänkin alemmuudentunto, itsensä häpeäminen, joka ainoastaan näkyy vihana.

Yritetään kuitenkin elää ihmisiksi, vaikka rasismi olisi kuinka luonnollinen ajatuskulku ; Esimerkiksi elefanteilla on taipumus vihata mustia miehiä keihäiden kanssa enemmän kuin vaaleaihoisia. Mutta muistakaamme, Siitä miten asiat ovat ei pitäisi johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla. (Sama koskee tietysti vaikkapa Isä vanhasen koetta, olipa sen tulos sitten mitä tahansa ja luontitapa mitä tahansa.)