"Tie miehen sydämeen käy rintalastan kautta".
(Xena:soturiprinsessan juliste.)
Televisiosta tuli suunnilleen samaan aikaan kaksi sarjaa; Xena:Soturiprinsessa ja Hercules. Xena taisi olla jälkimmäisen spin-off, mutta yllättäen tätä suositumpi sarjana. Syynä ei varmasti ollut sarjan muuten erinomaisempi laatu. Samanlaista huitomista ne olivat molemmat. "Juoneen" oli panostettu suunnilleen saman verran. Mutta ilmeisesti ihmisillä oli väliä sillä heiluiko ruudussa Kevin Sorbo vai Lucy Lawless. Tytöt voivat paremmin samaistua Xenaan ja pojat. Me olemme oma lukumme. (Tosin minä katsoin molempia sarjoja, ja lähinnä satunnaisesti. Mutta jos minun tulisi valita tappako minut Hercules vai Xena, en miettisi kauaa.) Selvästi sukupuolella oli väliä. Ja selvästi naiset ja miehet suhtautuvat näihin asioihin hieman eri tavoin. Jos seksinhalu olisi panoksena kaikki tytöt katsoisivat Herculesta ja pojat Xenaa, Jos taas samaistuminen, toisin päin. Ja vaikka näinkin olisi ero pitäisi selittää jollain, ja se luultavasti olisi se, että itse aihe, taistelu, kiinnostaisi selvästi toista sukupuolta enemmän kuin toista.
Selvästi miehet käytännössä ovat aggressiivisempia näissä mieltymyksissä. Minäkin kirjoittelen taistelufilosofista blogia. Sattumalta olen mies. Sattumalta minut kasvatettiin perheessä, jossa vesipyssyt olivat liian väkivaltaan usuttavia. Turtlesit olivat liian väkivaltaan opettavia ollakseen sopivia 3 -luokkalaiselle. (Ei puhuta siitä että 1. luokalla katsoin kavereilla Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvan. Ja Xenaa ja Herculestakin tuli katsottua kavereilla.) Silti olen nykyään mitä olen. (Ei, en koe miekkailevani kadotettua lapsuuttani. Ei se nyt "niin kauhea" ollut. Vaikka en ehkä kaikilta osin asunutkaan "parhaassa mahdollisessa maailmassa". No, harvapa meistä taitaa.)
Mutta onko kyseessä pelkkä yhteiskunnan asenne ja kasvatus. Olisiko toisessa kasvatusoloissa tavallista, että kaikki naiset olisivatkin taistelija -amatsoneja, jotka Xenan tavoin hoitaisivat ne hommat mitkä perinteisesti on nähty "miehen töinä" samanaikaisesti kun heidän miespuolisonsa olisivat kotona taittelemassa pyykkiä ja keskustelemassa siitä miten "parrakkaissa ja rohkeissa" Brooke saa Ridgen leppymään kukkasin Brooken oltua taas liian aggressiivinen.
Naistutkimuksessa ja humanistisissa kirjoituksissa tätä asiaa käsitellään. Samoin evoluutiopsykologiassa. Etenkin naistutkimuksessa aihetta käsitellessä tavataan eritellä erikseen "sex" ja "gender". Tässä kohden sex tarkoittaa biologisia ominaisuuksia ja "gender" taas viittaa kulttuurin ja sosiaalisuuden tuottamiin eroihin. Queer -teoria taas hylkää tämänkin eron, muuttamalla erot pelkäksi kulissiksi. On vain rooleja, sukupuolen merkitys on minimaalinen. Käytännössä he sanovat, että "sex min - gender max". (Pidän tuosta kahtiajaosta kiinni termien tasolla tässä blogauksessa, koska se mielestäni on ainut tapa käsittää koko asiaa edes jokseenkin helposti.)
Korostetusti aatteeseen nimeltä "feminimi" liian syväti asettuneet korostavat jälkimmäistä ; Heiltä tahtoo kuulla sen, että sex on todellakin pelkkä ulkokuori. Käytökseen sillä ei ole heidän mukaansa mitään vaikutusta. He korostavat että sex ja gender tulisi erottaa eikä niitä saisi niputtaa. Nämä feministit voivat toki muistuttaa myös että "mies genderinä" on syyllinen moniin kauheuksiin. Tästä suhtautumistavasta löytää kuvauksen kirjasta "Mies vailla tasa-arvoa". Siinä miehiä kritisoineelta feministiltä kysyttiin, eikö hän löydä miehistä mitään hyvää. Vastauksena tulee se, että koska hän itse on heteroseksuaalinen nainen, niin hänestä on ihan kivaa, että miehellä on penis. Tämä tarkoittaa sitä että tämä äärinäkökulma on taipuvainen jättämään miehen tyhjäksi: Fyysinen sukupuoli on pelkkä penis, ja henkinen on jotenkin saastaista.
Tietenkään tämä EI tarkoita sitä että feminismi tai naistutkimus olisi huonoa tai epätieteellistä. Se vain kertoo siitä että kaikki siinä ei ole. Se kertoo vain siitä, että siitä liikkuu "ruohonjuuritasolla" aika erikoisia ilmentymiä. Aihe on kuitenkin kiinnostava:
Sehän on suorastaan malliesimerkki kannanotosta "nature / nurture" -kiistassa.
Eli siinä keskustelussa, onko ihmisen luonne selitettävissä biologisin vai kasvatuksellisin syin. Minulla on hyllyssä suoraan tätä kahtiajakoa käsittelevä kirja. Matt Ridleyn "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen". Siinä haastetaan itse kahtiajakoa. Ridley päätyy kirjassa ihan arkijärjenkin mukaiseen lopputulokseen siitä, että ihmisen käytös on molempia. Ridley korostaa, että geenit yhdistetään väärin vapauden puutteeseen. Sillä tosiasiassa geenit voivat myös lisätä vaihtoehtoja ja tätä kautta vapautta. Ridley nostaa esimerkiksi sen, että jos geenit vähentäisivät vapauttamme ja kasvatuksemme merkitystä, virukset olisivat vapauden John Stuart Millejä. Ridley selittää että Geenit voivat olla "kytkimiä". Niitä lisäämällä saadaan myös erilaisia toimintoja ja toimintatapoja, jotka sallivat useamman eri strategian kesken valinnan. Ridleyn kirjan mukaan sekä nature että nurture -leiri ovat oikeassa.
Kirjassa on tästä tietysti paljon esimerkkejä.
Luvussa "vaistojen ylenpalttisuus" Ridley kertoo Simon Baron-Cohenin testeistä, jossa havaittiin että jo vauvat katsovat vanhempiaan eri tavoilla. Ja tässä löydettiin korrelaatiota testosteronitasoihin. (Niin, juuri siihen, jota erittää ne kapistukset, jotka paatuneimmatkin naistutkijat nimeävät väheksymänsä "sex" -puolen aikaansaamiksi.) Samoin pojat pitivät hieman enemmän mobileista ja tytöt kasvoista. Samoin selviää, että autismi on korostetusti nimenomaan poikien ongelma. Sukupuolella voi siis todella olla vaikutusta siihen millaisia olemme;
Tälle väitteelle voidaan peräti löytää korrelaatioita. (Ympäristövaikutuksen näkyminen testeissä voidaan minimoida ellei peräti eliminoida esimerkiksi kokeella jossa on sekä naisia että miehiä, jotka on jaettu kaksoissokkokokeeseen siten, että osa laitetaan esim. addrenaliinikuurille ja toinen vedelle ja katsotaan sitten eroja.) Ja että tälle pienelle korrelaatiolle löytyy myös ruumiillisia syitä; Jos joku on fyysisesti taipuvaisempi aggressioon, se ei tarkoita että hän ei voisi rauhoittua. Mutta toisaalta tässä tapauksessa aggressiivisuuden syy ei ole kasvatuksen. Vaikka kasvatus voisi saadakin fyysisesti rauhallisenkin henkilön aggressiiviseksi. Eri tilanteissa aggressiivisuuteen voivat vaikuttaa joko toinen tai toinen tai peräti molemmat. Ja tällöinkin tietysti "tilastollista jakaumaa seuraten".
Samoin esille nousee ympärileikkauksessa sattunut vahinko, joka johti siihen että lapsi kastroitiin ja kasvatettiin tyttönä. Aikuisena hän ihmetteli kuinka oli elänyt koko elämänsä vieraana. Jopa halu tietynlaiseen vessassa virtsaamisasentoon seisaalla oli. Vaikutukset olivat muutenkin aika suuria. Lapsi luuli/tiesi kuitenkin koko ajan olevansa tyttö, samoin hänen ystävänsä ja opettajansa. Se ei estänyt poikamaisia mieltymyksiä. Ridleytä lainaten
"nukkegeeniä ei ole, mutta nuket suunnitellaan vetoamaan ennalta arvattaviin ennakkoasenteisiin samalla tapaa kuin ruoka suunnitellaan vastaamaan tiettyihin ihmisen makuihin."
Tämä ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus: Eläimillä, kuten simpansseilla ja gorilloillakin on "lajinmukaiset sukupuoliroolit", jotka näkyvät muun muassa kivesten koossa. Gorillat ovat haaremieläimiä, joiden naaraat eivät käy vieraissa, joten niillä on pienet kivekset. Simpanssinaaraat ovat moniuroksisempia ja seksuaalisesti avomielisempiä. Tuskin kukaan väittää että eläimien sukupuoliroolit olisivat "pelkkää kulttuuria". Ja ihmisen olettaminen joksikin "täysin erilaiseksi" on minusta vain virheellistä heijastumaa luuloista, oman erinomaisuuden ja erikoislaatuisuuden korostamisesta ja oman älykkyytemme yliarvioinnista ; "sex min - gender max" -näkemyksessä korostetaan sitä että ihminen olisi rationaalinen kasvatettavissa oleva olento, jolla ei ole lähes yhtään sukupuoleen sidottuja vaistoja.
Kytkinajattelua käyttäen ei siis oleteta, että olisi olemassa esimerkiksi "sovinistisen sortamisen geeni" tai "rasismin geeni". Sen sijaan siinä on lähtökohtana se, että luonto determinoi sen, miten kasvatus omaksutaan ja miten kulttuuri kehittyy, mutta toisaalta kulttuurikin vaikuttaa luontoon. Ja koska emme tietenkään unohda Humen giljotiinia ja sorru "is-ought" -virheeseen. Se, jos olemme geneettisesti natseja ei oikeuta sitä että olisimme natseja. Tälläisessä näkemyksessä on mielestäni jo kuvottavuuksiin asti perinteistä "Olemme vain sellaisia kuin Jumala meidät tarkoitti" -asennetta, jolla voitaisiin oikeuttaa periaatteessa aivan mikä tahansa. (Ja jostain syystä ihmiset ovat kammottavan taipuvaisia tälläiseen ajatteluun. Mielestäni se on ylimielisyyttä. Eikä sitä vähennä yhtään se, että se nimetään "teleologiseksi ajatteluksi")
Mutta vaihdetaanpa tässä vaiheessa kuitenkin leiriä.
Päästään kulttuuriin ja sen käsittelyyn. Minusta feministien tulisi ottaa huomioon myös se, että tämä uusi feministinen aalto on pakosti osa kulttuuria. Kaikilla niillä perusteilla, joilla he sitovat miehen "genderin" sotiin, heidän oma käytöksensä tulee voida sitoa "genderiin" juuri samalla tavalla. Feminismi on kulttuurinen ilmiö siinä missä mikä tahansa muu asia tahansa. Sitä kuulee jopa syytteitä siitä, että tiede on tarkoituksella miehistetty ja koska yhteiskunta aivopesee miehet tiettyyn "genderiin" voimakkaasti, miehet naistutkimuksessa voivat olla huonoja. Tosiasiassahan myös naiset pistetään tiettyyn genderiin. Feministit asettavat toisilleen normeja, sellaisia jonkalaisia "hyvän feministin" tulee olla; Ja koska suuri monet feministit korostavat genderiin tiivistämisen pakon joka kohdistuu naisiin ja he keskittyvät sen vastustamiseen sen kaikissa muodoissa, eikö tämä johda siihen että he ovat vain toiseen suuntaan aivan yhtä "sitoutuneita" tai "epäobjektiivisia". Jos fysiikan luonteesta tulee miehien kilpailun mittari, aivan samoin emansipaatiosta tulee feministien mittari. Ja jos yhteiskunnan paine on niin kova, että mies ei mitenkään voi olla riittävän objektiivinen, eikö saman pitäisi koskea myös naisia, jotka feministiideologian vuoksi ovat miehiäkin kovemmassa vaatimuspaineessa? Nämä näkökannat ovat toki vain vihaisen vähemmistön lausumia. Ne tulee kuitenkin muistaa.
Selvää on että feministit käyttävät naistutkimusta hyväkseen ja väärin. YX -kromosomiston omistajia demonisoidaan ja XX -kromosomostolaiset ylivertaistetaan samanaikaisesti kun sukupuoliset erot minimoidaan... Mutta tämä ei tarkoita että tämä olisi koko totuus. Mielestäni naistutkimusta kuitenkin parjataan myös aivan syyttä suotta. Tarvitaan kenties "puhdistusta", mutta ei suinkaan poistoa (näin amatööripohjalta onkin helppo laukoa...);
Esimerkiksi naistutkimuksen suorittama kielianalyysi, jossa etsitään kielestä toiseutta, on saanut osakseen kritiikkiä. Tämä analyysitapa, jonka aina liitän suoraan Simone de Beauvoiriin, voi kuitenkin olla aivan hyvää. Erittäin vastaavanlaista analyysiä käytetään muun muassa Pascal Boyerin "teologisessa korrektiudessa". Siinähän katsotaan minkälaisia eroja tarinoihin syntyy. Naistutkimuksen kielianalyysi joka tutkii sukupuolisuutta kykenee taatusti löytämään tälläisiä yhteiskunnan sisäisiä arvoja - joita kiistatta on, pidämmehän helposti muiden maiden tapoja kummallisina. Ehkä ne maksetut kognitiotieteen kurssit, jotka kävin Paulan puolesta muistiinkirjoittamassa hänen luennoillaan ovat jättäneet jälkensä.
Mutta tässä kohden olisi minusta hyvä keskittyä koko ihmiskuntaan. Ainakin minusta tuntuu että keskustelu on painottunut siihen, että miten nimenomaan naisia esineellistetään.
Sillä tosiasiassa aivan missä tahansa yhteiskunnassahan ihmisiä redusoidaan kapeisiin raameihin lukuisilla erilaisilla tavoilla. Otan esimerkiksi itseni; Työpaikalla olen samaa toistava työkone, ammattikorkeakoulussa tiedon vastaanottaja ja käsittelijä, taukopaikalla jotain puolihullun stand-up -koomikon, kahvinpummaajan ja matematiikan ja talouspuolen tai markkinoinnin läksyissä neuvojan välillä. Näihin liittyy odotuksia, jotka minun vaaditaan täyttävän. Rangaistuksen uhalla. Panoksina on työpaikka ja raha, koulutuspaikan jatkuminen ja ystävyyssuhteiden säilyminen. Vastaavia esimerkkejä voisi listata kymmeniä.
Jokainen nainen ja mies ja lapsi on koko ajan jatkuvan, monimuotoisen, esineellistämisen kohteena. Vaatimuksia tiettyyn muottiin, mitä muuta ne ovat? Ei näitä pidetä mitenkään erityisen pahana. Jostain kummallisesta syystä kuitenkin puhe on aina siitä kuinka nainen laitetaan tiettyyn muottiin. Siksi on hieman erikoista että ainoastaan naisten muotittamisesta puhutaan. (Etenkin, kun toisaalla nimenomaan miesten oletetaan olevan jotenkin huonompia tutkijoita koska ovat tiiviimmin painettuna tietynlaisiin normeihin. Mies siis samanaikaisesti samanaikaisesti on vähemmän että enemmän normitettu kuin nainen..)
Lisäksi naistutkijat demonisoivat pornon. Tämä olisi tietysti täysin loogista, jos pitäisimme naisen seksuaalista aktia jotenkin ainutlaatuisen rumana, kuvottavana ja likaisena asiana. Mutta toisaalta nimenomaan perinteinen konservatiivinen, suoraa Raamatusta tuleva kuva on juuri tämä. Vaikuttaa siltä että tätä kautta naisen "gender" vaikuttaa feministienkin mielessä. (Miksiköhän muuten jopa "Dr. Phil" McGraw puheissa pornoelokuvissa näyttelevät naiset ovat uhreja ja miehet irstaita pukkeja? Miksikähän miehet eivät voi olla niitä uhreja ja naiset hyväksikäyttäjiä?)
Tämän jälkeen uskallan korostaa Ridleyn käsitystä yhteneväisistä vaihtoehdosta, että vanhempien taipumus kohdella eri sukupuolia eri tavoin voisi olla geneettistä, vaikka tämä käytös ohjaisikin lasten käytöstä eri suuntiin. (Tämä voi selittää suhtautumisen pornoonkin.) Asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Ei "joko - tai" ; Ne harvoin ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti