Todiste puutteesta.

Melko usein skeptikko joutuu kuulemaan erilaisissa yhteyksissä siitä, kuinka "todisteiden puute ei ole todiste puutteesta", kun he ovat epäilemässä kantoja joita esittävät esimerkiksi ihmiset joista avaruusolennot käyvät maan päällä, joista isojalka on totta tai joiden mielestä he kykenevät hallitsemaan nyrkkeilyotteluita ajatuksensa voimalla. Skeptikot käyttävät tätä toisaalta itsekin ahkerasti. Milloin fossiilirekordin tai biokemiallisten rakenteiden aukot eivät ole todiste siitä että siinä ei olisi mitään.

Eipä ihme, sillä se on aivan hyvä ja pätevä lausunto. Skeptikoilla ei kuitenkaan ole käytössä tuplastandardit. (Toki "puhtain tapa" olla skeptikko on vain epäillä. Mikä itse asiassa on asteen verran eri asia, kuin väittää että jokin on. Se, että epäilee epäilyä kun ei vielä tarkoita että itse väitte saisi tukea. Tässä skeptikko on kuitenkin enemmän "olemassaolon kiistäjä". Koska sellaiseksi skeptikoiksi itseään kutsuvien skeptismin harjoittaminen nykypäivänä näyttää olevan. Käsittelemäni skeptikko ei vain epäile avaruusolentoja, vaan pitää sitä huijauksena, kunnes toisin todistetaan.)

Otetaan pohjaksi avomielisyys. Tämä tarkoittaa sitä että ei rajata automaattisesti vaihtoehtoja ulkopuolelle, mahdottomiksi. Avaruusolentoihin uskova voi aina tuoda meille humanoidin ruumiin tarkastettavaksi. (Eli tämä ei ole poissuljettu, täysin mahdoton, vaihtoehto.) Mutta jos "todisteiden puute ei ole todiste puutteesta", humanoidien puutetta ei voitaisi mitenkään osoittaa. Tämä tarkoittaisi sitä että tiede olisi rajoittunut ja kieltäisi avaruusolentojen olemassaolon mahdollisuudenkin. Tämä ei selvästi ole avomielisyyttä.

Jos sen sijaan pohjalla on perinteinen todistuksen taakka, huomataan että jos oletamme aluksi että avaruusolentoja ei ole, joku voi tulla avaruusolennon ruumiin kanssa muuttamaan käsitystämme. Tiede ei enää olekaan rajoittunutta, molemmat vaihtoehdot ovat aidosti mukana. On tilanne, jossa avaruusolentojen olemattomuus ja tilanne jossa avaruusolentojen olemassaolo ovat järkeviä.

Tässä vaiheessa moni voisi tietysti ajatella että nyt fossiiliaukostoa ei voitaisi käsitellä. "Nollahypoteesina" olisi se että aukoissa ei ole mitään. Tämä näkemys voitaisiin osoittaa vääräksi löytämällä aukkoon fossiileita. Emme voi suhtautua tilanteeseen näin, koska tämän jälkeen emme oikeastaan voisi tietää mistään mitään. Kaikki yleistykset, kuten gravitaation toiminta, perustuvat siihen että jossain on mitattu jotain, ja tämän pohjalta laajennetaan. Jos lähtisimme tietämättömyyteen vetoamisen tielle, emme voisi sanoa että nyt omena tipahtaa pöydältä, koska emme ole mitanneet juuri kyseistä tapahtumaa. Tieteessä ei voida saada lopullisia vastauksia. Karl Popper kritisoikin positivismia kiillottamalla vanhan David Humen argumentin.

Siinä kana elelee tarhassa. Joka päivä kello 5 kana kuulee isännän saappaiden äänen. Kuuluu rapinaa ja hän saa hyviä jyviä. Kana on elänyt tämän mukaan kauan. Hän tietää että kun isännän saappaat kuuluvat, hän saa hyviä jyviä. Paitsi tänään. Tänään isäntä tuleekin mukanaan kirves, jolla hän lyö kanalta pään poikki. Tänään on isännän vuoro syödä.

Sama koskee kaikkia korrelaatioita. Kun kokeessa löydetään havainto, se on aina korrelaatio. Emme kuitenkaan voi sanoa sitovasti, että tapahtumat todella aina liittyvät yhteen. Toisin sanoen emme koskaan saa täydellisen varmaa tietoa. Toisin sanoen: Parhaimmissakin teorioissa on aina ja välttämättä jotain aukkoja. Teoria ei voi koskaan varmasti kertoa että seuraava tapahtuma tai tapahtumajoukko ei olisikaan sitä vastaan. (Paitsi jos se sallii yhtä todennäköisesti kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mikä ei olisi tietenkään kovin mielenkiintoista.) Teorian varmistaminen vaatisi äärettömästi testejä. Tuhat ei riittäisi, ei miljoona. Ääretön rasautetaan reteästi pöydälle.

Toisin sanoen skeptikko on kahden vaiheilla, toisaalla voidaan sanoa että "todisteiden puute ei ole todiste puutteesta", ja toisaalta voidaan sanoa että "puutteen olettaminen todisteiden puutteen vuoksi on tietämättömyyteen vetoamista"

Ratkaisu tähän ongelmaan on minusta aika selvä:

Sen idea on esimerkiksi korroboraatiossa. Tieteellisen teorian tulee ennen kaikkea ennustaa kokeiden tuloksia ennalta. Emme aluksi tiedä kuinka luotettava teoria on. Aluksi teorian luotettavuus on nolla. Tiedemiehet pysyvät paradigmassaan, koska se on jo käynyt läpi testejä ja niissä osoittanut voivansa ihan hyvin olla luotettava. (Mitä useampia testejä, sen parempi.) Sama ajatus toimii myös tieteen tunnuspiirteenä pidetyn toistettavuuden kanssa; Kun opiskelin kognitiotiedettä, oli menossa debatti siitä, kuinka eräs tutkija sai aina koeasetelmaansa tuloksia joita ei voitu toistaa missään muussa laboratoriossa. (En valitettavasti muista mitä tutkimus käsitteli aivan tarkasti. Muistan vain että se liittyi jotenkin havaitsemiseen ja aivotoimintaan.) Tämä antoi tiedeyhteisölle syyn epäillä, että teoria ei ollut luotettava.

Kyseessä on siis se, onko teoria saanut tukea; Todistustaakkaa ei unohdeta, koska haluamme olla sulkematta vaihtoehtoja suoraa mahdottomaksi. Avaruusolentojen puolelta ei ole todisteita. On vain epäilyjä. Epäilyjä jotka perustuvat siihen, että jotain kohdetta ei ole voitu osoittaa muuksi kuin avaruusolentojen alukseksi. Toisaalta evoluution puolella on todisteita, tiedämme evoluutioprosessien toimivan luonnossa. Tiedämme minkälaisia jälkiä prosessista pitäisi jäädä, ja osaltaan ne sopivat. Tätä kautta sitten yleistämme, täytämme aukot. Ja mikä kierointa, ylennämme nämä kutsumalla tätä "havaitsemattomien asioiden ennalta päättämistä teoriasta deduktiivisesti johdettujen ennusteiden kautta" peräti "selittämiseksi". Gouldia mukaillen "kambrikaudelta ei löydy pupuja". Välimuotojen taas täytyy olla tietynlaisten rajojen sisällä, ja tiedämme myös minkälaisia pitäisi löytyä, jos jäännöksiä vain ovat säilynyt löydettäväksi asti.

Tietenkin tilanne muuttuu erikoisemmaksi heti, jos kyseessä onkin jokin transsendentti, määrittelemätön ja omnipresentti ilmiö, jota ei voi kumota. Niihin sovellan yksinkertaisesti ajattelutapaa siitä, että H. P. Lovecraftin hirviöt ovat usein ominaisuuksiltaan yliluonnollisia, tai joiden voidaan vähintään olettaa tulevan esimerkiksi toisesta ulottuvuudesta. (Mikä ei juurikaan eroa esimerkiksi kristinuskon Jumalasta, joka on Taivaassa josta tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan.) En yksinkertaisesti usko että minun pitäisi erityisen vakavasti soveltaa "todisteiden puute ei ole todiste puutteesta" -lausetta. Pidän niiden olemassaolemattomana pitämistä suorastaan tervejärkisyyden minimimittarina. Ensimmäisenä askeleena pois taikauskosta.