torstai 14. helmikuuta 2008

Emansipoituneet anarkistit ja yli-ihmiset.

Itsepuolustuslajeissa haetaan usein henkistä kasvua. Harjoittelussa haetaan paitsi kykyä päihittää vihollinen, myös kykyä keskittyä ja kasvaa ihmisenä. Tämä kasvu on tietysti aikaa vievää, se vaatii vuosia jatkuvaa harjoittelua. Vaikka tässä kasvaa nimenomaan yksilö, tämä kasvu tehdään usein ryhmänä. Yksityisopetusta itsepuolustukseen ei ole "niin paljoa tarjolla".

Aivan samankaltaista yksilönkasvun tavoittelua ryhmän kautta on havaittavissa muuallakin. Anarkistit korostavat yksilöä, mutta kokoontuvat mielellään ryhminä. Feministit korostavat emansipaatiota, mutta tekevät tämän luokittamalla itseään "feministeiksi", ajamalla yhteistä asiaa.("WE CAN DO IT" mainostaa Wikipediankin feminismiä esittelevän sivun kuva.) Yksilöllisyys ja ryhmäajattelu vaikuttavat olevan keskenään ristiriidassa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla:

Anarkistit korostavat individualismia. Ulkoisesti heidän toimintansa kuitenkin käytännössä tiivistyy siihen, että on lauma ihmisiä jotka toimivat ja ajattelevat ryhmänä. Anarkismin sanoma on se, että ihminen on riittävän hyväluontoinen, jotta hän voisi tehdä itse omat johtopäätöksensä. Siksi anarkismi vastustaa esimerkinsi nationalismia ja muita vastaavia muotoja, joissa yksilön vapaus alistetaan. Anarkistit vastustavat joskus aggressiivisestikin ryhmissä ajaen erilaisia asioita, jotka ovat selkeästi merkinneet erilaisiin pampfletteihin tai manifesteihin. Toki yksilöstä ei voida yleistää - anarkistimellakoijat tarkoittavat anarkismin mellakkaluonnetta yhtä vähän kuin se että Tony Halmeen huumeidenkäyttö tarkoittaa että kaikki oikeistolaiset vetäisivät aineita.

Mutta mielenkiintoista on se, että anarkistiryhmän tarvitse olla ristiriitainen, vaikka se toimiikin ryhmänä, jolla on selvät tavoitteet. Syynä tähän on se, että anarkismi korostaa sisäistä. Ja muut tietenkin voivat käsitellä vain ulkoista.

Tämän asian ymmärtämiseksi tarvitaan Friedrich Nietzscheä:

Nietzsche on tullut kuuluisaksi siitä että jaotteli moraalin kahtia. Oli herramoraalia ja orjamoraalia. Herramoraali ja orjamoraali eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia, niillä oli vain eri arvotusmenetelmät. Herramoraali arvotti teot akselilla hyvä - huono, ja orjamoraali arvotti ne akselilla hyvä - paha. Herramoraalin ja orjamoraalin vastakkainasettelu on siis sama kun väittäisi että huono ei voi olla pahaa.

Nietzsche ei myöskään korostanut nihilismiä. (Vaikka nihilismin käsittely olikin keskeinen osa hänen ajatteluaan.) Hänelle yli-ihmisyys merkitsi nimenomaan ihannetta moraalisesti korkeatasoisesta ihmisestä, joka pystyy ylittämään nihilismin. Nihilismin ylittämiseen kun oli kaksi tietä:
Orjamoraalia seuraava ali-ihminen tarkoitti sitä että henkilö alistui jonkun uskonnon tai aatesuunnan alle. Nietzche esitti kristinuskoa malliesimerkkinä tälläisestä ulkopuolelta tulevasta moraalista. Natsit yhdistivät myöhemmin Nietzschen ajatuksia nationalismiin, joka hänelle itselleen oli vierasta. Tämä yhdistäminen on itse asiassa hieman täysin virheellistä, koska natsismi on juuri tuollainen orjamoraalinen aatesuunta, joka alisti ihmiset omaan tiettyyn ideologiaan. (En näe Nietzscheä kannanottona Jumalan olemassaoloon. Minusta hänen sanomansa tulee ymmärtää sitä kautta miten valtava asema kristillisillä arvoilla oli hänen aikansa Euroopassa. Nietzsche vastusti käsittääkseni nimenomaan instituutiota ja sen normistoa. Tätä voidaan katsoa tukevan esimerkiksi se, että hänen kuuluisa "Jumala on kuollut" -huutoa huutava hahmo on kirjassa hullu.)
Herramoraalia seuraava Yli -ihminen taas määritteli itse moraalinormistonsa, vieläpä tavalle joka nojautui jatkuvalle kasvulle. Siihen että yli-ihminen ei jäänyt roikkumaan johonkin tasoon dogmaattisesti. (Mikä selittääkin Nietzschen kirjoitusten kannanottojen moninaisuutta. Hän yritti elää kuten opetti.) Yli-ihminen ponnistelee koko ajan ja pyrkii nousemaan uusille tasoille. Tämä tapahtuu oppimisen ja itsenäisen ajattelun kautta sekä fyysisen harjoituksen myötä. Yli-ihmisyyden tavoittelu voikin koskea joka ikistä piirrettä. Seurauksena tästä on usein se, että ihminen kokee tuskaa ja kärsimystä sekä vaikeuksia. Mutta yli-ihminen ei anna tämän lannistaa itseään. (Nietzschen kirjoitusten lukeminen tosin lannistaa melko helposti. Jos hän kirjoittaisi nykyään keskustelupalstoille, kukaan ei lukisi niitä koska asia on peitetty värikkäin ja jopa alatyylisin kielikuvin ja suoranaisin herjauksin. Tämä tekee minusta Nietzsche ymmärtämisestä paljon vaikeampaa kuin mitä se voisi olla. Nietzsche tuntuu ainakin minulle sanovan että tälläinen lukemisen tuska sitten kasvattaa asiaan syventyvää ihmistä kohti yli-ihmisyyttä..)

Tästä pääsemmekin heti takaisin asiaan, eli anarkismiin. Anarkismi on omanlainen individualistinen yli-ihmisoppi. Se lähtee sekin oletuksesta, että ihminen on kyllin kypsä luomaan itse oman arvomaailmansa, ja tämä tarkoittaa sitä että yhteiskunta jota ei hallita olisi parempi paikka elää. Se olisi helpompi tapa lähestyä yli-ihmisyyttä. (Tosin tämä on hieman ristiriidassa sen kanssa että Nietzsche teki kirjojensa ymmärtämisestä vaikeaa - luultavasti tahallisesti. Rinnastukseni ei siis ole aivan täydellinen.) Anarkokommunismin unelma on sosialistinen valtio, jossa kaikki jaetaan, eikä kukaan tahdo hallita toista. (Tämä unelma ei toteudu edes anarkistien mellakoissa. He selvästi haluavat kontrolloida muita.)

Anarkisti voi kuitenkin olla aivan koherentisti osa ryhmää. Anarkismi ei ole erakko -oppi. Individualistin ei tarvitse olla yksinäinen. Yli-ihmisen ei tarvitse lentää pilvissä. Hän voi kävellä ruuhkaisessa keskustassa. Anarkistisuus ei selviä pukeutumisesta, ei siitä onko henkilöllä hassu hattu ja asuuko tämä kommuunissa. Anarkistisuuden ratkaisee pohjimmiltaan se, millä asenteella hän tekee mitä tekee. Samaan tekoon voi olla eri vaikuttimet. Anarkisti saattaa siksi toimia yhtenä ryhmänä jos on individuaalisesti samaa mieltä asiasta. Periaatteessa on mahdollista, että hän taistelee kivin ja kepein ja tiiliskivin yhden ryhmän kanssa jonkin asian puolesta ja toisena päivänä toisen. Toisena päivänä vaan voikin olla niin että hänen ryhmässään ei ole yhtään ensimmäisen päivän tyyppejä, kun ne ovatkin siellä toisella puolella katua.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, käännytetäänkö tyyppi vai vakuuttuuko hän. Aidosti anarkistinen systeemi tekeekin siksi kerhon, joka kertoo tavoitteensa ja toteutussuunnitelmansa, "laatukäsikirjansa", avoimesti. Ja ne jotka haluavat ottaa osaa, voivat tulla jos haluavat. Anarkimi on aatteena sitoutunut ainoastaan vapauteensa. (Tämä on sen strukturalistinen taakka; Se kertoo siitä että kyseinen oppi ei ole aivan tyhjä. Se sisältää jotakin.)

Aito anarkismi ei myöskään väistämättä tarkoita itsekkyyttä. Nietzschen yli-ihmisajatusta soveltaen voitaisiin sanoa että anarkismi on suorastaan aidon altruismin edellytys. Jos ihminen tekee orjamoraalia seuraten uhrautumisen, hän tekee sen siksi että joku komentaa. Joku on käskenyt hänet uskomaan että niin tulee tehdä, joku on määrännyt että "niin on oikein". Yli-ihmisellä tälläistä komentavaa syytä ei ole, joten hänen uhrauksensa tulee vain hänestä itsestään; Kiitollisuutta hyvästä teosta ei siis voida delegoida kristinuskon tapaan Jumalalle ja vastaavasti syyttää Saatanaa pahoista tekemisistään.

Sama sopii tietysti emansipaatioon. Sehän on feministien tavoitetila. Sekin korostaa vapautumista ympäristön kahleista. Siksi moni naistutkimuksen kritisoija haukkuu mielestäni väärää puuta kuvatessaan miten emansipaatio on ristiriitainen. He kun perustelevat sitä usein ulkoisella valinnoilla, ulkoisella toiminnalla. Tosiasiassan sekä housujen pukeminen että hameen pukeminen voi olla emansipationaarinen valinta. Jos henkilö pitää housuista tai jos hän haluaa osoittaa että nainen voi pukeutua aivan samoin kuin mies, housujen pukeminen on emansipoitunutta. Samoin jos henkilö haluaa korostaa sukupuoltaan ja näkee että housupakko viittaa jollain lailla esimerkiksi siihen että naisjohtaja voi olla naisjohtaja vain jos minimoi feminiiniset ominaisuutensa, hameen pukeminen voi olla hyvinkin emansipoitunutta.

Toki olen sitä mieltä että Arno Kotro oli oikeassa tuoreessa kolumnissaan, jossa hän vetosi siihen että argumentaatiota ei saisi esim. naistutkimuksessa korvata asenteella. Hän korosti sitä että argumentit voidaan korvata paremmilla argumenteilla, ei asenteellisilla väistöliikkeillä. Toki olen toisaalta myös sitä mieltä että asenne ratkaisee paljon argumenttien laadusta, koska asenne oikein suunnattuna johtaa keskittyneisiin ja huolella tehtyihin argumentteihin. Hutaisten tehdyt argumentit ovat keskimäärin huonompia kuin sellaiset joiden tekemiseen on nähty vaivaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"ihminen tekee orjamoraalia seuraten ohrautumisen"
Onnekas kirjainmutaatio ? ;)
(Lisäksi: Ohrana oli KGB:n edeltäjä..;)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Oli. Tosi epäonnekas kirjainmutaatio. En kätke salattuja viestejä jotka kommunikoivat interkontekstuaalisesti kaunokirjallisuuden kanssa tasolla joiden ymmärtäminen vaatii houkkapyhimyksen ja kilon sieniä.