Sodassa ~ Kaikki käy?

"Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja."

Kuvitellaan taistelutilanne. Meitä kannustetaan käyttämään kaikenlaisia keinoja vastustajan nujertamiseksi. Siinä missä arkielämässä massamurhaaja pistetään linnaan, sodassa hänelle annetaan mitaleja. Koska sodassa on kaikki keinot sallittuja.

Tai itse asiassa ei aivan kaikki.

Kuvitellaan että joku ryhtyy sodassa jongleeraamaan punaisilla palloilla. Kuvitellaan että pian kaikki jongleeraavat sodassa palloilla. Kun jokin maa haastaa toisen, molemmista paikoista tuodaan esiin sen parhaat jongleerit, jotka pistetään jongleeraamaan esimerkiksi 4 pallolla ja se jonka pallot tipahtavat viimeiseksi maahan, voittaa. Kaikki sodat käytäisiin tästä lähtien tällä tavoin. Se hoitaisi ongelmatilanteet vähintään yhtä hyvin kuin sotiminen. Se toimii kamppailun välineenä maa-alueiden vaihdossa. Kyseessä olisi silloin selvästi kamppailu -urheilu, taistelutaito!

Tai itse asiassa ei, kyseessä ei kuitenkaan enää olisi taisteleminen sellaisessa mielessä minä sen käsitämme. Tarvittaisiin aika hemmetin laajaa käsitteiden uudelleenmäärittelyä. Kyseessä ei ole taistelu. Mutta se on "perinteisestä poikkeava konsepti", joka toimii yhtä hyvin kuin taisteleminen. Tämä fakta ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän tulisi lopettaa esimerkiksi armeija ja alkaa sen sijaan vakavasti kouluttamaan näppäräkätisiä pellejä.

Tosiasiassa sillä kuitenkin tarkoitetaan jotain sellaista jota löytuu Warusseppäin sivuilla olevasta "painikuvasta", jossa toinen saa monoa haaruksiin ja toinen sormea silmään.

Monesti keskusteluissakin kuulee kuinka kaikkien näkemysten tulisi olla samanarvoisia. Että molemmat puolet tulisi hyväksyä. Monesti kuulee, että esimerkiksi Raamattuun perustuva systeemi voi olla ihan yhtä totuuteen johtavaa kuin naturalismikin. Ja että tämän vuoksi niitä pitäisi käsitellä yhtä tieteellisenä.

He nojaavat Paul Feyerabendiin, kuuluisan postmodernistin ja anarkistisen tieteefilosofian kannattajan, näkemyksiin. Hän vaati tieteentekijöitä alistamaan väitteensä yleiseen keskusteluun tasa-arvoisina ja samoin ehdoin kuin muut: koska ei ole kriteerejä, jotka jakaisivat kaikki väitteet tieteellisiin ja ei-tieteellisiin, ei voida hyväksyä, että tieteellisillä väitteillä olisi etuoikeutettu asema ei-tieteellisiin nähden.

Se, mikä tässä kohden menee metsään on sama kuin se että uskoisi että mikä tahansa viuhtominen tai jongleeraaminen olisi itsepuolustusta.

Feyerabend korosti että tiede ei ehkä ole "oikein tie Totuuteen", tai ainut tie siihen. Tämä ei silti tarkoita että kaikki näkemykset olisivat yhtä tieteellisiä. Jos pääsen työpaikalleni kävelemälä Mannerheimintietä tai alittamalla Helsingissä asematunnelin, asematunnelia ei voida silti järkevästi kutsua Mannerheimintieksi tai toisinpäin. Toisaalta Mannerhiemintien tai asematunnelin käyttöä ei tarvitse lopettaa sen takia että niillä pääsee samaan paikkaan.

Feyerabend ei samalla tapaa tarkoittanut, että mikä tahansa tieteenä esiintyvä olisi tiedettä. Feyerabend kuitenkin samanaikaisesti korosti että tieteen tulisi aina olla tiukka ja perusteellinen. Tiede olisi tiedettä tieteen sisällä. Tieteen ulkopuolinen ei vain olisi välttämättä huonompaa. Se olisi vain erilaista.

Feyerabend on "irrationalisti" sitä kautta että hän kritisoi rationalismin aatetta. Hän muistutti meitä siitä, että sellaista pysyvää ja muuttumatonta asiaa kuin tieteellinen metodi ei ole olemassa : Rationalistit, jotka esittivät että kaikki on esityksen tietystä muodosta joutuivat ongelmiin, koska Feyerabend osoitti reductio ad absurdumin avulla, että tälläistä pysyvää muotoa, "ikuista hirviötä" ei ole. Rationaalisuuden standardit vaihtelevat ajan mukaan. Esimerkiksi Galileo Galilein vastustajat olivat rationaalisia aikansa mittareilla: Siihen aikaan oli normaalia että Totuus löytyi auktoriteeteista, viisaista. ("Omnia in verba") Eli Raamattu ja 'Aριστοτέλης laitettiin perustalle, joiden sanoihin esitettyjä uusia teorioita verrattiin. Jos näiden välistä löytyi ristiriitaa, teoria oli luultavasti väärä. Galileo oli tässä näkemyksessä väärässä. Hän oli "aikansa silmissä irrationaalisti" eniten nimenomaan sen kautta että hän esitti että havaintoihin vertaaminen olisi parempi metodi ("Nullius in verba").

Feyerabendista ainoastaan se, että Galileo vakuutti muut tästä johti siihen että rationaaliset standardit vaihdettiin. Jos hän ei olisi onnistunut tässä, muutosta rationaalisuuden systeemiin ei olisi tullut. Tätä kautta relativismin kannattajat korostavat myös tieteen sosiaalista muotoa. Tällöin "Tiede on sitä mitä tiedemiehet tekevät". Asiantuntijaryhmät päättävät selittämisen muodon ; ja tiedettä on paras tunnettu selitysmalli. Tämä ei ole kovin kaukana valtapelistä ja sosiaalisesta päätöksenteosta, jossa yksilöllä ei ole valtaa sanoa, vaan totuus määriytyy eräänlaisena tiedeyhteisön vakuuttamisena. Tiede on metodologiansa, pohjaoletustensa, sosiaalisen pelinsä summana tiedeyhteisön asiantuntijoiden yhdessä sovittujen tutkimustapojen tuottamien tulosten tulkinnan pohjalta suoritettua käsiäänestystä.

Feyerabend ei tietenkään tarkoittanut sitä, että tiede ei voisi olla hyvää, hienostunutta ... omissa mittareissaan. Se tarkoittaa sitä, että se ei ole välttämättä sen objektiivisempi totuuden kannalta. Eivätkä tieteen mittaritkaan ole ajallisesti pysyviä, vaan nekin muuttuvat. Periaatteessa aivan yhtä eheä tie totuuteen voisi löytyä vaikkapa leipomalla mansikkakakkua samalla kun hyräilee Hassisen Koneen "Jeesus Tulee" -kappaletta. Kunhan tämä vain tehtäisiin itsensä kannalta eheästi, ja totuuden tavoittelu määriteltäisiin tästä lähtökohdasta. Hassisen Koneen hyräily ei tästä huolimatta kuiteknaan olisi tiedettä, vaan jotain ihan muuta.

Feyerabend esitti myös sitä, että uudet tieteelliset ideat ja innovaatiot voivat syntyä aivan mistä ja miten vain, vaikkapa huumeissa. Tämä tarkoitti sitä että ollut vain yhtä tapaa päätyä uusiin hypoteeseihin. Feyerabend EI siis ollut "irrationaalinen" sanan perinteisessä merkityksessä, koska nämä hypoteesit tuli joka tapauksessa tutkia läpi. Olennaista oli perusteellisuus. Asia oli käytävä läpi.

Melko erikoista on, että monet avomielisyyteen viittajat, joista nostan esimerkiksi uskovaisia tiedekuuluisuuksia poimivilla kreationisteilla, jotka yrittävät oikeuttaa oman maailmankatsomuksensa hypoteesientuottamismenetelmäksi. Näin se, että esim. Newton ja monet muut uskovaiset tiedemiehet ovat joutuneet "naturalistien vastustajien" lyömäaseeksi vaikka he kaikki tuottivat nimenomaan naturalistista tiedettä. He vain saivat inspiraatiota, nostivat hypoteeseja, tällä menetelmällä. Tämä on pohjimmiltaan aivan samaa, kuin jos väittäisi että jos tiedemies keksi idean (esimerkiksi hiilen ympyrärakenteen ratkaisun) unessa, tämä kertoo siitä että unet ovat todellisuutta eivätkä pelkkiä mielikuvia siitä.

Feyerabend ei olisi hyväksynyt tätä, koska se onko unet esimerkiksi rinnakkaistodellisuudessa käyntiä vai ei on merkityksetöntä. Pääasia ei ole hypoteesin tuottamismenetelmä, vaan se miten sitä käytellään sen jälkeen.

Tätä asiaa voisi kuvata esimerkiksi sillä että kun matemaatikot aksiomatisoivat säännöt, joiden mukaan päätellään että normaalilukujärjestelmässä 1+1=2, ja joku haluaa korvata sen uudella systeemillä jossa se aksiomatisoidaan siten että 1+1=5. Uusi systeemi ei ole tiedettä pelkästään sen takia että se on erilainen ja uusi. Mutta erilaisuus ja uutuus samalla ei tarkoita sitä että systeemi olisi suoraa väärä : Tämä asia tulee asettaa tiedeyhteisön päätettäväksi. Tämän näkemyksen pohjalta on todella erikoista syyttää tiedemaailmaa minkäänlaisesta vainosta ; Jos pohjimmiltaan tiedemaailma päättää mikä on tiedettä, se ei voi vainota ketään sanomalla että jokin ei ole tiedettä ja pistämällä sen edustajat ulkopuolelleen.

Oikeastaan ei siis pitäisi sanoa "Kaikki käy". Pitäisi sanoa että "Kaikki mikä kelpaa, käy".

Tämän ymmärtäminen on oikeastaan aika olennaista.