Relativismi ei ole nihilismiä (frakki päällä)

Olen aiemmin tehnyt juttuja nihilismistä ja sen liitoksista. Siinä mielessä tämä juttu pitää sisällään paljon toistoa aiemmin sanomani kanssa. Tässä on kuitenkin uutena konteksti. Ja sen alleviivaama viesti on se, että kukaan järkevä ihminen ei voi rinnastaa nihilismiä ja relativismia. En kunnioita yhtään sellaista ihmistä joka näitä samana pitää niin kauan kuin näitä samana pitää. Voin olla varmaa mieltäni koska asia on melko lailla deduktiivisesti ilmiselvää.

Tässä ei tarvita kuin asioiden määritelmiä joiden käsittely logiikalla on yhtä mielipiteen- tai maailmankuvanvaraista kuin yhteenlasku. Eli jotain ovelia aksioomia kenties on kyhättävissä, mutta hei c-mon. Nämä muutokset mutiloivat itse lukuteorian ja muut vastaavat asiat niin että ei enää puhuta yhtään samasta asiasta in first place.

Ihmiset laittavat kaikkeen merkitystä. Thomas Nagel kuvasikin asiaa hienosti; ”Absurdissa” hän korosti miten ihmiset välittävät hirvittäviä määriä monista asioista. Energiaa kulutetaan, riskejä otetaan ja erilaisia arvioita omasta ja muiden elämästä tehdään. Nagel ihmettelee miten paljon hikeä ihmiset kuluttavat miettiäkseen terveyttään, seksielämäänsä, emotionaalista rehellisyyttän, sosiaalisat yhtenäisyyttään, itsetiedostavuuttaan ja kytköksiään ihmiseen ja perheeseen. Tämä tekee ihmisenä olemisesta kokoaikaisen työn.

Olen Nagelin kanssa samaa mieltä siinä mielessä että en usko että ihmiset olisivat koskaan oikein puhdasoppisia nihilistejä. Se ei tietenkään tarkoita että nihilismi ei voisi olla relevantti vaihtoehto ; Seurataanhan monia uskontoja ja jääkiekkoakin vaikka niiden kannattaminen on absurdia. Nagel kuitenkin demonstroi että nihilismi ei ole se tapa jolla ihmiset toimivat.

Tämän blogauksen perusmietintä onkin se, että mitä nihilismi tarkoittaa. Samalla tulee sanottua sekin mitä nihilismi ei tarkoita. Ja minkä kanssa nihilismi on itse asiassa suoraan metaeettisessä ristiriidassa vaikka niitä usein liitetäänkin vahvasti yhteen. Aloitetaan siitä mitä nihilismi on. Sitä kautta on helpohkoa huomata mitä se ei ole.

Apunani tässä on Guy Kahanen ”If nothing matters” joka kuvaa erilaisia nihilisminäkemyksiä ja kartoittaa asiaa koskevaa metaetiikkaa. Ja tätä kautta voidaan huomata ”ilmiselvät ja väistämättömät” ja ”loogiset” nihilismirinnastukset johtuvat siitä että aika monilla ei ole oikeasti käytännössä mitään ymmärrystä nihilismistä. Usein nihilismi onkin pejoratiivinen ja mustamaalaava termi jota ei tunneta. Koska sitä kannatetaan jotain muuta ideologiaa. Nihilismi on tässä mielessä ”äärimmäisen toinen”.
Nihilismiä on kanta jonka mukaan millään ei ole väliä. Tällä on kaksi keskenään hieman erilaista muotoa.;
1: Arvoteoreettinen nihilismi, joka sanoo että mikään ei ole hyvää eikä pahaa; Kaikki kuvailevat ja arvottavat propositiot ovat epätosia. ; Jos arvoteoreettinen nihilismi on epätosi, niin jos menee ulos ja teloo varpaansa ja tekee tästä arvion että tapahtuma on paha, tekee arvoteoreettisen nihilismin mukaan epätoden ja virheellisen väittämän. Samoin jos sanoo että oman alakulttuurin mukaan homoja ei saa vainota vaan sen sijaan moraalisuus on hyvyyttä tekee moraaliarvion joka on suoraan ristiriidassa arvoteoreettisen nihilismin kanssa.
      1.1: Samoin jos sanoo että se, että evoluutio on tosi tarkoittaa sitä, että on oikein sortaa heikompia, tekee moraalisen arvioinnin joka on suoraan ristiriidassa arvoteoreettisen nihilismin kanssa. Korostan tätä, en siksi että uskoisin että evoluutio johtaisi heikompien tallaamisen moraaliseen oikeutukseen, vaan koska ihmiset helposti sotkevat nihilismin ja kieroutuneen tai pahan etiikan yhdeksi ja samaksi. Tosiasia on kuitenkin se että kieroutunut ja paha moraaliarvostelma on erehtynyt moraaliarvostelma eikä kaikkien moraaliarvostelmien kieltäminen. Päinvastoin, systeemihän alleviivatusti hyväksyy sen että otetaan huono moraaliarvostelma totena ja vakavasti.
2: Arvoteoreettinen nihilismi onkin tätä kautta filosofinen ydinteesi. Kun puhutaan elämäntavoista ja moraalista niin tämä on se filosofia johon viitataan. (Toki on olemassa myös tietoteoreettista nihilismiä jonka näkökulma koskee tietämistä. Mutta se ei käsittele lainkaan moraalia tai sitä voidaanko siitä sanoa jotain.) Mutta käytännössä tämä sekoittuu toiseen näkemykseen. Kahanea mukaillen tätä voisi kutsua ”käytännölliseksi nihilismiksi”. Tämän idea on se että arvoille nähdään motivationaalinen perusta. Eli toisin sanoen arvot ovat jotain joiden pitäisi olla motivaatioiden taustalla ja niiden tulisi ohjata toimintaa, haluja ja tunteita. Jos haluaa välttää varpaan satuttamista, on motivoitunut käyttämään parempia suojakenkiä. Jos on sitä mieltä että homoja ei saa vainota, on motivoitunut kohtelemaan heitä suvaitsevaisesti. Ja jos on sitä mieltä että evoluutio antaa voimalle valtaa niin sitten pitää mennä potkiskelemaan heikkoja. Tätä kautta kysymys meneekin siihen että normatiiviset väitteet livahtavat tähän käytännöllisyyteen ikään kuin takaovesta. Meillä voi olla tunteita ja mieltymyksiä ja haluja jotka koskevat vaikka heikkojen tallaamista tai homojen suojelua tai kenkiä koskevaa moraalia, niin arvoteoreettinen nihilismi itse asiassa vie taustaoikeutuksen näiltä. Ilman sitä tunteemme ovat tosia mutta absurdeja. ; Tämä onkin hyvä muistutus siitä miten instrumentalismi ja monet muut vastaavat näkemykset usein kuvataan täysin irrallisina filosofisista moraalihaihatteluista. Mutta tosiasiassa se on vanhaa kunnon moralismia ekstra-askelin joista osa on piilotettu. Eroa ei ole helppoa huomata – jos asiaa ei pysähdy miettimään suunnilleen yhtään.

Tämä muistuttaa siitä että käytännölllinen nihilismi ja arvoteoreettinen nihilismi kulkevat käsi kädessä mutta ovat samalla toisistaan erillisiä. Kahanen perusargumentti on että arvonihilismi implikoi käytännöllistä nihilismiä jos ja vain jos otat seurauseettisen taustaoletuksen jossa motivaation ja arvoperustan välille oletetaan yksi-yhteen yhteys. Ilman tätä seurauseettistä oletusta ei voida vetää yhteyttä arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Näin ollen käytännöllinen nihilismi on käytännössä vain yksi arvoteoreettisen nihilismin alatyyppi eikä ne kaikki. ; Kahane näkee että tämä on hyvin tärkeää. Sillä kun nihilismiä kauhistellaan on kauhistelun takana usein se että jos nihilismi on totta niin sitten ihmiselämä muuttuu viheliäiseksi kun tyhjyys tuijottaa meihin. Näin ollen arvoteoreettinen nihilismi johtaisi ahdistukseen, katkeruuteen, epätoivoon ja jopa itsemurhaan. Eli jos nihilismi on totta niin sitten elämämme olisi huonompaa.

Kuitenkin samalla Kahane muistuttaa siitä, että jos millään ei ole väliä ei silläkään pitäisi olla mitään väliä. Toisin sanoen jo se että väittää että nihilismillä tulisi olla jotain seurauksia vaatii taustaoletuksia. Ne ovat samantapaisia joilla hypätään arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Huomattavaa on myös se, että nämä oletukset ovat luonteeltaan esimerkiksi juuri seurauseettisiä. Eli niissä on moraalinen ja moralistinen perusjuonne. Jos nihilismi on totta niin miten meillä edes on oikeutusta ottaa näitä oletuksia? Luulisi että juuri tälläiset oletukset olisivat jollain oleellisella tavalla ristiriidassa nihilismin kanssa.

Tätä asiaa onkin kuvattu näppärästi Mackien toimesta; Objektiivisten arvojen kiistäminen voi johtaa äärimmäisiin tunnereaktioihin. Mutta toisaalta objektiivisten arvojen puute ei ole hyvä syy hyväksyä subjektiivisia huolia. Mackien hengessä jos ihmiset välittävät asioista he jatkavat elämäänsä entiseen tapaan riippumatta siitä onko metaetiikka sitten mitäkin. Toiminta ei logiikan mukaan mitenkään väistämättä katoa sillä että se on ”absurdia” jossain seurauseettisissä lisäoletuskentissä.

Kahane kuitenkin muistuttaa että nihilismistä on myös väistämättömiä seurauksia. Tämä on uskomusten perustan menettäminen. Eli jos me uskomme että arvoteoreettinen nihilismi on tosi, menettävät monet arvioivat uskomuksemme voimansa ja niiden tekeminen on mielivaltaista. Jolla tietenkin voi olla seurauseettisten lisäoletusten valossa vaikutuksia käytännölliseen nihilismiin ja toimemme tuntuvat mielivaltaisilta ja absurdeilta vaikka meillä olisikin tunteita ja mieltymyksiä ja tavoitteita. Kahane näkeekin tämän taakse jotain joka ei ole deduktiivista. Hänestä liitos on todennäköisyyksiä koskeva, induktiivinen, päätelmä;

Tämä ajatus menee siten että
1: Jos arvoteoreettisen nihilismin hyväksymisen jälkeen jatkamme elämäämme kuin ennemminkin meidän tulee jotankin ohittaa subjektiiviset huolet jotka liittyvät siihen että tekomme ovat mielivaltaisia. Eli meidän on jotenkin sammutettava subjektiivisia huolia.
2: Jos kannatamme arvonihilismiä voimme menettää arvottavia uskomuksiamme.
3: Jos menetämme monta arvottaaa uskomusta menetämme subjektiivisia huolia.
J: Josta seuraa se että nihilismi todennäköisesti johtaa siihen että elämme eri tavalla kuin ennen.

Kahane siis sanoo että tämänlaiset seuraukset olisivat yleisiä. Eivät että ne olisivat väistämättömiä tai seuraisivat suoraan nihilismistä. Mitä tällä kaikella on tekemistä arvorelativismin kanssa?

Richard Rorty on korostanut että relativistinen filosofi uskoo että mielipiteiden valinnassa ollaan vähemmän algoritmisia kuin on ajateltu, ja että tämä ei tarkoita sitä että jokainen uskomus olisi yhtä validi kuin muut. Moraalirelativismi onkin tarkemmassa jaottelussa seuraavanlaista:
1: Deskriptiivisessä moraalirelativismissa (descriptive moral relativism) kuvaa pelkästään että joillain ihmisillä on erimielisyyksiä siitä mikä on moraalista.
2: Metaeettisessä moraalirelativismissa (meta-ethical moral relativism) esitetään että monissa erimielisyystilanteissa kukaan ei ole objektiivisesti oikeassa ja väärässä.
3: Normatiivisessa moraalirelativismissa (normative moral relativism) esittää, että erimielisyydessä kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä ja meidän tulisi suvaita käytöstä vaikka olisimme erimielisiä siitä onko se moraalista.

On aika selvää että normatiivisessa moraalirelativismissa oletetaan suvaitsevaisuutta koskevia moraalioletuksia joten se ei ole yhteensovitettavissa nihilismin kanssa. Samoin jos joku kuvaa erimielisyystilanteita niin se on kuvaus asiantilasta joka ei vaadi oletuksia siitä onko takana universaalia moraalia tai mitään muutakaan vastaavaa. Nihilistisiä nämä arviot eivät kuitenkaan ytimeltään ole, niissä on moraaliarvostelmia. On jotain joka on erimielisyyttä.

Jos lähestymme asiaa deduktiivisesti, ei ole vaikeaa huomata että arvoteoreettinen nihilismi on suoraan, deduktiivisesti ja auttamatta ristiriidassa relativismin kanssa. Relativismi sanoo että arvolauselmat ovat kulttuurista riippuvaisia. Ei että niitä ei voi tehdä mitenkään. Moni ihminen sotkeekin tässä asioita kenties siksi että arkikielisessä mielessä ”nihilismi” ja ”relativismi” pitävät sisällään mielivaltaisuuden siemenen.

Kuitenkin näissä on selvä ero; Nihilismi sanoo määritelmällisesti että et voi tehdä mitään arvolauselmia mistään taustaoletuksista. Relativismi sanoo että taustaoletuksia voi olla useitakin. Nämä ovat suoraan ja täysin loogisesti yhteensovittamattomissa. Tässä mielessä relativismin ja nihilismin rinnastaminen on loogisesti sama kuin väittäisi että kolmio on ympyrä. Relativismi ei tässä mielessä ole mitään ”nihilismiä hienossa puvussa”. Toki ymmärrän että tälläisiä ryönäisiä sloganeita voidaan kierrättää.

Toki tässä on havaittava spesifi yhteys; Nihilismin ja relativismin yhteys on se, että molemmat sanovat että universaalia moraalia ei ole olemassa. Paitsi silloin kun relativismi sanoo että universaalin moraalin sisältöä ei voi tietää ja kulttuuri on yksi yritys lähestyä asiaa. Joka alleviivaa että yhteydet ovat tällöinkin mielivaltaisempia kuin voisi olettaa yleisten mielipiteilyn valossa. Mutta kuten olen sanonut ; Ne jotka osaavat metaetiikkaa, tekevät sitä yliopistossa. Ne jotka eivät osaa, opettavat sitä Suomen Teologisessa Instituutissa.

Mutta entäpä se induktiivinen lähestymistapa jota Kahanekin käytti?

Senkin valossa voidaan huomata että nihilismi ei johdakaan relativismiin. Nihilismihän johtaa siinä arvostelmien ja niitä koskevien huolien katoamiseen. Tunnekylmyyteen. Ei siihen että asioita saisi perustella miten tahansa. Ymmärrän että tätä eroa voi olla vaikeaa tiedostaa jos on elänyt Suomalaisessa tai länsimaisessa kulttuurissa jossa uskonto ja sen kannattajat ovat omista lähtökohdistaan omineet moraalin – ja valloittaneet tätä kautta myös nihilismiä koskevan keskustelun.

Elämme oikeasti maailmassa jossa tietoteorian puolella esitetään että jos skientisti ei voi selittää kaikkea niin sitten se on huonoa. Ja että uskova voi kunnioittaa tiedettä mutta samalla hän kuitenkin näkee tieteen uskonnon alaiseksi niin että ihminen käyttää Jumalalta saatua järkeä. Ja samalla uskova kunnioittaa tiedettä mutta muistaa että uskonto selittää moraalin ja olemassaolomme ja muut vastaavat asiat. Tässä ei selitetä miten uskonto selittää tai todistaa. Kaikki nojaa siihen että selitetään että ”vastapuoli joutuu olettamaan jotain”. Ei siihen, että todistettaisiin että ”hei, me todistetaan ihan kaikki”.

Tietoteoreettinen analogi on siinä että uskovaiset hyvin usein sotkevatkin tieteen arvovapautta ja tieteen arvoneutraaliutta. Jotka on erotettava.
1: Tiede on arvovapaa (vastakohta arvosidonnainen) silloin, kun se ei ehdottomasti sitoudu yhteenkään maailmankatsomukseen.
2: Tiede on arvoneutraali (vastakohta arvorelevantti) silloin, kun sen tulokset eivät ole relevantteja jonkin maailmankatsomuksen kannalta. Tämä erottelu olisi erittäin tärkeä pitää mielessä. Ja kun sama päättelyrakenne viedään tietoteoriasta metaetiikkaan, sotketaan – luultavasti ”mielivaltaisuus” sanan monimerkityksellisyyttä ja muita vastaavia keinoja käyttäen – nihilismiä ja relativismia.

Samassa ilmapiirissä uskovaiset esimerkiksi esittävät että ”koska ei voida todistaa Jumalaa olemassaolemattomaksi” tai ”Koska emme voi tietää Jumalasta” niin se antaisi rationaalisen syyn tehdä arvailuja Jumalan olemassaolosta. Eli koska emme tiedä niin sitten saisimme mielivaltaisesti väittää että Jumala on järkevä konsepti. ; Voidaan sanoa että tämänlainen lausunto Jumalan olemassaolosta ei ole ristiriidassa Jumalasta tietämisen kanssa. Mutta se ei kuitenkaan ole myöskään millään tavalla perusteltu tai järkevä oletus. Se on mielivaltainen oletus joka voidaan ottaa lähinnä siksi että se ei ole ristiriidassa sen perusväitteen kanssa. Näiden kahden välinen ero tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Luultavasti kiitos kristittyjen ahkeran metaetiikkakannanottelun niin että päättelyvirheistä on tullut kulttuurimme ja yhteiskuntamme muotisloganeita ja jopa sen ydintaustaoletuksia.

Muistutan kuitenkin että relativismin sotkeminen nihilismiksi seuraa seuraavaa päättelyketjua;
1: Mikään ei merkitse objektiivisesti, ei ole universaalia moraalia.
2: Jotta jollain olisi väliä sen tulisi merkitä objektiivisesti, olla universaalia moraalia.
J: Millään ei ole väliä.

Teisti näkee että he ovat erimielisiä premissistä yksi ja unohtavat että jotta vastapuoli olisi nihilisti heidän tulisi kannattaa premissiä 2. Jota he useimmiten eivät kannata. Vain hyvin harva metaeetikko ja vielä harvempi tavallinen ihminen kannattaa sekä premissiä 1 ja premissiä 2. Ja täät kautta rinnastukset relativismin ja nihilismin välillä ovat syvästi virheellisiä. Niissä on järkeä vain jos otetaan sisäisesti ristiriitainen asenne jossa ykköspremissi on valinta joka mitataan ihmisen itsensä maailmankuvan kautta mutta toinen premissi on sitten sellainen joka tungetaan ideologian ulkopuolelta, kristittyjen premissistöstä. Eli toisin sanoen universaalin moraalin kiistäjät punnittaisiin kristittyjen lisäoletuksilla eikä omillaan. Ja tältä perustalta tehdään väitteitä milloin he ovat sisäisesti konsistentteja ajattelijoita ja milloin he eivät ole.

Tässä mielessä onkin hyvä muistaa että kaikki universaalit moraalinäkemykset toimivat moraalisten taustaoletusten valossa. Uskovaiset – ja monet muutkin - usein muistuttavat että jos ateisti uskoo universaaliin ja absoluuttiseen ihmisarvoon, niin heillä on premissi jota ei ole todistettu. Tämä on sinänsä redundanttia että premissi on määritelmällisesti jotain joka otetaan päättelyssä oletettuna ja otettuna ja niitä ei tavata useinkaan perustella. ; Valitettavasti ”Jumala” ei selitä. Samat metaeettiset ongelmat purevatkin myös teistisiin moraalirakennelmiin. Niitä vain ei pidetä mielivaltaisina samoin ehdoin.

Koska uskovaisilla on tunnereaktioita jotka eivät ole missään väistämättömässä kytköksessä arvoteorioihin tai tietoteorioihin. Mutta he eivät osaa kyseenalaistaa tunteillessaan näitä asioita. Kaikki moraalinäkemykset nojaavat joihinkin premisseihin. Mutta uskovaisten asioita piilotetaan. Koska ne ovat useimmiten ajatteluketjuja ”ekstra-askelin” jotka piilotetaan. He leikkivät oletuksettomuutta koska ovat tehneet samantyylisiä ylimääräisiä extraoletuksia ja ekstra -askeleita mitä tehdään kun päätellään asioita arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Niitä voi olla vaikeampi huomata koska päättelyketju on huolimaton ja piilottaa lisäoletukset ja päättelyn askeleet. Mutta tosiasiassa niitä on kuitekin enemmän. Ja niissä on helposti myös argumetin kannalta ongelmallisia lisäoletuksia joiden perushenki on se, että ovatko ne itse asiassa itsessään ristiriidassa niiden muiden otettavien taustaoletusten kanssa…

Ihminen jonka mielestä se, että moraalin lähde on kulttuuri ei voi sanoa että kulttuuri ei olisi mitään. Ihminen jonka mielestä moraalin lähde on tunneimpulssit ei voi sanoa että tunteita ei olisi olemassa ja että tunteet eivät olisi mitän. Jonka mielestä moraalin lähde on yksilö ei voi sanoa että yksilö olisi ”ei-mitään”. Jonka mielestä moraalin lähde on ihmisen lajityypillinen käytös ei voi sanoa että moraalinsa kumpuaisi ”ei-mistään”. Jumala. No. Se tuskin on olemassa. Mutta jopa olemattomasta Jumalasta kumpuavat kulttuuriset näkemykset ovat seuraajillaan kannatettuja. Ja vaikka moraali tulisi ”ei-mistään” eivät edes he olisi nihilistejä. Koska eihän sellaisia edes ole.

---

Lähteet:
Thomas Nagel, ”The Absurd” (1971)
Guy Kahane, ”If Nothing Matters” (2016) 

J.L. Mackie, ”Ethics: Inventing Right and Wrong” (1991)
Richard Rorty, ”Consequences of Pragmatism” (1982)

Ideologisessa rakkaudessaan pettyneille

Ylläoleva laulu on "Midsomerin murhat" - televisiosarjaa varten tehty folkmusiikkia edustava tai sellaista imitoiva kappale. Kappale on romanttinen. Äärimmäisen romanttinen. Mutta ei sellaisella tavalla josta tehdään "romanttisia komedioita". Kappale kuvaa pettymystä. Pettymystä jonka jälkeen voi tehdä kauheita tekoja. Pettymystä joka imee merkityksen ja hyvyyden kokemuksen elämästä. John Henryn kohtalo on täynnä merkitystä ja tunnetta. Pettymys ja julmuus eivät estä näiden läpiromanttisten teemojen läsnäoloa. Kappale edustaakin melodraamaa. Siinä on kenties merkitystä siirappisuuteen ja pömpöösiyteen asti. Joidenkin makuun liikaa.

Se on jotain jonka liitän tässä merkityksettömyyden tunteeseen ja nihilismiin. Tai siis oikeastaan vihjaan että ylläoleva laulu ei ole nihilistinen. Ja se ei ole nihilistinen sellaisin syin joiden ymmärtäminen on tärkeää. Koska sen jälkeen voi tiedostaa miten ylikäytetty ja ennen kaikkea väärinkäytetty sana koko "nihilismi" on. Käsittelen tässä nihilismiä nimenomaan siinä kontekstissa missä se tuntuu olevan ihmisille tärkeä. Eli etiikassa.

Nihilismi ja ei-siihen-johtavat-seuraukset

Tässä kohden on syytä aloittaa L. J. Mackien teoksesta "Ethics". Hän tavallaan tuo esiin jotain hyvin oleellista "The denial of objective values can carry with it an extreme emotional reaction, a feeling that nothing matters at all... Of course this does not follow; the lack of objective values is not a good reason for abandoning subjective concern.." Sillä kun katsoo nihilismikokemuksien kuvauksia, voidaan huomata että niissä on kyseessä yleensä syvä tunteilu.

Kuvauksissa lainataan helposti Nietzscheä koska hänellä on sanonta jota voidaan käyttää vertauksena. Ja kuten useita vertauksia, sitä voidaan käyttää harhaanjohtavalla ja puutteellisella tavalla. Vertaukset, toisin kuin kalkyyli, ovat monitulkintaisia. Kyseessä on tietenkin "kun katsoo kuiluun, kuilu katsoo takaisin" -vertaus. Tässä kohden henkenä on se, että on koettu jotain joka sitten on hyvin raskasta ja vaikeaa. Ja tämä sitten koetaan todistuksena tyhjyyden takaisin katsomisesta. Eikä esimerkiksi siitä, että jos katsoo maailmaa rationaalisesti niin sitten maailma näyttäytyy rationaalisena. ; Nietzschehän toisaalta esitti että jos on epävarma teon (laadullisesta) hyvyydestä tai huonoudesta, se on syytä jättää kokonaan tekemättä. Ja että kaikki mikä tehdään rakkaudesta tehdään hyvän ja pahan tuolla puolen.

Tämä johtuu siitä että nihilismiä ei ymmärretä erottaa pettymisestä. Tässä voisi auttaa vanha aforismi siitä, miten kyynikot eivät ole menettäneet ihanteitaan vaan sen sijaan he ovat pettyneitä optimisteja. ; Jos ei ole mitään minkäänlaista toivottavuutta, niin miten sitten voimme ylipäätään pettyä? Tämä on se oleellinen kysymys aiheesta. Se, joka jätetään kysymättä. Se on helppoa jättää kysymättä koska annetaan periksi tunteilulle.

Ongelmana onkin se, että kyyninen ei ole nihilisti. Esimerkiksi minä olen hyvin kyyninen hahmo. Sellaisella tavalla jossa asioilla on liikaakin merkitystä. Jonkin asian puolesta tai jotain vastaan vihastuva nihilisti olisi hyvin erikoinen. Sillä tälläisissä tilanteissa on yleensä kyse moraalisesta arvottamisesta. Itse asiassa usein suuttumustani kuvaa myös pettymys siihen että ihmiset eivät ole täyttäneet ihanteita. Ja kun tätä tapahtuu jatkuvasti, on tietenkin luontevaa että kirjoitan paljon siitä miten ihmiset ovat epäonnistuvia. (Tai paskiaisia, kusipäitä ja idiootteja joiden pitäisi ihmiskunnan parhaaksi rakentaa kehäpäätelmän sijasta sellainen kehä joka lähtee heidän autonsa pakoputkesta ja menee sitten auton sisään auton etuluukusta. Tämä on kuitenkin se miten asian ilmaisen.) Kun odottaa liikoja, huonous on se joka hieroo naamaa itseensä.

Miten niin ei johda?

Ylläolevat ovat tietenkin väitelauseita. Mutta niiden hyvyyttä voidaan arvioida ottamalla nihilismin määritelmät esille. Tärkein asia on huomata, että määritelmiä on useita.Tähän liittyen Philosophical Disquisitions -blogissa vinkattiin mainioon Guy Kahanen tutkielmaan nihilismistä. Kahane on siitä hyvä lähde, että hän ei oikeastaan varsinaisesti mitenkään tue tai puolusta nihilismiä, hän enemmänkin lähestyy ja määrittelee sitä. (Minä taas tässä käytän tätä tekstiä raaka-aineena jonka avulla nostan esiin tiettyjä asioita. En jaksa tehdä referaatteja. Itse teksti on mainio ja se kannattaa lukea itse. Kokonaan. Sitä kautta voi saada sitten raaka-ainetta sille omalle agendalle. Joka on lukijalle varmasti rakkaampi kuin minun agendani.)

Nihilismin määritelmät ovat keskenään erilaisia. Mutta niissä on yhteisiäkin teemoja. Jos otetaan väitelause jonka mukaan "Mikään ei ole hyvää eikä pahaa" ("Nothing is good or bad.") ja "kaikki arvottavat väitelauseet ovat vääriä" ("All evaluative propositions are false.") , ollaan hyvin vahvassa metaeettisen nihilismin virrassa. Tässä kysymyksessä on se, että arvottavuutta ei ole, millään ei ole merkitystä ("Nothing matters").

Tämä on paljon vahvempi väite kuin relativismi. Relativismissa kun esitetään että on olemassa jotain arvioita. Relativismi on moniarvoisuutta. Sitä että jos otetaan eri moraalilähtökohdat niin sitten tulee erilaisia lopputuloksia. Moraali voi riippua kulttuurista tai subjektin henkilökohtaisista tunteista. Joka ei tarkoita että niitä ei ole olemassa tai ne eivät viittaisi johinkin. Periaatteessa tämä kannanotto on vähän sama kuin jos väittäisi, että (a) matematiikkaa ei ole olemassa sen jälkeen kun matematiikka tajuttiin aksiomaattiseksi järjestelmäksi jossa itse asiassa on useita keskenään erilaisia matematiikkoja ja (b) väitettäisiin että jos jostain ei ole tietoa sitä ei voi olla olemassa.

Isoin väärinkäsitys on helpohkoa esittää

Karkeasti ottaen tilanne tiivistyy siihen että Kahane kuvaa loogista päättelyketjua. (Muotoilen sen seurattavuuden helpottamiseksi, ja sen takia kohdat on esitetty tavalla jolla olen sen esittänyt. Mielestäni tämä on selkeämpi mutta sisällöltään sama kuin esitetyssä tekstissä.) Se on yhdenlainen argumentti nihilismille. Se on loogisesti validi ja se nojaa kahdelle premissille.

"Some metaethicists hold that"...
"(1) Nothing matters objectively."...
"(2) For something to matter just is for it to matter objectively.
And from (1) and (2), it simply follows that
(3) Nothing matters."
...
"It’s not particularly surprising that few metaethicists explicitly endorse both (1) and (2)."


Jos väittää että nihilismi on relativismia unohtaa täysin premissin (2) olemassaolon. Ja logiikassa kyse on siitä että tälläiset asiat otetaan huomioon. Siksi ilman tälläisten ehtojen tiedostamista kokonaisuus muodostaa "synynymisaatiota" jossa vain väitetään että asiat ovat samoja. Ja tämä johtaa siihen että lopputulos koostuu argumenttejen ja logiikan sijaan väitelauseista jotka ovat rakenteeltaan ja suhteiltaan kehäpäätelmäisessä suhteessa. Tätä kehää ylläpitää logiikan ja järjen sijaan tunteilu ja se että sama statement voidaan kritiikin koittaessa toistaa sellaisenaan vähän kovemmalla volyymilla.

Toisin sanoen hyvin usein nihilismin ja relativismin sekoittamisen probleemana onkin se, että ihmisen tulisi olla sitoutunut hyvin määrätynlaiseen moraalikäsitykseen. Objektiiviseen moraaliin. Usein metaeetikot käyttävät moraalin määritelminä useita eri malleja joista jotkut ovat suosikkeja. Mutta on omituista rajata kaikkea moraalia ja moraalittomuutta koskeva hyvin tiettyyn ja rajattuun ehtoon.

Tämä sopii mielestäni hyvin yhteen tuon alun kappaleen kanssa. Joku joka uskoo oikein tiukkaan "True Loveen" voi todella ajatella että hänen rakkautensa on objektiivista ja jos joku ei anna vastarakkautta, kyseessä on petos. Ja jonka ulkopuolella on vain tyhjyys ja rakkaudettomuus. Itse sulho voi olla sitoutunut morsiameen toisaalla. Eli heti jos näet että objektiivisen moraalin lisäksi on olemassa muitakin moraalisia tapoja - kuten yksilöllisiä moraalisia kokemuksia jotka ovat tunteilua mutta sidottavissa moraaliseen käyttäytymiseen, tai sitä että kulttuuri määrittää jonkun teon hyväksi ja pahaksi - niin koko päättelyketju loppuu siihen eikä moraalin epämääräisyydestä seuraa moraalittomuutta. Aika harva uskoo että jos ei rakasta jotain tiettyä ihmistä, niin sitten tämä ihminen ei voisi kokea rakkautta lainkaan. Rakkaudessa pettyneelle tilanne voi kuitenkin näyttäytyä näin, subjektiivisesti ja yksikkönä. Ei minään kaikenkattavana pääsääntönä joka kuvaa kaikkia ihmisiä ja tilanteita. Ja niin nihilismisyytöksiä ja siihen liittyviä asioita usein kohdellaan. Kuin ne olisivat määritelmällisiä seurauksia ja yleistyksiä joista poikkeaminen ei ole mahdollista.

Mutta entä jos annetaan tunteilulle tilaa?

Toki tässä on syytä havaita että nihilismille on olemassa toinenkin liitos. Ja se on siitä hankala että olen tavallaan kirjoittanut sen ylle. "Nothing matters". Se voi olla paitsi metaeettinen lausunto, niin myös tunnereaktiota koskeva lausuma. Koska "merkitys" saa sanana eri sisältöjä tapahtuu helposti siirtymä ajatuksesta aivan toisenlaiseen ja sitten näitä pitää samana. Tällöin lopputulos on enemmänkin muotoa "We have no reasons to do, want or feel anything".

Tämä on monta kyynärää lähempänä tunteilua. Siinä mielessä että se ottaa kantaa tunteisiin. Mutta se on silti on hyvin kaukana siitä että "jos katsoo kuiluun niin ahdistaa ja tuntuu pahalta" -tulkinta kuiluvertauksesta on tässä mielessä aika alleviivatun omituinen. Noin muotoiltuna mielikuvat menevät enemmän kohti stoalaisuutta kuin itkeskelyä. ("If nothing matters, there couldn’t be reasons to respond to this fact with any emotion or act.") Asiat eivät yksinkertaisesti ole huonommin ja epäeettisemmin jos nihilismi on totta. ("If nothing matters, this couldn’t make things bad, or worse.") Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa että nihilistillä ei ole mitään syytä myöskään luopua negatiivisista tunteistaan. Eihän muutostila ole sen kummempi. (Stoalaiset tunnistivat jollain tasolla tämän ongelman ; He kuvasivat koiraa joka on kytketty härkävankkuriin. Koira voi kävellä pystypäin vapaaehtoisesti tai raahautua vastaan taistellen. On mielenkiintoista miettiä että jos koiran kohtalo on ennalta fortunan eli kohtalon määräämää, niin mitä hiton väliä sillä on raahautuuko koira vai käveleekö se.)

Kuitenkin puheena on usein että on luonnollista pettyä ja kokea kauheita kokemuksia "kuiluun tuijottamisesta". Ja että tämä on väistämätöntä. Ja että asiat ovat näin ja että tähän tapahtumiseen on hyvä syy. Tässä tavallaan sekoitetaan masennus ja nihilismi. Tavallaan. Kahanea lainaten "In considering this question, we should distinguish feeling that nothing matters because one is depressed and feeling depressed because one believes that nothing matters. It is only the latter that concerns us here." Kenties tässä sekoitetaankin tunteita liiallisella analogisuudella. Eli jos masentunut tai pettynyt kuvaa elämäänsä merkityksettömäksi, niin tästä seuraa se että ajatellaan että merkityksettömyys on tätä depressiota ja vain sitä.

Tässä löydetäänkin erikoisista paikoista.

Mutta omituisuus ei lopu tähän. Kahane nimittäin tuo esiin asian joka tavallaan hätkähdytti itseäni. En nimittäin ollut lainkaan tullut ajatelleeksi sitä, että tosiasiassa valtava määrä modernista konservatiiviudesta on määritelmällisesti metaeettistä nihilismiä. Vaikeus huomata tätä voi johtua siitä että usein juuri konservatiivit pelkäävät arvotyhjiötä ja taistelevat nihilistisiksi näkemiään asioita vastaan. Toisaalta kun tietää miten epämääräistä ellei peräti virheellistä tämä argumentointi on, ei pitäisi yllättyä. Mutta kenties muiden syyttäminen nihilismistä todella vie huomiota syrjään siitä että he itse edustavatkin sitä nihilismiä. (Nietzschen kuiluvertausta jatkoraiskaten voisi kysyä kysymyksen ; Ovatko he taistelleet liikaa kuilua vastaan? Ja leikkiä sen jälkeen, että se oli retorinen kysymys.)

Näkemys on siitä kiinnostava että se vihdoin sitoo asioita siihen tunteiluun. Ei toki sellaisella tavalla joka viehättää konservatiiveja joiden asenne on tuota tunteilun harjoittamista.

Konservativismissa on Kahanen huomion mukaan usein flirttailua metaeettiselle nihilismille. Sen sijaan he korostavatkin sitä että miten kätevää ja hyödyllistä on tehdä jotain asioita. "We have sufficient non-moral reasons to hold on to moral discourse and practice." Näistä mieleenpainuvia ovat esimerkiksi viittaukset siihen että Weberin mukaan uskonto ja moraali ovat yhteiskunnan liimaa. Myös viittaukset kulttuurievoluutioon ja yhteiskunnan säilyvyyteen ovat tavallisia. Kysymyksessä onkin se, että moraali ei ole moraalista vaan moraalin ei-moraalisesta arvosta ("morality’s non-moral value".) "Now to claim that morality is a useful fiction to which it might be justified to hold on is to invoke evaluative and normative notions." ... "Since these philosophers reject objective values and reasons, these phrases cannot refer to objective values or prescriptions."

Tässä toki voidaan esittää kysymyksiä siitä että miten ihmeessä yhteiskunnan säilyminen on arvokasta jos moraalia ei ole. Tämä muistuttaa aivan syystä siitä että hyöty itse asiassa pitää helposti sisällään moraalisia arvostuksia. Mutta periaatteessa voidaan määritellä että hyötyä on monenlaista ja vaikka ne pitävät sisällään arvostuksia, niin kaikki arvostukset eivät ole eettisiä tai moraalisia sellaisia. Joten tilaa ei-moraaliselle hyödylliselle yhteiskunnan pitkäikäisyydelle voi olla silti tilaa.

Onkin tavallaan ilmiselvää miten nykyajan konservatiivit edustavat käytännön nihilismiä hyvinkin usein. Vaikka he ovat nimellisesti kovimpia objektiivisen moraalin puolustajia joista relativismi on liian kaaoottista. Sama on hyvin vahvasti mukana myös uskonnossa. Uskomiseen uskominen on hyvinkin suosittu strategia. Eli korostetaan että Jumalan olemassaololla ei ole merkitystä koska se on turha kysymys. Koska pitää hakea ei-jumalan-olemassaoloon liittyviä teemoja kuten onnellisuus jonka saa uskomisella. Eli jos uskominen pidentää elämää ja tuo yhteisöllisyyttä niin uskonto on sitten perusteltu "ikään kuin Jumalan olemassaolemattomuudesta riippumatta ellei peräti huolimatta". Toki ilmiö ei ole uusi. Onhan jo Pascalin vaa'assa kyse periaatteesta jonka mukaan Jumalan olemassaolon todennäköisyydellä ei ole mitään merkitystä koska pitää pitää silmät kiinni mahdollisessa palkinnossa. Nykyaikana tämä teema on kuitenkin hyvin vahva. (Jumalatodistuksien läpikäyntejä pidetään irrelevantteina. Osa pitää tätä jopa lähtökohtaisesti paheksuttavana.)

Toki konservatiivikin voi halata nihilismin sijaan moraalin tuolle puolelle menemistä.

Jopa "Takkirauta" -blogissa jossa arvotyhjiötä ja nihilismiä yleensä pidetään pahana, on arvioita joiden mukaan tiedostetaan vahvastikin se teema mikä tämän blogin ytimessä on ollut. (Sen johtopäätöksiä ei ole vaan uskallettu vetää niihin kohteisiin joiden paheksunnasta blogisti pitää.) "Ruukinmatruuna on raskasmielinen otus, ja buddhalaisuudessa ruukinmatruunaan vetoaa sen pessimismi maailman suhteen, optimismi täältä poispääsyn suhteen, armottomuus ja ehdoton oikeudenmukaisuus. Karman laki on sekä täysin armoton että ehdottoman oikeudenmukainen, ja oikeus pääsääntöisesti ei toteudu maan päällä tai toteutuu irvikuvanaan." Karman laki voi tuntua julmalta, mutta se ei ole sama kuin moraalin puute. (Ja toisaalta jos karma tasaa menneet tilit niin mitä muutakaan tämä kärsimys on kuin sitä etä oikeus toteutuu maan päällä? Muotoilu ei siis kenties ollut ihan hirveän buddhalainen, vaikka taustaeetos tietenkin on.)

Toisaalta sama teos kehuu Jim Goadia. Ja kehuu tätä tavalla joka on hyvin tuttu niille jotka tiedostavat mitä Nietzscheläinen yli-ihminen hänen filosofiassaan (eikä sen irvikuvassa) on. "Jim Goad ei ole ilkeä eikä hän ole tyhmä. Hän on itse asiassa mennyt rehellisyydellään ilkeyden tuolla puolen: brutaali rehellisyys ja ankara loogisuus ja johdonmukaisuus vievät ihmisen ilkeyden tuolle puolen, sanomaan sanoja, jotka ovat ilkeitä ja loukkaavia, mutta silti totta ja sine mala fide sanottuja. Jim Goadin tyyli on julma, repivä ja armoton. Hän ei säästele sanojaan eikä usko ihmisyyteen. Mutta silti niiden takana on jotain samaa kuin ruukinmatruunalla itselläänkin: syvä sääli - siis sääli ihmisyyttä kohtaan, sääli tätä maailmaa kohtaan ja sääli elämää yleensäkin kohtaan. Sanotaan, että elämä on tragedia idealistille ja farssi kyynikolle, ja ensimmäisen se itketyttää ja jälkimmäisen vaivaannuttaa." Hekään eivät kenties ole niin nihilistejä kuin voisi luulla.

Kenties kaikki puheet uskonnosta Weberin teorian mukaisten yhteiskuntien rakennusmateriaalina ja puheet kulttuurievoluutiosta ja vastaavista eivät olekaan nihilismiä. Vaan sitä että nykyään ei ole kätevää viitata uskontoon politiikassa. Koska ihmiset jotka ovat erimielisiä uskonnosta eivät vakuutu. Politiikassa yritetään usein vakuuttaa muita menemällä neutraalille tasolle. Kun yleisö kuuntelee yhteiskunnan säilyvyyttä olivatpa kristittyjä tai pesunkestäviä ateisteja, on tämä tietenkin kätevä asia "heittää esiin". Taustalle voidaan sitten uskoa että oikeasti asia tietenkin johtuu vaikka siitä että Jumala suojelee niitä jotka häneen uskovat. (Mukaanlukien yhteiskuntiaan.) Ja tässä taustallaolemisessa voikin olla jotain sellaista joka ei tartu sinänsä oikein tehtyyn argumenttianalyysiin. ("Kaksinaamaisuutta", "omien motiivien salailua", "omista agendoista valehtelua" sanoo idealisti. Tai ateisti. Tai minä. Mutta kukapa ei joskus tämänlaista politiikassa tekisi. Ja omassa elämässä. Tosin tällä ei ole väliä koska tu quoque ei ole argumentti ja kaksinaamaisuus on kaksinaamaisuutta vaikka kaikki sitä tekevätkin.)

Kenties useimmiten kun näemme jossain nihilismiä, vastassa onkin vain pettyneitä romantikkoja jotka eivät osaa päästää irti romanttisista ideaaleistaan. (Koska ovat pettyneitä ja kuvaavat asennettaan pessimistiseksi. Eivätkä vaan mene ja ole. Tällaisistä ihmisten maailmasta luomista malleista vapautuneina.) Jos näkee nihilismin ja arvotyhjiön jossain ihmisryhmässä, niin tosiasiassa syynä voi olla se että nämä ihmiset eivät vain rakasta sinua, tai useammin ideologiaasi. Pitäkää tällaisissa tilanteissa veitset käyttämättä.

Kun koolla on väliä - eksistenssi mittakaavakysymyksenä

"Kun muistosi ei enää satuta ketään / Silloin särkyy sydämeni / Kun muistosi ei enää satuta ketään / Sydämeni kulkee yli rauhattoman maan / Minun sydämeni hajoaa / Tuulen kanssa kulkemaan."
(CMX, "Minun sydämeni on särkynyt")

Katolisilla on erityinen ajatus kuolleista. Heillä on erityinen konsepti ihmisille jotka ovat kuolleita ja unohdettuja. Heillä on erityisiä rukoustilaisuuksia joissa muistetaan ihmisiä jotka on unohdettu. Tämä on ajatuksena mielenkiintoinen ja kaunis. Sillä monesti kuolleiden muistamisen katsotaan olevan tärkeää. Ihminen ikään kuin jatkaa olemassaoloaan jälkeenjäävien muistoissa. Siksi hautausmaiden hoitamattomat haudat kertovat tavanomaista hautaa surullisemman tarinan. Surullisempia hautoja emme enää edes huomaa. Sillä unohduksen seuraavalla tasolla vastaan tulee se, että tosiasiassa kaikkia hautoja ei edes pidetä "säilyttämisen arvoisina" ja niiden kivet poistetaan ja hautapaikka uudelleenkäytetään. Uusi kivi piilottaa sen, että paikalla on joskus ollut toinenkin hauta.

Hautausmaihin liitetään paljon merkityksiä. Hautausmaat ovat siitä erikoisia paikkoja, että niissä Dunbarin luku taatusti ylittyy ; Haudattuja on niin monta, että kukaan - ei edes kaikista pitkäikäisin ja ihmisrakkain pastori - ei voi pitää mielessään merkityksellistä kuvaa kaikista. Tästä seuraa se, että yksittäisen haudan merkitys tavallaan latistuu. Hautausmaalla on aina joitain spesiaaleja ja tärkeitä hautoja ja muut ovat arvostettuja enemmänkin ideaaleina. Että kuolleita pitää kunnioittaa, mutta heihin ei kohdisteta erityisiä surun tunteita. ; Avainteemana on se, että hautausmaa tavallaan muuttaa mittakaavaa. Yksityisen ihmisen arvoa korostetaan kulttuurissamme. Jokaisen ihmisen kerrotaan olevan erityinen ja arvokas. Tämä toimii kuitenkin lähinnä "pienemmässä mittakaavassa". Kun hautoja kasataan yhteen, joko henkilökohtainen tahi yhteiskunnallinen taso muuttaa tapaa jolla tarkastelemme ympäristöämme. Ja niin esimerkiksi lähisukulaisen - tahi Suomenlinnan vara-amiraali Cronstedtin krypta - muuttuvat jotenkin tärkeämmäksi ja oleellisemmaksi kuin muut. Ihmisen arvo tietysti pysyy samana, ja kaiken takana on vain mittakaava. ; Emme me muista vanhoja historiallisia hautoja henkilökohtaisen ihmissuhteen kautta, vaan sen sosiaalisten liitoksien kautta.

Tämä vastaava toimii kaikessa. Kenties suurin niistä koskee maailman kokoa, ihmisen pienuutta ja universumin kokoa.

Ihmiset ovat pieniä jo lentokoneperspektiivistä.
Saati sitten universumin mittakaavassa.

Guy Kahane on tehnyt tähän liittyen artikkelin joka käsittää juuri mittakaavan ja ihmisen kosmisen merkityksettömyyden välistä suhdetta. Hän lainaa esimerkiksi Russellia joka selitti että "Brief and powerless is Man's life; on him and all his race the slow, sure doom falls pitiless and dark. Blind to good and evil, reckless of destruction, omnipotent matter rolls on its relentless way." Kahane ottaa tämänlaiset lausumat lähtökohdakseen. Ja että mittakaavan lisäksi myös aika on usein nähty vastaavalla tavalla ; Thomas Nagel on ajan kohdalla selittänyt että "reflection on our minuteness and brevity appears to be intimately connected with the sense that life is meaningless".

Kahanella on pointtia ; Kun katsotaan historiaa, voimme huomata että avaruuskäsityksemme on mullistunut. En puhu pelkästä maakeskisyydestä luopumisesta ja aurinkokeskisen maailmankuvan vyörytyksestä, kuten tavallista on. Vaan kun asiaa katsotaan aivan suoraan, niin käsitystemme mukainen universumi on paisunut. Universumi on aina paljastunut suuremmaksi kuin mitä olemme uskoneet. ; Tällä on ollut valtava merkitys ; Ennen universumin rakenteen katsottiin heijastavan ja tukevan ihmiskunnan tärkeyttä. Maakeskisyys korosti että olemme universumin ytimessä ja siksi jotenkin erityisen tärkeitä. Aurinkokeskisyyden nähtiin loukkaavan ihmistä ja Jumalaa. Se oli paitsi tosiasiaväite, myös eksistentiaalisen kriisin paikka. ; Universumin kasvaessa, tilanne on mennyt yhä enemmän ja enemmän siihen suuntaan että ihmisen tulisi kokea pienuutta ja nöyryyttä valtavan avaruuden alla. Kasvanut mittakava kertoo monista siitä että ihmisten arvo jotekin kutistuisi.

Kun avaruus on suuri, ihminen on pikkuriikkinen pölyhiukkanen. ; Kun avaruutta mitataan valovuosissa ja vuosimiljardeissa ei sata vuotta ja vajaa kaksi metriä voi olla kovin mittava pala kokonaisuutta. Astrobiologia, jota usein käytetään apologeettojen jumalapuheissa perustelemaan sitä miten "privilidged planet" maa on, helposti ampuu itseään jalkaan. Sillä se korostaa miten absurdi sattumus ihminen on. Kun universumi on läpeensä elämälle viheliäinen paikka, ja vaaditaan erityisolosuhteita että ihminen voi olla, korostuu enemmänkin se että olemme sattuma emmekä jokin Jumalan olennainen suunnitelma jonka olemassaolon ja elämisen vuoksi hän on rakentanut koko muun universumin. Nöyryys omasta pienuudesta toki lisääntyy mutta Jumalisuus voi tuntua jopa epätodennäköisemmältä.

Kuitenkin voidaan nähdä että aivan kuten hautausmaat eivät halveksu yksilöitä, vaan keskitymme tiettyihin paikkoihin mittakaavan vuoksi, voisimme huomata että kyseessä on "mittakaavakysymys". Arvo ei itse asiassa katoa mihinkään. Cronstedtin haudalla kävijä ei halua loukata samalla hautausmaalla olevia muita ihmisiä, eikä oikein kukaan näe tässä vierailussa "sellaista viestiä".

Jos ajattelemme että merkitys on kohteen arvo jaettuna tarkastelumittakaavan koolla, voimme huomata että tosiasiassa halveksuta arvoa ollenkaan. "Tekorationaalisena" matematiikkavertauksena (ei siis ehtana matematiikkana vaan metaforana jossa on matemaattista notaatiota jotta idea toisi asian selville. Filosofit tekevät tätä usein ja se on häiritsevää. Ja minäkin teen sen nyt, pahoitteluni.)

Merkitys = Arvo / Mittakaavalla

Kohde ja sen arvo pysyvät samana. Ainut mikä prosessissa muuttuu on perspektiivi. Merkitys voi pienentyä mittakaavan kasvaessa mutta tämä ei halveksu arvoa - tai oikeastaan käsittele tätä mitenkään. Arvo ja Merkitys esiintyvät puheissa vain usein ikään kuin synonyymeinä vaikka ne ovat vain toisiinsa liitoksissa.

Ja tämä erotteleva on maantieteellistä eksistentialismia samaan tapaan kuin Heidegger käsitteli ihmisen ajallista rajallisuutta aikaa käsittelevässä eksistentialismissaan. Ja hän päätyi aivan päinvastaisseen tulokseen kuin Nagel ; Hänestä kuoleman ja rajallisuuden tiedostaminen on se joka ylipäätään antaa asioille ja valinnoille niiden arvon. Aivan yhtä hyvin voidaan sanoa että pienuus luo merkitystä yksityiskohdille. Näin ollen jos joku ahdistuu tähtitaivaasta ja menee katsomaan televisioviihdettä, hän ei välttämättä toimikaan typerästi ja pinnallisesti vaan päin vastoin, osaa ymmärtää rajallisuutensa ja ottaa arvon siitä mistä voi.

Kahane itse  asiassa valaisee tätä ajatusta mukavasti käyttäen vertauskuvana kirjaa. Siinä tutkimuskohde antaa mittakaavan. Jos teet kirjaa perheestäsi, pienen urheilukilpailun voitto voi olla merkittävä. Mutta jos katsotaan koko kylää, niin jos painaa yhden tälläisen pitäisi jotenkin painaa muitakin vastaavia voittoja joita on älyttömästi. On käytännöllistä laittaa mitali mukaan jos voitto on osa pidempää voittoputkea tai voitto liittyy paikallisesti suurikokoiseen ja merkittävään urheilujärjestötoimintaan. Globaalilla tasolla urheilijoita tutkiessa huomio voi keskittyä olympiavoittajiin ja tällä voitolla ei ole siellä sijaa. Silti voitto ja mitali on joka kerta täsmälleen sama. (Jopa yhteiskunnalliselta ja muilta ns. konstruoiduilta arvoltaan sama.)

Yksilön kuolema joka tapahtuu yhdessä huoneessa jota tarkastelemme on merkittävä. Uutisissa yksilöiden kuolemat tiivistyvät tilastoihin joissa voidaan puhua isoistakin numeroista. Jokainen kuolema on pienessä mittakaavassa yhtä merkittävä. Suuressa mittakaavassa muutkin asiat vaikuttavat siihen mitä "kannattaa nostaa esiin". Ja tässä ratkaisu on yleensä yhteiskunnallis-pragmaattinen eikä suoraan eettinen. Tässä mielessä hoitamaton, unohdettu - kenties jopa purettu - hauta on saman arvoinen kuin se, jolla on kivi ja hoidettu alusta. Vain tarkastelumittakaava muuttuu. Arvossa kysymys ei ole enää edes muistamisesta, siitä että sukuperspektiivi katoaa tuhoaa yhden tarkastelukulman soveltamisen elämässä, mutta tämä koskettaa mittakaavatasoa, ei sitä että tämän kyseisen ihmisen elämä olisi unohtamisen hetkestä lähtien mitätöitynyt. Perspektiivin katoaminen on mittakaavamuutos joka perimmiltään ei koske arvoa, vaan heijastuu vain merkitystasolla.