Näytetään tekstit, joissa on tunniste teistinen evoluutio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teistinen evoluutio. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Ihan oikeenlaista kemiaa ja muita naturalistisia aloja

Olipa sitten mitä tahansa mieltä mannapuurosta ja mansikasta niin kemia on hyvin tärkeä luonnontieteenala, jolla on sekä käytännön sovelluksia että tutkimusta. Silti kemian filosofia on hyvin marginaalista ; Ja peräti kahdella tasolla ; Akateemisella tasolla kemian filosofia on hyvin pienimuotoista. Ja tästä suurin osa ei kiinnosta maallikoita tai populaaritieteen soveltamista. Esimerkiksi sain kuulla, että Joachim Schummerin oli arvioinut että mukaan kemiaa tutkitaan noin kymmenen kertaa enemmän kuin geotieteitä ja 20 kertaa enemmän kuin matematiikkaa. Schummer on samalla ihmetellyt kemian filosofian vähyyttä.


Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Sillä periaatteessa kemia on aika lähellä fysiikkaa. Josta taas tehdään aika paljon filosofiaa. Ja toisaalta jos katsoo Stanford Encyclopedia of Philosophya siellä oleva historiikki näyttää että Aristoteleen ajan filosofia oli aika lähellä kemiaa. Itse asiassa on kiinnstavaa miten varhainen elementtien kautta ajateltu maailmankuva nojasi vahvasti siihen että maailmaa nähtiin tulen, veden, maan ja ilman kautta. Ja näissä on selvästi jotain joka huutaa sitä miten vasta myöhemmin fysiikka ja kemia ovat erkaantuneet toisistaan niin että tuli voitaisiin liittää fysiikkaan kun taas vesi kemiaan.

Toisaalta on hyvä muistaa että alkemia on eräänlaista ”kemian pseudotiedettä” ja siihen liittyneet lataukset vihjaavat siitä että kemialla olisi paljon höyryämispotentiaaliakin. Joka taas tuppaa usein tuottamaan sivutuotteenaan paljon filosofiaa. Tämä on tavallaan tärkeä muistutus siitä että esimerkiksi biologiassa evoluutioteoria herättää paljon filosofiaa ja samoin suhteellisuusteoria on viehättänyt useita. Mutta samaa intoa ei näy kemian kohdalla.

Eräät selittivät että syynä on se, että kemia on normaalitieteen tilassa ja oikeasti paradigmanmuutokset lietsovat eniten keskustelua. Tämä on varmasti osittain kiinnostava näkökulma jossa on jotain oleellista. Mutta samanaikaisesti on muistettava että viime aikoina monet ovat valittaneet siitä että fysiikka on ongelmissa kun sitä kuvaavat vakiintuneeseen paradigmaan kuulumisen ominaisuudet. Eli ajatellaan että fysiikka olisi rappiossa koska se on normaalitiedettä ja tämä lisää filosofista keskustelua. Toisaalta taas evoluutioteoria on vielä pahemmassa tilassa koska sen kannattajat heittävät usein sloganeita malliin biologiassa mikään ei ole järkevää ilman evoluutioteoriaa ja sen vastustajat moittivat että evoluutio on dogmaattista koska se on ”ainut peli kaupungissa”. Joka taas on äärimmäisen normaalitieteessä olemisen merkki. Jos on vain paradigman sisäistä tutkimusta niin sehän se vasta olisikin normaalitieteen tila.

Kun nostin asiaa vähän esiin sellaisten parissa jotka ns. vastustavat naturalismia yleisesti ja evoluutioteoriaa erityisesti he nostivat selvästi tässä esiin kontrastia biologian ja kemian välille. Tässä he selittävät että kemiassa ei ole filosofiaa koska kemia ei sisällä käsienheiluttelua vaan on matemaattista. Tämä on toki monellakin tavalla erikoinen näkökulma koska ainakin itselleni selvää on että evoluutiota on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta kunnolla ymmärtää ilman kaavoja. Tämä voi toki sotkea monia koska he lukevat evoluutioteoriasta lähinnä koulukirjoja tai tiedettä popularisoivia juttuja. Ja niissä käy vähän kuten Stephen Hawkingin ”Ajan lyhyessä historiassa” jossa hän toteaa että jokainen kaava kirjassa puolittaa myyntiluvut.

Populaatiogenetiikka on täynnä kaavoja. Ja heitän, että myös Ohtan kaavat ovat tärkeitä kun mietitään neutraaliteoriaa. Siis evoluutioteorian sellaista suuntausta josta eniten pidän. Moni ajattelee että neutraaliteoria olisi jotenkin kaikista eniten käsiäheiluttavaa kun se ei ole yhtä eksaktilta vaikuttavaa mielikuvissa kuin adaptaatiot jotka ovat jotenkin siistejä ja selkeitä ja moni ymmärtää ne säännönmukaisiksi.
Mutta asia on vielä ongelmallisempi kun huomataan että eksaktius ja käsienheiluttelu ei itse asiassa ole kovinkaan hyvä selitysmalli koska fysiikka on tunnetusti hyvin kaavapitoista. Suhteellisuusteoriaa käsitellään siististi kaavamuodossa ja se on silti hyvin keskusteltu filosofiassa. Säieteorioita moititaan usein evoluutiokriittisissäkin porukoissa vaikka se koostuu lähinnä matemaattisista konstrukteista. Ja matematiikka on itsessään eksaktia mutta silti siinä on filosofiaa – ja vielä enemmän sen ympärillä pyörii valtavasti filosofiaa joka kontekstoi sitä mitä matematiikka sitten tarkoittaa joka on eräänlaista metasuhtautumista ja merkityksenlatausta matematiikkaan.

Mutta näkisin että nämä puuskahtelut kertovat jotain asenteista. Kemiaa pidetään ”konkreettisena”. Ja tärkeä kysymys tähän on ”miksi”. Itse näkisin että takana on se mikä näissä on aika usein. Tosiasiassa suuri osa naturalisminkritiikistä ei ole oikeaa ja rehellistä naturalismin kritiikkiä. Vaan valikoivaa kritiikkiä. Kemian filosofiaa ei ole koska kukaan ei maailmankuvista haasta kemian filosofiaa esimerkiksi atomiopista. Kemian ei tarvitse puolustautua mitään hyökkäystä vastaan. Siitä kiinnostuneet saavat vain rauhassa tutkia.

Naturalismin kritiikissä huomattavaa on, että olipa sitten akateeminen ja sofistikoitunut teologi, apologeettis-saivarteleva kristitty tai kreationisti niin heitä yhdistää se, että he korostavat että uskonnon ja luonnontieteen välillä ei ole konfliktia. Mutta sitten he selittävät seuraavaksi että uskonnon ja naturalismin välillä on konflikti. Ja että he samanaikaisesti puolustavat, kannattavat ja arvostavat luonnontieteellistä ajattelua ja tiedettä. Mutta vastustavat naturalismia. Valitettavasti heiltä puuttuu selkeä ja kunnolla määritelty tapa erottaa nämä kaksi toisistaan.

Tätä epämääräisyyttä ja epätäsmällisyyttä käytetään kätevästi. Naturalisminkritiikissä voidaan täysin huutaa siitä miten luonnontieteessä on aina selittämättömiä taustaoletuksia jotka tekevät asioista MAAILMANKUVALLISIA. Ja että tämä on ohittamatonta ja skientisti-naturalisti-tiedeustkovat ovat kauheita kun eivät tunnusta tätä ilmiselvyyttä. Mutta tämä maailmankuvallisuuden väistämättömyys lakkaa sitten olemasta esimerkiksi kemiassa jossa asiat ovatkin ”konkreettisia”, ”pragmaattisia” ja sellaisia että ”ne eivät sisällä tai salli mitään käsienheilutteluja”. Joka vaatii sen että tosiasiassa positivismin ongelmat eivät olisikaan mitenkään kiertämättömiä ja ohittamattomia.

Siksi onkin kiinnostavaa huomata miten sofistikoituneessakin teologiassa on kiinnostavaa miten kreationisteilta tuttu logiikka toimii. Mutta rajat ovat hieman eri kohdissa ja teorioissa. Esimerkiksi Junkkaala mielellään selittää miten evoluutioteoria on yhteensopiva kristillisen ajattelun kanssa. Mutta kun hän siirtyy vastustamaan ateismia ja tiedeuskoa niin siinä vaiheessa keskustelu muuttuu filosofisesti sellaiseksi että se voisi saman tien tulla joltain nuoren maan kreationistilta. Itse asiassa rajanvetelyt ovat kiinnostavia ja on hauskaa nähdä vaikka miten William Lane Craig moittii evoluutiodenialisteja siitä että he ovat naurettavia. Mutta samanaikaisesti hän itse on suhteellisuusteoriadenialisti. Ja tarkemmin katsoen hänen näkemyksensä evoluutiostakin ovat sellaisia että aika oikeaoppinen täytyy olla jos sitä pitää ihan eri asiana kuin kreationismia.
Ja tavallaan tämä avaa jännittäviä asioita. Kreationistit ovat jo pitkään jakaneet tieteitä operationaalisiin tieteisiin ja historiallisiin tieteisiin. Ja näissä filosofioissa he näkevät että ne ongelmat jotka koskevat kaikkia induktioita - joka on se positivismin metafysiikattomaksi saamisen ylitsepääsemätön filosofinen ongelma – eivät oikeasti koskekaan kaikkia induktioita vaan pelkästään niitä induktioita jotka heijastuvat aikaan.

Taustalla on ajatus että ihminen positiivisesti verifioisi aivan onnistuneesti konkreettisia esineitä. Ja siksi insinöörit eivät tarvitsisi filosofiaa. Tässä mallissa olisi itse asiassa aivan järkevää että kemian filosofiaa ei tarvittaisi koska se olisi operationaalista tiedettä. Kun taas fysiikassa on usein se, että esimerkiksi suhteellisuusteoriaa sovelletaan paitsi GPS -teknologiassa niin myös maailmanhistorian selittämisessä ja tätä kautta sillä on vaikutusta esimerkiksi siihen kun keskustellaan universumin alusta joka nähdään teologien areenaksi.

Toki tässä tulee pumpattua esiin esimerkin kautta se oikea ongelma; Jos teen kellon väitän että kello toimii huomannakin ja tämä laajentaa sen historiaan. Samoin jos meillä on geenitestit niin se mikä voi olla teknologinen biologisen äitiyden ja isyyden testi muuttuukin laajemmaksi sukulaisuuden testaamiseksi ja tätä kautta isovanhempienkin biologinen yhteys voitaisiin varmistaa samalla testillä. Jolloin kysymys on ”monenteenko sukupolveen on mentävä jotta yhteyksiä ei saisi nähdä”. Kysymys on merkittävä koska samanlaisuuksista tehtävät evoluutiopuiden taustalogiikka nojaa samaan matematiikkaan kuin lähisukulaisuudenkin selvittäminen geenitestillä. Kreationisti voisi sanoa että geenitesti on validi kun tutkitaan baramiinin tai perusryhmän sisällä. Mutta sitten kun ruvetaan geenitestein katsoamaan missä ne rajat menevät ja niitä ei selkeästi löydy niin vastaus on se, että Jumala käyttää samanlaisia koodeja samanlaisissa ominaisuuksissa ja siksi geenistesteissä ei löydetä selviä rajoja joissa ne lakkaisivat toimimasta. (Itse näen että jos kaikilla perusryhmillä olisi aivan erilainen tapa koodata perimänsä niin se olisi aika hyvä todiste siitä että ne eivät jakaisi yhteistä kantamuotoa. Ts. makroevoluutio olisi falsifioitavissa.)

Suhteellisuusteoria on fysiikkaa koskeva teoria ja on vaikeaa sanoa miten aikadilaation käyttö GPS:ssässä olisi jotenkin erilaista kuin sen saman fysikaalisen kaavan käyttäminen maailmanhistorian selvittäisessä. Ja miten klassinen fysiikka joka tutkii sitä missä taivaankappaleet ovat vuoden päästä eroaa siitä että mietitään missä ne olivat sata vuotta sitten, tuhannen vuoden kuluttua tai miljoona vuotta sitten.

Ja sanonkin asian tavallaan suoraan. Tiede, totuus ja filosofia sellaisenaan eivät ole mitään konstrukteja. Mutta se mitä tutkitaan milloinkin on kaikkea muuta. Mielenkiinto ei kohdistu satunnaisiin asioihin. Kemialla ei ole uskonnollista eikä metafyysistä auraa. Ja tämä ei oikeastaan johdu kemiasta vaan teologiasta. Kemian suhde aikaan on varmasti oleellinen asia. Kristillisessä kulttuurissa on tietynlainen aikakäsitys.

Ja asia pahenee mieltymyksistä ja keskustelukonventioista. Sekä populaarikulttuurissa että naturalismia tunnustavassa tiedemaailmassa fysiikka ja tähtitiede liitetään maailman perimmäistä luonnetta koskeviin kysymyksiin. Biologia puolestaan selittää ihmisen ja ylipäätään elämän alkuperän. Moni ajattelee, että kemia putoaa väliin: se ei selitä kunnolla kumpaakaan. Mutta oikeasti jos me mietimme sitä kaikista repivintä kysymystä biologiasta ja alkuperästä niin vastaan tulee välittömästi se, että oikeastaan evoluutio voi alkaa vasta ensimmäisestä elävästä ja siksi elämän synnyn selittäminen putoaa jämäkästi kemian valtakuntaan. Kemian filosofia on tätä kautta hyvinkin potentiaalisesti verevää. Mutta koska uskontoa ei puousteta kemiakritiikillä tai kemian ei nähdä antavan tilaa ateismille tai uhkaavan uskontoa se ei ole kiinnostava keskustelunaihe edes silloin kuin se olisi. Sillä keskustelu derailataan asiaan liittymättömien evoluutioteorian kannattajien suuntaan. Tässä käytetään usein argumenttina retorisen tason tarkastelua jossa ei mietitä mitä asiat tarkoittavat vaan pelkkiä sanavartaloita. Eli kun puhutaan elämän kemiallisesta perustasta ruvetaan puhumaan kemiallisesta evoluutiosta. Joka sitten suunntataan biologien kimppuun.

Tämä muistuttaa siitä että esillä on tavallaan se, että kemiaa vastaan ei käydä koska kukaan ei koe kemian olevan ”uhka uskonnolle” tai ”toimivan uskonnonkorvikkeena” tai ”menevän teologian kysymyksiin mestaroimaan ulkopuolisena”. Joissa kaikissa korostuu se, että kemiaa ei käytetä uskontokritiikissä tai uskontokriittisessä filosofiassa, se ei myöskään vastaa sellaisiin kysymyksiin joita uskonto on ominut. Tämä muistuttaa siitä että tosiasiassa ne loogisen positivismin ongelmat koskevat kaikkea missä on induktioita – siis myös kemiallisia kaavoja jotka ovat, no, kaavoja, joissa yksittäisistä havainnoista yleistetään kemiallisia toimintaperiaatteita joita yleistetään esimerkiksi siihen että ”kun laitat asian A ja B yhteen näissä suhdeluvuissa, tapahtuu C”. Joka on induktio joka yleistää suoraan havaitun ulkopuolelle, esimerkiksi ennustaen räjähdyksiä joita ei ole vielä edes tapahtunut.

Kokonaan oma probleemansa on, miten paljon maailmankatsomuksellista latausta luonnontieteen tuloksiin pitäisi liittää, ja missä määrin katsomukselliset ennakkokäsitykset – kuten teismi – itse asiassa ohjaavat havaintojen tulkintaa. ; Naturalismin vihaaminen samalla kun rajaa luonnontieteet hyväksi asiaksi ja uskonnon synnyttämäksi hienoksi innovaatioksi josta pitää kiittää uskontoa on kiehtova. Koska naturalismi on käytännössä uskovaisille vain luonnontiedettä ”sovellettuna liian pitkälle”. Ja siihen mikä on liian pitkälle menoa ei ole koskaan oikeastaan annettu mitään sen eksaktimpaa kuin että ”tunnistan kerettiläisen kun näen sellaisen”. ; Siksi jos kemia on normaalitieteen tilassa se on hyvä syy ”pitää pragmaattinen ja hyvin tiedeyhteisön kannattama teoria pois filosofioinneista kun ei se mitään haihatteluja tarvitse”. Mutta jos biologiassa on paradigma niin se pitää problematisoida koska se on ”dogmaattinen ainut peli kaupungissa”. Tosiasiassa halu vastustaa on tärkeämpi.

Tähän esseeseen tieteisuskon syvällinen kritiikki ei kuitenkaan kuulu. Olennaista on yksinkertaisesti vallitseva asiantila. Suuri joukko ihmisiä yhteiskunnan kaikissa kerroksissa todella ajattelee, huonommin tai paremmin perustein, että fysiikan tutkimustulokset aivan oikeasti jotenkin mukamas mestaroivat liikaa ja vastaavat ”perimmäisen metafyysisen totuuksiin maailmasta” liiallisesti mutta kemiassa ei ole mitään ongelmaa.

Kristinuskon ”suuret kysymykset”. Suuret kysymykset siis eivät ole sellaisenaan mikään konsepti. On vain kysymyksiä joihin ladataan erilaisia pömpöösejä arvoja ja arvostuksia. Ne ovat mieltymyksiä siitä että ”tämä kysymys on tärkeä”. Ja nämä ovat äärimmäisen maailmankuvallisia. 2+2 on totta. Ja vaikka kuulisimme että tuonpuoleinen ja Jeesus olisi totta, niin ei se sellaisenaan ole mikään ”suuri totuus” ilman jotain maailmankuvallista painotusta. Kemiaan liittyvät kysymykset eivät ole suuria kysymyksiä koska Raamatussa ei ole kannanottoja jotka joku kokisi uhkaavaksi. Evoluution ”naturalismi” ei ole itsessään törkeää. Sen tekee törkeäksi se, että osalla on kristillisessä teologiassa tulkintoja Mooseksen ensimmäiseen kirjaan. Jossa satutaan puhumaan eläinkunnnan ja ihmisen alkuperästä ja synnystä. Ja tietenkin eläimienkin.

Naturalismin "törkeys" ei ole naturalismissa vaan siinä uskonnossa joka vallitsee ympäröivässä yhteiskunnassa. Ja siinä mitä tämä määrää omaksi peliareenakseen jonne mestaroiminen "loukkaa sitä". Toisin sanoen kiista syntyy uskonnon dogman kautta.

Tämä on sinänsä valaisevaa koska tavallaan jos ei olisi kulttuurista uskontokonseptia instituutioineen ei ateismissa olisi mitään mieltä sellaisenaan. Ei edes tarvittaisi mitään ateismin konseptia kun ei olisi mitään teistejäkään. Jos asia ei edes tule mieleen tai ole kenestäkään olemassa ei ole järkeä ruveta nojaamaan sen varaan. Olemattomista asioista luodaan listoja vain jos nämä olemattomat asiat ovat jotenkin kannatettuja ja vaikuttavat tätä kautta kulttuurissa.

Siksi onkin kiinnostavaa huomata että teknologiassakin jos joku tuottaa autotekniikkaa tai tietotekniikkaa ne kiinnostavat ihmisiä sellaisenaan. Mutta näistä ei tule hirvittäviä filosofisia vääntöjä. Mutta annas olla jos koodaat hahmontunnistusalgoritmia niin eiköhän joku tule kertomaan että tekoälyllä ei ole sielua. Mikä on mielestäni totta koska ei sellaista ihmisilläkään ole. Samoin robottiteknologiassa tulee helposti vastaan terminatorpelottelut. Koska tälle puolelle on myytillisiä ulottuvuuksia.

Tässä aika selvää on että matematiikka kiinnostaa vaikka se ei ole sellaisenaan spekulatiivista tai mielipiteilevää. Fysiikka on kaavamaista ja se herättää kiinnostusta filosofisesti. Minkä tahansa teknisen selityksen annatkin sille miksi kemian filosofia ei kiinnosta, törmätään siihen että se ei selitä kaikkea sitä mikä kaikki muu kiinnostaa. ; Osa filosofeja kiinnostavia ei ole spekulatiivisia ja ne toimivat vaan selittämään niitä joissa on enemmän tulkintoja. Normaalitieteen asemassa oleminen toimii joihinkin mutta ei toimi muualla.

Uskonto näyttää lietsovan. Toisin sanoen maailmankuvallisuus värittää sen minkä alan filosofia alkaa kiinnostamaan. Tämä on nähdäkseni ymmärrettävää. Sillä maailmankuvilla on emotionaalinen syvyys ja niissä haastetuksi tuleminen haastaa kognitiiviseen dissonanssiin joka taas saa ihmiset usein assimiloimaan. Ihmiset eivät yksinkertaisesti muuta maailmankuviaan lennosta. Ja se mikä on kiinnostavaa on se, että jos me otamme sen kaikista käytetyimmän, ylitsepääsemättömimmän ja laadukkaimman naturalismikritiikin, eli induktion ongelman, niin sehän itse asiassa sanoo että olipa teoria miten tosi tahansa niin siihen liittyy jonkin suuruinen epistemologinen heikkous. Joka tarkoittaa sitä että erimieliselle saivartelijalle on aina tilaa. Olipa teoria miten hyvä tahansa niin joku voisi olla sen kanssa erimielinen. Se sama tulos todistaa tämänkin. Ja siksi on helppoa nähdä että teorian hyvyys ja huonous ei ole se näkökulma joka herättää filosofiointia sinänsä. Suuntaan tai toiseen. ”Naturalismi menee liian pitkälle” silloin kun sen induktiossa on jotain josta ei pidä
Näkisin tässä myös kiinnostavan lisähuomion. Joku selittää että evoluutio ja uskonto eivät ole konfliktissa eikä luonnontiede ja uskonto ole konfliktissa. Tämä on asenteellinen puolitotuus sinänsä. On itse asiassa erikoista törmätä ihmisiin joista luonnontieteet eivät ole riittävän nöyriä kun heittävät väitteitä ”suurista kysymyksistä” ja ”kyseenalaistavat Jumalaa”. Heistä luonnontieteet eivät saavuta lopullista varmuutta. Mutta seuraavassa lauseessa sitten esitetään tosiasiaväitteenä että ”me tiedämme varmasti että luonnontiede ja uskonto ei ole konfliktissa” kuin tässä väitelauseessa itsessään ei olisi mitään maailmankuvallisuutta.

Itse näen että yhteensopivuutta korostavat nojaavat liiaksi siihen että on mahdollista löytää jotain partikulaareja tapoja joilla uskonto ja luonnontiede voidaan yhdistää. Itse näen että filosofioinnin olemassaolo itsessään osoittaa että ei voida ottaa kategorisesti uskontoa ja kategorisesti tiedettä ja sitten sanoa että nämä kategoriat ovat keskenään yhdessä ja vain yhdessä ja vain yhdenlaisessa suhteessa toisiinsa. Tässä väitteessä on liikaa yksityiskohtien unohtamista, spekulointia ja niin edespäin. Tosiasia on että biologian filosofiaa tarvitaan koska (1) osa käyttää biologiaa tuottaakseen vaihtoehtoisen tulkinnan jossa ateismi on mahdollinen koherentti maailmankuva jota moni pitää hyökkäyksenä uskontoa kohtaan eli osa biologiasta olisi yhteensopivaa myös teismin vastakohdan kanssa ja (2) osa uskovaisista näkee että heidän näkemyksensä ovat konfliktissa tämän biologisen teorian kanssa.

Ja tässä yhteydessä ei voi sanoa että ”uskonto ja tiede” jotenkin kategorisesti olisivat tai eivät olisi yhteensopivia. Jos luonnontiede ja teologia olisivat yksi ja sama ei evoluutioteoria loukkaisi ainuttakaan teistiä eikä toisaalta evoluutio pitäisi sisällään mahdollisuutta olla maailmankuvallisesti eheä ateisti. On selvää että tämä vihjaa siihen että väite uskonnon ja tieteen yhteensopimisesta on omituisesti muotoiltu. Joko suoraan virheellinen tai vähintään asenteellinen ja maailmankuvallinen sekä spekulatiivinen.

Lopuksi sanoisin että tästä on vaikeaa sanoa mikä hyötyy ja mikä haittaa. Kemia selvästi tuottaa paljon tutkimusta ja tuloksia juuri siksi että alan tutkijat eivät joudu jatkuvasti vastailemaan jonkun lepakonkakkahullun vastauksiin. Mehän tiedämme että nykyään jopa maantieteilijät ovat joutuneet vastaamaan ”huonona tieteenalana” saivarteluihin litteästä maasta. Koska tästä on tullut muoti-ilmiö. Ja tämä voi olla lannistavaa. Etenkin kun on aika selvää että pyöreän maan kyseenalaistaminen on vähän kuin evoluutioteorian, ilmastonmuutoksen tai holokaustin kiisto; Maailmankuvallinen syy vastustaa selittää keskustelun eikä itse tutkimusalan heikkous.

Kriitikoiden ominaisuuksia voi ennustaa parhaiten maailmankuvan eivätkä alan oppimisen runsauden kanssa. Esimerkiksi kovimmat evoluutiotutkimuksen tulokset eivät korreloi kreationismin kanssa mutta sen sijaan uskonnollinen vakaumus on lähes kaikilla evoluutiokriittisillä. Ja selvästi kuitenkin moitteessa aina yritetään vedota siihen miten tutkimusala on paitsi väärin ja valehtelua niin myös jotenkin ilmiselvästi näin. Koska naturalismilla on induktion onglemaan liittyvät ehdottomat rajat ja maailmankuvallisuus sellaisella tavalla joka jotenkin ei usean kreationistin mukaan koske vastakohtaansa. Siksi evoluutioteoreetikoilla tai pyöreän maan kannattajilla ei ole ”eri maailmankuva” vaan he ”valehtelevat”.

Toisaalta en malttaisi olla viittaamatta Edward Wilsoniin jonka mielestä maailmankuvallinen erimielisyys innostaa helposti kipinöivällä ja hedelmällisellä tavalla. On selvää että ihmisiä kiinnostaa vihollisuus ja maailmankuvallisuus. Ja motiivi johtaa joskus ahkeruuteen.

Viitteet
Schummer, ”The Philosophy of Chemistry: From Infancy Toward Maturity” (2006)
Stephen Hawking, ”A Brief History of Time: From the Big Bang to Black Holes” (1988) [suom. ”Ajan lyhyt historia”]
Stanford Encyclopedia of Philosophy, ”Chemistry” 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Evoluutiosta ja naturalismista

Joni Kontinen kerto "Ristin Voiton" (26/2015) mielipidesivuilla omasta mielestään valittuja sanoja evoluutiosta. Hän esimerkiksi puolustautuu siitä että moni katsoo että evoluutioteoria ei koske elämän syntyä ; "Niemi yrittää erottaa biologisen evoluution omaksi saarekkeekseen, vaikka esimerkiksi yhdysvaltojen huippuyliopistot, kuten Harvard ja Georgia Tech nimenomaan tutkivat kemiallista evoluutiota eli elämän oletettua naturalistista syntyä. Evoluutio voidaan siis nähdä alusta loppuun naturalistisena ilmiönä. Jotkut ovat sen teistisessä versiossa tosin liimanneet naturalistiseen prosessiin yhden ylimääräisen elementin, eli Jumalan."

Loogisen ajattelun kannalta;


Näkemys on hyvin erikoinen.
* Ensinnäkin hän leikkii sanoilla argumentoinnin sijasta. Voinen huomauttaa että maapallon rakenteen tutkimuksessa voidaan puhua fysiokemiallisesta evoluutiosta, mutta tämä ei tietenkään tarkoita että biologisen evoluutioteorian vaatimat osiot (kuten lisääntyminen) olisivat oleellisia. Kyse ei ole samasta ilmiöstä. Se on sama kuin selittäisi että jos puhutaan lapsen kehityksestä niin oltaisiin jotain kehitysteorian kannattajia.
* Toisekseen hänen ajatuksensa evoluution naturalistisuudesta on non sequitur. Toki (ID)kreationistit mielellään toistavat tätä. Mutta se on pikemminkin osoitus siitä miten huonosti he ymmärtävät. On toki totta, että evoluutio voi olla partikulaaristi naturalistinen siinä mielessä että jos olet ontologisen naturalismin kannattaja niin voit ristiriidattomasti uskoa evoluutioteoriaan.1 Mutta tämä ei tarkoita kovin paljoa. Samoin on triviaalisti totta että evoluutioteoria on joitain partikulaareja vastaan. Tämä johtuu siitä että niissä uskonto tekee luonnontieteellisiä ennusteita ja voi täten falsifioitua luonnontieteellisen evidenssin edessä. Osa uskonnoista voi falsifioitua tälläisissä tilanteissa. Tämä ei tietenkään tarkoita kovin paljoa. Onhan esimerkiksi ollut ukkosenjumalia. Se, että tiede tutkii salamointia ja luo tähän mekanistisen selityksen on heille varmasti kauheaa jumalanpilkkaa. Ja naturalismin kanssa yhteensopivaa. Mutta ei se tarkoita että jos uskoo näihin salamointiteorioihin niin olisi pakosti ateisti tai "teisti tavalla jossa liimaa ylimääräisen tyhmän osan päälle". Jotta evoluutio olisi naturalistista Kontisen tulisi osoittaa loogisesti että jos kannatat evoluutioteoriaa ainut mahdollisuus olisi että on ontologisen naturalismin kannattaja. Hän joutuisi siis kuvaamaan miten evoluutioteoria falsifioi kaikki kuviteltavissa olevat jumalamahdollisuudet. Hän itse asiassa tekee jo virheen yrittäessään huomioida teistisen evoluution. Sillä siinä on jumalusko ja evoluutionäkemys yhdessä. Niiden välissä ei ole ristiriitaa joten Kontinen joutuu käyttämään "ristiriidan" sijasta "ylimääräinen". Tämä on oireellista ja kertoo että tosiasiassa evoluutio ei olekaan ateistinen ontologisen naturalismin oppi. Koska ei voi olla väistämättä ateistinen ja ristiriidaton teistisen näkemyksen kanssa samanaikaisesti.

Kontisen ajatuksesta joudutaan hakemaan järkeä hyvin kaukaa.

Evoluutioteoria ei itse asiassa ole edes akateemisessa maailmassa mikään ateistisen maailmankuvan lähde tai ateismin innoittama. Mutta se voidaan liittää kuitenkin sellaiseen maailmaan jota yrittää ajaa 1996 ilmestyneen Willam A. Wallacen "The Modeling of Nature". Teos esittelee lähtokohtansa pettymyksen kautta. "As the new millennium approaches, our scientific knowledge of the universe surpasses that of any previous age. Yet, paradoxically, the philosophy of science movement is now in disarray. The collapse of logical empiricism and the rise of historicism and social constructivism have effectively left all of the sciences without an epistemology. As the new millennium approaches, our scientific knowledge of the universe surpasses that of any previous age. Yet, paradoxically, the philosophy of science movement is now in disarray. The collapse of logical empiricism and the rise of historicism and social constructivism have effectively left all of the sciences without an epistemology." Tämä onkin kiistaton asia joka on siitä jännittävä että esimerkiksi juuri evoluutiokriittinen ID on aivan oikeasti ottanut evoluutiokriittisen asenteen joka nojaa "maailmankuviin" juuri tämän epistemologiattomuuden kautta. Ja toisaalta se vastustaa postmodernismia ja muita vastaavia relativistisia suuntauksia. (Perinteisessä kreationismissa myös objektiivinen moraali on suosittua, maailma ja moraali on heille, paitsi metafyysisesti objektiivista, niin myös siitä on saatavilla ehdotonta tieto. Esimerkiksi homoseksuaalisuus on tätä kautta sekä pahaa että luonnonvastaista.) Ja tämä on jotain josta Wallace haluaa kasvaa yli ; "a return to a realist concept of nature is plausible and, indeed, much needed. Human beings have a natural ability to understand the world in which they live. Many have suggested this understanding requires advanced logic and mathematics. Wallace believes that nature can more readily be understood with the aid of simple modeling techniques."

Suhtaudun näihin hieman huvituksella. Wallacen ajatus on itse asiassa hyvinkin sama kuin Alvin Plantingalla joka itse asiassa kannattaa uudelleenmuotoiltua naïvia realismia, jota hän kutsuu reformoiduksi epistemologiaksi. Plantinga näkee että ihmisillä on warrant, eli heidän järkensä ja aistinsa ovat varmistettuja. Jumala varmistaa tämän. Ja karteriolaisen kehän (klassinen kehäpäätelmä josta ainut tie ulos näyttää olevan auktoriteettiin vetoaminen, eli se että Descartes on ollut sen tason älykkö että ei olisi ollut niin tyhmä että tekisi kehäpäätelmiä) tietenkin täydentää se että ihmisillä on sensus divinitatis, jumala-aisti jota kautta he sitten aistivat Jumalan. Wallacen asenne on sama (miinus jumala ja jumala-aisti). Monilla tuntuu todellakin olevan kaipuu vanhan ajan ehdottomuuksiin. Jos olet teisti, saatat tässä linjalla päätyä apologeetikoksi rakentelemaan jumalatodistuksia. Tai kreationistiksi. Ateistien puolella vastaavalla saatetaan päätyä vaikkapa evoluutioteoriaa vahvasti ajavaksi tyypiksi, jonkinlaiseksi Richard Dawkins -kopioksi.

Sofistikoituneemmillaankin

Itse, Quinen kannattajana, elän ehdottomasti loogisen positivismin jälkeistä aikaa. Siinä tämänlaisia asioita käsitellään sen sijaan että niihin jäätäisiin roikkumaan. Moni, etenkin rationaalisella pohjalla olevaa teismiä kaipaavat, sen sijaan ovat keksineet hassun keinon. He ovat ottaneet loogisen positivismin ehdot vaatimuksina joita he vaativat tieteeltä ja niiltä jotka eivät usko Jumalaan.

Tästä pieniä pohjakumuja on, toki asiallissävyisessä, areiopagin artikkelissa joka käsittelee uskonnon juuria. Se on mielenkiintoine ja ihan hyvä artikkeli.
* Olin itse asiassa huvittunut jo ingressissä. Sillä teistit mielellään kysyvät kysymystä "Mitä filosofisia taustaoletuksia evolutiivis-psykologiset teoriat uskonnon synnystä sisältävät?" mutta sitten kun vastaavia ongelmia tulee teismissä vastaan, he eivät ole niin kiinnostuneita. Eivätkä pidä niitä tärkeinä. Jostain syystä tuo kysymys on jotain joilla ateisteille tai naturalisteille - tai vain ei Jumalasta kiinnostuneille - esitetään haasteita jotka osoittavat että "noi tyypit on ihan tyhmiä" muuttuvat epäkiinnostaviksi ja merkityksettöminä ohitettaviksi teismin kohdalla. Tuo kysymys voidaan toki kysyä ja artikkeli käsittelee sitä hyvin. On vain hauskaa että teistit eivät tulle syvää mielenkiintoa korostaa kriittisiä ja moittivia sävyjä kun aiheena on se, minkälaisia oletuksia teisteillä on tehdessään maailmaa koskevia oletuksia ja tehdessään tiedettä. On jotenkin tärkeämpää selittää miten moni tiedemies uskoo Jumalaan ja miten tiede ja usko ovat yhteensopivia. Se on asiallisempaa.
* Huomio keskittyy aika paljon näkemyksiin kuten "Uhattuna ei siis ole ainoastaan uskonnon, vaan myös tieteen tiedollinen perustus. Ratzschin mukaan tieteen tiedollisen perustan voi pelastaa ainoastaan se, että ihmisen kognitiivinen mielenmaisema ja maailmankaikkeus ovat rakenteeltaan yhteensopivia." Jopa artikkelin rakenne jossa ensin esitetään naturalistinen kanta ja siten niiden kritiikki on erikoinen kun puhutaan teoksesta joka esittelee eri näkökantoja. Samalla korostuvat sellaiset sävyt, jotka kenties eivät ole olleet kirjoittajan tavoitteissa. Eli se että uskonnonfilosofiassa on kaksoisstandardi jossa "naturalistinen taustaoletus jolla naturalismi oikeutetaan on epätyydyttävä ja rajoittava" mutta jos sitten sen antiteesi, "supernaturalismi", otetaan lähtökohdaksi niin ne ovat sitten ei-rajoittavia, jaloja, ylempiä ja jopa jotain joita on oikein ja järkevää vaatia.2

Artikkelissa on vahva henki siitä miten monet, niin naturalistit kuin teistit, kaipaavat vahvaa luottamusta tieteeseen. Aiheena on teoriassa uskonnonfilosofia ja Jumalan ja uskon oikeutus, mutta taustalle nousee hyvin paljon laajempi teema. Kun vastataan tähän tiettyyn kysymykseen vastataan siihen hyvin laajalla epistemologiaa koskevalla pohjasävyllä. Ja tässä paistaa haikailu vanhan epistemologian perään. Tässä asenteessa on paljonkin yhteistä omakustannekirjailija Kontisen maailmaan.3

Olenkin itse korostanut muuta.

Fysikaalinen maailma ei kenties ehkä ole kaikki. Kuitenkin sen ulkopuolella olevat asiat ovat selvästi maailmankuvallisempia. Jopa Plantingan kaltaiset tyypit hyväksyvät luonnontieteen kunhan se on "vain osa maailmasta". Huoneessa esimerkiksi on lämpötila ja siitä keskustelua ei tuomita uskovaisten puolelta humpuukiksi. Ja siksi Quinen tapaan olen valmis sanomaan että "The familiar material objects may not be all that is real, but they are admirable examples." Eli niiden perustelutavassa on kuitenkin jotain ihanteellista, niin ihanteellista että kiistana harvemmin on se onko luonnontiede metodi saada mitään tietoa vaan enemmän kysymys siitä että onko tiede ja uskonto yhteensovitettavissa. Siksi olen enemmänkin sitä mieltä että tehdäkseen itsestään mielenkiintoisen teistien täytyisi ensin luoda neutraalilta pohjalta jokin tutkimusohjelma.

Paavin julma-aisti
aktivoituu toimimaan
moitteettomasti lähinnä
silloin, kun hän yrittää
katsoa poispäin oman
katolisen kirkkonsa
sisällä toimivista pedofiileista.
Onkin järkevää hylätä liikaa vaativa pseudoepistemologia ja siirtyä toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta eteenpäin. (Kolmas maailmansota tulee ennemmin kuin paluu toista maailmansotaa edeltävään kristilliseen hegemoniaan jossa tiedetään kaikki ja jossa rationaalinen ja Jumalaan uskova ovat käytännössä väistämättä sama henkilö.)

Siksi en olekaan lähtenyt kumoamaan joka ikistä partikulaaria Jumalaa vaan pidän teististä lähestymiskohtaa jonain joka on kerrasta toiseen paljastunut vakavaksi aikani haaskaamiseksi. Olen vaatinut teisteiltä pihviä. Tähän asti he tuntuvat olevan innostuneempia siitä että kaivavat vastustajiensa perusoletuksia ja korostavat niiden olemassaoloa sen sijaan että osoittaisivat olevansa itse enemmän "kuin vain yksi maailmankuva", eli jotain jossa teismi selviää näistä onglelmista ja selviää niistä paremmin kuin vastustajansa. Se, että "jotain ei teisteistä tai jostain heidän lainaamastaan filosofista osata ratkaista" ei ole sama kuin antaa tilaa aukkojen Jumalalle jonka mukaan tämä ratkaisu olisi Jumala. Sen sijaan supernaturalilsmi on epäkiinnostavaa ja ollakseen relevanttia sen täytyisi osoittautua joksikin joka tuottaa vähintään samantasoisia "admirable excampleseja" kuin naturalismi tuottaa.

En minä kiistä mitään tutkimusnäkökulmaa a priori. Huomautan vain että perusoletusten olemassaolo on jotain jonka kanssa on vain pakko elää. Ja että tutkimusohjelmien hedelmällisyys on jotain joka voidaan havaita a posteriori, etenkin kun kristinuskolla on ollut yli 2000 vuotta aikaa rakentaa filosofiansa täydelliseksi. Aikaa on annettu ja jos hedelmäkori ei pullottele "admirable excampleja", voin tuhahdella huvittuneesti. Kenties kaikki oleellinen onkin jo sanottu, minun ei tarvitse edes jatkaa.4

1 Paitsi jos Alvin Plantingan warrant -argumentin ottaa vakavissaan jolloin Plantinga itse asiassa sanoo että evoluutioteoriaan uskominen on jotain joka olisi naturalismia vastaan, ei siis naturalismia vaan juuri päinvastoin. Tätä argumenttia ei jostain syystä kuulla Tapio Puolimatkalta vaikka se on Plantingan argumentin suora seuraus. Evoluutioteorian kannattaminen ei olisi naturalistisen filosofian mukaista. Ja jos naturalistit eivät ymmärrä tätä niin se olisi sitten ihan toinen asia. ; Jos on johdonmukainen ja olettaa että (p1) EAAN -argumentti on tosi, ja (p2) evoluutioteoria on totta ja (p3) kanta evoluutioon on tieteellinen pätevä tosiasia, niin sitten (j) täytyisi tunnustautua teistiksi. Tämä ei tee evoluutiosta naturalistista oppia, vaan nimenomaan päinvastoin. Joko evoluutio on naturalismia vastaan (eli evoluutioteoria on antinaturalistinen) tai Plantinga on väärässä. Vaihtoehtoja ei ole.
2 Tosin esim. itse kannattamani malliriippuvaisen realismin kannalta ei ole edes väliä kongitiivisen mielenmaiseman ja maailmankaikkeuden rakenteen yhteensopivuudesta. Ja minä olen tämän kautta paatunut naturalisti ; Yhteensopivuutta koskevat kysymykset ovat vessanseinäkysymyksiä joihin ei pidä aikaa haaskaaman. En ole törmännyt syihin joiden vuoksi tästä pitäisi luopua, se, toisin kuin loogisen positivismin vaatimukset, eivät ole paljastuneet auttamattomasti aikaansa eläneiksi toiveajattelu-unelmoinneiksi.
3 Kaikkia näyttää yhdistävän se, että kaipuu loogisen positivismin ihanteiden mukaiseen tiedekuvaan on niin kova, että loogisen positivismin kumoutuminen ei haittaa. Ja tämän kiertämiseksi keksitään erilaisia kikkoja joita loogiset positivistit olisivat mieluusti käyttäneet jos ne olisivat olleet mahdollisia. Ja jos ne olisivat mahdollisia niin looginen positivismikin voitaisiin palauttaa ja sen kritisointi - jota samanaikaisesti samalla kuitenkin tarvitaan jotta "supernaturalismille" saadaan tilaa - olisi hyvin omituista. Näiden saivartelujen käyttäjiä yhdistää Kontiseen myös se, että niiden luojat ja esittäjät nähdään yleisesti neroina, heidän itsensä mielessä.*
* Kontinen on klassinen kreationisti. Moni esittää että ID olisi suvaitsevampi, ja että se olisi vähemmän tiukka. ID vaikuttaa siitä erikoiselta että se myy itseään ei-uskontona koska se ei täsmennä itseään kristillisen Jumalan perustelijaksi, toisin kuin vaikka klassinen vanha vanhoilliskristillinen YEC. Samalla se on kuitenkin hyvin häijy. Siihen liittyy perin kummallisia lieveilmiöitä. Moni ajattelee että se olisi suvaitsevaisempaa kun klassinen kreationismi, mutta kenties se on vain irtautunut perinteisestä kristillisestä etiikasta ja sen tuomista rajoituksista. Se on mitä tahansa teismiä, jossa tärkeintä on kohdistaa viha oikeisiin vihollisiin. Tämä muistuttaa hieman "onionissa" esitettyä Non-Denominational Terrorismia.
4
Itse asiassa "maailmankuvista" puhumisessa tuntuu olevan hieman sama ongelma kuin sekularismissa. Sekulaarissa maailmassa haluttaan nimellisesti erottaa uskonto ja valtiollinen keskutelu. Mutta sekularismi johtaa kuitenkin käytännössä siihen että politiikassa on ehdottoman tärkeää lähinnä osoittaa että vastustaja on uskontoa. Koska jos se on, se voidaan suoralta kädeltä torjua. Näin poliittinen keskustelu koostuu yllättävän paljolti uskonnollisesta keskustelusta joissa uskonnollisuuden analyysi ja tunnistaminen ovat tärkeässä osassa julkista keskustelua. Avoimesti pluralistisessa maailmassa uskonnolliset näkemykset ovat usein huvittavia kun niitä ei esitä tyyppi joka olisi samaa uskontoa itsen kanssa. Uskonnollisuuden tunnistamisen ja uskonnollisen ilmapiirin vaikutus on silloin paljon suppeampi ja triviaalimpi. Tässä kohden epistemologian kritisoiminen ja vanhan loogisen positivismin ihanteiden haikailun yhdistelmä on siitä jännittävä että usein se ylikorostuu siihen että katsotaan vain että vastapuolella on jotain premissejä ja sen jälkeen voidaan ikään kuin "samalle tasolle kuviteltujen vastustajien kuviteltujen toimien kanssa" astua sanomaan mitä tahansa. Koska mitä tahansa voi sanoa kun saa ottaa mitä kuvitelmia haluaa. Rationalismin kohdalla tiedetään että johtopäätökset ovat yhtä hyviä kuin valitut premissit. Garbage in-Garbage out. Joten roskasta saadaan rationaalista kun vain etsitään sopivat premissit. Epistemologianillitys johtaakin äärimmäisen maailmankuvalliseen ja tiedollisesti entistäkin heikkotasoisempaan keskusteluun. Itse asiassa huonosti tieteellisesti perustellun voi jopa tunnistaa näistä epistemologisen saivartelun rakenteista. Tälläinen denialismi on monenkarvaista ja äärimmäisen suosittua - ja se ei ole ainakaan paremmin perusteltua kuin vakiintuneen tieteen käsitykset.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Dawkins, tuo diletantti

Internetissä on huviteltu Richard Dawkinsilla. Hänen inkompetenssiaan korostetaan sanomalla "I studied biology - therefore I write books against religion and theology." Kysymys on mielenkiintoinen koska siinä viitataan asiantuntijuuteen.

Kuitenkin samalla samat ihmiset voivat kannattaa Eero Junkkaalaa joka ottaa kantaa evoluutioon. Hän on kuitenkin koulutettu teologi mutta ei biologi. Samoin monen uskovaisen tiedemiehen kohdalla korostetaan että he ovat tiedemiehiä ja uskovaisia. Ikään kuin tämä todella olisi jokin merkittävä meriitti joka tekisi uskonnosta fiksua. Eli biologin ammattitaito riittää siihen että kannattaa Jumalan olemassaoloa, mutta jos hän kiistää Jumalan olemassaolon niin sitten tämä sama ammattitaito onkin riittämätöntä.

Kysymys on erityisen mielenkiintoinen koska teistit, kuten William Lane Craig, ottavat kriittisiä kannanottoja esimerkiksi suhteellisuusteoriaan. Näitä pohdintoja pidetään kiinnostavina ja lukemisenarvoisina uskovaisten mielestä. Eli kysymys ei ole edes siitä että tiedemies saa uskoa eri alan tiedemiehiä ja ottaa heidän kantansa ikään kuin faktoina ja tosiasioina.

Ja muutenkin, teologit aivan standardinomaisesti ottavat osaa keskusteluun tieteestä. Puhuvat Esko Valtaojan kanssa fysiikasta ja niin edespäin. Eivät kieltäydy että "en voi, ei ole tutkintoa alalta". Eivätkä kristityt tässä kohtaa osoita sormella ja naura. (Eivät etenkään kreationistit joilla juristi Phillip Johnson ja matemaatikko William Dembski ovat enemmän kuin auktoriteetteja ottamaan kantaa aloihin joihin heillä ei ollut minkäänlaista tutkintoa.)

Tällöin uskovaiset nyökyttelevät teologian osuudesta tieteen kehittymisessä ja rationaalisessa älyllisessä keskustelussa myös tieteen alueella. Ja osaavat kertoa että olisi ad hominem ohittaa ihmisten käyttämät argumentit ja puhua pelkästään näiden ihmisten habituksesta, olemuksesta tai koulutuksesta.

Mitäs alaa opiskelikaan herra Charles Darwin?

perjantai 6. maaliskuuta 2015

"Evoluution painolasti" eli miten ID saavutti valta-asemansa perimmiltään herja-argumentaatiolla

WTF - pelastetaan, jotain..
Nostalgiatrippasin "Panda's Thumbin" vanhoja juttuja. Törmäsin siellä erikoiseen tilanteeseen jossa uutta lakimuutosta käsiteltiin Discovery Institutella erikoisesti ; Henkenä oli se, että eräs lakiuudistus ei ollut Intelligent Designiä. Ja jokainen joka vastusti sitä oli paha darwinisti. Ideaa vedettiin "akateemisen vapauden" nimellä. Tämä oli muistutus niistä ajoista jolloin ID -rintama vielä aidosti kykeni lobbaamaan ajatuksiaan. Ja sen perushenki oli juuri sitä mikä on ollut sille tyypillistä.

Karkeasti ottaen sen pääideana on ollut ajaa asioita asenteella jossa "kysymys ei ole uskonnosta" mutta sitten jos asiaa on vastustanut niin rajoittaa uskonnonvapautta. Jos ID:tä kannattaa ja on sen kanssa samaa mieltä on omilla aivoillaan ajatteleva ja kannattaa vapautta. Jos taas on erimielinen, on dogmaattinen omiin peruslähtökohtiinsa jumittunut idiootti. Kaiken takana on vahva ajatus siitä, että kun totuus tiedetään, niin silloin omilla aivoilla ajattelevat löytävät tämän totuuden. Ja tästä poikkeaminen täytyy selittää ideologialla. Tämä asenne vainoaa monia aivan fiksuja ihmisiä.

Tämän purkaminen on monisyistä, puuduttavaa ja kompleksista. Kaikesta muodostuu vieläpä kokonaisuus joka nivoo kaikkien osioiden virheet yhdeksi omituiseksi vyyhdiksi jossa henkenä on se, että ID:läinen joutuu puolustamaan itseään argumenteilla tavalla jossa eri asioiden yhteensopivuus on varsin heikkoa. ID yrittää pärjätä kaiken kritiikkinsä alla, ja näin rakennettu kokonaisuus on sitten täysin rikki olevaa päättelyä.

Mihin ID nojaa - tai oikeastaan nojasi?


Intelligent Design itse asiassa nojaa filosofisesti hyvin vahvasti mielenkiintoisille savijaloille. Tämä on itse asiassa korostunut sitä mukaa kun liikkeen vaikutusvalta ja medianäkyvyys ovat huvenneet. Tavallaan kysymys ei ole pelkästään siitä minkälaisia argumentteja on käytetty, vaan sellaisista argumenteista jotka ovat yleistyneet tai vähentyneet prosessissa. Silloin kun ID oli uusi ja trendikäs, se korosti usein, huomattavasti nykyistä useammin, olevansa nimenomaan tutkimusohjelma. Nykyisin keskustelu taas nojaa entistä vahvemmin ajatukseen maailmankuvista ja siitä että kaikilla tulkinnoilla on tietyt premissit joiden takaa ne jäsentävät maailmaa. ID:n taustalla on käynyt erikoisia asioita. Siellä toki ensin selitettiin että tutkimuksia ei saatu aikaiseksi koska heitä vainottiin. Sittemmin he perustivat omia tutkimusryhmiään jotka sitten sammahtivat. Näiden ryhmien steriiliys - eli tutkimusohjelman hedelmättömyys - ovat melkoisen ilmiselviä. Tutkimuksien puute pitäisi selittää sillä että ID:läiset vainoavat omiaan.
1: Tietyllä tavalla tämä heijastelee myös ID:n ajatusratojen kulkua. Kun esimerkiksi Behe esitti ensimmäiset versiot RC -rakenteista, hänen vahvuutensa oli viitata konkreettisiin piirteisiin jotka olivat rakenteeltaan tunnistettavia. Hän tarkasteli osia ja niiden irrottamista ja sitä hajoaako toiminnallisuus prosessissa. Valitettavasti tämä puoli osoittautui pätemättömäksi ja hän onkin "The Edge of Evolutionin" jälkeen siirtynyt painottamaan neutraalien muutosten määrää jotta uusi piirre saadaan syntymään. Polun "mahdottomuus", jossa henkenä on se että "puolikas silmä ei voi muuttua kokonaiseksi vähittäin" muuttui siihen että kehityspolku vaatisi niin monta neutraalia mutaatiota että se ei tulisi tapahtumaan. Valitettavasti on hyvin vaikeaa laskea miten monta eri neutraalia mutaatiota jokin rakenne perimmiltään todella vaatii. Joten väitteet siitä että jotkut ovatkin evoluutiolle mahdottomia rakenteita ovat muuttuneet hyvin vaikeasti todennettaviksi. Eli selvästi havaittava ja tunnistettava piirre oli väärä ja tämä on paikattu vähemmän virheellisellä mutta epämääräisellä piirteellä. Itse näkisin että tämä tarkoittaa sitä että Behen väitteet ovat yhä vähemmän empiiristisiä ja yhä enemmän jollain aivan muulla tavalla filosofisia.

Savijalat ; Yksi mahdollisesti triviaali syytös on paras koko ilmiön selittäjä.

ID seisoo savijaloilla. Ja niiden ydin on yhä vahvemmassa määrin ollut "maailmankuva" -sanan ylikäyttö. Tässä henkenä on tehdä postmodernista Derridatyylisestä dekonstruktiosta väline jossa selitetään evoluution kannattajien intressejä. (Mikä ei ole yllätys sillä vaikka nykykreationistit tyypillisesti vihaavat postmodernismia ja relativismia, he usein nielevät täysin hyväksyen ja nyökyttäen Phillip Johnsonin ajatukset. Ja Johnson, ID -liikkeen perustaja ajatteli nimenomaan sitä että ID on jotain jonka pitää käyttää postmoderneja ajatuksia.

Tämän asenteen voi tiivistää Sami Liedeksen mainioon tiivistelmään. "Nähdäkseni naturalistinen tiede päätyy premissiensä vuoksi väistämättä tulokseen, jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt tavalla tai toisella enemmän tai vähemmän sattumalta. Tässä ei ole mielestäni mitään yllättävää. Se seuraa melko suoraan naturalistisista premisseistä, jotka a priori sulkevat pois suunnittelijan, ilmankin minkäänlaista evoluutiotutkimusta. Näin ollen se päätyy aina näistä premisseistä lähtien vähiten epäuskottavaan tulokseen ja jättää ongelmakohdat "tulevaisuudessa selvitettäväksi"." Tämä on itse asiassa uskottava ajatuskulku. Jos olet dogmaattinen ateisti niin tottakai otat tietyn asenteen kysymyksiin. Tämä voidaan tiivistää itsensä Richard Dawkinsin lausumaan siitä että ennen evoluutioteoriaakin oli ateisteja, mutta heidän olonsa oli hieman huonoa sillä he eivät voineet olla "intellectually fulfilled atheists". Evoluutioteoria selitti sen mitä aikaisemmin selitettiin Paleyn kelloseppävertauksella. Ja tekee sen tarkemmin ja ilman Paleyn argumenttia haitanneita "kyllähän sä tunnistat suunnittelun kun sä näet sitä" -tyylisiä elementtejä jotka ovat periaatteessa vakaumuksen tunkemisia premisseihin. Kun tunteilua ja omaa vakaumusta kutsutaan intuitioksi voidaan tietysti tehdä mitä vain. Näin ollen evoluutio on jossain määrin oleellinen ateismille.

Valitettavasti tämä asenne on ID:ssä viety liian pitkälle. Siellä väliin on vedetty synonyymit. Evoluution kannattaminen = evolutionismi, joka tarkoittaa samaa kuin naturalismi joka tarkoittaa samaa kuin ateismi. Jotta tämä olisi pätevää tässä nuolen pitäisi kulkea siihen suuntaan että jos kannattaa evoluutiota pitäisi olla ateisti, naturalisti ja ties mitä muuta.

Ensimmäinen ongelma ; ID ei ole yhtään parempi.

Tässä ID:läisillä onkin selkeästi kaksi hyvinkin selkeää ja valtavaa ongelmaa, jotka nivoutuvat yhteen.
1: ID on itse jotain johon voidaan iskeä hyvin samanlaisella argumentaatiolla. Voidaan hyvinkin nähdä että jos uskot vahvasti Jumalaan, näet että mikä tahansa naturalistinen selitys jossa on "sattuma" tai "luonnonlaki" eivät voi olla tosia, joten niihin on emotionaalinen uskonnollinen vastenmielisyys jota vastaan taistellaan millä tahansa keinoilla. Jopa silloin kun todisteita päinvastaisesta ei ole. Esimerkiksi Dembski ei esitä että hän voisi selittää mitään niistä mysteereistä joita hän yrittää luonnosta manata esille. Hän esittää että selitysten tekeminen ja muu työ kuuluu vastapuolelle. "As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering."
2: Jos ID -argumentit analysoidaan voidaan huomata että ne eivät ole yleensä ottaen kovin positiivisia todisteita hakevia. Heidän tapansa nähdä analogioita koneiden ja luonnon kanssa ovat varsin viitteellisiä. Heidän argumentaationsa nojaakin vahvasti "evoluutio ei voi tuottaa" -henkeen. Dembskin CSI -filtteri ei toimi ilman että "eliminoidaan" (se, mitä, vaihtelee tilanteen mukaan, mutta "eliminoinnin" henki on niissä aina vahvana). Eli "evoluutio ei voi tuottaa tuota ja tuota rakennetta". Näissä ongelmissa on syytä tajuta että mahdottomuusväite kumoutuu hyvin abstraktisti. Jos jotain väittää mahdottomaksi ja nojaa argumentaationsa tähän, riittää että esittää jonkin mahdollisen syntytavan. Tätä ei tarvitse edes todistaa. Sillä kun ID -argumentti nojaa ajatukselle jossa todistetaan inkonsistenssi luonnonlakien ja sattuman kykyjen kanssa, riittää että esitetään jotain joka on konsistentti näiden kanssa. Tässä ei tosiasiassa oleteta että "jos nyt ei tiedetä jotain, niin se tullaan löytämään". Sillä tosiasiassa evoluutiota - kuten mitään muutakaan teoriaa - ei kumota sillä mitä ei tiedetä vaan sillä mitä tiedetään. Ei, kun tehdään mahdollinen syntytapa, kumotaan väite siitä että tämä olisi ehdottomasti mahdotonta. ID on toimiva jos ja vain jos se pystyy todistamaan että naturalistista tietä ei ole eikä tule. Kun Dembski lurittaa CSI -filtteristään tai Behe moniosaisista solukoneistaan, he eivät esitä argumenttia jossa selittävät "emme tunne miten vaikkapa nyt bakteerin siimamoottori on syntynyt". He väittävät että niissä on essentiaalisesti jotain sellaista että "olemme todistaneet että tälläistä selitystä ei voida edes kehittää koska se on luonnonlakien kannalta mahdotonta". ID -läiset eivät selvästi oikein ymmärrä Aukkojen Jumala -argumentin kritiikkiä ongelmineen, eivätkä siksi ymmärrä että tosiasiassa naturalistit eivät a priori oleta että sattuma ja laki toimivat, päin vastoin, he ovat havainneet että luonnossa on paljon piirteitä joita on yritetty selittää ties millä. Ja yleensä asiat ovat menneet niin että todennäköisyys ja kokeellinen induktio ovat ne keinot joilla saadaan yllättävän hyviä tuloksia. Tieteenfilosofit yleisesti ottaen korostavat että luonto näyttää epäuskottavan tarkasti olevan sellainen että matemaattinen mallinnus sopii sen tutkimiseen. Joten voidaan sanoa että tästä on a posteriori evidenssiä. Jos asia jää mysteeriksi on aivan oikeasti todennäköisempää olettaa että se keino jolla ennen on saatu ratkaisut on se oikea.
1: Maailmalla ei ole velvollisuutta olla sellainen, että kaiken voi selvittää tietyistä premisseistä käsin. Maailmalla ei itse asiassa olisi edes velvollisuutta olla sellainen, että siitä voitaisiin tietää mitään. ID:läiset ovatkin pulassa siinä mielessä että he ovat tämän huomion takia pahassa pakkoraossa jossa he joutuvat lähinnä valitsemaan tavan jolla ovat idiootteja. A priori -oletus ei nimittäin selitä miksi naturalistinen tiede toimii. Vaihtoehtona on levätä sen ajatuksen varassa että "Suunnitteluhypoteesi" on liian epämääräinen ja että ilman naturalistista oletusta tieteen teko ei ole mahdollista. Tämä valitettavasti tuhoaa ajatuksen ID:stä tutkimusohjelmana, etenkään sellaisena joka vaatii naturalisteilta yhtään minkään selittämistä.

ID -piireissä ylläolevaa on melko suuresti tunnustettu. Heistä kysymys onkin juuri avomielisyydestä. Siitä, että "ollaan yhtä huonoja". Toki tämä esiintyy erilaisina asenteina eri tilaisuuksissa. Ei ole vaikeaa vierailla ID -luennoilla joissa selitetään että "evoluutioteoriaan uskovat ovat hoopoja koska eivät ota huomioon informaatiota". Eli evoluutiota ei pidetä rationaalisena. "Maailmankuva" -sana onkin siitä erikoinen pejoratiivinen käsite että ID:piireissä usein tunnustetaan että kaikkia rajoittaa maailmankuva. Mutta maailmankuva -syytökset ja maailmankuvaan liittyvä intressianalyysi koskee aina vain evoluutiota ja "evolutionismia". ID "ei ota kantaa" Suunnittelijan motiiveihin tai vastaaviin ja se kieltää näiltä osin itsensä analysoimisen ideologisessa viitekehyksessä. Evoluutio onkin ID:stä paitsi maailmankuva niin myös väärä ja huono maailmankuva. Ei siis ole vain tilaa "tulkita maailmaa evoluutiokriittiseen johtopäätökseen päästen" vaan myös siihen että darwinismi on häviämässä oleva paradigma koska se ei voi selittää ties mitä rakenteita joita luonnossa on ID:läisten mukaan havaittu. Ja joita se ei edes voi selittää koska eliminatiiviset argumentit.
1: Paremmuuuteen siirrytään usein viittaamalla siihen miten ID:läinen ei ota oletuksia. Henkenä on että naturalisti olettaa että jos jotain ei tiedetä ja osata selittää nyt niin se osataan selittää joskus tulevaisuudessa. Tämä on tietysti väärä syytös, tosiasiassa tiede perustuu tietämiseen, tuntematon ei heivauta mihinkään. Vasta kun tuntematon on tutkimushaasteen sijaan jotain jota ratkaistaan uusilla keinoilla se mullistaa paradigmoja. Tuntematon ei ole mitään, joten tuollainen premissi on itsenään ylimääräistä ja tarpeetonta. Mutta jos se hyväksytään ja mietitään asiaa parsimonian kautta, ID väittää että se on tehokas koska se ei ole yhtä runsaasti premissoitu kuin "naturalismi". Tämä poistaa maailmankuvallisuuden ja muuttaa asian ratkaistavaksi. Ja sen varassa voidaan hyväksyä osittainen maailmankuvallisuus yhdessä sen kanssa että päihitetään vastapuoli. Kuitenkin ID:läinen tässä olettaa että tunnettujen luonnonlakien lisäksi ja päälle on erityinen älykäs voima. Tämä on luonteeltaan uudenlainen ja erilainen. On siis erilaisia perusvoimia ja sattuman ja lainomaisuuden kautta katsovat eivät ole riittävän kompleksisia. Tämä tarkoittaa sitä että ID -teoriassa otetaan pakosti premissi siitä että älykäs syy ei redusoidu lakiin ja sattumaan ja että tälläinen elementti on relevantti olettaa ja vaikuttaa. Mikään parsimonian malli ei tee tästä niukkaoletuksellista. Sillä älykäs syy on (a) lukumäärällisesti oletus todellisuuteen eli lisäoletus. Se on myös sisällöltään poikkeuksellinen oletus Luonnonlaki ja sattuma ovat ID -läisistäkin valideja joten tämä on selvästi kyseenalaisin ja erilaisin ja uutta. Kun tiedostetaan että tässäkin vaaditaan niiden lisäksi oletus siitä että "jos jotain ei tiedetä niin naturalismi ei voi sitä koskaan ratkaista" -oletus vaaditaan jotta voidaan nähdä että tuntematon olisi viite einaturalistisesta älystä. Joten parsimonia on se asia jonka viimeisenä nostaisin esiin jos olisin ID:n kannattaja.

Onkin syytä painua tarkempaan käsiteanalyysiin.

Käytännössä riittää että kiinnittää huomiota siihen että evoluutio=naturalismi ja naturalismi=ateismi ovat usein hyvin heikosti todistettuja. Ergumentit ovat yleensä sellaisia miten ateistien on järkevää uskoa evoluutioon ja dissata ID:tä. Ajatus on kuitenkin siitä heikko että siinä tehdään kategoriavirheitä heti jos väitetään että ateismi tällä perusteella on evoluution ominaisuus. Se, että kaikki kissat ovat eläimiä ei tarkoita että kaikki eläimet ovat kissoja. Ja itse asiassa tämän päälle ei usein tiedosteta että jos evoluutio=naturalismi=ateismi -väite tehdään, niin tehdään ekvivokaatio "naturalismi" -sanan kohdalla. Eli tätä heikkoa ja henkilöön käyvää ja syyttävää argumentointia täydennetään hyvin ankaralla virhepäätelmällä. 
1: Sillä "naturalismi" on joskus selitetty tavalla jossa korostuu että siinä on (a) "lainomaisuus" eli induktiivinen päättely ja peittävän lain mallin soveltaminen ja (b) "sattuma" eli jonkinnäköinen todennäköisyyteen liittyvä elementti. Esimerkiksi Dembski eliminoi "luonnolliset prosessit" juuri tällä keinolla. Joka tekee siitä by definition sen miksi naturalismia väitetään. Jos "Älykkäät" syyt saadaan eliminoimalla "luonnolliset syyt" ja eliminointia tehdään noin, on selvää että tässä määritellään mitä on se "naturalismi" jota kritisoimaan, ylittämään ja päihittämään  "älykäs syy" asetetaan.
2: Kuitenkin tosiasiassa naturalismi tarkoittaa ateismia lähinnä vain silloin kun naturalismi tarkoittaakin toista naturalismin määritelmää. Eli ajatusta jossa kaikki on ainetta ja energiaa, jotain jossa ei ole erillistä mieltä tai paranormaalia tai yliluonnollista. Näiden välinen ero on valtava. Sillä tosiasiassa jo kummitus joka kummittelisi videokameroissa tietyssä paikassa erityisen usein olisi jotain joka on sekä paranormaali mutta joka noudattaisi tiettyä tunnistettavaa sääntöä. Eli se olisi induktiivinen, jopa silloin kun kummitus ei esiintyisi "Joka päivä kello 12" vaan satunnaisemmin. Älyllinen syy onkin eliminoitu jos ja vain jos olettaa a priori että äly ja tietoisuus ei voi redusoitua aivoihin ja jos jokin löytö päinvastaisesta löytyy niin se tarkoittaa sitä että joku Jumala on lurittanut CSI -informaatiota luonnonlakien hyvyysfunktioihin. Ja tämä johtaa juuri siihen että ID tekee a priori päätelmiä ja hautaa vastatodisteet.
+: Kokonaisuus onkin hauska. Tiede käyttää tiettyjä matemaattisia mallinnuksia. Näiden käyttämistä kutsutaan "naturalismiksi" joka on rajoittunut maailmankuvallisesti joihinkin pirun taustapremisseihin. Että matematiikan aksioomat ovat rajoittavia ja jotain jotka on vain hyväksyttävä maailmankuvallisesti a priori. Joka tarkoittaa sitä että ID ei ole matematiikan mukainen. ID:läinen korostaa että tottakai naturalisti löytää vain naturalistisia vastauksia. ID:läinen ei kuitenkaan voi selittää miksi näitä vastauksia saadaan niin paljon, joka johtaa siihen että kenties käytettyjen menetelmien teho onkin vahvistettu a posteriori -elementillä jolloin ne eivät olekaan a priorisia argumentteja. Seuraava mitä ID:läinen pettymyspäissään tekee on se, että hän lähtee viittaamaan Dembskiin joka on "matemaattisesti todistanut" asioita. Mutta ei luovu samalla siitä että evoluutio on maailmankuva.

Ja se menee pahemmaksi.

ID on nuljahtanut liian vahvasti teoriaan jonka mukaan evolutionismi on ateismia ja naturalismia. Jotain jossa a priorisesti kielletään Jumalan olemassaolo. Eli jos evoluutio on totta, olisi teismistä pakko luopua. Tässä tilanteessa luodaankin ID:lle tyypillinen ajatus siitä että evoluutioteoria on täynnä erilaisia implikaatioita. Tässä esitetään usein eettis-teologisia implikaatioita. Esimerkiksi yleinen tuomio on että evoluutio tarkoittaisi "might make it right" -oppia jossa eugeniikka on piilotettuna premisseihin. Ja jos näistä premisseistä ei ole tietoinen on harhaanjohdettu pelle. Eli jos uskovainen uskoo evoluutioon, hän on tyhmä ja harhautettu. Joku joka ei tiedosta näitä pimeitä ja pahoja implikaatioita. Ja ateismi ja naturalismi olisivat yksiä näiden seurauksia.

Tämä on mahdollista jos ja vain jos evoluution totenaolo falsifioi Jumalan. Triviaalissa mielessä se tekeekin niin. Voidaan sanoa että jos jokin kreationistinen jumalakäsitys pitää evoluutiota mahdottomana, niin tässä tapauksessa evoluution todistaminen falsifioi sen.

Valitettavasti tämä ei ole kovin uskottavalla tasolla.
1: Jos katsotaan evoluutiota käsitteleviä osaajia, on ID -puolella tarjota lähinnä Behe. Muut ovat usein juristeja tai insinööritieteistä. Sellaisista joissa evoluutioteorian hallinta ei ole ammattitaidon ytimessä. Evoluution puolella ID -kriitikoissa on sitten sellaisia henkilöitä kuin Kenneth Miller, joka on lähestynyt esimerkiksi Behen RC -rakenteita nimenomaan evoluutioteorian kannalta selittäen. Hän lähestyy asiaa ID -ongelmana.
2: Kenneth Milleriä täydentämään on sitten hyvä ottaa esimerkiksi Junkkaala joka lähestyy asiaa teologisemmin. Hänen mielestään kristinuskolla ja evoluutiolla ei tarvitse olla ylitsepääsemätöntä ristiriitaa. Tämä kuuluu hänen osaamisalueeseensa. Suomesta evoluutiota kannattavia teistejä ovat Jorma Topparin ja teologian tohtori Eero Junkkaalan kaltaiset ihmiset. Heitä on paljon. Ja he ovat lähestyneet asiaa teologisesta kulmasta.
+: Toisin sanoen evoluutiota voidaankin lähestyä tavalla jossa kristinusko ei haittaa evoluutioteorian teoriasisällön hallintaa. Ja teologian puolellakaan ei nähdä haastetta siinä että kristinusko voidaan yhdistää evoluutioon jollain tavalla. Kun evoluutio ei kumoa Jumalaa eikä toisaalta teismi estä naturalistista suhtautumista luontoon, on vaikeaa nähdä miten on niin ilmiselvää että "evoluutionaturalismi on sitä että a priori oletetaan että Jumalaa ei ole".

Deismi on a priori kakkaa joten evoluution on pakko olla ateismia


Itse asiassa pahimmillaan tilanne on kuitenkin kun tiedostetaan ID:n suhde deismiin. Phillip Johnson kirjoitti oikein kirjan evoluution maailmankuvasta "Darwin on Trial" Se suomennettiin kreationistien innossa nimelle "evoluution maailmankuva". Ja sen aukkona on se, että darwinismiateisminaturalismin implikaatioita pohtiessaan Johnson käsittelee deismin mahdollisuuden yhdellä virkkeellä. "Tämä on virhe numero kaksi. Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan." Tämä on perimmiltään se argumentti jonka varassa "evoluutio on ateismia" -väite nojaa. Tämä on halpa toiveajattelulla perustelu, se miten asioiden halutaan olevan ja miten ne ovat mieluisampia ratkaisevat. Deismi ei myy Pelastusta. Tämä on ilmiselvä teologinen kannanotto.
1: Mutta tässä kohden onkin huomattava, että ID:n "suuri teltta" (Big Tent) on tosiasiassa siitä omituinen että sen dogmaa ei tunnisteta siten että se suoraan sanoo mitä se kannattaa. Se nähdään sitä kautta mitä se vastustaa. ; "Natsit ja evoluutio" -viestejä heittävät ID -istit ovatkin siitä hauskoja että he ensin mielellään moittivat evolutionisteja ja heittävät päälle maksimaalisen määrän historiallista painolastia. Mutta sitten seuraavaksi he selittävät miten asiallisia miehiä ID:läiset ovat kun eivät ota kantaa teologisiin kysymyksiin. - Kokonaisuus on kuitenkin se, että ID:läiset haukkuvat evolutionisteja joiden evoluutioajatus johtaa siihen että olemme "vain eläimiä" ja tältä pohjalta vihjataan että evoluution maailmankuva johtaa usein ellei väistämättä eugeniikkaan ja kansanmurhiin. Mutta samanaikaisesti he eivät ota kantaa ID:n niihin implikaatioihin joihin kelloseppäanalogian voi viedä, eli niihin ajatuksiin jossa Suunnittelija jonka motiiveja ei voida tietää tarkoittaa teleologisessa mielessä Jumalaa joka ei voi toimia moraalin opettajana. Ja jossa jos olemme vain koneita, niin sittenhän murha on vain verrannollinen vandalismiin.

ID herjaa vastustajiaan, ja lähinnä piilottaa herjauksensa sivistyssanoihin.

Evoluutio on evoluutiouskoa ja ismi jossa käydään identiteettiin ja persoonaan. Jos tämä ei muuten onnistu niin syyttämällä että evoluutio on henkilökohtainen maailmankuva on syytös tutkijan asennetta kohtaan. Ollakseen pätevä argumentin pitäisi olla muotoa "jos ja vain jos". Kuitenkin he maalaavat yhden ainoan spesifin skenaarion jossa jos tietty asenne on ilmoilla ja päättelevät tästä seuraavasta "Niin sittenistä" koko tieteenalaa leimaavan viestin. Kun yksi tapa päätyä evoluutioon on dogmaattinen niin koko tieteenala on dogmaattinen. Tässä maalataan melko omituisia intressejä vastustajien päälle. Tämä on sekä herjaamista (siinä vastustajaa loukataan, monesti epätodella syytöksellä jossa haukutaan petollisuudesta ja kaikesta sellaisesta joka on ajojahtia jos se kohdistuu Puolimatkan tutkijanintegriteettiin) että ad hominem -asennetta (jossa evoluutio on väärä koska sen kannattajilla on tietty maailmankuva).

Tosiasiassa hauskaa onkin se, että ID korostaa että demarkaatiokriteereitä ei ole lyöty lukkoon. Siksi esimerkiksi falsifioitavuuskysymys on "irrelevantti" koska siitä ei ole yksimielisyyttä. Näiden mukaan meneminen nähdään jopa "naturalistien peliin menemisenä". Tätä syöttiä ei tarvitse - tai edes pidä yrittää - ottaa. (Kuten Dembskin sitaattiin ylemmäs laitoinkin.) Samalla se kuitenkin korostaa foundationalista tiedekuvaa jossa ajatellaan että olisi väistämätöntä että ajatukset lähtisivät presuppositionistisesti premisseistä ja sitten tulkittaisiin havainnot tässä viitekehyksessä ilman a porteriori -elementtejä. Kuitenkin foundationalismille on vaihtoehtoja, joten ID on tehnyt tästä demarkaatiokriteerin. Sen jonka olemassaolon se kieltää oikeuttaakseen ja tehdäkseen mahdolliseksi "maailmankuva-smaailmankuva" -argumenttejaan. Tosiasiassa jos tämä ongelma voitaisiin todella ratkaista ja päätyä yhteen, tietoteorian suurimmat ongelmat olisi käytännössä lopullisesti ratkaisu. Jolloin meillä olisi demarkaatiokriteeri. Joten tämän tulkintakentän valinta lähtökohdaksi on varsin kyseenalainen, sisäisesti ristiriitainen.

Kaiken kaikkiaan ; jos tiede voi ratkaista asiat suoraan, niin ei olisi tilaa "eri tulkinnoille" eikä tätä kautta erimielisyyskään olisi suoraa "maailmankuvallista vainoamista" joka on tietenkin nykyään vahvin todiste siitä että evoluutio on ideologista. Kun ID -teoria ei toimi tutkimusohjelmana eikä oikein muutenkaan, niin syynä on nimenomaan, väistämättä ja ilman mitään vaihtoehtoja syväluotaava vainoaminen. Jota ei tehtäisi ilman maailmankuvallisuutta.

Ja siksi evoluutio=evolutionismi=darwinismi=naturalismi=ateismi.

Ei koska se olisi järkevä tai edes todennäköinen vaihtoehto. Vaan koska tietyt ihmiset tietävät maailmankuvallisesti olevansa oikeassa, tekevät maailmankuvallisia väitteitä maailmasta ja tulkitsevat havaintoja tämän päälle. (Ja jos falsifioitavuudesta ei tarvitse välittää, niin tämä tulkinta voidaan aina tehdä koska falsifoimattomuus tarkoittaa juuri sitä että mikään kuviteltavissa oleva havaintojen tila ei kumoaisi tätä näkökulmaa.) Ja sitten he menevät tästä pidemmälle ja syyttävät että kaikki erimielisetkin tekevät aivan samoin. Ja jos joku on erimielinen ja näkee perustelut heikkoina, he ovat vainoajia. Seuraavaksi nämä tyypit sitten kertovat siitä että tämä vainoaminen on odotettavissa koska tuo erimielisten maailmankuva on sellainen vainoajien ja pahojen ihmisten maailmankuva.

Tämän ID -asenteen (evoluution maailmankuvallisuuteen ja epämoraalisuuteen liittyvän) vuoksi ID yhteiskunnasta onkin tullut kammottava, ja ("Wedge" -dokumenttiin) täytyy kirjata tavoitteita joilla tämän vastustavan maailmankuvan asema saadaan hakattua alas ja marginalisoida se yhteiskunnasta taiteita myöten. Kun vihollinen on darwinismi ja sen destruktiiviset yhteiskunnan vaikutukset täytyy saada korjattua, täytyy perustaa tavoitteita huutava instituutio jonka alaotsikko nimetään avoimesti "renewal of science and culture". Ja sitten isketään heikoimpaan lenkkiin jonka tuhoaminen kiilaa koko puun nurin, akateemiseen evoluutioteoriaan. Joka ei ole ajojahtia ja vainoamista koska ID on Totta eikä pahaa evoluutioteoriamaailmankuvaa.

Näyttää siltä että ID -liikettä kuvaakin kova "pata-kattila". Aina kun ID-läinen haukkuu evolutionistia, hän näyttää kuvaavan sitä miten hänen oma maailmankuvansa toimii. Väite siitä että sama vainoaminen ja a priori -jäsennelty presuppositionisti koskisi darwinistejakin on projisointia. Ei se ainakaan tosiasia - tieteenfilosofinen, teologinen tai empiirisen luonnontieteen mukainen - ole. And then they wonder why we call them IDiots!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kuinka antrooppinen periaatekaan ei ole kuten pitäisi

"As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering."
(William Dembski)

Intelligent Designin kohdalla viitataan kohtuu usein antrooppiseen periaatteeseen. Etenkin Fred Hoyle on tässä kohden todisteena siitä että maailma olisi älykkäästi suunniteltu. Näkemys on hyvin erikoinen. Monestakin syystä.

On kenties hyvä ottaa ensin löysät pois. Fred Hoyle on todellakin harrastanut antrooppista päättelyä. Hän otti esille huomion siitä että elämä perustuu hiileen (tarkalleen ottaen pääosin hiili12). Koska hiilen syntyä universumissa ei osattu selittää, hän ajatteli sitä kautta että tähdissä täytyy tapahtua prosesseja joiden kautta tätä hiiltä olisi pakko syntyä. Ja tästä lähtökohdasta hän sitten ikään kuin "reverse engineerasi" teorian jossa aurinko tuottaa hiiltä. Willie Fowlerin tutkimus sitten osoitti että tämän laskelman tuottamat ennusteet pätivät myös fysikaalisessa maailmassa. Tämä on antrooppista ajattelua. Mutta jos olisin Intelligent Designin kannattaja, niin tämä olisi juuri sitä antrooppista ajattelua jota yrittäisin välttää äärimmilleen.

Totuus on tuolla ulkona...
Tosin tämä ei ole tupakka,
joten saatte tyytyä
ulkoavaruuteen ettekä
pihalla oleviin humanoideihin.
Ensinnäkin Hoylen ajattelutapa on jotain joka on äärimmäisen helposti yhdistettävissä heikkoon antrooppiseen periaatteeseen (WAP). Siinä ajatellaan että emme elä satunnaisessa universumissa koska elämme siinä. Robert Dicke "Dirac's Cosmology and Mach's Principle" lähti nimenomaan siitä että jos universumissa on elämää, se ei ole mikä tahansa universumi. Joten se että katsomme unviersumia painottaa mahdollisuuksia. Tämä ajatustapa tiivistyy siihen että "jos universumi olisi toisenlainen emme olisi sitä katsomassa". Joka taas on hyvin päinvastainen sen kanssa että universumin elämällesopivuus olisi jotenkin tehty päämääräsuuntautuneesti siten että se olisi väkisin halunnut siihen eläviä tietoisia tarkkailijoita.

Toisaalta myös vahva antrooppinen periaate (SAP) on itse asiassa ytimeltään äärimmäisen ID -vastainen. Se sopii toki hyvin yhteen teismin ja deismin kanssa, mutta ID on sen kanssa hankaluuksissa. Koska se on vahvassa ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä ID:n kannattajat selittävät evoluution ja biologian kohdalla.

ID toki myy itseään jonain joka yhteensopii niin teismin kuin deisminkin kanssa. Mutta tosiasiassa se on tätä huomattavasti rajoittuneempi. Se tekee perusoletuksia jotka rajaavat tietyt teismin mallit kielletyiksi. Asia on erityisen relevantti kun mietitään miten evoluution ja naturalismin yhteyttä korostetaan. Itse näen että teismi sopii yhteen evoluution kanssa, tietyin ehdoin. ID taas näkee evoluution naturalismina jossa oletetaan että elämän ja lajikirjon selittäjänä on jokin luonnollinen prosessi. Ja tätä asennetta pidetään naturalismina.

Ymmärrän ajatustavan peruseetoksen. Ja sen ymmärtäminen onkin tärkeää jotta ymmärretään millä asenneilmapiirillä ID -argumentaatio elää. Mutta valitettavasti jos katsomme Hoylen ajatustapaa niin se on naturalistinen juuri samalla tavalla millä evoluutio määritellään naturalistiseksi teoriaksi. Siinä kiistettiin a priorisesti ajatusmallit jossa hiiliatomit vain puksahtavat tyhjästä ihneenomaisesti. Tässä siis rajattiin yliluonnollinen selitys pois ja luotiin malli siitä että hiili olisi syntynyt luonnonlakien kautta. Ja tätä on käytetty tutkimusmallin perustlähtökohtana. Tämä on kieltämättä äärimmäistä naturalismia. Ja siksi minä olisin Intelligent Designin kannattajana hyvin hiljaa kaikesta antrooppiseen periaatteeseen vivahtavastakin. Toki ymmärrän että normaali ID -isti tuskin tekee näin. Sillä he ovat nähneet miten antrooppista periaatetta muualla yhdistetään teismiin. Ja tämä Jumalan puolella oleminen on heille tärkeämpää kuin se, että he olisivat filosofisesti konsistentteja ajattelijoita.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Uskonnonvapaus ja potkut ; Eli ihan oikeasti "expelled"

Intelligent Designin suuri elokuvavoitto, "Expelled" keräsi aineistoa jossa tarkoituksena oli osoittaa että kreationismi on syy torjua tutkija akateemisesta maailmasta. Elokuvan näyttö ei ollut kovin mainittavaa. Mutta silti on kyllä huomattava että esimerkiksi se, että avaruustutkija on mormoni joka kieltää evoluution uskottavuuden saattaa herättää tunteita. Joku voi nähdä, että tämä on kysymys joka koskee suoraan ammattitaitoa, eli tieteentekemistä. Osa taas näkee tämän ennen kaikkea uskonnonvapauskysymyksenä, eli jonain jossa vakaumuksen vuoksi ei saa kiusata.

Tässä kohden on helppoa tietysti ajatella että tiedemies on tiedemies. Tällöin olisi helppoa ajatella että "tohtori on tohtori". Ja sitten loppu olisi akateemista vapautta. Kun kaikki mihin supertiedemies koskettaisi muuttuisi kullaksi. Tätä ajatusta ajavat etenkin kreationistit, jotka tuppaavat listaamaan akateemisesti koulutettuja kannattajiaan erilaisiin nimilistoihin. Tästä on tullut jopa parodioinnin aihe, kuten esimerkiksi "Project Steve" jossa on listattu evoluution kannattajia joilla on tarkkaan rajattu etunimi. En näe mitään syytä nähdä että kaikki mihin Ph.D -statuksen ansainnut koskee muuttuu kullaksi. Tutkinto ei ole jotain joka muuttaa auktoriteettiin vetoamisen turhaksi vedoksi. Tutkinto näyttää että tutkijana henkilö halutessaan osaa riittävän hyvin. Ja muu jää sitten vertaisarvioinnin päätettäväksi.

Lähden siitä että Newton on siitä messevä esimerkki, että hän teki hyvää tiedettä, oli kristitty ja tämän lisäksi kaikenlaiseen huruiluokkultismiin viehättynyt. Ja vain yhdellä näistä piirteistä oli väliä. Näin evoluution kannalta tähtitieteilijän tieteenteko on varmasti melko laadukasta koska hän toimii aivan eri alalla. Ja itse asiassa menen vielä pidemmälle. Väitän että tiede ei ole pakettiratkaisu muutenkaan. Koko ajatus sisäistä koherentisointia yliarvostavassa maailmankuva edellä puuhun -näkökulmasta on yksinkertaisesti luovuttava. Sen sijaan on katsottava sellaisia piirteitä kuin tutkimusohjelman testattavuus, hedelmällisyys, parsimonia ja konsilienssi. ; Ja tätä kautta menen niin pitkälle että en esimerkiksi epäile että Matti Leisola ei tekisi bioprosessialallaan erinomaista tutkimusta. Mutta vain silloin kun hän avaa suunsa historiasta ja evoluutioteoriasta - eli aloista joilla hän ei suoraan tutki ja joista hänellä on maallikon asemaa tukemaan lähinnä vahva maailmankuva ja usko - niin ihan argumenttejensa analysoimisen tuomasta kokemuksesta oletan että hänen sanomisissaan ei ole kovin paljoa asiantuntevuutta, järkeä tai muutakaan laatua.

Eli toisin sanoen "Expelled" esittää aidon syytteen. Jos en olisi ylläolevasta tuota mieltä voisi sitä vain sanoa että ryöpytyspropagandaelokuvan sijasta nämä poispotkivat instituutiot ansaitsisivat taputuksen olalle. Mutta en toki sano näin. Koska en näe että tutkijan vakaumus on ylipäätään kiinnostava tai oleellinen. Oleellisia ovat tulokset. Tämä saattaa kuulostaa kyyniseltä niistä jotka eivät ole olleet tutkimusaiheiden kanssa tekemisissä. Tai naïvilta niiden kanssa jotka tietävät minkälaista kikkailua ja poliittista valtapeliä akatemian sisällä käydään harva se päivä esimerkiksi rahoituksesta. Mutta noin nyrkkisääntönä olen tuota omituista mieltäni varsin vahvasti.

Ja tätä kautta voidaan sitten nähdä miten ilmenee (ID)kreationistien ja apologeetikoiden korostama vapaus. "Expelled" kun lietsoi heillä Galilei -syndroomaa jossa tiedemiehiä syrjitään maailmankuvallisin syin. Mikä on epäreilua koska aiheen parissa ei olla ollenkaan fundamentalisteja eikä syrjiviä vaan haetaan vain keskustelua. Aina kun evoluutioaihe nousee esiin, tämä on se näkökulma jota on korostettu. Että he ajavat vain uskonnonvapautta ja akateemista vapautta ja vastustavat kaikkia potkuja jotka tehdään maailmankuvallisin syin. Tämä poispotkiminen on syvä isku vasten uskonnonvapauden naamaa. Ja muutakin tieteen vapautta. Ja muita kauniita asioita joita tässä puolustetaan, olematta ollenkaan uskonnottomia syrjiviä. (Mitä nämä uskonnottomat ovat vaan sitten jotain jotka elävät itsepetoksessa ja valehtelevat tahallaan ja ovat tyhmiä eivätkä ymmärrä, ja miksi ymmärtäisivätkään kun eivät he kykene muodostamaan etiikkaakaan vaan ovat eugeniikkaan taipuvaisia vihaisia nihilistejä arvotyhjiössään.)
 
Nyt sitten asiasta on oikeudenkäyntejä. "Seurakuntalainen" uutisoi Aadam ja Eeva -kiistasta. Siitä miten kreationismi-evoluutio -aiheen vuoksi on annettu potkuja opettajille. Syynä on se, että moni kristitty on evankeelinen evoluutioon uskova kristitty. Ja tämä teistiseen evoluutioon nojaaminen on nähty ongelmaksi monissa paikoissa. "Kuten kristillisissä oppilaitoksissa on tapana, myös Bryanin henkilökunnan tulee vuosittain allekirjoittaa koulun uskontunnustus. Luonnontieteiden professori Stephen Barnett ja pedagogiikan professori Steven DeGeorge eivät tänä vuonna siihen suostuneet. – Johtokunta vaati minua sulkemaan pois pelkän mahdollisuudenkin, että Genesistä voitaisiin ymmärtää mitenkään muutoin kuin siten, miten he uskovat [Bryan Collegen] perustajien sen ymmärtäneen, Barnett kommentoi lisäystä Times Free Press -lehdelle. Potkujen uhatessa professorit haastoivat koulun johdon oikeuteen. He vetosivat, että tunnustuksen muuttaminen on oppilaitoksen omien sääntöjen vastaista." Eli evoluutiokriittiset tahot olivat mielellään expellaamassa ihmisiä. Tätä päätöstä tuetaan myös Suomessa. Se on suoraselkäisyyttä eikä mitään julmaa. Päin vastoin. Uskonnonvapaus tarkoittaa että juuri näin tulee saada tehdä. Poikkeaminen olisi uskonnonvapautta vastaan. Varmasti akateemisesti teologiassa menestynyt kirjailija (lol) Reko Kauranen moittii mitätöntä ja mistään mitään osaamatonta suomalaista teististä evoluutikkoa (trol), Eero Junkkaalaa seuraavalla tavalla. "On aivan luonnollista että kristillispohjainen opinahjo haluaa että opettajat sitoutuvat Raamatun olennaisiin ntotuuksiin. Tämä kuuluu uskonnonvapauteen. Ei kenenkään ole pakko opettaa tällaisessa laitoksessa. Jopa Eero Junkkaala joka on tehnyt kompromissin Raamatun kustannuksella, sanoo että Adam oli todellinen ihminen. Hän tuntee Raamatun niin hyvon, että on selvää että joutuu sovittamattomiin teologisiin ristiriitoihin ilman tätä. Lehtonen ja Taavila saavat uskoa mitä tahansa, mutta älkää sotkeutuko kristittyjen asioihin, vaikka uskottekin olevanne niin viisaita." Loistokasta.

Näkemys on sinänsä kiehtova että akateeminen vapaus määrää että tiedeyhteisön johto saa toimia yllättävän autonomisesti. Joten kysymys on sinänsä yllättävän samanarvoinen sen kanssa että koulu päättää muuttaa allekirjoitettavaa uskontunnustustaan, ja pakottaa ihmiset allekirjoittamaan tätä potkujen uhalla. Nähtävästi ei pidettäisi soveliaana antaa potkuja vain vakaumuksen vuoksi. "Expelledin" kohdalla ne olivat kauhistus ja uskonnonvapautta vastaan. Mutta kun saman käytöksen kohteena on teistinen evoluutikko, se on vain hyvä ja uskonnonvapauden mukaista. Jos tiedemaailma on niin naturalistinen niin kuka pakottaa menemään sinne? Sitä voi heittää tälläisiä retorisia kysymyksiä helposti. Jos on kivisydäminen maailmankuvan sokeuttama ihminen. Että jos ahistaa niin ei ole pakko. Se on ilmiselvästi ratkaisu teististen evoluutikoiden kohdalla. Joten koherentin logiikan mukaan sen pitäisi sitten koskea jokaista Galilei -syndroomaan sairastunutta kreationistiakin. Että opettakoot niissä kristillisissä kouluissaan keskenään. Kun on omat kristilliset diplomimyllyt ja kaikkea.

Siksi onkin tavallaan sääli että joudun hylkäämään tämän ajattelutavan. Se tuottaisi mieluisia lopputuloksia, mutta en vain jaksa tuottaa itsessäni sellaista ideologista intoa joka vaadittaisiin siihen että silmät sulkeutuisivat sille miten epäreilua tämänlainen järjestelmä olisi.

Seurakuntalaisen loppulausunto on kyllä omituinen. Se väittää että USA on monitahoisempi kuin Suomi. "Suomessa ovat vastakkain "liberaalit", joista suuri osa on jättäneet taakseen ajatuksen Raamatun jumalallisesta arvovallasta, ja "konservatiivit", joista monien on vaikea löytää yhtymäkohtia evoluutioteorian ja luomisuskon välillä. Yhdysvalloissa näiden kahden ääripään välistä löytyy kolmas vaihtoehto, eli Raamattuun uskovat, evankeliset evolutionistit." USA:ssa kreationisteilla on valtaa ja isot budjetit. Siellä on lakitupia ja televisioväittelyitä tästä aiheesta. Ja ollaan hyvin polarisoituneita. Täällä teistinen evoluutio on päin vastoin niin vahva, että kreationistin löytäminen on poikkeus. Heitä löytyy toki jos kuuntelee uskonnollista keskustelua koska he ovat aktiivisia. Mutta itse asiassa Suomessa kaikki teistisestä evoluutiosta poikkeava pitää perustella. Ja tämä selittänee aiheesta käytävän keskustelun vähyyden. Teistinen evoluutio on täällä vallassa niin vallitsevana että sen ei enää tarvitse argumentoida, kun se voi elää hegemonisessa diskurssissa. Siksi teistinen evoluutio täällä ei ole hyvin perusteltua, mutta sitäkin suositumpaa. Nähdäkseni täälläpäin Kirkko itse asiassa irtautuu kreationisteista vähintään yhtä innolla kuin Päivi Räsäsestä. Aiemmin se kiisti koko kreationismin olemassaolon, tai ainakin kysyttäessä ja ehdotettaessa kirkon tutkimuskeskuksessa aihetta ei oikein haluttu aloittaa edes tutkittavaksi kun ei uskottu että Suomessa edes olisi yhtään nuoren maan kreationistia. Myös ateistinen evoluutionäkemys joutuu erikseen oikeuttamaan olemassaolonsa, ja se saa senkin jälkeen helposti nuivan vastaanoton. En tiedä missä ihmeen kuplassa Seurakuntalaisen viimeisen lauseen esittäjä elää.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mikä on evoluution suhde uskoon?

Monesti evoluutiokeskustelussa tulee mieleen jako jossa ateistiset evolutionistit taistelevat kreationisteja vastaan. Ja kreationistit puolustavat uskontoa ja uskoa evoluutiota vastaan. Mielikuva on hyvin vahva ja tästä voi syntyä sellaisia käsityksiä että evoluutio olisi jotenkin erityisen ateistista.

Ajatus siitä että evoluutio jotenkin nivoutuu ateismiin voidaan perustella.

Kreationistien ajatusmaailma etenee usein siten että Jumala on itsessään selitysmalli. Silloin rakennetaan argumentti jossa "Joko evoluutio tai Jumala" ja sitten selitetään että "Ei evoluutio" ja näin saadaan lopputulos. Kreationistien logiikka on sinänsä sisäisesti koherenttia ; P1: AVB (A tai B) ; P2: ¬B (Ei B) ; J: A (Siis A). Sen ongelmana on vain se, että molemmat premissit ovat melkoisen heikkoja. Ilman premissiä 1 argumentti muuttuu Aukkojen Jumala -argumenttivirheeksi. Ja virhe premississä P pakottaisi siihen että lopputulokseksi pitäisi päätellä että Jumalaa ei ole.

Toisaalta evolutionistien puolella kysymys on siitä että jos Jumalaa ei ole, elämälle on oltava luonnontieteellinen selitys. (Tai selitys sille miksi se on jonkinlainen illuusio, jota tietä oikein kukaan ei tiettävästi ole ottanut vakavasti.) Tähän liittyen onkin otettava Dawkinsin ajatus siitä että ennen evoluutioteorian kehittämistä oli mahdollista olla ateisti, mutta ei lujatasoisesti rationaalisesti ja tieteellisesti perusteltu ateisti. Tässä mielessä evoluutioteoria on, jos ei todistamassa, niin ainakin antamassa tilaa, älyllisesti ylpeälle ateismille.

Kuitenkin

Suomessa Eero Junkkaala on sitten mukavasti korostanut sitä että evoluutioon nojaavat ateistit tekevät saman virheen kuin kreationistit. Eli olettavat että evoluutio käsittelisi Jumalaa. Hänestä evoluutio kartoittaa luomakuntaa eikä Luojaa. Tämänlaatuinen ajattelu on hyvin tyypillistä luterilaisuudelle, jossa usko ja tiede laitetaan eri kategorioihin. Junkkaala ei ole tässä edes yksin. Itse asiassa voidaan nähdä että hän edustaa kristittyjen teologien valtavirtaa. Sitä teististä evoluutiota ajavaa linjamaa jota esimerkiksi "The Clergy Letter Project" ilmentää. Siinä kristityt tukevat evoluutioteoriaa. Suurelle osalle ihmisistä evoluutio ei tuokaan uskonkriisiä. Aina löytyy sellaisia ihmisiä kuin Dennis Alexander jotka kirjoittavat sellaisia kirjoja kuin "Creation or Evolution - Do We Have to Choose?" ja jotka sanovat että valintaa ei tarvitse tehdä. Samoin Intelligent Designiä suuressa ID -oikeudenkäynnissä, "Kitzmiller v. Dover Area School District":issä evoluution asiantuntijana ID:tä kritisoinut Kenneth Miller on kristitty joka on kirjoittanut "Finding Darwin's God" -teoksen. He muistuttavat että evoluution suhde uskontoon on enemmänkin se, että se falsifioi hyvin partikulaarisia uskonnon muotoja. Ja näitä falsifioituja kreationistioppeja he pitävät sitten tieteellisesti heikkoina elleivät suorastaan naurettavina.

Ja silti

Kun sitten katsotaan aihepiiriä tarkemmin, voidaan huomata, että asialla on myös toinen puoli. Valtaosa teistisen evoluution kannattajista on enemmänkin teistejä kuin evoluutikkoja. Kenneth Miller on merkittävä ja hieno mies, mutta samalla poikkeus. Valtaosa teistisen evoluution kannattajista on siis enemmänkin kuin Junkkaala. Eli teologi joka hyväksyy evoluutioteorian. (Edellä mainitsemani Dennis Alexanderkin on biokemisti ja psykiatri.)

Toisella puolella sitten näyttää olevan toisensuuntainen konsensus. ; Asia korostuu kun katsotaan tutkijoiden vakaumuksista tehtyjä tilastoja. "Disbelief in God and immortality among NAS biological scientists was 65.2% and 69.0%, respectively, and among NAS physical scientists it was 79.0% and 76.3%. Most of the rest were agnostics on both issues, with few believers. We found the highest percentage of belief among NAS mathematicians (14.3% in God, 15.0% in immortality). Biological scientists had the lowest rate of belief (5.5% in God, 7.1% in immortality), with physicists and astronomers slightly higher (7.5% in God, 7.5% in immortality)." Näistä huomiotaherättävää on toki se, että huippututkijoissa uskonnottomuus on "kaiken kaikkiaan yliedustettuna". Mutta tätä merkittävämpää on enemmänkin se, että biologit ovat kaikista uskonnottomimpia. Tästä onkin vedetty melko tiukka johtopäätös "As we compiled our findings, the NAS issued a booklet encouraging the teaching of evolution in public schools.... The booklet assures readers, 'Whether God exists or not is a question about which science is neutral'. NAS president Bruce Alberts said: 'There are many very outstanding members of this academy who are very religious people, people who believe in evolution, many of them biologists.' Our survey suggests otherwise.""

Vähän samaa viestiä kertoo myös Nobel palkittujen tutkijoiden tekemä lista jossa oli monia nimiä
. Viestissä sanottiin suoraan "Logically derived from confirmable evidence, evolution is understood to be the result of an unguided, unplanned process of random variation and natural selection." Toki tätä pehmennettiin korostamalla Jay Gouldin NoMa -periaatteen kaltaista ajatusta "Differences exist between scientific and spiritual world views, but there is no need to blur the distinction between the two. Nor is there need for conflict between the theory of evolution and religious faith. Science and faith are not mutually exclusive. Neither should feel threatened by the other."

Mitä tästä voi sanoa?

Teistisen evoluution kohdalla on mahdollista että tämä luokkakuntaero on hyvin tärkeä. Teologit eivät yleensä lähde falsifioimaan Jumalaa, eivät edes pidä sitä falsifioitavissa olevana. Mutta he kuitenkin samanaikaisesti ikään kuin vaativat ateistiselta puolelta että Jumala tehdään sen kaikissa versioissa mahdottomaksi. He korostavat miten Jumala ei ole ristiriidassa. Tämä on enemmän loogista koherenssia ja/tai maailmankuvan eksistentiaalista yhteensovittamista. ; Biologian puolella premissisetti on sitten aivan toisenlainen. Siellä konsepti on turha jos sitä ei voi soveltaa. Ja tällöin teistien vaatimus voi näyttää tyhmältä ja Jumalan kieltäminen järkevältä.

Voi syntyä jopa sellainen eroavuus että teologit pitävät aika usein Intelligent Designiä sofistikoituneempana kreationismina. Mutta monet luonnontieteellisesti suuntautuneet - mukaan lukien itse - korostan että tosiasiassa YEC on validimpi ja kiinnostavampi. Sillä ID brassailee hienoilla sanoilla, mutta se ei tee sen argumenteista sovellettavia. Siinä missä YEC:läinen esittää suoria metodisia väitteitä ajoitusmenetelmistä ja vastaavista, ID tarjoaa jotain CSI -informaatiota jota on luritettu DNA:han mutta jonka tarkkaa määrää he eivät kykene laskemaan. YEC esittää ennusteita maailmasta ja on siksi väärässä. ID ei ole edes väärässä. Joten heille YEC on parempaa, jotain joka yrittää olla silta luonnontieteen ja uskonnon välillä ja joka epäonnistuu yrityksessään. ID sen sijaan luo sillan lähinnä klassisen traditionaalisen teologian ja paskanjauhannan välille.

Se, kumpi tässä pitää ottaa vakavasti on hyvin mielenkiintoinen. Suhtautumista tähän voidaan arvioida varsin helposti.
1: Jos otetaan keskivertoinen teisti, jopa Junkkaalan tapainen teisti, he tuomitsevat suoraan esimerkiksi Dawkinsin näkemyksen. Ja heistä syy on siinä että Dawkins lähtee hyppimään alalle jota ei osaa. Eli teologiaa harrastamaan ei pidä tulla biologin papereilla. Että filosofia 101 olisi hyvä käydä ensin.
2: Samalla ajatuksella voidaan kuitenkin esittää että kenties asia onkin myös niin että Junkkaala ja muut eivät osaa evoluutiota. Ovathan hekin oman osaamisalueensa ulkopuolella.
+: Nähdäkseni on melko loukkaavaa väittää että suurin osa biologeista olisi idiootteja. Ja heidän suuri ateismin määränsä vihjaa että tämänlainen pilkka on pakko heittää jos esittää että evoluutio johtaa ateismiin jos ja vain jos ei ymmärrä teologiaa. Ja samoin on aika loukkaavaa väittää että Junkkaala on teistisen evoluution kannattaja vain koska hän ei osaa ja ymmärrä evoluution implikaatioita.

Tässä kohden alkaakin korostumaan se, että nykymaailmassa tiedekeskustelussa on vakiona se, että on positiivista että teisti hyppii tulkitsemaan luonnontieteitä. Mutta toisin päin tekeminen on sitten vähemmän positiivista. NoMa -periaate toimii yllättävän usein siten, että teologi sanoo sen kun luonnontieteilijä sanoo jotain Jumalasta luonnontieteen valossa. Mutta hyvin harvoin sitä sanotaan siinä vaiheessa kun käsille otetaan luonnontieteen teoria ja sitten mietitään mitä Jumalan olemassaolo tarkoittaa tälle konseptille. Ja tämä on se syy minkä vuoksi uusateismi hoidetaan sofistikoituneessakin teologiassa sanomalla taikasana "se on fundamentalismia".

Ja tämän vuoksi katsoin nimilistoja ja tilastoja. Sillä totuus ei ole kysymys jota ratkaistaan käsiäänestyksillä. Ja tässä koko tematiikka tiivistyy siihen että kenen auktoriteetti yltää paremmin niille alueille jolle häntä ei ole koulutettu. Tässä tilastot kuvaavat jotain. Eivät sitä mikä on tieteen suhde teologiseen uskontoon. Mutta vakaumus, usko. Se luterilaisen teologian ydinmehu, saadaan sen sijaan tarkasteluun. Tilastot heijastavat yksilöiden sisäisiä tiloja ja tästä saadaan irti yllättävän paljon. Ja juuri sellaista jota dogmatiikka ja premissejenpyörittely ei oikein mitenkään muuten paljasta.

Alussa olevaa kuvaa ei voi ymmärtää ennen kuin on nähnyt riittävän monta "Jeesus ratsastaa dinosauruksella" -kuvaa. Joka on yleinen kreationismissa. Ja kreationismi harrastaa dinosauruskitchiä ja dinosaurusfetisismiä aivan kaikkialla. Dinosauruksia on lähes useammin kuin evoluution rinnastamista natsismiin. Tuossa kuvassa Tom Green - tai kovasti hänen näköisensä mies - ratsastaa leijonalla. Alakuvassa pachycephalosaurus ei tarvitse pyöräilykypärää graffitissa joka on vähintään yhtä anakronistinen kuin Jeesus velociraptorin selässä.