Naistaistelijoista ja nykyajan tasa-arvottomuudesta

Modernien roolipelien
"Female armor" tunnettiin
ilmeisesti jo keskiajalla.

Naisten päivän kunniaksi miekkailupiireissä tuotiin esiin naissotureita. Ja onhan heitä, erilaisiksi luetteloiksi asti. Gladiaattoreiksi kelpasi naisia. Suffrageteista monet osasivat jiu-jitsua ja bartitsua. Boudicca. Jeanne de Arc. Aihetta on tutkittu. Esimerkiksi keskiajan euroopan naissotureista ja arkeologisessa materiaalissa on selkeästi näytetty että naiset eivät olleet pelkästään kotona. Tämä on melkoisen kiistatonta. Onkin turha esittää että naissoturit olisivat pelkästään seksistisiä kuvitteellisia valkyyria/amatsoni -myyttejä.

Kuitenkin etenkin kuvalistat johtavat helposti erikoisiin ajatuksiin. Vastaan nimittäin tuli näkemys jonka mukaan menneisyydessä olleet kuvat ja arkeologiset ainekset todistaisivat että ennen oltaisiin oltu vapaamielisempiä. Eli tosiasiassa sovinistinen naisten hallitseminen on nykyajan ongelma. En kuitenkaan menisi aivan näin pitkälle. Sillä nykyajan aineistossakin on aineistoa esimerkiksi naisten nyrkkeilystä. Se, että löydetään kuvia naisista itsepuolustuksen parissa ei siis kerro että yhteisö olisi tasa-arvoinen tältä osin. Tai jos tarkoittaa niin se tarkoittaa sitä nykyajankin viitekehyksessä.

Itse olen toki hyvin tyytyväinen siihen että miekkailijoissa on mukana naisia. Ja peräti tavalla jossa naiset ja miehet eivät ole "omissa karsinoissaan", toisin kuin monissa muissa lajeissa. Ei vaikka laji ei ole "itsepuolustusta" vaan tekniikkavalikoimaltaan hyvinkin aggressiivinen laji, "keskiaikaisen lahtaamisen ja sodankäynnin laji".

Uskallankin ottaa itsepuolustuksen erikoiselta kannalta.

Monessa asiassa tekemiset on hyvin vahvasti sukupuolistettu. Osassa sukupuolistamista pidetään hyvinkin tiukasti biologisena ja "luonnollisena". Osassa taas ei nähdä sukupuolella olevan juurikaan väliä. Itsepuolustuslajit ovat sopivasti juuri tässä näiden ääripäiden välissä. Se tekee siitä haastavan mutta kuvailevan kohteen. Miten kamppailulajia harjoittava nainen asettautuu sukupuolten tasa-arvo -kysymyksessä?

Asiaa voisi kenties lähestyä Judith Butlerin ajatuksen kautta. Hän korostaa sitä miten "luonnollisuuden" sijasta kysymys on "koherenttiudesta" (coherence). Esimerkiksi minä olen heteroseksuaali mies joka harrastaa miekkailua, on aggressiivinen jne. Näiltä osin olen hyvinkin koherentti. Roolini osuvat hyvin yhteen biologisen sukupuoleni kanssa. Vaikka harrastan jotain joka on kaiken kaikkiaan harvinaista ja tätä kautta omituista, se ei kuitenkaan riko yhteyttä ja on tätä kautta koherentti harrastus. Jos nainen tekee samaa, hän ei välttämättä suoraan riko sukupuolirooleja mutta hän on vähemmän koherentti.

Joka ei tietenkään tarkoita sitä että naiset jotenkin eivät voisi harrastaa miekkailua. Hänen toimintansa ei vain vastaa yleisiä näkemyksiä, perinteitä ja tottumuksia siitä mitä naiset tekevät. - Butlerin koherenssi on yksinkertaisesti sitä, että on erilaisia piirteitä joita sitten kokoontuu yhteen. Ja näistä jotkut ovat tai ne nähdään olevan toisiinsa liitoksissa enemmän kun taas toiset eivät.

Näin esimerkiksi minun seksuaalinen suuntaukseni on liitoksissa miekkailuun koherenttiuden ajatuksen kanssa. ; Mikä on minusta absurdia ja ällistyttävää koska en pane ketään salilla, saati pippelimiekkaile siellä. (Tai jos teenkin, en tunnusta sitä internetissä.) Butlerkin lähestyy kaikkea samalla ällistyksellä ja huvituksella. Yhteyttä ja sen luonnollisuutta usein liioitellaan. Ja siksi syntyy liioitteluja.

Tätä kautta mukaan tulee väistämättä Simone de Beauvoirin henkisiä ajatuksia siitä että naiseksi - tai minun tapauksessani mieheksi - ei synnytä vaan tullaan. Siksi jos joku nainen ei ole kiinnostunut meikkaamisesta on jotenkin ei-tyttömäinen. Ja vielä enemmän : Jos hän pitää miekkailusta, hän onkin poikatyttö. (Btw ; Voit meikata ja olla miekkailija, sukupuolesta riippumatta.) Joku voisi nähdä että taustalla on ajatus rooleista joiden rikkominen johtaa sukupuolisuuden kyseenalaistamiseen. Kun kerää riittävästi miehekkäitä piirteitä eikä ole kiinnostunut nukeista onkin tilassa jossa seksuaalinen suuntautuminen helposti kyseenalaistetaan. Nainen onkin "varmaan joku rekkalesbo". Samoin miehen kohdalla "neitimäisyys" ja "håmppelius" ohjaavat kuvauksia. Joko sukupuoli tai vähintään sukupuolinen suuntautuminen kyseenalaistetaan.

On tavallaan ymmärrettävää että Butler näkeekin "ulkoisen sukupuolisuuden" performanssina. Ihmiset oikeasti määrittelevät miehekkyyttä ja naisekkuutta uusiksi. Kulttuureissa eri asioita on pidetty miehekkäinä ja naisekkaina. Ja kulttuurin muutoksessa ihmiset selvästi luovat sekä omaa että kollektiivista identiteettiään toistamalla ulkoisia piirteitä. Ja sitten kun toistoa on tarpeeksi, ihmiset yhdistävät tämän toistetun piirteen johonkin sisältöön. Ja tämä yhteys näyttää "luonnolliselta". Näistä "normaaleista" voi sitten tulla "normeja" joista poikkeamista paheksutaan. Epäkoherentti sukupuoli-identiteetti voi tietenkin vaivata homoa jonka on pakko pukeutua vaaleanpunaiseen.
1: Hieman kuten ristin muotoisen korun kantaminen kaulassa viittaa hengellisyyteen, jopa spesifiin uskontoon. Vaikka se on oikeasti vain pala metallia ja symboli on kristillisen kulttuuripiirin konventio. Jeesus ei käskenyt kantamaan sellaisia koruja tai antamaan niitä rippulahjoiksi. Aivan yhtä hyvin voisi kuvitella että viinikarahvi symbolisoisi ehtoollista ja tästä olisi tullut yleisin koru.

Se, mikä tässä sitten on jännittävää on se että osa piirteistä on kulttuurisidonnaisia ja toiset eivät. Mieltymyksien kohdalla on selvästi paljon variaatiota ja se on syytä tiedostaa ja hyväksyä. (Minusta on sikahienoa että naisetkin miekkailevat. Enkä sano tätä siksi että minusta on mukavampaa katsella naisia ja tissejä kuin haisevia karvaisia miehiä.) Mutta silti jossain määrin konventioissa on kuitenkin korrelaatteja jotka eivät välttämättä ole "kahleita" mutta tilastollisia yhteyksiä. Ja niiden maailmassa "voit antaa pojalle nuken, mutta et voi pakottaa häntä nauttimaan sillä leikkimisestä". Ihmisten syvä sisäinen tila inspiroi kulttuurin lisäksi, ja tässä on mukana paitsi yksilöllisyyttä niin myös biologiaa.

Siksi avoimissa kulttuureissa on naisia sotureina. Näissä avoimissa kulttuureissa naiset kun saavat valita mieltymyksiensä mukaan. Sulkeutuneissa yhteiskunnissa tilastosta tehdään pakottava rooli ja naisten soturius estetään. Tämä mainittu ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä että avoimessa yhteiskunnassa naiset ja miehet olisivat sotureissa tasaisesti edustettuina. Suurin osa ongelmista on tällä välillä. Välillä jossa jokin sukupuoli tekee jotain, mutta melko harvoin. Niiden kohdalla on haasteellista nähdä johtuuko aliedustus siitä että yhteiskunta aivopesee välttämään tai aivopesee suostumaan juuri tuohon toimintaan. Vai onko ero mieltymyksiin ja käyttäytymiseen liittyvässä biologiassa.

Valitettavan usein ero tehdään määrittelemällä asiat joksikin. Eli joko olettamalla että geenit eivät voi vaikuttaa käytökseen koska ihminen on vapaa. Tai olettamalla "luontainen" biologinen mieltymys jossa ei ole variaatiota - toisin kuin juuri missään luonnossa olevassa piirteessä kuten pituudessa.

Ja sen vuoksi ihmiset voivat riidellä jopa HEMA -piireissä. Tässä on kenties hyvä hakea rakentavaa ohjeistusta naisten pilkkaamasta huonosti tanssivasta miehestä. Joka sai tuekseen naisten nettikampanjan. Se on toki vaikeaa jos täytyy haikailla johonkin menneeseen nykyistä parempaan aikaan jota tuskin on koskaan oikesti ollut olemassakaan.

Beam us up!

"-Elämä on subjektiivinen kokemus!
-Onko tuo objektiivinen väitelause?"

"Star Trekin" maailmassa teleportaatio on tavallista. Siinä ideana on se, että ihmisten informaatio napataan talteen ja kuljetetaan valonsäteellä toiseen paikkaan. Täällä ihminen uudelleenkootaan atomiakin hienommalla tasolla ja saadaan aikaan sama henkilö toisessa paikassa.

Tämänlainen ajatus tuo ainakin minun mieleeni vanhan näkemistä ja havaitsemista koskevan filosofisen ajatuspähkinän. Kun otetaan jokin kohde, vaikka appelsiini, ja tästä poistetaan kaikki ominaisuudet jotka havaitaan, niin mitä jää jäljelle? Kysymys on siis siitä onko appelsiinin vaikutelmien takana jokin tosi appelsiinius joka olisi jotenkin riippumaton appelsiinin attribuuteista. Tämänlaista tilannetta voidaan joskus pitää jopa empirismin heikkoutena tai sen pinnallisuutena.

Etenkin ihmisen tietoisuuden kohdalla tässä ollaan usein vielä periksiantamattomampia kuin appelsiinin kohdalla. Näin ollen ihminen voi uskoa että teleportlaitteesta tulisi kuollut ihminen tai "tiedoton zombie", mutta että tietoisuutta ja subjektiivisuutta ei voitaisi redusoida mihinkään ominaisuuksiin. Näin ollen teleportaatio olisi mahdotonta.

Teologi voisi sanoa että sielua ei voi siirtää. Tässä ideana on juuri se, että olisi jokin ominaisuuksista vähentymätön sielukonsepti joka jäisi jäljelle kun ruumiista poistaa kaikki sen attribuutit. Näin ollen mikään krematorion polttorovio ei voi tuhota sielua, se voi vain tuhkata ruumiin. Tämä ei jää pelkkään uskontoon, vaan itse asiassa se on vielä oleellisempana postmodernismissa ; Itse asiassa tämä on oleellisen keskeisessä osassa postmodernia ihmiskuvaa. Ja itse asiassa jopa ateistinen postmodernissa maailmassa subjektin ilmituonti pitää sisällään voimakkaan ajatuksen joka kiistää sielun teleportaation jopa periaatetasolla. Esimerkiksi Butler esittää että kaikki kielellisesti esitetyt tai esitettävissä olevat asiat ovat pohjimmiltaan valtapelejä ; Asia luokitellaan ja pakotetaan loukkuun. Tämä tarkoittaa sitä että postmoderni ymmärrys ei koskaan kykene kielellä tarttumaan itse käsitteiden olemukseen. Näin ollen ontologia voi olla, mutta ihminen ei voi tuottaa siitä tietoa ja kuvauksia. Näin ollen mitään ontologista tasoa koskevaa tietoa ei ole. Postmodernismi on ontologiaa vahvemmin epistemologiavastainen ; heille olemassaolo jää mystiseksi jäänteeksi kaikkien luonnontieteellisten kuvausten ja kielellisten vankiloiden ulkopuolelle. ~ Näin ollen esimerkiksi ihmisen seksuaalisuutta ei voisi kuvata - saati siirtää teleportaatiolla paikasta A paikkaan B. Ja ihmisyyden siirto informaatiopurskauksena olisi tietysti mahdottomuus samasta syystä.

Asialla on itselleni sinänsä merkittävä, että olen reduktionisti-empiristi. Tämän ensimmäinen seuraus on se, että teleportaatiolla ei ole periaatteellista estettä. Se on toki nykyteknologian rajoissa, mutta se ei suoraan riko mitään fysiikan peruslakeja. Se on siis vähän sama kuin se, että yrittäisimme matkustaa lähimmälle tähdelle joka on 4 valovuoden päässä. Voisimme periaatteessa päästä sinne 5 vuodessa, luonnonlait eivät laita seinää eteen. Mutta meillä ei ole teknologiaa joten käytännössä 5 vuoden päästä naapuritähdellä oleminen sujuu yhtä helposti kuin se, että lähtisi ladalla kuuhun. Esteet ovat teknologisia, eivät periaatteellisia.

Näin ollen voin palauttaa subjektin Nagelin näkemykseen lepakoista. Hänen mukaansa ihminen ei voi tietää minkälaista on olla lepakko, koska lepakolla on aistinelimiä joita ihmisellä ei ole. Mikään tieteellis-teoreettinen tieto ei riitä jotta lepakkouskokemus saataisiin siirrettyä. Näen, että kokemus lepakkona olemisesta saadaan nimenomaan olemalla lepakko. Tämä tarkoittaa sitä että ihmisaivoja modifioimalla atomitasolla niin että syntyy lepakon aivo lepakkoelimistössä. Ja että tässä on fysikaalis-kemialliset reaktiot juuri samanlaiset kuin lepakolla tarkoittaa sitä että siinä on lepakon tietoisuus joka kokee olevansa lepakko. Nagelin ongelma voidaan helposti siirtää subjektiiviseksi kokemukseksi ; Emme voi tietää minkälaista on olla toinen ihminen koska meillä on aivoissamme epäanalogisuuksia tämän toisen kanssa. Muistirakenteemme ovat erilaiset, ja todennäköisesti myöskin aivoissa on pieniä perimän ja kokemusmaailman yhteisvaikutuksesta syntyneitä pikkuriikkisiä eroja. (Esimerkiksi minua on lyöty päähän, tässä on varmasti kuollut neuroneita vaikeasti mallinnettavalla tavalla.) Näin ollen Picardin tietoisuuden uudelleenrakentaminen on teknologian tarkkuutta ja laskentatehoa koskeva ongelma, eikä suinkaan lopullisen periaatteellinen este.

Tässä kohden näen että maailmassa on ontologia jota voidaan kuvata epistemologialla. Tiedon rajat koskevat joskus vain sitä että onko meillä tieto. Aivan kuten Ilkka Niiniluoto on kuvannut falsifiointiperiaatteeseen uskovien syvimmän ongelman ; Heillä voi olla vahva teoria jota on tuettu ja se on vahvasti korroboroitu. Se voi olla täysin vastaava todellisuuden kanssa. Mutta tästä ei voida olla aivan varmoja. Eli tiedämme minkälainen maailma on, mutta metatasolla emme silti tiedä varmasti jos olisimme kuitenkin erehtyneet. ;
1: Jonka lopputulos on mm. se, että jos puu kaatuu metsässä ja kuuloaisti riistutaan voimme induktiivisesti arvata että sillä on ääniefekti. Mutta jos kaatuminen on sellainen, että siitä ei voida saada mitään aistimuksia ja vaikutuksia, ei koko katumisprosessilla ole mitään mielekästä sisältöä ja koko kysymys on hoopo. Ja pohjimmiltaan jos puun kaatumisesta poistetaan kaikki siitä leviävä vuorovaikutus, koko kaatumisprosessi katoaa.

Toisin sanoen näen että voimme tehdä teleportaatiota, joka toimii kätevästi. Mutta emme oikeasti kykene olemaan aivan varmoja siitä että onko se täysin onnistunut. Toki teleportattu Picard voi toimia tutulla tyylillä ja ratkaista asioita tavoilla jotka vannoutuneet nörttifanitkin näkevät Picardimaisena toimintana, mutta metatason varmuus jää saamatta. Voi olla että voimme teleportata Picardin tietoisuuden, mutta kenties tässä onkin jotain eroja. Kuitenkin voimme melko varmasti tietää että Picardin teleportaamisen tuotos vaikuttaa niin Picardilta että se voi toimia erilaisten diplomaattisten avaruusmuukalaisten kanssa olevien ongelmien hoiteluun.

Näin ollen minun ei tietysti tarvitse luottaa mihinkään sielukonseptiin. Samalla subjektiivisuuteen jää pieni mysteeri. Mysteeri joka on sekä periaatteellinen, että ohittamaton. Maailman tasolla voidaan onnistua, ontologia, suurimmaksi haasteeksi usein nähty, ei tuota niitä esteitä. Sen sijaan epistemologia antaa rajoitteita joita ei voi kiertää.

Maailmankansalaisista ja matkustamisesta.

"The world is a book, and those who not travel read only a page."
(Augustinus.)

Maailmankansalaisuutta pidetään usein sivistyneen merkkinä. Tässä on takana ajatusta siitä että maailmaa kiertävä ja maailmaa nähnyt olisi saanut laajaa elämänkokemusta, joka sitten on johtanut syvempään ymmärrykseen. Tämän matkanteon metaforan huipentumana on perinteinen ajattelutapa tutkimusmatkailijoista. Tutkimusmatkailija matkaa uusiin asioihin, ja oppii uusia asioita, ja näin hänestä tulee maailmaa nähnyt ja kokenut, viisaampi.

Tämä asenne tiivistyy tavallaan seuraavaan englanninkieliseen aforismiin "Do not fear risk. All exploration, all growth, is calculated. Without challenge people can not reach their higher selves. Only if we are willing to walk over the edge can we become the winners." Matkustamiseen ja maailman näkemiseen liittyy riski ja uusien ja tuntemattomien asioiden kohtaaminen, ja tämä riskien kohtaaminen kasvattaa ihmistä ja tekee heistä voittajia. Matkustaminen uuteen paikkaan on tässä uusi asia, ja uusien asioiden kohtaaminen on oppimista. Tai kuten Alexander Pope sanoi: "The learn't is happy nature to explore, the fool is happy that knows no more."

Horatius kuitenkin muistutti tässä kohden arvokkaasta asiasta. "They change their climate, not their soul, who rush across the sea." Ehkä sivistys onkin muutakin kuin matkustelua itsessään. Ehkä asenne kuuluukin olennaisesti mukaan jotta siitä tulisi tutkimusmatka. Tai kuten Samuel Butler sanoi: "Exploring is a delightful to look forward to and back upon, but it is not comfortable at the time, unless it be such an easy nature as not to deserve the name." Eli pelkkä passin iso leimamäärä ja banaanien maistelu ulkomailla ei vielä tarkoita sivistymistä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun katsoo sitä miten esimerkiksi kesälomilla juhannuksen aikaan ihmiset ajavat autoissa ruuhkissa jonnekin kauas. Asuivatpa he missä tahansa, on aina mentävä jonnekin muualle. Tätä kautta matkustus muuttuu helposti turismiksi, jossa mennään pakoon länsimaista oravanpyörää ja toteutetaan tätä menemällä turistimatkalle paikkaan jossa on baareja ja ostoskojuja. Oma kulttuuri otetaan ikään kuin automaattisesti mukaan ja eletään sen kanssa jossain eksoottisessa paikassa. Turismissa eksotiikka tarkoittaa uuden ja tuntemattomaan hyppäämisen sijasta hedonistista nautintoa.

Tällöin "cosmopolitan" ei enää tarkoitakaan maailmankansalaista, yleisneroa, vaan jotain joka on ollut niin kaikkialla että ei enää ole oikein mistään kotoisin. Tai jopa.

3 cl "Absolut Citron":ia
1 cl "Cointreau Liquer":ia
2 cl Karpalomehua
1 cl Lime -mehua
Ravista ainekset ravistimessa ja kaada cocktaillasiin. Koristele limenkuoren palalla. Juoma nautitaan pissiksenä.

Frank Borman sanoi asian että "Exploration is really the essence of human spirit." Oikeastaan kysymys onkin vain siitä, että miten maantieteellinen etäisyys liittyy siihen sanaan "exploration". Ehkä sivistuksen takana onkin se että kansalainen on maailmaa. Viuhtominen yläilmoissa ja merillä voi jopa erottaa tästä. (Paitsi kirjaimellisesti, myös kuvainnollisesti.) Ehkä samastumiskokemus maailmaan vaatiikin joskus myös paikallaanoloa ja hiljentymistä.

Turismissa voidaan myös hosua hukkaan, kauas kuljetaan mutta itsestä ei päästä irti, vapautta ei saavuteta, vaan ainoastaan hetkellinen vastuuttomuus. Ehkä "ei aina tarvitse mennä kauas päästäkseen lähelle." Johan Zen -koaneissakin ihmetellään sitä "miten ihmiset ovat valmiita matkustamaan niin kauas löytääkseen itsensä." Maailmankansalainen voi olla matkustaneen sijasta sellainen joka on maailmassa kotonaan. (Tämä on ehkä eri asia kuin tietävyys tai elämänkokemus. Mutta taatusti tämäkin on yhdenlaista sivistystä jota ei saa väheksyä.)

Ehkä sivistyminen vaatisi myös sitä että hylätään voittamisen näkemys ja se, että sivistyminen vaatisi vaikeuksia. Ehkä vaikeudet eivät kasvata, vaan kyynistävät. "Se mikä ei tapa, vahvistaa", mutta ehkä vain joskus, joskus ne voivat heikentääkin. Jos häviäminen ja voittaminen poistetaan, riskiä ei tavallaan ole, ja tämän jälkeen maailmankansalaisuus olisikin kauas menemisen sijasta lähelle tulemista. Matkustamiseen tämä liittyy sikälimikäli matkustus auttaa tässä, esimerkiksi jos se vaikkapa antaaa uusia ihmisiä kohdattavaksi, jotka voivat antaa uusia näkökulmia tai avartaa vanhoja.

---

Vanhan aforismin mukaan "aforismi on oikotie kahden ajatuksen välillä." Kun tämän yhdistää siihen tietoon että blogin kirjoittaja ei matkustele, edes Suomen sisällä, mainittavasti, on koko tekstin tulkinta valmis. Että ei kun kaikki yhdessä ... "Kateellisen puhetta!"