Tässä ei ole enää kyse edes suhtautumisesta maahanmuuttoon. Tässä on kysymys siitä miten ideologia on mädättänyt joidenkin ihmisten moraalisuuden kaikilla sen relevanteilla mittareilla.

MV -lehti on viime viikkoina nostanut esiin jännittävää piirrettä. Se on uudehko piirre. Ja siitä näyttää syntyneen jonkinlainen vakiintuneehko aihe. On kiinnostavaa huomata miten maahanmuuttokriitikoiden näkemykset elävät ja kehittyvät ajan mittaan. Miten esimerkiksi voidaan käydä debatteja siitä onko tarpeen käyttää mamu vai matu -termiä. (Maahanmuuttaja vai maahantunkeutuja.)

Mutta tässä tapauksessa kysymys ei ole enää suhtautumisesta maahanmuuttoon. Siitä onko syytä suojella kansalaisia rikollisilta ja terroristisilta tahoilta.

Kaikki alkoi Siilinjärven tapauksesta: MV -lehti tarjosi videopätkän jossa kuvattiin maahanmuuttajan itsemurhayritys ; Siinä näytetään kuinka ikkunasta korkealta putoaa mies. Lehti esittää asiasta vain oleellisen kysymyksen "yksi vähemmän?" ... oli siinä liikaa huonoa makua jopa hänelle itselleen. Kommentit toivoivat itsemurhayrittäjän kuolemaa varsin erityisellä tavalla. Aivan vastaava meno jatkui seuraavina päivänä. Uusia versioita ja videoita itsemurhayrityksestä jaettiin. Kommentit olivat hienostuneita mallilla "Kun vain kaikki hyppäivät 10 'stä kerroksesta niin asiat tulis kuntoon."
... "Toivottavasti kuoli". Puhumattakaan pidemmästä ja erikoisemmasta tavasta joka näyttää hyvin mikä on MV:n suhde poliittiseen korrektiuteen. Heillä on ajatus poliittisesta korrektiudesta jonka ulkopuolelta ei pidä puhuman; "Hyppäisivät vajaaaälyiset edes pää edellä ja asfalttiin, niin saisivat kunnon niskahieronnan ilmaiseksi. Enkä surisi yhtäään, jos mukaan loikkaisivat toisiaan kädestä kiinni pitäen ilmalentoon nämä imbesillit Jane Whitehouse, Kommando, Virran Kaitsu ja Litkan Ernot. Kannattaisi niiden ommella ensin tapansa mukaan turpavärkki kiinni vahvalla langalla, ettei sivullisten tarvitsisi kuunnella sitä iloluonteista molotusta, miten se oli kivaa." ... "Joka ikinen muslimi pitää lopettaa." ... "Vitun kusiset luuserit. Jokanen joutaa mettään ja kuolo tulee edestä."

MV jatkoi asiallisella linjallaan kun selvisi että itsemurhayrittäjä oli jäänyt henkiin ja oli sairaalassa. Hienotunut maku esitettiin sanomalla että "Pipiksi tulee kun hyppää neljännen kerroksen ikkunasta!" Huomiotaherättävää on että aika runsas määrä on klikannut linkkiä jakaen hymiöistä kohdan "haha". (Somekohuiluun ilmeisesti tällä kohden tartuttiin koska lehti on editoinut tämän alaotsikon pois.) Jokainen näistä on "hieno" ihminen.

 Meininki jatkui myös toisen tapauksen kohdalla. Helsingin keskustan alueella julkista hirttäytymistä yrittänyt sai samantapaista palautetta. Saku Timonen tallensi näppärästi tähän liittyneitä kommentteja ; Tässä kohden on sama onko Timonen ideologinen kirjoittaja vai ei. Pelkät sitaatit ilman kommentaariakin puhuvat puolestaan. ; Sitä halutaan auttaa maahanmuuttajia rakentamalla heille joukkohirttäytymispaikka. Ollaan pahoillaan siitä että itsemurha ei onnitunut. Ja että jos on niin huono itsemurhanteossa että ei onnistu niin pitäisi pyytää kunnon kansallismieliseltä apua.

Toki tässä myös esitettiin näkemyksiä joissa itsemurha olisi lavastettu. Näissä on kenties salaliittoteorioinnin makua. Mutta ei sellaista pahuutta jota nämä reagoinnit itsemurhayritykseen sisältävät. Näitä kommentteja ei ole vaikea löytää. Kun katsoo aiheen kommenttisivuja on helppoa huomata että nämä poiminnat olivat hyvin tavanomaisia kommentteja. Näitä olisi ties kuinka paljon enemmänkin tarjolla.

Tässä ei ole enää kysymys mistään maahanmuuton aikaansaamista ongelmista. Tämä asennoituminen toisen ihmisen kuolemaan ja itsemurhayrityksellä mässäilyyn tuo mieleeni vertailukohtia. Oleellisia vertailukohtia. Mieleeni tulee vartija-aikani kun jotkut ihmiset tarvitsivat ambulanssia. Sitä kerääntyy ihmismassa joka haluaa nähdä. Kun heitä hätistää lanssikuskien tieltä pois, he sanovat että heillä on oikeus olla siinä koska maksavat veroja.

On varsin erikoista kun sivusto jakaa videomateriaalia ikään kuin se olisi asianmukaista tiedottamista johon ei liity mitään ongelmallista. Sitä halutaan nähdä ja jakaa tälläistä videomateriaalia. Toivotaan kuolemaa ja toivotetaan sitä. Ja mukana on lausuntoja siitä miten haluttaisiin itse asiassa tappaa eikä vaan katsoa passiivisia itsemurhayrityksiä.

Tämä asenne ja henki on jotain jota tietenkin voin odottaa kristityiltä kotimaassamme. ; Henki oli juuri sellaista judeo-kristillisyyttä jota olen vain vuosia kritisoinut. Ja jota on olemattomana ja irrelevanttina pidetty. (Jostain syystä maahahmuuttajat saavat kunnioitusta ja huomiota, kotimaan ateistit saivat kestää vastaavaa ihan vaan huvin vuoksi. Tekijätyypitkin ovat monin paikoin alleviivatusti samoja yksilöitä btw. Ateistikritiikistä tutut vouhottajat ovatkin jostain syystä MV-lehdessä tai Molarin tapaan puuhamassa asioita Donetskin tasavallassa...) Olen myös tietoinen että nämä tyypit ovat tällä hetkellä maahanmuuttoasiassa jotain jotka kiinnittävät maahanmuuttoaallon jälkeen huomionsa johonkin muualle. Ja että itse todennäköisesti olen (jälleen) tulilinjalla tuossa vaiheessa.

Eipä tähän tälläiseen paskaan voi paljoa sanoa. Mitään uutta missään. Tekisi mieli kertoa että toivon näiden ihmisten seuraavan kristillistä kultaista sääntöä. Sillä haluaisin olla heille reilu ja hyvä sellaisella kielipelillä jonka he ymmärtävät.

Yhteen symboliin redusoituminen

Johanna Tykkyläinen kirjoitti otsikolla "Katsopa uudelleen". Siinä käsitellään sitä että KKK -kaapuun pukeutuneen henkilön lipunheiluttelusta on tehty iso numero. "Miksi lipun heiluttelusta tehdään niin iso asia? Tuona iltana tapahtui samalla paikalla paljon vakavampia ja huolestuttavampia juttuja, jotka kertovat pahemmasta, kuin siitä, että lippua käytetään väärin." Kysymys on relevantti. Nähdäkseni KKK -kaavun kohdalla arvokeskustelua ja paheksuntaa ei tosin ole keskitytty lipun väärinkäyttöön. Se on ollut se mihin poliisi on keskittynyt. Koska asia nyt vain on rikos ja poliisin tehtävänä ei ole päättää että "laki on tyhmä joten sen noudattamista en valvo". Virkamiehen mielipiteenvapaus onkin tällä tavalla rajoitettua. Poliisi valvoo lakia eikä omia mielipiteitään. Kaikki muut taas ovat kiinnittäneet huomiota KKK -klaanin kaapuun. Joka on symboli siinä mielessä missä Suomen lippukin on symboli.

"Onko kenties helpompi puhua elottoman symbolin väärinkäytöstä kuin vihasta? Onko helpompi loukkaantua omasta puolestaan suomalaisena kuin niiden puolesta, joita KKK-asuun pukeutumisen on tarkoitus loukata?" Tykkyläiselle pitäisi vastata että on. Olen elänyt tiedostaen että ihmisiä ei ohjailla järjellä. Eikä heidän toimintansa selity järjellä. Sen sijaan tunteilulle on aina tilaa. Ja tätä tunteilua ohjataan ennen kaikkea symboleilla. Kenties on olemassa jokin Milan Kunderan mallinen aito aikuisuus ja kypsyys joka kestää symboleiden manipuloivaa voimaa. Mutta jos on, niin se on hyvin harvinaista. Massojen mielipiteitä käsitellään. Tykkyläinen on tässä varmasti kanssani huolissaan samoista seikoista ja hakee tolkkua. Minä vain olen ... no, kyynisempi kuin hän. Enkä näe kysymystä retorisena kysymyksenä joka herättää tietyn vastauksen.

"Suomessa lipusta on tullut pyhä esine, jolle on oma laki. Virallisen lipun mittasuhteista on tarkat ohjeet, kuten myös sen tangossa pitämisestä. Sitä pitää kohdella kunnioittavasti ja varovasti. Se ei saa edes koskea maahan, muuten se pitää polttaa, millä lukemattomia leiriläissukupolvia on peloteltu kautta aikojen." Rinnastus on tavallaan osuva. Mutta tosiasiassa tässä on Tykkyläisen tekstin ongelmallisin kohta. Tämän analogian rakentaminen on hänelle oleellisen tärkeä lopputekstin jälkeen. Ja tässä on tehty sellainen piilo-oletus jota voi helpostikin pitää huolestuttavana. Se nimittäin koskee Pyhän ja suojelun välistä yhteyttä.
* On toki totta että lippua kohdellaan kunnioittavasti. Ja että se tältä osin on hyvinkin perustellusti analoginen uskontojen Pyhän suojelun kanssa. Suomessa on erillistä "jumalanpilkkalainsäädäntöä".
* On pienemmässä määrin totta myös että ihmisiä on lakikirjassa "peloteltu" jopa puolella vuodella vankilaa. (Lakikirja ei toki tosiasiassa mitään pelottele, mutta se pelottelee sitä samalla tavalla kuin maahan pudonneen lipun käsittelyohje pelottelee partiolaisia. Tykkyläisen käyttämällä "pelottelun" mallilla. Jossa on jokin sisältö kuitenkin, vaikka se onkin hitusen liioitteleva, käsitteen voi ymmärtää ja jossain määrin hyväksyäkin.)
* Kuitenkin tuon Pyhä -sanan käyttämisessä on konnotaatioina se, että vain yliluonnollilsia asioita tulisi erityissuojella. Olen uskonnottomana usein tullut siihen tilanteeseen että uskonnoissa olisi jotain erityistä joka ansaitsee suojelun. Tämä on Pyhyys. Ja se on määritelty yliluonnolliseksi. Tilanne onkin tästä sitten mennyt siihen että ihmisillä ei ole "samanlaisia oikeutuksia". Ei vaikka laki teknisesti kieltää syrjinnän ja eriarvoistamisen. Sillä ihmiset tekevät kuten Juha Molari on tehnyt, eli määritellyt että Pyhä vaatii erityistä suojelua ja ihmisten Pyhyyden kokemuksia tulee suojella. Ja että ateisteille ja muille ei-yliluonnollisiin uskovilla ei ole mitään tälläistä Pyhyyttä. Ja siksi he eivät tarvitse mitään suojelua. Itse näen että ihmisille tärkeät mielipiteet loukkaavat ja ovat heille henkilökohtaisesti tärkeitä riippumatta siitä sidotaanko siihen yliluonnollista. Mutta maailma toimii kuten Molari. Tykkyläisen lausunnossa onkin konnotaatioita siihen suuntaan että lipun kunnioitus on naurettavaa koska siihen ei liity tuota yliluonnollista elementtiä. Joka on kyllä aivan käsittämättömän pelle asenne.

"Lipulle lauletaan lauluja, joiden sanoja syvemmin pohtiva niitä tuskin kykenee allekirjoittamaan. Ainakin minua Siniristilippumme-laulun sanat häiritsevät: ”Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” En vanno mitään lipulle." Näkemys on toki helppoa rinnastaa vaikka siihen miten minä suhtaudun uskontunnustukseen. Jota en muuten myöskään vanno. En vaikka minua raahataankin kirkkoon ja sosiaalinen paine painostaa tähän vahvemmin ja useammin kuin Tykkyläistä on painostettu lippuvalaan.

Toki Tykkyläinen tiedostaa jotain "Ja on paaaaaljon asioita, joita haluan enemmän, kuin elää ja kuolla lipun puolesta. Lippu on symboli – vertauskuva, joka on osa sitä, mitä se symboloi." Lipun puolesta kuoleminen ja maan puolesta kuoleminen ovat hieman eri asia. Vaikka tosiasiassa "Lippulaulu" yrittää nimenomaan hämärtää näiden kahden välistä eroa. Maan puolesta kuoleminen rinnastetaan lipun puolesta kuolemiseksi. Koska juuri näin symbolit toimivat. "Tässä tapauksessa Suomea. Joku raja tulisi kuitenkin pitää näiden kahden välillä. Suomi valtiona on paljon enemmän kuin lippu. Ei maamme kärsi siitä, jos lippu leirillä vähän käväisee maassa. Maamme kärsii, kun porukka ottaa väkivallalla vastaan apua tarvitsevia ihmisiä ja heidän auttajiaan." Tämä on tietenkin hyvin totta. Mutta yhtä hyvin voisi sanoa että se, että minä - vaikka jumalanpilkkapäivän kunniaksi - pilkkaisin Pyhää Henkeä, tai tekisin loukkaavia pilakuvia Jeesuksesta tai Muhammadista, tuottaisi kärsimystä maahan. Sen sijaan se että ihmisiä laitetaan vankilaan tämänlaisista tuottaa eettisen tahran.

Voin siis olla Tykkyläisen kanssa yhtä mieltä siitä että "Ei maata pilaa, että lippua heilutellaan rasistisessa mielenosoituksessa. Maata pilaa se, että yleensä on rasistinen mielenosoitus." mutta samalla en voi olla huomaamatta että yhden symbolin alle redusoidaan ihmeellisiä asioita "Jos haluaa kaiken sen hölmöilyn keskellä lippua katsoa, niin voisi kiinnittää huomionsa lipussa olevaan ristiin. Se kertoo, mistä kaikki maassamme oleva hyvä on lähtöisin. Se myös kertoo, mikä on ainoa toivo, että pahakin saataisiin fiksattua. Kristus ennen kaikkea." Nähdäkseni risti nimenomaan on symboli joka ei kerro että eläisimme jossain kristittyjen maassa jossa ateistejen pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan. Ja jos maamme olisi tämänlainen kristillinen maa - eli lipun risti konkretisoisi symbolisesti tätä kristillisyyttä nykyajassa eikä vain kristillistä historiaa -niin siinä tilanteessa ollaan hyvinkin ilmapiirissä joka palautuu siihen rasistiseen mielenosoitukseen. Ongelmana ei ole se että lipussa on risti. Ongelmana olisi se että maassa olisi kulttuuri joka vihaisi uskonnonvapautta, mielipiteenvapautta ja jossa kontrollivaltaa yllettäisiin teokraattisesti islamilaisista rosvokalifaateista oppia hakien ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Siksipä sinisen ristin poistamista - eli Suomen lipun muuttamista ranskan sotalipuksi - ovat ehdottaneet lähinnä kristityt jotka naureskelevat sille että ateistit haluavat poistaa kultuuristamme kristittyjen öyhöttämistä. Ja kristityt hyppäävät into piukealla symbolien perään, koska miksipä ei. Vain kristitty pystyy näkemään rinnastuksen relevanttina. Sillä heillä ei ole Kunderan symbolikypsyyttä ja aikuisuutta. Ei edes silloin kun ajavat pintatasolla tämänlaista symboliaikuisuutta. Mutta heidän oppinsa onkin jossain määrin "lapsiksi jälleen". Ja silloin lelu muuttuu todelliseksi. Koska, no, tämänlainen vaatii toimivaa symbolifunktiota.

---

Asian huvittavuutta voi lisätä se, että suvaitsevaisuutta korostava liberaali papisto on siirtynyt siihen että Raamattu ja kristinusko eivät ole konkreettisia tosiasioita vaan metaforia, tarinoita, eksistentiaalisia puolia avartavia vertauksia ja vastaavia. Eli kristinusko itsessään olisi yksi suuri symboli. Perinteiset fundamentalistit sentään kokevat että Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja se vaelsiko Mooses todella 40 vuotta erämaassa ja onko Araratvuorella Nooan Arkin jäänteitä merkitsevät jotain. He ovat kenties erehtyneet mutta he eivät sentään pidä kristinuskoa pelkkänä symbolina..

Kalenterivalta

Ihmisen ajanlasku on siitä kiinnostava, että esimerkiksi kuukaudet ja vuodet ovat merkityksellisiä koska ne voidaan sitoa objektiivisiin asioihin, kuten planeettamme ja sen kuun asemaan aurinkoon nähden. Vuorokausi on sidottavissa maapallon pyörimiseen. Kuitenkin samanaikaisesti kalenteriin on aina liittynyt valtaa joka on myös kulttuurista.

Tästä erikoisin voidaan itse asiassa sitoa ranskan vallankumouskalenteriin. Se myi itseään nimenomaan objektiivisena. Mutta se oikeastaan konkretisoi sitä mieten kulttuurivaltaa voidaan todellakin sitoa näihin päiviin. Se alkoi syyspäiväntasauksesta ja se oli jaoteltu 12 kuukauteen. Kuukausi oli jaettu kolmeen kymmenpäiväiseen jaksoon, dekadiin. Se oli viikon korvike. Joka vuosi oli lisäksi ylimääräisiä päiviä, viisi tai kuusi päivää, jotka lisättiin vuoden loppuun ja ne oli nimetty hyveiden mukaan. Hyveet taas vaativat arvovaltaa. Ihmiset eivät pitäneet muutoksesta, osittain siksi että tässä vaihtoehtoisessa mallissa ihmisillä oli vähemmän vapaapäiviä. Selvästi kalenteri liittyy siihen miten valtio päättää työnteon rytmistä ja vapaapäivistä. Ja tällä saadaan symbolista arvoa tietyille instituutioille.

Ylläoleva on hyvä muistaa nykyaikanakin.

Meillä ei ole ranskan vallakumouskalenteria. Mutta kalenteriamme ohjaavat historialliset jäänteet. Koulujen kesälomat johtuvat maataloustaustasta josta on etäännytty. Nykyään pitkälle kesäajan vapaalle ei ole vanhaan malliin tarvetta, kesälomaa ei vietetä töissä. Mutta vapaa on pidetty ja moni pitää vapaata mukavana asiana. Sitten toisaalta kesä- ja talviaikaan siirtyminen ovat melko tuore innovaatio. Jonka takana on ollut tarpeet mallia "rikkaiston halu pelata golfia". Tämä ei ole edes rationaalinen vaan haitallinen konsepti. Se pitäisi luultavasti purkaa ja sellaisten ehdottajat laittaa mielenterveyskuntoutukseen, mielellään lukittuihin tiloihin.

Mutta kristillinen kalenteri meillä on. Emil Antonin kirjoitus "Seurakuntalaisessa" tietyllä tavalla vahvistaa tätä viestiä. Hän kirjoitti pelkästään toukokuusta. "Korkein kunnia kuuluu tietysti kolmiyhteiselle Jumalalle, ja onkin aivan huikea juttu, että sekulaari suomalainen kalenterimme pränttää punaisella kuun viimeisen päivän kohdalle sanat "Pyhän Kolminaisuuden päivä". Mietipä sitä, jälkikristillinen Suomi, mietipä sitä." Ensinnäkin maamme ei ole sekulaaria nähnytkään. Ja toisekseen jos maamme todella on jälkikristillinen niin sitten Antonin kannattaisi olla varovainen. Sillä kristinuskon edustajana hän ei taatusti halua että ihmiset niin tekisivät. Mitä esimerkiksi pitää sanoa wapusta? "Aloitetaan alusta eli vapusta, joka keskivertosuomalaiselle on lähinnä työn tai sitten ihan vaan dokauksen juhla. Alun perin kyse oli 700-luvulla eläneestä lähetystyöntekijästä ja nunnaluostarin johtajasta pyhästä Walburgista eli Valpurista, joka sittemmin suomalaisten suussa muuttui Valpuksi ja lopulta Vapuksi. Ruotsissa vappuaattoa kutsutaan Valborgsmässoaftoniksi eli Valpurin messun illaksi." Se tarkoittaa sitä, että päivää on glorifioitu ideologisesti.

Toki näistä ei pidä tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Sillä muutoin päädytään helposti siihen mitä feministit sanoivat taannoin. Sosiaalisessa mediassa levisi meemi joka korosti sitä miten vähän kunniapatsaita naisista on tehty. Aleksis Kivi saa oman patsaan mutta silloin kun naisesta tehdään patsas hän on alaston "Mantan" tyylinen ratkaisu. Suurnaisille ei ole patsaita. Tämän nähtiin kuvaavan nykyajan tasa-arvon puutetta. Itse näen että asia ei ole täysin näin. Näen että patsaissa on hirveä yliedustus 1800 -lukua ja sitä edeltäviltä ajoilta. Joten tosiasiassa patsaat kertovat noiden aikojen tasa-arvosta. Ja siitä että olemme kenties irtautuneet sankarinpalvonnasta, paitsi ehkä feministit joilla on vielä tärkeää luoda itselleen identiteettiä viittaamalla historiassa vaikuttaneisiin suurnaisiin.

Mutta relevanttia vallankäyttöäkin Antonin esiintuomassa kuitenkin on.

Kalenterimme on vapaapäiviä myöten kristillisyyden läpitunkemaa. Osa tästä on varmasti historiallista jo unohtunutta materiaalia jota ei voi kutsua painolastiksi. Kun Anton käsittelee ihmisten nimiä, kuten "Hemminkiä", hän nostaa esiin taustaa josta on etäännytty vahvasti. Esimerkiksi minullekin on kerrottu huvittuneesti että on aika kovaa että näinkin kristillisellä nimellä varustettu tyyppi vastustaa omaa kulttuuriperinnettään. On totta että "Tuomo-Tuomas" -rinnastus on varsin apostolilisin linkein sävytetty. (Joskin nimi joka sopii skeptikolle.) Ja "Mikael", tuo toinen nimeni ja synkeä salaisuus, on sitten pönäkämmin arkkienkeli-jeesustelullinen. Mutta en ole antanut nimeäni enkä edes pidä siitä. (Sen pitäminen ennallaan on tottumus-käytännöllisyys-byrokratianvihaamiskysymys.) Eikä kristillisyyttä ole välttämättä ajateltu nimeä valitessa niin paljoa. Ja jos onkin se kertoo minua edeltävän sukupolven arvoista. Eikä tämä ole velvollisuus totella ja olla samaa mieltä asioista - ei edes "vanhempien viisauden kunnioituksen" nimellä tai muutoin uudelleenmäärittelykikkailemalla. Eikä näin ole edes vanhemmistani. ; Jossain määrin voidaan jopa sanoa että minua ei kastettu kristityksi vaan minut kastettiin kristilliseen perheeseen.

Mutta tosiasiassa kalenterilla on paljon valtaa. Siihen vedoten itse asiassa melko tavallisesti luodaankin tarinaa kristillisestä Suomesta. Joka on käytännössä tapa jakaa ihmisiä Oikeisiin Suomalaisiin ja dhimmi/paaria -luokkaan. Henkenä on juuri se että kun kalenteri on kristillinen niin tämä perinteen ja taustan osoittaminen on jotenkin relevanttia oman identiteetin rakentamista. Joka tarkoittaa sitä että ideologian valtaa, etenkin rituaalivaltaa, siirretään kalenterin voimalla sukupolvelta toisille tavalla jonka kyseenalaistamisesta on tehty by definition "sivistymättömyyttä" ja "vajaata ihmisyyttä".

Tämä halveksunta näkyy siitä miten kristityt voivat selittää että ateistin pitää muuttaa Pohjois-Koreaan ; Siinä on taustalla sama Kristillinen Suomi -teoria jota kalenteri tukee. Ja kalenteriasiaan suoraan osuen kyse on siitä miten selitetään että jos on ateisti niin sitten ei pitäisi viettää joulua ja pitää joulua vapaana. Joulu siis nähdään jonain joka kuuluu kristityille ja sen pitäminen vapaana ei kuulu ateisteille ollenkaan, muuta kuin jonain säälin osoituksena. Muutenkin korostetaan vapaan ja levon merkitystä jonain jonka ateisti kiistäisi.

Erikoiseksi tämä asia menee siitä että jos ajat tosissasi joulun perumista eli sitä että saat tehdä jouluisin töitä, on reaktio sama - ellei pahempi - kuin ajatus kauppojen ja muiden liikkeiden sunnuntaiaukioloista on herättänyt. Ateistikaan ei saisi tehdä töitä. Ja kristitty pahastuu jos asiaa muutetaan. Tällöin voidaan olla valmiita jopa tunnustamaan se, että kalenterissa on ideologista valtaa. Henki on tällöin suunnilleen sama kuin Erkki Hännisellä joka esitti Antonin blogauksen kommenteissa että "Parempi että Jeesus määrää elämisemme tahdin kuin vaikkapa joku Rakastettu Johtaja, Loistava Toveri.." Joka osuu melko tarkkaan klassiseen "muuta Neuvostoliittoon" (sittemmin "Pohjois-Koreaan") -perinteeseen. Ajatus on siitä omituinen että periaatteessa ei tarvittaisi mitään vapaapäiviä kaikille pakottavaa tahoa. Jos meillä kaikilla olisi tietty määrä vapaita jotka saisimme jakaa sitten haluamallamme tavalla, ei tarvittaisi "hyvää kristittyä" eikä "Loistavaa Toveria" tekemään sitä ironisuutta mitä molemmissa konsepteissa tuntuu olevan läpitungettuna ihan nimeen asti. 

Toisaalta vapaata perustellaankin sitten objektiivisena. Jonain joka itse asiassa suojelisi ateistia ja jonka ateisti voisikin löytää vaikka ei uskoisikaan Jumalaan. Silloin voidaan esittää kuten Antonin blogauksen kommenttien puolella sanotaan Annikki Salo selittää "Turha on ihmisten taistella Jumalan luomistyötä vastaan, sillä Hän Itse kutsui valkeuden ja näki, että valkeus on hyvä ja Hän erotti valkeuden pimeydestä (1Ms.1:3,4). Hän asetti päivän ja yön, ajat ja aikakaudet meille ihmisille elämän suojaksi; on työn ja on myös levon aika. Mutta tärkein aika on meille armon aika, että etsisimme Jumalaa elämämme ja iankaikkisuusosamme parhaaksi." ... "Synti ja kapina Jumalaa vastaan vahingoittaa mielemme ja ruumiimme tasapainoa. Sillä Jumalan armossa ja totuudessa on meillä lepo ja rauha." Tässä ilmapiirissä on hauskaa elää. Jos haluatkin tehdä jouluna työtä niin törmäät siihen että olet suoraan väärässä.

Asiaa mutkistaakin oikeastaan juuri se, että ihmisen sisäinen kello noudattaa rytmiä. Mutta se ei ole kaikilla identtinen. Se mitä keskitetty kalenteri - olipa se sitten kristillinen kalenteri tai ranskan vallakumouskalenteri - tekee on se, että se pakottaa ihmiset keskiarvoon. Ja tämä keskiarvo sopii monille melkoisen huonosti. Biologisen rytmin poikkeaminen on esimerkiksi yksi mielialahäiriöiden takana oleva vaikutin. (Jos sisäinen kellosi on 25 -tuntinen, kuten joillakuilla on, on joka ikinen päivä kuin talviaikaan siirtyminen normaalille ihmiselle.) Lisäksi voidaan huomata että tosiasiassa ihmisillä on sisäisen kellon vuorokauden pituuden lisäksi valveprofiili. Osa on yökukkujia ja osa aamuvirkkuja. Ja tässä mukana on "biologinen komponentti". Yhteiskunta on selvästi viritetty aamuvirkkujen tahtiin.

Itse olen joutunut elämään tämän kanssa. Teini-iässä minulla alkoivat nukkumisongelmat - jotka tosin saattavat liittyä sivutuotteena muihin mielenterveydellisiin ongelmiin jotka olivat minulla tuolloin "haasteena". Ne ovat jatkuneet nykypäivään asti. Kysymys ei ole vain siitä että "viihdyn koneella yömyöhällä" koska kun ongelmat alkoivat minulla ei ollut mitään "yöviihdettä". Sittemmin olen täyttänyt "aiemmin tyhjät yön tunnit" jollain. Joka taas on hyväksi siinä mielessä että on asioita joita en kestä. Ja yksi niistä on tylsyys. Jota teini-iän yön pimeät tunnit taas tarjosivat "aivan riittävästi". Onkin kiinnostavaa että tämä alkoi kun olin kristitty. Ja tätä ei pidetty hengellisenä ongelmana ja kehotettu vaihtamaan ideologiaa. Nyt saan kuitenkin melko usein kuulla vihjauksia siihen suuntaan että jos rukoilee ja ottaa Jumalaan yhteyttä niin tämänlaiset ongelmat korjautuvat. ; Pitkät yhtäjaksoiset lomat tuottavat minulle oikeita palautumisongelmia ja haluaisinkin pätkiä vapaani aivan toisin kuin kulttuuri pakottaa. Hyötyisin tasaisemmasta vapaiden pätkimisestä. (Toki tässä on omaa osuutta siinä määrin että voisin kuluttaa lomat siihen että nousisin työskentelemään täsmälleen kuten silloin kuin olisin töissä. Mutta se sotkisi koko lomien idean. Joka on se, että välissä olevina taktisina vapaapäivinä nukutaan muutoin kertyvät tunti-univelat pois.) Tällä hetkellä tämä ei tietenkään ole kovin suuri ongelma koska en juurikaan nuku. Selviän muutamalla tunnilla yössä. Mutta menneisyys opettaa että tämä voi olla väliaikaista. 20 -vuotiaana tarvitsin jopa 10 tuntia unta päivässä. (Joskin kykenin valvomaan 75 tunnin valvontamaratoneja joka nykyään ei luosta.)

Puolustuspuheet eivät vakuuta.

Kristityt ovat usein puolustaneet asioita. Joulukysymys on siitä kiinnostava että vaikka kuukausi voidaan sitoa kuun liikkeisiin, ei joulu ole mikään taivaankappaleiden asento. Saati että sitä olisi sidottu ihmisen biologiseen kelloon. Joulu on kulttuurinen konsepti joka pitää pitää erossa vuodenajoista ja vuorokaudenajoista ja biologisesta kellosta. Voi olla että päivärytmi on biologinen ja että ihminen tarvitsee lepoa jaksaakseen. Mutta joulu on tietty partikulaari päivä. Ja kuuluu aivan toiseen määrittelyluokkaan.

Tehokkain vasta-argumentisto näyttää pitävän sisällään ns. kaiken kattavan vapaa markkinatalousidean. Joka tarkoittaa sitä että jos kristityt eivät pidä kiinni vapaapäivistä, niin sitten ihmisiltä leikataan kaikki vapaa pois. Mutta pelkona tuntuu olevan se, että markkinatalous nyhtäisi köyhien selkänahasta vapaat pois. Ja jos vapaapäivä ei olisi intressein tuettu ideologinen päivä niin sitten se ei olisi enää vapaapäivä kauaa.

Tämä on toki hupaisa ajatus sillä se voidaan sitoa tämän hetken valtionkirkon toimintaan. Kirkkomme harrastaa rituaalivaltaa olemalla läsnä eduskunnan toimissa, koska "siitä on luontevaa olla paikalla", toisin kuin wiccojen menot jotka eivät jostain syystä ole "luontevaa läsnäoloa". Kirkko toki esiintyy köyhien ja heikkojen auttajana. Mutta se enemmänkin elää siitä että systeemi on huono kuin siitä että systeemi on hyvä. Se ei korjaa köyhien ongelmia vaan tarjoaa laastaria. Ja mitä huonompi systeemi on, sitä enemmän tämä laastari näyttää siltä että tässä tehdään hyvää kylmässä markkinatalouden mylläämässä maailmassa. Ja näin markkinatalouden ongelmille ei tehdä mitään.

Kirkko rapsuttelee vallanpitäjiä ja paikkaa pahimpia vuotoja. Ja näin ollen ei yllätä että tällä hetkellä on keskusteltu vapaapäiväkysymykestä. Arkipyhien rooli on ollut keskustelunalaista toimintaa. Ja tähän liittyen Arkipyhiä koskien on tuoreesti otettu kantaa. Se painottaa päivien historiallisuutta mutta tunnustaa että näyttö vapaiden hyödyistä on heikko. Toisaalta se pitää päiviä arvokkaina.

Tässä yhteydessä on tunnustettu että ideologiavaltaa on läsnä. "Seurakuntalainen" näkee takana arvomaailmaa koskevan maailmankuvakysymyksen. "Arkipyhien siirrolla osoitetaan, määrääkö reaalitalous vai syvälliset arvot". Sanavalinta ei toki ole neutraali (minulta tai seurakuntalaiselta) mutta selvästi kalenteri ja ideologinen valta nivotaan yhteen ja tunnustetaan että kalenteri on vallankäyttökysymys ja jotain muutakin kuin pelkkä objektiivisen-ilmiselvän-neutraali "ihmisen luonnollinen rytmi". (Tässä kiinnostavaa onkin että jos reaalitalous ajaa hyödyn maksimoimista niin silloin tunnustetaan että vastakkain on hyöty ja uskonnon arvot. Joka lähtökohtaisesti kyseenalaistaa sitä että Jumalan sanan määrittämää rytmiä vastaan sotiminen todella haittaisi ihmistä ja yhteiskuntaa.)

Maltillista linjaa edustaa Heikki Leppä joka on korostanut että "En toivo kummankaan päivän siirtämistä lauantaille teologisista syistä. Jos suomalainen yhteiskunta päättää, että nämä päivät ovat työpäiviä, niin se päättää. Ja silloin kirkko järjestää omat juhlansa sen reunaehdon puitteissa." Asiaan on liittynyt esimeriksi ortodoksisen puolen jyrähdys ; Juha Molarin lausunto "Kirkko ei tarvitse loppiaisen ja helatorstain vapaapäiviä." Yleinen kanta näyttääkin olevan se, että kirkko ei puolusta vapaapäivien lukumäärää vaan se taistelee pelkästään vapaasta johon liittyy rituaalivaltaa. Toisaalta esityksissä toistuvana teemana näyttää olevan se, että jos päivät eivät enää ole viikon keskelle osuvia vapaapäiviä niin sitten asiat hoidetaan iltajumalanpalveluksina. Toisin sanoen kirkko ei puoluta näitä vapaita kynsin hampain. Joka on toisaalta positiivinen asia. Kirkko ei instituutiona selvästi käytä kontrollivaltaa kovin ahkerasti, se lähinnä ajaa symbolisia rituaalisia oikeuksia jotka ovat yhteiskunnan "kallista koristelua" eikä "syvärakenteissa olevaa vallankäyttöä".

En voi sanoa tähän muuta kuin sitä, että minä haluaisin että yhteiskuntamme muuttuisi 24/7 yhteiskunnaksi. Joka ei tarkoita että ihmiset eivät nukkuisi eivätkä olisi vapaalla. ~ Sen sijaan tavoittelen sitä että vaikkapa juutalaisen ei olisi pakko pitää jouluna vapaata ja pelata omien juutalaisten pyhäpäiviensä työnteon kanssa ; kun elämme monikulttuurisessa maailmassa olisi omituista antaa kaikille kaikkien uskontojen päivät vapaaksi. Silloin ei olisi montaa päivää töitä. Tämä viehättävä ajatus johtaa kuitenkin siihen että kaikilla yksittäisillä kulttuureilla vapaita on itse asiassa maltillinen määrä. Joten voitaisiin tehdä niin että laki säätäisi vapaapäiväkiintiön josta sitten saisi itse varata itselleen sopivat vapaat.

Ajassa harmittaakin kaikki.

Omalta kannaltani tilanne on siitä kenkku että näyttää siltä että "kaikki argumentit eivät näy aina". Kokonaisuus näyttää siltä että ensin joku selittää että maamme on kristillinen koska kalenteri. Sitten kun "huono kansalaisuus" -kulma tunnustetaan asiattomaksi ja uskonnonvapausajattelun ja demokraattisen yhteiskunnan perusasenteiden vastaiseksi korostuukin se että ei pitäisi pitää ollenkaan lomaa. Ja sitten kun haluaa pitää pyhäpäiviä töissä niin sitten kaiken takana onkin objektiivinen biorytmi eikä mikään kulttuuri ja mielipideasia joka olisi ideologista tai kristillistä vaan joka on tältä osin neutraalia ja koskettaa siski uskonnotontakin. Kukaan kristitty ei ole koskaan kiva näissä asioissa.

Strategiat ovat luonnollisesti keskenään ristiriidassa. Mutta ne ovatkin aina ristiriidassa siten että sitä on "hakattavana" ja "haastettuna". Ihan kuin tavoitteena olisi bashata uskonnottomia keinolla millä hyvänsä välittämättä siitä onko tästä uskonnottomien vastustamisesta syntynyt kokonaisuus mitenkään koherentti tai rationaalinen.

Voihan vitsi : En voi ymmärtää koska provokaatio.

Kirkkoherra Juha Molari on kerännyt itselleen epämieluisaa julkisuutta. Hänen nettikirjoittelussaan on ollut aggressiivisia sävyjä. Poliisia kiinnostaa, onko hän rikkonut lakia näin tehdessään. Syytteissä on minun korvaani melko lievältä tuntuva herjaus sekä korvaani pahasti särähtävä laiton uhkaus.

Molari on puolustautunut syytöksiltä. ; Hän muistuttaa siitä, että keskustelussa on konteksti, jossa vastataan toisen provokaatioon. Ja että teksti oli vitsikästä satiiria. Ja että hän ei voi ymmärtää miten joku on voinut kokea tekstin uhkaavana. Toisin sanoen kyseenalainen käytös perustellaan sillä millä se aina perustellaan - olipa asia mikä tahansa ja teko miten oikeutettu tai epäoikeutettu tahansa. ~ Vastakkain on tavan mukaan salliminen, jossa huumori, provokaatio ja häijyyskin sallitaan, koska mielipiteiden lausumista kunnioitetaan niin paljon että muoto ja etiketti menkööt asian edestä. Vastapuolella on herkkänahkaisuus jossa suvaitaan niin paljon että sensuuri oikeutetaan jonkinlaisen suojelun nimissä.

On toki hyvä muistaa, että kukaan -edes Molari- ei ole syyllinen ennen kuin hänet on tuomittu. Siihen asti hän on vasta epäilty, eli syytön kunnes toisin todistetaan. Kuitenkin se, että poliisin tarvitsee tutkia asiaa, tarkoittaa jo itsessään sitä että kirjoittelu on ns. "harmaalla alueella". Tämä muistuttaa yleisestä uskontokeskustelun aggressiotasosta. Sillä Molari ei ole mikään riviräyhääjä, vaan hän on koulutettu mies. Kirkkoherraksi ei pääse kuka tahansa. Tämä kertoo siitä, miten syvällä ilmiö itse asiassa on. Useinhan uskonnossa huonotapaiset nähdään jonain innostuneina maallikoina jotka typeryyspäissään tekevät ylilyöntejä. Ja että kunnon osaava kristitty sivistyy ja ymmärtää että näin ei kuulu tehdä.

Mutta kevennystä asiaan tuo se, että tosiasiassa internetissä olevat tekstit pursuavat kautta linjan tämänlaista "harmaalla alueella" olevaa ainesta. Hyvin pitkälle uskaltaisin väittää että monet nasahtavat enemmän huonolla tuurilla, kuin sillä että olisivat olennaisesti pahempia kuin muut.

Hyvä≠Jumala → Paha=Uskova □

Nykyään on tavallista yhdistää uskovaisuuteen etiikka. Uskonnon ajatellaan auttavan tässä, tai olemaan jopa automaattinen vaatimus eettisyydelle. Tätä kautta esimerkiksi sekularismiin liitetään sellaisia sanoja kuin nihilismi.

Platonin "Eutyfron" pitää sisällään Jumalan suhteesta hyvyyteen - olenkin itse asiassa ottanut ajatustapaa jopa aiemmin esiin. Siinä on joitain olennaisia kysymyksiä. Tilanne tiivistyy kahteen osaan. Molemmissa on kysymys moraalin pohjimmaisesta lähteestä. Siksi on ikään kuin pakko valita toinen tapa. Molempia ei voi saada:
1: Jumala päättää Hyvän : Jos asiat ovat hyviä koska Jumala käskee, sekoittuu oikeus ja oikeutus. Jos Jumala käskisi tappamaan lapsia, olisi sen etiikka erilaista, mutta se olisi kuitenkin Jumalasta lähtöisin. Paha Jos Jumalan valta tarkoittaa samaa kuin oikeus, olisi epäeettinen Jumala pohjimmiltaan mahdottomuus. Näin Jumalan käskyvalta kenties oikeuttaa teot, mutta Jumala itse ei ole hyvä.
2: Jumala valitsee asioita koska ne ovat Hyviä : Jos asiat ovat hyviä, koska Jumala noudattaa jotain ylevämpiä moraalilakeja, emme tarvitse Jumalaa vaan voimme vedota näihin moraalilakeihin. Näin Jumalan hyvyys voidaan arvioida ; Vauvoja murhaava Jumala olisi paha, joten voimme nähdä että Jumaluus on oikein hyvä eikä asia ole vain ennaltapäätetty asia. Mutta toisaalta ateistillakin on tilaa etiikkaan; Hän voi kiertää Jumalan.
___2.1: Tässä kohden asiaa voidaan tietysti lieventää muistuttamalla että Jumala on hyvä eetikko. Eli saamme tietoa moraalilaeista Jumalan kautta, koska Hän kertoo niistä meille. Tätä kautta syntyy kenties ymmärrettävä suhde monen sekulaarin suhteesta Jeesukseen : "Nasaretin Arskaa" ei yleensä vihata, vaan pidetään hyvänä opettajana.

Asiassa on myös yksi keino. Tämä on hieman kummallinen. Siinä lähdetään siitä että Jumala = Hyvyys. Tällöin Jumalassa ei ole hyvyyttä. Jumala ei heijasta mitään hyvyys -ominaisuutta. Vaan kyseessä ovat synonyymit. Tällöin sekulaari etiikka muuttuu tietysti mahdottomaksi. Irralla Jumalasta ei tässä määrittein ole hyvyyttä. Ongelmana tässä on tietysti se, että siinä vain haluttu lopputilanne määritellään. Tässä ei ole tilaa millekään keskustelulle. On vain väite ja loppu on seurausta tästä väitteestä. Tämänlaisessa petitio principii -tilanteessa on kysymys siitä että valitaan määritelmät niiden itsensä vuoksi.

Tämänlainen argumentaatio ei perustele, vaan vetoaa. Eli jos hyväksyt premissit, hyväksyt myös johtopäätökset. Toisenlaisilla premisseillä tulee eri tulokset. Siksi sekulaari voisi sanoa että tämänlainen "ominaisuudesta olemukseen" -lähestymistapa on tarkoitushakuinen ; Siinähän liitetään yhteen kaksi asiaa jotka voidaan nähdä erillisenä ja väitetään että niiden on pakko olla sama asia.
1: Kostoksi sekulaari voisi määritellä että Jumala on eri suuri kuin Hyvä, jolloin tästä lähtökohdasta seuraisi se, että uskovainen on pakosti paha. Se olisi kuitenkin asiatonta, kuten jokainen uskovainen helposti huomaa. Hänen kannattaisi kuitenkin huomata myös se, että Jumala=Rakkaus/Jumala=Hyvyys -lähestymistavassa tehdään juurikin samoin.

On hyvä huomata, että tämänlainen "yhtäläisyysmerkkiargumentaatio" on hyvin yleistä. Ja se on aina yhtä tarkoitushakuista. Yksi tapa on määritellä Pyhä siksi että pitää jotain asiaa loukkaamattomana. Tällöin näyttää siltä että ateismi olisi sitä että millään ei ole väliä. Mutta tässä ateismin määritelmä vääristyykin sellaiseksi "ulkoapuolelta tulleeksi määritelmäksi", jota ateisteiksi itsensä kutsuvat eivät hyväksy. Samanlainen "komennan sanakirja uusiksi ja valtapelitän kaikki tottelemaan sitä"-argumentti löytyy myös silloin, kun Jumala merkitään samaksi kuin Arvot, jolloin ateismi tarkoittaa sitä että ei pidä minkäänlaisia arvoja. Näitä miettiessä on hyvä muistuttaa itseään esimerkiksi Juha Molarista.

Tämänlainen sanakikkailu ei ole yleensä kovin järkevää, koska vaikka sana määritellään uusiksi, vanhan sanan käyttötavat ja siihen liittyvät konnotaatiot livahtavat mukaan kuin itsestään. Tulkitsijalle syntyy ekvivokaatioita. Siksi määritelmien uusiokäytölle pitäisi olla jokin erityisen painava syy ; Nimittäin kun esimerkiksi sekularismi vs. uskonnollisuuskeskustelun perusongelma on siinä että uskovaisesta ei ole muuta moraalin lähdettä kuin uskonto ja Jumala. Ja sekulaarin mielestä lähteitä voi olla monenlaisia.
1: Keskustelullisesti ja perustellullisesti ongelman ratkaisu ei voi olla se, että toinen osapuoli vain määrittelee oman lähtökohtansa perusoletuksella oikeaksi. Eli olettaa että etiikkaa ei ole Jumalan ulkopuolella ja vetää tämän oletuksen kautta luokitelmat "Oikean Jumalan Oikeaan Uskontoon" ja "muihin". Pohjimmiltaan sekulaarikin voisi miettiä ja huomata että sekularismi pohjautuu arvojen vapauteen, jolloin hän voi olettaa että etiikkaa saa Jumalan ulkopuolelta. Esimerkiksi Platonin 2. kohdan kautta. Ja hän voisi tehdä sen määrittelemällä arvot olettamansa kautta. Se, että kisatilanteessa määrittelee tilanteen oman maailmankuvansa kautta ja määrittelee itsensä tätä kautta voittajaksi, ei ole mikään aito keskustelu tai argumentaatiotilanne. Silloin kyseessä on julistus ja väittämistilanne, josta ei synny rakentavaa asioiden selvittelyä vaan inttämistä ja kinaamista.

Toinen tapa suhtautua asiaan syntyy hieman leppoisammin. Koska kyseessä on -esimerkiksi sanan Jumala ja Rakkaus- synonyymeiksi määrittäminen, voidaan tehdä kuten logiikankin mukaan tehdään. Eli käänntetään puolet ympäri. Voidaan sanoa että Rakkaus=Jumala. Tällöin syntyy helpommin mielikuva siitä, että vaikkapa ateistin tuntema täysin materialistinen ja naturalistinen tunne -elämys on hänelle sama asia kuin Jumala. Puolenvaihdos merkitsee paljon kielenkäytön vuoksi. "Jumala on Rakkaus" kuulostaa Jumalan määrittämiseltä ja "Rakkaus on Jumala" taas Rakkauden määrittelemiseksi. Tämä yksinkertaonen kääntö muuttaa mielikuvia niin paljon, että argumenttien taustalla oleva itsetarkoituksellisuus paljastuu joillekin.

Paljastuu että onmerkki ei olekaan mitään logiikkaa, vaan se on omituinen mielikuvakikka, jossa ei its asiassa pohjimmiltaan perustella yhtään mitään vaan sen sijaan väitetään. Näin selviää että johtopäätöksen sijasta kyse on premisseistä. Ja se, että erimieliset määrittyvät moraalittomiksi ja pahoiksi alkavatkin tässä vaiheessa kertomaan enemmän määrittelijän ennakkoluuloista kuin maailmanmenosta.

---

Outo kala ja sen heijastus. Kala katsoo siis peiliin? Pitäisikö tämänlaisten yhtäläisyysmerkkiargumenttien rakentajienkin?

Itsensä väärin määritelleet.

Ulkopuolelta katsoen (agnostikkona) uskonnoista puhuttaessa ateistit ovat melko erikoisessa tilanteessa. Yhtenä suurena tekijänä on se, että uskontoon ja uskonnollisuuteen liitetään hyvin erikoislaatuisia määritelmiä. Ateistien katsotaan niiden kautta olevan "väärillä linjoilla". Ateistit itse kuitenkin tarkoittavat kannanotoissaan eri asioita. Joten itse asiassa se, mitä he sanoillaan tarkoittavat eivät ole yhtä tärkeitä, kuin ne sanat mitä he käyttävät. Ja millä käsitteenmuutoksilla heidät saadaan sanomaan mitä uskovaiset haluavat heidän väittävän.

Tässä mielenkiintoista on tietysti se, että nämä uskonnon määritelmät voivat olla eräällä tavalla hyviäkin. Niistä saadaan uskovaisen kannalta relevantin ja koherentin oloinen paketti. Varsinaisesti vika ei siis ole niinkään siinä että rakennetaan järjestelmä, vaan se, miten tätä käytetään.

Takana on tavallaan yksi ilmiö, josta on useita hyvin samanluonteisia sovelluksia.

Uskonnollisuus ja hengellisyys määritellään. "Tuplis" on kirjoittanut "Syvemmällä" -blogissaan sinällään asiallisen jutun, jossa annetaan yksi määritelmä Jumalalle ja uskonnolle. Mutta josta hakemani idea kuitenkin tulee esille. "Käytännössä mikä tahansa käsite(kimppu), minkä varaan ihminen rakentaa elämänsä, on jumala. Se, onko niistä kuvia, on sinänsä yhdentekevää, koska kyseisten käsitteiden olemassaolo tai relevanssi ei riipu niistä." ... "ei tarvitse olla antropomorfisia, vaan ne voivat olla mikä tahansa, mistä ihmiset hakevat elämälleen suuntaa ja merkitystä. Feminismi, ilmastonmuutos, humanismi, rationalismi, kommunismi, jopa sekularismi - ovat uskontoja, joissa hurskaaksi tullaan nostamalla jotain jumalaksi, jota seuraamalla tavoitetaan parempi elämä kuin muita jumalia seuraamalla. Feminismissä jumalan nimi on nainen, ilmastonmuutoksessa Gaia, rationalismissa järki, humanismissa rakkaus, kommunismissa tasapäisyys ja sekularismissa maallisuus." Koska hän ei ateistina miettinyt Jumalaa tällä tavalla, hän kokee että "Ollessani ateisti minä en tiennyt, mikä Jumala on. Sittemmin, asiaa mietittyäni pidemmän kaavan mukaan, uskon ymmärtäväni, mistä on kyse."

Samankaltainen argumentti saadaan vaikka Pyhän käsitteen kautta. Esimerkiksi Juha Molari kritisoi Jussi K. Niemelää seuraavasti: "Vapaa-ajattelija siis uskottelee, ettei pyhää ole. Jos tuo lähtökohta hyväksytään hänelle, silloin vapaa-ajattelijalla ei ole siis pyhää eli "jumalaa", jota voisi loukata. Muslimien ja kristittyjen uskontokampanjat eivät loukkaat vapaa-ajattelijan "pyhää", koska vapaa-ajattelijalla ei ole tuota pyhää. Jos se sitä vastoin luokkaa vapaa-ajattelijaa, silloin vapaa-ajattelijallakin on "jumala", toki epäjumalaksi tai negaatioksi vääntyneenä: hän ei ole päässyt niin sanoakseni yli Jumala-kysymyksestä. Sitä vastoin muslimille ja kristitylle on pyhä, sitä on tuskin kiistäminen. Tämän vuoksi tuollainen anti-kampanja on suoranainen hyökkäys uskonnollisia tunteita vastaan."

Tosiasiassa näissä molemmissa on se ongelma, että uskonto ja pyhä määritellään eri tavalla. Ateisti tarkoittaa Jumalalla lähinnä "taivaallista diktaattoria". Sen olemassaolokysymys liittyy tietysti vain siihen että miksi siihen olisi pakko uskoa. Samoin Vapaa-ajattelija ei suinkaan väitä että he eivät pitäisi mitään tärkeänä. Ainakin Jussi K. Niemelä, jonka kanssa olen keskustelutkin hieman netissä, edustaa arvoja, hän esimerkiksi pitää TV7:än joitain ohjelmia lasten aivopesuna ja tältä osin vastustettavina asioina, eli hänen lausumissaan on arvolataus. Pyhä siis tarkoittaa heille jotain aivan muuta, kuin mitä heidän väitetään tarkoittavan. "Ateistien pyhässä" on mukana "yliluonnollista taikapölyä", eikä sitä ole ihmisten arvomaailmoissa. Se, että ateistin pyhä tai hengellisyys otetaan "sanan sisältö vaihtamalla" tehdään itse asiassa ekvivokaatio. Tällöin Molarin ensimmäinen lause on herja. Jos pyhä on todella se, mitä Molari sen määrittelee olevan, vapaa -ajattelija ei väitä niin. Kun he sanovat että "Pyhää ei ole", heillä on pyhän eri määritelmä käytössä.
1: Itse asiassa jos vapaa -ajattelijat kieltävät pyhän Molarin määrittelemällä tavalla, olisi ensin hyvä katsoa edustaako esimerkiksi Niemelä sellaista vapaa -ajattelijaa mikä esittää asioita tuossa määrittein. Ja että onko sellaista ateistia itse asiassa olemassakaan. Tätä kautta rajataan sitä, kehen näitä väitteitä voidaan kohdentaa pätevästi. Kysymys on siitä että jos jonkun ideologian väitetään esittävän jotain, ja että muu on sen vastaista, on keskityttävä siihen onko tarkasteltava kohde myös sellainen että se sopii tähän määrittelyyn. Vai onko sillä vain sama nimi.
2: Toisaalta Molarin määritelmä antaa uskonnolle erikoisen aseman. Ateismia ei sen mukaan määritelmällisesti voi loukata. Pyhä taas on tabu ja sitä vastaan hyökkääminen on tärkeän asiaa vastaan hyökkäämistä, eli loukkaus. Tätä kautta hänen mukaansa uskovainen saa vetää hernettä nenään ja ateisti ei. Ei ole ihme että hän on uskovainen eikä ateisti, tuossa tulee nimittäin sen verran kova ihmisten oikeuksien eriarvoistaminen. Jos uskonnonvapaus muuten on sitä että Jumalaan saa uskoa tai olla uskomatta, tässä tilanne ei mene ihan näin. Ateistia voidaan pakottaa vaikka mihin uskovaisten toimintaan koska se ei "loukkaa mitään". Toisin päin taas ei voida tehdä.
3: Lisäksi tässä on vahva uskovaisen intressi. Tässä määritelmässä ateismin synonyyminä on arvotyhjiö tai nihilismi. Eli tässä saadaan voimakas propagandalyömäase määrittelemällä sanat tarkoitushakuisesti ja hylkäämällä ja kieltämällä toiset saman symbolijonon määritelmät, vaikka juuri nämä toiset määritelmät ovat niitä joita leimattu ateistipoppoo käyttää.

Tälläisestä argumenttivirhettä jossa määritelmällä on useita merkityksiä ja joiden välissä tanssitaan, eli saman sanan sisältöä vaihdetaan lennosta, on kyseessä ekvivokaatio. Sen kautta on helppo laittaa sanoja toisen suuhun. Sillä voidaan myös hämmentää omaa sanomaa niin että lopputulos on hämyverhoista lausuntaa jonka sisältöön ei sen epämääräisyyden vuoksi saa helposti otetta.
1: Ekvivokaatiosta hauska esimerkki on lause "On kivaa että koira palaa kotiin". Ensimmäisessä sanamerkityksissä koira on matkalla ja sävy on sellainen että voidaan tulkita että koirasta pidetään - joko itsen tai toisen - elinkumppanina ja ystävänä. Ja toisessa piski on liekeissä ja tästä happeen yhtymisestä nautitaan. Jos joku on iloinen koiran tulemisesta ja toinen rakentaa tästä esityksen jossa syyttää tätä sadismista, on tehty ekvivokaatio. Vitsimaailmassa nämä ovat usein helposti huomattavia, mutta argumentaatiossa nämä ovat hienovireisempiä ja paljon vaikeampia huomata.

Itse asiassa tämä määrittelytapa on lisäksi hyvin inhottava, sillä ateistit ajetaan nurkkaan. Ateistit yritetään määritellä joko "epäkoherenteiksi" eli että he elävät ristiriidassa oppinsa kanssa, eli eivät tietyssä määrin ole "kunnolla ateisteja". Ja ennen kaikkea ateistit voidaan määritellä huonoiksi ihmisiksi. "Niillähän ei ole edes arvoja, eikä mikään ole tärkeää". Fundamentalistit käyttävät näitä vaihtoehtoisia määritelmiä hyväkseen, joko huolimattomuuttaan tai tarkoituksella. He katsovat tällä määritteillä todistavansa että "ateisti" on paha ihminen. Tai sitten hän ei ole "aito ateisti".

En tiedä mistä järjestä tämä "pyhän" ja "uskonnon" soveltaminen ateisteihin juontaa, koska kukaan ateisti ei ole ainakaan minun tietääkseni esittänyt että ateismi tarkoittaisi kaiken tärkeän kieltämistä. Saati että tämä olisi ainut ateismin määrittelytapa. Päinvastoin, usea ateisti on esittänyt että ateistikin voi elää hyvin täyttä ja tyytyväistä elämää. Tästä pitäisi olla selvää että "Pyhän" tai "uskonnon" määritelmä jota he käyttävät - eli se mitä he sanomisillaan tarkoittavat, ja joka antaa sisällön heidän ideologialleen - ei ole lainkaan noita, mitä heihin liitetään. (Jos ateisti puhuu aidasta, uskovainen rupeaa puhumaan ojassa kasvavista rikkakasveista.)
1: Kuitenkin vaatisi melko erikoista mieltä väittämään että Jumala -termi "älykkäänä yliluonnollisena ja mahtavana tietoisuushahmona ja toimijana" olisi sellainen että sitä ei voisi mitenkään käyttää. Tai että uskontoa ei voisi määritellä mitenkään toimintana joka rituaalein ja toiminnoin keskittyy toteuttamaan sitä mitä "älykkään taivaallisen hallitsijahahmon"_{[=yksi Jumalan määritelmä]} uskotaan haluavan ihmisten tekevän. Tai että "pyhä" ei olisi vain mahdollisimman laaja termi "tärkeälle asialle johon on emotionaalinen sitoumus" vaan se viittaisi jotenkin siihen mitä tämä komentajatietoisuushahmo on antanut asialle ikään kuin "immuniteettikaularenkaan joka estää sen äänestämisen pois saarelta". Asia joka on yliluonnollisella auktoriteetilla ja mahdolla tuetusti niin tärkeä että sille annetaan tabun asema.

Sitten tämän kaiken jälkeen ihmetellään miksi ateistit loukkaantuvat ja ovat ärhäköitä. Kun toisen sanomat vääristellään homonyymisanakirjan kanssa niin että sanomisien merkitys muuttuu, ja tätä tehdään säännönmukaisesti ja koko ajan, se kertoo siitä että juuri uskovainen ei halua tietää mitä ateisti tarkoittaa. Kun he syyttävät ateisteja tästä, onkin kyseessä projisointi. Omat viat nähdään toisissa.

Toki ymmärrän että nämä pyhän määritelmät voivat joillekin uskovaisille olla olennaisia. Mutta mielestäni ideologia ja uskonto ovat hieman eri asioita. Mielestäni on hyvä erottaa arvot, se että tavoittelee joitain asioita - jopa hedonistilla ja egoistilla on ehdottomasti tietyllä tavalla määritelty arvomaailma, jossa nautinto ja itsekkyys ovat niitä korkeimpia arvoja, tavoiteltavia asioita, joiden ympärille he rakentavat tärkeät asiansa ja joka ohjaa heidän toimintaansa - uskonnoista ja hengellisyydestä.

Minulla on ideologioita ja arvoja. Harrastan toimintaa jossa toistetaan asioita. En silti katso että olisin "uskovainen" tai tekisin "rituaaleja", koska mielestäni ideologia ja usko ovat astetta eri asia. Olen kokenut että ateismi määritetään uskon puutteena Jumaliin ja että tämä rinnastuu vahvasti ateistejen itsensä mielestä ontologiseen naturalismiin, jossa kaikki maailman ilmiöt ovat luonnonilmiöitä ja joissa tietoisuus on aina elämän seuraus ja jossa elämä ei ole tietoisuuden seuraus.

Pinnallisesti kyseessä on väittely siitä kuka saa määritellä Jumalan. Tosiasiassa ateistit määrittelevät Jumalan sitä kautta mitä relevantisti sen kokevat olevan. Ja se on tästä kohden jopa onnistunut määritelmä, joka sopii määritelmän yleiskäsityksiin, sen sijaan että olisivat emotionaalisten sisältöjen, arvojen tai ideologioiden kanssa sisällöltään identtisiä sanoja. Uskovaisilla asiaan liitetään muitakin piirteitä, ja määritelmä on heillä laajempi. Kuitenkin se ateistienkin määritelmä sopii täydellisen hyvin uskovaisten Jumalamääritelmän sisään. Ateistien jumalamääritelmä on siis tarkempi.
1: Itse asiassa on melko selvää että määritelmän nimi on tässä kohden keskeisempi kuin sen sisältö. Taistelu on sosiaalisesti juuri hengellisyyden määritelmän hausta. Määritelmiä siis käsitellään absoluutteina, jotka ovat kaikille samat, eivätkä vain jotain joka ensin määritellään ja sitten käytetään sen annetun määritelmän ehdoilla. Ja jossain muualla samalla termillä voi olla eri määritelmä. Tästä löytyy toinen esimerkki. Termi uskon virus kuvaa sitä että uskonnot jotka jäävät mieleen, ovat kiinnostavia ja jotka sitouttavat ihmisen tunteet siihen leviävät paremmin kuin muunlaiset uskonnot. Se ei siis sisällöllisesti väitä että uskonto olisi konkreettinen taudinaiheuttaja vaan että uskonnot leviävät ja ne eivät leviä satunnaisesti. Toiset ovat vetoavampia ja suositumpia : Ne leviävät ja niitä kannatetaan enemmän kuin joitain muunlaisia uskontoja. Kaikki ominaisuudet eivät ole sattumaa. Kuitenkin kun analogian kautta on laitettu "virus" termin nimeen, siitä tulee negatiivisia mielleyhtymiä. Ei siksi ole ihme että juuri uskonnon vastustajat käyttävät tätä nimeä. Uskovaiset taas puolustavat samantapaisilla perusteilla heidän uskontoaan (Tästä esimerkkinä on "Tupliksen" sinänsä hyvä juttu johon aiemmin linkkasin). He kertovat että tietynlaiset uskonnot sitovat yhteisöön ja antavat hyviä tuntemuksia ja ovat siksi positiivinen voima. Sisältö on sama, mutta mukana ei ole samanlaista "fiilistä kontaminaatiosta." Pyhän määrittelyn yksinoikeuden haku on samanlaista taistelua konnotaatioista. Argumentin sijasta painaa mielikuva. Kyseessä on valtapeli nimeämisten kautta.

Mielestäni tarkka sana on hyvä, usein jopa parempi, kuin laaja. Jos Jumala on samaa kuin tärkeänä pidetyt asiat, eikö olisi parempi puhua vain arvoista ja arvohierarkioista ja pyyhkiä jokainen Jumala -sana pois ja korvata vaihtoehdollaan. Tätä ei tehdä, koska käyttämällä uskonnolliselta haiskahtavaa sanaa esitetään että kristityillä on määrittelyoikeus sanan sisältöön, ja ateistien roolina taas on vain heijastaa tätä määritelmällistä absoluuttia.

Minua tämä ohipuhuminen tietysti huvittaa. Etenkin kun uskovaiset mainitsevat ylpeyden väre huulillaan, miten ateisti ei ymmärrä. Ja ateistit jotka eivät huomaa ja ymmärrä että uskovaiset puhuvat laajemmasta asiasta. Ja miten samaa mieltä olevat saavat niin paljon kinaa aikaiseksi tämän väärinymmärryksen kautta. Minua itse asiassa huvittaa niin paljon että pelaan mukana. Tarkalla miettimisellä olen huomannut kaikki omassa lokerossaan oleviksi pinnallisiksi, vain oman ideologiansa kautta asiat määritteleviksi ja näkeviksi. Tätä kautta toimintani ei ole vandalismia. Sitä voi kutsua jopa seurallisuudeksi.