Itsensä väärin määritelleet.

Ulkopuolelta katsoen (agnostikkona) uskonnoista puhuttaessa ateistit ovat melko erikoisessa tilanteessa. Yhtenä suurena tekijänä on se, että uskontoon ja uskonnollisuuteen liitetään hyvin erikoislaatuisia määritelmiä. Ateistien katsotaan niiden kautta olevan "väärillä linjoilla". Ateistit itse kuitenkin tarkoittavat kannanotoissaan eri asioita. Joten itse asiassa se, mitä he sanoillaan tarkoittavat eivät ole yhtä tärkeitä, kuin ne sanat mitä he käyttävät. Ja millä käsitteenmuutoksilla heidät saadaan sanomaan mitä uskovaiset haluavat heidän väittävän.

Tässä mielenkiintoista on tietysti se, että nämä uskonnon määritelmät voivat olla eräällä tavalla hyviäkin. Niistä saadaan uskovaisen kannalta relevantin ja koherentin oloinen paketti. Varsinaisesti vika ei siis ole niinkään siinä että rakennetaan järjestelmä, vaan se, miten tätä käytetään.

Takana on tavallaan yksi ilmiö, josta on useita hyvin samanluonteisia sovelluksia.

Uskonnollisuus ja hengellisyys määritellään. "Tuplis" on kirjoittanut "Syvemmällä" -blogissaan sinällään asiallisen jutun, jossa annetaan yksi määritelmä Jumalalle ja uskonnolle. Mutta josta hakemani idea kuitenkin tulee esille. "Käytännössä mikä tahansa käsite(kimppu), minkä varaan ihminen rakentaa elämänsä, on jumala. Se, onko niistä kuvia, on sinänsä yhdentekevää, koska kyseisten käsitteiden olemassaolo tai relevanssi ei riipu niistä." ... "ei tarvitse olla antropomorfisia, vaan ne voivat olla mikä tahansa, mistä ihmiset hakevat elämälleen suuntaa ja merkitystä. Feminismi, ilmastonmuutos, humanismi, rationalismi, kommunismi, jopa sekularismi - ovat uskontoja, joissa hurskaaksi tullaan nostamalla jotain jumalaksi, jota seuraamalla tavoitetaan parempi elämä kuin muita jumalia seuraamalla. Feminismissä jumalan nimi on nainen, ilmastonmuutoksessa Gaia, rationalismissa järki, humanismissa rakkaus, kommunismissa tasapäisyys ja sekularismissa maallisuus." Koska hän ei ateistina miettinyt Jumalaa tällä tavalla, hän kokee että "Ollessani ateisti minä en tiennyt, mikä Jumala on. Sittemmin, asiaa mietittyäni pidemmän kaavan mukaan, uskon ymmärtäväni, mistä on kyse."

Samankaltainen argumentti saadaan vaikka Pyhän käsitteen kautta. Esimerkiksi Juha Molari kritisoi Jussi K. Niemelää seuraavasti: "Vapaa-ajattelija siis uskottelee, ettei pyhää ole. Jos tuo lähtökohta hyväksytään hänelle, silloin vapaa-ajattelijalla ei ole siis pyhää eli "jumalaa", jota voisi loukata. Muslimien ja kristittyjen uskontokampanjat eivät loukkaat vapaa-ajattelijan "pyhää", koska vapaa-ajattelijalla ei ole tuota pyhää. Jos se sitä vastoin luokkaa vapaa-ajattelijaa, silloin vapaa-ajattelijallakin on "jumala", toki epäjumalaksi tai negaatioksi vääntyneenä: hän ei ole päässyt niin sanoakseni yli Jumala-kysymyksestä. Sitä vastoin muslimille ja kristitylle on pyhä, sitä on tuskin kiistäminen. Tämän vuoksi tuollainen anti-kampanja on suoranainen hyökkäys uskonnollisia tunteita vastaan."

Tosiasiassa näissä molemmissa on se ongelma, että uskonto ja pyhä määritellään eri tavalla. Ateisti tarkoittaa Jumalalla lähinnä "taivaallista diktaattoria". Sen olemassaolokysymys liittyy tietysti vain siihen että miksi siihen olisi pakko uskoa. Samoin Vapaa-ajattelija ei suinkaan väitä että he eivät pitäisi mitään tärkeänä. Ainakin Jussi K. Niemelä, jonka kanssa olen keskustelutkin hieman netissä, edustaa arvoja, hän esimerkiksi pitää TV7:än joitain ohjelmia lasten aivopesuna ja tältä osin vastustettavina asioina, eli hänen lausumissaan on arvolataus. Pyhä siis tarkoittaa heille jotain aivan muuta, kuin mitä heidän väitetään tarkoittavan. "Ateistien pyhässä" on mukana "yliluonnollista taikapölyä", eikä sitä ole ihmisten arvomaailmoissa. Se, että ateistin pyhä tai hengellisyys otetaan "sanan sisältö vaihtamalla" tehdään itse asiassa ekvivokaatio. Tällöin Molarin ensimmäinen lause on herja. Jos pyhä on todella se, mitä Molari sen määrittelee olevan, vapaa -ajattelija ei väitä niin. Kun he sanovat että "Pyhää ei ole", heillä on pyhän eri määritelmä käytössä.
1: Itse asiassa jos vapaa -ajattelijat kieltävät pyhän Molarin määrittelemällä tavalla, olisi ensin hyvä katsoa edustaako esimerkiksi Niemelä sellaista vapaa -ajattelijaa mikä esittää asioita tuossa määrittein. Ja että onko sellaista ateistia itse asiassa olemassakaan. Tätä kautta rajataan sitä, kehen näitä väitteitä voidaan kohdentaa pätevästi. Kysymys on siitä että jos jonkun ideologian väitetään esittävän jotain, ja että muu on sen vastaista, on keskityttävä siihen onko tarkasteltava kohde myös sellainen että se sopii tähän määrittelyyn. Vai onko sillä vain sama nimi.
2: Toisaalta Molarin määritelmä antaa uskonnolle erikoisen aseman. Ateismia ei sen mukaan määritelmällisesti voi loukata. Pyhä taas on tabu ja sitä vastaan hyökkääminen on tärkeän asiaa vastaan hyökkäämistä, eli loukkaus. Tätä kautta hänen mukaansa uskovainen saa vetää hernettä nenään ja ateisti ei. Ei ole ihme että hän on uskovainen eikä ateisti, tuossa tulee nimittäin sen verran kova ihmisten oikeuksien eriarvoistaminen. Jos uskonnonvapaus muuten on sitä että Jumalaan saa uskoa tai olla uskomatta, tässä tilanne ei mene ihan näin. Ateistia voidaan pakottaa vaikka mihin uskovaisten toimintaan koska se ei "loukkaa mitään". Toisin päin taas ei voida tehdä.
3: Lisäksi tässä on vahva uskovaisen intressi. Tässä määritelmässä ateismin synonyyminä on arvotyhjiö tai nihilismi. Eli tässä saadaan voimakas propagandalyömäase määrittelemällä sanat tarkoitushakuisesti ja hylkäämällä ja kieltämällä toiset saman symbolijonon määritelmät, vaikka juuri nämä toiset määritelmät ovat niitä joita leimattu ateistipoppoo käyttää.

Tälläisestä argumenttivirhettä jossa määritelmällä on useita merkityksiä ja joiden välissä tanssitaan, eli saman sanan sisältöä vaihdetaan lennosta, on kyseessä ekvivokaatio. Sen kautta on helppo laittaa sanoja toisen suuhun. Sillä voidaan myös hämmentää omaa sanomaa niin että lopputulos on hämyverhoista lausuntaa jonka sisältöön ei sen epämääräisyyden vuoksi saa helposti otetta.
1: Ekvivokaatiosta hauska esimerkki on lause "On kivaa että koira palaa kotiin". Ensimmäisessä sanamerkityksissä koira on matkalla ja sävy on sellainen että voidaan tulkita että koirasta pidetään - joko itsen tai toisen - elinkumppanina ja ystävänä. Ja toisessa piski on liekeissä ja tästä happeen yhtymisestä nautitaan. Jos joku on iloinen koiran tulemisesta ja toinen rakentaa tästä esityksen jossa syyttää tätä sadismista, on tehty ekvivokaatio. Vitsimaailmassa nämä ovat usein helposti huomattavia, mutta argumentaatiossa nämä ovat hienovireisempiä ja paljon vaikeampia huomata.

Itse asiassa tämä määrittelytapa on lisäksi hyvin inhottava, sillä ateistit ajetaan nurkkaan. Ateistit yritetään määritellä joko "epäkoherenteiksi" eli että he elävät ristiriidassa oppinsa kanssa, eli eivät tietyssä määrin ole "kunnolla ateisteja". Ja ennen kaikkea ateistit voidaan määritellä huonoiksi ihmisiksi. "Niillähän ei ole edes arvoja, eikä mikään ole tärkeää". Fundamentalistit käyttävät näitä vaihtoehtoisia määritelmiä hyväkseen, joko huolimattomuuttaan tai tarkoituksella. He katsovat tällä määritteillä todistavansa että "ateisti" on paha ihminen. Tai sitten hän ei ole "aito ateisti".

En tiedä mistä järjestä tämä "pyhän" ja "uskonnon" soveltaminen ateisteihin juontaa, koska kukaan ateisti ei ole ainakaan minun tietääkseni esittänyt että ateismi tarkoittaisi kaiken tärkeän kieltämistä. Saati että tämä olisi ainut ateismin määrittelytapa. Päinvastoin, usea ateisti on esittänyt että ateistikin voi elää hyvin täyttä ja tyytyväistä elämää. Tästä pitäisi olla selvää että "Pyhän" tai "uskonnon" määritelmä jota he käyttävät - eli se mitä he sanomisillaan tarkoittavat, ja joka antaa sisällön heidän ideologialleen - ei ole lainkaan noita, mitä heihin liitetään. (Jos ateisti puhuu aidasta, uskovainen rupeaa puhumaan ojassa kasvavista rikkakasveista.)
1: Kuitenkin vaatisi melko erikoista mieltä väittämään että Jumala -termi "älykkäänä yliluonnollisena ja mahtavana tietoisuushahmona ja toimijana" olisi sellainen että sitä ei voisi mitenkään käyttää. Tai että uskontoa ei voisi määritellä mitenkään toimintana joka rituaalein ja toiminnoin keskittyy toteuttamaan sitä mitä "älykkään taivaallisen hallitsijahahmon"_{[=yksi Jumalan määritelmä]} uskotaan haluavan ihmisten tekevän. Tai että "pyhä" ei olisi vain mahdollisimman laaja termi "tärkeälle asialle johon on emotionaalinen sitoumus" vaan se viittaisi jotenkin siihen mitä tämä komentajatietoisuushahmo on antanut asialle ikään kuin "immuniteettikaularenkaan joka estää sen äänestämisen pois saarelta". Asia joka on yliluonnollisella auktoriteetilla ja mahdolla tuetusti niin tärkeä että sille annetaan tabun asema.

Sitten tämän kaiken jälkeen ihmetellään miksi ateistit loukkaantuvat ja ovat ärhäköitä. Kun toisen sanomat vääristellään homonyymisanakirjan kanssa niin että sanomisien merkitys muuttuu, ja tätä tehdään säännönmukaisesti ja koko ajan, se kertoo siitä että juuri uskovainen ei halua tietää mitä ateisti tarkoittaa. Kun he syyttävät ateisteja tästä, onkin kyseessä projisointi. Omat viat nähdään toisissa.

Toki ymmärrän että nämä pyhän määritelmät voivat joillekin uskovaisille olla olennaisia. Mutta mielestäni ideologia ja uskonto ovat hieman eri asioita. Mielestäni on hyvä erottaa arvot, se että tavoittelee joitain asioita - jopa hedonistilla ja egoistilla on ehdottomasti tietyllä tavalla määritelty arvomaailma, jossa nautinto ja itsekkyys ovat niitä korkeimpia arvoja, tavoiteltavia asioita, joiden ympärille he rakentavat tärkeät asiansa ja joka ohjaa heidän toimintaansa - uskonnoista ja hengellisyydestä.

Minulla on ideologioita ja arvoja. Harrastan toimintaa jossa toistetaan asioita. En silti katso että olisin "uskovainen" tai tekisin "rituaaleja", koska mielestäni ideologia ja usko ovat astetta eri asia. Olen kokenut että ateismi määritetään uskon puutteena Jumaliin ja että tämä rinnastuu vahvasti ateistejen itsensä mielestä ontologiseen naturalismiin, jossa kaikki maailman ilmiöt ovat luonnonilmiöitä ja joissa tietoisuus on aina elämän seuraus ja jossa elämä ei ole tietoisuuden seuraus.

Pinnallisesti kyseessä on väittely siitä kuka saa määritellä Jumalan. Tosiasiassa ateistit määrittelevät Jumalan sitä kautta mitä relevantisti sen kokevat olevan. Ja se on tästä kohden jopa onnistunut määritelmä, joka sopii määritelmän yleiskäsityksiin, sen sijaan että olisivat emotionaalisten sisältöjen, arvojen tai ideologioiden kanssa sisällöltään identtisiä sanoja. Uskovaisilla asiaan liitetään muitakin piirteitä, ja määritelmä on heillä laajempi. Kuitenkin se ateistienkin määritelmä sopii täydellisen hyvin uskovaisten Jumalamääritelmän sisään. Ateistien jumalamääritelmä on siis tarkempi.
1: Itse asiassa on melko selvää että määritelmän nimi on tässä kohden keskeisempi kuin sen sisältö. Taistelu on sosiaalisesti juuri hengellisyyden määritelmän hausta. Määritelmiä siis käsitellään absoluutteina, jotka ovat kaikille samat, eivätkä vain jotain joka ensin määritellään ja sitten käytetään sen annetun määritelmän ehdoilla. Ja jossain muualla samalla termillä voi olla eri määritelmä. Tästä löytyy toinen esimerkki. Termi uskon virus kuvaa sitä että uskonnot jotka jäävät mieleen, ovat kiinnostavia ja jotka sitouttavat ihmisen tunteet siihen leviävät paremmin kuin muunlaiset uskonnot. Se ei siis sisällöllisesti väitä että uskonto olisi konkreettinen taudinaiheuttaja vaan että uskonnot leviävät ja ne eivät leviä satunnaisesti. Toiset ovat vetoavampia ja suositumpia : Ne leviävät ja niitä kannatetaan enemmän kuin joitain muunlaisia uskontoja. Kaikki ominaisuudet eivät ole sattumaa. Kuitenkin kun analogian kautta on laitettu "virus" termin nimeen, siitä tulee negatiivisia mielleyhtymiä. Ei siksi ole ihme että juuri uskonnon vastustajat käyttävät tätä nimeä. Uskovaiset taas puolustavat samantapaisilla perusteilla heidän uskontoaan (Tästä esimerkkinä on "Tupliksen" sinänsä hyvä juttu johon aiemmin linkkasin). He kertovat että tietynlaiset uskonnot sitovat yhteisöön ja antavat hyviä tuntemuksia ja ovat siksi positiivinen voima. Sisältö on sama, mutta mukana ei ole samanlaista "fiilistä kontaminaatiosta." Pyhän määrittelyn yksinoikeuden haku on samanlaista taistelua konnotaatioista. Argumentin sijasta painaa mielikuva. Kyseessä on valtapeli nimeämisten kautta.

Mielestäni tarkka sana on hyvä, usein jopa parempi, kuin laaja. Jos Jumala on samaa kuin tärkeänä pidetyt asiat, eikö olisi parempi puhua vain arvoista ja arvohierarkioista ja pyyhkiä jokainen Jumala -sana pois ja korvata vaihtoehdollaan. Tätä ei tehdä, koska käyttämällä uskonnolliselta haiskahtavaa sanaa esitetään että kristityillä on määrittelyoikeus sanan sisältöön, ja ateistien roolina taas on vain heijastaa tätä määritelmällistä absoluuttia.

Minua tämä ohipuhuminen tietysti huvittaa. Etenkin kun uskovaiset mainitsevat ylpeyden väre huulillaan, miten ateisti ei ymmärrä. Ja ateistit jotka eivät huomaa ja ymmärrä että uskovaiset puhuvat laajemmasta asiasta. Ja miten samaa mieltä olevat saavat niin paljon kinaa aikaiseksi tämän väärinymmärryksen kautta. Minua itse asiassa huvittaa niin paljon että pelaan mukana. Tarkalla miettimisellä olen huomannut kaikki omassa lokerossaan oleviksi pinnallisiksi, vain oman ideologiansa kautta asiat määritteleviksi ja näkeviksi. Tätä kautta toimintani ei ole vandalismia. Sitä voi kutsua jopa seurallisuudeksi.