Dualismin haamu?

Susanne Björkholm kritisoi omassa osuudessaan Hamilon toimittamassa kirjassa "Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa" lukion psykologian kirjoja. Hän nostaa esiin lainauksia jotka esittävät ensin että jotkut uskovat että tunteet ja ajattelu voidaan selittää aivotoiminnalla, mutta jatkaa tähän heti perään kriittisesti että "Ihmiset tuntevat mielihyvää ja mielipahaa, eivät hänen aivonsa". Ja muitakin vastaavia. Niitä kautta tulee varsin selvästi esiin se, että biologinen ajattelukäsitettä vastustetaan.

Tässä pelätään reduktionismia, se halutaan suoralta kädeltä kieltää. Tämä tarkoittaa sitä että tieteellinen selittäminen ja mielen mallintaminen nähdään automaattisesti valtapelinä ja erityisen pahana asiana, jota ei vieläpä voida tehdä. Se leimataan suoraan "mahdottomaksi". Tästä seuraa tietysti se, että ajattelua ei voida mallintaa, eikä tutkia.

Tätä kautta lukion kirjoissa on selvää biokammoa. Biologiaan perustuvat selitystavat kielletään. Tämä kertoo siitä että mielikäsitteen kohdalla on valtapeliä myös tätä kautta: Jotkut asiat kielletään. On toki kätevää selittää että "kaiken teoriaa ei ole", kun sellaisen etsimisen kieltää. Samanaikaisesti voidaan tietysti ihmisiä ohjata terapiaan, jotka nojaavat joillekin käsityksille joita tästä transsendentista on. Kun takana on instituutio, sekä ammattilaisia jotka saavat asiasta rahaa, että järjestelmä joka säännöllisesti ohjaa hädässä olevia sinne, on selvää että tässä on takana valtapeliä. Tätä kautta olisi melkolailla sama, lähteekö papille vai terapeutille.
1: Vaikka sielu että mieli esitetään väitteissä mallintamattomissa olevana, sen luonteesta väitetään vahvoja. Tämän väitejoukkojen pohjalta tehdään sekä psykologian että uskonnon puolella päätöksiä toisten elämästä. Ihmisiä koulutetaan, kasvatetaan ja pistetään terapiaan tämän arvausjoukon pohjalta. Tätä kautta mieli on identtinen vanhan sielukäsitteen kanssa. Molemmat ovat tutkimattomia, mutta niistä silti tehdään kannanottoja. Ajattelukuva on tätä kautta dualistinen ja transsendentti. Uskonto määräsi katumusharjoituksia, esimerkiksi katolinen kirkko rippiä jossa asiat kerrotaan papille. Toisessa sen on korvannut tunnustaminen terapeutille vastaavat asiat. Molemmissa on instituutiot ja toimijat, jotka saavat rahaa.

Mutta tämä ei tietenkään ole koko totuus. Eikä valtapelin olemassaolokaan tarkoita että valtaa käyttävä ihminen olisi väärässä.

Olen yleisesti ottaen sitä mieltä että lukion kirja ei ole kovin hyvä tapa tutkia tieteellisen näkemyksen monikirjoisuutta. Tätä kautta otankin esimerkin ihmisestä, joka selvästi sekä uskoo psykoanalyysiin että vastustaa tälläistä yliluonnollista mieltä.

Hän on Hannu Lauerma. Hänen kirjassaan "Huijaus" on kohta, jossa hän selittää miten usea väittää että torjunta olisi evoluution vastainen. Hän kertoo että ihminen on yhteisöllinen eläin. Tätä kautta koston unohtaminen voi auttaa hengissä selviämisessä. Tätä kautta hän esittää että ilmiön takana on biologiaa. Tämä onkin tavallaan hyvin järkevä tapa lähestyä asiaa: Freud kannatti seksuaalisuutta kaikkien mielenterveyden ongelmien takana olevaksi vaivaksi. Hänestä esimerkiksi lapsi ottaa ympäristöstään mallia. Näin rakentuu superegon sisältö. Kuitenkin itse superego on synnynnäinen. Teoriassa jokaisella ihmisellä on tietyt psyyken rakenneosat. Kulttuuri muokkaa niiden sisällön, mutta ne itsessään ovat olemassa kulttuurista riippumatta.

Nämä voivat olla synnynnäisiä. Tätä kautta voidaan esimerkiksi sanoa että ihmisellä on synnynnäinen tarve syödä, ja tähän liittyy synnynnäinen, biologinen ja geenien ohjaama näläntunne ja muut vastaavat asiat. Mutta se, että haluaa syödä juuri Saarioisten maksalaatikkoa eikä vaikkapa matoja laarista, on kulttuurin opettamaa.

Takana geenivastustuksessa on luultavasti se, että geenit on ymmärretty väärin. Esimerkiksi soturigeeni tai Westermarckin efekti ovat monille psykoanalyysin ystäville myrkkyä. Mutta he eivät ymmärrä miten geenien ominaisuuksien ja käytöspiirteiden aktivointi liittyy ympäristöön. Yleisesti ottaen vain jos ihmisen persoonalla on säännönmukaiset toimintatavat tietyissä tilanteissa, voidaan sanoa että tietty ympäristötila on terapiaa tai traumatisoivaa. Näin "kulttuurissa on kulttuurittomuutta". Näin psykoanalyysi tai muukaan terapiaan tai muuhun tähtäävä ei itse asiassa ole genetiikkaa vastaan. Se pikemminkin vaatii sitä, tai vähintään jotain sen tapaista.
1: Tästä on esimerkki. Testosteroni liitetään perinteisesti aggressiivisuuteen. Onhan perinteisesti tiedetty että sekä nais että miesvangeilla on keskimäärin korkeammat testosteronimäärät kuin muilla. Kuitenkin Ernst Fehr teki tutkimuksen, jossa oli placeboryhmät ja muut asiaankuuluvat vertailuryhmät. Hän teki lahjoituspeliä ja testosteronia saaneet naiset olivat muita anteliaampia. Yleiset päätelmät tästä ovat että testosteroni onkin enemmän sosiaalista statusta hakemaan painottava. Tätä kautta riskinotto, sosiaalinen anteliaisuus ja muut lisääntyvät. Aggressiivisuuskin, ärtyisyys ja jopa väkivaltaisuus ovat tietysti mukana. Mutta ne ovat (vain) yksi statuksen hakemisen keino. Biologian kautta on pohja, jossa tietyt vaihtoehdot korostuvat. Muu on taatusti ympäristöstä ja jopa sattumasta johtuvaa. Tätä kautta on selvää että biologiaa ja kulttuuria ei kannata leikata irti toisistaan niin mielivaltaisesti, kuin sitä mielellään tehdään.

Uskonkin että suurin syy biokammoon ei ole niinkään psykoanalyysin tai muun vastaavan kannattaminen. Vaan ihan yksinkertaisesti luulo siitä että ihminen on tabula rasa, joka kykenee täysin irtautumaan eläimellisyydestään. Tätä kautta kaikki ihmisen piirteet olisivat vain kulttuuria, jota vastaan voidaan taistella toisenlaisella kulttuurilla. Näin ihminen voi kuvitella voivansa olla täydellisen vapaa. Mutta entä jos asia täytyykin psykoanalyysin tapaan ymmärtää ennen kuin siitä voi vapautua? Että täytyisikin tietää ympäristöolojen lisäksi yksilölliset geeniyhdistelmät ja niiden vaikutukset jotta niitä vastaan voisi halutessaan taistella?

Vaihtoehtona oleva transsendentti on tietysti ongelmallinen. Koska jos terapia on vain itseironista leikkiä, se voi aivan yhtä hyvin haitata avuntarvitsijan kuin auttaa tätä. Ja kun tässä vaiheessa ollaan reunassa, on mahdollista että se aikaansaisi haittoja. Kun ihmisiä ohjataan terapiaan, on syytä tietää että terapia auttaa ennemmin kuin haittaa. Tässä kohden, kun ihmisen hätä ja mahdollinen itsemurha tai muu paha asia on panoksena, ei avuntarvitsijoita pidä altistaa millekään mielivaltaiselle tulkintaleikille jonka totuusarvosta ei välitetä. Mielestäni Lauerma näyttää mallia siihen suuntaan, että tätä ainakin periaatteessa voidaan lähestyä.

En ymmärrä miten tämä tekisi ihmisestä "köyhemmän". Kulttuurin lisäksi myös ihmisen biologia otetaan huomioon. Ehkä tässä onkin takana se, että ideoissa köyhä ja kalpea maailma on ihanne. Tähän voidaan liittää mielikuva antiikin patsaista ja väreistä. Mielestäni ihmisestä tämän kaltaisella ihmisestä saadaan paljon rikkaampi ja rehellisempi kuva.

Toisaalta tämän kaiken pitäisi muistuttaa myös siitä, että monet psykologian ystävät eivät välttämättä ole yhtään mitään biokammoisia. Vain tietty porukka on. Se, joka ei välitä tieteestä tai parantamisesta. Sellaisien on varmasti helppo kritisoida uskontoa, koska se on kilpaileva ideologinen järjestelmä samanlaisin perusteluin.