"My name is Sam Tyler. I had an accident, and I woke up in 1973. Am I mad, in a coma, or back in time? Whatever's happened, it's like I've landed on a different planet. Now, maybe if I can work out the reason, I can get home."
("Life on Mars", alkutekstit)
"Life on Mars" on kahden tuotantokauden mittainen televisiosarja, joka kertoo Sam Tylerista, joka auto -onnettomuuden jälkeen kokee outoja. Hän kokee olevansa nykyajasta, mutta hän on kuitenkin maailmassa vuonna 1973. Omsta mielestään hän on tulevaisuudesta. Mutta muut kokevat että hän on saanut siirron Hydestä, eli hän on poliisina siirrossa muualta.
Sarjaa voi, etenkin aluksi, katsoa monelta tasolta. Se tuo esiin jännitteitä esimerkiksi moraalikäsitysten muuttumisesta. Maailma 70 -luvulla on arvoiltaan ja normeiltaan hyvin erilainen. Ja vanhaan menneeseen eivät välttämättä huomaakaan sitä miten paljon eettisempi nykyinen järjestelmä on. Tämä tulee esiin siinä, miten paljon Tyler parantaa vangittujen oikeuksia ja kohtelua asioilla jotka ovat nykyään "arkipäivää" ja 1970 -luvullakin teknisesti toteutettavissa.
Toisaalta sitä voi lukea myös psykoaanalyyttisen symboliikan kautta. Televisiosarjan kohdalla tämä on hyvin turvallista, koska se ei vaadi taustaoletusta siitä että psykoanalyysi olisi oikein, vaan riittää että sarjan käsikirjoittaja uskoo siihen. Tämän tavan voi oikeuttaa tarinankerronnan kautta. Tylerin mielessä tapahtumista korostaa se, miten tapahtumat ja kertomukset kuvaavat aina hyvin läheisesti Samin omaa tilannetta sairaalassa. Esimerkiksi väärä lääkitys sairaalassa selitetään tarinassa flunssaepidemialla ja lopulta sillä että Sam on saanut baarissa huumeita. Koska kyseessä oli virhe yksityiskohdissa, koko jakso käsittelee sitä miten "God is in Details". Näin Samin ruumis ja mieli liittyvät toisiinsa, ja on varsin kevyt tulkita että tapahtumat 1973 ovat koomaa, ja oikeasti mitään aikamatkustusta ei ole tapahtunut.
Ajallisesti seuraten Sam oppii elämään uudessa elämässään. Hän saa luottamusta ja hyväksyntää 1973 -vuoden poliiseilta. Myös sarjan aikana ulkomaailmasta tulevat viestit muuttuvat yhä selkeämmiksi ja vähemmän symbolisiksi. Toki alusta lähtien Sam näkee näkyjä ja esimerkiksi televisio näyttää vain hänelle asioita hänen omasta maailmastaan. Alkupuolella äiti vain voi näyttää sukkanukelta, kun lopulta vieraileva poliisimestari saa kirurgin kasvonpiirteet.
Sarjan teema jakautuu tuotantokausien mukana kahteen. Ensimmäisessä laajana teemana on Samin irrallisuus ja sopeutuminen maailmaan. Ja toisessa osassa taas Sam on osana ryhmää, joka hänen pitäisi jättää - viimeisessä jaksossa jopa pettää. Ensimmäisessä ollaan ulkopuolisia ja toisessa ollaan osa ryhmää.
Sarjassa on koko ajan valtataistelua. Poliisipäällikkö Gene Hunt on intuition ja tunteiden kautta toimiva. Hän rikkoo sääntöjä. Roolipelaaja sanoisi että hän on "aligmentiltaan Chaotic Good". Suomeksi ja vähemmän nörtisti sanoen hänellä on hyvät tavoitteet, mutta hän rikkoo sääntöjä saavuttaakseen ne. Päämäärä oikeuttaa keinot, säännöt ovat korkeintaan ohjenuora joka toimii yleensä - jos sitäkään.
Tätä kautta sarjan alkupuolella Sam toimii korostetusti lain ja sääntöjen esittäjänä. Hän parantaa poliisiasemaa ja toimii ylimaallisena toimintatavan parantajana - hänhän tuo esimerkiksi uutta tietotaitoa modernin rikostutkinnan keinoista mukanaan, ja osa siitä on toteutettavissa vanhemmallakin tekniikalla.
Sarjan jatkuessa Tyler muuttuu kuitenkin yhä enemmän kohti Gene Huntin tapaa. Tilanne huipentuu siihen että kun lopussa Hydestä tulee sääntöjä pilkulleen noudattava Frank Morgan, jonka juonikkuus lopussa osoittaa hänen olevan roolipelitermeillä "Lawful Evil", hän noudattaa sääntöjä mutta unohtaa hyvyyden. Tämä selviää kun hän haluaa saada järjestetyn poliisilaitoksen, ja noudattaa lakia pilkulleen, vaikka sen kiertäminen pelastaisi monen poliisin hengen. Vain jotta hänen pointtinsa tulisi selväksi, moni saa kuolla.
Tästä päästään siihen psykoanalyysin tavalla tulkitsemiseen.
Tätä kautta voidaan sanoa että Genen ja Samin suhde on alusta lähtien erimielisyys toimintatavoissa mutta heillä on pohjimmaisista tavoista yksimielisyys. Modus operandi (vallitseva toimintatapa) on erilainen, ja tästä seuraa modus vivendi (Eli erimieliset ovat yksimielisiä jostain asiasta) Tässä toimintatavat ovat erilaisia mutta tavoite ja tahtotila muuten ovat hyvin samoja. Tämä kuvaa sitä miten Sam ja Gene ovat ikään kuin saman ihmisen eri puolia. Tälle taistelulle on psykoanalyysin mukaan syy, mielen rakenne.
1: Käytännössä sarjassa kaikki mihin liittyy sana "Hyde" on sellaista että se sopii hyvin siihen mitä psykoanalyysissä sanotaan superegoksi. Se tarjoaa sääntöjä joita tulee seurata, ja se pyrkii pitämään viettejä ja haluja kurissa. Tämän keulakuvaksi huipentuu soluttautumisoperaatiota johtava Morgan.
2: Gene Hunt poliisiasemineen taas edustaa kaikessa suuruudessaan tuota vastustettavaa idiä, viettipohjaa. Tässä poliisiasemassa on hyvin erilaisia toimijoita, joiden moraalisuuskin vaihtelee, hyvin paljonkin. Koko asema kuitenkin personoituu melko hyvin johtajaansa.
3: Sam Tyler taas on itseoikeutetusti ego, "minä". Se toimii näiden välissä.
Koko sarja voidaan siis nähdä sitäkin kautta, että Sam harjoittaa eräänlaista itsereflektioon perustuvaa terapiaa. Aluksi hän vastustaa ja torjuu viettipohjan, mitä pidetään freudilaisuudessa usein ongelmana. Tämän vuoksi Genen barbaarisuus näyttää korostetulta. Rakenne on "minä vastaan vietit". "Hydeläiselle superegolle" "Genen viettipohja" on haittaava ja merkittävä vastavoima, jonka kahlitseminen on tärkeää. Terapian edetessä Sam tekee rauhan viettipohjansa kanssa, ja lopulta paljastuu että koko hänen siirtonsa Hydestä on ollut vain soluttautumisoperaatio, jonka tehtävänä on tuhota koko poliisilaitos ja korvata se uudella. Hän on kuitenkin kasvanut, hyväksynyt Genen poliisilaitoksen väen. Tyler lopulta palaa normaaliin aikaan onnistuneen aivoleikkauksen jälkeen, mutta hän ei halua elää, koska ei tunne siinä mitään, edes kipua. Maailma ilman viettipohjaa on niin valju, että hän painuu tarkoituksellisesti uudestaan koomaan, koska hän elää harhoissaan täydempää elämää kuin normaalimaailmassa.
Tämä sarja onkin tätä kautta eräänlainen toimiva malliesimerkki perinteisestä ja klassisesti freudilaisuudesta. Tähän ei tarvita edes hirveän paljon tulkintaa. Tylerillä on "(head) trauma", jonka paranemista edeltää viettipohjan tiedostamisen ja hyväksymisen. Tämän jälkeen moni superegon toiminta, joka ennen koettiin normaaliksi, tuntuukin pinnalliselta ja pikkusieluiselta, ellei peräti neuroottiselta.
1 Otsikossa viitataan tietysti tunnettuun Robert Louis Stevensonin teokseen. Kuitenkin tämän sarjan "Hyde" on tavallaan negaatio Tuon kirjan "Hydestä". Tohtori Jekyllhän oli kirjassa "hyvä", enemmän superegon ihminen. Ja Hyde oli se hirviö, jonka toimintaa puhdas viettipohja näyttää kovasti hallitsevan. Tätä kautta pitää muistuttaa että tässä "ja" ei ole erottavalla tavalla toimiva sana, kuten tuon kirjan otsikossa se on dualistinen voima joka erottaa "lain ja järjen ohjaaman Jekyllin" "viettien ohjaamasta Hydestä" ja korostaa heidän erillisyyttään. Tässä otsikossa se enemmänkin yhdistää ja rinnastaa, joskin sarjan edetessä se muuttuu erottavan luonteisemmaksi. Me itseironisia tulkintoja höperehtivät filosofian harrastajat pidämme näitä asioita aika "mielenkiintoisina". Ehkä meidän päässämme on jotain vikaa?
2 Toinen asia, josta minun tekisi mieleni huomauttaa on "Wizard of Oz". Sillä Ozin velhoon on sarjan aikana muutamia viittauksia. Esimerkiksi Gene Hunt soittaa yhdessä jaksossa tyhjän puhelun Ozin velholle osoittaakseen että siirtoon vaadittaisiin ihmettä. Ja kirurgin nimi on sattumalta juuri sama, kuin sen joka näytteli Ozin velhoa. Näille ei kuitenkaan jäänyt sujuvaa paikkaa tekstin sisään, joten ne saivat muodostaa erillisen ja orvon osan "tekstin jälkeen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti