perjantai 29. tammikuuta 2010

Nihilaatio

"Hirvonen ja Kotkas siis analysoivat, että kritiikkini freudilaista oikeusfilosofiaa kohtaan johtui siitä että egoni "puolustautui tiedostamatonta vastaan kuvittelemalla itsensä tieteen herraksi"! Näin Freudin teorioihin kohdistettu kritiikki osoitti Freudin teorian todeksi. On selvää että tällainen argumentaatio tekee arvostellusta teoriasta kumoutumattoman dogmin, kun kaikki kritiikki on vain lisätukea teorialle."
(Janne Kivivuori, "Psykokulttuuri ja Freudilaisuus Suomessa", Marko Hamilo (toim.) "Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa", sivu 42)


Marko Hamilon toimittama "Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa" muistuttaa siitä että lääketiede ja psykologia kuten muutkin tieteet kehittyvät kumulatiivisesti. Tämä tarkoittaa sitä että uudet hoidot ovat tehokkaampia kuin vanhat, ja joskus vanhat näkemykset poistetaan väärinä, eikä niihin enää palata. Samoin tuloksista tulee tarkempia : Eri lääkärit tai psykologit tai tiedemiehet tunnistavat ilmiöt toisistaan yhä tarkemmin. Ja ovat erotteluista yhä vähemmän erimielisiä.
1: Tähtitieteen kautta: Ennen ei osattu erottaa tähdenlentoa, planeettaa ja tähteä toisistaan, nykyisin tiedämme jopa sen, miten suuria nämä tähdet ovat. Ja eksoplaneettoja, joita ei osattu Galilein aikaan kuvitellakaan, on löydetty. Ja mittalaitteiden ja tieteen paranemisen kautta virheitä sattuu yhä vähemmän. Ja jos saat yhdeltä tietyn kannanoton, saat toiseltakin yhä suuremmissa määrin saman tuloksen. Toki sitä ollaan yhä erimielisiä monista asioista, mutta debatin tarkoituksena on vähentää tätä, päästä tulokseen. Eikä vain osoittaa että "kato kun me ollaan suvaitsevaisia ja avomielisiä".

Sen sijaan se muistuttaa että psykokulttuurissa, eli psykologisoidussa valtapelissä, tätä ei tapahdu. Niiden trendit vaihtuvat, mutta niitä kuvaa pikemminkin samanlainen vaihtumisrytmi mitä esimerkiksi muodin kohdalla. Näkemysten esittäminen ja vaihtuminen ei saakaan kuvaustaan paradigmaattisesta mallista, vaan niiden kuvailuun sopii tuotteen elinkaarianalyysi. Näissä vanha muoti voi palata, koska kysymys on suosiosta. "Lopullista" eliminointia ei siis tehdä, jotkut asiat vain lakkaavat olemasta "In". Uusia ideoita syntyy, saa suosiota, katoaa ja unohtuu samaan tapaan kun muotisuunnittelijoillakin.

Tärkein tähän liittyvä asia on nihilaatio. Tämä on Bergerin ja Luckmannin nimeämä huonon argumentaation rakenne, jossa teoriasta tehdään kritiikki -immuuni siten että kritiikki kielletään suoralta kädeltä selittämällä se etukäteen. Tässä on tietysti kaksi osaa joita ainakin toinen toteutuu (1) ennustus kritiikin tulemisesta (2) ad hoc -selitys siitä miten tämä kritiikki johtuu siitä että kritisoitu onkin oikeassa. Näin empiiristä tai muunkaan laista kriittistä arviointia ei voida tehdä. Tämä sana esiintyy kirjassa vain kerran. Mutta jos minun olisi otettava yksi käsite, joka värittää koko kirjan esittämän maailman, se on juuri tämä.

Nihilaatio on muun muassa lahkojen toiminnassa esiintyvä ilmiö. Siinä ennustetaan kritiikki, ja sitten tämä kritiikin esittäminen osoittaa että kannanotoissa on oltava perää. Tätä tarkoittaa esimerkiksi se, jos jonkun lahjon edustajat ennustavat jollekulle heidän kanssaan toimivalle että joku sukulainen voi pian varoitella. Ja kertoa että takana on Saatanan kokema pelko kääntymisestä. Helvetin herrahan haluaa estää että kukaan kääntyisi ja pelastuisi pois hänen vallastaan. Tätä kautta kritiikin esittäminen on ikään kuin ennustettu, lahkon näkemykseen täysin sopiva.

Psykokulttuurin kohdalla tämä toteutuu monella tavalla. Yksi on se, että psykokulttuurin kritisoija tulkitaan sairaaksi. Keinoja on useita: Esimerkiksi (1) Jos kritisoija käyttää tieteitä apunaan, tämä kertoo siitä että tämä tarttuu välineelliseen järkeen. Hän haluaa kokea hallintaa kaikesta, ja irtautua tunteistaan. Sen sijaan psykologiassa pitäisi tunnustaa että on haavoittuva, ja tätä kautta hän ei olisikaan hallinnassaan. Siksi kritisoijan tulisi saada terapiaa. (2) Terapiassa pitää olla avoin ja kertoa tunteistaan, joten vastustajalla täytyy olla kovia arpia mielessään, koska hän vastustaa ajatustakin että ne nostettaisiin esiin. (3) Koska kritisointiin panostaa asian täytyy olla tärkeä, joten takana on emotionaalinen sitoumus. Tämä tarkoittaa sitä että kritisoitu asia on uhka, joka pelottaa. Tätä kautta syynä ei ole se, että psykokulttuurissa olisi mitään vikaa. Kriitikkoa vain pelottaa. (4) Asian kiistäminen on torjuntaa.

Tietenkin näiden takana voi olla muitakin syitä, mutta tämä onkin montaa syytä miksi tämä "nihilointipuolustus" on argumentatiivisesti sekä huono että sosiaalisesti epäkohtelias (1) Se on ad hoc -selitys, joka liimataan "voi ollalla" päälle. (2) Se on ad hominem, jossa kriitikon esittämät argumentit sysätään syrjään ja sen sijaan viitataan että tämän täytyy olla väärässä koska hän on pöpi. Sen sijaan normaalisti koko argumentaation takana on ajatus siitä että pöpi voi olla oikeassa ja kuningas ja älykkö väärässä – asian hyvyys punnitaankin esitettyjen argumenttejen kautta eikä viittaamalla esittäjän habitukseen. (3) Se on red herring, jossa varsinainen aihe, onko psykokulttuuri perustellut kantansa hyvin, jätetään syrjään ja siirrytään keskustelemaan heidän vastustajiensa habituksesta.

On selvää että jos kriitikko leimataan hulluksi, päästään vain mollaamis-puolustelulinjalle jossa käsittelyn alla on vain ihmisten persoonia, eikä taustalla oleviin taustateorioihin päästä edes käsiksi. - Tämän vuoksi nihilaatio onkin lahkojen toiminnassa niin yleistä.

Toinen nihilaation keino on muuttaa kritiikki merkityksettömäksi. Tähän Hamilon toimittama kirja tarjoaa valtavan määrän erilaisia vaihtoehtoja, joista pistän esille muutaman.
1: Jos ihmiset eivät parane terapialla, syynä on kieltäytyminen. Tässä mieli pistää vastaan paranemiselle, koska se joutuisi käsittelemään asioita jotka pelottavat. Tätä kautta viive paranemisessa johtuukin siitä että terapeutti on oikeilla jäljillä - eihän mieli muuten taistelisi vastaan. Jos ihminen ei tee tätä tietoisesti, hän tekee tämän tietysti tiedostamattomalla tasolla. Hän ei ole saanut tarpeeksi terapiaa.
2: Kun on erilaisia kilpailevia koulukuntia, mikään kritiikki ei sovi kaikkiin. Itse asiassa eri koulukunnat ovatkin monissa asioissa täysin erimielisiä keskenään. Näin koko näkemys on koko ajan suojattuna, koska kritiikin on osuttava kaikkeen. Väärässä olevaa ei eliminoida ja jätetä kokonaan viittaamatta, kielletä sitä. Tästä seuraa myös se, että eri terapeutit eivät anna samoille potilaille samaa diagnoosia ja ehdottavat erilaisia parantamisstrategioitakin. Kuitenkin yleisesti kaikissa tunnetuissa toimivissa tieteissä tuloksilla on tietty hajonta, joka ajan mittaan suppenee ja tarkentuu.
3: Vastustajat esitetään taloudellisesti sitoutuneina ja vihjataan että tämä tarkoittaisi samaa kuin että he ovat väärässä, ja esittävät perusteluja vain sen vuoksi että he tienaavat sillä. Lääketehtaat saavat rahaa, joten totta kai heillä on intressejä. Kuitenkin myös psykokulttuurin parissa toimivat, kirjoja myyvät ja erilaisia terapioita ja kursseja pitävät, saavat toimistaan rahaa. Tätä kautta heillä itselläänkin on intressejä. Tätä ei kuitenkaan jostain syystä mainita. Tosiasiassa intresseillä voi olla merkitystä, mutta ratkaisevaa ei jälleen ole se, kuka sanoo vaan se, miten perusteltuja tulokset ovat.
4: Ehkä huolestuttavin keino on kuitenkin se, että jotkut esittävät että totuusarvolla ei ole mitään merkitystä. Tieteellisyys on väärä tapa, koska ihminen on määritelty sellaiseksi että sitä ei voi määritellä. Siitä voidaan saada transsendentteja vilauksia. Eri tulkintojen totuusarvo on merkityksetöntä, merkitystä on vain sillä että erilaiset tulkinnat ovat "mielenkiintoisia". Kysymys onkin, miten tätä kautta voidaan tehdä ollenkaan "oikeaa tai väärää terapiaa"? Jos kyseessä on vain itseironinen juttelu mallia Derrida, niin miten ihmeessä ihmisten muka kannattaa ylipäätään mennä hoidettavaksi psykokulttuurin edustajan pariin?

Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Peter Gayn mukaan psykoanalyysin kritiikki on pakonomaista. Neubarista kriitikot haluavat tehdä isänmurhan. Ja muuten vain yleisesti ollaan sitä mieltä että kritiikki on psyyken torjuntaa, ja vahvistaa totuutta. Myös Freud psykologisoi vastustajansa, se että oli erimielinen kertoi että psyykessä oli vikaa. Siksi tarvittiin vastarintaa, että asia ei tulisi tietoisuuteen. Asia haluttiin torjua, joten tästä tilasta ei oltu tietoisia. Nykyään kritisoijia varten on varattu nimi "basher", ja heidän aktiivisuutensa kertoo siitä että kaikki se energia jota käytetään kritiikkiin tarkoittaa sitä että vastarinta on suurta. Kirja muistuttaa tässä kohden siitä että psykoanalyysin puolustaja on yleensä haudanvakava, se että potilaat saavat oikeaa hoitoa on tärkeä asia, joten tähän tulee tietysti paneutua paljon. Vasta tappioasemassa tämä kortti nostetaan esiin.
1: Tämä argumenttitapa on yleinen myös fundamentalistikristityillä. Heistä moni uskoo että jokainen ateistikin tietää "jos ei tietoisesti niin alitajuisesti" että Jumala on Totta. Kun he pelastavat ihmisiä, heidän motiivinsa on puhdas. Onhan tärkeää että ihminen elää totuudessa. Aina säännöllisesti tärmää kommentteihin joissa oikeus olla erimielinen kyseenalaistetaan. On esimerkiksi "huolestuttavaa" että joku uhraa aikaansaa, ja että "on mahdotonta ymmärtää" miksi ateisti voisi olla motivoitunut asiastaan - paitsi jos "hän sydämessään tuntee Jumalan kutsun ja pelkää sitä".

Tätä kautta itse Sigmund Freud ennusti kohtaamansa kritiikin aivan kuten lahkolaiset ennustavat omansa. Mutta valitettavasti tämä tulkinta on vain yhtä tosi kuin ajettu näkemys. On aivan yhtä oikein sanoa että huolestunut sukulainen pelkää että kultti vie rahat, ajan ja pakottaa toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla. Silloin takana ei tarvita mitään Saatanan pelkoa kääntymisestä.

18 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Minä kannatan kohtuullisen itseironista juttelua. Psykokulttuuriin (unohdetaan, että se on terminä propagandistinen olkinukke) on voitava astua sisään ja ulos tarvitsematta alistua minkäänlaiselle manipulaatiolle, agitaatiolle ja valtapelille. Emme tiedä itsestämme kaikkea (suurta Teoriaa Ihmisestä ei ole, vaikka yritämme rakentaa palasista mahdollisimman järkeviä malleja ja näköisiä kuvia), mutta meidän on opeteltava tulemaan toimeen itsemme ja toistemme kanssa. Siinä koko problematiikka.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"(unohdetaan, että se on terminä propagandistinen olkinukke)"

Ei ole olkiukkotermi. Ainakin mitä tuosta kirjasta luin, sen määritelmä on ihan normaalia sosiologiaa. Ja sen olemassaolosta vakuuttuakseen ei tarvitse mennä muualle kuin lähimmän kirjakaupan hyllyille.

"on voitava astua sisään ja ulos tarvitsematta alistua minkäänlaiselle manipulaatiolle, agitaatiolle ja valtapelille"

Eli takana on postmoderni jäyhä, joka ei edes yritä tehdä mitään teoriaa. Mutta samanaikaisesti tuomitaan monet tavat. Esimerkiksi biologispohjaiset teoriat suorastaan kielletään. Eli kyseessä ei ole ainakaan tiede, jonka pohjalta voisi suositella esimerkiksi terapiaa kenellekään missään. Sehän toimii yhtä hyvin kuin on toimimatta. Muuhan on sitä valtapeliä.

Toisekseen nihiliaation olemassaolo on silti argumenttivirheitä pullollaan. Eli myöntä vaatii vähintään sen myöntämisen että on olemassa psykopoppoo, joka ei toimi oikein. Jolta löytyy juuri sitä pahaa ja parjattua valtapeliä. Hyvä ja paha on vain kätketty. Kirkko sentään suora, mutta nämä veikot manipuloi ja valehtelee että "ei ole mitään tälläistä". Kun puhutaan "mielenterveydestä".

"meidän on opeteltava tulemaan toimeen itsemme ja toistemme kanssa. Siinä koko problematiikka"

Enpä usko että Kotkas et kumppanit edistää mitään toisten tai itsensä kanssa toimeentuloa sillä että heittävät ad homimem -pilkkaa. Herjahan se parantaa maailman, ehdottomasti! Uusi mielenterveyskurssi, että vittuile kaikille.

Minä en tässä edes väitä että koko psykoanalyysikulttuuri olisi tätä. Mutta on selvää että sikäli mikäli mitään nihilaatioon haiskahtavaakin on ilmassa, on takana valtapeliä joka on erimielisyyden kieltoa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ja mitä yhtenäisteoriaan tulee, niin näillä psykokulttuurin edustajilla on väite että sellainen on. He kutsuvat sitä psykoanalyysiksi. Ja sen vastustaja on epätieteellinen ja hullu!

Timo kirjoitti...

OK, ehkei "psykokulttuuri" terminä, vaan sen tietty, uskaltaisinko sanoa ensisijainen, käyttötapa. Itselleni olennaista on, että näistä asioista kirjoitettaisiin ilman aggressioita ja epämääräisiä viholliskuvia (jotka lähentelevät salaliittotteorioita). Se, joka kehittää rintamalinjan, saa syyttää itseään episteemisen vapautensa menetyksestä.

Olisin mielelläni neutraloinut kommenttini sävyä, mutta se olisi vienyt liikaa aikaa.

Psykoanalyysi on tosiaankin eräänlainen yritys yhtenäisteoriaksi, joskin jo aikoja sitten yhtenäisyytensä menettänyt. Tietämäni perusteella en arvosta dogmaattisimpia freudilaisia juuri pätkän vertaa (kuva nihiloivasta ja patologisoivassta psykoanalyytikko on mielestäni kyllä jonkinlainen jonkinlainen populaarikulttuurinen bogeyman - kaiken järjen nimissä jääkööt he omaan arvoonsa sikäli kuin ovat olemassa; toisaalta on harmillista, jos tuollaisilla hahmoilla on valtaa esim. terapiapiireissä; itsehän en ymmärrä, miksi klassista psykoanalyysia pitäisi edes kutsua "terapiaksi" tai markkinoida sellaisena), mutta myönnän, että kunnollisia kilpailijoita koko psykoanalyyttiselle käsitemössölle, siis juuri samaan problematiikkaan paneutuvia, yhtä laajoja ja rohkeita "ihmisen teorioita" ei ole kulttuuriimme ilmestynyt. Tämä on sääli. (Itse olen oikea vanhanaikainen neurootikko, klassinen tapaus, jollaisen kuvaaminen kaikesta freudilaisuudesta vapaalla kielellä on todellinen haaste.)

Koska siis psykoanalyyttinen traditio on edelleen sui generis, psykokulttuurin kriittis-eklektisillä reuna-alueilla (yhteiskuntatieteiden, filosofian ja historian puolella) esiintyy mielestäni hyvin kiinnostavaa ajattelua, "teoriaa" sanan toisessa merkityksessä eli oikeastaan teorianmuodostuksen vastakohtana, ts. yrityksiä orientoitua tilassa, jossa selitysmallien tarkastelemisesta kvasitieteellisinä, käsitteellisesti suljettuina, on enemmän haittaa kuin hyötyä.

(Sekava sepustus, mutta selventäminen olisi vienyt liikaa aikaa. :)

Timo kirjoitti...

Olen siis hyvinkin pitkälle samaa mieltä uusimman merkintäsi kanssa. Luin sen vasta sen jälkeen, kun kirjoitin edellisen kommenttini.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo, minäkin sekä suosin että harrastan Derridamaista leikkiä (lue vaikka elokuviin tai kirjallisuuteen viittaavia juttujani.) Mutta sävellys ja sovellus on tässä eri asiat. (Varsinaisesta "kunnon teoriasta" en tässä suostu puhumaan.)

On toki totta että "psykokulttuuri" on myös lyömäase. Samanlainen kuin uskontojen kohdalla on "fundamentalistit". Tosin sillä erotuksella että fundamentalistit ovat vain pieni osa uskontoa, kun taas psykokulttuuri on "uskonto" -sanan kaltainen yläkäsite, jonka alla hyppii ties minkälaista menijää.

Kuitenkin tämän jutun varsinainen aihe oli esitellä "nihilaation" analyyttinen rakenne, ja yrittää selittää miksi se on huono. Muu on oikeastaan enemmän esimerkkiä. Ja lainauksissa on nimiä myöten mainintoja sen käyttäjistä. Joten mikään kuvitteellinen "mörkö" ei ole kyseessä.

On vain katsottava mitä asioita yleistää yhdestä toiseen. Eihän uskontojenkaan kohdalla voida levittää kovin monta juttua fundamentalisteista dominionisteista mystikoihin. (Ovat monissa asioissa täysin päinvastaista mieltä keskenään.)

Mutta on aivan yhtä suuri, itse asiassa rakenteellisesti identtinen, rikos syyttää että psykokulttuuri on pakosti joku herjaava käsite. Siksi että joku käyttää sitä väärin ei tarkoita että kaikki käyttävät sitä väärin. (vrt. tietyt islamistit lentävät koneilla taloja päin, joten kaikki islamistit lentävät koneilla taloja päin -virhe)

Se ei ole, ja sehän ei ole edes nimenä edes kovin negatiivinen, ainakaan minusta.

Timo kirjoitti...

Minä olin jostain syystä siinä käsityksessä, että "psykokulttuuri" kehitettiin hillityksi mutta sitäkin totaalisempaa (ja nihiloivempaa) halveksuntaa ilmentäväksi haukkumasanaksi. Asiaan lienee vaikuttanut se, että ainakin tuon Pohjantähden henkilöhahmon kaiman tyyli (olen lukenut häneltä vain Pahan tiedon) on lievästi sanoen arrogantti (tavalla, joka vetoaa pöyhkeileviin insinööreihin, halusi kirjoittaja sitä itse tai ei).

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Minä olin jostain syystä siinä käsityksessä, että "psykokulttuuri" kehitettiin hillityksi mutta sitäkin totaalisempaa (ja nihiloivempaa) halveksuntaa ilmentäväksi haukkumasanaksi."

On surullista että tälläistä on. Ymmärtänen että syynä on se, miten sanaa käytetään. Onhan "Darwinismi" -sanallakin negatiivisia konnotaatioita, ei siksi että sana on sellainen, vaan siksi että sitä käytetään niin. Periaatteessa sekin on ihan asiallinen sosiologinen termi. Mutta sitä käytetään leimakirveenä. Tiedän siis mitä tarkoitat tällä.

Sen sijaan rehellisyytesi ei ilahduta:
"Asiaan lienee vaikuttanut se, että ainakin tuon Pohjantähden henkilöhahmon kaiman tyyli (olen lukenut häneltä vain Pahan tiedon) on lievästi sanoen arrogantti (tavalla, joka vetoaa pöyhkeileviin insinööreihin, halusi kirjoittaja sitä itse tai ei)."

Minä olen arrogantti, jos ei muuten niin tyylin vuoksi. Argumenttiin ei kuitenkaan vaikuta se, kuka sanoo tai miten sanoo, vaan sisältö, perustelujen hyvyys ratkaisee. Jos päättelee "epämiellyttävä tyyppi -> siis hän on vastustaja -> Kun edustaa vielä eriävää mielipidettä, hän on vihollinen aatteellisesti että henkilönä -> Hänen käyttämänsä termi "psykokulttuuri" on herjaava leimakirves". Tämä on nihilaatiota, ja termin nihilointisävy on projektio.

Tämän tyyppistä toki käytetään. Olen naureskellut suoraan sanoen sille miten esimerkiksi jollekin muuten niin nerokkaalle Nussbaumille voi tulla antipatioita siitä että ateistit perustaa ryhmän jolla on nimi jossa positiivisia konnotaatioita.

Tässä nimittäin mennään tosi syvälle ilkeyteen. Ei enää puhuta asiasta, ei enää edes ihmisestä. Ihmiset niputetaan ja heidän asiastaan ollaan niin kiinnostuneita että heidät tuomitaan etiketin kautta. Sisältö eikä enää edes ihminen, ratkaise. Syvintä toiseuttavaa väkivaltaa jossa toisen ymmärtäminen on minimoitu.

Timo kirjoitti...

Täytyy muistaa, että "toiseutus" on usein kapinaa jotain sellaista kohtaan, mikä on muutoin liian lähellä ja liian rajoittavaa (ja jolle kyökkifreudilaisuus antaa usein isän, joskus äidinkin kasvot) ja mihin on uskonut vastoin parempaa tietoaan, väärin perustein, epäitsenäisesti tm. Ulkoapäin on vaikea nähdä, haastaako (tai kokeeko haastavansa) kirjoittaja oman viiteryhmänsä/auktoriteettinsa vai jonkin ulkoryhmän.

Minulla on lievä inhimillinen allergia "pöyhkeitä insinöörejä" (humanistit on tyhmiä, epätieteellisiä ja köyhiä, you know) kohtaan, koska olen jossain vaiheessa ollut tällaisten ihmisten vaikutuspiirissä vailla kunnollista henkistä kanttia, samastunut heihin tarpeettoman voimakkaasti ja siten masokistisesti, itseäni kiusaten laiminlyönyt joitain tasoja omassa ajattelussani, omasta itsetunnostani ja arki-identiteetistäni puhumattakaan.

Maailma, jossa "asiat itse" tai puhtaat argumentit taistelevat toisiaan vastaan, on vahvasti ideaalinen; ja me olemme tunnetusti varsinaisia ihmeapinoita taidossamme käyttää suoraan Platonin ideamaailmasta varastettuja palikoita kaikenlaiseen likaiseen jäynäntekoon ja jopa itsemme vahingoittamiseen. Tahdon siksi uskoa jonkinlaiseen diplomaattiseen ajatteluun.

Esimerkiksi suuresti arvostamani pitkän linjan blogikirjoittaja ja ystäväni Tommi P. on todennut, että hänen harjoittamansa polemiikki on pienen piirin sisäistä kritiikkiä; se kohdistuu hänen lähipiirinsä, taustansa ja jopa hänen itsensä hellimiä ideoita vastaan. Tällainen toisinajattelu provosoi samanaikaisesti sekä "toiseutta" (arroganssi vetoaa jne.) että älyllistä jännitystä sinne, missä on muutoin vain akateemista puurtamista ym. yhtä ja samaa. Samalla Tommin kirjoittajapersoonaa luonnehtii kuitenkin joukko kiintoisia ja vaikeasti ratkeavia ristiriitoja (joista psykokulttuurin edustaja on huolissaan, joista kirjallisen kulttuurin edustaja saattaa saada esteettistä nautintoa ja jotka saattavat tehdä epävarman filosofianopiskelijan vielä epävarmemmaksi jne. jne.), joiden eräänä ankkurointipiste voi pitää vahvaa joskin hieman haikeaa uskoa sisältöön ja logiikkaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Täytyy muistaa, että "toiseutus" on usein kapinaa jotain sellaista kohtaan, mikä on muutoin liian lähellä ja liian rajoittavaa (ja jolle kyökkifreudilaisuus antaa usein isän, joskus äidinkin kasvot) ja mihin on uskonut vastoin parempaa tietoaan, väärin perustein, epäitsenäisesti tm. Ulkoapäin on vaikea nähdä, haastaako (tai kokeeko haastavansa) kirjoittaja oman viiteryhmänsä/auktoriteettinsa vai jonkin ulkoryhmän."

Sillä ei ole minusta ns. vitunkaan väliä. Olen tosin huomannut että moni humanisti katsoo maailmaa utopiasta samaa mieltä ja eri mieltä olemisen kautta. Minulle asiaton käytös on asiatonta käytöstä. Tässä on kaksi tasoa. Looginen taso ja eettinen taso. Jos olet loogisesti asiallinen, se on arroganssia ja poleemisuutta jonka ymmärrän. Eettistä toiminta sen sijaan on vain hyvin harvoin.

Selittelit sitten kovasti miten olet kohdannut insinöörejä jne. Tästä opn tullut allergia. Tämä on selitys, ei oikeutus. Se ei tee esittämääsi erittäin vakavaa syytöstä eettiseksi eikä loogisesti päteväksi.

Annoit selityksen, et oikeutusta.

Puolustelusi sanoi siksi vain "minulla on ennakkoluulo". Perusasia oli kuitenkin se, että syytit koko termiä olkiukoksi ja ad hominemiksi. Kun asiaa raaputtaa, perustelusi on olkiukko ja ad hominem. Selvästi et salli toisilta samanlaista "vastarintaa" kuin itseltäsi.

Minullakin on vastemielisiä kokemuksia siitä miten "onnellisuuden" nimissä pitää sitoutua asioihin, jotka eivät kovin onnelliseksi tee. "Pehmeiden arvojen" ja "suvaitsevaisuuden" ja "uskonnonvapauden" nimissä. Siksi kun kirjoitan uskonnosta, pyrin siloittamaan tekstiä pari kolme kertaa. Koska ilman tätä temppua teksti olisi helposti sappista mäyränkusta. Eikä siinä muuten mitään, mutta joutuisin itse uimaan tässä.

"Maailma, jossa "asiat itse" tai puhtaat argumentit taistelevat toisiaan vastaan, on vahvasti ideaalinen"...

En voisi olla enempää samaa mieltä. Mutta suhtautuminen näyttää teillä olevan "heitetään läskiksi", että annetaan olla yrittämättäkin. Minusta totaamasi asiantila tarkoittaa vain sitä että perseilyitä tulee tehtyä. Niiden olemassaolosta ei pidä ihmeentyä. ja sitä on vain yritettävä enemmän.

Tosin diplomatia joka ilmenee "esittää sanan psykokulttuuri, on siis köyhä onneton insinööriraukka" -hengessä en ymmärrä. Voinko minä haastaa jonkun kuolemaan kaksintaisteluun ja kusta hänen haudalleen diplomaattisesti? Jos voin, niin miten?

Minulle polemiikki on keino raivostuttaa ihmiset. Siitä on hyötyä jos nämä sulkeutuvat puolustautumiskuoreen. Se pakottaa paljastamaan kortit. Maailmassa on nimittäin liikaa "minun utopiaa" yhdistettynä siihen että tätä utopiaa suojellaan pelkurimaisesti samanaikaisesti itse paeten. Näin syntyy näennäistä taistelua asian puolesta.

Timo kirjoitti...

A. Miksi pidät esittämääni syytöstä "erittäin vakavana"? Olen ymmärtänyt termiä käytettävän olkinukkena ja olen valmis tarkistamaan kantaani, mutta kiistän menneeni henkilökohtaisuuksiin; ad hominem -ulottuvuuden yritin tuoda esiin aivan erityisin varauksin, henkilökohtaisen tunnustusdiskurssin sisällä. Tarkoitukseni ei ollut vittuilla; en suuremmin luota omiin taitoihini tuossa lajissa. Vittuilen lähinnä itselleni, ja luulen kyllä, että sekin on haitallista.

B. Miksi katsot, että olemme eri puolilla? Olemme selvästi enemmän samaa mieltä kuin aluksi oletin – pahoittelen kommenttini yliprovosoitunutta sävyä: en voinut käyttää kaikkea normaalisti tarvitsemaani märehtimisaikaa, koska bloggaamistahtisi on aika kiivas.

C. Raivostuessaan ihmiset näkevät toisten tilapäiset töherrykset ties millaisina kortteina, kärpäset härkäsinä.

D. Mitä tarkoitat "minun utopialla"?

Timo kirjoitti...

Lisäys: tarkoitukseni ei todellakaan ollut rinnastaa sinua "pöyhkeisiin insinööreihin", jotka ovat mörköjä siinä missä nihiloivat psykoanalyytikotkin, sillä erolla, että edellisistä (tunnet varmaan ainakin stereotyypin: empatiakyvyttömyydellään pöyhkeilevä, idiosynkraattisella tavalla autoritaarinen ja ihmisiä innokkaasti luokitteleva hahmo, jollaisista tunnetuin esimerkki lienee muuan perussuomalainen humanisti) itselläni on ainakin lievästi traumaattisia kokemuksia, jotka tietenkin ovat ilmeisen irrelevantteja ja jääkööt sikseen, jos suinkin hyväksyt tämän selvityksen.

Timo kirjoitti...

Tehtäköön vielä selväksi, että pidän Kivivuoren antipaternalismia oikeutettuna lähtökohtana; hänen & muiden psykokulttuurikriitikoiden reiluudesta vastustajiaan kohtaan en vain ole vieläkään täysin varma. Olen valmis lukemaan relevantin kirjallisuuden ja palaamaan keskusteluun perustellummin kannoin.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

A: Pidin syytöstä erittäin vakavana sen vuoksi että siinä tietyn termin käyttäjät liitettiin yksiselitteisesti yhteen. Minkäänlaista perustelua asialle ei ensin edes annettu. Myöhemmin nostit esiin antipatiasi. Tämä ei minun silmissä ole perustelu.

B: Miksi katsot että katson meidän olevan "eri puolilla"? Omaa olemistani kuvastaa ehkä vahviten sana "irrallisuus". En siis ole mikään "toisinajattelija", vaan enemmänkin "duelisti". I just swing (en parinvaihtomerkityksessä).

C: Kohta oli minusta totta, mutta irrelevantti. Joko se viittaa siihen että jotenkin raivostuit jostain "omaan leiriisi" kohdistuvasta hyökkäyksestä. Tai sitten vihjasit että kenties minä näkisin kärpäset härkäsenä.

D: Mistä päättelin että puhuin juuri sinun utopiasta? Esitin vain huomion siitä, että humanistit kaivavat leirejä. Ja että sinäkin itse asiassa joko harjoitat niin vähintään puolustat tätä tapaa. (lainaus) "harjoittamansa polemiikki on pienen piirin sisäistä kritiikkiä; se kohdistuu hänen lähipiirinsä, taustansa ja jopa hänen itsensä hellimiä ideoita vastaan. Tällainen toisinajattelu provosoi samanaikaisesti sekä "toiseutta" (arroganssi vetoaa jne.) että älyllistä jännitystä sinne, missä on muutoin vain akateemista puurtamista ym. yhtä ja samaa."

Minäkään en usko että psykokulttuuria yleisesti ottaen käytetään oikein. Rinnastukseni darwinismiin ei tässä kohden ole satunnainen. On selvää että kulttuurissa on darwinismi, jossa on esimerkiksi kalasymboleita, T -paitoja jne. Mutta tätä käytetään leimaamaan koko teoria uskonnoksi. Itse asiassa usea darwinisti ei kokemuksieni mukaan osaa keskustella esimerkiksi Kimuran neutraaliteoriasta tai vertailemaan sitä jaksottaisen tasapainon malliin. En usko että näillä kahdella on juurikaan muuta yhdistävää elementtiä kuin Riku Dawkins, joka on tällä saralla sillanrakentaja. :) Tosin en minäkään suoralta käsiltä väitä Jeesusta bullshitiksi vain siksi että tämän ympärillä on varsin suuri sosiaalis-kulttuurillinen instituutio.

Timo kirjoitti...

Heh, käytit itse ilmaisua "minun utopia". En siis erityisemmin viitannut itseeni. Olen irrallinen tapaus minäkin, ja siksi hieman askarruttaa, mihin viittasit aiemmalla teitittelylläsi.

Tuo leirinkaivamisväite on kiinnostava, kun ajatellaan esimerkkiä, jota siteerasit. Tommin (taustaltaan filosofi, ikiopiskelija) voi sekä yrittävän nähdä kaivautuvan kaikista leireistä ulos että syyttävän toisia leireilystä. Toisaalta eräs toinen pitkänlinjan bloggaaja, ylimielisyydessään yliampuva tietojenkäsittelytieteilijä (tekn. tri), on mieltänyt hänet esikuvakseen ja aseveljekseen taistelussa humanisteja ja vihervasemmistolaisia vastaan... Mutta se anekdooteista, tarkoitukseni oli lähinnä esittää, ettei jonkin tietyn ihmisryhmän (mitä lopultakaan tarkoittavat "humanistit" tässä?) syyttäminen leirien kaivelemisesta ole välttämättä kovin koherentti kanta.

Toisaalta bloggaajat ovat sikäli epäedustavia esimerkkejä disiplinaarisesta eriseuraisuudesta, että blogikirjoittelu on individualistisempaa, riippumattomampaa ja eksentrisempää (usein myös kaunaisempaa ja kaiken kaikkiaan saippuaoopperamaisempaa) kuin ammatillinen ajattelu käytännöllisesti katsoen millä tahansa alalla.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ah, ymmärsin kysymyksen väärin. "Minun utopialla" yritin ajaa ihan simppelisti sitä, että kun leiriydytään, niin leiriydytään.

Ehkä Tommin kohtaan soveltuukin hyvin niinkin superfilosofinen asia kuin "Absoluuttinen nollapiste". Heillä on kappale jossa lauletaan (ulkomuistista "sinne päin") että niin paljon toisinajattelijoita, että siihen sekaan ei enää mahdu tavanomaisesti ajattelemaan. Ei värikäs erotu toisistaan. Antamassasi esimerkissä poleemisuuden voimassa on selvästi sellainen sävy, että on oleellista kohdistetaanko kritiikki itseen vai toiseen.

Puolustat tätä ulkoisella identifikaatiolla. "Vihervasemmistolaiskriitikon symppaamisella".

Ymmärrän toki että blogi on varsin löysä kanava. Esimerkiksi käytän sen verran huolettomasti lähteitä, että ei menisi tohtorinväitöskirjassa läpi. Ja asiatkin on aika "perustasolla". Eikä ole tarvekaan.

Kuitenkin tuossa on vähän puolustelun henkeä. Muistan ikuisesti ällistyksen, kun erään kerran juttelin ihmeparanemisista tyypin kanssa. Hän aloitti positiolla että ihmeparanemiset on totta, hän on itse nähnyt. Jatkoi loukkausdiskurssilla jossa ihmisten kyseenalaistaminen loukkaa, eli erimielinen on epäeettinen. Ja sitten tuli se huippulausunto, jossa keskiössä oli se, että "en tiennyt että täällä ollaan näin tieteellisiä", eli väitteen huono tieteellisyystaso perusteltiin foorumilla jossa se esitetään. Argumentti ei siis ollut huono koska sen julkaisukanava oli jokin tietty.

Minua tuo kohtaaminen vitutti. Opetan argumentin. Tästä tietysti seuraa mainitsemaasi saippuamaisuutta. Eli blogifoorumi on minullakin varsin saippuaoopperamainen. (Tämä ketju lienee goddamit vastaanpanematon todiste siitä.)

Mutta minä en salli, enkä anteeksianna. Joku voi kysyä, onko tämä terapeuttista? No ei taatusti ole.

Leirinkaivaminen on minusta olennaista. Ensinnä on tiedostettava mitä peliä pelataan ja mitä ideologioita siinä on takana. Tämä ei ole argumentti puolesta tai vastaan, koskaan. Tämä vain selkeyttää keskustelukentän.

Tämän jälkeen päästään siihen varsinaiseen tärkeämpään asiaan. Tosiasiassa se, että jollakulla on intressi tai hän on kusipää on aika irrelevanttia. Poteronkaivuukin haittaa vain jos se ei ole jollain tavalla perusteltua.

Mutta pahin propaganda ja saasta löytyy aina sieltä missä poteroiden olemassaoloa ei myönnetä.

Minä saan aikaan kinaa siellä missä ei ole erimielisyyttä tai jännitteitä.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, jos kaivan turhaan vanhaa blogia, mutta täytyy sanoa, että suora psykoanalyysin kritiikki on minusta enemmän kuin virkistävää. Suomi on kuulemma Ranskan ja Argentiinan ohella erityisen vahvan psykokulttuurisuuden maa ja väite pitäneekin hyvin paikkansa, ainakin jos psykoanalyysin asemaa voi pitää mittarina. On yllättävää, miten harvoin psykoanalyysistä esitetään mitään ryhdikkäämpää kritiikkiä tässä maassa.

Sulkeutuneilla ja tieteelle immuuneilla oppijärjestelmillä on yleensä kahdet kasvot: yhdet näkyvät ulospäin, toiset vain yksityisesti. Psykoanalyysistä ei saa julkisuudessa irti muuta kuin epämääräistä viittailua "itseymmärryksen kehittämiseen" tai "ristiriitojen työstämiseen". Aina muistetaan mainita myös merkitys kirjallisuuden ja taiteen tutkimukselle, eli ne mielenkiintoiset tulkintaulottuvuudet. Eritellympää tietoa psykoanalyysistä terapiana saa vain entisiltä potilailta.

Julkisuudessa psykoanalyyttisestä terapiasta puhutaan vain keskusteluterapian muotona, vaihtoehtona muiden terapioiden joukossa. Analyysissä olleet kertovat sen sijaan oudosta käsitteellisen mielivallan kulttuurista, jossa lukihäiriö muuttuu terapeutin tarkastelussa piiloaggressioksi ja pahoinpidellyksi joutuminen onkin uhrin käänteisnarsismia. Yleisen käsityksen mukaan psykoanalyysin korneimmat ylilyönnit eivät ole enää nykyanalyysin arkipäivää, mutta mihin ne nyt olisivat vaihtuneet? Jos taustateoria on niin pidäkkeettömän subjektiivista kuin se psykoanalyysissä on, tolkuttomuuksilta ei voi välttyä.

Vanha kriittisyyteni psykoanalyysiä kohtaan aktivoitui äskettäin uudelleen, kun näin ranskalaisen dokumenttielokuvan Le Mur (The Wall). Se kertoo psykoanalyysistä ja autismista Ranskassa. Dokumentissa haastateltujen psykoanalyytikkojen mukaan autismi on äidin aiheuttama psykoosi (mikä yllätys). Lacanilainen täti asettelee kuulakärkikynää lelukrokotiilin suuhun ja selittää, että lapsi eheytyy huomatessaan, miten isän fallos tukkii nielevän äidin. Samalla käy ilmi, että kaikki muu kuin psykoanalyysi torjutaan Ranskassa amerikkalaisena kulttuuri-imperialismina.

Tässä yhteydessä tuli muuten mieleen suomalaisen lastenpsykiatrin kirjoittama juttu opintoretkestä Ranskaan. Siinä mainittiin, että ranskalaiset psykiatrit sivuuttavat täysin neurologian todellisuuden ja keskittyvät puuhaamaan psykoanalyysinsä parissa. Mitään varsinaista kritiikkiä hän ei kuitenkaan esittänyt, vaan tuntui pitävän Ranskan touhua kulttuurisena erikoisuutena, jota ei ole hänen asiansa arvostella. Eli jälleen se pakollinen myötäsukaisuus kaikkea Freudiin liittyvää kohtaan. Kriittisyys olisi moukkamaisuutta.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kiitos selkääntaputtamisesta. Minulla ei siihen sen enempää reagointia ole kuitenkaan.

Sen verran vain sanon että blogini luonteen vuoksi mitään myöhästä reagointia olekaan. Internet on pysyvä, ja aiheiden moninaisuus ja hakemisto sitä varten että myöhemminkin ehtii. Sitten kun kiinnostaa jne.