Kiertolänkkärit ja nuorison tuho.

Jussi K. Niemelä kirjoitti Vihavaisen kirjasta. Aiheeksi nousee nostalgia aikoihin joita ei ole ollut. Tämä ei ole uutta tämän aiheen tiimoilta. Aion kuitenkin tarttua länkkäreihin, ja unohtaa Vihavaisen maahanmuuttokritiikin.

Vihavainen korostaa Sergio Leonen elokuvien julmaa sankarikuvaa. Niissä yksinäinen tappaja on nostettu sankaritoimijaksi. Niemelä on oikeassa siinä, että aivan kuten kautta historian "nuoriso on ollut turmeltunutta", ja yhteiskunnan tuhoa on odotettu epäonnisesti kerta toisensa jälkeen kuin USA:laisten fundamentalistien ylöstempausta ja maailmanloppua. (Toistaiseksi, sanovat fundamentalistit), ovat sankarit tavallisesti olleet väkivaltaisia.

Miehiset miehet eivät kuitenkaan olleet "uutta". Leone nimittäin todellakin toi esille uudenlaisen sankarikuvan. Perusta ei ole itse väkivallassa, vaan sen perusteluissa. Sillä perinteisesti väkivalta on oikeutettu erilaisella ajattelutavalla. Ajattelutapa taas on tullut tutuksi itselleni erään ninjutsun harrastajan kautta. Hänestä vihalla ja väkivallalla on paikkansa. Hän korostaa että on oikeutettua vihaa ja väkivaltaa, jota tehdään yhteisön puolesta. Ja pahaa vihaa ja väkivaltaa jossa haetaan omalle itselle hyötyä.

Ennen sankarit ovat taistelleet jonkun puolesta. Leonen sankarit sen sijaan olivat individualisteja. Tosin hänen elokuvansa ovat mainettaan vähemmän väkivaltaisia, ainakin jos body -counteja lasketaan, on monissa elokuvissa enemmän tappoja.

Näitä elokuvia ei paheksuta, koska siinä puolustetaan vaikka isänmaata tai yhteisiä arvoja. Leonen elokuvissa aiheet ovat kuitenkin yksilöllisempiä. "Hyvät pahat ja rumat" motivoi väkivallan aarteella, josta riittäisi jaettavaksi. Mutta eivät jaa. Paitsi Blondie, ja hänkin hyvin rajatuilla ehdoilla.

Leonen sankarit ovat siis korostetun modernistisia. Täsä kohden Vihavainen siis tuo esiin aivan oikean yksityiskohdan.

Toki historiasta löytyy muitakin individualisteja. Esimerkiksi Odysseuksen harharetkien sankari on tältä kohden varsin moderni. Mutta hänkään ei yllä Leonen tasolle. Mielestäni Leonen synti on kuitenkin enemmän realismi kuin mikään muu. Usein sankarit ovat olleet epärealistisen idealistisia. Tämän vuoksi esimerkiksi monet sotiin menevät Amerikkalaiset olivat järkyttyneitä ensimmäisistä taistelutilanteista. Kun ihmiset, vastustajat ja taistelutoverit, eivät vain kaatuneet ja kuolleet, vaan menivät kitumaan ennen tätä, eivät kuolleetkaan samalla tavalla kuin elokuvissa. Leonen elokuvissa väkivalta on toki sävyltään raaempaa. Toki elokuvissa ei näy paljoa verta, mutta kerronnan tyyli korostaa jännitteitä. Aikanaanhan "Hyvien Pahojen ja Rumien" loppukohtauksen kaksintaistelu kohtasi kritiikkiä väkivaltaisuutensa vuoksi. Nykykatsojaa tämä voi ihmetyttää, koska kohtaus on melko veretön ja siinä odotetaan varsinaista väkivaltaa paljon enemmän kuin mitä siinä on varsinaista toimintaa. Sama rytmitys kulkee tosin läpi koko elokuvan. Väijytyksissäkin katsotaan rauhallisia katuja ja rauhallisesti ohi käveleviä koiria.

Valitettavasti oikea väkivalta ei ole oikeamielistä edes sodassa. Ja mielestäni on osittain aivan oikea teko että tästä ei maalata kuvitteelista satukuvaa. Leonen edustama sankarikuva toki hyökkää nationalistis-romanttista macho -bullshittiä vastaan. Niitä edustavissa elokuvissahan kuolema ei ole pelottava asia, ja kuolemaa kylvetään moraalitta ja surutta.

En ole ihmeissäni siitä, että pysyvyyttä kaipaavat elävät nostalgiassa joka kohdistuu mielikuviin jostain ajoista. Se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi uudet ja omasta näkemyksestä poikkeavat tavat ovat dekadenssia. Tämä reagointi on ollut aina, olipa kyseessä sitten maalauksissa esiintyvät alastomat naiset, Aku Ankan hämärät perhesuhteet, elokuvat, lävistykset, "nuorisomusiikki" (jolla Rock and Rollia, esim "Beatlesia" kutsuttiin ennen näissä piireissä), lävistykset, tatuoinnit, mustat nahkavaatteet, irokeesit, pitkät tukat, kaljut..

Nuoriso on kenties universaali ja pysyvä sallitusti moitittava ihmisryhmä. He ovat aina tuhon siemen. Ja aina niistä on kuitenkin tullut harmaan massan toimijoita ja yhteiskunnan mukana toimivia yksilöitä. Ehkä nuoriso tuntuu pelottavalta kahdesta syystä. Heistä juuri pahimmat näkyvät ja kuuluvat eniten, ja juuri näillä on tapana kuolla pois häiritsemästä. Ja toisaalta pelot johtuvat siitä että vanhat pelkäävät uusia ja vieraita asioita, sekä erilaisia ihmisiä. Kuten monet muutkin ihmiset.

Itse asiassa taaksepäin katsellessa nuoriso saattaa kauhistella vanhempien ihmisten moraalikäsityksiä. Minäkin kauhistelen usein, kun lueskelen minkälaista laki ja oikeus ovat olleet monissa asioissa esimerkiksi 1950 -luvulla. Mitä on kielletty ja sensuroitu kiellettynä. Ja mitä nykyaikana rikolliseksi määriteltävissä olevaa toimintaa silloin on tehty jotta tilanne saadaan pysymään sellaisena.