Sain sisareltani joululahjaksi Khaled Hosseinin "Tuhat loistavaa aurinkoa". Muut sisareni saivat erilaisen kirjalahjan, joten arvelen että kirja on täsmennetty. En tiedä halutaanko tapojani ja eettisyydettömyyttäni koulia, vai onko huomattu taipumukseni kiemurrella raskaiden asioiden ympärillä. Vai onko takana positiiviset kirja -arvostelut, sekä tunnetusti niuho suhtautumistapani etenkin siihen mitä kertomakirjallisuutta suostun lukemaan.
On kuitenkin hyvä että se ostettiin, olipa syy mikä tahansa.
Kirja on tarina, joka kerrotaan samaan perheeseen vaimoiksi päätyvistä naisista. Tapahtumapaikka on Afganistan.
Tarina etenee, ja näyttää että ihmisoikeudet menevät koko ajan takapakkia. Koko ajan taistellaan, mutta alussa tytöt voivat käydä koulua ja toimia opettajina. Loppupuolella miestenkään elämä ei ole kovin vapaata. Esimerkiksi televisiot ja elokuvateatterit on täysin kielletty. Ihmiset piilottelevat ja kaivelevat televisioita ja piraatti "Titanic" -elokuvia maahan. Lopussa eletään kulttuurissa, jossa flamingon jalkojen piirtäminen on liian eroottista. Niillekin - linnuille - pitää piirtää housut. Jopa leijojen lennätys on sensuurissa.
Yleensä tämän tapaisissa kirjoissa on ongelmana se, että tarinasta tehdään totta, eli kirjojen sepitteelliset tarinat muuttuvat näkemykseksi kokonaiskuvasta. Hosseini on kuitenkin ollut melko huolellinen. Hahmot ovat uskottavia, ja toisin kuin usein historiaan sidotuissa kirjoissa, takana ei ole pehmennettyä tekoerotiikkaa, jossa esimerkiksi miehen ruumiilliset piirteet ovat negatiivisimmillaan "poikamaiset". Kirjan onnistunein seksuaalinen suorite tapahtuu miinaan astuneen, jalattoman, miehen kanssa. Toisekseen myös naishahmot ovat uskottavia, eivätkä mitään virheettömiä kiiltokuvia.
Kirja oli myös niitä niitä harvoja kertoja kun koin samastuvani naishahmoihin kunnolla. Tosin syynä voi olla se, että kirjoittaja on mies, ja jaamme yhteisentyyppisiä harhoja asiasta. Tai sitten syynä oli se, että hahmot olivat hieman risaisia.
Tarina tuo esiin maailman, jota hallitsee sensuuri. Takana on tietysti synnin idea, joka on ajatusrikos. Tässä maailmassa naisen hyveellisyys on puolustettava arvo. Ja miesten halu, ilman toimintaakin, tahraa naisen. Näin naiset kääritään kaapuihin. (Kiitos siitä että et kiusaa kontrolloimatonta haluani! -hengessä). Tässä on häivähdys arvokkuutta, mutta siitä tehdään jotain aivan muuta. Keino pitää naiset taloissa, miehen hallinnassa. Mies saa lyödä naista, jopa vierasta, jos tämä liikkuu yksin.
Länsimaat ovat mielenkiintoisessa asemassa, koska ne näkyvät lähinnä kun he julistavat sodan. Buddhapatsaiden räjäyttely nostaa isomman äläkän kuin se, mitä paikallisille ihmisille tapahtuu. (Asia, josta vittuilin ihmisille lukiossa ollessani, kun tapaus oli ajankohtainen.) Patsaat ja kulttuuri ovat toki arvokkaita, mutta tuntuu että jossain on tärkeysjärjestykset sekaisin.
Toisekseen kirjasta tietysti nousee mieleen se, miten me täällä länsimaissa jauhamme tasa -arvokinoissamme aikamoisen pienistä asioista. Tietysti on syytä keskittyä niihin asioihin joita haluaa muuttaa, joka, jos kohtaa demokraattista ja onnistunutta asioiden kehittämistä, johtaa ongelmien trivialisoitumiseen. Mutta silti tuntuu että emme näe jo olevaa. Se on kuin vesijohtovesi, jota emme ihastele WC:tä vetäessämme. Koska se on jokapäiväistä. Pidämme sitä itsestäänselvänä, vaikka se ei ole.
Tämän kaltaisia kirjoja on kiva lukea siltä kannalta, että tämän jälkeen uutiset eivät pariin päivään tunnu samalta. Niissä on toki samat kirjaimet, joten ne näyttävät samalta.
6 kommenttia:
Ääneen lausumaton oletus ?:
Tuhannen ihmisiän kestävä ikimuistoinen patsas on tärkeämpi kuin tuhannen ei-muistettavan tavisihmisen henki ?
Jotain sellaista.
Se tavis on "jonkun toisen ongelmakentässä", nimellisesti pidetään tärkeänä. Patsaan tuho voi vaikuttaa länsimaiseen turistiin. Patsas ei palaudu. Sen sijaan kärsivät ihmiset sikiävät uusia kärsiviä ihmisiä.
Vielä isompia jännitteitä on eläinrääkkäyksessä. Kun eräs taiteilija taannoin piti yhtä koiraa ketjussa, siitä levisi huhu että nälkiinnytti (vaikka ei). Nousi hirveä äläkkä. Samaan aikaan "ties missä maissa" tapahtuu ihmisille pahempaa, mutta niistä ei nouse samanlaista meteliä.
Kolmas taas on se, että ihminen ei näytä haluavan puuttua asioihin jotka ovat lähellä. Ulkomaan ihmisiä autetaan vaikka kustannustehokkaasti voisi auttaa lähellä olevia. Lähellä olevat ongelmat on jotain, jota käydään ehkä tirkistelemässä saman tapaan kuin ylhäisö kävi aikaisemmin hullujenhuoneella "tutustumiskierroksilla" samaan tapaan kuin jossain sirkuksissa katsottiin siamilaisia kaksosia. Että katto nyt totakin!
Ja kaiken jälkeen juuri minä olen se, joka pitää itseään ensisijassa epäeettisenä, tyyppinä jonka moraalinen kompassi on hukassa. Kyllähän tämä kyynistää.
Saman kirjan sain minäkin. Täytyy sanoa että kirja vei mukanaan. Siinä oli jotakin outouttaja tutuutta sekaisin. Kyllä joku ajatolla sen kerronnan perusteella vielä julistaa kirjoitajalle kuolemantuomion.
Ainahan ne. Helvettiin joutuvat kuitenkin, joten miksi ei tappaa jo tämänpuoleisessa.
Vielä yksi (omituinen) näkökulma, mutta joka minusta selittää tään kaiken:
Vanhemmat lapset, vanhemmat+vauvat, yksinäiset koirat ketjussa, patsaat (kasvavassa avuttomuusjärjestyksessä) ovat avuttomia eivätkä voi puolustaa itseään.
Aikuiset ihmiset (vaikka köyhiäkin) voivat periaatteessa puolustaa itseään, tehdä töitä, rakentaa puolustusta nälkää ja vihollisia vastaan ja niillä on perheiden ja klaanien suhdeverkosto.
Lapsilla/ vauvoilla on sentään jotain puhekykyä ja kutsuu vanhemmat jos ulkopuolinen hyökkää. Koirilla ei ole, vielä vähemmän patsailla, jotka voidaan murentaa yhdessä tai parissa räjäytyksessä (paljon nopeammin kuin nälänhätä tekee).
Lähellä olemme lähempänä puolustettavia, kauempana ovat avuttomampia (suhteessa meihin).
Me siis tunteilla puolustamme avuttomimpia, joita suhteessa meihin ovat patsaat, jäämeren hylkeet tai koirat 5000 km päässä.
Tunne kuvaa avuttomuuttamme auttaa.
Tätä kautta saadaan tietysti selville miksi Kabulissa kärsivä mies saa kirjassa vähän roolia verrattuna naisiin. Kun mies (isä) räjähtää sirpaleiksi, asia katsotaan naisen silmin.
Lähetä kommentti