Vanhoissa keskiaikaisissa bestiaareissa oli esitetty monenlaisia kuvitteellisiakin hirviöitä. Yksi niistä vähiten tunnetuista on amemait. Se oli leijonan, krokotiilin ja virtahevon yhdistelmä. Bestiaareissa oli tuohon aikaan aivan tavallista yhdistää eläimiin myös symbolisia merkityksiä. Esimerkiksi "arkinen ja varsin eitarueläin" kärppä symboloi kristillistä puhtautta. Amemaitin symboli oli retribuutio, oikeutettu kosto.
Platon olisi pitänyt tätä hieman ongelmallisena. Sillä hän ei pitänyt rankaisemista kovin arvokkaana asiana. Siinähän ei tuotettu hyvää valtiolle. Hän panostikin "ennaltaehkäisyyn" rangaistuksia enemmän, ja tässä mukaan tulee propaganda ja alaisille valehteleminenkin, yhteisen hyvän nimiin.
Monet muut ovat tietysti ajaneet sitä että rangaistuksen tehtävänä on toimia estävänä pelotteena. Kun on rangaistus, ei uskalleta tehdä rikosta. Pelotteen kannalta tilanne on peliteoreettisesta tilanteesta : Pahalla teolla saavutetaan jotain, jonka vuoksi sitä tehdään. Mutta jos tästä rankaistaan, tämä vaikuttaa sen odotusarvoon, miten kannattava rikos on. Ihmiset kuitenin tekevät rikoksia vaikka kuolemanrangaistuksia ja muita kovia tuomioita on käytössä. Ihminen ei usko jäävänsä kiinni, hän ajattelee sitä että hän voisi välttää rangaistuksen. Valvontaa lisäämällä voidaan tietysti lisätä kiinnijäämistäkin, mutta tämä vaatii panostusta. Jossain vaiheessa hinta on niin kova, että olisi kannattavampaa vain antaa rikoksen tapahtua. Valvonta tuottaa ison haitan. Tiukkaa valvontaa käytetäänkin siksi vain jos rikoksen pahaa pidetään hyvin keskeisenä.
Kun kostoteema otetaan mukaan, rankaisusta voi tulla myös ylilyövä. Rankaisu on tällöin suurempi kuin rikos. Tulos voisi näyttää symboliikkaan sopivasti yhtä irvokkaalta ja ahnaalta kuin amemait.
Tämänkaltaisia asioita tulee mietittyä, jos lukee manga -sarjakuvaa "Hell Girl". Siinä on yksittäisiä, melko lyhyitä kertomuksia, jossa kaikissa joku pahojen tekojen uhri hakee oikeutusta elämäänsä lähettämällä haluamansa henkilön välittömästi Helvettiin. Tämä on kahden haudan kaivamista, koska kuoleman jälkeen kostaja joutuu itsekin Helvettiin. Tarinoiden sisältö noudattaa yleensä kaavaa "rikoksen kuvailu", "kostamisen jahkailu ja koston kohteen valinta", ja lopuksi kuvataan pahantekijän Helvettikokemusta joka on aina ikään kuin räätälöity olemaan juuri samantapainen kuin se rikos josta hänet Helvettiin lähetettiin. Ja lopuksi on kuvausta siitä miten maanpäällinen elämä koston jälkeen on mukavaa.
Itse sarjakuvan rikokset voivat näyttää erikoiselta eurooppalaiseen silmään, koska ne ovat luonteeltaan hyvin sosiaalisia rikoksia. Niissä ei yleensä tapeta tai tehdä muuta vastaavaa julmuutta jota eurooppalaisissa kostotarinoissa on ollut tapana. Yleensä tarinoissa on tietysti koululaisia, joiden sosiaalinen status tavalla joka Japanin kulttuurissa tarkoittaa lisäksi jatko -opiskelupaikan saamisen estymistä. Kun vaikutukset yltävät koko elämään, ovat esitetyt rikokset Japanin kulttuurissa hyvinkin vakavia. Sisältöhän on se, että joku henkilö ilkeämielisyyksissä heitetään murskautumaan yhteiskunnan rattaisiin.
Japanin kulttuurissa sarjakuvan teot näyttävät pahalta. Länsimaisessa silmissä rikos vihjaa myös siihen suuntaan, että itse japanin kulttuurissakin voi olla jotain korjattavaa. Syynä on se, että sarjakuva tavallisesti heijastelee kulttuurinsa arvoja. Japanilainen kokee saman siksi hieman eri tavalla. Ulkopuolisen on helpompi nähdä asia kriittisesti, koska hän ei jaa tätä arvomaailmaa.
Helvettiin heittäminen tuntuu silti kovalta. Tästä saa hyvän muistutuksen lukemalla Neil Gaimanin "Sandman" -sarjakuvia. Siinä on esimerkiksi kuvattu matkaa Helvettiin, jossa kohdataan moninkertainen lastenmurhaaja. Hänen rikoksensa on jo unohdettu ulkomaailmassa. Ainoastaan rikoksen tekijä itse muistaa syyn Helvetissä olemiseensa. Sarjakuvan henki on se, että ikuisuuden kestävä rangaistus tuntuu suhteettoman suurelta, olipa rikos sitten miten kauhea tahansa. Ehkä "Hell Girlinkin" kosto tuntuisi vähemmän helpottavalta, jos tarinat lopetettaisiin siihen, kun rankaisija itse joutuu Helvettiin. Tai jos tarinassa kuvattaisiin Helvettiin manattua pidempään.
Tämä viittaa siihen että tarinoissa rankaisun ideana on helliä kussakin ihmisessä olevia oikeutetun koston tunteita, tarjota niille eräänlainen sallittu purkautumisväylä. Kulttuurisesti on mielenkiintoista miettiä, vähentääkö tämä tarvetta aktuaaliseen toimintaan. Vai ylläpitääkö se arvoja jossa tälläistä toimintaa tuetaan. Kysymys on siitä, millä tavalla "kostotarinat ruokkivat amemaitia jokaisen sisällä". Pitääkö se elossa, vai kasvattavatko ne sitä itse asiassa suuremmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti