Miten taidearvosanat annetaan?

Taiteen arviointi hyväksi ja huonoksi on melko vaikeaa. Tästä ei ole yksimielisyyttä. Silti kouluissa opettajien oletetaan antavan taideaineista arvosana. Tähän dilemmaan on varmasti joskus vaikeampi törmätä kuin muulloin.

Kun olin yläasteella, luokassamme oli oppilas, joka kärsivällisesti maalasi vettä sisältävää maisemaa tuntikausia. Hän teki tarkkaa työtä ja pitkään. Sitten hän eräänä päivänä teki jonkin virheen. Ilmeisesti häneltä räiskähti väärää väriä vahingossa jo valmiiseen osioon. Tästä seurasi raivostuminen. Hän otti työnsä ja heitti siihen vihaisesti eri värejä, maalasi siihen isot ruksit päälle paksulla sudilla ja hyppi sen päällä. Hieman vanhaa jäi näkyviin.

Opettaja antoi työstä kympin. En tiedä miksi näin kävi, mutta voisin arvailla muutamia syitä:
1: Entinen ja kärsivällinen pakerrus oli merkki ahkeruudesta ja yrityksestä. Tästä voidaan antaa plussaa.
2: Voimakas reagointi kertoi siitä että työhön oli panostettu emotionaalisesti, ja pahastumisen suuruus viittasi siihen että työllä nähtiin arvoa.
3: Emotionaalinen purskaus itsessään teki teokseen taidetta, siitä tulikin juuri tämän aktion kautta ilmaisevaa taidetta, joka ilmitoi taiteilijan emootiot.
4: Maalaus tälläisessä muodossaan voi olla hyvinkin puhutteleva. Siinä voidaan nähdä sanomaa, jopa kritiikkiä vanhalle ja realismia korotavalle taidenäkemykselle. Tätä kautta lopullisen työn sisälle tuli ikään kuin uusi kerros jossa sekä alkuperäinen työ, että sen jatkokäsittely olivat olennaisia.
5: Opettajaa kävi sääliksi yritys ja epäonnistuminen itsessään, jolloin arvosana johtui kontaktista.

Itse olisin antanut hieman pienemmän numeron, koska purkaus kuitenkin osoitti että tekijällä ei ole riittävää itsekontrollia ollakseen "kunnon taiteilija".

Sillä se, minkä bändi, tuherertelu ja muu sekoiluni taideaiheen ympärillä on "eräänlaisesta epäonnistumisestaan" huolimatta, kertonut on se, että taiteenteko on aina yllättävän työlästä. Esimerkiksi kappaleen soittaminen synkassa lopun tiimin kanssa on yllättävän vaikeaa. Maalauksessa pitää miettiä sommittelua ja löytää hyvät värit ja tehdä muutenkin paljon asioita. Maalin räiskiminen kankaalle vaatii helposti uskomattomia ponnistuksia.
1: Ja ensivilkaisulta niinkin yksinkertainen asia, kuin valokuvaus, on yllättävän monisäikeistä. Rauno Välimäki, ammattivalokuvaaja jonka kanssa olen melko paljon ollut tekemisissä, on kertonut esimerkiksi siitä miten vaikeaa on saada luonnollista ilmettä ihmisille esimerkiksi poseerauskuvissa tai "nudekuvissa". Niissäkin pitää miettiä valoja, asettelua, asentoa ja laukaisuhetkeä tarkasti. Kuvattavan luottamuksen ja luonnolliseen kuvassaoloon saaminen on myös vaikeaa, ja tätä tarvitaan usein jos kuvaat ensisijassa ihmisiä. Ja yrität saada lopputulokset myydyksikin. (Ja luontokuvissakin joutuu rämpimään pusikoissa palelemassa.)

Olenkin sitä mieltä että taiteilijoihin liitetty "laiskan" leima on keksitty. Luulen että sitä käyttävät ne, jotka eivät ole itse treenanneet tarpeeksi taiteita ollakseen ehtineet edes minun "epäonnistumiskokemuksen tiedostamisen tasolle". Ja tämä lausunto kertoo enemmän heistä ja heidän asennevammastaan kuin itse taiteenteosta.

Toisaalta tuo tapaus on jäänyt jo performanssina mieleeni, ja tälläinen voi olla jopa mainostempaus ja merkki siitä että taiteilija ymmärtää markkinoinnin ja maineen ja teoksen syntyhistorian painavan ostajien kukkarossa. (Anteeksi kapitalistinen suhtautumiseni. Mutta kuka luulee että ammattitaiteilija tekee asioita vain luomisen ilosta? Ja ottaa ne maksusuoritteet vain jotta ostaja osaisi arvostaa työtä sille kuuluvalla kunnioituksella?)

Ja kyseinen työ muistuu mieleeni toisin kuin ne monet monet muut. Kyllä tässä silti taitaa olla kiitettävän paikka.