Pysäkin heijastusta vain.

Pysäkit ovat paikkoja, joissa ihminen käy kääntymässä. Niiden tarkoitus on siinä että ihminen haluaa olla jossain muualla. Pysäkit heijastavat ihmisten valintoja siitä minne he ovat menossa. Pysäkki itsessään ei kuitenkaan ole muuta kuin väline. Pysäkillä oleskelu heijastelee ihmisten syvempiä tavoitteita, mutta pysäkeillä ei oleskella sitä varten että oltaisiin pysäkillä itsellään.

Toki tämä on suppea kuva pysäkillä olemisesta, mutta otan sen vertauksena eräälle modernismin erikoiselle piirteelle. Sille, miten ihmisen identiteetti muuttuu sen parissa helposti varjomaiseksi.

Ihmisen identiteetti voidaan määrätä kahtaa kautta. Sisältä tai ulkoa. Ulkopuolelta määräävät ovat esimerkiksi työpaikan, taidon, harrastuksen tai tietyn ideologian seuraamisen kautta syntyviä määritteitä. Modernina aikana itsensä ilmaiseminen on tärkeää. Tätä kautta korostuu se, miten erilaiset toimet, kuten omalla mielellä ja vapaasti tehdyt työpaikan valinnat, heijastavat omaa identiteettiä. Ne eivät luo sitä.

Esimerkiksi jos työpaikan valinta on pohjimmiltaan vapaa, työpaikka vain kertoo siitä minkälainen toimija itse on, se heijastaa hänen sisäistä identiteettiään. Jos taas ulkopuolelta tulee painotteita, kyseessä on jonkinlainen valtapeli, jossa pyritään muokkaamaan identiteettiä. Tätä taas yleisesti ja melko helposti pidetään eitoivottuna piirteenä. Olennaista on se, että olipa se toivottua tai ei, ulkopuolinen ohjaus on luonteeltaan e(s)imodernia.

Oletetaan että meillä on vapaasti toimiva taho. Hän päättää mennä Varkauteen bussilla. Muuttaako tämä häntä? Periaatteessa kyseessä on hänen valintansa. Moderni ihminen voi toimia muutenkin, esimerkiksi jäädä kotiin tai mennäkin Kouvolaan. Tätä kautta Varkauteen meneminen heijastaa hänen identiteettiään. Tällöin matka heijastaa identiteettiä, ei tee sitä.

Tästä seuraa mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi taidon harjoittelu tarkoittaa sitä että henkilö oppii potentiaalisesti heijastamaan identiteettiään paremmin. Jos aikaisemmin henkilö hyppäsi väärään bussiin, ja päätyi Varkauden sijasta Orivedelle, harjoituksen kautta hän voi valita oikean bussin. Hän päätyy vain entistä useammin ja helpommin ja tehokkaammin Varkauteen. Varsinainen sisin jää tällöin muuttumatta. Myös epäonnistuminen muuttuu tätä kautta helposti vain ulkoiseksi. Sehän vaikuttaa vain heijastukseen, ei vaikuta sisäiseen identiteettiin. Orivedellä henkilö ei ole muuttunut, hän vain miettii millä tavoin hän nyt pääsee Varkauteen. Tätä kautta modernismissa saavutetut asiat ja pettymykset ovat "pinnallisia", heijastuman tasolla.

Jos jokin asia muuttaa syvintä identiteettiä, sitä pidetään on valtapelinä. Ja tähän liitetään yllättävän usein ajatus siitä että teko on väärä, pakottava.

Edellä mainitulla tavalla voidaan toki päätellä myös se, että tosiasiassa maailmassa tapahtuva valtapeli on perustaltaan aivan yhtä pinnallista. Siinähän vain muutetaan tapaa jolla joku heijastaa identiteettiään. Voit kahlita henkilön tuoliin saamaan sähköshokkeja ja pistää hänet paketissa Hankoon, mutta et voi lopettaa häntä haluamasta Varkauteen. Vallalla voidaan siis vain ulkoisesti murtaa ihmisen toimimaan vasten tahtoaan, mutta et koskisi ihmisen sisäistä. Tällöin valtapelin luonnekin muuttuu pinnalliseksi.

Tätä kautta ihmisen toiminta, elämä ja esimerkiksi sosiaalinen kohtaaminen latistuvat helposti ikään kuin varjoksi, jossa oikeastaan kaikki mitä kohtaamme on vain identiteetin heijastumia, ja ne vaikuttaisivat vain omiin identiteettimme heijastumiin. Näin aito sisimpien kohtaaminen, jota ilman ihminen ei enää olisi sama, jäisi kokonaan pois.

Tältä kannalta modernistinen tapa toimia ja ajatella johtaa siihen että asiat ja tapahtumat eivät tee ihmisestä muuta kuin mikä hän on ilman sitä. Hän voisi kehittyä vain ulkoisesti katsoen (hän oppii esimerkiksi taitavammin toteuttamaan itseään erilaisilla joko aineellisilla, henkisillä tai sosiaalisilla välineillä), mutta ei sisäisesti.

Mielestäni tähän ongelmasta on, jos ei suoranaista tietä ulos, niin ainakin lievennys. Se on tavallaan "rekursio". Jos ihmisen identiteetti voi ottaa vaikutteita vapaaehtoisesti tai pakotetusti ulkopuoleltaan, sisin voi muuttua ja tätä kautta myös itseä toteuttavat heijastuksen luonteet muuttuisivat olennaisesti. Tällöin esimerkiksi epäonnistunut voi esimerkiksi sisuuntua harjoittelemaan enemmän tai sitten vaihtaa toimintapaikkaa, joka on tietysti ulkoista. Mutta tällä voi olla vaikutusta myös sisimpään, ja takana voi olla yksilön valintaa samalla tavalla.

Tietenkin tästä seuraa se, että valinta tehdään jollain periaatteella. Ja tämä valintatapa heijastelee identiteettiä. Joku voisi sanoa tätä kautta että tämä esitykseni olisi vain pinnallinen yritelmä. On kuitenkin hyvä kysyä, heijasteleeko tämä valintakriteeri vain osaa sisäistä identiteettiä, vai edustaako se kaikkea sitä. Jos sisäinen identiteetti on vain yksi kappale, joka on joko pidettävä tai josta on luovuttava, on kritiikki tietysti osuvaa. Mutta jos sisäinen identiteetti onkin moniosainen kasa, voi olla niin että mikä tahansa yksittäinen osanen voidaan vaihtaa, eikä kasassa ole mitään "luovuttamatonta osasta". Tätä kautta sisäinen identiteetti tietysti muuttuu melko epämääräiseksi ja sotkuiseksi, ja mahdollisesti hyvinkin paljon ja dynaamisesti muuttuvaksi.

Tätä kautta mukaan tuleekin elementti siitä, mistä ja "miten ottaa itseensä" (tai luopua osasta sisimmästään.) Ihmisille tulee tässä ikään kuin "toisen potenssin tapa" valita. Ensin on heijastumataso, jossa valitaan pysäkki. Ja sitten jos autoa ei tule, voi yksilö itse päättää onko tämä syytä ottaa (edes) ulkoisesti. Ja sitten ottaako se sisäisesti(kin). Aina ja joka vaiheessa voi periaatteessa sanoa "ei". Näin saataisiin samanaikaisesti täytettyä vapaan valistsemisen ehdot, että se, että ihmisen sisin voisi myös muuttua, ja se voisi silti tapahtua suhteessa todelliseen maailmaan ja sen tapahtumiin. Näin maailmassa voisi olla asioita jotka johtaisivat myös sisäiseen itsekasvuun.

Tätä kautta esimerkiksi parisuhteeseen meneminen voi heijastaa identiteettiä ja siinä eläminen myös vaiuttaa sisäiseen maailmaan. Ihminen voisi myös muuttua syvimmiltään. Ilman tätä tasoa kävisi niin että maailma latistuisi pelkäksi välineeksi, jossa ihmisessä jo oleva identiteetti määrää että ovatko muut hyödyllisiä itsen toteuttamisen kannalta vai eivät. Tätä kautta identiteetin heijastustasoon jääminen ilman mahdollisuutta sisäisen identiteetin muutokseen johtaa aina siihen että olisimme välineitä jotka käytämme muita välineinä. Ja samanaikaisesti olemme sisäisesti ihmisiä, jotka jäisivät kohtaamatta. Ihmiset näkisivät vain heijastuksia, eivät itse ihmistä. Ja silloin elämä olisi vain yksi hemmetin iso pysäkki. Kaikki olisivat tavoittelemassa kohti haluttua paikkaa, mutta kaikki saavutukset olisivat korkeintaan vain heijastuksia. Henkilö päätyisi niiden kautta vain toisille asemille. (Tai: Kodin sijasta löytyisi vain asuntoja.)

Tästä seuraa tietysti se, että aito asia, ilmiö tai kohtaaminen, jonka jälkeen ihminen ei olisi enää sama, kuin ilman sitä, on mahdollista. Tämä mahdollistaa tietysti myös pahat asiat. Todellinen sisintä raastava valtapelikin muuttuu yhtä mahdolliseksi, kuin ne romanttishöpöt toivejattelut, jotka esimerkiksi minua motivoivat kirjoittamaan tälläistä tekstiä.

Tätä kautta voisi olla niin, että henkilö päästyään Varkauteen haluaakin sieltä pois. Tähän voi tietysti liittyä heijastustason pettymys, jossa hän haluaa jotain utooppista Varkautta, joka ei ole. Tämä voi silloin olla vain identiteettiä heijastava muutos, kun Varkaus on valittu haluamisen kohteeksi jostain syistä, jotka eivät ole toteutuneet. Uusi tavoite, esimerkiksi Karjaa, voi olla halun kohteena samoista syistä kuin Varkaus oli ennen pettymystä. Ja samalla logiikalla vahingossa Orivedelle päätynyt voikin olla tyytyväinen Oriveteen ja luopua Varkaudesta, koska Orivesi onkin juuri täsmälleen sitä mitä hänen toiveiden rakentamat kuvitelmansa ovat Varkauteen laittaneet.
1: Toki tämä kritiikki tarkoittaa sitä että Varkaus on vain heijastumaa, eikä henkilö syvimmiltä tahdoiltaan haluakaan Varkautta vaan jotain muuta. Ja tätä kautta sisin identiteetti ei muutu. Tämä on kuitenkin tärkeä muistutus siitä että periaatteessa mikä tahansa muutos on tulkittavissa sitä kautta että se ei olekaan syvimmän identiteetin muutos, vaan jotain muuta. Jopa syvällä itsessä koettu tunteenmuutos voi olla pinnallinen, asiaa on voitu alitajuisista syistä pitää arvossa eri syistä kuin on tiedetty. Tätä kautta muuttumattoman identiteetin näkemyksen kannattajalle ei voida esittää tilannetta joka pakottaisi hänet muuttamaan mielipidettään. Vakuuttavaa vastaesimerkkiä ei voida rakentaa, joten muuttuvan identiteetin rakennelma voikin vain vedota että asia voi olla jotenkin. Sen ottavat vakavasti ne jotka ottavat ja muut eivät.

Mutta periaatteessa jos ihmisen sisin voi ottaa vaikutteita, se ei vain heijasta jo olevaa vaan reagoi. Identiteetti ei olisi enää välttämättä sisäisesti sen pysyvämpi kuin mitä sen heijastumatkaan ovat. Matkanteko itsessään voisi silloin muuttaa päämäärää.