Michel de Montaigne kertoi siitä, miten hienostoihmisistä tehdään tietynlaisia muotokuvia. Niissä kaikki on siloiteltua. Samoin kaikki muinaiset ihaillut filosofit kuvataan hienostuneina, älyjensä johdannaisina. Montaigne muistutti siitä miten kuninkaat istuvat valtaistuimilla perseellään ja hienotkin naiset piereskelivät. Antiikin filosofillakin oli hetki kun ei saanut fiksua ajatusta, kun oli häiritseviä peräpukamia.
Montaigne kertoi, kuinka tästä seuraa helposti riittämättömyyden tunteita. Ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty olemaan näiden kiiltokuvien mukaisia.
Samoin ihmiset olettavat että tietyt kiiltokuvamaiset asiat ovat tärkeitä. Sivistyneen ihmisen tuli siihen aikaan osata esimerkiksi vanhaa kreikkaa, logiikkaa, syllogismeja ja muita vastaavia asioita. Tuli osata kuka filosofi oli sanonut mitäkin. Montaignen mielestä aidon viisauden harjoittajan pitäisi enemmänkin osata vaikkapa vastata siihen, miten suhtautua ja lohduttaa ystävää jolla on impotenssi.
Moni voisi luulla että Montaignen ihmiskuva olisi raadollinen, tai kertoisi sen ajan dekadenssista verrattuna antiikin Kreikan sivistykseen. Näin ei ole. Montaignen ihmiskuva viittaa tavallaan samaan mistä kirjoitin antiikin temppeleiden kohdalla. Odotus ja mielikuvat vain ovat erilaisua kuin käytäntö. Kiiltokuva ei välttämättä ole hienostuneempi, ja vaikka olisikin se on kuitenkin joka tapauksessa valheellinen. Silloin ihanne ei ole tavoiteltavissa.
Lisäksi mahdottomat odotukset aikaansaavat pettymyksiä. Esimerkiksi luin nuorten poikien auttavan puhelimen, "Poikien Puhelimen", parissa työskentelevän Samuli Koiso-Kanttilan haastattelun, jossa hän kertoi että pojat elävät kovien odotusten alla. Hänestä esimerkiksi televisiossa kuva nuorista on epäreilu. Näyttelijät ovat vanhoja ja lihaksikkaita ja hyvätuloisiksi kuvattuja.1 Odotukset ovat sellaisia että kaikki pitäisi sujua Jamesbondilaisen kevyesti. Tästä tulee turhaumia ja paineita. Haastattelun mukaan pojille jätetään apu helposti antamatta, koska nämä eivät hae sitä korrektisti. Ensin saattaa tulla mekastusta ja vitsailua ja vinoiluakin, ennen kuin varsinaista asiaa uskalletaan ottaa esiin. Koska ujous näkyy päälle karkeana ja huonona käytöksenä sitä ei vain huomaa ujoudeksi. Puhelimelle on ollut kova tarve. (Koiso-Kanttilaa on haastateltu toisaallakin, teema on aika samankaltainen.)
Oikeasti emme ole "kovin helposti onnistuvia". Onnistumiset vaativat paljon työtä. Tämä blogikaan ei kirjoita itseään "keveän nopeasti", vaikka sen päivitystahti saattaa muuta antaa luullakin. Eikä se silti työstä huolimatta "aina onnistu". Monessa muussa asiassa olen vielä paljon huonompikin. Montaigne itse korosti sitä miten liikavarpaat häiritsevät ja kirosi esimerkiksi muistinsa huonoutta. Mutta samanaikaisesti hän toi esiin sitä että hän oli kuitenkin riittävä.
Minusta näin pitäisi ollakin. Ihmisten ei tarvitsisi olla itseään parempi, tai yrittää täyttää jotain mahdotonta "normaaliksi" oletettua ihannetta normina. Montaignen ihmiskuva ei minusta ole edes raadollinen. Se on monisyisempi, rikkaampi. Aidompi. Ihmisempi. Ihannekiiltokuvat ja vaatimukset ovat monin paikoin kalseita ja kylmiä.
1 Minä alan olemaan tässä kolmenkympin iässä sopivassa iässä näyttelemään televisiossa lukiolaista - kunhan bodaisin enemmän koska pelkkä taistelulajin harjoittelu ei takaa riittävää lihaksistoa. Vihjaan tytöille sen verran että jos tälläisiä kolmikymppisiä poikia on lukiossa, heidän älyssään täytyy olla jotain vikaa, kun he ovat jääneet niin monta kertaa luokalleen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti