Lewis Carrollin "Liisan seikkailut ihmemaassa" alkaa sillä että Liisa lukee läksyjä ja tylsistyy. Seuraa nukahtaminen. Varsinainen kiinnostva aktio alkaa tietysti siitä kun jänis herättää Liisan huomion.1 Liisa seuraa tätä puunkoloon, ja muun muassa pudotessaan laskee kuinka pitkän matkan putoaa, ymmärtämättä mihin se viittaa.
Liisalla on erittäin kirjaimellinen tapa lähestyä maailmaa. Hän esimerkiksi tottelee "juo minut" -kylttiä mutta tarkistaa onko pulloon kirjoitettu "myrkkyä". Hän ottaa myös eriskummalliset tapahtumat hyvin kirjaimellisesti ja konkreettisesti. Hän ei kyseenalaista jänistä jolla on kello, tai muita ihmeitä joihin hän törmää. Asiat ovat siten kuin ne tuntuvat olevan ja näyttävät olevan. Ja niissä seikkaillaan, ja tapahtumia yritetään ohjata tiettyyn suuntaan sen mukaan miten logiikka ja koulu opettaa.
Ota ensin..
Tässä on hyvä esitellä muutama apuväline. Lopun ymmärtäminen vaatii niitä.
1: Wittgensteinin mukaan suurin osa uskonnollisesta puheesta on metaforia, joiden alkuperä on unohdettu. Siksi kun joku sanoo pääsevänsä Taivaaseen, hän tavallaan kertoo vertauksen siitä minkälainen hänen elämänsä on, ja miten hän katsoo sen eläneensä. Hän on mielestään onnistunut riittävän hyvin elämään siten kuin pitää.
2: Kognitiivinen dissonanssi on epämukavuutta joka syntyy kun maailmankuvamme kohtaa sen vastaisia asioita. Tässä kohden tunteet ohjaavat valtavan paljon ajatteluamme.
___2.1: Mielemme korjaa epäkohdat joko assimilaatiolla, eli yrittämällä sovittaa uuden asian jotenkin vanhaan. Tässä apuna voi olla ad hoc, tai jopa se että asia hylätään irrelevanttina. Tästä seuraa se, että vaikka luottaisimme logiikkaan, mielemme rakentaa kokonaisuudesta koherentin. Maailmankuvamme ovi olla vaikka miten hassunkurinen tai typerä tahansa, mutta se on eheä ja näyttää lopulta loogiselta.
___2.2: Toinen tapa on akkomodaatio. Tässä mieli hylkää vanhan ja rakentaa uudenlaisen kokonaisuuden. Tämä on harvinaista ja vaikeaa, sekä usein raskastakin. (Joku voisi ajatella että järkeä ei tarvitsisi käyttää lainkaan, mutta silloin tunteet vasta saavatkin vallan. Tässä kohden empiria on minusta olennaisen tärkeää, sillä se tuo yhden tavan pakottaa assimilaatiosta akkomodaatioon.)
Voidaan ajatella että kirjaa tulkitseva voi palata maanläheisempiin tulkintamuotoihin. Voidaan katsoa että koko kirja käsitteleekin juuri sitä mitä se sananmukaisesti mainitsee. Lapsen unimaa on lapsen unimaan metafora. Tätä kautta se käsittelee lapsen mielikuvitusmaailmaailmankuvaa. Tällöin kohdatut asiat ovat unia, ja ne ovat joidenkin asioiden metaforia. Irvikissaa ei siis pidä ottaa irvikissana, vaan jonkin metaforana, sehän on pohjimmiltaan uni!
Itse tulkitsen että kirja kertoo siitä että aikuisen elämä ja maailmankuva on hyvin erilainen kuin lapsen. Jossain vaiheessa tämä tietysti muuttuu, ja kirja käsitteleekin juuri tätä konfliktia, muutosta ajattelun tilasta toiseen. Koululla ja opetuksella on tässä "heräämisessä" tai "muutoksessa" tietenkin tärkeä rooli.
Tätä kautta koko "Liisan seikkailut ihmemaassa" alkaakin näyttämään muulta kuin huumeiden ylistykseltä. Kirja näyttää miten lapsien mielikuvitusmaailma ei toimi logiikalla, ja miten eksyttävää ja hämmentävää ja turhanpäiväistä esimerkiksi opiskeleminen on tältä kannalta.
Tavallaan koko ajanhan Liisa yrittää hallita ja ymmärtää tilanteita joita hän kohtaa. Keinot ovat "koulussa opittuja". Ne kuitenkin ajavat häntä koko ajan pulaan. Ne toimivat hyvin mielivaltaisesti, ja taikamaassa olisi kenties viisainta jättää logiikka sivuun, ja käyttää jotain muuta keinoa. Jos se on logiikan kanssa yhdenmukainen, sitä voisi seurata ja jos tämän vastainen, se ei olisi syy jättää toimimatta. Liisan maailma on tavallaan transsendentti.
Koulutus ja sivistys pullottelee muutoinkin kirjassa. Esimerkiksi Hullun Hatuntekijän luona "opitaan" logiikkaa. Kirja onkin itse asiassa pullollaan sellaisia asioita, joista voi olla hyötyä vaikka filosofian opiskelijalle. Kuitenkin mitä enemmän Liisa pyristelee, hän ajautuu yhä suurempiin vaikeuksiin. Logiikka ei toimi surrealistisessa ja absurdissa taikamaassa. Vaikeudet ovat valtavia, pako taikamaasta on lopulta ainut keino jolla hän selviää.
Nyt voidaan astua mystiikan maailmaan.
Vanhassa Zen -koanissa ihmetellään sitä, miten ihmiset ovat halukkaita etsimään jotain joka heillä jo on. Tässä korostetaan sitä että ihminen on valaistumisen jälkeen luonnollinen. Samaan tapaan kuin eläin on luonnollinen ilmankin valaistumista. Ihminen siis etsii ensi sijassa itseään. Ja on usein valmis muuttamaan kauas kotoaan jonkun mestarin luo, jotta löytäisi sen. Vaikka se on tietysti koko ajan mukana. Tässä korostetaan sitä että tavallinen ihmien oppii jotain ja hänestä tulee tietäjä. Ja kun tietäjä saavuttaa ymmärryksen, hänestä tulee tavallinen ihminen.
Eurooppalainen meditaatioperinne taas edustaa vahvemmin ajatusta jossa meditaatio tuo jotain uutta. Perinteisessä tulkinnassa keskiössä on ajatus ikään kuin tiedon virtaamisesta, jossa on keskeisessä roolissa medium, välittäjä. Tässä esimerkiksi jokin jae ja tämän toistaminen tekee asiasta oppimisprosessin. Samaa näkyy ajatuksessa mikrokosmoksesta ja makrokosmoksesta, jossa shamaani ikään kuin matkustaa itseensä ja oppii samalla jotain maailmasta, koska mikro ja makro ovat yhtä. Tässä ei korosteta jo olevaa, vaan vihjataan paljon vahvemmin oppimisprosessiin, jossa mystikosta tulee tietäjä.
Japanilaiset ovat ainakin Ihmemaan Liisan kannalta ymmärtäneet jotain olennaista. Tässä tarvitaan oikeastaan mukaan vain se, että mystiikkaan liitetään aina vahvasti sana intuitio. Tämä taas liittyy tunteisiin. Tätä kautta tunnerimssut ja assimilaatio sekä akkomodaatio saadaan nyöritettyä mukaan kuvioihin.
Ehkä Liisa olisi pärjännut Ihmemaassa paremmin, jos olisi seurannut logiikankirjan sijasta sydämen ääntä? Ehkä ongelmia olisi tullut vähemmän?
Meditaatio nähdään eheyttävänä ja jo olemassaolevaa säilyttävänä. Meditaatioon liitetäänkin hyvä mieli ja eheytyminen. Yleensä ne mystikot jotka kutsuvat itseään mystikoiksi korostavat että negatiivinen mystinen kokemus johtuu ihmisen omista ristiriidoista eikä ole mystiikan vika. Ja että mystikon elämää jatkaessa nämä vähenevät ja positiiviset kokemukset ovat mystiikan harjoittamisen ansiota. Castanedankin mukaan meskaliini maistuu käyttäjältään, ja soturin tien harjoittaminen johtaa maun paranemiseen. Mystiikka on tätä kautta esitetty jonkinlaisena terapeuttisena aktiona.
Voidaankin ajatella että eheytyminen on ainakin osittain sitä että kognitiivisen dissonanssin tuoma häiriö saadaan poistumaan. Ja kun meditaatio on ensisijassa itseä, ihminen ei opi uutta maailmankatsomusta vaan eheyttää sitä mikä hän jo on. Eli mystiikka korostaa assimilaatiota.
Akkomodaatio vaatii tavallaan "maailmankuvan tuhoa". Kuolema voi olla iso tai pieni. Liisan kohdalla akkomodaatio tapahtuu, koska kognitiivinen dissonanssi käy valtavan suureksi, ongelmat ovat ahdistavia ja pelottavia. Pakeneminen on tämän hylkäämistä. Tällöin Liisasta tulee "sivistynyt aikuinen, joka on hylännyt taikahömpötykset".
Mystiikka taas on sitä että Liisa jää ihmemaahan ja tekee rauhan punaisen kuningattaren kanssa. Minä en sano mikä on oikea ratkaisu. Jokainen tehkööt sen itse.2
1 Muistaakseni jänis on huomiota herättävä, se kiertää puun ennen kuin livahtaa koloon. Tämä voisi tarkoittaa ensivilkaisulla sitä, että turha kierto tehtäisiin Liisan huomion herättämiseksi. Tämän kohdan voi nähdä toisella tavalla : Eräällä loruntapaisella lapsille opetetaan kengännauhojen sitomista. Siinä tehdään alkusolmu, ja tehdään lenkki. Tämä lenkki on puu. Toinen nauha on orava, jänis tai muu pikkueläin. Tämä kiertää tämän ja sukeltaa koloon. Solmu on valmis. Tämä on ensimmäisiä asioita joita meille opetetaan. Juttu toimii vaikka muistaisin tämän väärin. Muistikuva oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen ja muutoin jutun yhteyteen sopiva, että en kehdannut jättää sitä pois.
2 Disney ei varmasti kannattanut tätä esitettyä tulkintatapaa. Kirjasta tehty piirroselokuvahan alkaa laululla jossa lauletaan että "Oi Liisa, kerrohan, kuinka sä löysit ihmemaan?" Tulkintatavassani ihmemaata ei tarvinnut löytää, sillä se oli jo valmiina. Oppiminen vain tuo esiin sen että se on ihmemaa, eikä realismia. Opiskelu ja vaatimukset esimerkiksi historian opiskelusta tuovat häiriötä ja hämmentäväätietoa jotka synnyttävät kognitiivisen dissonanssin. Taikamaassa on eletty, mutta se huomataan sellaiseksi vasta tätä uutta taustaa vasten. Reaktio on ikään kuin "Luulin että se on normaalia kunnes minulle kerrottiin että se on outoa, ellei peräti perverssiä!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti