Zombie P:stä

David Chalmersin "The Conscious Mind" pitää sisällään erään argumentin. Hän kuvittelee siinä filosofisten zombien maailman, eli maailman, jota ei voi fysikaalisesti erottaa omastamme, mutta josta puuttuu kaikki tietoinen kokemus. Siellä ei esimerkiksi olisi tietoisia ja kokevia ihmisiä mutta ulkoisesti kaikki toimisivat samalla tavalla kuin mitä meidän maailmamme ihmiset.

Chalmers teki tästä argumentin:
P1: Jos fysikalismi on tosi, kaikki tosiseikat ovat täysin fysikaalisten tosiseikkojen määräämiä; tämän vuoksi mikä tahansa maailma joka olisi fysikaalisesti mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme olisi kokonaisuudessaan mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme. Fysikalistisessa maailmassa ei ole eroa "tavallisen" ja "zombiemaailman" välillä. Eri ei ole mahdollinen.
P2: On kuitenkin mahdollinen maailma, jossa kaikki fysikaaliset tosiseikat ovat samat kuin aktuaalisessa maailmassamme, mutta jossa on myös lisätosiseikkoja kuten tietoisuus. On kuviteltavissa maailma jossa kaikilta puuttuvat kvaliat ja jotka näyttävät aivan maailmamme olennoilta joilla taas on kvaliat.
J: Fysikalismi on epätosi eli sen vaihtoehto ei-fysikalismi on tosi.

Noin muotoiluna päätelmä on validi. Se on muotoa modus tollens. Premisseistä seuraa johtopäätös. Sen vuoksi moni tarttuukin siihen että ei hyväksy premissejä. Tarkalleen ottaen useimmiten premissiä nro 2.
* Useimmat itse asiassa pitävät ensimmäistä premissiä uskottavana ; Siinä missä Turingin testi pitää sisällään mahdollisuuden erottaa simulaatio asiasisällöstä, se ei ole Chalmersin kuvaamassa tilanteessa mahdollinen koska simulaatio joka tuottaa samanlaisia ulospäin näkyviä syötteitä eroaa aktuaalisesta asiasta siten että se tuottaa sen erilaisella metodilla ja tavoilla. Ja nämä toimintaperiaatteet ovat fysikaalisia asioita joita voidaan ainakin periaatteessa tutkia ja havaita. Toki olisi mahdollista ajatella että kvaliat redusoituvat tai päältävät fysikaalisia maailmoja emergentisti joten olisi periaatteessa mahdollista ajatella että kvaliat ovat todellisia ja perimmiltään fysikalistisia. Tämä ei vain ole kovin suosittua.
* Esimerkiksi minä, kuten moni muukin, pitää nimenomaan premissiä 2 kyseenalaisena. Itse pidän kvalioita ei-totena konseptina, joten en tietenkään voi tätä kautta pitää relevanttina että olisi maailma jossa olisi jotain muita kuin kvaliattomia olentoja. Jolloin ei ole kuviteltavissa kahdenlaista verrattavaa maailmaa, sellaista jossa on filosofisia zombieita että sellaisia jotka eivät ole filosofisia zombieita.

Toisaalta Chalmersin maailmassa on myös metodinen ongelma. Se tarkoittaa sitä että premissien hyväksyminen ei tarkoita sitä että olisi todella hyväksyttävä päätelmä. Tässä on taustalla hyvin erikoinen ekvivokaatio. Sana "mahdollinen" on siinä hyvin erikoisella tavalla käytetty. Siinä puhutaan yhtäällä loogisesta mahdollisuudesta (heikosta mahdollisuudesta), vaan metafyysisestä mahdollisuudesta (vahvasta mahdollisuudsta). Chalmers itse tunnustaa eron mutta korostaa että fenomenologisella alueella se olisi sallittua. On vaikeaa nähdä miksi.

Sillä on varsin yksinkertaista kuvata asia arkisellakin kielellä. Sellaisella tavalla että on hyvin järkeenkäypää miksi "mahdollisuus" on hyvinkin erilainen. Voidaan rakentaa seuraavanlainen päätelmä;
P1: Naturalismi kieltää yliluonnolliset asiat. Yliluonnolliset asiat ovat sen mukaan mahdottomia ja olemassaolemattomia.
P2: Nykytietojemme valossa yliluonnollisuutta ei ole falsifioitu, kenties yliluonnollisuutta ei edes voida falsifioida. On siis olemassa kuviteltavissa oleva mahdollinen maailma jossa on vähintään yksi yliluonnollinen ilmiö.
J: Siksi naturalismi on epätosi eli falsifoitu ja tätä kautta supernaturalismi on tosi.

On selvää että harva lähtisi uskomaan tuollaista päätelmää. Korostin tuossa sitä miten ontologisella tasolla naturalisti todella näkee että maailmassa on vain ei-yliluonnollisia asioita. Ja voidaan todella nähdä että emme epistemologisella tasolla tällä hetkellä tiedä onko maailma oikeasti naturalistinen vai ei. Siitä että yliluonnollisuus on mahdollista ei kuitenkaan voida nähdä että naturalismi olisi epätosi. Päätelmä sanoo vakavastivakavasti enemmänkin niin, että naturalismia ei ole täysin todistettu. Joka on aivan käsittämättömän paljon eri asia. Ja tämä ero häivytetään siten että asiayhteydessä 1 käytetään "mahdollisuutta" konkreettisena ja asiayhteydessä 2 "mahdollisuus" on abstraktimpi. Käyttämällä samaa sanaaa eroa voidaan piilottaa. Perustelu ei onneksi välitä sanamuodoista vaan määritelmien sisällöstä joten argumentilla ei ole rakenteensa puolesta arvoa. Sanamuodot ovat enemmänkin tapa hämätä argumenttia seuraavia, se on ikään kuin yritys huijata tavalla jota olisi hankalampi huomata. (Tämänlaisten huomaaminen on sitten filosofista taitoa. Kyse on vähän kuin "poliisityöstä" ja huijauksien huomaamisesta.)

Tästä voidaan palata siihen alkuperäiseen argumenttiin. Tiedämme että samantapainen metodiikka törmää tuohon argumenttiin melkoisen vahvasti. Chalmersin filosofisten zombieidenkin päätelmässä voidaan nähdä että jokaikinen mahdollinen maailma joka ylläpitää filosofisen zombien on eifysikalistinen. Olettamalla että tälläinen fysikalistinen maailma on todellinen hän toditaa että sen automaattinen vastakohta on väärin. Kuitenkin ajatus ei-fysikalismista on esitetty johtopäätöksenä. Se on kuitenkin enemmänkin salakuljetettu itse päätelmään ikään kuin puolisalaisesti. ~ Saadakseen filosofisen zombien mahdolliseksi Chalmers olettaakin, että jokin muu on mahdollista. Tarkalleen ottaen hän vertailee "meidän maailmaamme" tavalla joka itse asiassa olettaa että nimenomaan meidän maailmamme koostuisi muusta kuin ei-filosofisista zombieista. Nämä oletukset ovat siitä ikäviä että kun niiden sisältö jätetään pois, päätelmästä ei jää oikein mitään jäljelle.

Kuinka monta kiinalaista tarvitaan korvaamaan aivosolu?

P. Z. Myers käsitteli Michael Egnorin mielenfilosofista argumenttia. Egnor on yksinkertaisesti selittänyt että aivot eivät voi tallettaa muistoja. Että se on täysi mahdottomuus. "It’s helpful to begin by considering what memory is - memory is retained knowledge. Knowledge is the set of true propositions. Note that neither memory nor knowledge nor propositions are inherently physical. They are psychological entities, not physical things. Certainly memories aren’t little packets of protein or lipid stuffed into a handy gyrus, ready for retrieval when needed for the math quiz. The brain is a physical thing. A memory is a psychological thing. A psychological thing obviously can’t be “stored” in the same way a physical thing can. It’s not clear how the term “store” could even apply to a psychological thing." Ei vaadita kovinkaan syvämietteistä ajattelijaa tajuamaan että tämä kannanotto on varsin laaduton. Siinä perimmiltään väitetään että muisti on jotain ja vain väitetään että se on aivan eri asia kuin se mitä aivot tekevät. Kokonaisuus koostuu väitteistä joita ei itse asiassa perustella. "argument consists of defining memory as a certain category of thing, and then asserting that that particular category is "obviously" incapable of being represented in a physical matrix. How does he know this? It suits his thesis, so he simply insists on it." Tästä ei tietenkään saa kiinnostavaa argumenttia blogiini. Koska tämänlainen kikkailu nyt ei veny tämän pidemmäksi. Se on kuopattu minilyhärillä ja kumouksen argumenttirakenne paljastuu yhden sitaatin lainaamisella.
1: Ei sillä mitään. Minun ei ole kovin vaikeaa uskoa että Egnorilla on jonkinlaista kokemusasiantuntijuutta mukana. En usko että hän tarvitsee aivosolujaan kovin paljoa. Hän ei joko käytä niitä tai sitten hän vähintään väärinkäyttää niitä. Egnorin tekstien lukeminen toisaalta myös laskee ihmiskunnan keskimääräistä älykkyysosamäärää kovaa vauhtia. Yksi lukija kerrallaan. Tai näin ainakin sarkasmilandiassa.

Naturalistilla on sentään puolellaan se, että tietyt aivovammat aikaansaavat muistihäiriöitä. Intelligent Designin puolella ei ole edes kummituksia todisteena siitä että tietoinen muisti voisi olla eiaivollisessa tilassa. Voisin johdattaa mietteet algoritmihuoneen suuntaan. Mutta en tee sitä. Sillä on kiinnostavaa huomata että Egnorin ajattelutapa on melko yleinen. Se ei tunnu vaativan Intelligent Design -epätieteeseen uskomusta. Kun kirjoitin muutama päivä sitten Pekka Pihlannon kannanotoista joiden mukaan tekoäly ei voi saavuttaa viisautta, on Pihlannon tekstin kommenteissa käynyt selväksi että hän lähinnä kokoaa mitä tahansa eri ihmisten sanomisia jotka tuntuvat tukevan hänen mielipidettään. Ja hän ei katso ovatko nämä lausunnot keskenään ristiriitaisia ja miten nämä nivoutuvat yhteen. Meno on varsin assosiatiivista.
1: Esimerkiksi samanaikaisesti korostetaan että fenomenaalinen tietoisuus, kvaliat, ovat teknologian ulottumattomissa. Tässä käytetään kiinalaisen huoneen ajattelutapaan nojaavia argumentoijia jotka korostavat että toimi ja tietoisuus ovat eri asia. Ja sitten selitetään että ilman tietoisuutta koneet eivät voi tehdä mitä ihmiset tekevät koska jos ne tekevät näitä asioita niin ne ovat tietoisia. Että ilman tietoisuutta asioita ei voida tehdä. Joka taas väittää että jos koneet ovat tietoisia, niin niiden toiminnasta tasan tarkkaan löydetään se. Argumentti toki koetaan induktiona jossa ensin todistetaan että kone ei saa kvalioita. Ja sitten todistetaan että kvaliat tarvitaan jotta voidaan olla teknologisia. Mutta valitettavasti viitatut viisaat argumentteineen eivät sano mitään tämänlaista. Niiden yhteenlaittaminen on vain jättimäinen kontradiktio. Tämä on yleistä sillä yleensä ihmisillä on tärkeämpää tekemistä kuin esimerkiksi opetella kognitiotiedettä ja mielenfilosofiaa. Ihminen voi oikeasti tehdä paljon relevantimpiakin asioita elämällään.

Mutta rehellisesti sanoen osa mielenfilosofiastakaan ei ole kovin hyvää. Jos otamme perinteen jossa on sellaisia kunniakkaita ja tärkeitä konsepteja kuin filosofinen zombie, Searlen kiinalainen huone tai Comptonin ongelma, on niissä kysymys argumenteista joihin on nähtävissä jonkinlaista argumentatiivista sisältöä. Toki näissä mielikuvia ohjataan ja leikitään intuitioiden eikä suoran todistamisen keinoilla. Mutta valitettavasti kaikki tämän perinteen filosofit eivät tyydy tekemään Nagelin tapaisia kysymyksiä siitä "millaista on olla lepakko?". He voivat luoda jotain hyvin omituista. He eivät ole Chalmerseja, mutta sen sijaan heillä on asiasta mielipide joka on Chalmersin johtopäätösten kanssa yhtenevä. Ja päästä tästä huolimatta jonkinlaiseksi klassikoksi. Vaikka niiden argumentaatio on suoraan Michael Egnorin kynästä. Tämä itkettää minua paljon enemmän kuin se että joku kaappikreationistinen helppoheikki sanoo jossain jotain typerää. (Siis jos sieluttomat liharobotit itkisivät, that is.)

Kyseessä on ajatuskoe jossa kiinalaiset päästetään kaapista. Ned Block loi vertauksen jossa otetaan koko kiinan kansa. Heidät laitetaan kasaan. Ja jokainen heistä teeskentelee olevansa yksi neuroni. Heillä on käytössään matkapuhelimia joiden kautta he voivat olla yhteydessä moneen muuhun kiinalaiseen. Sitten he simuloivat hermosolua. Block kysyy että onko kiina tätä kautta muuttunut tietoiseksi entiteetiksi joka kokee vaikkapa vihreän värin aistimuksia?

Kysymys on tietenkin hyvin kiinnostava. Sillä se nojaa hyvin tärkeään tilanteeseen. Jotta analogisuus kiinalaisen ja hermosolun ja aivon ja kiinan välillä olisi validi, pitäisi vertauksen toimia niin että välissä ei ole relevantteja epäanalogioita. Ja Blockin vertauksesta näitä ei ole vaikeaa löytää.
1: Ensimmäinen asia on siinä että kiinalaisia on paljon vähemmän kuin ihmisellä on neuroneja. Tämä ei kuitenkaan ole kovin relevantti seikka siinä mielessä että mielestäni tietoisuus ei vaadi yhtä monta hermosolua kuin ihmisellä on. Kenties kiina simuloi vaikka kärpästä. Tämä on tärkeä tuoda esiin lähinnä siksi että se on oireellinen vihje siitä että Block ei ole muuallakaan miettinyt sitä mitä neuronien ja aivojen simuloiminen kaiken kaikkiaan tarkoittaisi.
2: Toinen asia koskee sitten neuronien yhteyksiä. Tosiasiassa kiinalaisten reaktioaika on melko hidas ja se että he voisivat juuri oikein vaikuttaa toisiinsa vaatisi juuri jotain antenniteknologian kaltaista. Joka tekee siitä hyvinkin sellaista että on vaikeaa nähdä mitä niillä kiinalaisilla on tekemistä asian kanssa.
3: Block käsittelee aivoja. Mutta samalla kun hän kysyy että aistiiko aivo vihreän kokemuksen, on mukana jo aistien läsnäolo. Tämä on "imputkysymys". Eli olisi ratkottava miten kiinalaiset aivot saisivat realistiset ärsykkeensä jossa on kaikki vihreän aistimiseen tarvittava informaatio. Miten tästä tehdään kiinalaisanalogia. Tämä on kuitenkin oleellinen osa vihreän värin kokemusta joten selvästi havaitsemisen ja kokemisen prosessia ei ole mietitty kovin tarkasti. Vaikka tämä on argumentti nimenomaan tästä aiheesta.
4: Itse asiassa virheenä on jo sellaiset asiat kuin viive ja mittakaava. Jo veneiden ja vastaavien kohdalla tiedetään että leluveneen toimivuus ei vielä takaa toimivaa täysikokoista laivaa. (Kun kokoa kasvatetaan, tilavuus kasvaa eksponentiaalisesti kun taas sitä kantava rakenne kasvaa vain lineaarisesti joten yhä vähempi tukee yhä enempää.) Kiinalaisten kohdalla mittakaavaero on älytön. Tämä ongelma on itse asiassa tuttu mind uploading -kysymyksessä. Kysymyksessä johon minulla on aika vahva kanta. Olen itse kovasti sitä mieltä että oikea analogi ihmistietoisuudesta saadaan kopioimalla mielen rakenne. Mutta jos mietitään mikä toimii samalla tavalla kuin hiiliatomi voidaan huomata että se on "toinen hiiliatomi".
5: Toisaalta kaikista erikoisin huomautus on se, että Block ei itse asiassa argumentoi että kiina ei olisi tietoinen. Hän vain pitää intuitiivisesti ilmiselvänä että näin on. Tämä herättää erikoisia kysymyksiä. Sillä kenties jos imitaatio tehtäisiin täydellisesti niin kiina todellakin olisi tietoinen. Kenties intuitio-onglma syntyykin siitä että ihminen olisi tästä kiinan älykkyydestä yhtä vähän tietoinen kuin yksittäinen neuroni olisi tietoinen laajemmasta aivojen tuottamasta tietoisesta mielestä.
6: Kuitenkin kenties pelottavin puoli Blockin argumentissa on se, että hän korostaa että kiinalaisista koostuva verkosto ei olisi tietoinen. Hän nimittäin tekee reduktionismia vastustavan argumentin. Tällöin ajatellaan yleensä niin että eitietoinen asia ei voi koota tietoista asiaa. Tämä argumentti osoittaa että vaikka todellisuus olisi perimmiltään panspykismin tapaan tietoista, niin siitä huolimatta kokonaisuus ei välttämättä olisikaan tietoinen. Block siis tavallaan tekee argumentissaan kiinalaisen huoneen jossa huone jossa on kiinalainen ei tuota tietoista vastausta. (Ja mikä pahinta : Kiinalaisia on monta ja he eivät edes ole kaapissa. Tätä argumenttia ei enää mikään tasa-arvoinen avioliittolaki pelasta. Se on aivan yhtä fakta kuin että tarvitaan kahden miehen pari jotta lapsella voisi olla isä ja isä, tähän kombinaatioon ei heteroparit pysty!)
+: Plussana voi sanoa että hermosolunkorvausargumentteja on myös fysikalistien puolella. Klassikko on ajatuskoe jossa jokainen neuroni muutetaan yksi kerrallaan koneeksi, ja tässä todella onnistutaan, ja tämän koneen rakenne kopioidaan, ei koneaivoille tarvitsisi edes antaa elämänkokemusta koska ne olisivat suoraan rakenteessa. (Jonka eri puolet käsittelin siinä mind uploading -linkissä) Tämä on jotain joka on ilmiselvää jos aivot tuottavat tietoisuuden. Ja se on mahdotonta jos ja vain jos aivoilla ei ole mitään tekemistä tietoisuuden kanssa. Michael Egnor sentään luottaa avoimesti sieluun. Mutta moni lähinnä väistää näitä puolia koska vaikka esitetään että tietyt asiat ovat aivoille tai tekoälylle mahdottomia, niin samalla esitetään että sielukysymys on uskonasia eikä tieteenasia. Vaikka näitä konsepteja tarvitaan jotta se "mahdottomuus" ylipäätään tapahtuisi niissä argumenteissa joita sitten pidetään hyvinkin valideina ja eiuskonnollisina argumentteina. Block väistää tätä kysymystä tekemällä hermosoluista kiinalaisia. Huomio ikään kuin siirtyy muihin teemoihin tällä rajauksella.

Väite-intuitio-tunnemanipulointi-mielikuvaohjailu-toiveajattelu. Sillä voi tehdä uraa paitsi teologiassa niin myös mielenfilosofiassa. Ja tämä on surullista. Chalmers ei tee minua surulliseksi sillä hänellä on mielenkiintoinen epistemologinen kysymys. Thomas Nagel tuottaa jotain jonka haluaisin olla totta (ja johon heikkona päivänä uskonkin olevan totta) ja Searle asettaa vähintään tärkeän haasteen kumottavaksi. Block taas lähinnä tappaa hermosoluja. (Eli jossain mielessä hän asettaa jossain kiväärejä pienten kiinalaisten päänmenoksi, että "ei noilla kommarivinosilmillä tee mitään Michael Egnorkaan". Samperin rasisti! Murhaaja! Proletaatin vihollinen!)

Tietoisuus tietoisuudesta

Kun puhutaan siitä miten ihmiset ovat erikoisen tietoisuutta, esiin nousee itsetietoisuus: Ihmisen tietoisuus tietoisuudestaan. Tämä ilmiö on toki olemassaoleva, ja sitä käytetään hyväksi esimerkiksi introspektiossa, itsetarkkailussa. Moni ajattelee että eläimetkin näkevät, mutta eivät tajua näkevänsä. Tätä kautta näkökyky eläimillä olisi vain tajuntaa, ei tietoisuutta, kuten ihmisellä.

Ilmiö/Asia on mielenfilosofiassa niin keskeinen, että tietoisuutta on tavattu jakaa kahtia tavalla joka ottaa juuri itsetietoisuuden keskiöön:
1: Fenomenaalinen tietoisuus, joka on subjektiivinen kokemus itseään. Tämä tietoisuus on yhtä kuin olla jotain.
2: Pääsytietoisuus, joka tarkoittaa sitä, että mielessä oleva informaatio on aivojen prosessointijärjestelmien saatavilla. Tämä on sama kuin olla tietoinen jostakin.

Ehkä perinteisin tapa suhtautua tietoisuuteen tietoisuudestaan löytyy Descartesin ajattelusta. Hänen tunnetuin ideansa tässä kohden oli kartesiolainen dualismi; Hän jaotti ihmisen erillisiin osiin: ruumiiseen ja mieleen. Hän veti skeptismin äärimmilleen ja päätti että sielu tietää, mutta havainnot voivat olla vaikka hallusinaatioita. Hänestä ihmisellä on metafyysisen suoraa ja varmaa tietoa omista ajatuksistaan, muttei näkökyvystään. Tietoisuus esimerkiksi näkökyvystä oli siis sielun kyky, ei elimellinen kyky.

Tätä näkemystä voi kritisoida parilla esimerkillä:
1: Antonin oireyhtymä on seurausta siitä että aivoissa näköhavainnoista vastaava aivokudos vaurioituu. Sama alue vastaa myös vanhoista visuaalisista muistoista. Vika on siis elimellinen ja konkreettinen. Tämä johtaa siihen että henkilö sokeutuu, mutta luulee olevansa täysin näkökykyinen. Eli vaikka hän ei näe mitään, hän ei itse tajua olevansa sokea. Henkilöltä ei ainoastaan katoa kyky nähdä vaan myös kyky ymmärtää, näkeekö hän vai ei. Tämän seurauksena he eivät suostu uskomaan että he ovat sokeita. Hän ei valehtele, vaan uskoo tämän väitteen. Tämän seurauksena sairas keksii vastauksia näköaistia koskeviin kysymyksiin, ne ovat tietenkin väärin.
2: Anosognosia taas on melko yleinen ja kaikille Antonio Damasion kirjoja lukeneille tuttu, aivovaurioista seurannut tila. Siinä potilas on halvaantunut, mutta hän ei kykene tunnistamaan halvaantumistaan. Hän luulee voivansa toimia normaalisti. Kun hänen käsketään nostaa halvaantunutta kättä, tämä voi nostaa toista kättään tai nostaa halvaantuneen kätensä toisen kätensä avulla. Hän voi selittää että hän ei halua nostaa kättään. Hänet saadaan tunnustamaan tilansa ajan mittaan, mutta tämänkin jälkeen yleistä on se, että potilas selittää että ongelma oli, mutta ei ole enää. Tunnustus koskee siis menneisyyttä, ei nykyhetkeä, vaikka itse tila on tietenkin ennallaan.

Nämä ovat esimerkkejä siitä miten tietoisuus tietoisuudesta on sidottu elimelliseen toimintaan. Tämä tarkoittaa sitä että ei ole mitään ruumiista irrallista tietoisuutta joka vain ohjastaa ruumista. Tiukkaan dualismiin uskomiseen ei tätä kautta ole syytä. Tämä ei tietenkään vielä kumoa sielua, mutta vaikuttaa sen käsittelyyn sen verran, että sielu ei pelkästään ohjaa ruumista kuin kaukosäätimestä. Prosessissa ruumis myös ohjaa sielua. Ruumis ei ole sielun marionetti, vaan siimat vähintään kulkevat kahteen suuntaan. Tai sitten mitään ruumiista erillistä sielua ei ole, vaan tietoisuus on seurausta pelkästä aivotoiminnasta.