Skientistinen selitys Pääsiäisen ihmeelle...

Jeesuksen sanottiin nousseen kuolleesta. Tämä on johtanut ankariin teologisiin keskusteluihin. Usein on otettu lähtökohdaksi ja otetuksi että Jeesus kuoli ja palasi kuolleista. Ja tätä kautta on ollut teologisesti tärkeää tietää minkälainen epäkuollut hän oli.

Jeesus ei ollut zombie koska hän kykeni puhumaan, söi leipää ja viiniä eikä aivoja. Hän ei ollut ghoul koska hän ei mädäntynyt. Hän ei ollut kummitus koska hänellä oli haavoja joita voi koskea. Hän oli liian fyysinen myös ollakseen muunlainen vastaava henkimäinen olento (wight, wraith). Hän on miltei vampyyri, mutta vaikka katoliset korostavat transsubstantio -oppia viinistä lihaksi ja Jeesus nautti tätä, ei Jeesus nauttinut vertaan henkilöstä vaan lasista. Onkin selvää että Jeesus on lich, maagikko joka opettelee nekromantisia kykyjä saavuttaakseen ikuisen elämän. ; Tämä selittää miksi Jeesuksen haavat eivät parantuneet ja miten hän toi ihmisiä takaisin kuolleista.

Mutta tosiasiassa ihmeelle on toinen selitys.

Todisteena teorialle käytän maailman tieteellisintä ja varmiten aitoa lähdettä, Torinon käärinliinaa. Ehdottoman faktuaalinen Juha Hiltusen "Valokuva Jeesuksesta?" -kirja kertoo että Torinon käärinliinassa on verijälkiä. Ja että ne ovat luonteeltaan sellaisia että niitä ei ole pirskoteltu tai paineltu vaan ne ovat vuotaneet. Tämä on tärkeä todiste koska jos veri olisi ollut vain tahrautunutta tai tahrittua liinan olisi voinut väärentää. Siksi onkin korostettu että veri on vuotanut tavalla jota on hyvin vaikeaa väärentää.

Vastaavat ehdottoman luotettavat lähteet kertovat veren olevan aitoa verta. On tunnettu biologinen tosiasia että kuolleet ihmiset eivät vuoda verta. Tähän tarvittaisiin verenpainetta eli pumppaava sydän. Tämä tarkoittaa sitä että Jeesusta ei kääritty liinaan kuolleena vaan hän oli tilassa jossa hän oli hyvin niukin naukin elossa. Juutalaiset yleensä vielä pesivät ruumiin ensin, joten veritahrat olisivat kertoneet hautaamisen kiireestä.

Kun haudan suu suljettiin, Jeesuksesta tehtiin kvanttimekaaninen mutta makrofysikaalinen schrödingerin kissa joka oli mittajärjestelmällemme samanaikaisesti elossa ja kuollut. Kun haudan suu avattiin pääsiäisaamuna, kvanttisuperpositio romahti. Syy siihen että Jeesus oli elossa johtuukin perimmiltään kvanttiepävarmuudesta. Jos mietimme miksi Jeesus on elossa, viittaamme kvantti-indeterminismiin ja sanomme että "tuurilla".

Hieman vääränlainen pääsiäiskokko ; Eli miten kirkonpoltto synnyttää erikoista flamea

Pohjanmaalla on tavattu polttaa pääsiäiskokkoja. Tapa ei ole kaikkialla Suomessa yhtä yleinen. Tällä kertaa pääsiäisroihu oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Ylivieskan kirkko on poltettu. Teko on tiettävästi ollut tahallinen ja siitä on otettu yksi tekijä kiinnikin. (Myös Pattijoella on palanut kirkollisesti pääsiäisenä. Ylivieska ei siis ole yksittäistapaus.)

Koska tietoa ei vielä ole, on hyvä katsoa pinnallisesti aiheesta sanottuja pikateoriointeja.

Itseäni kiinnostaa se, että teoriat ilman tietoa ovat käytännössä väistämättä huonoja ja vääriä. Ne ovat kenties totuudenmukaisia sitten kun tietoa on saatu lisää. Mutta ne ovat silti oikeassa enimmäkseen tuurilla. Pikateoriat kertovat kuitenkin asenteista ja sanojansa maailmankuvasta melkoisen paljon. Siksi tämä onkin kenties hauskin hetki penkoa tätä aihetta.

Ensimmäinen ajatukseni oli hyvin perinteinen. Eli teon takana voisi olla jokin ateistinen tai saatananpalvonnallinen taho. Symbolismi ja ikonoklasmi olisikin vahvana kun palo tapahtui nimenomaan pääsiäisenä. Saatananpalvonnallinen kirkonpoltto on kuitenkin kenties "niin 1990" -lukua. (Tosin edes Tyrvään kirkonpolton ja Porvoon tuomiokirkonpolton takana ei tiettävästi ollut oikeasti saatananpalvontaa. Joten onkohan 90 -lukuakaan.. Em. paloihin verrattuna Ylivieskan tuhon dramaattisuutta lisää tietenkin se, että kirkko on puukirkko. Sen korjaaminenkin tulee tarkoittamaan "alusta uudelleen rakentamista".

Mutta olen vanhanaikainen. Ajan henki on muuttunut. Syyllisiä ja syyttävää sormea ei enää heilutella niillä tavoilla jotka olivat "ilmiselviä" vielä 10 vuotta sitten. Silloin olisi syyllisiä haettu hevirockmusiikin ystävistä, roolipelaajista, saatananpalvojista ja ateisteista. Nykyään selitystä haetaan sieltä missä syyttävä sormi osoittaa muutenkin. Ja sormen suunta on vaihtunut. (Ilman että sormenosoittelijat tunnustavat virheitään menneisyydessä ja tunnustavat epäonnistumisensa aiemmin. Sormi syyttää, entisiin virheisiin ei palata.) Siksi nyt humalaista punkkaria todennäköisempi tekijä on Ylivieskaan soluttautunut ISIS -soturi. Nykyaikana kaikki tietenkin menee maahanmuuttokeskusteluun. (Kansan elämän koulun käyneiden syvien rivien yhteinen vihollinen ei enää olekaan ateisti vaan maahanmuuttaja tai "suvakki".)

Toki teko olisi voinut olla periaatteessa terrorismiakin. Itse asiassa Turkki lähettikin maailmanlaajuisen varoituksen. Tässä hengessä wikipediaankin tupsahti vähäksi aikaa sittemmin deletoitu uutinen jossa kerrottiin että muslimit olivat polttaneet kirkon ja että tästä alkaa uskontojen välinen sota. Samassa hengessä on ajateltu että kyseessä voisi olla kirkon sisäinen salaliitto. Rajat kiinni! -ryhmässä teoretisoitiin että palaneen kirkon tilalle rakennetaan moskeija ja siksi se poltettiin. Polttaminen olisi halvempi ratkaisu kuin purkaminen. Ja pian islamilaisten "joikha" kuuluisi ympäri kylän.

Mutta koska kiinnijääneestä on paljastettu suunnilleen ainoastaan se, että hän on kantasuomalainen, on nähtävissä että on ihmisryhmä joka imitoi terroristeja hämmästyttävän hyvin. (Ja jonka jäsenet ovat heitelleet palavia esineitä Ylivieskassa aiemminkin...) Itse asiassa aiemmin samana päivänä "Rajat kiinni" -ryhmässä otettiin kantaa arkkipiispan monikulttuurisuusnäkemysten vuoksi. (Ja iskulle löytyy myös puolestapuhumista. On ihmisiä jotka ovat iloisia tapahtumasta. Henkenä on esimerkiksi se, että kirkko ei kunnioita omia rahoittajiaan. Ja on pettänyt Suomen.) Puheissa oli myös vähintään vertauskuvallista kirkonpolttoa. Näin ollen pahojen maahanmuuttajien pahuuden todistava teko ei voikaan olla tehokas yksittäistapaus joka todistaa jotain geneeristä ihmisryhmästä. Tosin esiin on noussut näkemyksiä siitä että teko on suvakkien false flag. Eli "suvakki" on lavastanut maahanmuuttokriittiset pahoiksi. Kyse ei siis ole sittenkään perinteinen yksittäistapaus.

---

Blogisti rakastaa ikonoklasmia, mutta vastustaa kirkonpolttoa, jos ei muuten niin siksi että polttaja ei omista tuhoamaansa esinettä. Toisaalta huomiotaherättävää on se, että niin "suvakit" kuin "kriittisetkin" ovat intoutuneet keskustelemaan kirkon palamisesta paljon. Tekoa tuomitaan ja siihen kommentoidaan ja siitä ollaan järkytytty. Kuitenkaan tässä ei ole kenenkään koti palanut ja sisällä ei ole ollut eläviä ihmisiä. VOK -keskuksiin heitettyjen polttopullojen kohdalla tilanne ei ole ollut tämä. Miksi niistä ollaan järkytytty huomattavasti laimeammin?

Kuinka kristityt varastivat joulun

Amerikoissa Grinch -niminen vihreä hahmo varastaa joulua. Täällä kotosuomessa kristityt taas varastavat lomia ja vapaita. Tai ainakin omivat niitä. Tästä hyvänä esimerkkinä on "uskontojournalismi" -blogissa ollut Olli Seppälän esitys siitä että lehdistösensuuri ja näkökulmien rajoittaminen on erinomaisen hyvä ratkaisu.

Siellä reagoidaan Esa Ylikosken lausuntoon jossa korostetaan että lehdistö vaikenee uskonottomien näkökulmista erilaisten juhlien aikana "Katsomuksellisissa kysymyksissä uskonnottomien ihmisten näkökulmat pääsevät esiin hyvin harvoin. Uskonnottoman pitää milteipä herätä kuolleista, jotta hänet kelpuutettaisiin Helsingin Sanomien pääsiäisnumeroon kertomaan katsomuksellisesta ajattelustaan." Sille kritiikki esitetään ikään kuin ilmiselvänä ja vastaansanomattomana asiana, jonain ilmiselvyytenä joka nousee mieleen ikään kuin automaattisesti "Väkisinkin tulee mieleen ajatus, miksi uskonnottoman pitäisi kertoa näkemyksensä juuri uskonnon juhlapäivänä, joka ei ole hänen juhlansa. Eikö se ole hieman epäkohteliasta tai tahditonta? Eikö seuraava viikko sopisi yhtä hyvin oman maailmankatsomuksen esilletuomiseen?" Toki tiedän että kristinusko tuottaa ihmisten päähän väkisin tai puoliväkisin kaikenlaista varsin kyseenalaista mutta se, että tämänlaisia ajatuksia laitetaan laatublogiksi tähtäävään "uskontojournalismiin" on erikoista.

Tässä "väkisin tulevassa" ajatuksessa on monia varsin erikoisia taustaoletuksia.

Voisin aloittaa tekstin siitä että "Journalismilla on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan, ei laittaa niitä pelkästään toisiaan vastaan." Kuitenkin tuo vaatimus on nimenomaan antagonistinen. Uskonnottomien pitää vaieta tiettyinä aikoina. Turpa kiinni. Se on käsky! Totelkaa! Tämä on vain muotoiltu kohteliaisuudeksi "Elämän- ja maailmankatsomukset kuuluvat  samaan ihmiskunnan olemiseen ja syvään pohjavirtaan kuten uskonnotkin. Journalismilla on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan" Tämä on kuitenkin asennevamma eikä taustaoletus joten jätän tälle naureskelun pelkäksi huomioksi.

Ensinnäkin se sisältää premissin että joulu on kristillinen juhla. Tämä on hyvin mielenkiintoinen väite. Joulun omiminen on kiinnostava kysymys moneltakin kantilta. Ensinnäkin sitä kautta että kristitytkin ovat valloittaneet joulun aikaisemmin erilaisilta pakanajuhlilta. Ja toisekseen joulu ja pääsiäinen ovat kristittyjen itsensä puheissa toistuvasti jotain joissa vastaava vallankumous on jo tapahtunut kristittyjen jälkeenkin. Valitetaan suklaamunista ja joulupukista ja joulun ja pääsiäisen "merkityksen unohtumisesta". (Jopa em. Grinch varastaa selvästi ja leimallisesti joulupukkijoulun eikä kristus-joulua.) Tämä merkityksen unohtuminen on de facto perinteen muuttumista. Aivan kuten joulun pakanalliset yhteydet on unohdettu vaikka ne ovat joskus olleet joulun alkuperäinen merkitys. Tämä on varmasti herättänyt prosessina "perinteiden hylkäämiseen" liittyviä argumentteja.

Toinen oletus on että se on kristittyjen juhla. Tämä on etenkin joulun kohdalla hyvin keskeinen. Monesti sitä jopa kuullaan asenteellisia vihjailuita. Sen tyylisiä että jos on uskonnoton niin sitten ei tietenkään saisi pitää jouluakaan. Tätä esitetään jopa ivahymyn kanssa. Kun tähän sitten vastaa että hyvä. Minäkin haluaisin että purettaisiin tuo joulun pakkoloma ja että todella haluan uskonnottomana pitää joulun töissä, niin tätä seuraa tyrmistys ja hämmästys. (Miksi, jos premissinä kerran on että joulu vaatii uskonnollisen premissin toimiakseen? No sense here.) Tällöin henkenä on vaikkapa saamani kommentti siitä, että on hyvä että uskonnotonkin voi miettiä joulun kaunista sanomaa. Että rauha voi antaa uskonnottomalle paussin jotta hän voi kääntyä kristityksi. Ja näin kristityt ikään kuin "suopeudessaan pakottavat" minut viettämään joulua vapaana ja pitävät tätä jonain joka palauttaa argumentin siihen ivahymyvaiheeseen. Nähdäkseni Suomen valtio on taannut uskonnonvapauden joka tarkoittaa sitä että kenelläkään ei ole velvollisuutta kuluttaa joulua Kristustarinaa miettien. Sen sijaan voi pitää  maallisen joulupukkijoulun johon Jeesus sopii yhtä huonosti kuin pölymimurimainokseen klassisessa joululaulussa jossa lauletaan että "ja Mieleen hiljaiseen taas Jeesuslapsi syntyy uudelleen". Koska vapaa on pakotettu kaikille kansalaisille, se joko rikkoo uskonnonvapautta vastaan ja on osoitus siitä että maassamme on uskonnonvapautta vastaan rikkova uskontojuntta. Tai sitten tosiasiassa joulu ei ole kristittyjen juhla. Sorry, pakko valita jompi kumpi näistä ikävistä asioista. Ja jokainen ivahymyilijä valitsee uskontojuntan.

Kolmas oletus on sitten se kaikista ikävin. Logiikka hiljenemisestä ei toimi ellei oleteta että joulusta saa puhua vain jos se on oman uskonnon juhla. Journalisti voisi kuitenkin nähdä asian niin että aiheesta on syytä puhua sitäkin kautta että se vaikuttaa ihmisiin. Esimerkiksi jokainen kristityn joulunviettoivahymy "näpäytys" vaikuttaa minuun ihmisenä. Jokainen tämänlainen lausunto vittuunnuttaa, loukkaa ja ärsyttää minua ihmisenä. Ja mielestäni tämänlaiset asiat kerrottuna uskonnottomien lukumäärällä ja ivahymyargumentin toistomäärillä tekee asiasta mainitsemisen arvoisen. Jos asia vaikuttaa ihmisiin sillä on arvoa. Se, että jokin uskovaisille tärkeä juhla on vittumainen kaikille muille kansanosille ei anna oikeutta vaieta näistä ongelmista. Itse asiassa päinvastoin. Tämänlaista sensuuria on tarpeen mainita jos ja vain jos uskonto tekee inhottavia asioita.

Miksi tämänlainen sensuuri halutaan?

Ylläoleva on ilmiselvää jokaiselle joka ei ole kovin sosiopaatti. Siksi uskonkin että uskovaisella ihmisellä joka on pro-kristinusko on aivan toisenlainen motiivi esittää tämänlaisia argumentteja. Se ei ole reflektion puute vaan taktikointi.

Jos mietitään minun elämääni, voin huomauttaa että tänä vuona kävin pääsiäiskirkossa. Olen käynyt myös joulukirkoissa. Minulle ei ole tehty vastaavia palveluksia. Kristityt olettavat että minä vain kohteliaasti menen näihin tilaisuuksiin. Ja kun olen tehnyt niin aiemmin tämä on ikään kuin ennuste siitä että ongelmaa ei tule ensi vuonnakaan. Tämä on tietenkin bullshitteryä koska ihmiset ovat vastavuoroisia ihmisiä. Jos joku osapuoli ottaa ja ottaa palveluksia, on selvää että tästä tulee jossain vaiheessa ongelma juuri siksi että sitä tehdään toistuvasti. Asia ei kerran tai pari haittaa. Palveluksia voi tehdä. Mutta jossain vaiheessa vastaan tulee se, että halutaan kompensaatiota. Minun kohdallani tämä tulee vastaan nopeammin kuin monilla. Ja minun seinäni on myös epäterveen järkkymätön.

Minun kohdallani tämä on vielä pientä. Joulukirkkoon ja muihin asioihin pakottamista kutsutaan "kulttuuriperinteeseen tutustumiseksi". Henkenä on se, että kristittyjen rituaaleihin osallistuttaminen on OK koska toimintatapa joka muilla uskonnoilla olisi uskonnonvapautta rikkovaa rituaaliin pakottamista, se on tässä kohdassa "kulttuuria". Henkenä on se, että uskonnoton pistetään kirkkoon. Ja jos hän sanoo "ei", hänelle sanotaan että "ateistikin voi kuunnella joulun kaunista tarinaa". Nämä samat ihmiset eivät kuitenkaan suostu menemään mukaan islamilaiseen kumartelurukoukseen mekkaa kohti. Sekin on kulttuuria. Kaikki uskonnollinen osallistuttaminen on.

Jos minun täytyy puhua tälläisistä asioista perheen tai yhteisön kanssa viikon pääsiäisen jälkeen, asia on myöhäistä. Toki ymmärrän että jos ideana on saada pakotettua mahdollisimman moni menemään kirkkoon, on syytä tehdä asia niin että proseduurissa (1) Ensin uudelleennimetään "perinteisiin tutustumiseksi" niin että sen jälkeen jumalanpalvelukseen osallistuminen ei olisi jotenkin uskonnonharjoittamista. (2) Ja sitten sen jälkeen selitetään että kaikki vastaansanominen ja erimielisyys on epäkohteliasta ja tapahtuu vääränä ajanhetkenä.

Loputuloksena sitä mennään kohteliaasti kirkkoon ja osallistutaan rituaalieihin kuin kristitty. Ja tämä palvelus toistetaan kerta toisensa jälkeen. Yhdistettynä puheisiin joulun turmelemisesta ja siitä vinohymyisestä huomautuksesta missä ateistikin haluaa viettää joulua. (Ei kyllä halua tuolla tavalla, kiitos vaan.) On hyvä että se antagoniateema on nostettu esiin. Koska tämänlaista tilannetta on pirun vaikeaa nähdä minään muuna kuin antagoniana.

Toki ymmärrän että kristitty kokee tämänlaiset asiat ilonpilaamisena. He kun ajattelevat vain omaa jouluaan ja vakaumustaan. Samalla he kuitenkaan eivät ole sosiopaatteja joten jos ateistilla menee joulu pilalle, he kokevat tästä ikäviä tunteita. Tunteita jotka terve ja vakaumuksestaan vapaa ihminen kokisi syyllisyytenä siitä mitä kristityt tekevät kanssaihmisilleen. Mutta jotka uskonnon ylivoimaisesta arvosta vakuuttuneet ihmiset kokevat jonain jossa ateistit kiusaavat heitä. (Vaikka asia on ihan päinvastoin. He siinä ovat sitä joulua ryöstämässä ja omimassa "kristityille". En ole kuullut ainuttakaan tyyppiä selittämässä että "joulu on vain ateisteille". Jeesusteluversion olen kuullut lukemattomia kertoja.)

Ja tässä vaikenemisen ajankohta on hyvin tärkeä. Keskivertoihmistä koskee klassinen sanonta. Sanonta siitä että he ovat kristittyjä vain jouluna ja pääsiäisenä koska muulloin sillä ei ole mitään merkitystä. Tämä on yllättävän pätevä lausunto. Samoin kääntäen voisi sanoa että moni uskonnon ongelmatilanne keskittyy juuri juhliin ja niiden omimiseen. Ja koska nämä juhlat ovat sosiaalisia, ne väistämättä iskevät uskonnottomiin. Moni tekee asioita koska ei ajattele. Ei tule huomanneeksi. Ja vastaavaa. Heille asian tiedottaminen voisi muuttaa jotain. Juuri joulun ja pääsiäisen aikaan tehty tiedotus asiasta voisi oikeasti parantaa tilannetta.

Esimerkiksi kirkkoonmenon pakottamisen sijaan voitaisiin keksiä jotain korviketta jolla uskovainen osoittaa että hänkin voi taipua ateistisuusjuttuihin oman vakaumuksensa kustannuksella täsmälleen yhtä vahvassa mittakaavassa.

Mutta toisaalta juuri se, että kristinuskolla ei ole merkitystä pääsiäisen ja joulun ajan ulkopuolella tarkoittaa sitä että suuri osa ihmisistä ei ole kiinnostunut koko aiheesta viikon päästä joulun ja pääsiäisen päättymisestä. Jos ateisti siinä vaiheessa sanoo jotain, se ei saa näkyvyyttä eikä voi siksi muuttaa kulttuuria ja kristittyjen toimintaa. Asiat eivät korjaudu. Eli ne pysyvät uskontoinstituutin hallussa. Ymmärrän miksi joku kristillistä journalismia harjoittava saattaa rakasta tämänlaista suunnitelmaa. Se kun esittää että se ei ole sensuristinen. (Vaikka näkökulman ja mielipiteen kielto on by definition juuri tätä.) Elämän- ja maailmankatsomukset kuuluvat samaan ihmiskunnan olemiseen ja syvään pohjavirtaan kuten uskonnotkin. Journalismilla on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan.

Minä en kykene uskomaan että Seppälä ei olisi sisäistänyt näitä hyvin yksinkertaisia asioita. Tai jos on, hänellä ei ole kognitiivista potentiaalia kirjoittaa journalismin - tai kenties yhtään minkään - eettisyydestä yhtään mihinkään. En näe tätä mahdollisena. Sen sijaan katson että tämänlaiset lausunnot ovat osa taktikointia ja strategiointia joiden taustalla on yksi järkähtämätön ajatus. Toki on mahdollista että olen erehtynyt. On mahdollista että Seppälä ei ole sosiopaattitason kusipää. Siinä tapauksessa olen pahoillani ja minun on todettava että hän on idioottitasoisesti typerys. Kumpikin näistä näkökulmista on siitä kiinnostavia että niitä kautta voidaan oikeasti saada eettisiä oikeuksia siihen että häntä ei käytetä asiantuntijana tai haastattelun kohteena missään journalistisissa jutuissa mihinkään aikaan.

Mitä eroa on virpomisella ja halloweenilla?

Halloweenin vietto on Suomessa melko uusi ilmiö. Se on toki varmasti ollut tuttu piirrettyjen ja muun viihteen kautta. Virpomisessa on nähtävissä paljon samaa. Molemmissa kerätään hirviöksi pukeutuneena karkkia.

Onkin itse asiassa todennäköistä että halloweenin ja virpomisen välillä on samantyylinen hengellinen yhteys. Jos mietitään miksi noidat kuuluvat pääsiäiseen, se voidaan liittää ajatukseen siitä että Jeesuksen ollessa haudassa pahalla ei ikään kuin ole valvojaa ja rankaisijaa. Aiemmin virpomista onkin harjoitettu myöhemmin. Työpaikallamme vanhempi polvi muisti miten noita-armeijat virpoivat nimenomaan pääsiäissunnuntaina. Nykyisin sitä virvotaan palmusunnuntaina ja virpojien pajunoksat yhdistyvätkin suoraan kansanjoukkojen heiluttamiin palmunlehviin. On omituista että noidat liittyisivät teologis-sujuvasti tähän uuteen kontekstiin mutta näin on todellakin tapahtunut.

Jossain määrin näyttääkin siltä että virpominen on halloweenistynyt, kenties juuri siksi että meillä ei ole ollut halloweenia. Ja siksi, tavallaan, nyt meillä on niitä kaksi. (Jekkuilu kuuluu maassamme halloweenin henkeen mutta ei sisältöön. Jekkuilu kuuluu meillä oikeasti vain wappuun. Eikä siihenkään.)

Jossain mielessä pohjanmaan pääsiäiskokot kertovat kuitenkin jotain oleellista. Nimittäin sen mitä eroa on palmusunnuntailla ja halloweenilla. (Paitsi se että halloweenissa asussa on suurempia vapauksia ja siinä on eri päivämäärä.) Palmusunnuntaina noidat tuovat mukanaan omat polttopuunsa rovioon. Tämä tietenkin sopii vahvasti pääsiäisen henkeen ; Kantoihan Jeesuskin oman ristinsä teloituspaikalle (suurimmaksi osaksi).

Pieni ajatus : Enemmän Jeesusta, vähemmän Jeesustelua

Tony Perkins, ns. kristillisiä perhearvoja ajavan "Family Research Councilin" johtaja, otti kantaa johonkin jota suomessa on kutsuttu esimerkiksi homosaatioksi. Hän oli kovasti vainoamista vastaan. Sävy oli merkittävä ; "when gay people post photos of gay people so that Christians can see them, they're being persecuted". Eli jos joku jakaa sosiaalisessa mediassa homoutta koskevaa aineistoa niin että kristityt voivat nähdä ne, kristittyjä vainotaan. Tämä on sinänsä kiinnostavaa että jos tämä on totta, on sen esittäjä ajamassa äärimmäistä sekularismia. Se on sama kuin väittäisi että jos minä näen kadulla uskonjulistajan että olisin vainottu. Samoin voisin väittää että jos näen sosiaalisessa mediassa uskonnollista materiaalia niin olisin vainottu.

Perkins korostaa että "This is being shoved into people’s faces, and if, like you, they say, I don’t want this on my Facebook page, I don’t want this, I don’t want to see this, look, do whatever you want to do but don’t involve me in that - that’s not good enough, there’s this effort of forced acceptance and affirmation, and we just can’t do that." Kaikki positiivinen vapaus, kuten vaikka uskonnon julistaminen on tämänlaista. Jostain syystä Perkinsin ja muiden uskovaisten on vain vaikeaa ottaa tätä ärsyyntymiskokemustaan ja siirtämään sitä sellaisenaan vaikka siihen kun joku yli-innostunut lappuhihhuli tunkee puoliväkisin keskustelemaan. Sillä jos he tiedostaisivat he tuskin esittäisivät niin innokkaasti sitä että itselle epämiellyttävän materiaalin esillepano on "lack of tolerance". Hienotunteisuus ja suvaitsevaisuus on toki muutoinkin kulttuurissamme lyöty yhteen hyvin vahvasti. Samalla kun teeskennellään että tämä ei tarkoita sensurismia. Jokainen kannattaa myös positiivisia vapauksia ja positiivista uskonnonvapautta, sananvapautta ja ilmaisunvapautta.

Rehellistä olisikin lähestyä asiaa siten että jotkin asiat ärsyttävät. Ja tottakai ne ärsyttävät ; Mikään ideologianlevittäjän hymyily ja taktiset synonyymisanakirjasta kaivetut sanavalinnat ovat retorista kuorrutusta joka painaa yhtä paljon kuin niljakkaan käytettyjen autojen myyjän leveä hymy ja voimakas kädenpuristus. Tämä kohteliaisuus on toki siinä mielessä suvaitsevaisuuteen liittyvää että se kertoo sietämisestä. Joka taas on suvaitsevaisuuden ytimessä. Mutta kovin syvälle tällä pohjalla ei päästä.

Itse tosin muistutan että Perkins hankkii tässä itselleen marttyyrinkruunua hieman turhaan. Ja tämä uhriuden yliliioittelu tuntuu olevan myös valtavirtakristillisyyden vakiotemppu. Valitettavasti tämä ei tee kristityistä uhreja tai tahoa joka ei käyttäisi hirvittävästi valtaa. Se tekee heistä enemmänkin joko valehtelijoita tai suhteellisuudentajuttomia. Ja rehellisesti sanoen tämä on pois oikeilta uhreilta. Joista yllättävän suuri määrä on myös kristittyjä.

Itse toivoisinkin että Perkins miettisi sitä että on olemassa maita joissa hyviä kristittyjä, asiallisia, järkeviä, tasapainoisia ja hyvyyttä ajavia kristittyjä, laitetaan vankilaan. Vain siksi että he tunkevat viestiään eriuskoisten näkyviin ja tämä sattuu ärsyttämään heitä. Ja jotka sitten pahastuvat ja avaavat vankilan ovet koska on tarve "suojella yhteisöä". Perkins voisi tiedostaa että nämä kristityt tarvitsevat tukea, eivät ne pikkumaiset herkkähipiäiset pumpulissaelävät pahastujat jotka eivät kestä sitä että joku on erimielinen internetissä.

Rehelliesti sanoen Perkins voisi vaikka mennä näihin maihin konkreettisesti paikan päälle tekemään jotain näiden hyvien kristittyjen eteen. Tämä nimittäin johtaisi kahteen hyvään asiaan. (a) Perkinsin prioriteetit voisivat asettua terveempään asetelmaan (b) Perkins joutuisi todennäköisesti itse vankilaan. Ja hän näyttää olevan sen verran kokonaisvaltaisesti lepakonkakkahullu että tämä kenties todella on paras tapa käsitellä häntä ja kontrolloida hänen pyrintöjään.

Lausuntoni siitä että joku voi olla niin inha ihminen että hänet voi laittaa mielipiteensä vuoksi vankilaan on tietysti sarkastinen hyperbola.

Mutta kuitenkin, jostain syystä, Perkins toi mieleeni Jeesuksen. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä, sellaisessa ranteitaraastavan positiivisessa sävyssä peräti. ; Jeesushan kuoli kristinopin mukaan ihmisten vuoksi. Hän oli täydellinen ihminen joka uhrautui jotta vähemmän täydelliset ihmiset voisivat pelastua. Kun sitten katsomme kristinuskoa opimme että nämä vähemmän täydelliset ihmiset ovat kristittyjä. Kun sitten katsomme Perkinsin tapaisia ihmisiä tiedostamme miten paljon vähemmän täydellinen hän on.

Ja tässä vaiheessa mieleen ei tule kauniita ajatuksia armosta. Mieleen ei tule ajatuksia siitä että on helpottavaa että hänelläkin on mahdollisuus. Mieleen tulee sen sijaan se määrä tuskaa jota Jeesus on kristinuskon mukaan kokenut uhrautuessaan. Ja kontrasti sen välillä miten vähän Perkins tuon pelastuksensa ansaitsee ja sen välillä miten tämä Jeesuksen tuska ei ole ilon asia tuovat mielen surulliseksi. Hyvä ihminen ei Perkinsin tapaisia kohdatessaan iloitse ikuisesta elämästä ja pelastuksesta. Hän tulee hyvin hyvin surulliseksi.

Moni kristitty iloitseekin pääsiäisestä sen vuoksi että heille via dolorosa on kärsimysnäytelmä, jonkinlainen tarina. Jonka sitten kontekstoi helpotus, se mitä he kutsuvat toivoksi. Joka on perimmiltään sitä että he tiedostavat syntisyytensä ja ovat kovasti helpottuneita siitä että he ovat päässeet pälkähästä. Kun nämä ihmiset sitten teeskentelevät olevansa marttyyreita, eli tekevänsä jotain samanlaista kuin Jeesus, he sekoittavat oman pikkumaisuutensa itseensä Kristukseen. Ja tämä on siitä harvinainen tilanne että tässä kohden tämä asenne tekee heistä samanaikaisesti sekä huonompia ihmisiä että huonompia kristittyjä. Monesti "hyvä kristillisyys" näyttää vaativan sellaisia asenteita jotka ovat kyllä kaikkea muuta kuin hyvyyttä, saati objektiivista sellaista. Mutta tässä kohden näyttää olevan sellainen poikkeustilanne jossa asiat ihmisyyden ja kristillisyyden kanssa kulkevat sujuvasti yhteen.

Mitä yhteistä on Jeesuksella ja Paavo Arhinmäellä?

Olli Seppälä filmasi minusta oikein kiinnostavan videopätkän jossa vieraillaan Jeesuksen tyhjässä haudassa. Moni kristitty pitää tyhjää hautaa jonkinlaisena merkittävänä todisteena. Mutta kuten James Cameronin kontroversiaalinen väite löydetystä täydestä haudasta muistuttaa, tosiasiassa on hyvin vaikeaa tietää onko hauta edes aktuaalinen historiallinen Jeesuksen hauta. Ja jos täysi hauta jostain löydettäisiinkin, olisi sen liittäminen tieteellisesti validilla tasolla juuri Jeesukseen käytännössä mahdotonta.

Mutta hauta on kuitenkin kiinnostava. Kuten myös tyhjät haudat Pinarassa. Jotka eivät jostain syystä ole todiste kenenkään koskaan kenellekään tapahtuneesta ylösnousemuksesta. Kukaan missään ei pidä tyhjää hautaa ihmeen todisteena näissä tapauksissa. Mutta ne ovat silti kiinnostavia. Pinaran hautoja ja sitä ympäröivää kulttuuria koskee mysteeri. Kuten esimerkiksi se, mihin tarkoitukseen alueella on kaivettu jyrkkiin vuoren seinämiin valtava määrä koverrettuja tiloja.

Kyseessä ei ole pelkästään vinoilu. Sillä tosiasiassa kristilliseen kulttuuriin, kuten muihinkin kulttuureihin, liittyy paljon kiinnostavia asioita. Tämän on unohtanut ainakin se taho, jolta kuulin väitteen että hautausmaallakin on enemmän eloa kuin evankelisluterilaisessa kirkossa. Tämä on jonkinlainen haaste, jota ajattelin testata vierailemalla hautausmailla ja kirkoissa lähiaikoina, jotta voisin tehdä subjektiivista kokemusvertailua. Uskoisin kuitenkin että kirkot ovat kiinnostavia. Kirkossakin jumalanpalvelukset ovat tylsiä, niiden saarnat keskimäärin niin pinnallisia että ne herjaavat jokaisen niitä kuuntelevan älykkyyttä. Ja niiden kappalevaihtoehto niin rajoittunutta, että varsin pian kappaleisiin turtuu kuin vain sen hetken listahittimusaa soittaviin radiokanaviin.

Ehdottomasti kiinnostavaa.
Ainekset, keskiaikaista puuta,
muotoilua ja käsityötä.
Ei sisällä lisättyä Jeesusta.

Nähdäkseni kristinuskon ongelma onkin se, että se tarjoaa kiinnostavia asioita itse uskon kannalta irrelevanteissa asioissa. Tärkein ongelma onkin siinä että maailma näyttää tarjoavan planeetankokoisen haudan, eli paikan johon voi mennä ja olla varma että ei sinne mennessään törmää Jeesukseen - ainakin se määrä mitä itse olen asian kanssa ponnistellut vihjaa että tosiasiassa ei löydy vaikka kuinka yrittäisi ja vakavasti etsisi. Jeesus on kuin vitsien Paavo Arhinmäki. Jokin joka lähinnä kerää hokemia kuten "Hän ei ollut täälläkään". Tyhjä hauta muuttuu tässä vaiheessa kristinuskon vakavimmaksi ongelmaksi. Ei joksikin joka jotenkin verifioi että tarina on Tosi. Tämän jälkeen suurin ihme ei ole Jeesuksen ylösnousemus, vaan se, että kukaan edes promillen verran täysjärkinen ihminen ylipäätään mitenkään voi ottaa pääsiäisen tarinan vakavasti.

Lapsilta kielletty

Koulujen uskonnollisia tilaisuuksia suositellaan lapsille. Päivi Räsänenkin on innolla kertomassa miten ateistikin voi hiljentyä Joulun kauniin tarinan äärellä. Että Joulun tarina on niin kaunis. Tämä korostuu joulussa. Mutta nyt "Kirkko&Kaupunki" otti esille Pääsiäisen kauniin tarinan. Tai oikeastaan se otti käsittelyyn sen, että Pääsiäisen tarina on hyvin julma. Ja siksi se ei olisi lapsille sopiva. "Ei ole hyvä, jos lapselle tulee päiväkodin pääsiäiskirkossa yllätyksenä, että Jeesus ruoskitaan ja naulitaan ristille rosvojen rinnalle kuolemaan." Että syntyy pelkotiloja.

Esa Turkulainen löysi tähän mainion rinnastuksen "Viettekö lapsenne katsomaan kauhuelokuvia ja väkivaltamässäilyä? No ette vie. Niin miksi oletetaan et Via Crucis on jotenkin sopiva?" Tämä on hyvin mielenkiintoinen kulma, koska kokemus on näyttänyt että uskovaiset vanhemmat haluavat mielellään sensuroida ikärajoilla kaikkea sellaista mitä he pitävät epäpyhänä ja harhaoppisena. Tätä ei kuitenkaan myydä ideologisena nuijimisena vaan lapsen suojeluna. Tai oikeastaan että "kristillisessä näkökulmassa" ideologia on määritetty samaksi asiaksi kuin lasten suojelu. Kun tämänlaisia suojelunäkökulmia nostetaan esiin, paljastuu se miten uskovaisten retoriikka on hyvin "terveelle järjellekin vierasta".

Itselläni on ikärajoihin sellainen yleiskäsitys, että en ymmärrä niitä. Itse asiassa olen niitä ihmisiä joista olisi aivan uskottavaa että esimerkiksi tupakasta pitäisi poistaa ikärajat tyystin. Kannustankin kaikessa, myös väkivaltaviihteessä, sitä että arvioidaan yksilön kyky sietää ultraväkivaltaa. Esimerkiksi sellaista jota pääsiäiskertomuksessa on.

Hetkinen. Mitä tuo juttu tupakasta oli?

En tupakoi. Paitsi jossain erikoistilanteissa olen polttanut sikareita. Yleensä ottaen tupakka haisee karsealta ja maistuu vielä pahemmalta. (En maista ylipäätään paljoa ja tupakka maistuu minunkin suuhuni joltain. Ja se maistuu merkittävän pahalta.) Noin ylipäätään ihmisten ei pitäisi polttaa. Ollenkaan. Se ei ole terveellistä. Ja se haisee pahalta ja on itse asiassa myös melko hinnakasta. Ja lisäksi tupakan haju tarttuu, joten jos kuvitteellinen ystäväni polttelee kotonaan, voi olla että vaikka hän olisi miellyttävä veikko, niin seuraavalla kerralla kohtaisimme ulkoilmassa. Eli rajoittaisin kohtaamisia savuttomiin tiloihin.
1: Kaikki ystäväni ovat aika kuvitteellisia, konsepti on jäänyt hieman vieraaksi. Lähinnä puuhaan erilaisia asioita ihmisten kanssa tekosyynä tämä puuha ja kontakti on enemmän sivutuote.

Mutta tämä on aivan eri kysymys kuin kysymys ikärajoista. Kysymys on siitä miksi ihmiset polttavat tupakkaa. Pääsyy on se, että he ovat tulleet riippuvaisiksi nikotiinista. Mutta tämä syy on itse asiassa seuraus tupakoinnista, joten se ei ole hyvä alkusyy. Itse asiassa tupakoinnista tullaan riippuvaisiksi melko nuorina. Jopa sellaisessa iässä että lain mukaan ei voi vain mennä ostamaan tupakkaa.

Tästä saadaan ensimmäinen syy. Ikärajat eivät toimi. Oikeastaan ainut keino estää tupakan saaminen kepulikonstein olisi lisätä tupakan hintaa aivan älyttömiksi tai kieltää koko asia kaikilta. (Ja kun tiedämme mitä kieltolain kohtalla tapahtui, voimme torjua jopa tämänkin). Mutta miksi ikärajat eivät toimi? Jokainen lapsena tietokonepelejä pelannut tietää osatotuuden. K18 oli hyvä keino tehdä pelistä houkutteleva. On jännittävää ja aikuismaista ja coolia pelata kovien ikärajojen pelejä. ; Monin paikoin cool on nimenomaan maskuliinis-aikuismaista, ja jokainen lapsi haluaa olla siisti. Siksi lapset haluavat näyttää että he ovat nopeiten kasvavia, aikuistuvampia kuin muut. Ja tietyssä määrin yhteiskuntamme tukee tätä trendiä. Että lapsi on ikään kuin aikuisuuteen valmistautuva. Ja parhaiten coolin statuksen saa se, joka näyttää aikuistuvansa nopeammin kuin muut. (Jopa aivan asiallinen "tee läksysi äläkä pelleile" -asenne on siis jotain joka tukee tätä aikuistumistrendiä.)

Tupakoiden kohdalla tiedetäänkin että morbidit varoitukset nimenomaan lisäävät tupakoiden haluttavuutta. Valistus-tiedostamis -näkökulmaa edustavat ihmiset ajattelevat että varoitusmerkit olisivat jotain jotka muistuttaisivat ihmisiä ja saisivat nämä tekemään rationaalisia päätöksiä. Kuitenkin ihmiset ovat kaikkea muuta kuin rationaalisia. Varoitus tekee tupakasta vain jännittävämmän. ("Luota itseesi, ajattele itse" -egoismi on ajassamme läpitunkevaa, mutta sillä ei ole oikein mitään pohjaa.)

Siksi kun joku aloittaa tupakoinnin, hän joutuu tekemään itse asiassa töitä nikotiiniriippuvuuden eteen. Ensimmäiset henkoset ovat kamalia. Köhimistä tai eihenkeenvetämistä ja muuta kikkailua on odotettavissa. (Olen sikaria juhlatilaisuuksissa poltellessani oppinut näistä teeskentelytempuista ainakin puolet.) Julkinen tieto on se, että nikotiiniaddiktio on voimakas. Julkinen salaisuus on se, että nikotiiniaddiktio on itsessään saavutus. Se, että poltat kerran vaatii tahdonvoimaa että teet jotain niin karseaa uudestaan.

Miksi tämä vaiva halutaan tehdä? Nähdäkseni hyvin usein lapset ja nuoret polttavat koska se on cool. Ja se on cool koska se on aikuinen asia. He haluavat näyttää kavereilleen olevansa aikuisia. Ja miksi se on aikuinen asia? Koska siitä pelotellaan niin että siitä tulee jännittävä asia, rohkeudenosoitus. Ja koska siinä on ikäraja! Ikäraja kertoo by definition että kyseessä on "isojen poikien juttu".

Jos kioskilla myytäisiin tupakoita ilman ikärajoja, ilman tuomitsemista, tupakka menettäisi tämän statuksensa. Toki tästä seuraisi sekin, että kadulla olisi 6 -vuotiaita röökaamassa. Mutta he olisivat poikkeustapauksia. Ikäraja on uskoakseni hyvin voimakas tekijä. ; Sillä ilman ikärajaa voitaisiin ihmetellä sitä, miksi aikuiset joko eivät polta tai yrittävät lopettaa tai ainakin vähentää. Ja kun lapset haluavat polttaa ja aikuiset haluavat lopettaa, niin voitaisiin nostaa esiin se, miten lapsenomaista tupakointi itse asiassa on. Ylihintaista pahanmakuista karkkia, joka rinnastuu siihen että olisi riippuvainen jostain. Ja riippuvaisuus taas voidaan aina nähdä vierottumisvaikeutena. Se, joka ei pääse nikotiiniaddiktiostaan on siis hieman kuin se joka ei ole vielä vapautunut äidin tissistä. (Ja tämä on suunnilleen se, miten näen tupakkariippuvaiset ihmiset itse asiassa.)

Palatakseni asiaan.

Tekstini tupakoinnista sisälsi "hitusen liioittelua". Mutta sen pääviesti demonstroi kuitenkin sitä miten ajattelen ikärajoista. Sillä kun puhuin tupakasta, viittasin kuitenkin enemmän kirkkoon. Ja ehkä hieman myös elokuvien ikärajoihin. Tupakointi oli tässä vain sivupolku. Joka sekin oli tavallaan hyvä tuoda esiin.

Ja miten koen tämän toimivan nimenomaan uskonnon kohdalla. Jos kirkoissa olisi todella ikärajat, se olisi by definition aikuinen ja jännittävä asia. Väittäisin että ikärajat lisäisivät lasten uteliaisuutta. Olisi coolia käydä kirkossa. Nykyisin, kun siellä ei ole ikärajoja. Ja kristinuskoa rinnastetaan usein satuihin ja sitä pidetään jotenkin lapsekkaana ja taikauskoisena asiana tehdä. Ehkä tässä on takana jotakin yhteyttä.
1: Tarina hyvän ja pahan tiedon puusta on siis oikea oivallus kristinuskon Pyhässä kirjassa. Muistutukseksi siitä että kun kirjoittaa riittävän paljon, joskus löytyy sekaan ihan oikeaa viisautta. Tämä minun blogini luottaa samanlaiseen määrästä laatua -asetelmaan. Hamlet-Apinat -korollaarin voima on ällistyttävä. Tämänlaisten esoteeristen periaatteiden varaan voidaan ripustaa yhteiskuntajärjestyksiä ja yksilöiden elämäntapoja.

Ja itse, näin vahvana antiteistinä, en suosittele sitä että ateisti estäisi lastensa kirkkoon menemistä. Tästä mieleeni muistuu esimerkiksi anekdootti ateistilapsen perheestä jossa lapsi halusi käydä tutustumassa pyhäkouluun. Hän sai luvan, ja lapsi palasi vierailultaan. Kertoi että siellä tehtiin hupsuja asioita, eikä hänellä ollut kiinnostusta mennä toista kertaa kuuntelemaan jeesustelua. Olen liittänyt tämän tarinan samaan lokerikkoon lapsuudenystäväni (ei kuvitteellinen, sentään) kanssa. Hän varasti 3 -vuotiaana isänsä tupakkarasiasta tupakan, meni tämän työpöydän alle salaa polttamaan sitä. Ja oksenteli sen jälkeen julkisesti. Tiettävästi polttaminen ei toistunut sen jälkeen. Koskaan. Tämä muistuttaa siitä että jeesusteluun pakottaminen etäännyttää ja luo vastenmielisyyttä. Ja tämän efektin tuntee jopa Aku Ankka.

Pieni ajatus ; Pääsiäisen suru.

Pääsiäisen teologia voidaan, kristillisestä näkökulmasta, tiivistää suremiseen. Psykologiassa surua taas käsittelee Kübler-Ross model. Ja sen mukaan surun ensimmäinen vaihe on tapahtuneen kieltäminen (denial). Pääsiäisen kannalta siihen se sitten jääkin. Olitpa sitten kristitty tai ateisti.

Pieni ajatus ; Miksei ole "Piirrä Jeesus" -päivää?

Islamissa on Muhammadinpiirtokielto. Tämä on provosoinut sellaisia päiviä kuin "Piirrä Muhammad" -päivä. Ja mitä pahemmin islamilainen maailma provosoituu, sitä varmemmin löytyy joku joka piirtää Muhammadin juuri tämän vuoksi. Kristinuskollakin on monia normeja. Ensimmäinen mieleentuleva seikka "uskiksesta" onkin juuri erilaiset kiellot ja tabut. Kristityt ovat myös kuvakieltoinen uskonto. Indoeurooppalaisessa vaikutuspiirissä onkin monesti niin, että ei olla kovin kuvakeskeisiä. Tässä on luontevaa tehdä kirjauskontoja, ja vältetään tai vähennetään erilaisia idoleja ja jumalankuvia.

Kristityillä kuvakielto ei ole samaa kaliberia, kuin islamissa. Itse asiassa muistan kuinka joulun aikaan uskovaiset ovat pettyneitä jos ihmiset piirtävät joulupukkeja. Pitäisi muistaa Joulun aito ja alkuperäinen sanoma. (Ja ei, mistään keisarinpalvonnasta tai muusta pakanajuhlasta ei ole kysymys.) Kristityt toivovat että ihmiset piirtävät Jeesusta. Tästä syntyy varsin erikoinen kontrasti. Muhammadia ei saa piirtää, mutta Jeesus miltei pitää. Jos piirrät Muhammadin, se loukkaa. Jos et piirrä Jeesusta, raavit kristittyjen herkkiä tunteita. On selvää että kuvakielto sopii sekulaariin kulttuuriin paremmin. (Monet muut islamilaiset käytänteet ovat sitten ihan oma lukunsa.) Tätä erikoisuutta lisää se, että islaminuskossa Muhammad on profeetta. Kristinuskon Jeesus taas on montaa astetta enemmän. Hän on itse lihaksi tullut Jumala. (ja Jumalan Poika samalla.) Jumalisuus on Jeesuksella aivan eri tasolla.

Siksi jos piirrät iloisen Muhammadin menemässä vuorelle, syyllistyt kuvainraastoon. Vaikka kuvassa ei olisi mitään loukkaavaa. Sen konteksti olisi periaatteessa arvostava. Eikä siinä olisi mitään Seppo Lehtomaista sian päälle paskomista. Tämänlainen kuva vain loukkaisi kuvaamiskieltoa. Eikä tätä loukkausta voitaisi paikata edes sillä että pistettäisiin ilmoille video jossa Muhammad piirtää Seppo Lehdon. Tai minut. Tai sian. En tiedä millä saisi anteeksi sen, että piirtäisi vasemmalla olevan kuvan ja väittäisi että kuvan mies on Muhammad. Siksi minä en edes uskalla väittää. Implikoin jotain rivien välistä. Jotain epämääräistä. Joka ei ehdottomasti ole riittävän vihjaavaa ollakseen pätevää oikeudessa. Kaiken tämän vastuuvapauslausekkeen laitan tähän. Tämä on kenties häiriintynyttä, mutta tämä on reaktio islamiin.

Mutta jos päädyn toiseen lopputulokseen ja piirrän jotain hieman häiriintynyttä. Ja kutsun sitä Jeesukseksi, tuoksi kristinuskon suuremmoiseksi pelastuszombieksi. Jos sen teen ja heitän sen papille päin naamaa, niin sitä pidetään henkisyyden osoituksena. Sitä pidetään teologisesti tärkeänä. Kenties se laitetaan jopa seinälle. Tuonlaista pidettäisiin jopa osana aivan normaalia jumalanpalvelustoimintaa ja itseilmaisua. Kenties opettaja jopa kannustaa piirtämään toisen. Sellaisen jossa itseään Jumalaa pistellään keihäillä! Tämä on kenties häiriintynyttä, mutta tämä on kristinuskoa. Ja tämänlainen tuskin provosoi tekemään Jeesuspiirroskampanjoita. Kristittyjä loukatakseen joutuu polttamaan "Raamattuja".

On hyvä muistaa, että kristilliseenkään ikonoklasmiin ihmisiä ei innosta fatwakateus, eli ajatus siitä että kristittyjä kiusataan koska islamilaiset ovat häijyjä. Kaikessa tässä kuvainraastossa oppina onkin se, että provokaatiolla on tärkeä suhde sensuuriin. Ja sensuuri syntyy erilaisista tabuista. Sekularismi, noin ylipäätään, taas siivoaa yhteiskuntaa hyvinkin laajasti julkisista uskonteoista. Itse, joka vastustan osallistuttamista - eli sitä että olisi pakko olla kiinnostunut ja osallistua jonkun toisen uskonnäkemyksiin - mutta joka ei ole sekularisti - ainakaan sanan vahvimmassa ja varsinaisessa mielessä - en voi kuin miettiä, että jos sekulaari yhteiskunta todella saataisiin syntymään, niin kuinka pian ihmiset olisivat kadulla mielenosoituksellisesti laulamassa "Suvivirttä"? Luultavasti aika pian. Kenties olisin itsekin laulamassa. Nykyisessä osallistuttamiskulttuurissa jossa osallistuttamista kutsutaan "kohteliaisuudeksi" niin että ilmiötä voisi kutsua "pakotetuksi kohteliaisuudeksi", en laula tätä laulua ja syö niitä leipiä (tai juo viinejä sen puoleen). Nyt oma suosikkini on kuitenkin mukaelma virrestä nro 78. "Vieraalla maalla kaukana / On Retu Kivinen / Sen koloon kerran iskettiin / puristin muotoinen."

Kauhea Jeesus

Ylläoleva kuva on yksityiskohta laittomasti levitetystä mainosjulisteesta. Se on tietyn musiikingenren konsertin mainos. Kuva on periaatteessa hieno ja siinä on kauhun ja väkivallan elementtejä. Siinä on dekapitoitu Jeesus ja horror-maria. Kuva on luultavasti tarkoitettu rienaukseksi, ja se on helppo tulkita rienaukseksi.

Mutta vaikeampi kysymys on itse asiassa se, miksi kuva on rienaava. Sillä pääsiäinen, etenkin pitkäperjantain teemat, ovat väkivaltakuvastolla ylimässäilyä. Itse asiassa pääsiäisen ja väkivallan suhde on niin tiukka että "vauva.fi:n curlingmammat" joutuvat ruotimaan sitä keskenään ja vääntöäkin syntyy. Pitkän perjantain teemat ovat varmasti kristityille vanhemmille hankalia, koska lapsia noin yleisesti suojataan kauhulta, väkivallalta ja vastaavalta sensuroimalla lastenohjelmia. Kuitenkin kristityt ajattelevat samalla että pinnalliset "Salatuille Elämät" eivät riitä vaan lapselle täytyy tarjota jotain kultturellimpaa. Että ristiinnaulitseminen tulee tuoda esiin ja siitä kertoa. Että tuo gore nyt on vain osa sitä ihanaa ja kaunista pääsiäisen tarinaa jota ateistikin voi kirkossa kuunnella ja nauttia. (Mikä tuntuu rehellisesti sanoen uskottavammalta kuin joulukertomuksen kohdalla, se kun on tylsä. Kyllä minä väkivaltaa katson televisiostakin.)

Tämän väkivalta on peräti teologisesti erikoista. Sillä kristinusko mässäilee väkivallalla vain yhdessä toisessa yhteydessä : Nimittäin Helvetin kohdalla. Sinne kuvitellaan tulijärviä ja ties mitä muita vastaavia goreja elementtejä. Ne ovat kuitenkin ns. varoitusväkivaltaa jossa pelotellaan seurauksilla. Teologisesti Jeesuksen kärsimys ei ole opettavaa kärsimystä, se on enemmänkin velkaa osoittavaa kärsimystä ; Jeesus on tämän väkivallan sijaiskärsijä ja siksi hänen täytyi käydä helvetti puolestamme. Kristinuskon tarina onkin tavallaan se että kärsiessään syntimme puolestamme, Jeesus otti osamme. Ja oikeasti sinun pitäisi olla ristillä. Tämä on se kristinuskon ihana ihmiskuva ja mielikuvasto jolla itsensä maailmaan pitäisi kontekstoida ollakseen kristitty.

Jeesuksen kokemalla väkivallalla on itse asiassa vielä velallisen aseman korostaminen. Sillä on tarinallisesti toinenkin funktio. Karujen kokemusten kuvaaminen varmistaa että "kaveri on todella kuollut". Pitkän perjantain väkivaltagurmeemässäily on perusteltua nimen omaan sillä että tarinan kannalta oleellista oli että ei synny sellaisia selityksiä että Jeesus olisi ollut mies joka vain jotenkin olisi selvinnyt siitä kaikesta hengissä, ja tajuttomana viety luolaan toipumaan ja pelastumaan tätä kautta. Ei. On haluttu varmistaa että Jeesus todella kuoli jotta hän voisi todella ylösnousta. Väkivallalla on siis varsin karu sisältö. Dekapitoitu Jeesus olisi siis itse asiassa vielä vahvempi kristillisen uskon vahvistaja. Tämä ei siis ole rienausta koska se on niin väkivaltainen.

Dekapitoidussa Jeesuksessa on tietysti vain yksi ongelma. Se ei ole historiallinen epätarkkuus ; Jeesusta ei Raamatun mukaan dekapitoitu, mutta tosiasiassa yksityiskohdissa ja esityksissä on usein paljonkin mielivaltaisia kuvauksia jotka eivät ole historiallisesti perusteltuja ja jotka silti hyväksytään. Suurempi ongelma on se, että Jeesusta tuntuu vaivaavan kristillinen suhde amputaatioon. Tarkalleen ottaen kristinuskon kohdalla kenties tärkein konkreettista elämää koskeva teologinen kysymys on se, miksi Jumala ei paranna amputoituja. Ihmeparanemisissa parannutaan syövästä, maksatulehduksista ja vastaavista - jopa kuolleista heränneitä kristittyjä on (ainakin omissa tarinoissaan) useitakin. Mutta amputoituja ei ihmeparanemisissa esiinny. Vaikka raajan irtoaminen on lääketieteellisesti simppeli ja varma keino. Ja sen takaisin kasvaminen on helposti dokumentoitavissa ja näytettävissä. Niin silti tätä ihmettä ei tapahdu. Tässä ei ole nähdäkseni mitään Raamatun vastaista koska Jeesuksellakin oli ongelmia tämän kanssa ; Hän tunnetusti näytti ristiinnaulitsemisen jättämiä reikiä käsissään ylösnousunsa jälkeen. Mikä tarkoittaa sitä että hän ei ollut parantanut niitä.

Kuva onkin rienaava koska jos Jumala olisi kristinuskon Jumala, hän olisi "liian kuollut palatakseen". Kristitty joutuu tässä tasapainoilemaan vaikeassa välikädessä. Väkivaltaa pitää olla jotta Jeesus on taatusti vaineessa. Mutta yli ei saa mennä tai hän on Jumalallisen ihmeparanemiskyvyn ulkopuolella. Siksi mainos on kuin onkin rienaava. (Ja tämä perustelu tarvitaan perusteluksi jotta sinne konsettiin kehtasi mennä.)

Onkin kiinnostavaa, että metallikulttuuriin kuuluu vahvasti kristillinen kuvasto. Rienaamiseen tuntuu olevan tarvetta. "Ruttopuiston rovasti" ottaa tässä esimerkiksi "Rock the Bones"-festivaalit joitka pidetään Hietaniemen hautausmaan lähellä. "Rock on rajaton riemu. Rockissa ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaistakaan. Rock ei kunnioita edes kuoleman rajaa, vaan ryömii helposti hautuumaan kiviaidan yli viemään ilosanomaansa myös niille, jotka tahtoisivat levätä rauhassa. Saako perkeleellinen mekkala vainajat nousemaan haudoistaan rokkaamaan? Entä luetaanko pelkät haudassa kääntyilyt joraamiseksi? Hevimusa saa virtansa kuolemaan liittyvistä asioista. Kuolema kiehtoo. Kuolemassa on Poweria."

Tässä näkemyksessä perusongelma on osittain siinä että kristinusko on uskonnollistanut kaikki kuolemaan liittyvät symbolit niin että kulttuurimme ei tunne kuoleman symbolia joka ei olisi kristillinen tai uskonnollinen. Näin moni näkee että jos lainaa symbolia, niin lainaisi taustaideologiaakin. Näin ei tietysti ole, ja tämä osoittaa enemmänkin sen miten yksisilmäisesti asioita katsotaan vain yhden kulttuurin perspektiivistä ja kaikki muu yritetään vaikka väkisin mutiloida ja olkiukotuksin ja kärjistyksin sovittaa se tämän yhden kulttuurin perspektiiviin. Että historiallisuudesta ja omasta ideologiasta ei kyetä nousemaan ja ymmärtämään kohdetta jota on kuitenkin tästä huolimatta pakko kritisoida ja vastustaa.

Kuolema on tässä kohden siitä herkullinen esimerkki symbolien hitaudesta, että kuolema kuvataa viikatteen kanssa. Kun hahmo on syntynyt, viikate on edustanut sen ajan teknologiaa. Mutta vaikka maatalousteknologia on nykyisin hyvin kehittynyttä, kulkee uskontoperäisen mystiikan voimahahmo edelleen viikate olallaan. Leikkuupuimuri ei ole edes hakusessa. Moni on myös vieraantunut koko siitä maanviljelyskulttuurista josta kuoleman viikatehahmo on sisältönsä ja referenssinsä hakenut. Kuoleman käyttäminen symbolina ei silti edusta mitään haikailua agraarikulttuuriin.

Mutta tämä ei ole selityksenä riittävä. Sillä pelkän symbolien käyttöönoton lisäksi mukana on kiistatta rienaamisen henkeä. Rienaus taas on enemmän kuin symbolin käyttöönottoa, se on ikonoklasmia joka on eräänlaista symbolin rikkomista ja symbolin halveksumista. ; Rienaaminen voidaan nähdä myös kannanottona ja kenties se pitäisi jopa nähdä ensisijaisesti sellaisena. Se voidaan nähdä kannanottona siihen että "ei pelota" ja että tämä ei johdu rohkeudesta jossa voitetaan pelko, vaan se, että asiassa ei ole mitään pelättävää. ; On helppoa mekkaloida hautausmaalla jos uskoo että kuolleet pysyvät kuolleina. On helppoa pahastua jos uskoo että näin ei ole. Siksi rokkarit osoittavat varsin konkreettisesti toimillaan että vaikka kuolema kiinnostaa ja kenties pelottaakin, siihen liittyvä kuvasto ei ansaitse ja saa samanlaista kunnioitusta. Rienaus on äärimmäinen irtiotto joka vaatii melko rajua epäuskoa. Rokkari ei usko ylösnousemukseen, siihen että vainajat heräävät häiriöön kuten naapurin mummo - vaan enemmänkin näyttää että mikään mekkala ei riitä.

Suhde on kuin dekapitoidulla Jeesuksella. Siinä missä Jeesus normaalisti on taatusti kuollut jotta voisi nousta kuolleista, on Jeesus tässä prosessissa taatusti niin kuollut että ei enää herää kirveelläkään ihmeelläkään.

---

Kirjoittaja ei pelkää Jeesuskuvastoa, koska hän ei kärsi Horror vacuista. Sen sijaan hän valmistautuu viikonloppuna sekä kastejuhlaan että rippijuhlaan menoon. Ilman Rock and rollia, valitettavasti. ; Näissä juhlissa Jeesusta ei luultavasti dekapitoida, tai edes kastroida.

Taikausko on taikauskoa - mutta toiset taikauskot ovat taikauskoisempia

Kreikkalaisessa mytologiassa luonnon syklisyyttä selitettiin siten, että Persephone, vieraili manalassa aina talvisin ja nousi sieltä ulkomaailmaan kesäisin. Tämä toistui vuosittain, ja sen seurauksena syntyi vuodenajat. Tämä on tietysti ns. taikauskoinen selitys vuodenajoille jotka tosiskientistiskeptikko selittää planeettamme suhteella aurinkoon. (Ja ollakseen muuta kuin pseudotieteilijä, hän peräti ei selitä tätä planeettamme läheisyydellä aurinkoon vaan maan kallistuskulmalla suhteessa aurinkoon.) Kuitenkin tässä mytologiassa on jokin syy-yhteys joka on tavallaan "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta" järkevä.

Jotain aivan muuta onkin sitten lankalaulantaihin liitetyt näkemykset. Kristinuskon teologian kannalta pääsiäinen on hyvin merkittävä. Tässä mielessä on "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta järkevää" uskoa että pahat voimat saivat valtaa maan päällä aikana kun Hyvyyden Ruhtinas oli haudassa kuolleena noustakseen kolmantena päivänä (joka on itse asiassa tapa saada kuolleenaolemisaika vaikuttamaan mahdollisimman pitkältä suhteessa kuolleena käytettyyn aikaan).

Mutta Jeesuksen ja Persephoneen välillä on oleellinen ero. Persephone palasi syklisesti manalaan. Jeesus kuoli syntiemme vuoksi vain kerran. Toisin sanoen kristilisessä opissa Jeesus ei kuole joka vuosi pääsiäisenä. Ja näin trullit eivät saa vapaata aikaa. Sillä pääsiäinen vain muistelee Jeesuksen kuolemaa, se ei ole Jeesuksen kuolema. Syy-yhteys puuttuu jopa tarinan tasolla. Ja näin nämä taikauskot - joita nykyään ei toki enää kannateta mutta jotka ovat aikanaan ei niin kauan aika sitten historiassa ovat olleet maineeltaan aivan relevantteja uskomuksia - ovat taikauskoisempia kuin muut taikauskot.

Viekää vaan naulatkin käsistä

Keskiaikaiset tarinat pitivät mustalaisia usein kirottuina. Syyksi esitettiin esimerkiksi sitä, että mustalaiset olisivat olleet takomassa nauloja Jeesuksen ristille käytettäväksi. Mustalaisilla itsellään on ollut tälle vastatarina, jossa taas korostetaan sitä että mustalaisilla olisi peräti Neitsyt Marian antama erityisoikeus varastaa, koska mustalaiset olivat varastaneet nauloja Jeesuksen ristiltä ja he olivat tätä kautta vähentäneet Jeesuksen tuskia. Tästä tarinaympäristöstä voi lukea vaikka internetistä.

Samalla on toki hyvä muistaa että ennen mustalaiseksi laskeminen ei ollut yhtä tyylipuhtaasti rotukysymys kuin nykyään. Se oli enemmänkin kulttuuri. Tai kenties jopa hieman kuten elämäntapa. Tässä osin se muistutti kovin venäläisten omalla tavallaan arvostamia kasakoita, jotka eivät omistaneet paljoa, mutta eivät olleet materian paikalleen sitomaakaan. Ja jotka tämän vuoksi voivat tehdä suunnilleen sitä mitä halusivat ilman kovin kummoisia rajoitteita. Toki kasakka - joka ei ollut rotu vaan melkein ammatti, tosin ilman työhön liittyviä sitoumuksia - saattoi saada tsaarin käskyn lähteä vaikka sotimaan jonnekin. Mutta kasakka oli hevosineen sellainen, että hän voi aina lähteä pois ja erämaa nieli hänet. Kasakka voi tämän jälkeen vain sanoa että "OK - tulkaa hakemaan". Ja jos tsaari lähetti sotilaita hakemaan kasakkaa, niin todennäköisesti erämaa nieli myös heidät.

Kasakat ja mustalaiset ovatkin tässä esimerkkinä tietyn tyyppisestä vapaudesta. Sellaisesta jossa on sisäinen kulttuuri joka oikeuttaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi varastaminen voidaan oikeuttaa kulttuurisesti samaan tapaan kuin keskiaikaisessa mustalaispiireissä. (Tosin jo se, että mustalaisia haluttiin vainota sillä naulantakomistarinalla asettaa tietyt vaatimukset luoda omia vastatarinoita joilla tätä vainoamista sitten hillitään ; Tarina ei ole argumentti, mutta sitä käytetään joskus oikeutuksena erilaisiin asioihin. Ja tarinaa vastaan voi tavallaan taistella vain vastatarinalla.) Näissä kohden on hyvin oleellista huomata että näiltä osin niitä voidaan pitää sairaina kulttuureina, joissa pahat teot oikeutetaan ja niitä pidetään oikeutettuina. Yhteisö on sairas, mutta siinä kärsivät ne jotka eivät noudata sen sairasta logiikkaa.

Tämänlainen vapauden idea voidaan liittää myös oikeistokonservativismiin. (Ja tämä ei ole turha redundantti termi ; Myös vasemmistokonservativismi on mahdollista. Ja oikeistoliberalismi.) Etenkin USA:n kalvinistisessa perinteessä Kunnon Kristitty vastustaa verottamista, koska jakaminen ei ole siellä pelin henki. Sielläkin vapautta haetaan ajatuksena kontrollin puutteesta. Ja esimerkiksi aseiden kanto -oikeus on tässä tärkeänä symbolina ; Ne nähdään keinoiksi tarpeen vaatiessa olla vallankumouksellisia ja käydä sortavaa hallitusta vastaan. (Suomessa vallankumous tuo mieleen kommunismin. Mutta kyllä antikommunistitkin osaavat.) Näillä ihmisillä ei ole hevosta vaan auto. Auto jolla voivat ajaa erämaahan. Kalvinistinen ympäristö sallii myös menestyksen näkemisen tekojen oikeutuksena, koska Jumala siunaa niitä jotka on predestinoitu Paratiisiin. Ja siunaa heitä jo maan päällä.

Kalvinistit ovat kulttuuripiirissään tässä kohden lähempänä keskiaikaisia mustalaisia kuin mitkään "rodullisesti romanit" ; Yritteliäisyys, rahan tienuu sekä yhteiskunnan rajoitteiden purkamisien kieltäminen on heillä sydäntä lähellä. Ja heillekin vapaus ilman vastuuta taas on juuri sitä joka loppujen lopuksi vie naulatkin käsistä. ; Kalvinistit ovat toki tunnettuja siitä että heidän teologiansa on sisäisesti ehyttä ja tarkkaa. He sekoittavat kuitenkin oikeutuksen ja oikeudenmukaisuuden. Tämän vuoksi kyseinen kulttuuri onkin sairas. Se, että he tuomitsevat asioita koska ne ovat "kristinuskon vastaisia" ja hyväksyvät sellaisia joihin on "kristillinen teologisesti korrekti oikeutus" miettimättä mitään muuta pohjaa moraalilleen tekee kalvinistisesta kulttuurista sairaan kulttuurin. He kokevat ratkaisseensa heidän moittijoidensa moitteet ja kritiikit. Mutta juuri tämän oikeutuksen keksiminen kertoo keskimäärin vain sen että "sen pahempi kalvinisteille".

---

Ja loppujen lopuksi ; Jos kaikki Jeesuksen naulat olisi viety, niin miten ihmiskuntaa olisi voitu pelastaa?

Pyhä Henki tulee sinun päällesi.

Tänään on Marian ilmestyspäivä. Sen ajankohta on tavallaan looginen ; Tasan 9 kuukautta Joulukuun 25 päivästä. Se tosin sotkee pääsiäisajan juhlan koherenssia, etenkin tänä vuonna. Sillä kun sunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla palmusunnintaibileissä, niin maanantaina hänet siitetään.

Kuitenkin Marian ilmestyspäivä on loistava päivä juhlia. Sillä oikein mikään muu päivä ei tarjoa yhtä ihastuttavaa mahdollisuutta kertoa hauskoja hengellisiä seksivitsejä. Ne virittävät ainakin itseäni ns. "tunnelmaan".

Marian ilmestyspäivä kertoo erikoisen tarinan siitä kuinka vanhahko ukko Joosef on vähän aikaa poissa, kun tämän nuori neitsyeksi mainittu vaimonsa Marian luona käy enkeli ja sitten tämä on raskaana. Joosefilla on varmasti ollut mielenkiintoisia mietteitä, kun hän on huomannut että selitykseksi tarjottiin sitä että Jumala joka pitää äpäryyttä pahana asiana onkin nyt tuottanut äpäräpojan juuri hänen perheeseensä.

Myös Jumalan näkökulma on mielenkiintoinen. Sillä kun muistetaan että Vanhan Testamentin Jumala oli havaintojen mukaan häijy, äkäinen, vihainen ja muutenkin kiukkuinen, mustasukkainen ja kohtuu naurettavia vaatimuksia asetteleva Hahmo. Sellainen joka ihmisenä ollessaan saisi kuulla heittoja siitä miten tuollaisen tiukkapipon täytyy olla kauheassa puutteessa ja että kannattaisi ehkä panna enempi jotta ei olisi niin tiukkapipo. Uudessa Testamentissa taas on lievempi sävy. Ei ole vaikeaa huomata, että Marian ilmestyspäivä on de facto ainut todiste siitä että Jumalamme ei ole neitsyt.  On kuitenkin hyvä muistaa että kuitenkaan kyseessä ei ollut raiskaus. Luukkaan evankeliumin 1 luku kun kertoo että Maria antoi erikoisen suostumuksen "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Tämä ei toki ole kovin innokas tahi hekumantäyttämä, sellainen josta kreikkalaiset jumalat retostelisivat. Mutta kenenköhän ensimmäinen kerta ei olisi hieman jotain tuonsuuntaista vokaamista? (Ja sitten sanotaan että Jumalaa ei voi ymmärtää ihmisjärjellä. Ehkä jotain oivalluksia Hänestä kuitenkin voidaan saada ja asioita voi kuitenkin ymmärtää, kuten mystikot sanovat?)

---

Otsikko viittaa Luuk. 1:35:teen. Konsepti päälle tulemisesta on pornografiasta tuttu. Mutta koska Maria tuli raskaaksi, mistään tissipanosta tuskin on kysymys. Kenties tämä viittaa epäonnistuneeseen coitus interruptukseen? Herran tiet ovat toden totta mysteeriset.

Sormen naksauksella (Maine valkea kuin lumi, mieli musta kuin eebenpuu)

Aina kun olen katsonut Jeesuselokuvia, olen ihmetellyt elokuvien vahvaa kontrastia. Alkupuolen hempeily muistuttaa vähän kuin kostajaelokuvien ylipitkäksi venytettyä alustusta. Ja ristiinnaulitseminen on sitten hirvittävän väkivaltainen verrattuna siihen valtaosaan mitä elokuvassa on näytetty. Tämä on dramaattista. En usko että olen ollut ainut joka on pitänyt tätä väkivaltaisuutta järkyttävänä. Itse asiassa niiden tarkoituskin on shokeerata. Elokuvien tekijät myös tietävät että kontrasti on tärkeää. Pitkä alustus korostaa miten hyvä Jeesus oli ja tämä ikään kuin kulminoi väkivallan mahdollisimman kauheaksi.

Elokuvaa katsoessa on monilla varmasti syntynyt myös ajatus siitä miten hienoa olisi jos Jeesuksen saisi pois ristiltä. Kärsimys on yksinkertaisesti kammottavaa joten tuntuisi oikeudenmukaiselta päästää hänet pahasta. Tämä on varmasti perusinhimillsyyttä, kykyä samastumiseen ja myötätuntoon toisen kärsimyksen äärellä.

Asian koko karuus paljastuukin jos tästä tehdään ajatuskoe. Jokaiselta kristityltä pitäisikin kysyä, että jos heillä olisi hetken mahti ja valta, pelastaisivatko he Jeesuksen ristiltä. Että sanottaisiin että sormien napsautuksella Jeesuksen tuskat loppuisivat ja hän pelastuisi. Kysymys olisikin vain siitä että napsauttaisitko sormiasi vai jättäisitkö Jeesuksen kuolemaan ristinkuoleman?

Tämänlaiset ajatuskokeet ovat oleellisia sillä ne paljastavat ikävän tilan kristinuskon perusteologiasta. Jostain joka on peräti niin syvällä että ei liene mahdollistakaan tehdä tulkintaa joka päästäisi sen kannattajat siitä pahasta mitä tämä ajatuskoe kertoo heistä. (Tavalla tai toisella.) Kirkon teologia nimittäin nojaa siihen että olisi oikeudenmukaista ja parasta nimenomaan antaa kärsimysten jatkua. Tämä on julma päätös.

Ollakseen kristitty on uskottava että Jumala on hyvä. Sillä Jumalalla on kaikkivaltiaana ollut oikeasti edessään tuo sormiennapsautustilanne. Uskovat ovat sitä mieltä että pelastus olisi kuitenkin sen arvoista. He voivat selittää että ilman tuota uhria ei esimerkiksi sairailla omaisilla olisi toivoa. Että heidän omassa elämässään ei ole toivoa. Pelastus nähdään arvokkaaksi. Tämä on tietysti sinänsä kaunista, että Jeesuksen vapaaehtoinen uhraus nähdään arvokkaana tekona.

Mutta tässä ajatuskokeessa jossa korostetaan omaa toimintaa, eli ei vain ajatella mitä Jumala haluaa tehtäväksi, on kammottavia limplikaatioita. Teologisesti korrektit kristityt ovat siinä egoistisia, ajattelevat että "mieluummin hän kuin minä". Teknisesti ottaen pelastamatta jättäminen on sama aktio kuin minkä Juudas teki kavaltaessaan Jeesuksen. Että parempi näin kuin muutoin.

Näin ollen kristillinen suruaika ja pelastusriemu ovatkin melko kammottavassa kontrastissa. Sitä esitetään omituisia tekosyitä. Voidaan esimerkiksi selittää että kaikki menee parhain päin. Kolme päivää on toki muuta kuin ikuisuus, mutta tämä korostaisi että Jeesuksen uhraus ei ollut mikään uhraus. Yleisin tapa lienee kuitenkin omituinen kaksinaismoralistinen venkoilu. Jokin jossa kristitty jättää pelastuksen antamatta, ja väistyy tilanteesta mutisemalla jotain korusanoja pahoillaolosta. Ja menevät tämän jälkeen kirkkoon saamaan lohtua suruunsa. He jättävät miehen kuolemaan koska se on heidän oman itsensä kannalta kätevintä. ~ Tämän kummallisen "olen pahoillani mutta voisin muuttaa asiat mutta en tee niin" -kikkailun jälkeen ei voi jäädä kuin miettimään olisiko niin että sitä pitäisi antaa armoa sen mukaan mitä itse armahtaisi.

Siksi minulla onkin vain yksi tapa luokitella ihmisiä. Se ei enää liity uskontoon. Se ei liity pelastukseen. Se liittyy vain ajatuskokeeseen. Naksautatko sormiasi vai käännytkö pois?

Mukana tuoksu

Usein symboleissa ollaan kovasti kiinnostuneita taustoista. Esimerkiksi Dan Brownin huono genrekirja "Da Vinci -koodi" piti sisällään runsaasti symboleiden historiaa. Lukijat innostuivat kun oppivat huomaamaan asioita. Esimerkiksi kersantinnatsojen "penis" -taustan. Tai sen, miten kirkkoarkkitehtuurissa löytyy klitoriksia yllättävistä paikoista.
1: Tämä tietysti tuo ihmisille samanlaista riemua kuin psykoanalyysissä käytetyt fallosten löytämiset erilaisista asioista. Ja itse asiassa ajattelutapa on sen verran tuttu, että symbolismi tällä tavalla vetoaakin ihmisille tuttuun ajattelutapaan ja tämä tuntuu antavan sille jotenkin omituisesti lisää painoarvoa ja uskottavuutta. Sekä symbolejen että unien tulkinnan kanssa pelehtivät keksivät kaikenlaisia perverssiyksiä. Tämä ei ole tietysti ollenkaan huono asia, vaan on päinvastoin hupaisa osa elämää.

Tämänlainen "symboleiden provenienssin" tuntemiseen nojaava alkuperää korostava katsantokanta onkin yleisemminkin suosiossa. Esimerkiksi kristityt pitävät monia maallisten ihmisten arvoja kristillisinä alkuperään vedoten. Samoin monet juhlat symboleineen halutaan omia tietyille uskontokunnille. USA:ssa tämä on synnyttänyt esimerkiksi hieman hassun kinaamisen joulusta siitä onko se "CHRISTmas", sensuristisemmin "X -mas" ja onko pyhäinhäväistys kutsua juhlaa vain nimellä "Holiday". Ja luonnollisesti sama kina toistuu pääsiäisen kohdalla. ~ Ja vastaavasti muut sitten muistuttavat joulun ja pääsiäisen historiallisista ja pakanallisista alkuperistä.

Alkuperät tuottavatkin usein yllättäviä tietoja. Esimerkiksi erittäin kristillinen "Christianity Today" -lehti kirjoitti netissäkin olevan artikkelin kristittyjen tunnetun kalasymbolin alkuperästä ; Klassisesti meille kerrotaan koulussa sen alkuperästä sen verran että kristityt tunnistivat sen avulla toisensa. Että yksi piirsi kaaren ja toinen piirsi kaaren. Ja kala selitettiin kreikkalaisen sanaleikin kautta kristilliseksi. "The fish's spawning as a Christian symbol during the first century is similarly esoteric. Using the Greek word for fish, Ichthys, the compilers of a collection of religious teachings called the Sibylline Oracles created an acrostic: Iesous Christos theou huios soter, or "Jesus Christ Son of God Savior." This acrostic is now commonly embedded in modern fish symbols" Muut ovat sitten ottaneet tämän symbolin ja modifioineet sitä. Modifiointejen kautta on syntynyt esimerkiksi darwinkala tai Muslimien haisymboli. ; Kuitenkin kalasymbolin historia on kauempana. Kala on liittynyt Syyrian (juutalaisten toimipiirin alueilla) alueella olleeseen hedelmällisyyden jumalaan. Roomassa (tuossa alkukristittyjen mellastusalueella) kala taas liitettiin Venukseen, eli rakkauden Jumalaan. Yhteys voi ensin tuntua omituiselta, mutta kun huomaa että kalan muoto on hieman vulvamainen ja ihmisillä on ollut hupia keksiä tämä yhteys (etenkin kun mukana on ollut haju). Mielivalta tuntuu pienemmältä Siksi "Christian Symbols" -sivun symbolihistoria kertookin esimerkiksi että "The fish symbol has been used for millennia worldwide as a religious symbol associated with the Pagan Great Mother Goddess. It is the outline of her vulva. The fish symbol was often drawn by overlapping two very thin crescent moons. One represented the crescent shortly before the new moon; the other shortly after, when the moon is just visible. The Moon is the heavenly body that has long been associated with the Goddess, just as the sun is a symbol of the God." Kuunsirppiteema lisääkin mukaan kuukautiset joka tietysti sovittaa teeman entistä vahvemmin naiseen. (Joka muuten liittyy omituisesti Starbucks -kahvilan logoon. Eli aiheeseen jonka parissa huvittelin jo aikaisemmin.)

Joku voisi ajatella että tässä olisi taustalla jonkinlaista pyhäinhäväistystä. Halu on ymmärrettävää kun muistetaan että esimerkiksi joogaan on tiukan kristillisissä piireissä suhtauduttu siten että se on tulkittu kerettiläiseksi toiminnaksi vedoten juuri sen tiettyyn alkuperään. Tällöin kerettiläisyys ikään kuin kulkisi mukana. En siis ole suinkaan leikkimässä sen kanssa että kristinuskossa olisi hedelmällisyysjumalan palvontaa. Kalabumpersticker toivottaa toki yhäkin lykästystä, mutta ei senlaista kuin muinaiset roomalaiset tai syyrialaiset ajattelivat. Päin vastoin, kannatan sitä ajattelutapaa jossa symboli muuttuu ajan, kulttuurin ja kontekstin myötä. Alkuperää ja harhaoppisuutta tuijottavat unohtavat helposti että symboli ei ole oikeasti mikään taikatalismaani. Symbolilla ei ole mitään esoteerista pysyvää taikaominaisuutta jota se välittäisi. Symbolin sisältö on aina sopimuskysymys.

---

Kirjoittajasta Darwinkala on itsenäisempi kuin voisi ensivilkaisulla luulla. Siihen voi kuitenkin liittyä kristillisyyttä enemmän hedelmällisyyden ja seksuaalisen rakkauden palvontaan. Kunnia olkoon heritabiliteetille (periytyvyysaste) ja fittnessille (kelpoisuus). Ja sängyssä ei rauha, ihmisillä hyvä tahto.

Kolosta

Kreationismin ja Intelligent Design parissa pyöriessä on tottunut siihen, että keskustelu on ajallisesti rypäyksenomaista. ; On nimittäin selvästi havaittavissa ruuhkahuippuja. Joulu ja (etenkin) pääsiäinen ovat aikoja jolloin ihmiset selvästi herkistyvät ottamaan kantaa asioihin. Lisäksi pientä lisää tulee jos kotimaassa ilmestyy uusi aihetta käsittelevä kirja tai jos ulkomailla tapahtuu jotain erikoista tai jokin luento tulee käyntiin.

Väliajan kreationistit pysyvät yleensä piilossa "koloissaan". He eivät käänny tai mitään, koska samat henkilöt nousevat usein esiin seuraavan ruuhkahuipun aikana. Käyttäytyminen näyttäytyy "hit and run":ina jolloin uusi argumentti pölähtää ja kun tomu alkaa laskeutua eli vasta-argumentit alkavat vakiintumaan ja löytymään, keskustelu halutaan lopettaa vain välittömästi ja selitetään että ongelmat ovat (a) joko evolutionistien valehtelua joka johtuu siitä että he eivät osaa ajatella oikein tai (b) väliaikaisia jotka korjataan pian.

Tämä on sekä mielenkiintoista että ahdistavaa ; Sitä joutuu olemaan aina uusien asioiden äärellä, mikä on hyvä asia. Mutta toisaalta pelikenttä säätyy tällä salamasotastrategialla sellaiseksi että argumenteillesi ei haluta antaa miettimisaikaa eikä niistä olla kiinnostuneita, joten tältä osin koko juttu tuntuu täysin turhalta. ; Heti kun keskustelu kaksisuuntaistuu, eli omia argumentteja saa kaiveltua esiin, keskustelu lopahtaa. Tämä kertoo rehellisesti sanoen siitä että fundamentalistipiirejen keskustleukulttuuria ei ole olemassa. He toki huutelevat uuden argumenttinsa kanssa haluavansa keskustelua. Mutta tosiasiassa kritiikkiasenne kertoo siitä että keskustelu on yksisuuntaista julistamista. Teologiset argumentit, kreationismi ja ID ovat siis vain julistamisen välineitä and thats all. Ja Kaiken muun olettaminen johtaa karmaiseviin pettymyksiin.

Tänä vuonna pääsiäisruuhkahuippu näyttää olleen yllättävän voimakas. Syynä on varmasti se, että erityisen innostuneita ruuhkahuippuja ei ole ollut aikoihin ja nyt Daniel Lane Craig on kovasti muodissa ja hän on tulossa Helsinkiin luentokiertueelle. Tämä yhdistelmä näyttää innostavan useita.

Itse en täällä blogissani sitä kuitenkaan juurikaan huomannut, mutta muualla kyllä. Itse asiasa näyttää peräti siltä, että aihetta on googlattu ja sitten on käyty kommentoimassa aiheesta. Tämä ilmiö ei toki ole laiton tai edes kummallinen ; Olen blogatessani huomannut että jotkut aiheet ovat sellaisia että kun ne laittaa blogiin, tulee siitä melko nopeasti satunnaisia kommentteja (ei niin satunnaisilta ihmisiltä). Maailmassa on one trick ponyjä joita kiinnostaa tietyt aiheet.

Minä en saa kommentteja koska kommentointeja laitetaan pääasiassa kahdenlaisiin paikkoihin. (a) niihin jotka ovat suosittuja eli niissä on paljon lukijoita ja (b) niihin paikkoihin jotka koetaan "heikoiksi", eli niiden kirjoittaja nähdään jonain jonka "voittaminen" on mahdollista. (+) Jos edustaa molempia luokkia, on varmaa että kommentteja tulee. Itse olen tässä kohden loistavasti välitilassa. En siis ole "markkinointipaikkana" otollinen. (Tosin lukijatilastoissa Craigin laittaminen tekstiin näkyy täälläkin.)

Olen huvittunut siitä että en kuitenkaan saa kommentteja tästä aiheesta. Virheitäni ei oiota samaan tapaan kuin muiden. Teen siis jotain oikein. Todennäköisesti onnistun koska olen samanaikaisesti riittävän hyvä että riittävän häijy. Jos olisin vain häijy, ihmiset tulisivat vain sen vuoksi että voitaisiin näyttää minkälaisia kammotuksia "evolutionistit" ovat. Jos olisin vain hyvä, ihmsiet ajattelisivat että kävisin näytteenä siitä että "koko asia otetaan erityisen vakavasti". Tyylini on siis hioutunut vuosien varrella likimain täydelliseksi.

Pääsiäisenä kaivataan lisää verta

Aamumetrossa jouduin hieromaan silmiä pariinkin otteeseen. Sillä näin uutisotsikon kertovan että "pääsiäisenä kaivataan lisää verta". Uutisen sisältö toki selitti otsikon ; Pääsiäinen on kova haaste sairaaloille. Piinaviikot ovat kuvaava termi muillekin kuin Jeesusaiheelle. Verta kaivataan yleisesti ottaen enemmän juhlien aikaan eikä pääsiäinen ole poikkeus.

Pääsiäinen onkin kristillisistä juhlista juuri se, jonka kohdalla tämänlainen tematiikka on oleellisimmillaan. Joulu ei ole teologisesti yhtä merkittävä, koska kristinuskon pelastuskäsitys nojaa nimenomaan pääsiäisen tapahtumiin. Syntymä ei ole tässä mielessä läheskään yhtä oleellinen. Sen sävy on kuitenkin pehmeämpi ja siksi on ymmärrettävää että tämänlaisien herttaisten ja mukavien asioiden ympärille rakennetaan juhla.

Pääsiäisen tarinasta taas huomaa sen, etä pääsiäisenä kaivataan lisää verta.

Pääsiäisen tarinaa ja Jeesusta onkin usein lähestytty kärsimyksen kautta. Tässä usein korostuu altruistinen uhrautuvaisuus. Eli hän otti vastaan väkivaltaa ja tämän kestäminen on lahja ihmiskunnalle. Tämänlaisen tarinan kautta voidaan rakentaa synnintuntoa ja syyllisyyttä kristityille ; Esimerkiksi itse muistan kuinka ala-asteenopettajani Heli Alaja toisti usein sitä, miten Jeesuksen risti ja ruoskimiset pitivät sisällään synnin. Tällöin ristin paino oli konkreettisia myöhemmin tapahtuvia pahoja tekoja. Tämä on hyvin voimakas konkretisointi joka lähentää tilanteeseen. Muutoin roomalaisten syyllisyys korostuisi, mutta tämänlaiset teemat liittävät oman itsen ja katumuksen asiaan.

Kuitenkin asiaa voidaan lähestyä myös siitä konseptista että Jeesuksen identiteetti oli kärsivä Jeesus. Tämä korostaa sitä että "Raamatun" mukaan Jeesus ymmärsi ja tiesi ennalta messiaanisen tehtävänsä. Tällöin hän tekee joko tietoisesti pelkän "suicide by cop" -tyylisen ratkaisun. Tai hän on peräti masokisti. Tämä nostaa kärsimysnäytelmän lisäksi uusia sävyjä jotka ovat erittäin oleellisia esimerkiksi itsemurhakeskustelussa;

Itsemurhaaja.

Raamattuhan sanoo yllättävän vähän itsemurhasta ; Pääosa suoraan Raamattuun käyvistä itsemurhakeskusteluista taipuvat yleensä siihen onko se rike kuudetta sääntöä "Älä tapa" kohtaan.

Tämä on ymmärrettävää, koska Raamatun monet kohdat näyttävät minun mieleeni varsin tutuilta. Esimerkiksi "Job 7:16" sanoo suorasukaisesti "Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys." Tämä on selvä kuolemantoive, joskaan ei itsemurha. Kuolemantoiveita esittää esimerkiksi Jeremia joka esittää (Jeremia 20:14-18) että "Kirottu olkoon päivä, jona synnyin, vailla siunausta päivä, jona äitini minut synnytti! Kirottu se mies, joka toi isälleni ilosanoman ja onnitteli häntä: "Sinulle on syntynyt poika!" Käyköön sille miehelle, niin kuin kävi kaupungeille, jotka Herra armotta kukisti! Kuulkoon hän valitushuudon aamulla, hälytyksen keskellä päivää, kun ei surmannut minua kohtuun! Äitini olisi saanut olla minun hautani ja pysyä raskaana koko loppuikänsä! Miksi minun pitikään tulla äidinkohdusta näkemään pelkkää vaivaa ja tuskaa! Koko elämäni kuluu häpeässä." joka on sekin kuolemantoive, jota värittää itselleni erittäin rakas ajatus jossa toivotaan sitä että ei olisi koskaan syntynytkään.

Sen sijaan se tunnettu ajatus jonka mukaan itsemurhaaja joutuu Helvettiin tai kadotukseen puuttuu. Tätä kautta Raamattu jättääkin aiheen itse asiassa yllättävänkin auki. Tämä on erikoista, sillä tätä aihetta kuitenkin käsitellään kristillisyyden tiimoilla melko paljon ; Aihe on tietysti ajankohtainen nykymaailmassakin. Jostain syystä itsemurhavastaisuus nähdään ilmiselvästi kristilliseksi asenteeksi, vaikka aivan suoraa kantaa tämänlaisiin ei voida saadakaan. ~ Kenties Jeesus onkin tässä kohden itsemurhaajien paras ystävä, mutta ei suinkaan "Raamatun" ainut hengellinen tukihahmo ja samastumiskohta. Jeesus näyttää ainakin että altruistinen toisten puolesta kuoleminen, vaikka olisi tietoinen että se johtaa varmaan omaan kuolemaan, on hyväksyttävä.

Masokisti

Ajatukset joissa Jeesuksen masokistisuus korostuu nojaavat siihen että hän on Kärsivä Palvelija. On toki mahdollista että tämä nousi esiin vasta Jeesuksen uran loppupuolella (ellei ole peräti ad hoc selitys joka kyhättiin Jeesuksen kuoleman jälkeen). Voidaankin siksi ajatella että vanhakantainen juutalainen soturikuningas olisi ollut alunperäinen tavoite tai mielikuva. Tällöin itsetuhoisuus ja masokistisuus eivät sopisi kuvaan juuri ollenkaan. (Jos haluaisi liittää negatiivisia mielikuvia olisi napattava sadismin puolelta.)
1: On itse asiassa jopa esitetty että Jeesuksen tekstiin tulevat viittaukset omasta lopustaan ovat aina painottuneet Jeesuksen uran loppupuolelle, jolloin on varmasti ollut merkkejä ilmassa siitä, että tappio olisi hyvinkin mahdollinen. Tällöin Jeesus olisi riskien alla kyennyt "ennustamaan" tappioita ja vaikeuksia ja saanut kärsimyksen ja tappionkin käännettyä retoriseksi voitoksi. Tällöin masokistiselle Jeesukselle ei löydy juurikaan tilaa.

On kuitenkin - ja nimenomaan sen "oikeaoppisen uskonnon valossa" - aivan perusteltua ajatella että Jeesus on tiennyt tämän roolin jo aivan lapsesta asti. Tällöin Jeesuksen itseidentifikaatio on johtanut itsetuhoisuuteen ja kärsimyshakuisuuteen. Tämänlaiseen rooliin suostuminen vaatii sitä että "inhimillinen osa" Jeesuksesta olisi jossain määrin masokistinen. Tai vähintään masokistimielinen.

Katsojan sadismi

Pääsiäisen omituisin puoli on kuitenkin siinä että Jeesustarinoissa riittää usein "gorea yli tarpeen". Esimerkiksi "Passion of Christ" elokuva on erittäin brutaali. Tämä voidaan nähdä synnintunnonmaksimoimisteemana (kuten aiemmin esitinkin) ; Silloin kauheus ikään kuin herättää ja herkistää omalle pienelle roolille tässä kaikessa. (Voidaan tietysti myös puhua katsojan suorasta halusta mässäillä väkivallalla jolloin tämänlaiset ovat vain tekosyy.)

Nietzschen silmissä sadismi olikin olennaista, koska se oli kristityn hauskoista asioista kieltäytymisestä syntyvää kaunaisuutta, ressentimenttiä, joka sitten purkautuu tämänlaisen degeneroituneen ja destruktiviisen kuvaston kautta. Jeesus, kieltäymykseen komentaja, on tällöin kohde tuntemuksille joita kieltäymys rakentaa.

Mielestäni mielenkiintoisin selitys tälle on kuitenkin se, että väkivalta ja brutaalius korostavat sitä että Jeesus kuoli oikeasti. Mitä brutaalimpi kuvasto, sitä vahvemmin syntyy kuva jossa kuolema on varma ja lopullinen. Tämä korostaa kontrastia pääsiäissunnuntaihin.

---

Kirjoittaja suosittelee että menette SPR:än pisteeseen, kääritte hihanne ja ojennatte auttavan kätenne ja sanotte vaikka "Tämä on minun vereni, teidän edessänne vuodatettu." On periaatteessa mahdollista että Jeesus ei pääsiäisenä pelastanut ketään. Mutta sinulla onkin tässä vain mahdollisuus pistää paremmaksi.

Kuvan mahti

Iltalehti (tuo tieteellisen kirjallisuuden huippulähde) uutisoi pääsiäisen takia hieman ajankohtaisen uutisen. Siinä käsitellään teoriaa pääsiäisestä. Sen ytimessä on agnostikko jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemus olisi "optinen harha". Uutinen on tässä mielessä minulle tietysti kannustava. Etenkin kun uskovaisten parissa syntyi paheksuntaa siitä että tämä teoria olettaisi että apostolit olisivat olleet hörhäytettäviä typeryksiä ja että teoria olisi siksi halveksuva.

Odotin siis että jollakulla olisi teoria jolla selitetään "Raamatun" olennaisia tapahtumia. Olen tottunut siihen että Raamatun ihmeitä yritetään muuttaa luonnonlakien hyväksymäksi ; Uskovaiset selittävät tämänlaisilla usein että uskonto ei ole taikauskoa vaan etsii selityksiä esimerkiksi sille miten esimerkiksi egyptin vesien pakeneminen voisi johtua kangastuksesta. Tai miten jää auttoi kävelemään vetten päällä. Näin selitetään että ihme olisi tositapahtumiin perustuva mutta ei. Ja toisaalta ateistit selittävät täsmälleen samanlaisilla yksityiskohdilla että kyseessä on luonnontieteellinen tapahtuma eikä ihme. Näin tämä sopisi "agnostiseen viitekehykseen."

Valitettavasti joka ikinen odotuksistani pettyi. (Myös se pilkallisuus uskovaisia kohtaan paljastui uutisankaksi, olen pahoillani vähintään tästä.)

Teoria on kuitenkin karkeasti se, että torinon käärinliina uskotaan todeksi ja että silminnäkeminen tarkoittaa sitä että käärinliina on nähty. ... "todellisuudessa apostolit näkivät vain käärinliinaan piirtyneen kuvan Jeesuksen kasvoista ja pitivät sitä merkkinä ylösnousemuksesta."

Teoria sidotaan siihen että kuvilla on ollut voimaa. Kun Jumalan nimi nähtiin voimakkaana seemiläiset suojasivat sensuurilla. Jumalankuvien tekemistä kiellettiin osittain siksi että kuvat ovat voimallisia. "Apostolit todella näkivät jotain poikkeuksellista, kuvan kankaalla. Siihen aikaan ihmiset eivät olleet yhtä tottuneita näkemään kuvia, kuten taidehistorioitsijat ja antropologit tietävät. Kuvat olivat harvinaisia ja niitä pidettiin paljon erityisempinä kuin nykyisin." Nimenomaan tämä tulkinta herätti närää monissa, sillä sen nähtiin olevan huonoa suhtautumista vanhan maailman ajattelutapaan. Tämä ei kuitenkaan ole periaatteessa sen kummallisempaa ajattelua kuin se, että selittää siitä että vanhan testamentin aikana oli oikein pistää raiskaaja avioon raiskatun kanssa koska vaihtoehtona oli se, että nainen ei kelvannut kenellekään ja jäisi siksi ilman elättäjää ja huoltajaa. ~ Tämä taas on nomadikulttuureissa iso asia, helposti elämän ja kuoleman kysymys. ; Se voi tuntua nykyajan silmissä omituiselta mutta se on maailmankuvan lähtökohtien kautta kohtuullisen uskottava.

Teoria ei todellakaan oleta uskovaisia typeriksi ; Arkiajattelussa toki ajatellaan usein että menneenajan tieteen virheisiin viittaaminen antaisi ylenmyydentunnetta nykyaikaan kun tiedämme nyt enemmän. Kuitenkin tosiasiassa tämä ei ole ihmisten tyhmyyttä vaan yhteiskunnan ja kulttuurin kehittämistyön määrää. Lisäkulmaa asiaan saa siitä että nykyäänkään ei ole vaikeaa löytää ihmistä joiden mielestä Torinon käärinliinan olemassaolo on itsessään konkreettinen todiste. Moni ihminen uskoo nykypäivänäkin sen nimenomaan todistavan kiistatta ylösnousemusihmeen. Kuva on siis selvästi vakuuttava eikä se että uskoo ihmisen voivat ottaa sen todisteena ole osoitus siitä että ihminen olisi erityisen typerä. Hänen ajatusratansa eivät vain seuraa tieteellisen ajattelun tyypillisiä polkuja. (Tämä muute yhdistää muuten modernin nykyajan ihmisiä että rautakautisia ystäviämme yllättävän monissa paikoissa.)

Siksi siinä että kristitty kokee tämän selityksen loukkaavana tuntuukin itse asiassa hyvin erikoiselta. ; Sen taakse voi kuvitella suunnilleen ainoastaan Lewisin trilemman kaltaisen konseptin jossa oletetaan että joko Jeesus on ehdottoman jumalainen, psykopaatti tai mielisairas. ja että Jeesusta ei voi pitää minään muuna kuin jonain näistä, esimerkiksi viisaana opettajana. Tällöin opetuslastenkin ajattelua punnitaan ikään kuin modernin tieteen kautta ja uskotaan että he ovat joko ajatelleet täysin oikein tai sitten he ovat olleet nimenomaan mielisairaita. (Kuva on aito joten he eivät ole valehtelijoita mutta ilman konkreettista Jeesusta hän ei ole kovin jumalallinen kun jättää vain sen kuvan.)

Tämä on tietysti turhankin dikotominen näkemys. Tosiasiassa selitys on siinä mielessä uskottava että jos Torinon käärinliina olisi aito, niin olisi uskottavaa että apostolit olisivat ottaneet sen konkreettisesti ja tosissaan. "Kuva" olisi muuttunut niin että logiikkaloikkaa voidaan kutsua löyhässä mielessä "optiseksi illuusioksi", kun ajatus harhautuu arkijärjen/intuition vaikutuksesta harhaan ilman että analyyttinen käsitteellis-tieteellinen ajattelu olisi iskenyt skeptistä kulmaansa väliin. Tämä ei tarkoita mielisairautta. Nykyaikanakin se tarkoittaa korkeintaan huonoa kouluttautumista tai ajattelullista laiskuutta.

Ongelmana onkin se että tosiasiassa torinon käärinliinan aidoksi olettaminen on perusheikkous josta seuraa myös joitain varsin kummallisia seurauksia ; Torinon käärinliinaa kuvansäilöjänä ei mainita "Raamatussa" ja se on muutoinkin juutalaisille epätyypillinen niin hautausasentonsa kuin muidenkin vastaavien johdosta. Näin ollen käärinliina sidotaan paikkaan varsin lennokkaalla ad hoc -oletuksella. Silminnäkijäkuvaukset olisivatkin nyt liinannäyttämistapauksia kun apostolit näyttäisivät "universumin ihaninta pakanamaan karttaa" toisilleen.
1: Itse asiassa historiallisesti katsoen Torinon käärinliinan vakavasti ottaminen on varsin huono veto. Jo tämä lähtökohta on hyvin heikko. Vaikka moni korostaakin että Torinon käärinliinaan uskominen olisi vain kannanotto siitä että Jeesus olisi historiallinen, on sen takana kuitenkin hyvin paljon muutakin. Aiheeseen voi tutustua eikä ole vaikeaa huomata, että Torinon käärinliinan oikeaksi kannattajat (a) eivät tee historiallisen alkuperän varmistamisen kannalta olennaisinta eli sido liinaa aikaan ja paikkaan vaan sen sijaan pyrkivät ad hoc selittämään miksi saadut todisteet eivät kelpaisi. He eivät siis ole ajoittaneet liinaa ajanlaskun alkuun vaan keksivät syitä miksi ajoitus antoi "väärän tuloksen" keskiajalle. Ja sama koskee ajan lisäksi paikkaa. (b) He koristelevat väitteitä valehteluilla ja kuulopuheilla. Esimerkiksi liinasta on yritetty etsiä merkkejä verestä, mutta tästä ei ole suoraa havaintoa saatu. Saati että siitä oltaisiin saatu DNA -näytteitä kuten eräät kuulopuheet ovat väittäneet. Käärinliinan ihmeeksi perusteleva strategia onkin aina omituista tietämättömyyteen vetoamista ja todisteiden arvonvientiin perustuvaa kikkailua.

Tosin jos Torinon käärinliinaa pitää aitona on pakko ottaa kantaa sen syntytapaan, siihen onko kyseessä Jumalallinen vai ihmisen väärennösaktio. Se nimittäin värittää sitä ovatko apostolit pettäjiä jolloin harha ei ole illuusio, ovatko he erehtyneet kun liinalla on luonnollinen synty tai joku muu kuin he itse ovat väärentäneet, vai onko Jeesuksen ihmesyntymä se joka on luonut koko käärinliinan jolloin puhe "illuusiosta" muuttuu hieman omituiseksi. - Etenkin viimeisin herättää keskustelua Jeesuksen voimatasoista ; Jos hän on todella Jumala ei kuolemanjälkeinen visiitti ole enää kovin ihme, mutta jos Jeesus on vain yksinkertaisempi taikamies, hän voi kenties tehdä vain torinon käärinliinan kaltaisia pienempiä ihmeitä jolloin on kyllä syytä miettiä etty why bother.

---

Kirjoittaja ihmettelee uskovaisia jotka samanaikaisesti selittävät että erilaisille tulkinnoille pitää antaa tilaa ja niitä pitää kunnioittaa hyväntahtoisuuden periaatteen mukaan vaikka olisi erimielinenkin, koska siitä syntyy keskustelua ja että maailmankuvat tuottavat eri tulkintoja joita ei pidä ahtaa tietyn metodologisen normiston läpi. Mutta jotka sitten näkevät tämänlaisten juttujen kirjoittamisen tarkoitushakuisena pääsiäisenpilaavana ikonoklasmina ja joista tämänlaisia teorioita ei olisi oikein hyvä tehdä ollenkaan ja tekevät tämän käyttämällä viittauksia metodologisiin periaatteisiin.

Pieni ajatus Pyhän Hengen muutosvoiman pakosta

Kristinuskossa pääsiäisen tarinassa olennaisessa osassa on oikeastaan se, mitä tapahtui "pääsiäisen jälkeen" ; Kerrotaan miten apostolit saivat Pyhää Henkeä ja muuttuivat tämän voiman kautta. On varsin tavallista, että "Raamatun" kertoma Jeesuksen kuoleman jälkeen tapahtunut julistaminen ja käännyttäminen vaatisivat Pyhän Hengen yliluonnollista apua. Tässä perusteluna on se, että apostolit olivat ihan tavallisia arkoja ja ujoja ihmisiä, kalastajia ja vastaavia.

Tätä kautta Pyhän Hengen "muutostarinaa" pidetään ikään kuin koko opinkappaleiden todisteena, koska esitetään että apostolit eivät mitenkään muuten olisi voineet olla rohkeita julistajia, koska he ovat tavallisia ihmisiä.

Tässä "muutostarinassa" olennaisin heikkous on itse asiassa kerrottu jo "Raamatussa" ; Apostolit olivat olleet kenties tavallisia kalastajia kolme vuotta aikaisemmin. Mutta Raamattu kertoo myös siitä, miten Jeesuksen kanssa maailmaa kiertäessä oli tavallista että oltiin tekemisissä ihmismassojen kanssa. Kaikki ihmeet siitä miten valtavia kansanjoukkoja ruokittiin viidellä leivällä ja kahdella kalalla referoivat näihin kansanjoukkoihin. On aivan vissi että kolme vuotta tämänlaista mediamylläkkää totuttaa ihmisen "ties mihin".

Toisaalta "Raamattu" kertoo myös esimerkiksi Pietarista, ja kertoo hänestä muutakin kuin kalajuttuja ja sen miten hän kielsi Jeesuksen kolmesti. Tätä petostarinaa käytetään toki usein nimenomaan tukemaan Pyhän Hengen muutosvoimaa ; Ennen sitä Pietarikin oli ikään kuin pelkuri joka sai rohkeuden ulkopuolelta, ja ratkaisevaa oli vain valmius ottaa tämä muutosvoima vastaan ja haluta sitä. Kuitenkin kun vilkaistaan hieman pääsiäisen aikaan ja Getsemanen puutarhan tapahtumiin, huomaamme että Pietari tekee siellä muutakin kuin nukkuu univelkojaan pois. Hän muun muassa lyö Jeesusta pidättämään tulevia ihmisiä miekalla. (Pietari is cool.) Myöhemmin, kun "roomalaisuhkaa" oli esillä sen verran että vastaan taisteleminen olisi ns. toivotonta ja siksi typerää, hän käytti valehtelua suojakeinona.

Olennaista on se, että Jeesuksen teloittamisen jälkeen "roomalaisuhka" ei enää ollut läsnä. Eli silloin kun hän oli julistamassa Pyhää Henkeä tilanne oli aggressiivisimmillaan vähemmän tiukka kuin Getsemanen puutarhassa. Muutosvoiman tarve tuntuu tämän jälkeen suorastaan omituiselta. Kyseessä ovat kuitenkin selvästi taisteluvalmiit Jeesuksen ympärillä pyörineen, valtavan mediamyllytyksen saattelemana pyörineen, uskonlahkon ydinporukkaa. Se, että tämänlaiset julistavat on aivan yhtä yllättävää kuin se, että vaikka "Nokia Missio" rakentui alunperin Markku Koiviston persoonan, karisman ja syöpäparanemiskertomuksen varaan, hänen jälkeensä ydinporukka jatkoi julistustoimintaansa hänen lähtönsä jälkeen. Kenenkään ei pitäisi olla yllättynyt.

Tunnettu tosiasia on se, että esimerkiksi maailmanlopuua ennustaneet kultit eivät suinkaan lakkaa toimimasta kun päivämäärä menee ohi. Tavallista on että tilanne selitellään jotenkin ja sitten jatketaan kuin tällä epäonnistumisella ei olisi mitään väliä. Tässä muodossa ei liene yllättävää että messiaan kuolema ei ole mikään este. Jos ihmisen on vaikeaa myöntää, että ihan tavallinen eimessiasihminen on kuollut ja että tämän kuoleman jälkeen hänellä on oltava elämää. Niin miten onkaan helppoa selittää jälkikäteen, että messiasihminen olisi elossa. Etenkin jos on useampi kymmenen vuotta aikaa värittää taustatarinoita julistamalla. (Uusi Testamentti oli jotain jota ei kirjoitettu kovinkaan tuoreesti tapahtumien jälkeen.)

Luultavasti tämänlainen kristillisessä konseptissa kerettiläinen ajatustapa on kovasti hyväksyttyä silloin kun puhutaan muiden uskovaisten julistajista. Jos löytyy innokas jonkun muun uskonnon edustaja, on helppoa esittää että kyseessä on vain "fanaattisuus" joka taas ei tarkoita että kyseinen uskonto olisi totta. Fanattisuus kun ei tarkoita muuta kuin vakaumusta, jonka kohdalla tunnustetaan että vakaumuksen vahvuus ei ole sama kuin vakaumuksen totuudellisuus - ja mielipiteen voimakkuus ei ole ollenkaan sama asia kuin asian perusteluarvo.