Kreikkalaisessa mytologiassa luonnon syklisyyttä selitettiin siten, että Persephone, vieraili manalassa aina talvisin ja nousi sieltä ulkomaailmaan kesäisin. Tämä toistui vuosittain, ja sen seurauksena syntyi vuodenajat. Tämä on tietysti ns. taikauskoinen selitys vuodenajoille jotka tosiskientistiskeptikko selittää planeettamme suhteella aurinkoon. (Ja ollakseen muuta kuin pseudotieteilijä, hän peräti ei selitä tätä planeettamme läheisyydellä aurinkoon vaan maan kallistuskulmalla suhteessa aurinkoon.) Kuitenkin tässä mytologiassa on jokin syy-yhteys joka on tavallaan "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta" järkevä.
Jotain aivan muuta onkin sitten lankalaulantaihin liitetyt näkemykset. Kristinuskon teologian kannalta pääsiäinen on hyvin merkittävä. Tässä mielessä on "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta järkevää" uskoa että pahat voimat saivat valtaa maan päällä aikana kun Hyvyyden Ruhtinas oli haudassa kuolleena noustakseen kolmantena päivänä (joka on itse asiassa tapa saada kuolleenaolemisaika vaikuttamaan mahdollisimman pitkältä suhteessa kuolleena käytettyyn aikaan).
Mutta Jeesuksen ja Persephoneen välillä on oleellinen ero. Persephone palasi syklisesti manalaan. Jeesus kuoli syntiemme vuoksi vain kerran. Toisin sanoen kristilisessä opissa Jeesus ei kuole joka vuosi pääsiäisenä. Ja näin trullit eivät saa vapaata aikaa. Sillä pääsiäinen vain muistelee Jeesuksen kuolemaa, se ei ole Jeesuksen kuolema. Syy-yhteys puuttuu jopa tarinan tasolla. Ja näin nämä taikauskot - joita nykyään ei toki enää kannateta mutta jotka ovat aikanaan ei niin kauan aika sitten historiassa ovat olleet maineeltaan aivan relevantteja uskomuksia - ovat taikauskoisempia kuin muut taikauskot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti