Käärmeet ja Tikapuut

"Käärmeet ja Tikapuut" -lautapeli on satoja vuosia vanha. Se on pelinä jotain joka lienee korkeintaan malliesimerkki siitä miten ihmiset voivat kopioida jotain joka ei oikeastaan ole kopioimisen arvoista. Karkeasti sanoen kyseessä on noppapeli, jossa edetään noppien osoittaman lukumäärän verran eteenpäin ruudukossa. Jos noppa laittaa ruutuun jossa on tikkaiden alapää, tikkaat kiivetään siihen ruutuun jossa tikkaiden yläpää on. Jos taas joutuu ruutuun jossa on käärmeen pää, joudutaan siihen ruutuun, jossa on käärmeen häntäpää.

Pelissä voittaminen perustuu tyystin tuuriin. Siinä ei ole minkäänlaista taitoelementtiä. Vaikka pelaisit miljoona vuotta et opi pelistä mitään joka muuttaisi voittamista ja häviämistä. Sitä kuvaa myös se, että mikään tilanne ei ole staattinen. Voittaja voi liukua taktisella käärmeellä viimeiseksi ja viimeinen ensimmäiseksi. Siinä heitetään noppaa ja pelaajien nappulat ovat "laudalle heitettynä". Pelaajan kontrolli on siinä että hän koskee noppaan joka antaa lopputuloksen. Luultavasti muta oli kiinnostavampaa ennen kuin siihen raapustettiin ensimmäinen Käärmeet ja tikapuut -peli. Kun tätä peliä pelataan, on pelaajan tärkein kysymys se, ketä hän voi syyttää tästä ; Peli lienee peräisin intiasta, joten intiaa voimme syyttää tästä. Samasta maassa on kobria ja siellä vieraileva voi saada malarian. Maa on tunnettu myös ripulitaudeista. Siinä mielessä peli sopii infrastruktuuriinsa.

Olen miettinyt mitä tämänlaisella turhuudella voi tehdä. Onneksi maailmassa on pappeja. Heistä on todellakin johonkin. "Elävä Pyhimys?" -blogissa nimittäin katsottiin tätä peliä metaforana elämälle. "Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan." Juttelin tähän liittyen myös työpaikalla. Satunnaisuudessa nähdään usein viehätystä joka on itselleni vierasta. Sattumassa nähdään jokin johon ei voi vaikuttaa ja juuri tämä tuo monille sen jännityksen. Koskaan ei tiedä mitä tulee seuraavaksi. Osa näki sattumassa jopa häivähdyksen Jumalaa. Että on henkistä heittäytyä jonkin hallitsemattoman ulkopuolelle. Että sattuma on ikään kuin sitä että Jumala määrittää voittajan. Tai ainakin voisi valita ja vaikuttaa. Tässä tulkinnassa oli kuitenkin sen verran kalvinistisia sävyjä, että stoalaisemmin peleissä olevaan sattumaan suhtautuva kokee sen vieraana. Sattuma on jotain johon ei voi vaikuttaa. Se on olotila, ei ongelma. Sattuman ainut haaste on se, että jos se aikaansaa jännitystä ja trillejä, niin sitä tekee jotain väärin.
1: Pokerissa stoalais-teknisesti suhtautuvaa kiinnostaa se, että siinä valitaan strategia joka voi olla hyvä tai huono. Kalvinistis-mystinen taas näkee pokerissa johdatusta juuri siinä eistrategisessa puolessa, siinä että vaikka valitsisi parhaan mahdollisen strategian voi huono tuuri aina välistä pyyhkiä voittajat ja häviäjät ympäri.

Itselle päällimmäinen ajatus siitä että "käärmeet ja tikapuut" olisi elämän metafora on ikävä. "Että jos tuo todella kuvaa teidän elämää niin on kyllä aika paska elämä, ei millään pahalla." -hengessä. Voisin muistuttaa että pelit ovat tärkeitä jos ne ovat hauskoja. Ja jos tätä ei ole, niin peli voisi olla opettavainen. Silloin ne kehittävät taitoja joita tarvitaan oikeassa elämässä.

"Käärmeet ja Tikapuut" -peli taas perustuu sattumaan ja nopanheittoon. Peli on tyhmä, idioottimainen ja junnaava, eikä sitä voi oppia. Siinä samat lähtökohdat johtavat hyvin erilaisiin tilanteisiin. Taito, ansaitseminen ja mikään muukaan ei ratkaise. Mutta silti syntyy voittaja ja häviäjä. Siinä sitä heitellään noppaa ja tehdään samaa asiaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Eteneminen ja jämähtäminen johtuvat tuurista. Epäonnistumiset eivät ole oma mokasi. Onnistuminen on tuuria. Käärmeet ja tikapuut on ajelehtimispeli.

Näkisinkin että pelin suurin ongelma on se, että se on liian hyvä metafora elämästä. Aivan kuten oikeassakin elämässä, se ei ole reilu. Onnenpotkuja ja onnettomuuksia tapahtuu. Asiat menevät joskus mullin mallin. Yllättävän pieni osa on hallittavissa ja loppuajan sitä ollaan maailman heiteltävänä. Koko ajan kaikkia kiinnostaa lähinnä voittaminen. Ja elämääkään ei kukaan koskaan opi. Maailma on koko ajan ensikertalaisten käsissä.