Kansalaiset filosofeina ; Korkea turva

Kuten osa ehkä tietääkin, olen osallistumassa pienimuotoiseen, epäviralliseen semitrollaavaan ... filosofiointikokoontumiseen jonka lähtökohtana on käydä Pekka Himasen "Sinistä kirjaa" läpi kuin se olisi vakavasti otettava teos. Näin ollen ollaan kilttejä ja (1) oletetaan että epäselvä muotoilu ei johdu siitä että täytyy jaaritella, vaan on pelkkää tekstin muotoa. Että argumentit ratkaisevat, ei muotokieli. Ja että Himasen ohjaamisyritykset kirjoitustaidon puolelle on itse asiassa kaupallistamisenvastaista. (2) Oletetaan että hän viittaa "Valtion virallisiin aineistoihin", niin ne kuitenkin ovat tutkimustyötä. (3) Rahoitusongelma ei tarkoita teoksen laatua, sillä teksti ratkaisee ei sen esittäjän habitus tai taipumus korruptioon. (4) Se, että tuottaa kliseitä ei vielä itsessään ole ongelma, koska viisaus kuitenkin lähtee tosiasioiden hyväksymisestä. (Ja niin edespäin.  Ja niin edespäin.)

Näiden pohjalta homma on ollut yllättävän työlästä. Olen hakenut innoitetta esimerkiksi Himasen aikaisemmasta tuotannosta, etenkin "Himeroksesta" asti. (Koska se on minulla kotona, kätevästi.) Uskaltaisin ottaa esille joitain asioita joita näen Himasen kirjassa yhdistäväksi teemaksi. Tämä on sinänsä erikoinen ajatus, että Himanen ei itse asiassa määrittele sitä teoksessa. Sen sijaan hän käyttää sitä paljon. Se on "korkea turva". Himanen käyttää tätä haluttavana asiana. Ja viittaa että tämä korkea turva syntyy korkeasta hyvinvoinnista ja korkeasta osaamisesta. Erityisesti on otettava esiin kohta "kyky ja halu kehittää edelleen omaa osaamistaan muuttuvassa työmaailmassa on työntekijän korkein turva." Superlatiivi kuvaa sitä että tämä on oleellinen ja oleellisin osa. Määritelmällä on siis monia taustasyitä, mutta tämä on jotain mitä tämä korkea turva on.

Karkeasti ottaen Himasen kirjan ideana on se, että Suomella on valtavasti kestävyysvajetta. Ja tätä ei voida korjata mitenkään veronkorotuksilla ja vastaavilla, koska summa on yksinkertaisesti liian suuri. Himanen nostaa esille sen, että yhteiskunta on "syönyt velaksi". Ekologisesti ihmiset kuluttavat enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Ja kestävyysvaje on jotain joka muistuttaa siitä että ihminen ei voi hoitaa velkojaan vain hommaamalla lisää velkaa. Siksi asia täytyy ratkaista muutoin. Tähän liittyy muutama kohta jotka on kenties oleellisinta laittaa esille:
* Panostus mielenterveystyöhön. Himanen ei näe että mielenterveyshoito olisi kulu. Se ei toki tuota voittoa, mutta sen sijaan se tuottaa säästöjä. Ilman mielenterveyshoitoa menot olisivat vielä suuremmat. Siksi Himanen panostaisi tähän. Maksamalla rahaa tähän joutuu maksamaan vähemmän myöhemmin. Se on vähän kuin saisi korkoa investoinnille, melkein.
* Opetus tulisi keskittää siten että hyvää elämää panostettaisiin enemmän kuin pelkkiä taitoja. Tämä säästää samalla tavalla. Olisi itse asiassa tehtävä erityinen "oppimismaailma", jossa on suurempi skaala, koulutus ja itsensä kehittäminen.
* Työuria on pidennettävä. Himasella on tässä 50-50 -malli jossa ihminen olisi puolet ajasta yhteiskuntaan rahaa tuottava ja toisen puolen hän olisi sen tuella. Tämä pidentää nykyisiä työuria, mutta tämä on perusteltua koska ihmisten elinikä ja myös terveenä ja vahvana eletty aika on kasvanut. Tämä kompensoi myös työttömiä kausia ja muita. Ihmisen eläkkeellepääsemisikä sidottaisiin keskimääräiseen elinikään ja tehtyjen työvuosien määrään.
* Työllisyysastetta olisi nostettava.
* Palvelujen ja toimintojen kehittämisestä olisi oltava hyötyä kehittelijöille.

Näkisin, Himasen yleisestä ajatusmaastosta katsoen, että tämä tarkoittaa sitä että kansalaisen on oltava filosofi. Tämä on merkittävä ajatus, koska jo Platonista lähtien filosofiaa on nähty yhteiskunnallisesti tärkeänä. Se on siis muuta kuin saivartelua ja mielipiteilyä tai rajoittamatonta ajattelua. Se on yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Platon ja muut ovat usein korotaneet filosofian merkitystä nimenomaan johtajien ominaisuutena. Oma tulkintani "Sinisestä kirjasta" on nimenomaan se, että tässä nimenomaan kansalaisen olisi oltava filosofi. Näen että Himanen solahtaa yhteiskuntafilosofien perinteeseen, jossa filosofikansalaiset elävät hyvää elämää korkeassa turvassa ja ylläpitävät oppimismaailmaa. (Himasen termi "korkea turva" ja "oppimismaailma" saavat täten sisällön eivätkä ne jää pelkiksi ontoiksi termeiksi.)

Nähdäkseni tätä voidaan perustella sillä miten Himanen näkee monet asiat.

Esimerkiksi se avaa sitä paradoksia mikä syntyy siitä että hän korostaa sekä ekologisuutta että talouskasvua samanaikaisesti. Samalla kaupantekijäisenä tulisi myös onnellisuus. Himanen siis lupaa vaatimattomasti vain kaiken. Himanenhan sanoo talouskasvun kohdalla aivan suoraan että "talouskasvun korvaajaksi hyvinvoinnin tuottajana ei ole olemassa taloustieteellisesti ja yhteiskuntatieteellisesti uskottavasti esitettyä mallia, jolle olisi demokraattinen kannatus." Hän toki korostaa että tämä olisi tehtävä kuitenkin siten että luontoa ei tuhottaisi.

Nähdäkseni tämä liittyy Himasen kirjan talouskasvun ajatuksiin. Se ei ole enää riippuvainen kulutukseksi. Sillä sen ytimessä on lisäarvo. Moni vasemmistolainen voi tietysti järkyttyä, koska Marxin maailmassa materiaalit, tuotantolaitteet ja työ ovat hinnan rehellinen ydin. Tällöin "lisäarvo" on vain työläisen riistoa. Himasen perusasetelma on sen sijaan se, että lisäarvoa tuottamalla voidaan parantaa (a) hyötysuhdetta, eli sitä että samasta määrästä luonnonvaroja saadaan enemmän ja paremmin irti (b) rahantuloa kun lisäarvo ei olekaan jotain joka tulee suoraan aineesta ja työstä vaan kumpuaakin jostain muusta.

Himanen käyttää tässä kohden Castellsin malleja. Hänestä kaiken ytimessä on arvonmuodostusketju, ei pelkkä työ ja työväline. Himanen esimerkiksi selittää Nokian kännyköistä. Hän korostaa että moni maa saa rippusia komponenteista. Kännykkä tuottaa Suomeen rahaa koska  täällä ovat tutkimus, tuotekehitys, brändin luominen ja vastaavat temput. Kännykän lopullisessa hinnassa tämä on valtaosa. Ei se fyysinen komponentti joka saadaan valmistettua ulkomailta halvalla. Kännykän osien hinta ja sen lopullinen arvo ovat aivan totaalisen eri asia. Ja menestys ja talouskasvu saadaan nimenomaan pumppaamalla voimaa näihin.
1: En itse pidä tätä kauniina ajatuksena. Olen niitä ihmisiä joista työn jako käsityöläisiin ja metatasolla toimiviin johtotehtäväihmisiin on ongelma eikä ratkaisu. Toki ymmärrän että jos suunnittelet veitsimallin ja saat jokaisesta sen mukaan tehdystä veitsestä palkkaa, sinä et enää tienaa tekemäsi työn mukaan vaan muiden tekemän työn mukaan. Näin ollen veitsentekijä voi tietää montako veistä saa tehtyä. Veitsimallien suunnittelijoiden kohdalla osa jää pennittömiksi ja osa tienaa niin maan perkeleellisesti. Jos siis halutaan isoja tuloja on vähän pakko olla veitsisuunnittelija. Mutta nähdäkseni tämä on enemmän kusettamista kuin työtä.

Tässä Himanen korostaakin yksilöiden arvoa. Hänestä työntekijöitä on kannustettava lisäämään arvoa. Nykyään Suomessa valitettavan usein työkulttuuri ei osaa keskittyä tähän. Lisääntynyt tuottavuus nähdään vain panostustarpeen vähenemisenä (joka se tietysti tietyllä tavalla on) mutta samalla jos huomataan vain tämä parannus "johtaa vain yksikön budjetin leikkaukseen ja työntekijälle tulee tilalle entistä enemmän työtä. Koska seuraus on enemmän sanktio kuin insentiivi, niin vallitsevassa tilanteessa on tavallaan rationaalista olla parantamatta tuottavuutta." Siksi Himanen alentaakin hierarkisuutta, tehonlisääjän tulisi päästä osille. Himanen keskittäisi tässä palkintaa johdon sijasta nimenomaan työntekijätasolle. Kansalaisfilosofi saisi innovaatiostaan itse itselleen etua sen sijaan että yritys ja sen johtajien osingot saisivat täyden hyödyn tästä työstä. Himanen haluaisi jakaa osan tehostuneesta tuotoksesta yritykselle ja osan työntekijälle jolle se kuuluu.

Tämä ei ole stressikapitalismia - tämä on itse asiassa yrityskulttuurissa jotain joka kirkkomaailmassa olisi "pietismiä". Tosin tässä on mukana se ongelma joka seuraa tämäntapaisten - rehellisesti sanoen "Nietzscheltä maistuvien ajatusten" - seuraamisesta. Nietzschen maailmassa herramoraali ei tarkoita orjan pitämistä. Eikä herramoraaliin siksi kuulu heikompien tallaaminen. Mutta toisaalta tässä ei panosteta heikoimpiin. Eli jos jäät jälkeen, jäät jälkeen. Sinua ei suoraan orjuuteta, mutta ilman kykyjä ja voimavaroja et ole muutoinkaan merkittävä. Toisin sanoen väitän että tämänlainen kannustinjärjestelmä kasvattaa tuloeroja tavalla joka on yhteiskunnan pysyvyyden kannalta yhtä ongelmallista kuin nykyinenkin yrityskulttuuri.

"Pietistisiä" piirteitä itse asiassa korostaa sellaiset seikat joita Himanen ei näytä esiintuovan teksteissään. Mikä on sinänsä erikoista. Sillä jos mietimme mitä opiskelu on, se on itse asiassa yhteiskunnan tuella elämistä. Ne eivät ole yhteiskuntaa hyödyttäviä työkuukausia. Toisin sanoen opiskeluajat venyttävät eläkkeellesiirtymistä. Näkisin että tämä on oivallinen "kansanfilosofian lisääjä". Nykyäänhän koulutusta kuvaa se, että prosentuaalisesti erittäin moni on korkeasti koulutettu. Sen sijaan normaalien töiden tekijöitä on vaikeampi houkutella. Näin ammattikoulutukseen saadaan sille kuuluvaa arvoa. Eläkkeellepääsemisikä kun on tälläisellä tasolla matalampi. Sen sijaan jos kouluttaa itsensä pitkästi, siirtää eläkeikäänsä myöhäisemmäksi. (Toki moni silti varmasti haluaa viettää railakkaat ajat mieluummin nuorena, kun on fysiikka siihen naimiskutemiseen ja ryyppäämisrellestämisextremelajeihin kuin vanhana, jolloin on saattanut jäädä auton alle tahi muuten kuolla.)

Oivaltava tavallien työntekijä. Filosofian ja hyvän elämän tavoittelu. Se, että mielenterve työntekijä on yhteiskunnalle hyödyllinen sen sijaan että mielenterveystyö olisi jotenkin työelämältä pois. Himasen lausunnoissa on kohtia jotka korostavat varsin pehmeinä ja vasemmistolaisina arvoina nähtyjä puolia. Itse asiassa Himasen ajattelussa voi nähdä jopa hänen sidoksensa nimenomaan kotimaamamme ; Ajattelussa on jopa häivähdys "Suomalaista, vaatimattomasta luterilaisesta ja pietistisisiä sävyjä sisältävästä antielitistisisestä työtä kunnioittavasta asenteesta syntynyttä elämänasennetta." Kokoomuslaiseen maailmaan sitä on vaikeampi sitoa, sillä tosiasiassa kapitalismi on korostanut enemmänkin muuta - rehellisesti sanoen epänietscheläistä "orjamoraalin tärkeyttä työntekijöillä". Himasen arvomaailma on kuitenkin pohjimmiltaan melko kova. Hän korostaa innovatiivista yrittämistä onnellisuuden ytimessä juuri sellaisella tavalla että Nietzsche on nähdäkseni pakko liittää hänen aateveljiensä joukkoon. (Mikä ei ole läpeensä paha. Itse en ole nietzscheläinen, mutta olen kuitenkin hieman nietzschemielinen. Enkä tässä puhu edes mistään jumalan kuolemasta ja muusta uskonnonvastaisuudesta.)

Himasen ajattelun omituisia puolia voi itse asiassa ymmärtää sillä että nimenomaan kansalaisfilosofi, ei joku norsunluutornin strategikko, luo operationaalisen tason ratkaisut. Jos korkea turva on filosofikansalaisten ominaisuus, ei mikään kirja edes periaatteessa saisi olla elitistinen kaava joka neuvoo kädestä pitäen mitä pitää tehdä. Näin ollen ratkaisut delegoidaan. Ongelmana on se, mikä pietistisestä ympäristöstä asenteita nappaavassa populismissa on Suomessa usein käynyt. ; Sormea osoitellaan ja syytellään mutta ratkaisuja ei ehdoteta. Tässä mielessä ei pidä ihmetellä että vaikka Himanen onkin ajatuksissaan teoreettinen eikä pragmaattinen, hän syyttää yhteiskuntaa siitä että se on teoreettinen eikä pragmaattinen sanomalla että "Pelkkä retoriikka "hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisesta" ei nyt riitä vaan tarvitaan päätöksiä tässä esiin nostetuissa isoissa konkreettisissa kysymyksissä."