Usein koulussakäymistä moititaan liiasta teoreettisuudesta ja siitä että siitä ei ole hyötyä tosielämässä. Tämä tuntuu kuitenkin olevan hyvin usein lähinnä eufemismi sille että kyseinen asia koetaan tylsäksi. ; Kun ei ole soveliasta sanoa että on laiskimus joka ei halua nähdä vaivaa tylsään aiheeseen, on kuitenkin hyvin soveliasta moittia että asiaa ei tarvitse missään.
Tästä hauskan kuvan saa James Kakalioksen "The Physics of Superheroes" -kirjasta joka on syntynyt siitä että hän rakensi suositun seminaarisarjan nimeltä "Everything I Know About Physics I Learned by Reading Comic Books". Sen peruslähtökohtana on se, että jos normaalissa fysiikan kirjassa lasketaan lentoratalaskujta siten, että mietitään lentäviä kuulia ja niiden lentoratoja, tässä luentosarjassa otetaan sarjakuvaknoppeja esimerkiksi siitä miten korkealle alkuaikojen Teräsmies pystyi hyppäämään ja tästä saatiin laskettua tämän lähtönopeus. Temppu on periaatteessa yksinkertainen eikä muuta keskivertoa fysiikan oppikirjaa laskuineen kovinkaan paljoa.
1: Kirjassa on paljon kaikenlaista, ei sentään Kelju K. Kojootista joka ei ole supersankari ja tähän liittyvästä venymisestä ja aerodynamiikasta. Kuitenkin tämä kirja oli aiheideansa kautta hieman kimmokkeena aikaisemmalle blogaukselleni, kun sattumalta olin juuri samaan aikaan ihan muualta tutustunut Feynmanin ajatuksia fysiikan teorianmuodostuksesta.
Kirjassa Kakalios ihmetteleekin sitä, miten normaalisti heilureita ja putoavia kappaleita käsittelevät laskelmat nähdään "arjesta etääntyneinä". Että miten moni selittää että on tärkeää osata että "osta halvalla - myy kalliilla". Mutta että fysiikan laskelmat eivät arjessa kävele koskaan vastaan. Ja tämä on syy välttää fysiikan kursseja. Mutta heti aiheeksi laitetaan hämähäkkimies seitin varassa heilumisineen ja miten Hämis pelastaa (joskus epäonnistuenkin) neitoja putoavilta silloilta (joiden korkeus tunnetaan) kukaan ei sano tätä samaa epäkäytännöllisyysargumenttia. Hän ehdottaa että ilmeisesti kovin monilla ihmisillä on vakavanaan tavoitteena puolustaa kaupunkiaan superpahksia vastaan trikooasuun pukeutuneina.
Itse asiassa tämä tarkoittaa myös sitä että tavallaan moni haluaakin opiskella itse asiassa nimenomaan koulua eikä elämää varten. Itse asiassa hyvin moni pitää tätä koulua varten opiskelua oleellisena osana sivistystä. Itse asiassa se on koko sivistysyliopistoidean taustalla. Iisakki Härmä kirjoittikin tähän liittyen "Savon Sanomissa". Hän puolustaa sivistysyliopistoa jota ei oikeuteta pragmaattisin tuloksin. Hän ottaa keskiöön Hymboldtin, jonka ideaaleista paistaa läpi perinne joka tieteenfilosofiassa on sittemmin hioutunut esimerkiksi Ilkka Niiniluodon kannattamaksi tieteenfilosofiseksi tiedeihanteeksi. Ihanteeksi jossa keskiössä ovat muun muassa sellaiset termit kuin "kriittisyys" ja "autonomisuus".
"Juhlapuheissa yliopistoväellä on tapana muistuttaa, että suomalainen yliopistolaitos rakennettiin niin sanotun humboldtilaisen tutkimus- ja sivistysyliopiston mallin mukaiseksi. Wilhelm von Humboldt oli 1800-luvun alussa vaikuttanut filosofi, kielitieteilijä ja Preussin opetusministeri, joka perusti Berliiniin aikansa maineikkaimman yliopiston. Juuri häneltä periytyy ajatus siitä, että yliopiston ei tulisi palvella välittömiä käytännön hyötyjä vaan yksilön ja kansakunnan sivistystä. Yliopiston opettajien tuli olla tutkijoita ja opetuksen perustua tutkimukseen. Ihanteeseen liittyi, että luennoilla opettajat ja opiskelijat yhdessä kriittisesti keskustelisivat tieteellisistä kysymyksistä. Humboldtin mielestä valtio ei saisi sekaantua yliopiston agendaan. Miten tällainen ideaalimalli on sitten istunut suomalaiseen yliopistojärjestelmään, jota valtio pyrkii rahoituksen kautta kontrolloimaan? Ei ainakaan niin hyvin kuin meillä on virallisesti haluttu uskotella."
Härmä laittaakin mielestäni osuvasti tätä käsitystä vastaan taistelemaan juurikin "Ei koulua vaan elämää varten" -pragmatismin. (Joka muuten lienee yksi syy sille että USA:ssa konservatiivit valittavat tieteen tekemisen kriteereistä ja ehdoista, ja jotka selittävät että tieteessä on liberaali agenda.) Hyöty kun on aina sitä että joku tieteen ulkopuolinen taho (teollisuus, uskonto, ideologia) määrittää mitä tieteen toimintaa rahoitetaan ja mitä rajoitetaan. Koulutus joka on "ei koulua vaan elämää varten" nojautuukin itse asiassa siihen, että koulutuslaitos muuttaa perusolemustaan. "Opintojeni alkuvaiheessa eräs professori painotti kovasti sitä, että yliopisto ei ensinnäkään ole koulu vaan yliopisto. Mutta sitähän yliopisto Suomessa nimenomaan on. Koulu, joka tulisi hoitaa nopeasti pois alta, että pääsisi ajoissa työelämään maksamaan eläkemaksuja." Usein teoreettista puolta syytetään tylsyydestä ja hengettömyydestä mutta tosiasiassa se voidaan nähdä juuri Elämää eli Hyötyä korostavaa koulunäkemyksen olemukseksi. Tai kuten Härmä asian esittää "Tyypillinen suomalainen yliopisto-opiskelija käyttäytyy kuin seiskan oppilas. Hän pyrkii suorittamaan kurssit mahdollisimman vähällä vaivalla, ja luennoilla suun avaamista tärkeämpää on läsnäolomerkintä. Opiskelumotivaatio on monilla heikko, ja yliopistot ovat jopa joutuneet laskemaan kurssiensa vaatimustasoa, jotta määrälliset tavoitteet täyttyisivät. Myös gradun vääntäminen on pakkopullaa." Tämä toki sopii siihenkin, että itse en puhunut luennoista vaan oppitunneista, kokeista enkä tenteistä, läksyistä enkä oppimistehtävistä. Moni piti tätä jäänteenä kouluajoista, joka ei sovellu ammattikorkeakoulun saati yliopiston ympäristöön. Ne eivät olleet pelkkiä puhetavan jäänteitä. Ne olivat hyvin piilotettua vittuilua. Avoimen konfliktinhaun välttämisen vuoksi rakennettuja pelkurimaisia eufemismejä, tahi muita samaa tarkoittavia implisiittisiä kannanottoja.
Karkeasti sanoen opiskelijat nimenomaan haluavat opiskella juuri koulua eivätkä elämää varten. Monia koulutettuja(kin) filosofeja ja taidealalla toimivia näyttää vaivaavan vakava katkeruus, joka johtuu osittain siitä että he eivät saa helposti rahoitusta. He korostavat että "antakaa massia" ja perusteluna on yleensä jonkinlainen Humboldtin sivistysihanne. ; Kurssit ovat vain tylsiä ja elämää varten rakennettuja.
1: Ja rehellisesti sanoen ei niitä opiskelija ihmisiä muutenkaan innosta monet tieteelliset aiheet. (Esimerkiksi olen debatoinut vakavan erimielisyyden sävyttämästi yliopistokahvilassa erään ihmisen kanssa seksuaalisesta antagoniasta ja hän oli tyytyväinen koska normaali yliopisto-opiskelija puhuu mieluummin jonkun tähtinäyttelijän tisseistä. Jotka muuten nousivatkin sitten aiheeseen liittyen osaksi debattia.) Käytäntö on monille ainut pakottaja ja motivaattori. Tämänlainen ihminen ei tietysti ole kovin sivistynyt. Mutta heitä on sitäkin enemmän. Heitä on niin paljon että kenties myös Humboldtin sivistysnäkemyksen ulkopuolella on tilaa.
Tämä korostanee hieman pessimististä elämänäkemystäni. Mikään todellisuutta vääristämätön psyykenlääke ei tee "elämänmakuisesta" kaunista, hyvää tai muuta positiivista. Masennus on aito sairaus, mutta jos paranet siitä, se tunnistetaan siitä että maailma lähinnä "suck less". Elämä, etenkin siinä käytännössä eläminen, on keskimäärin ankeaa - ja parhaimmillaan helvetin tylsää. Tarvitsemme sivistysmaailmaa osittain siksi että heilurilaskuissa virkaa toimittavat hämähäkkimiehet tekisivät siitä edes hetkittäin sellaista että se säväyttäisi jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti