Vuonna 1755 Lissabonissa tapahtui maanjäristys jossa kuoli useita tuhansia ihmisiä. Deistinä Voltaire näki tämän todisteena siitä että Jumala ei ohjaile maailmaa, eli ajatus Jumalasta rakkaudellisena interventioita harjoittavana henkivoimana oli hänestä epätodennäköinen. Carl von Linné taas näki että tapahtuma oli oikeutettu, koska Lissabonissa oli maineeltaan raaka inkvisiitio, ja ihmisiä esimerkiksi polteltiin roviolla.
Tämä on toki vahva muistutus siitä että tosiasiassa Jumalakysymykset ovat aina tulkintoja. Pahan ongelma on aina tulkinnoilla rakennettu tilanne ja toisaalta se kumotaan tulkintoja rakentamalla. Toki laajemmassa perspektiivissä Linnén tapa lähestyä asiaa näyttää omituiselta. Se nimittäin aivan suoraan vihjaa siihen suuntaan että jokainen katastrofi ja vastaava oikeuttaa meidät sanomaan että "ne ansaitsivat sen". Kuitekin jos uskonnon kohdalla ei kunnioiteta vainajia ja tarjota lohtua kuolleiden omaisille, se ei ole piankaan kovin suosittu uskonto. Näin ollen tämänlaisia selityksiä ei pidetä kovin humaaneina. Ne kiertävät - eivät estä niiden ajattelua mutta selittävät asiat parhain päin niin että niihin ei ole pakko uskoa - loogisia ongelmia, mutta kysymys on perimmiltään eettinen eikä loogista premissienpyörittelyä.
1: Tässä mielessä Voltairen jumalaviha oli humaanimpaa ja inhimillisempää. Naturalisti Linné tältä osin muistuttaakin siitä että jako luonnontieteilijöihin ja humanisteihin on vanhempaa perua kuin joskus tulee ajateltua.
Täsmälleen sama "suuremman näkökulman ongelma" nousee itse asiassa esiin myös enkeliselityksissä. Useinhan sitä kerrotaan että katastrofeissa ja onnettomuuksissa hengissä selvinneet olisivat kokeneet jotain suojelusenkelin apua. On toki luontevaa että jos moni kuolee lento-onnettomuudessa, niin huomio keskittyy niihin jotka ovat selvinneet elossa. Että miksi he eivät kuolleet. Tämä on tavallaan positiivistakin. Kuitenkin siinä on helposti takapakkina se, että samalla vihjataan että niitä kuolleita enkelit eivät ole suojelleet. Tämänlainen ajattelu toimii siihen asti kunnes tajutaan että jokainen kuolee. Joka tarkoittaa että jokaisen enkeli pettää. Ja tämä ei ole kovin lohdullinen ajatus hautajaisispuheissa tarjottavaksi. Silloin tulee paratiisin ilot puheisiin.
1: Ja jos taivas on niin ihana kun he lupaavat, pitäisi onnettomuuksissa selvinneille tarjota selitykseksi jokin suojelusperkele joka esti heitä kuolemasta, ehkä heidät halutaan pelastaa eikä vain dumpata Helvettiin. Pirkko Jalovaaran ja kaikkien muiden ihmeparantajien kohdalla esiin nousevista anekdooteista rakentuisi tällöin varsin erikoislaatuinen teoria.
Ehkä tämän vuoksi luonnonkatastrofien edessä käsitellään ympäripyöreyksiä. Kristinusko ei yksinkertaisesti oikeasti tarjoa samanaikaisesti selitystä ja lohtua. Sitä myydään molemmilla, mutta yhtälö on käytännössä mahdoton. Eri tilanteissa myydään eri selityksiä. Ja samassa tilanteessa eri henkilöille tarjotaan eri selityksiä. Ja jos tätä ei tehdä, puhutaan perushumaaneja latteuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti