Pile it up!

Kristityt uskovat Taivaaseen ja Helvetin huonoon perusteluun.
Tie Helvettiin onkin kivetty apologeetikkojen argumenteilla.

En yleensä ottaen pidä kääntymiskertomuksia kovin oleellisina. Esimerkiksi "Mahdollisuus muutokseen" näyttäytyy enemmän kasana ihmisiä jotka sanovat jotain sen suuntaista kuin "Alettuani elämään valheessa alkoi luultua parempi valheellinen elämä. Nyt todellisuudentajuni on muuntunut enkä enää ymmärrä oikeaa väärästä ja totta epätodesta ja minua käytetään keppihevosena kaikenlaisissa kampanjoissa. Pyydän apua tilanteeseeni. Apua, apua." Käännynnäisyys on irrelevanttia. Muutenkin tarinoissa on sellainen sävy, että niissä - paitsi tehdään sosiaalipornoa elämästä ja herätetään tunteita siitä miksi pitäisi välittää noista itselle ihan tuntemattomista ja turhista ihmisistä, ennen kaikkea - erimieliset ajetaan tilanteeseen jossa kritiikki on ihmistä vastaan käyvää. On selvää että argumentaatio ei näissä anekdooteissa ja elämäntarinoissa asetu mihinkään kiinnostavaan tai mielekkääseen kontekstiin.

Sama turhuus koskee luonnollisesti myös ateistejen kääntymiskertomuksia. Moni paikka pursuaa "how I become atheist" -tyylisiä tarinoita. Ne eivät myöskään ole kiinnostavia.

Tosin kohtasin tässä kohden poikkeuksen. "Debunking Christianity" -blogissa oli entisen apologeetan kääntymiskertomus. Hän rajaa kertomuksensa mielenkiintoisesti "I should preface what follows by saying that, given the context, I’m going to focus almost exclusively on the intellectual side of my Christian life, although of course it was integrated with a significant emotional and spiritual life." Tämä näkökulma tunnustaa että kääntyminen ei ole pelkkää logiikanpyörittelyä, mutta se kuitenkin tarjoaa jotain muuta kuin puhdasta sosiaalipornoa (jonka tapahtumisestakaan ei yleensä ole edes oikein mitään todisteita). Tästä päästään aiheeseen:

Mitä rataa seuraisi ideaalin uskovaisen kanssa käyty keskustelu

Hän kuvaa intellektuellin asenteen muutoksen pitkästi. Otan tästä kuitenkin itselleni mielekkäät pari kohtaa:
1: Ensin hän huomasi, että deduktiivisissa (etenkin luonnon)teologisissa argumenteissa oli ongelmia "(e.g. invalid; valid, but had at least one dubious premise; valid, and maybe sound, but it doesn't get us all the way to theism)." Hän kuvasi myös miten tämä vaikutti vahvasti pikku hiljaa ; Luonteeltaan a prioristen deduktiivisten argumenttien karsiutuminen yksi kerrallaan iskee modus tollens -logiikkaan nojaavaan kritiikki-immunisointiin ; "If objection x is sound, then theism (or Christianity) is false. But theism (or Christianity) isn't false (because sound deductive arguments A1-An show otherwise); so, objection x must not be sound." With the realization that I no longer accepted *any* of the deductive arguments, I saw the objections in a new light."
2: Seuraava vaihe oli mennä kumulatiivisten argumenttien puoleen. Niissä sovelletaan a posteriorista argumentaatiota, induktiivista ja abduktiivista päättelyä, ja yritetään perustella että on rationaalisia viitteitä Jumalaan. Näin erilaiset kompleksisuutta ja universumin hienosäätöä koskevat argumentit kasataan yhteen. Ja kumulatiivisen argumentaation mukaan tämä tekee Jumalasta todennäköisemmän kuin epätodennäköisen. "This put pressure on me to reconsider the "cumulative case" approach to the arguments, and to construe them as inductive arguments, or as clues to an abductive inference to the best explanation." Menetelmä on tietysti ollut muodikas, ja esimerkiksi Swinburnen kumulatiiviset argumentit ovat hyvinkin suosittuja. Niissäkin oli kuitenkin ongelma. Nimittäin se, mikä seuraa siitä jos argumentaatio tehdään oikein eikä vain kasata yhteen kaikkia mahdollisia Jumalaa puolustavia argumentteja ja nimetä tätä kasaa kumulatiiviseksi. "The problem, though, is that once you construe all the evidence as inductive or abductive, then *all* the evidence, pro and con - must be put into the "pot" - and the posterior probability (when construed inductively) or what constitutes the best explanation (when construed abductively) rises or falls with each piece of data."

Tämän jälkeen on hyvä ottaa saman kirjoittajan omaan blogiinsa tekemän huomautuksen joka koskee Craigin argumentaatiota. Hän viittailee Morristonin tekemiin argumentteihin. Hän kirjoittaa että "Morriston has a slew of other papers in which he has offered undercutting defeaters for every single one of Craig's philosophical (i.e., a priori) arguments against the existence and traversability of actual infinites. Also worth noting is that many of these papers are over a decade old, and, to date, Craig has failed to adequately address even a single one of Morriston's critiques of Craig's a priori arguments. To his credit, though, Craig has attempted to reply to a number of Morriston's other criticisms of the kalam cosmological argument (e.g., Morriston's criticisms of the causal premise, of the a posteriori (i.e., empirical) arguments for a finite past, and of the grounds for inferring that the cause of the beginning of the universe is a personal agent)." Eli Craigin deduktiiviset arugmentit ovat taatusti saaneet kritiikkinsä.

Tässä oleellista on huomata metodi. Hän ei ole miellyttävä siksi että on päätynyt kääntymiseen pois uskonnosta. Sen sijaan miellyttävää on se tapa jolla keskusteluun on otettu osaa. Argumenteilla on paikka ja tapa jolla ne toimivat. (Tosin käytännössä, jos tuota hyvää tapaa tuottaa, johtaa se helposti siihen että fundamentalistinen kristillisyys alkaa näyttämään hoopolta.)
Mitä uskovaisten kanssa keskustelu on käytännössä

Ylläoleva linjaus rajaa sen mikä on mahdollista tehdä asiallisella keskustelulla. Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan noudata ylläolevaa toimintamallia. He eivät kontekstoi argumentteja. Sen sijaan ihmiset ovat presuppositionisteja jotka ovat päättäneet ennalta mikä on lopputulos. Ja

Ylläoleva kaavasto käsittelee kuitenkin lähinnä ihanteellisen suhteen teologiaan. Jokaista argumentaatiota käytetään siinä oikein ja omassa kontekstissaan oikein käytettynä. Kuitenkin useimmiten käytössä on jotain aivan muuta.

Keskustelua ei käydä argumenttien ja todisteiden kautta vaan jotain aivan muuta kautta. Sosiaaliporno, toisten persoonaan ja intresseihin viittaaminen ovat yleisiä uskovaisten tapoja nollata kaikki kritiikki. Esimerkiksi kelpaa jo ylle antamani linkki jossa Craigin argumenttien kritiikit debunkataan oivallisen nerokkaalla vasta-argumentilla joka huomioi vastustajan arugmenttien sisällön oivallisesti ; Craigin pitkään jatkuneen puolustuksien puutteen katsotaan johtuvan tietyistä syistä "Given the way Craig straddles the popular and academic life, it's reasonable to infer that the man couldn't proceed to other topics that interest him in his academic life (i.e., divine aseity) if he replied to every article coming from someone trying to make his or her career out of refuting him." Eli vihjataan esimerkiksi että Craigin julkisuus ja medianäkyvyys tekee hänestä houkuttelevan kritiikin kohteen, koska tätä kautta saa kuuluisuutta. Siksi hänen ei tarvitse vastata kritiikkiin. Ja koska kritiikkiä ei tule, se kertoo että kritiikki itsessään on irrelevanttia.

Pääasiallinen kristittyjen apologeetikkojen oikeasti käytännössä soveltama käännytysstrategia perustuu nimittäin siihen että vastustaja lähinnä hukutetaan työhön kun itse pyritään pääsemään mahdollisimman helpolla. ; Käytännössä tällöin harjoitetaan Gish Gallopia.
1: Tällöin deduktiivisia argumentteja heitetään iso kasa, ja jos jokin niistä kumotaan, tästä ei välitetä vaan siirrytään seuraavaan argumenttiin. Tällöin jokainen deduktiivinen argumentti harjoittaa modus tollens -puolustusta ympäri. Jokainen kritiikki on eitoimiva, koska joku toinen paska argumentti on jäljellä. Tässä asenteessa pelin henki on se, että niin kauan kuin joka ikinen uskovan argumentti ei ole kumottu, niin yksikään kritiikki ei merkitse mitään. Ja niin kauan muita voidaan häiriköidä - esimerkiksi/etenkin yksityisviesteillä, sillä julkinen ja yleinen debatti jossa jokaiseen väitteeseen paikalla on juuri sen alan asiantuntija arvioimassa argumentteja. Tämä on juuri se johon yksikään apologeetikko ei suostu. Että esittää argumenttinsa tilassa jossa vastustajilla on asiantuntemus ja aika reagoida jokaiseen argumenttiin.
2: Mukaan tulee yleensä vielä kumulatiivinenkin puoli - sillä argumenttejen deduktiivisuus tai induktiivisuus ei näitä uskonihmisiä kiinnosta. Jokainen argumentti on paitsi immuuni kun niin moni argumentti johtaa "modus tollens -puolustukseen. Sillä kasautumaa pidetään induktiivisena. Kun vain kasataan kaikki mitä Jumalan puolesta on, ja cherry pickataan argumentit niin että kasataan vain Jumalaa puolustavat puolet ja osiot ja pidetään niitä vastustavat puolet kerettiläisinä ja lähtökohtaisesti väärinä pois kuvioista. Ja tätä kasautumaa pidetään jonain joka yhdessä yhteisvaikuttaa niin että kokonaisuus olisi muka entistäkin uskottavampi.
3: Kuitenkin kyseessä on lähinnä se, että virheargumentteja kasataan yhteen ja väitetään että se jotenkin lakkaisi olemasta virheargumentti kun niitä tuotetaan iso kasa, ja mahdollisimman paljon erilaisia ja eri aiheista. (Jotka vielä yleensä haetaan juuri siten kuin on huono tapa. Eli ei siirrytä vastustajan vahvuusalueille joissa hänellä olisi paras arviointikyky ja osaaminen siinä mikä arvo ja merkitys ja osuvuus argumentilla on. Sen sijaan aiheet yritetään siirtää juuri sille alueelle jota toinen ei osaa. Tämä itse asiassa kertoo kaiken sekä näiden argumenttien laadusta, niitä ei uskalleta laittaa kunnon laatukritiikin alle. Että käännyttäjien yleisestä taidosta.)